Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Jatkoa vielä sota-aiheisiin viesteihin. Pappani äidin puolelta piileskeli maaseudulla sukulaisten luona pahimpina hetkinä. Siellä rauhallista. Mummuni taas oli sotalapsena Ruotsissa. Unohti suomen  kielenkin ja olisi voinut jopa jäädä sinne asumaan (oli hyvät olot) , mutta äitipuoli tahtoi lapsen takaisin. Oli todella hyvä äitipuoli ja mummuni oikea äiti kuoli tämän syntymän jälkeen. Kuitenkin mummuni siis tuli takaisin ja vähitellen kotiutui. Ehkä tämä kaikki näkyi mummussani kuitenkin. 

Isäni puolelta taas isoisä sodassa mukana. Oli senverran vanhempi kuin äitini vanhemmat, että oli sodissa mukana. Tämä jätti jälkensä, mutta taisi olla muutenkin äkäinen luonne. Vaimonsa oli taas kuulemma iloinen luonne ja iso perhe heillä ja isäni yhtenä joukossa. He kuolivat ennen syntymääni. 

Äitini isän äiti menetti oman isänsä nuorena, kun tämä oli hakemassa vierasta miestä kylään juna-asemalta ja heillä sodassa ollut hevonen kärryjen edessä ja junan pilliä pelästyessään hevonen juoksi junan eteen ja tämä isä mehehtyi. Vieras jäi henkiin, kun putosi kyydistä ajoissa.

Kyllä minua koskettaa sota-asiat. Paljon en viitsi niistä kuitenkaan lukea. Silti seuraan tilannetta. Kirjoitan taas pitkästi, mutta tuli asioita mieleen.

Raksalla ulkoseinien rappaus menossa. Aurinko on helliny meitä. Kaikki näyttää niin kauniilta. Ja kiva odottaa uuden kodin valmistumista! 

Jonkun lentsunpoikasen sain kai viime viikolla käydessäni asioilla. Ärsyttää, kun pitää koko ajan rykiä ja rouskuttaa, ku ei lima irtoo muuten. 

Kun ei ole evakko eikä suvussa sotakokemuksia  sodat muualla ei kosketa.                                                      Voisi myös miettiä, suhtaudunko toisinaan yliempaattisesti  maailman tapahtumiin.

Työpäivä alkamassa ja vituttaa kun kollega lähti taas jo eilen klo 14 aikaan mökille. Hitot se siellä mitään töitä tee, pitää teamsia ehkä auki ja on muka paikalla, mutta eihän se koskaan sano mitään mihinkään joten varmasti tekee jotain muuta. Koko kesän ei ole ollut toimistolla vaan mökillä, aina kun pomo ei ole toimistolla tämä vapaamatkustajaki on poissa tai lähtee heti pois kun pomo lähtee. Se delegoi kaiken alaisilleen, ihan joskus ihmetyttää mitä hemmettiä se tekee kun sen alaiset tekee käytännössä kaiken. MS office ja asiakirjojen hallinta, esitysten tekeminen ja pitäminen ja muukin älykkyys on jämähtänyt jonnekin 2000 luvun alkuun. Kun pomo oli poissa, yritti erästä vilunkijuttua jolla eräs henkilö saisi etuuden joka ei hänelle kuulu. Toivottavasti pomo tajuaa... ja taisihan se tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Työpäivä alkamassa ja vituttaa kun kollega lähti taas jo eilen klo 14 aikaan mökille. Hitot se siellä mitään töitä tee, pitää teamsia ehkä auki ja on muka paikalla, mutta eihän se koskaan sano mitään mihinkään joten varmasti tekee jotain muuta. Koko kesän ei ole ollut toimistolla vaan mökillä, aina kun pomo ei ole toimistolla tämä vapaamatkustajaki on poissa tai lähtee heti pois kun pomo lähtee. Se delegoi kaiken alaisilleen, ihan joskus ihmetyttää mitä hemmettiä se tekee kun sen alaiset tekee käytännössä kaiken. MS office ja asiakirjojen hallinta, esitysten tekeminen ja pitäminen ja muukin älykkyys on jämähtänyt jonnekin 2000 luvun alkuun. Kun pomo oli poissa, yritti erästä vilunkijuttua jolla eräs henkilö saisi etuuden joka ei hänelle kuulu. Toivottavasti pomo tajuaa... ja taisihan se tajuta.

