Jos taiteellisesti täysin lahjaton läheinen esittelee jatkuvasti töitään ja kärttää palautetta, pitäisikö olla raadollisen rehellinen vai pitää turpa visusti kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Taiteessa ja nimenomaan kaupallisessa sellaisessa ei välttämättä teknisellä taidokkuudella ja osaamisella olekaan niin suurta merkitystä. Tämä unohtuu tähän ketjuun kommentoivilta. Yleensä aitous, persoona ja persoonallisuus myy ja hyvä sellainen. Ihmiset hullaantuvat nimenomaan persoonaan esim. muusikkohan myy lähinnä niin naurettavaa kuin onkin niin itseänsä. Toiset onnistuvat siinä ja myyvät miljoonia. Toisia ei kukaan huomaa vaikka tekevät taidokasta ja teknisesti pätevää kamaa. He hukkuvat massaan persoonattomuudellaan....

Tässäpä sitten se suuri ikuisuusaihe: Mikä on hyvää taidetta?

Oma näkemykseni:

1. Se on jollain tapaa uutta ja/tai omaperäistä

2. Se antaa jotain myös muille kuin tekijälleen

3. Se on omassa lajissaan teknisesti taidokasta (Tämä ei ole ihan yksinkertaista. Esimerkiksi Ramones)

Sanot jotakin kilttiä ja kohteliasta. Ei sinun tarvitse niistä tykätä mutta toisten tunteita on turha loukata tarkoituksella. Se, että ihmiset yleensäkään jaksaa olla innostuneita ja harrastaa yhtään mitään on jo itsessään kehumisen aihe.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlainen luova tekeminen on todella hieno juttu ja minusta sitä puolta ihmisessä kannattaa aina vaalia. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi hyvä tai edes keskinkertainen tekemisissään, mutta onko sillä väliä, jos kyseessä ei ole ihmisen ammatti ja vaikka olisikin. Itse ehkä keskittyisin enemmän siihen, että kannustaisi siinä, että on hienoa, että tämä ihminen uskaltaa tehdä omannäköistään jälkeä ja ylipäätään olla luova. Voihan sitä vaikka sanoa, että sulla on selkeästi omanlainen tyyli ottamatta kantaa onko se esim. teknisesti ja aiheeltaan mitenkään toimiva. 

Tämä. Luova tekeminen edistää terveyttä ja mielenterveyttä kaikin puolin. Tekee ihmisen onnelliseksi. Älkää nyt hullut lytätkö toista, antaa toisen nauttia, mitä se keneltäkään on pois! Itse tiedän jopa yhden taiteilijana osin itsensä elättävän, jolla mittasuhteet täysin hukassa osassa töistään, mutta osassa on jotain hienoa, joten etsin aina teoksista ne positiiviset puolet ja kehun niitä. Aina niitä löytyy. Värit, valot, varjot, mitä vaan. Tunnelma. 

Tätä ketjua on aika kamala lukea näin pitkän linjan taideharrastajana, joka haaveilee lisätienesteistä teoksiaan myymällä...

AP onkin saanut jo monia hyviä ehdotuksia, kuinka vastata palautteen kärttämiseen. Jos läheinen on tosissaan teoksiensa myymisen suhteen, kommentoi seuraavalla kerralla vaikka näin:

"Taidealalla on tosi vaikea menestyä. Ei riitä, että on hyvä tekijä, täytyy myös osata markkinoida itseään ja työtään ja se vie rahaa. Suhteitakin pitäisi olla, tunnetko ketään esim. galleristia tai taidekriitikkoa, joka vois auttaa sua eteenpäin? Tai onko sulla paljon someseuraajia, jotka vois olla kiinnostuneita ostamaan?

Oon kuullu, että isoilla messuilla voi myyntipöydästäkin joutua maksamaan useita satoja, jopa yli tonnin. Mut hei, onneks nykyään on näitä kevytyrittäjäpalveluita, voit ensin kokeilla kasvattaa asiakaspohjaa sellaisen kautta, ja saat samalla taloudellista turvaa päivätyöstä. Ootko näihin tutustunut?"

