Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22363)
Vierailija kirjoitti:
Hyvää kuuluu. Koepalassa ei ollut syöpää, hengissä ollaan ja toivottavasti pitkään.
Loistava uutinen!!!!
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää kuuluu. Koepalassa ei ollut syöpää, hengissä ollaan ja toivottavasti pitkään.
Loistava uutinen!!!!
Samaa meinasin kirjoittaa :)
Putosi kuorma harteiltasi
N64
Päivän biisi: Meil ois kaupungin kauneimmat katseet Behm (Lupaan)
Taakka tipahti harteiltani. Lopetin opiskelun ja palasin työttömäksi. Enää ei tarvitse stressata opinnäytetyöstä, harjoittelupaikan löytämisestä eikä rahojen riittämisestä. Voin vain olla.
Muisteluja:
Kansakoulussa leikittiin väriä, peiliä, polttopalloa, kinkattiin, pelattiin neljää maalia ja hiihdettiin. Hiihdettiin kilometri tolkulla, luistimia ei kai ollut kellään. Ei kai ollut oikein jäätäkään. Monet hiihti talvisin kouluun, jos oli alle 5kilsaa. Yli viis pääsi taksilla. Koulutaksi ei saanut tarjota muille kyytiä, se oli kielletty, vaikka autossa olisi tilaa ollut. Outoa. Koulujuhliin pääsi jokainen esiintymään, kuoroonkin. Yksinlaulua esitti vain parhaimmat laulajat. Tai open tytär.
Vierailija kirjoitti:
Moi Pitkis <3
Minusta tuo vang(e)ille kirjoittaminen ei ole huono ajatus. Vaikka kirjoittaisit ihan omalla nimellä ja osoitteella, tuskin sieltä Jenkeistä tulevat sinua kiusaamaan, ei niillä ole vapauduttuaan sellaiseen varaa! Vaikkei sinulla olisi muuta kirjoittamista kuin päivittäiset kuulumiset samat kuin tännekin kirjoitat, kävelyistä, hevosista, lintujen lauluista, opiskelustasi jne. ilahduttaisit varmasti.
Toisinpäin: vangilla tuskin olisi paljon nykyelämästään kirjoittamista, päivät vankilassa toistavat itseään. Pitäisi olla yhteisiä mielenkiinnon aiheita esim. se musiikki, josta sinäkin olet kiinnostunut. Eli kirjeenvaihtokaverin valinnan kriteerit!
Voisin itsekin harkita, jos vain enkun kirjoittaminen sujuisi, joutuisin joka toisen sanan oikeinkirjoituksen tarkistamaan ;)
Kiva kuulla ajatuksia tähän kaikkeen liittyen. Mietin juuri sitä, että olisiko minulla kirjoitettavaa tarpeeksi. En kuulu niihin joilla vilkas elämä ja en ole kuin eräs tyttö lukiosta aikoinaan joka lähti kiertämään maailmaa ja asui monessa maassa. Sitten olisi kirjoitettavaa. Samoin itse kyllä mielelläni kuulisin vankilaelämästä ja arjesta siellä, vaikka kai sekin ehkä tympäisisi vankia itseään kirjoittaa siitä kaikesta.
Hyvä maininta oli myös tuo yhteiset kiinnostuksen kohteet. Enhän minäkään voi tietenkään tietää mitään jonkun lyhyen tekstin perusteella mistä jokainen pitää. Jotkut mainitsevat ja eräskin luetteli lähes kaiken mikä kiinnostaa itseäni. Musiikkimaku lähes sama ja lempibiisikin. Tykkäsi kirjoittaa jne. Sitten tuomiota katsoessa en olisi voinut ikinä hänelle kirjoittaa.
Tämä mitä nyt olen harkinnut (Alex) on kuitenkin "vaan ryöstöstä" vangittu ja hänellä on pitkät 17 vuotta ehkäpä jäljellä. Jotenkin vaikeaa edes ajatella niin pitkälle omaakaan elämää. Hänen ilmoituksensa on voimassa ensi syksyyn ja täyttää vuosia kesällä. Mietinkin, että jos hänen ilmoituksensa myöhemmin keväällä vielä kategoriassa "ei yhtään vastausta" niin sitten ehkäpä laitan synttärikortin postiin. Hän haki uusia ystäviä ja minä yrittäisin sellainen olla.