 

Valtiolla oli osa työtehtävistä sellaisia että niitä seurattiin sähköisen järjestelmän avulla. Jos puhelut ei rullaneet tuli esihenkilöltä oitis viesti että "onko sulla joku hätänä? Sellainen edesmenneen saksan tyyli. Isoveli valvoi🤣.

Herätty 6.30. Sarjassamme suomen kieli unohtuu. Yritin eilen selittää vanhukselle, että ostin alesta trench coatin. Katseli silmät pyöreänä ja yritti nyökytellä ymmärtävänsä. Kotiin tullessa tajusin, että poplarihan se on😂. Toinen tarttunut sana on jälkikasvulta, dissata ja entiseltä naapurilta jäi sana frustroitunut (turhautunut, pettynyt). 

Asiasta seuraavaan. Evakon lapsi minäkin, sen verran hurjia tarinoita kuunnellut pommeilta suojautumisesta lumihangessa ja desanttien uhasta, niin kyllä seuraan tätä maailman menoa huolestuneena. Samoin jälkikasvulla on peliystäviä Ukrainasta, joiden pakomatkaa pois sodan jaloista seurattiin sydän syrjällään.

Väsyttää. Meen päikkäreille, että jaksaa taas syödä ja levätä. 

Ollaan oltu mökillä huhtikuusta lähtien, vain käyty pikaiseen postit katsomassa ja nurmikko ajamassa. Nyt ollaan toista päivää kotona ja siivosin tämän aamun, vaihdoin lakanat ja pesin lattiat. Ihana olo kun koti on puhdas. Mökillä mulla ei ole imuriakaan. Rakastan siivoamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnevammaisuutta on monenlaista. Eläinkin osaa olla empaattinen, koira ja lehmä varsinkin. Mutta että äiti-ihminen voi ajatella noin. Keskittyä itseensä ja kaikkeen kivaan!

Kyllä vain. Hyvillä mielin turhia murehtimatta. Ehkä vähän toivonkin sotaa maahamme koska silloin saadaan tuta mitä sota on ja jotkut saa ihan murehtia sitten ihan oikeasti oman maan kansalaisten ja läheisten puolesta. Minä mukaan lukien.

 

Sä olet kuvottava!

Samaa mieltä. Evakon tyttärenä en todellakaan mitään sotaa enää  i k i n ä tahdo. Jotain niin järkyttävää on jättää kotiseutunsa mahdollisuutta palata koskaan. Kokemukset uusilla kotiseuduilla. Että ovat jotain maahanmuuttajia tm

Koko suku Etelä-Suomesta. Isäni isä kuoli sodassa ja oma isäni joutui 12-vuotiaana maatalon isännäksi. Joutui myös hakemaan isänsä arkun hevosella juna-asemalta. Nuorempia veljiä oli neljä. 

Vierailija kirjoitti:

Heräsin vähän ennen klo kuutta siihen, että kaunis nuori vaimoni hyväili minua ilman lupaa. En aio tehdä rikosilmoitusta. Nautiskelimme toisistamme vähän reilun tunnin, jonka jälkeen kävimme yhdessä suihkussa ja teimme aamupalaa. Seuraavaksi lähdemme kaupungille ja käymme syömässä jossain kivassa ravintolassa, jonka jälkeen kotiin pikku päikkäreille ja ehkä myös vähän rakasteluakin siinä samalla. Illalla saunaan ja kokovartalohieronta öljyn kera puolin ja toisin.

- Tää oli lähetetty vuodelta 2022, nyt ovat jo varmasti eronneet muhkeiden riitojen jälkeen. Niin aina.

Isäni oli onneksi liian nuori sotaan.

Yksi veljensä kaatui, kaksi haavoittui, yksi kärsi loppuikänsä sotatraumoista alkoholilla niitä lääkiten.

Äiti joutui evakkoon ja perheen palatessa kotitila oli poltettu. Rankkaa oli elämä silloin!