Eli siis muistutat sitä läheistä elämän reaaliteeteistä. Siitä, että ehkä joku 20 % taiteilijan työstä on taiteen tekemistä, loput on paskamaista vääntöä. Ainakin, jos ei pysty palkkaamaan muita hoitamaan pakkaamista, postittamista, markkinointia, messu- ja tapahtumaesiintymisiä, laskutusta, kirjanpitoa...

Sivutoimisena ihminen voi toki kokeilla mitä vaan, ja nopsaan se myynti-into laantuu, jos kukaan ei osta. Sit voi palata turvallisen päivätyön pariin. Tai jos eläkkeellä on, niin mitä väliä? Niin kauan kun ei käytä liikaa omaa rahaa.

Toisaalta voit myös kysyä, onko se varma, että se haluaa tehdä tärkeästä harrastuksesta työn. rakkainkin harrastus voi muuttua pakkopullaksi.

Pitkä vuodatus, sori. Nämä asiat on ollut itsellä paljon mielen päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Paljonko hyötyä tuosta puutteiden tiedostamisesta sitten on kun se johtaa omien töiden inhoamiseen? Ei motivoi kyllä yhtään. Itse kärsin samasta ongelmasta ja se on nimenomaan ongelma ja vika. Luulen että kehittyisin paljon nopeammin jos en jatkuvasti lyttäisi omia töitäni.

Tuo on se harmaa alue, jossa taiteilija joko parantaa kykyjään tai luovuttaa. Se on ihan todellinen ongelma, kun on kehittynyt taiteilijana sen verran, että ymmärtää paremmin, mikä on hyvää taidetta, mutta omat käytännön kyvyt eivät ole tuota tasoa vielä saavuttaneet.

Ei siinä auta muu kuin tajuta, että eivät huippu-urheilijatkaan ole luovuttaneet puolessavälissä kehityskaartaan.

Tämä se varmasti on se viisastenkivi, nimittäin sinnikkyys. Täytyisi maalata ja maalata, ehkä hakeutua johonkin kurssille oppimaan lisää ja niin edelleen. Olen ehkä liian laiska. Toisaalta maalaaminen vie mut yleensä niin totaalisesti mukanaan, että kaikki muu jää ja olisi tässä muutakin elämää elettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisessa tai ehkäpä länsimaisessa kulttuurissa luovuuden tappaa just se, kun arvioidaan, että menikö "oikein" eikä lainkaan esim. sitä, että mitä tekeminen merkitsi tekijälleen. Mitä hän ehkä itse tunsi, koki tai oppi. 

Pätisipä sama sumifutikseen.

Nykyisin on muotia kehua maasta taivaisiin, vaikka piirtäisi ihmisen vain pää-jalkaisena. Kehu ja ylistä, ettei tule paha mieli. Anna vielä tarra kaupanpäälle. Eihän se oo sulta pois ja pääset ärsyttävästä tilanteesta.

Itse olen sitä mieltä, että taidetta saisi esitellä vasta sitten, kun on tohtorin hattu tienattu TaiK:sta, Sibebe-akatemiasts tmsp. Näin se olisi korkeatasoisempaakin kuin diletanttitaide.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sitä mieltä, että taidetta saisi esitellä vasta sitten, kun on tohtorin hattu tienattu TaiK:sta, Sibebe-akatemiasts tmsp. Näin se olisi korkeatasoisempaakin kuin diletanttitaide.

Lisään vielä tähän, että tälaline varmistaisi, että taiteentekoon on todella uhrattu paljon aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Montako vuotta olet toiminut kustannustoimittajana esittääkseni tuollaisen väitteen? Monenko kirjailijan kanssa olet työskennellyt? Minä olen työskennellyt tekstien parissa kustannustoimittajana ja myös kirjoittajana yli 30 vuotta, eikä tuo väite todellakaan pidä paikkansa. Ammattilaisen tunnistaa siitä miten hän kykenee käsittelemään palautetta, muokkaamaan tekstiään ja näkemään sen muutenkin kuin tunteidensa pohjalta. 