Pitää tosin selvittää saako Texasin vankilaan edes lähettää postikortteja. Kuulemma monessa vankilassa tehdään niin, että korteista yms otetaan kopiot ja vanki ei alkuperäisiä itselleen saa. Melko ikävää tuokin. Aloin miettiä, että vaikka nykyinen osoitteeni on myös hankala kirjoittaa niin edellinen olisi ollut lähes mahdoton ulkomaalaiselle. Pahimpia mahdollisia. Jokin hyvä juttu sentään ja kiitos jos joku jaksaa viestejäni lukea.
Parin laiskana kuluneen tylsän päivän jälkeen, vein roskat, kävin kaupassa. Nyt katon Emmerdalea.
Vierailija kirjoitti:
Parin laiskana kuluneen tylsän päivän jälkeen, vein roskat, kävin kaupassa. Nyt katon Emmerdalea.
Emmessä onkin taas tapahtumia yllin kyllin :)
Vierailija kirjoitti:
Taakka tipahti harteiltani. Lopetin opiskelun ja palasin työttömäksi. Enää ei tarvitse stressata opinnäytetyöstä, harjoittelupaikan löytämisestä eikä rahojen riittämisestä. Voin vain olla.
Tuttu ajatus itselleni myös. Lukion jälkeen en voinut monesta syystä edes harkita opiskelua. Voin huonosti ja jännitin kaikkea. Kiusaaminen kesti myös aivan liian pitkään. Toisaalta olin muutenkin uupunut ja kaipasin vaan jotain rauhaa elämääni ja selvisin jotenkin muutoista yms.
Se sitten määritti elämääni eteenpäin. Ja kun muut opiskelivat eteenpäin niin minä keräsin voimia tavalliseen arkeen jääden jälkeen yhä enemmän. Jotain välissä yritin, mutta en itsekään saanut harkkapaikkoja tai oli vaan liian pitkä matka kulkea kouluun. Eräs koulutus olisi ollut jo sen ihanan porukan takia (muistan heidät lämmöllä) ollut mukava käydä loppuun, mutta en saanut läheltä toista harkkapaikkaa.
Sitten kävin yhden amiskoulutuksen lähes etänä. Ja nyt yritän jatkaa samalla linjalla eli etänä mahdollisimman paljon. Kai tämä on nyt itselle keino päästä eteenpäin. Silti hankalaa on ollut itsellekin kaikki opiskeluun liittyvä. Sitten kun vielä jännittää ihmisiä muutenkin ja ei halua olla esillä. Välillä koen itsekin epätoivoa tähän kaikkeen liittyen. Mietin aina miten ihmeessä selviän eri jutuista. Avoimessa yliopistossa on rauhoittavaa, kun voi ns vastata itse itsestään ja tehdä itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Taakka tipahti harteiltani. Lopetin opiskelun ja palasin työttömäksi. Enää ei tarvitse stressata opinnäytetyöstä, harjoittelupaikan löytämisestä eikä rahojen riittämisestä. Voin vain olla.
Mitä suunnitelmia tulevaan?
Viime yönä näin painostavaa unta, kun olen jossain rakennuksessa, jossa on labraa, oppihuoneita ja jokin epämuodostunut hirviö, joka jahtaa mua. Mä siellä juoksen käytäviä pitkin ja huoneesta toiseen. Myös juttelenkin joidenkin ihmisten kanssa. En ole aikoihin nähnyt muistettavia unia.
Töissä tuli käytyä ja ikkunasta katsottuani näin vuoden ensimmäisen oravani 🐿
Työpäivän jälkeen päikkärit, sarjan jakson katsoin, uunimakkaraa syöty ja katsoin myös elokuvan. Pitkältä päivältä tuntuu. Varmasti tämä väsynyt olo vaikuttaa ajan pituuden tuntuun. Hitsi, miten ihanaa oli makoilla sohvalla tämä ilta. Keväiseltä näyttää ulkona, mutta on kovin kylmä ilma.
Inhottavaa kaatua sisällä, kun on melkein koko talven väittänyt kaatumista ulkona. Tulin vaan ulkoa sisälle päivällä ja liukkaat kengät saivat puulattialla minut nurin. Jalat kipeät tästä, mutta onneksi ei pahempaa. Kävelin silti tänäänkin, kun kaunis päivä oli. Täällä on nyt talvi taas yllättäen. On pakko pakottaa nyt nyt opintoihin. Tehtävät olivat ihan ok tehdä, mutta tuo essee takkuaa nyt ja en meinaa päästä eteenpäin, kun kokoajan mietin etten tavallaan osaa kirjoittaa sitä hyvin ja käsittele kaikkia vaadittavia juttuja. Ehkä pitää nyt hyväksyä se, että yritän parhaani ja tulis on sitten mikä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taakka tipahti harteiltani. Lopetin opiskelun ja palasin työttömäksi. Enää ei tarvitse stressata opinnäytetyöstä, harjoittelupaikan löytämisestä eikä rahojen riittämisestä. Voin vain olla.