Tänään autolla asioilla. Kävin kampaajalla. Ihan hyvä tulos.

Oli kylmälaukku mukana joten ostettiin jätskejä pakkaseen.

Kirjastosta hain varauksesta tulleet kirjat. Saatiin taas hoidettua monta asiaa samalla reissulla.

Kohta mies tekee hilloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskaltaako sanoa, että minä en ole sekuntiakaan murehtinut, surrut, ajatellut tuota sotaa. Johon tarvitaan aina kaksi. Suren vasta sitten jos oma kotimaamme joutuu sotatilaan.

 

Etkö sure muiden ihmisten kohtaloa? Eikö sinulla ole poikia tai lapsenlapsia, jotka voivat joutua sotaan? Täysin empatiakyvytön kyllä olet, jollei Ukrainan tai Gazan sota sinua sureta.

-En sure, ei kuulu minulle. En välistä kenestäkään, vähiten itsestäni. Ei vaan kiinnosta. 

Nämä sotamuistot on tosi mielenkiintoisia. Kerrankin jotain oikeaa asiaa täällä.

Huomasin kirjastoon tilatun Jukka Kuhasen Karjalan kaukopartioritari  - kirjan. Viljo Suokkaan tarina. Laitoin heti varauksen siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä sotamuistot on tosi mielenkiintoisia. Kerrankin jotain oikeaa asiaa täällä.

Mulle nää sotamuistot on osa mun, sukuni ja koko tämän kansakunnan historiaa. Se, että ne muistot tekee kipeää, ei ole mulle ongelma. Ne on tehneet mulle kipeää sitä lähtien, kun olin 5-vuotias ja aloin tajuta asioita. Vietin lapsuuteni kesät 1960-luvulla maaseudulla ensin mummolassa ja sitten mummon kuoltua tätini luona. Mun enoni (siis tämä, joka 17-vuotiaana joutui rintamalle) asui sinä naapurissa. Siihen aikaan lauantaitkin oli työpäiviä ja vaikka eno muina päivinä töiden jälkeen olikin siskonlikalleen hauska ja mukava eno, niin lauantaisin töiden jälkeen  kettiön pöydän ääressä laittoi tuolinjalan viereen Koskenkorva-pullon ja kun se pullo ilmestyi siihen, me kakarat tiedettiin, että nyt pitää olla hiljaa. Siihen aikaan ei ollut terapioita eikä edes mielialalääkkeitä. Oli vain viina, hiljaisuus tai itsari. Kun äiti vuosi sitten haudattiin kotipitäjänsä kirkkomaalle ja kävelin sankarihautojen ohi, samalla tavalla veti hiljaiseksi kuin yli 50 vuotta sittenkin. 

Pointtini on, että jos johonkin ikävään asiaan ei ole yhtään mitään omakohtaista kosketuspintaa, niin tietenkään se ei kiinnosta. Itse vedin jo sijoitukseni pois Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoilta, joten touhutkoon Trump kavereineen siellä ihan mitä lystäävät. Ei koske enää mua. 

Nro 16952: "-En sure, ei kuulu minulle. En välistä kenestäkään, vähiten itsestäni. Ei vaan kiinnosta. "

Ehkä onnellisin tässä maailmankaikkeudessa onkin se, joka ei välitä kenestäkään eikä kukaan välitä hänestä?

Auton tankkaus, uimahalli, kotipitseria, apteekki, Minimani, siinä päivän menot. Nyt päivälevolla, sitten ruohonleikkaus, puhelinlangat laulaa ja TV. 

Tämä evakkotarina on niin meidän lähihistoriaamme, kaikkien tulisi muistaa.

Naapurikaupungissa eräs asia  hoitamassa, oman paikkakunnan apteekissa ja ruokakaupassa.

Kaksi pitkää puhelinkeskustelua. Yhteistyössä mieheni kanssa loppujen perunoiden kuokkiminen, jes!

Tyrnivispipuurosta tuli just sopivan makuista, kun se jäähtyy, niin vatkaan kuohkeaksi.

Telkkarista katson ainakin Rantahotellin.

Mukavaa perjantain jatkoa!