Lue keskustelun säännöt.
Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (21971)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa kun lapsestani tuli vanha aikamiespoika, täyttää 40 vuotta eikä mitään parisuhdetta ollut koskaan.
Olethan sellainen vanhempi, jolle uskaltaa kertoa, ettei tykkääkään naisista vaan miehistä. Oisko syynä tämä ja se että tarjontaa on vähän pikkupaikkakunnilla. Tärkeintähän on se, että lapsesi on onnellinen. Joko sitten yksin tai kaksin. Mutta onnellinen. Hyväksy hänen valintansa. Omani oli vuosia naisen kanssa, mutta nyt on onnellisempi yksin.
Ei ole homppeli, kasvanut vanhojrn ihmisten seurassa ja jotenkin pikkuvanha ihminen tullut. Jälkikäteen huomaan miten toi lapsuus ja nuoruus ja liika hyyssääminen on vaikuttanut, ei mitään oma-aloitteisuuttakaan ole. No onneks ei huumehörhö kumminkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä moni vanhempi haaveilee isovanhemmuudesta, minusta ei sit tullut mummoakaan. Suvun sinut kellä ei lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä moni vanhempi haaveilee isovanhemmuudesta, minusta ei sit tullut mummoakaan. Suvun sinut kellä ei lapsenlapsia.
Ajattelepa sitä, että kaikille ei suotu edes sitä lasta. Sinusta tuli kuitenkin äiti.
Jos mietitään elämän ketjua niin voisi olla, ettei minua ja äitiäni olisi olemassa. Mummuni äiti kuoli pari päivää hänen syntymänsä jälleen. Ihme kyllä mummuni jäi eloon, kun hänen mummunsa hoisi niin hyvin hänet. Näin joskus mietin miten pienestä kaikki on kiinni.
Kotona taas. Reissata on kiva, mutta kotiinpaluu myös :) Tosi kiva reissu, maukas aamupala, nätit maisemat
Mukavaa alkavaa viikkoa Kaikille :)
Doris
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä moni vanhempi haaveilee isovanhemmuudesta, minusta ei sit tullut mummoakaan. Suvun sinut kellä ei lapsenlapsia.
Ajattelepa sitä, että kaikille ei suotu edes sitä lasta. Sinusta tuli kuitenkin äiti.
Näin se on, tänään vaan olen ollut yksin ja liikaa mietin asioita, enkä näe mitään hyvää elämässäni.
Lapsettomuudesta. Ehkä minäkin joskus mietin, että äitini ainakin olisi voinut haluta lapsenlapsia. Silti olen päätökseni tehnyt ja yritän selviytyä edes itse elämästäni mahdollisuuksien mukaan. En tavallaan omaa sellaista tilannetta, että olisi hyvä edes miettiä lapsia, eikä minusta olisi siihen kaikkeen kuitenkaan. Isäni joskus sanoi, ettenkö minä perhettä halua. Minä pakenin ulos, kun en osannut sanoa, että hommaa sitten ensin minulle se hyvä mies jos sellaista toivot. Ei kaikki ole niin yksinkertaista. Kirjoitinkin joskus jo tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on arka asia tämä onko lapsia tai ei tai onko parisuhdetta vai ei.
Tuntuu, että on jotenkin viallinen jos ei ole normiperhettä.
Vierailija kirjoitti:
Pitkis: Just näin. Jos tämä ei olisi mun viimeinen kesä työelämässä, ottaisi päähän ihan sikana. Koska mulle on pimeä vuodenaika ollut aina myrkkyä jaksamisen kannalta. Syksyt on Suomessa kauniita väriloistossaan, mutta mulle erityisesti syksyt on olleet aina askel lähempänä kuolemaa. Vaan ei enää. Odotan syksyä jo innolla.
Ja tämä oli siis mun kirjoittamani. Olikin näköjään selain "heittänyt mut ulos".
