Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan muu käytännössä luovuttanut tulevaisuuden suhteen?
11.10.2022 |
Minulta on mennyt sekä toivo että motivaatio maailmantilanteen (kaikki mahdollinen) vuoksi. En usko että vanhoilla kuvioilla ja opeilla enää selviää tai että niistä on hyötyä. Aika kuluu Twitteriä seuraten, enkä näe edes mieltä missään piiperrysharrastuksissa tai opinnoissa.
Kommentit (129)
Koronat ja sodat ovat vain sivujuonia käynnissä olevasta myllerryksestä. Onneksi ei ole lapsia, joiden puolesta murehtia, eikä toisaalta velkaista loukkoakaan varjeltavaksi. Mutta eipä maailmassa ole juuri pakopaikkojakaan hulluudelle, joten katsellaan korttitalon luhistumista ja maailman tulia sitten täällä.
Kai uneliankin hölmöläissakki kuitenkin alkaa siinä vaiheessa heräilemään, kun kaupat ovat tyhjinä eikä vauvapalstaankaan kulje virta. Silloin ei taida pääministerinkään voimaannuttavat instaleiskautukset kantautua hiipuvan kansan korviin.
Pimeältä siis vaikuttaa seuraava olympiaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
No miksei siis nauttisi siihen asti siitä mitä on? Eihän etukäteen kannata lopettaa elämistä ja luovuttaa.
Mistä sinä luulet tietäväsi, "mitä on"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko luovuttaneet perheettömiä ja työttömiä?
Olen lapseton, erittäin hyvin työelämässä pärjäävä.
Ilmeisesti kuitenkaan työ ei tuota juuri tyydytystä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä?
Ei minun elämäni ole merkityksetöntä, vaan tulevaisuus yleisellä tasolla näyttää masentavalle.
No, itse ainakin koen, että mahdollisista tulevaisuudenkuvioista huolimatta elämässä on niin paljon kaikkea, että tulevaisuuden suhteen luovuttaminen ei oikein ole vaihtoehto.
Yksilön näkökulmasta noin, laajemmassa mittakaavassa ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Joo mutta en minä mitenkään tästä maailmantilanteesta ole huolissani. Kyllä nämä kriisit taas ohi menee kuten sellaisilla on tapana. Eikä meillä käytännössä täällä Suomessa muutu oikein mikään edes tilapäisesti. Omaa elämääni ei ainakaan tällä hetkellä nämä kosketa mitenkään.
Oma luovuttamiseni johtuu siitä, että olen löytänyt itseni keski-iässä tilanteesta jossa en halua olla, mutta josta en pääse pois koska ikä ja siihen liittyvät asiat. Mies sai viidenkympin villityksen ja jätti nuoremman tuontimorsiamen takia vuosi sitten. Lapsia en koskaan hankkinut koska mies ei halunnut ja nyt kadun sitäkin, mutta minkäs sille enää voi kun esivaihdevuosivaivat on jo vahvasti päällä. Alkanut. myös tympäistä koko työ ja ammatti, tai itse asiassa se on tympäissyt aina mutta lasten ja perheen takia jaksoin. Nyt lapset on jo isoja ja asun yksin, kotona on vain yksinäisyyttä ja tyhjää. Motivaatio tehdä vastenmielistä työtä on vähäinen. Mutta ei tässä iässä enää vaihdetakaan oikeastaan ammattia. Haluaisin myös muuttaa ulkomaille mutta kukapa ottaisi viisikymppisen akan sinne töihin, ei kukaan.
Ei ainakaan tuolla negatiivisella asenteella saavuta yhtään mitään. Muuta ajattelusi ja ala tekemään elämästä sitä mitä haluat ja lopeta valitus ja nega. Eis itä kukaan muukaan sinulle tee. Ja tuo valitus ja negatiivisuus ja katkeruus karkottaa kyllä kaiken hyvän ympäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
No miksei siis nauttisi siihen asti siitä mitä on? Eihän etukäteen kannata lopettaa elämistä ja luovuttaa.
