Onko kukaan muu käytännössä luovuttanut tulevaisuuden suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole luovuttajatyyppiä, joten en nytkään ole luovutustunnelmissa. Olen pikemminkin varautuja ja muokkaan erilaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle.

Yliopistolla oli aikoinaan yksi tenttikirja, josta jäi mieleen, miten erilailla ihmiset suhtautuvat elämään. Ne joilla on syntynyt tunne, että voivat vaikuttaa asioihin, ovat onnellisimpia. Kurja ja onneton elämä on niillä, joilla on uskomus, että eivät voi vaikuttaa elämäänsä, vaan he ajelehtivat voimattomina maailman laineilla.

Se tunne, että voiko vaikuttaa, syntyy jo lapsuudessa. Jos esim vauvan itkuun reagoidaan, hän oppii, että sillä voi vaikuttaa. Ja pienillä lapsilla kasvatuksessa voi joko antaa lapselle kokemuksen, että voi itse vaikuttaa johonkin, vaikka valita, syökö ruokaa q vai b, vai eikö voi vaikuttaa mihinkään.

Niin että ketjun luovuttaneilla on varmaan aika syvään iskostunut se voimaton ajatusmalli, eikä sitä ole helppoa itse muuttaa. Kannattaa silti yrittää. Yrittäkää esim. miettiä konkreettisia erilaisiatapahtumavaihtoehtoja ja mitä niiden kohdalla voisi itse tehdä ja miten niihin voisi varautua ennalta. Aina voi tehdä jotain.

Ja sitten se tärkein, eli kannattaa syntyä oikeaan sukuun. Kummasti helpottaa elämää ja lisää vaihtoehtoja, kun miljonäärivanhemmat on pedanneet kovapalkkaisen pestin odottamaan jo ennen kuin on päivääkään opiskellut. Ei tarvi kuin käydä valmiiseen pöytään ja naattia, kun ei ole pikkurahasta pulaa.

Toista se on kun syntyy köyhille vanhemmille, joilla ei ole suhteita yhtään mihinkään. Silloin ei voi valkata, vaan pitää ottaa sen mitä sattuu saamaan.

Tai tehdä aivan hel ve tis ti töitä menestyksen eteen, onhan näitäkin vaikka kuinka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei enää ole kotia, työtä, perhettä tai mitään muutakaan elämisen arvoista, joten seurailen maailmanmenoa lähinnä huvittuneena. Niitä, jotka elelevät omaan pikku elämäänsä tyytyväisinä, katselen jo etukäteen vahingoniloa tuntien: kyllä se tuho sinunkin kohdallesi vielä osuu, odotapas vain.

Mikä tuho?

Tiivistettynä: kulkutaudit, vainolaiset ja päättäjien mittaamaton typeryys.

Venäjä hyökkäsi viimeeksi muutama vuosi sitten ukrainaan eikä ketään pelottanut ja ahdistanut, miksi nyt?

Älä lue niitä uutisia ja lehtiä ja twitteriä ja somea. Mene ulos ja metsään, opiskele, tapaa ystäviä tai etsi uusia jos nykyiset ei miellytä, mene töihin, kouluttaudu, urheile ja syö terveellisesti, nuku hyvin ja vaihda työpaikkaa ja seuraa jos nykyinen ei miellytä. Itsestäsi elämäsi ja ajattelusi on kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Älä lue niitä uutisia ja lehtiä ja twitteriä ja somea. Mene ulos ja metsään, opiskele, tapaa ystäviä tai etsi uusia jos nykyiset ei miellytä, mene töihin, kouluttaudu, urheile ja syö terveellisesti, nuku hyvin ja vaihda työpaikkaa ja seuraa jos nykyinen ei miellytä. Itsestäsi elämäsi ja ajattelusi on kiinni.

Olen eri, mutta kuinka ihmeessä tuollainen itsepetos menee yksilöllä läpi? Sitä ei ole mitä ei näe/lue?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä lue niitä uutisia ja lehtiä ja twitteriä ja somea. Mene ulos ja metsään, opiskele, tapaa ystäviä tai etsi uusia jos nykyiset ei miellytä, mene töihin, kouluttaudu, urheile ja syö terveellisesti, nuku hyvin ja vaihda työpaikkaa ja seuraa jos nykyinen ei miellytä. Itsestäsi elämäsi ja ajattelusi on kiinni.