Itse en ole halunnut työskennellä harrastajakirjoittajien parissa, vaikka sitäkin työtä on tarjottu ja tekstejä pyydetään lukemaan. Juuri sen vuoksi, että tekstistä annettu palaute on vaikea ottaa vastaan monen kohdalla. Kirjoittaminen voi silti olla mukava harrastus, jolloin ei varmasti kannattaisi palautetta edes pyytää. Senkin voi suoraan sanoa, että teksti on herkkää eikä toivo, että siitä sanotaan mitään kielteistä. Jos ei halua kritiikkiä, ei pidä pyytää sitä.

Ohis, (oon sitä mieltä että hyvä keskustelu vähän rönsyilee, eikä tarvitse pysyä tiukasti aiheessa) mutta kävin vähän aikaa sitten erään taidekurssin näyttelyssä, jossa taso vaihteli ammattilaisesta sellaiseen mitä tehtiin peruskoulun kuvistunnilla. Teokset oli ryhmitelty aihepiireittäin tai väriryhmittäin, niin että siellä oli huipputaitavasti ja - teknisesti tehtyjä ja täysin amatöörimäisiä sekaisin.

Ensin ajattelin, että onpa epäreilu asettelu, kun "töherryksiä" väistämättä verrataan upeisiin teoksiin, ja mietin että miltä mahtaa tuntua kun oma kömpelö työ on jonkun upean teoksen vieressä. Mutta sitten hoksasin, että sehän oli fiksu asettelu. Luomisen ilo välittyi niistä alkeellisemmista töistä paremmin kun ne olivat teknisesti taidokkaiden teosten vierellä. Sekä hienot että amatöörimäiset jäivät paremmin mieleen sillä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Juuri näin, minäkin olen kirja-alalla ja kirjoitin vastauksen samaan kommenttiin. Suomi tuntuu olevan täynnä kirjailijaksi haluavia harrastelijoita, mikä on hiukan rasittavaa, kun näitä löytyy jokaisesta sukujuhlasta.

olen tässä ollut "taidekriitikkona" sekä 5v. vekaralle että 95v. dementoituneelle isomummolle, joka osallistuu hoivalaitoksen taidepiiriin ja joka nuorena oli hyvä piirtäjä ja kulttuuri-ihminen, mutta nykyään taso ainakin maallikon silmin, on 5v. vekaran tasoa.

Suhtaudun avoimen uteliaasti kummankin taiteeseen. keskustellaan paljon teoksen sanomasta tyyliin: tuo hahmo on surullisen näköinen, mitä olet halunnut kertoa sllä?

Olen myös "koukussa" esim. youtuben videoihin, joissa taidekriitikot analysoivat taidetta. Lähinnä he analysoivat taiteen mestariteoksia mutta olen oivaltanut heiltä, että taide on "kieli". Se on sanomatonta sanomaa alitajunnasta. Voisit saada heiltä vinkkejä.

Älä siis suhtaudu taiteeseen vain tyyliin: onko tämä mielestäsi "hyvä" tai "huono" ja ostaisinko tämän seinälleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Tiedän kyllä miten pitäisi suhtautua. Ei se silti muuksi muutu että menestyneetkään taiteilijat eivät kaikki ota kritiikkiä hyvin. Joten huono kritiikin sieto ei ole mikään harrastelijoiden ongelma. Siitä oli kyse.

Se on silti erityisesti harrastelijoita riivaava ongelma. Se on tietysti harmi, että joidenkin lahjakkaidenkaan taiteilijoiden ajatusmaailma ei kehity pois tuosta harrastelijamaisesta herkkänahkaisuudesta.

Näin on. Luultavasti tämä koskee muitakin taiteen lajeja kuin kirjallisuutta. Herkkänahkainen ei kehity, siinä syy. Olen vuosikymmenten työni perusteella valmis väittämään, että itsekriittisimmät ovat niitä kaikkein lahjakkaimpia tekijöitä, koska heillä on pyrkimys korkean asteen omaperäisyyteen, täydellisyyteen ja hiomiseen. Herkkänahkaisuus on siis lahjattomuuden merkki (ja psyykenkin ongelmien, mahdollisesti).

TeThTh kirjoitti:

Harrastajataiteessa on minulle yksi selkeä kahtiajako. On niitä, jotka harrastavat taiteilijana olemista ja niitä, jotka harrastavat taidetta.