Mistä sinä luulet tietäväsi, "mitä on"?
Kyllä nykymaailmassa kaikilla on jotain, et elä orjana sorrossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
Mikä tuho?
Tiivistettynä: kulkutaudit, vainolaiset ja ihmisen mittaamaton typeryys.
Niin. Et kuitenkaan näe tulevaisuutta, joten et voi kenenkään ihmisen kohdalla kertoa, millainen tulevaisuus häntä kohtaa.
Sellaisen asian haluaisin vielä tietää, mikä etu koituu siitä, että ei elä ihan mielekästä, hyvää elämää sinä aikana, jolloin ei ole vielä tuhoutunut, jos se tuho nyt sitten kuitenkin kohtaa kaikkia. Eli mitä se vahingonilo tuossa oikeastaan on? Toivoisin hieman syvällisempää pohdintaa.
Ei tipu syvällisempää pohdintaa. Vahingonilo on nautinnollinen tunne myös etukäteen.
No ei varmasti, koska pohdinta voi sattua. Mutta siis sinä tuhoudut samalla kuin nämä elämänsä eläjät, miksi tunnet sitä vahingoniloa? Tätä on vaikea käsittää.
Etkö tosissasi pysty kuvittelemaan sitä ikivanhaa ajatusmallia, että "kun kerran minä en saa, ei saa kukaan muukaan"? Kyllä se sinussakin asuu, vaikkakin toistaiseksi niin pienenä, ettet tunnista sitä, saati sitten tunnusta.
Totta kai pystyn kuvittelemaan, yritän nyt tässä kysellä, miksi siitä pitää olla ylpeä. Ei mun elämä ole mitään 24/7 ekstaasia, mutta ainakaan en ole tuollaisten elämää rajoittavien ajatusmallien vallassa, jotka pakottaisivat mut elämään elämääni toisten ihmisten onnen/epäonnen kautta.
Sen lisäksi yritän ymmärtää, mitä nautinnollista on siinä, ettei tee mielekkäitä asioita omassa elämässään, vaan tuntee vahingoniloa muiden ihmisten tilanteesta, kun kuitenkin kaikki tuhoutuvat. Eikö tuhon varmuus saa ollenkaan miettimään, mitä minä haluaisin kokea ja tehdä ennen sitä? Eikö se tee elämästä jotenkin täydempää, kun on tunne, että viime hetket ovat käsillä?
Ylpeä?
Näissä viesteissä tulee vastaan sitä, että ajatellaan, että itse tiedetään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ollaan vahingoniloisia siitä, että niille, jotka elävät elämäänsä, käy huonosti. Ylpeys siitä, että itse on muka asioiden yläpuolella.
Aha, keksit siis ihan itse mieleisesi vastauksen. Jatka vain samaan malliin, niin pysyt autuaana siihen saakka, kun kohdalle osuu.
Vastasin kysymykseesi. Jos et halua keskustella asiasta, miksi ihmeessä kysyt ja vielä vastailet?
Koska minusta on viihdyttävää katsella sitä, kun toistaiseksi elämästään liiemmittä vaurioitta selvinnyt ihminen yrittää vakuutella itselleen, että kyllä tässä hyvin käy, eikä juuri minua mikään voi ajaa tilanteeseen, jossa mitään toivoa ei enää ole.
Jännittävää, että syytät minua vastausten keksimisestä, ja sitten keksit niitä itse. Kerrohan, missä kohdassa sanoin, että kyllä tässä käy hyvin jne. Sitähän en ole sanonut. Olen puhunut siitä, että tulevaisuuden sijaan elän tässä hetkessä, enkä ole tulevaisuuden takia luovuttanut nykyhetken suhteen, eikä tässä keskustelussa ole vielä tullut vastaan ainoatakaan hyvää syytä, miksi se kannattaisi. Vastaukset ovat olleet lähinnä sitä, että oman elämänsä sijaan elää toisten kautta (eli katselee vahingoniloisesti muiden elämää sen sijaan, että eläisi itse omaansa, kun nyt ei kuitenkaan vielä ole kuollut tai tuhoutunut).