Olen eri, mutta kuinka ihmeessä tuollainen itsepetos menee yksilöllä läpi? Sitä ei ole mitä ei näe/lue?

Pyhä Tyhmyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole luovuttajatyyppiä, joten en nytkään ole luovutustunnelmissa. Olen pikemminkin varautuja ja muokkaan erilaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle.

Yliopistolla oli aikoinaan yksi tenttikirja, josta jäi mieleen, miten erilailla ihmiset suhtautuvat elämään. Ne joilla on syntynyt tunne, että voivat vaikuttaa asioihin, ovat onnellisimpia. Kurja ja onneton elämä on niillä, joilla on uskomus, että eivät voi vaikuttaa elämäänsä, vaan he ajelehtivat voimattomina maailman laineilla.

Se tunne, että voiko vaikuttaa, syntyy jo lapsuudessa. Jos esim vauvan itkuun reagoidaan, hän oppii, että sillä voi vaikuttaa. Ja pienillä lapsilla kasvatuksessa voi joko antaa lapselle kokemuksen, että voi itse vaikuttaa johonkin, vaikka valita, syökö ruokaa q vai b, vai eikö voi vaikuttaa mihinkään.

Niin että ketjun luovuttaneilla on varmaan aika syvään iskostunut se voimaton ajatusmalli, eikä sitä ole helppoa itse muuttaa. Kannattaa silti yrittää. Yrittäkää esim. miettiä konkreettisia erilaisiatapahtumavaihtoehtoja ja mitä niiden kohdalla voisi itse tehdä ja miten niihin voisi varautua ennalta. Aina voi tehdä jotain.

Ja sitten se tärkein, eli kannattaa syntyä oikeaan sukuun. Kummasti helpottaa elämää ja lisää vaihtoehtoja, kun miljonäärivanhemmat on pedanneet kovapalkkaisen pestin odottamaan jo ennen kuin on päivääkään opiskellut. Ei tarvi kuin käydä valmiiseen pöytään ja naattia, kun ei ole pikkurahasta pulaa.

Toista se on kun syntyy köyhille vanhemmille, joilla ei ole suhteita yhtään mihinkään. Silloin ei voi valkata, vaan pitää ottaa sen mitä sattuu saamaan.

Muistaaksini on tutkimuksia siitä, että ghetoissa asuvilla (ei tietenkään kaikilla, mutta monilla) on suurta tuevaisuudenuskoa, koska pohjalta ei ole muuta tietä kuin ylöspäin. 

Mutta totta kai suomalainen mamma on aina huonoimmassa asemassa. 

 (eri) 

On myös se mahdollisuus, että pohjalta ei ole tietä minnekään.

Vierailija kirjoitti:

Joo mutta en minä mitenkään tästä maailmantilanteesta ole huolissani. Kyllä nämä kriisit taas ohi menee kuten sellaisilla on tapana. Eikä meillä käytännössä täällä Suomessa muutu oikein mikään edes tilapäisesti. Omaa elämääni ei ainakaan tällä hetkellä nämä kosketa mitenkään.

Oma luovuttamiseni johtuu siitä, että olen löytänyt itseni keski-iässä tilanteesta jossa en halua olla, mutta josta en pääse pois koska ikä ja siihen liittyvät asiat. Mies sai viidenkympin villityksen ja jätti nuoremman tuontimorsiamen takia vuosi sitten. Lapsia en koskaan hankkinut koska mies ei halunnut ja nyt kadun sitäkin, mutta minkäs sille enää voi kun esivaihdevuosivaivat on jo vahvasti päällä. Alkanut. myös tympäistä koko työ ja ammatti, tai itse asiassa se on tympäissyt aina mutta lasten ja perheen takia jaksoin. Nyt lapset on jo isoja ja asun yksin, kotona on vain yksinäisyyttä ja tyhjää. Motivaatio tehdä vastenmielistä työtä on vähäinen. Mutta ei tässä iässä enää vaihdetakaan oikeastaan ammattia. Haluaisin myös muuttaa ulkomaille mutta kukapa ottaisi viisikymppisen akan sinne töihin, ei kukaan.

"Lapsia en koskaan hankkinut" mutta "nyt lapset ovat jo isoja".