Ensimmäisen ryhmän tuotokset ovat lähtökohtaisesti kamalia. Jälkimmäisen ryhmän tuotoksissa liikutaan parhaimmillaan proama tai jopa ammattitasolla.

Tuo varmaan pitää paikkansa. Myös kirjoittelijoista löytyy kirjailijaneroja jo ennen ensimmäisenkään teoksen julkaisemista. Sitten on myös hyvin pitkään kirjoittaneita, taitavia tekijöitä, joilta yhä puuttuu se viimeinen nykäys tekstin julkaisukelpoisuuteen. Jokin päivä se voi vielä löytyä.

Näitä "taiteilijoita" on kyllä tullut nähtyä, ja jos alat vähänki väärin arvosteleen suututaan verisesti, mitään he eivät ole koskaan saavuttaneet näillä saatika tienanneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ikäviä ja pahansuopia ihmisiä täällä onkaan. Aloituksen perusteella kyse on siis harrastamisesta, ei mistään elannon tavoittelemisesta heikoilla eväillä. Jos toinen tykkää ja on itse ihan tyytyväinen, niin millä tavalla se on ap:lta ja kaltaisiltaan pois? Eikö tosiaan voi sanoa vaikka sitä "ihan kivaa"? Taide ja kaikenlainen käsillä tekeminen tai vaikka kirjoittaminen ovat mahtavia luovia harrastuksia, joista on ihmiselle ihan käytännön terveys- ja hyvinvointihyötyjä. Niitä kannattaa harrastaa jo ihan senkin takia. Jos nautit siitä niin harrasta, vaikka olisit ihan sysipaska siinä mitä teet. 

Siitähän tässä nyt on kyse, että kun olet kymmeneen ensimmäiseen virityksen jo sanonut että "ihan kiva" niin se alkaa jo jossain määrin v ituttaa ja ahdistaa, koska se tuntuu niin falskilta. Ja kun kyse ei ole mistään työväenopiston keramiikkaharrastuksesta, jotka näissä vastauksissa on nyt vedetty esiin, vaan ihmisestä, joka kovasti suunnittelee tarjoavansa töitään laajempaan levitykseen. -ap

Minä olin joskus tällainen.

Huono itsetunto, joka juontui käytännössä koko peruskoulun jatkuneesta koulukiusaamisesta ja kotioloista, joissa perheväkivaltaa oli niin fyysisenä kuin henkisenä.

Purin paljon oloani piirtämiseen ja kirjoittamiseen, ja jossain vaiheessa aloin kerrankin olla ylpeä itsestäni näiden takia. Mietin silloin jopa jotain ammattia, joissa olisin voinut "lahjojani" käyttää.

Mutta ei siis pelkoa, minut saatiin kyllä nasevilla kommenteilla palautettua maan pinnalle, eli kuinka hirveitä työni olivat 😊

Kumpaakaan en enää tee. Eli en enää kirjoita, enkä piirrä.

Näytän, koska tiedän olevani omassa genressäni hyvä. =)

Minusta kaikenlainen luovuus on mukavaa. Tykkään aina facebook-kavereiden luovuusjutuista.

Aikaa menee kuitenkin ja täytyy olla todella kiinnostunut, jotta jaksaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on muotia kehua maasta taivaisiin, vaikka piirtäisi ihmisen vain pää-jalkaisena. Kehu ja ylistä, ettei tule paha mieli. Anna vielä tarra kaupanpäälle. Eihän se oo sulta pois ja pääset ärsyttävästä tilanteesta.

Että lyttää tai ylistä, siinä vaihtoehdot?

Oma kokemus on, että joskus sillä palautteella tuntuu olevan tarkoituskin pahoittaa mieli.

Sen takia itse suosin hampurilaismallia, jos pitää mitä tahansa arvioida. Eli kun kritisoit/annat korjausehdotusta jostain osa-alueesta, niin samalla kehut jotain osa-aluetta.

Ainakin itselleni tuollaisesta palautteesta jää paljon positiivisempi ja kehittävämpi olo, kuin siitä että kuuntelet kuinka hirveä ja huonosti tehty työsi on.