Kuolema tulee vastaan kaikille. En näe mitään syytä asettua maahan makaamaan ja sitä odottelemaan, kun ennen kuolemaa voi tehdä kaikenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko luovuttaneet perheettömiä ja työttömiä?
Olen lapseton, erittäin hyvin työelämässä pärjäävä.
Ilmeisesti kuitenkaan työ ei tuota juuri tyydytystä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä?
Ei minun elämäni ole merkityksetöntä, vaan tulevaisuus yleisellä tasolla näyttää masentavalle.
No, itse ainakin koen, että mahdollisista tulevaisuudenkuvioista huolimatta elämässä on niin paljon kaikkea, että tulevaisuuden suhteen luovuttaminen ei oikein ole vaihtoehto.
Yksilön näkökulmasta noin, laajemmassa mittakaavassa ei niinkään.
Kerro konkreettisin esimerkein, mitä tarkoitat.
Ainahan ip lehdet ja uutiset pelottelee, ei tullut niitä täynnä olevia ruumiskonttejakaan pandemian aikana meillä suomessa. Nautitaan siihen asti tästä päivästä ja elämän pienistä iloista kun voidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme paniikinja epätoivon lietsontaa. Masentuuhan sitä tuollaisesta heikompi aines.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
Mikä tuho?
Tiivistettynä: kulkutaudit, vainolaiset ja ihmisen mittaamaton typeryys.
Niin. Et kuitenkaan näe tulevaisuutta, joten et voi kenenkään ihmisen kohdalla kertoa, millainen tulevaisuus häntä kohtaa.
Sellaisen asian haluaisin vielä tietää, mikä etu koituu siitä, että ei elä ihan mielekästä, hyvää elämää sinä aikana, jolloin ei ole vielä tuhoutunut, jos se tuho nyt sitten kuitenkin kohtaa kaikkia. Eli mitä se vahingonilo tuossa oikeastaan on? Toivoisin hieman syvällisempää pohdintaa.
Ei tipu syvällisempää pohdintaa. Vahingonilo on nautinnollinen tunne myös etukäteen.
No ei varmasti, koska pohdinta voi sattua. Mutta siis sinä tuhoudut samalla kuin nämä elämänsä eläjät, miksi tunnet sitä vahingoniloa? Tätä on vaikea käsittää.
Etkö tosissasi pysty kuvittelemaan sitä ikivanhaa ajatusmallia, että "kun kerran minä en saa, ei saa kukaan muukaan"? Kyllä se sinussakin asuu, vaikkakin toistaiseksi niin pienenä, ettet tunnista sitä, saati sitten tunnusta.
Totta kai pystyn kuvittelemaan, yritän nyt tässä kysellä, miksi siitä pitää olla ylpeä. Ei mun elämä ole mitään 24/7 ekstaasia, mutta ainakaan en ole tuollaisten elämää rajoittavien ajatusmallien vallassa, jotka pakottaisivat mut elämään elämääni toisten ihmisten onnen/epäonnen kautta.
Sen lisäksi yritän ymmärtää, mitä nautinnollista on siinä, ettei tee mielekkäitä asioita omassa elämässään, vaan tuntee vahingoniloa muiden ihmisten tilanteesta, kun kuitenkin kaikki tuhoutuvat. Eikö tuhon varmuus saa ollenkaan miettimään, mitä minä haluaisin kokea ja tehdä ennen sitä? Eikö se tee elämästä jotenkin täydempää, kun on tunne, että viime hetket ovat käsillä?
Ylpeä?
Näissä viesteissä tulee vastaan sitä, että ajatellaan, että itse tiedetään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ollaan vahingoniloisia siitä, että niille, jotka elävät elämäänsä, käy huonosti. Ylpeys siitä, että itse on muka asioiden yläpuolella.