Ilmeisesti miehellä oli lapsia toisen naisen kanssa, kun menitte yhteen. Ja nyt hän on taas löytänyt uuden naisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä lue niitä uutisia ja lehtiä ja twitteriä ja somea. Mene ulos ja metsään, opiskele, tapaa ystäviä tai etsi uusia jos nykyiset ei miellytä, mene töihin, kouluttaudu, urheile ja syö terveellisesti, nuku hyvin ja vaihda työpaikkaa ja seuraa jos nykyinen ei miellytä. Itsestäsi elämäsi ja ajattelusi on kiinni.

Olen eri, mutta kuinka ihmeessä tuollainen itsepetos menee yksilöllä läpi? Sitä ei ole mitä ei näe/lue?

Kyllähän niistä asioista voi olla tietoinen ilman jatkuvaa seurantaa ja itsensä paniikkiin lietsomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä lue niitä uutisia ja lehtiä ja twitteriä ja somea. Mene ulos ja metsään, opiskele, tapaa ystäviä tai etsi uusia jos nykyiset ei miellytä, mene töihin, kouluttaudu, urheile ja syö terveellisesti, nuku hyvin ja vaihda työpaikkaa ja seuraa jos nykyinen ei miellytä. Itsestäsi elämäsi ja ajattelusi on kiinni.

Olen eri, mutta kuinka ihmeessä tuollainen itsepetos menee yksilöllä läpi? Sitä ei ole mitä ei näe/lue?

Pyhä Tyhmyys

Pyhää tyhmyyttä on lietsoa itsensä epätoivoon ja paniikkiin jaluovuttaa. Ukrainassa sodittiin jokunen vuosi sitten viimeeksi eikä ketään kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Venäjä hyökkäsi viimeeksi muutama vuosi sitten ukrainaan eikä ketään pelottanut ja ahdistanut, miksi nyt?

Se oli silloin pelkkä Krimin valtaus, eikä mikään laajamittainen hyökkäys koko Ukrainaa vastaan. Se meni silloin myös äkkiä ohi, eikä siitä sen jälkeen enää paljoa uutisoitu. Eikä silloin tosiaankaan mitään ydinaseuhkaa ollut näköpiirissä.

Jos mietin kaikkea niin en varmaan itse ole nuoruuden jälkeen enää uskonut helppoon elämään. Joskus lukion jälkeen tajusin viimeistään sen kuinka vaikeaa kaikki on. Itsellä juuri ammatin saaminen tai töiden saaminen vaikeaa. En oikein pärjää ja jaksa täällä niin hyvin. Ihmiset ovat olleet suoraan sanoen kauheita ja huonoja kokemuksia paljon. Kiusattiin pitkään. Jotenkin sen kaiken myötä koen tavallaan melko vaikeaksi enää elää "tavallisella" tavalla. Joku toinen opiskelee, pääsen töihin, pystyy ostamaan talon tai saa perheen helposti. Itse en edes haaveile kaikesta tuosta, mutta samalla koen etten edes pysty samaan kuin moni muu. Näin olen itsekin vähitellen ainakin luopumaan eri asioista. Totuttelen siihen etten ehkä koskaan ole parisuhteessa tai omista taloa. Mietin etten välttämättä koskaan saa elämää mitä toivoin. Joskus on surullinen olo. Välillä pettymyksiä on vaan liikaa.

Jos mietin tätä maailmaa niin kyllä itselläkin korostuu vaan se asia, kuinka suuntaa on huononpaan monessa asiassa. Mietin monesti etten pärjää täällä. Tosin oma elämäni on tietyllä osin sellaista, että keskityn vaan selviämään eteenpäin. Näin on pakko säästää itseään. En esim seuraa uutisia enää. Yritän löytää aina pieniä hyviä asioita. Tavallaan olen itsekin tietyssä mielessä luovuttanut. Keskityn vaan elämään eteenpäin. Samalla minulla joitakin asioita mistä en tahtoisi luopua, mutta pelkään etteivät ne koskaan toteudu.

Joopa joo ja kyllä. Missään ahdistuksessa tai paniikissa en ole toki - vain luovuttanut kaiken suhteen. Ja kuten ketjussa moni muukin seurailen tilannetta silmät ymmyrkäisinä. Näin tässä sitten kävi. Ei sillä, että minulla juuri mitään ihmeitä koskaan olisi ollutkaan, vielä vähemmän haaveita.