Tuttu ajatus itselleni myös. Lukion jälkeen en voinut monesta syystä edes harkita opiskelua. Voin huonosti ja jännitin kaikkea. Kiusaaminen kesti myös aivan liian pitkään. Toisaalta olin muutenkin uupunut ja kaipasin vaan jotain rauhaa elämääni ja selvisin jotenkin muutoista yms.
Se sitten määritti elämääni eteenpäin. Ja kun muut opiskelivat eteenpäin niin minä keräsin voimia tavalliseen arkeen jääden jälkeen yhä enemmän. Jotain välissä yritin, mutta en itsekään saanut harkkapaikkoja tai oli vaan liian pitkä matka kulkea kouluun. Eräs koulutus olisi ollut jo sen ihanan porukan takia (muistan heidät lämmöllä) ollut mukava käydä loppuun, mutta en saanut lähe
Mun loppuelämän määritti se, että olin äitini mielestä niin tyhmä, ettei kannata kouluttaa.
Olin juuri täyttänyt 15 ja lähdin sitten töihin lähetiksi. Kävin Markkinointi-Instituutissa markkinointisihteerin 2-vuotisen koulutuksen työn ohella viiden vuoden jälkeen. Jatkoin töissä edelleen, nyt paremmilla paikoilla, siis ylenin.
Olin muuttanut ja kilsan päässä oli iltaoppikoulu. Lähdin kyselemään sieltä. Mulla ei ollut mitkään huonot keskikoulupaperit ja rehtori suositteli, että aloitan lukion. Työn ohessa tietysti. Itse maksoin nämä koulutukset. Vaihdoin työpaikkaakin taas, paremman palkan perässä.
Olin 25, kun aloitin lukio-opinnot, kirjoitin ajallaan, yleisarvosana M. Ajattelin jatkaa jonnekin, mutta siihen aikaan 1980-luvulla oli niin kireä vuokr-asuntotilanne, että jouduin sitoutumaan suureen pankkilainaan. Ajokorttiakaan ei ollut, saati autoa. Helsingistä oli pakko ostaa asunto, jos aikoi jossain asua js käydä töissä.
Asuntolainan vuoksi ei ollut mahdollisuuksia opintolainoihin, joten tähän tyydyin sitten. Lamavuonna 1991 sain ekan irtisanomispaperin, kahden seuraavan vuoden aikana kaksi lisää pienin välein. Olin tosi nesteessä. Sossusta maksoivat mulle asuntolainan korot, mutta lyhennystä ei.
Joskus tunsin katkeruutta, koska vanhempani eivät tarjonneet apua. Sisar ja veli koulutettiin, mutta minua ei. He olivat arvokkaampia
Myöhemmin näin juuri sen, että jos korkeakoulupaperit puuttuvat niin pelkkä vakuuttelu ei riitä mihinkään työpaikkaan. Jouduinkin sitten henkilökohtaiseksi avustajaksi ja siivosin ihmisten koteja. Minä, joka puhuin suomen lisäksi ruotsia, ranskaa, saksaa ja englantia 😄 eipä niillä mitään tehnyt sitten.
Sama tilannehan on joillakin ulkomaalaisilla oppineilla. Kun ei ole oikeita papereita, niin siinähän seisot nilkat kurassa.
Mikäli olisin saanut koulutuksen ja tietoa nuorena (siis alaikäisenä), ehkä olisin osannut valita itselleni sopivan koulutuksen. Nyt olen jo eläkkeellä enkä jaksaisi enää. Olin kahden lapsen yksinhuoltaja. Mies tappoi itsensä enkä edes etsinyt muita miehiä. En uskaltanut enää.
Lapset koulutin. Heillä on hyvät korkeakoulupohjaiset ammatit ja ovat töissä.