Aha, keksit siis ihan itse mieleisesi vastauksen. Jatka vain samaan malliin, niin pysyt autuaana siihen saakka, kun kohdalle osuu.
Vastasin kysymykseesi. Jos et halua keskustella asiasta, miksi ihmeessä kysyt ja vielä vastailet?
Koska minusta on viihdyttävää katsella sitä, kun toistaiseksi elämästään liiemmittä vaurioitta selvinnyt ihminen yrittää vakuutella itselleen, että kyllä tässä hyvin käy, eikä juuri minua mikään voi ajaa tilanteeseen, jossa mitään toivoa ei enää ole.
Jännittävää, että syytät minua vastausten keksimisestä, ja sitten keksit niitä itse. Kerrohan, missä kohdassa sanoin, että kyllä tässä käy hyvin jne. Sitähän en ole sanonut. Olen puhunut siitä, että tulevaisuuden sijaan elän tässä hetkessä, enkä ole tulevaisuuden takia luovuttanut nykyhetken suhteen, eikä tässä keskustelussa ole vielä tullut vastaan ainoatakaan hyvää syytä, miksi se kannattaisi. Vastaukset ovat olleet lähinnä sitä, että oman elämänsä sijaan elää toisten kautta (eli katselee vahingoniloisesti muiden elämää sen sijaan, että eläisi itse omaansa, kun nyt ei kuitenkaan vielä ole kuollut tai tuhoutunut).
Kuolema tulee vastaan kaikille. En näe mitään syytä asettua maahan makaamaan ja sitä odottelemaan, kun ennen kuolemaa voi tehdä kaikenlaista.
Sinulla "tämä hetki" onkin niin hyvä, että pystyt löytämään syytä elää. Toistaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko luovuttaneet perheettömiä ja työttömiä?
Perheetön kyllä. Työtön en. Teen simppeliä, matalapalkattua paskaduunia, vailla mahdollisuutta vaurastua tai edetä uralla. Mutta eipä pääse työstressi vaivaamaan, kun pienen palkkakuittini saan aika vähillä töillä.
Luovutin jo kymmenen vuotta sitten, 25veenä, kun huomasin että en tule koskaan saamaan muuta kuin paskaduuneja. Perhe tuntuu yhtä kaukaiselta asialta kuin joku lottovoitto ja loittonee vain.
Mutta eipä tuo haittaa, tässähän tämä menee leppoisasti vuokrayksiössä dataillessa, eikä juuri pääse stressi vaivaamaan. En ole koskaan ollut kovinkaan kunnianhimoinen, joten eipä minusta koskaan mitään tullut (muiden silmissä).
Kaveripiiri koostuu muista samanlaisia matalapalkka-luusereista, joten samanhenkistä seuraa on kyllä.
Toki sitä kenenkään ei kannata toivoaan heittää, mutta mitä enemmän maailmanmenoa seuraa, niin kyllähän tämä aika lohduton paikka alkaa olemaan. Tai on varmasti ollut pitkään/aina, mutta ennen sitä tietoa ei saanut niin helposti hyvä kun kaikkialta Suomesta, puhumattakaan ympäri maailmaa.
Ja siinä mielessä, itellä ainakin, se tieto vaan lisää "tuskaa", kun varsinaisesti mitään ei pysty asioille tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
Mikä tuho?
Tiivistettynä: kulkutaudit, vainolaiset ja ihmisen mittaamaton typeryys.
Niin. Et kuitenkaan näe tulevaisuutta, joten et voi kenenkään ihmisen kohdalla kertoa, millainen tulevaisuus häntä kohtaa.
Sellaisen asian haluaisin vielä tietää, mikä etu koituu siitä, että ei elä ihan mielekästä, hyvää elämää sinä aikana, jolloin ei ole vielä tuhoutunut, jos se tuho nyt sitten kuitenkin kohtaa kaikkia. Eli mitä se vahingonilo tuossa oikeastaan on? Toivoisin hieman syvällisempää pohdintaa.
Ei tipu syvällisempää pohdintaa. Vahingonilo on nautinnollinen tunne myös etukäteen.