Vierailija kirjoitti:

En ole luovuttajatyyppiä, joten en nytkään ole luovutustunnelmissa. Olen pikemminkin varautuja ja muokkaan erilaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle.

Yliopistolla oli aikoinaan yksi tenttikirja, josta jäi mieleen, miten erilailla ihmiset suhtautuvat elämään. Ne joilla on syntynyt tunne, että voivat vaikuttaa asioihin, ovat onnellisimpia. Kurja ja onneton elämä on niillä, joilla on uskomus, että eivät voi vaikuttaa elämäänsä, vaan he ajelehtivat voimattomina maailman laineilla.

Se tunne, että voiko vaikuttaa, syntyy jo lapsuudessa. Jos esim vauvan itkuun reagoidaan, hän oppii, että sillä voi vaikuttaa. Ja pienillä lapsilla kasvatuksessa voi joko antaa lapselle kokemuksen, että voi itse vaikuttaa johonkin, vaikka valita, syökö ruokaa q vai b, vai eikö voi vaikuttaa mihinkään.

Niin että ketjun luovuttaneilla on varmaan aika syvään iskostunut se voimaton ajatusmalli, eikä sitä ole helppoa itse muuttaa. Kannattaa silti yrittää. Yrittäkää esim. miettiä konkreettisia erilaisiatapahtumavaihtoehtoja ja mitä niiden kohdalla voisi itse tehdä ja miten niihin voisi varautua ennalta. Aina voi tehdä jotain.

Tai sitten moni on yrittänyt paljon ja lyönyt päätään seinään liian monta kertaa tai voimat ovat muuten loppuneet. Jos kokee paljon kaikkea ikävää niin loputtomasti eivät kaikki jaksa yrittää. Jokaisella on oma elämänsä ja en koskaan menisi kenellekään sanomaan, ettei hän ole yrittänyt tarpeeksi. Siinä kun kävisi monesti niin, että vaikka omakin elämäni on mitä on niin silti toinen olisi voinut kokea vaikka mitä ikävää.

En tiiä.

Ei sitä oikeen voi odottamaankaan toimettomana jäädä, varsinkaan kun ei tiedä mitä odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole luovuttajatyyppiä, joten en nytkään ole luovutustunnelmissa. Olen pikemminkin varautuja ja muokkaan erilaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle.

Yliopistolla oli aikoinaan yksi tenttikirja, josta jäi mieleen, miten erilailla ihmiset suhtautuvat elämään. Ne joilla on syntynyt tunne, että voivat vaikuttaa asioihin, ovat onnellisimpia. Kurja ja onneton elämä on niillä, joilla on uskomus, että eivät voi vaikuttaa elämäänsä, vaan he ajelehtivat voimattomina maailman laineilla.

Se tunne, että voiko vaikuttaa, syntyy jo lapsuudessa. Jos esim vauvan itkuun reagoidaan, hän oppii, että sillä voi vaikuttaa. Ja pienillä lapsilla kasvatuksessa voi joko antaa lapselle kokemuksen, että voi itse vaikuttaa johonkin, vaikka valita, syökö ruokaa q vai b, vai eikö voi vaikuttaa mihinkään.

Niin että ketjun luovuttaneilla on varmaan aika syvään iskostunut se voimaton ajatusmalli, eikä sitä ole helppoa itse muuttaa. Kannattaa silti yrittää. Yrittäkää esim. miettiä konkreettisia erilaisiatapahtumavaihtoehtoja ja mitä niiden kohdalla voisi itse tehdä ja miten niihin voisi varautua ennalta. Aina voi tehdä jotain.

Ja sitten se tärkein, eli kannattaa syntyä oikeaan sukuun. Kummasti helpottaa elämää ja lisää vaihtoehtoja, kun miljonäärivanhemmat on pedanneet kovapalkkaisen pestin odottamaan jo ennen kuin on päivääkään opiskellut. Ei tarvi kuin käydä valmiiseen pöytään ja naattia, kun ei ole pikkurahasta pulaa.