Saikuttaen puolikuntoisena vielä on mennyt tämäkin päivä suht sukkelaan. Hieman jo onneksi terveempi olo. Pienimmän lapsenlapseni perhe kävi kylässä tervehtimässä, he kun olivat jo toipuneet ilmeisen samasta taudista muutama päivä sitten. Pieni kultamuru oli kyllä taas niin valloittava. Mummin sormesta vain kiinni ja ei kun menoksi joka paikkaan. Puoliso siinä toppuutteli, että älähän kipeätä mummia liikaa höykytä paikasta toiseen, mutta eihän sitä nyt vastustaakaan voi, kun pitää paikkoja tutkia mummin kanssa. Kaipa se on niin, että sitten kun on arkussa, niin sitten en enää liiku, mutta jos suinkin henki pihisee, niin ilman muuta menoksi vain! Ja olipa kyllä piristävää.
Lunta on satanut paljon, onneksi puoliso hoiti lumityöt koneella. Nyt on niin valoisa puhdas hanki. Ulos kävelemään tekisi niin mieli, mutta lupasin itselleni olla kerrankin edes vähän järkevä enkä vielä lähde hötkyilemään ulos, ennen kuin taudin ote on selvemmin hellittänyt.
Olo on jotenkin tänä iltana ollut kuin olisi jossain elämän pyörän pyörteissä, mutta ei vielä tiedä, mihin suuntaan se lopulta lähtee pyörimään. Paljon on tässä hetkessä hyvää ja kaunista, ja tulevaisuuden haaveet suunnilleen tiedossa. Mutta jännä nähdä, miten ne asiat lopulta sitten konkreettisesti järjestyvät ja missähän tilanteessa sitä vaikka viiden vuoden kuluttua on. Onneksi etukäteen ei edes tiedä. Haluan uskoa, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin. Ja onneksi on tässä ja nyt elämä, mikä on suurimmaksi osaksi mukavaa. Aina kun niin ei ole ollut. Mutta niinhän se on, kaikilla meillä on oma polkumme iloineen ja suruineen. Ja onneksi ne vaihtelevat.
Toivottavasti ensi yönä saisi nukuttua paremmin, jos nuo röörit vetäisivät ilmaa aiempia öitä helpommin.
Kauniita unia kaikille! "Uinu, uinu lapsi armahin, on kehtos vierellä äitisi sun..." (Soittelin tätä laulua usein nuorena harrastamallani instrumentilla)
50+ Mummeli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taakka tipahti harteiltani. Lopetin opiskelun ja palasin työttömäksi. Enää ei tarvitse stressata opinnäytetyöstä, harjoittelupaikan löytämisestä eikä rahojen riittämisestä. Voin vain olla.
Tuttu ajatus itselleni myös. Lukion jälkeen en voinut monesta syystä edes harkita opiskelua. Voin huonosti ja jännitin kaikkea. Kiusaaminen kesti myös aivan liian pitkään. Toisaalta olin muutenkin uupunut ja kaipasin vaan jotain rauhaa elämääni ja selvisin jotenkin muutoista yms.
Se sitten määritti elämääni eteenpäin. Ja kun muut opiskelivat eteenpäin niin minä keräsin voimia tavalliseen arkeen jääden jälkeen yhä enemmän. Jotain välissä yritin, mutta en itsekään saanut harkkapaikkoja tai oli vaan liian pitkä matka kulkea kouluun. Eräs koulutus olisi ollut jo sen ihanan porukan takia (muistan heidät lämmöllä)
Mutta sinä selvisit hienosti, voit olla ylpeä itsestäsi ja sinnikkyydestäsi! Respect!
Voi mua väsynyttä rellestäjää...
Elänkö todellisuudessa vai olenko jonkun itseäni suuremman uni?
Esikoisen laskettu aika häämöttää 12 päivän päässä. Pientä jännitystä ilmassa.
N29
Jep. Olisihan ton voinut tehdä muuhunkin käyttätarkoitukseen, mutta koska ideana oli vain kissan karkoittava kylvöalusta, niin riitti vain 2 pidempää lautaa ja päätyyn lyhyemmät. Riittää tukemaan noi laatikot. Ja tosiaan ajatuksena, että koko hylly on paikoillaan vain kevättalven ja siksi helposti irroitettava karbiinihaka-systeemillä. Mutta voisihan sellaiset olla muutenkin ihan vain just sitä varten, että ikkunat haluaa pestäkin välillä. Toi hylly on helppo irroittaa ikkunanpesun ajaksi ja ripustaa sitten takaisin.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/