No ei varmasti, koska pohdinta voi sattua. Mutta siis sinä tuhoudut samalla kuin nämä elämänsä eläjät, miksi tunnet sitä vahingoniloa? Tätä on vaikea käsittää.
Etkö tosissasi pysty kuvittelemaan sitä ikivanhaa ajatusmallia, että "kun kerran minä en saa, ei saa kukaan muukaan"? Kyllä se sinussakin asuu, vaikkakin toistaiseksi niin pienenä, ettet tunnista sitä, saati sitten tunnusta.
Totta kai pystyn kuvittelemaan, yritän nyt tässä kysellä, miksi siitä pitää olla ylpeä. Ei mun elämä ole mitään 24/7 ekstaasia, mutta ainakaan en ole tuollaisten elämää rajoittavien ajatusmallien vallassa, jotka pakottaisivat mut elämään elämääni toisten ihmisten onnen/epäonnen kautta.
Sen lisäksi yritän ymmärtää, mitä nautinnollista on siinä, ettei tee mielekkäitä asioita omassa elämässään, vaan tuntee vahingoniloa muiden ihmisten tilanteesta, kun kuitenkin kaikki tuhoutuvat. Eikö tuhon varmuus saa ollenkaan miettimään, mitä minä haluaisin kokea ja tehdä ennen sitä? Eikö se tee elämästä jotenkin täydempää, kun on tunne, että viime hetket ovat käsillä?
Ylpeä?
Näissä viesteissä tulee vastaan sitä, että ajatellaan, että itse tiedetään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ollaan vahingoniloisia siitä, että niille, jotka elävät elämäänsä, käy huonosti. Ylpeys siitä, että itse on muka asioiden yläpuolella.
Aha, keksit siis ihan itse mieleisesi vastauksen. Jatka vain samaan malliin, niin pysyt autuaana siihen saakka, kun kohdalle osuu.
Vastasin kysymykseesi. Jos et halua keskustella asiasta, miksi ihmeessä kysyt ja vielä vastailet?
Koska minusta on viihdyttävää katsella sitä, kun toistaiseksi elämästään liiemmittä vaurioitta selvinnyt ihminen yrittää vakuutella itselleen, että kyllä tässä hyvin käy, eikä juuri minua mikään voi ajaa tilanteeseen, jossa mitään toivoa ei enää ole.
Jännittävää, että syytät minua vastausten keksimisestä, ja sitten keksit niitä itse. Kerrohan, missä kohdassa sanoin, että kyllä tässä käy hyvin jne. Sitähän en ole sanonut. Olen puhunut siitä, että tulevaisuuden sijaan elän tässä hetkessä, enkä ole tulevaisuuden takia luovuttanut nykyhetken suhteen, eikä tässä keskustelussa ole vielä tullut vastaan ainoatakaan hyvää syytä, miksi se kannattaisi. Vastaukset ovat olleet lähinnä sitä, että oman elämänsä sijaan elää toisten kautta (eli katselee vahingoniloisesti muiden elämää sen sijaan, että eläisi itse omaansa, kun nyt ei kuitenkaan vielä ole kuollut tai tuhoutunut).
Kuolema tulee vastaan kaikille. En näe mitään syytä asettua maahan makaamaan ja sitä odottelemaan, kun ennen kuolemaa voi tehdä kaikenlaista.
Sinulla "tämä hetki" onkin niin hyvä, että pystyt löytämään syytä elää. Toistaiseksi.
Edelleen, mitä etua saisin elämääni siitä, että luovuttaisin jo etukäteen sen varalta, että joskus elämä on kamalaa, tai vaikka siksi, että tulevaisudessa kuolen? Toiset ihmiset ovat selvinneet oikeasti aivan hirvittävistä olosuhteista luovuttamatta, keskitysleireistä, sodista, kansanmurhista jne. Onko sun elämäsi oikeasti hirveämpää kuin vaikkapa luettelemani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko luovuttaneet perheettömiä ja työttömiä?