Mutta mä pystyn aika hyvin samaistumaan Pitkiksen elämään. Siihen, että aina on joku muu, joka tarvitsee häntä johonkin. Ei pysty aidosti ja itsekkäästi alkaa rakentamaan omaa elämäänsä, koska joku muu on vaatimassa, haluamassa tai ainakin toivomassa sulta jotain. Just tänään mietin, että kunhan mulla oloneuvospäivät alkaa 1.9. mä asetan itseni vihdoinkin kaikkien muiden edelle. Tai no kissani ja koirani voin asettaa edelleni, koska ne on täysin riippuvaisia musta. En vielä tiedä, miten tulee käymään ihmissuhteilleni. Kun en enää olekaan se, joka aina kuuntelee tai juoksee auttamaan. Onneksi olen introvertti ja lisäksi aika erakkoluonnekin, niin ei mua haittaa, vaikka kaikki mua tarvitsevat katoaisivatkin elämästäni lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on arka asia tämä onko lapsia tai ei tai onko parisuhdetta vai ei.
Tuntuu, että on jotenkin viallinen jos ei ole normiperhettä.
Mulla ei ole puolisoa eikä lapsia. Läheisiä kavereitakaan mulla ei ole. Silti pyrin onnelliseen elämään. Tietenkin joskus epätoivo ottaa vallan, mutta sekin tunne menee ohi. En ole rikas ja hanttihommia teen. Onnellisuus lähtee mielestä ja vähemmälläkin voi olla onnellinen.
6.30 herännyt vasta klo 9.00 onhan viikonloppu tai tässä vaiheessa se on melkein ohi. Tein aamulla leipää Air Fryerissä, yleensä teen banaanileipää, nyt käytin vadelmia. Hävisi aamiaisella heti parempiin suihin.
Kävin vanhuksella pitämässä seuraa. Kertoili taas mielenkiintoisia vanhoja juttuja. Olin n. 8-vuotias ja hän oli vienyt minut Korkeasaareen. Pissahätä oli yllättänyt ja ei kuulemma ollutkaan kolikoita yleiseen vessaan. Ei muuta kuin muksu lähimmän talon pihaan puskaan, olivat kuulemma Helsingin hienot rouvat katsoneet paheksuvasta. Itse en kyllä muista reissusta mitään, muuta kuin sen että Korkeasaaressa oli hieno kahvila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en kaipaa perhettä tai lapsia. Ainoa asia mitä välillä kaipaan on läheisyys ja se, että joku rakastaisi minua. Sitä välillä kaipaan, vaikka toisessa lauseessani jo hoen, etten pysty päästämään ketään lähelleni. En osaa ajatella olevani outo tämän kaiken takia, että olen sinkku.
Ehkä mieluummin jokin elämässäni koettu asia tuo surua ja tiedän kuitenkin sen vaikutukset esim ihmisiin tutustumiseen. Se harmittaa jos olen entistä varovaisempi tutustumaan. Ystäviä ei minullakaan ole ollut pitkään aikaan. Lapsuudessa viimeksi. Syitä olen kertonut ja elämästäni joten ei enää enempää siihen liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Se on arka asia tämä onko lapsia tai ei tai onko parisuhdetta vai ei.
Tuntuu, että on jotenkin viallinen jos ei ole normiperhettä.
Riippuu siitä miten itse suhtaudut! Jos olet ylpeä homopuolisostasi tai avoimesta suhteestasi, sinkkuudestasi tai viikkoviikkovanhemmuudestasi, se heijastuu siihen, miten sinua kohdellaan. Lapseni on yksi ylläolevista ja ylpeä siitä, niin me muutkin sukulaiset. Ole rohkeasti se mikä olet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvää yötä
Hyvää yötä sinulle! Itse aion ensi yönä lukea Mikko Kamulan Pohjolan neito - kirjaa. Aloitin jo ja heti imaisi mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää yötä
Hyvää yötä sinulle! Itse aion ensi yönä lukea Mikko Kamulan Pohjolan neito - kirjaa. Aloitin jo ja heti imaisi mukaansa.
Kirjat on aarteita. Itse ajattelin tänään lukemisen sijaan katsoa Beck-leffan
Taisin rakastua. Ihan oikein kunnolla. Ja nyt pelottaa ja stressaa aivan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Taisin rakastua. Ihan oikein kunnolla. Ja nyt pelottaa ja stressaa aivan kaikki.