Toista se on kun syntyy köyhille vanhemmille, joilla ei ole suhteita yhtään mihinkään. Silloin ei voi valkata, vaan pitää ottaa sen mitä sattuu saamaan.

Muistaaksini on tutkimuksia siitä, että ghetoissa asuvilla (ei tietenkään kaikilla, mutta monilla) on suurta tuevaisuudenuskoa, koska pohjalta ei ole muuta tietä kuin ylöspäin. 

Mutta totta kai suomalainen mamma on aina huonoimmassa asemassa. 

 (eri) 

On myös se mahdollisuus, että pohjalta ei ole tietä minnekään.

Juuri niin. Luin erästä kirjaa Afrikasta ja siinä lääkärit hoitivat sodan traumoja kokeneita. Eräs psykologi tahtoi auttaa ihmisiä. Hän halusi, että ne ihmiset pystyisivät normaaliin elämään. Kun hän sanoi tuon sairaalaan johtajalle niin tämä vie hänet katsomaan slummia ja sanoi, että tämä on heidän normaali elämänsä ja todellisuutensa. Eli kuka tavallaan antaa heille terapiaa, että kestävät sen normaalin elämänsä johon ei kuulu kalliit puvut tai talot. Eli hän tarkoitti sitä ettei heille saa maalata kuvaa sellaisesta haaveiden elämästä vaan pitää muistaa todellisuus. Tämä jäi mieleeni.

Elämä manifestoituu juuri sen mukaan mitä alat pelätä tai menet massojen mukana kohti jotain millä nyt pelotellaan. En mennyt koronahysteriaankaan mukaan, enkä mene tähän mitä lie nyt ollaan taas ihmisiä ajamassa kuin teuraita, hyi olkoon. Luottakaa omaan voimaanne ja eläkää elämäänne vahvoina itsenäisinä yksilöinä. Toki muutoksia tullee, mutta niihin sitten mukaudutaan jos mukaudutaan. Aina voi lähteä yhteiskunnasta, niin kuin moni jo tekee. Metsäyhteisöjä on jo syntynyt ympäri maailmaa. Sitä se Kirsi Salokin kai perustaa. Mutta summasummarum, älkää antako epätoivolle voimaa, siten massoja hallitaan on aina hallittu.

Ei. Niin kauan elän hyvin kuin mahdollista. On mulla kyllä tapana lamaantua hetkeksi aina kun kriisejä puhkeaa, mutta se menee sitten ohi. Uutisista nykyään vain vilkaisen, onko jotain konkreettista, mitä tarvitsee tietää. En halua sen enempää tuhlata aikaani märehtimiseen ja itseni pelotteluun, kun ei se mitään muuta. Kaikki mahdollinen hyvä irti maailmasta nyt kun vielä voi.

En luovuta ikinä. Mulla on sellainen sisältä ajava voima ja sisu, saan henkistä voimaa ajatuksesta että olen selviytyjä. Selviän kyllä, mitä elämä antaakin eteen, ihan kuin kaikki ihmiset ennen minua. Historiassa on selvitty paljon pahemmistakin ajoista, lapsia on kasvatettu, uutta on rakennettu. Ei olla jääty maahan makaamaan, tai ainakaan ne jotka eivät ole luovuttaneet. Heikot sortuu elon tiellä, sanonta pitää paikkansa etenkin rankkoina aikoina. Vahvat pysyy pystyssä ja usein kannattelee myös niitä heikkoja ympärillään kykynsä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä keskustelu! Olen, täysin! Ensin ahdistuin siitä helvetisti, mutta nyt tunne on utelias; seurailen sivusta kuinka tuhoudumme. Ja joo, kaikki nyhräys ja yrittäminen on ohi. Outoa 😅

Sama. Ihanan vapautunut ja levollinen olo kun lakkasi tavoittelemasta haaveitaan ja yrittämästä edelleen saavuttaa jotain joka ei aiemminkaan ollut onnistunut. 

Samaan aikaan sitten löytyikin vihdoin aikaa ja energiaa niille aidosti hyvää oloa tuottaville jutuille joita aina olisi halunnut tehdä ja harrastaa, mutta joita ei vaan saanut aikaiseksi eikä ollut aikaa.

Nyt on superhyvä olla, mutta samaan aikaan on ihan fine vaikka kaikki olisi ohi huomenna. Tai vaikka jo tänään.