Olen lapseton, erittäin hyvin työelämässä pärjäävä.
Ilmeisesti kuitenkaan työ ei tuota juuri tyydytystä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä?
Ei minun elämäni ole merkityksetöntä, vaan tulevaisuus yleisellä tasolla näyttää masentavalle.
No, itse ainakin koen, että mahdollisista tulevaisuudenkuvioista huolimatta elämässä on niin paljon kaikkea, että tulevaisuuden suhteen luovuttaminen ei oikein ole vaihtoehto.
Yksilön näkökulmasta noin, laajemmassa mittakaavassa ei niinkään.
Kerro konkreettisin esimerkein, mitä tarkoitat.
- talous
- koulutus
- arvot
- ihmisten välinen kanssakäyminen
- länsimaisen yhteiskunnan jääminen muiden jalkoihin
- ...
Kaikkein nurinkurisinta tässä on se että koronat ja Ukrainan sodat ovat todella mitättömän pieniä ongelmia verrattuna siihen mitä on tulossa. Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin tulevaisuuden uhka on se, jolle 99 % ihmisistä vain nauraa, Tiedätte varmasti mikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko luovuttaneet perheettömiä ja työttömiä?
Olen lapseton, erittäin hyvin työelämässä pärjäävä.
Ilmeisesti kuitenkaan työ ei tuota juuri tyydytystä, kun elämä tuntuu merkityksettömältä?
Ei minun elämäni ole merkityksetöntä, vaan tulevaisuus yleisellä tasolla näyttää masentavalle.
No, itse ainakin koen, että mahdollisista tulevaisuudenkuvioista huolimatta elämässä on niin paljon kaikkea, että tulevaisuuden suhteen luovuttaminen ei oikein ole vaihtoehto.
Yksilön näkökulmasta noin, laajemmassa mittakaavassa ei niinkään.
Kerro konkreettisin esimerkein, mitä tarkoitat.
- talous
- koulutus
- arvot
- ihmisten välinen kanssakäyminen
- länsimaisen yhteiskunnan jääminen muiden jalkoihin
- ...
Jep, maailma muuttuu eri tavoilla. En näe luettelemissasi syissä syytä luovuttaa.
No todellakaan ole luovuttanut. Järjetöntä elää noin. Itse teen töitä, opiskelen ja harrastan. Elämän elämääni enkä ole todellakaan lopettanut elämistä ja mätäne vain kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.
Mikä tuho?
Tiivistettynä: kulkutaudit, vainolaiset ja ihmisen mittaamaton typeryys.
Niin. Et kuitenkaan näe tulevaisuutta, joten et voi kenenkään ihmisen kohdalla kertoa, millainen tulevaisuus häntä kohtaa.
Sellaisen asian haluaisin vielä tietää, mikä etu koituu siitä, että ei elä ihan mielekästä, hyvää elämää sinä aikana, jolloin ei ole vielä tuhoutunut, jos se tuho nyt sitten kuitenkin kohtaa kaikkia. Eli mitä se vahingonilo tuossa oikeastaan on? Toivoisin hieman syvällisempää pohdintaa.
Ei tipu syvällisempää pohdintaa. Vahingonilo on nautinnollinen tunne myös etukäteen.
No ei varmasti, koska pohdinta voi sattua. Mutta siis sinä tuhoudut samalla kuin nämä elämänsä eläjät, miksi tunnet sitä vahingoniloa? Tätä on vaikea käsittää.
Etkö tosissasi pysty kuvittelemaan sitä ikivanhaa ajatusmallia, että "kun kerran minä en saa, ei saa kukaan muukaan"? Kyllä se sinussakin asuu, vaikkakin toistaiseksi niin pienenä, ettet tunnista sitä, saati sitten tunnusta.
Totta kai pystyn kuvittelemaan, yritän nyt tässä kysellä, miksi siitä pitää olla ylpeä. Ei mun elämä ole mitään 24/7 ekstaasia, mutta ainakaan en ole tuollaisten elämää rajoittavien ajatusmallien vallassa, jotka pakottaisivat mut elämään elämääni toisten ihmisten onnen/epäonnen kautta.