Anna mennä! Minä rakastuin ja siitä puolen vuoden päästä oltiin jo naimisissa. Edelleen ollaan rakastuneita, liki 50 vuotta oltu. Kun se kolahtaa, anna mennä! Älä arkaile!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisin rakastua. Ihan oikein kunnolla. Ja nyt pelottaa ja stressaa aivan kaikki.
Anna mennä! Minä rakastuin ja siitä puolen vuoden päästä oltiin jo naimisissa. Edelleen ollaan rakastuneita, liki 50 vuotta oltu. Kun se kolahtaa, anna mennä! Älä arkaile!
En ole sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin antaa mennä. Eikä me sovita toisillemme. Liikaa ikäeroa.
Lampaan viestiin ja muihinkin.
Itse en edes uskalla kunnolla miettiä itseäni parisuhteessa. Minä tavallaan olen tottunut joustamaan lapsuuden perheessäni monissa asioissa ja harvoin on tehty niinkuin haluan. Nykyisin tämä kaikki vieläkin ilmenee esim siinä, kun toivon että äitini kanssa kävelisimme jonkun lenkin ja kysyn jaksaako hän kävellä ja sanoo moneen kertaan, että jaksaa. Sitten kävelemme ja hän alkaakin epäröidä sitä ja minä kyselen, että mennäänkö vielä vai ei ja en saa kunnon vastausta tai äitini sanoo, että mennään sitten hiljaa tms. Monesti se menee siihen, että äitini on tyytyväinen kävelyynsä ja minäkin olen iloinen, että hän käveli, mutta samalla väsynyt tulkitsemaan hänen jaksamistaan.
Näin tuo kaikki tavallaan rasittaa jo minua en pidä siitä, että tavallaan minun pitää arvioda jaksaako äitini kävellä vai ei. Siinä mielessä tuokin jo rasittaa ja sen voi yhdistää myös parisuhteeseen liittyviin asioihin mitä voisi tulla eteen. Tietysti asiat eroavat, mutta voin kuvitella. Itselläni, kun ei ole mitään kokemusta parisuhteesta. Ehkä äitini sen ymmärtää ja paljolti on kaikki kokemani ihmisiin liittyen syynä ja ehkä oma persoonakin. Viihdyn aika hyvin itsekseni. Lapsia en halua.
Se menisi helposti siihen, että asiat pyörisivät toisen sääntöjen mukaan ja minä miellyttäisi toista ja toivoisin hänen pitävän jostain asiosta ja miettisin, että jos hän tekee "minun juttujani" ja osallistuu niihin niin ei hän välttämättä pidä niistä jne. Inhoan itsekin sitä jos tavallaan joudun luopumaan omista jutuistani tai elämään toisten ehdoilla mitä välillä olen joutunut ja en tarkoita esim, että nuorikaan nyt saisi tehdä mitä vaan. Lähinnä vaan sitä, että kuunneltaisiin.
Samalla olen lapsesta saakka miettinyt liikaakin toisten tunteita. Erään kerran kaverini silmä vuosi ja minä en viitsinyt sanoa mitään, kun mietin sen olevan kiusallista hänelle ja olin hiljaa. Sitten toinen ikäiseni lapsi tuli siihen ja heti sanoi asiasta.
Nuoruudessa, kun tulimme tuolta mainitsemaltani leiriltä (viesti paria sivua sitten) niin eräs lähes tuntematon poika nukkui monia tunteja pää olkaani vasten ja minä annoin nukkua, koska mietin, että se on hänelle kiusallista jos herätän hänet ja mainitsen asiasta. Jälkeenpäin jos miettii niin varmaan harva toimisi noin. Ehkä se on toisaalta minulla jotain "ylitulkitsemista" toisen tunteisiin ja en tahdo loukata muita tai asettaa huonoon asemaan.
Toisaalta en oikein varmaan osaisi olla parisuhteessa. En minä luottaisi tai osaisi päästää toista lähelleni tai sitten luottaisin liikaa ja kiintyisin toiseen. Pahoittelut, kun näin pitkästi kirjoitan ja monia juttuja tuli mieleen.