Sen lisäksi yritän ymmärtää, mitä nautinnollista on siinä, ettei tee mielekkäitä asioita omassa elämässään, vaan tuntee vahingoniloa muiden ihmisten tilanteesta, kun kuitenkin kaikki tuhoutuvat. Eikö tuhon varmuus saa ollenkaan miettimään, mitä minä haluaisin kokea ja tehdä ennen sitä? Eikö se tee elämästä jotenkin täydempää, kun on tunne, että viime hetket ovat käsillä?
Ylpeä?
Näissä viesteissä tulee vastaan sitä, että ajatellaan, että itse tiedetään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ollaan vahingoniloisia siitä, että niille, jotka elävät elämäänsä, käy huonosti. Ylpeys siitä, että itse on muka asioiden yläpuolella.
Aha, keksit siis ihan itse mieleisesi vastauksen. Jatka vain samaan malliin, niin pysyt autuaana siihen saakka, kun kohdalle osuu.
Vastasin kysymykseesi. Jos et halua keskustella asiasta, miksi ihmeessä kysyt ja vielä vastailet?
Koska minusta on viihdyttävää katsella sitä, kun toistaiseksi elämästään liiemmittä vaurioitta selvinnyt ihminen yrittää vakuutella itselleen, että kyllä tässä hyvin käy, eikä juuri minua mikään voi ajaa tilanteeseen, jossa mitään toivoa ei enää ole.
Jännittävää, että syytät minua vastausten keksimisestä, ja sitten keksit niitä itse. Kerrohan, missä kohdassa sanoin, että kyllä tässä käy hyvin jne. Sitähän en ole sanonut. Olen puhunut siitä, että tulevaisuuden sijaan elän tässä hetkessä, enkä ole tulevaisuuden takia luovuttanut nykyhetken suhteen, eikä tässä keskustelussa ole vielä tullut vastaan ainoatakaan hyvää syytä, miksi se kannattaisi. Vastaukset ovat olleet lähinnä sitä, että oman elämänsä sijaan elää toisten kautta (eli katselee vahingoniloisesti muiden elämää sen sijaan, että eläisi itse omaansa, kun nyt ei kuitenkaan vielä ole kuollut tai tuhoutunut).
Kuolema tulee vastaan kaikille. En näe mitään syytä asettua maahan makaamaan ja sitä odottelemaan, kun ennen kuolemaa voi tehdä kaikenlaista.
Sinulla "tämä hetki" onkin niin hyvä, että pystyt löytämään syytä elää. Toistaiseksi.
Edelleen, mitä etua saisin elämääni siitä, että luovuttaisin jo etukäteen sen varalta, että joskus elämä on kamalaa, tai vaikka siksi, että tulevaisudessa kuolen? Toiset ihmiset ovat selvinneet oikeasti aivan hirvittävistä olosuhteista luovuttamatta, keskitysleireistä, sodista, kansanmurhista jne. Onko sun elämäsi oikeasti hirveämpää kuin vaikkapa luettelemani?
Sinulla tämä hetki siis on niin hyvä, että pystyt löytämään syytä elää. Tämän vuoksi olet sekä tietämätön että hieman harhaisen omahyväinenkin. Sinun pikkuiseen ajatusmaailmaasi arvatenkin kuuluu myös klisee "jokainen ihminen on arvokas", vai mitä?
Sinun kaltaisesi ihmisen onnettomuutta olisi kiva seurata vierestä. On aina niin tyydyttävää, kun elämässään sattuman kaupalla tyytyväisenä pysyneelle tyhmikselle käykin huonosti.
Alue: Aihe vapaa
No, itse ainakin koen, että mahdollisista tulevaisuudenkuvioista huolimatta elämässä on niin paljon kaikkea, että tulevaisuuden suhteen luovuttaminen ei oikein ole vaihtoehto.