Jos taiteellisesti täysin lahjaton läheinen esittelee jatkuvasti töitään ja kärttää palautetta, pitäisikö olla raadollisen rehellinen vai pitää turpa visusti kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän tällainen tilanne. Läheinen suunnittelee myyvänsä taidettaan ja tekevänsä itse jotain tuotteita ja myyvänsä niitä verkossa ja markkinoilla. Hän ei suoraan sanottuna ole lahjakas. Hänen tekeleensä ovat kuin kenen tahansa askartelukerholaisen tekemiä. Mä olen hienovaraisesti kysellyt, onko hän varma että kannattaa lähteä myymään, kun saman alan yrittäjiä on niin paljon, ja siitä tulee myös kuluja. Mutta hän on niin innostunut ettei ota kuuleviin korviinsa. Siinä hän tietysti oppii kun kauppa ei käy, mutta mua säälittää jo etukäteen. En ole raaskinut sanoa että sun lahjasi eivät riitä kaupalliseen tuotantoon, vaan olen kysyttäessä antanut niitä

ympäripyöreitä "ihan kiva" mielipiteitä. En ole hyvä valehtelemaan, joten todellinen mielipiteeni näkyy varmaan naamastani, mutta sekään ei ole läheiseeni vaikuttanut.

Vaikea tilanne.

Lohduta itseäsi sillä että monen nykyään arvostetun taiteilijan teokset on aikanaan tyrmätty noilla samoilla sanoilla.

Aivan :D Myös kaikki menestyskirjailjat on hylätty kustantamoissa joten se että palaute on huonoa, todistaa neroudesta.

Ei kaikkia. Mutta esim JK Rowling sai monta kertaa huonoa palautetta ensimmäisestä Potterista ja meni pitkään ennenkuin joku suostui julkaisemaan.

Heh. Juuri tuon saman perustelun kuulin. Moitteet ovat vain todisteita siitä miten hyvä teos on.

Antaa ihmisen kokeilla taiteilijana tai pitokokkina tai laulajana . Sittenhän hän näkee onko kysyntää vai ei.

Ainoa jolla sananvaltaa on puoliso taloudellisten asioiden suhteen.

Eiköhän se riipu siitä tekijän iästä, aikuiselle voi sanoa että jospa vielä jatkaisi harjoittelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lahjaton ei saisi opetella esim maalauksen perusteita, piirtämistä, kirjoittamista, soittamista?

Kuka sen voi kieltää , katsooko tuttu, koulussa sulla ollut seiska, parempi vaan kun makaat sohvalla etkä yritä harrastaa opettelemista?

Luitko ollenkaan aloitusta? Siinä oli kyse tilanteesta, missä harrastelija jatkuvasti esittelee tuotoksiaan muille toivoen palautetta. 

Ihan eri asia kuin se mistä kirjoitat. Jokainen voi tietysti harrastaa ja tehdä mitä hyvänsä, kunhan ei jatkuvasti vaivaa sillä muita. Kyllä sitäkin pidettäisiin vähän outona, jos maratoonari esittelisi toistuvasti omia suorituksiaan ja pyytäisi niihin muilta kommentteja.

Jos harrastaa, niin voi kysyä mielipiteitä harrastuskavereiltaan. 

Koiranharrastajat vaivaat joka paikassa, naapureita, työtovereita, sukulaisia, puhumalla koirastaan. Se on ok

Nelikymppinen sinkkunainen kokeilee eri harrastuksia, vakituisten harrastuksien lisäksi.

Olen näkevinäni jopa pienen pilkkeen hänen silmissään kun hän näyttelee kännykästään maalauskurssilla tekemiään töitä aina koirastaan paapattavalle tai perheen äidille joka esittelee lastensa kuvia kuinka meidän 9 v teki maalin ja 11 v soittaa tässä pianoa musiikkiryhmän joulujuhlassa.

Miksei se sinkkukin voisi kertoa itsestään?

Edelleen on kyse eri asiasta kuin aloituksessa. Kuvan näyttäminen on eri asia kuin arvion kärttäminen. 

Kyllä minulla ainakin on ajatuksena ja odotuksena, että jos jotain tekemääni jollekin näytän, niin saan siitä myös jonkinlaisen palautteen ja mielipiteen. Miksi minä muuten edes näyttäisin mitään kenellekään?

Eri asia sitten, jos joku alkaa oikein yksityiskohtaista ja laajamittaisempaa arviota kärttämään. Silloin voi ihan hyvin vedota siihen, että omat rahkeet ei sellaiseen riitä. Sehän on useimpien kohdalla myös ihan totta.

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän tällainen tilanne. Läheinen suunnittelee myyvänsä taidettaan ja tekevänsä itse jotain tuotteita ja myyvänsä niitä verkossa ja markkinoilla. Hän ei suoraan sanottuna ole lahjakas. Hänen tekeleensä ovat kuin kenen tahansa askartelukerholaisen tekemiä. Mä olen hienovaraisesti kysellyt, onko hän varma että kannattaa lähteä myymään, kun saman alan yrittäjiä on niin paljon, ja siitä tulee myös kuluja. Mutta hän on niin innostunut ettei ota kuuleviin korviinsa. Siinä hän tietysti oppii kun kauppa ei käy, mutta mua säälittää jo etukäteen. En ole raaskinut sanoa että sun lahjasi eivät riitä kaupalliseen tuotantoon, vaan olen kysyttäessä antanut niitä

ympäripyöreitä "ihan kiva" mielipiteitä. En ole hyvä valehtelemaan, joten todellinen mielipiteeni näkyy varmaan naamastani, mutta sekään ei ole läheiseeni vaikuttanut.

Vaikea tilanne.

Lohduta itseäsi sillä että monen nykyään arvostetun taiteilijan teokset on aikanaan tyrmätty noilla samoilla sanoilla.

Kyseessä on ihminen josta pidän aidosti, joten tulen olemaan vilpittömän iloinen, jos hän vastoin odotuksiani saa tuotteilleen kaupallista suosiota. Mutta mä olen monet markkinat kolunnut ja nähnyt taidokkaasti tehtyjä tuotteita, ja ero niihin on ikävä kyllä suuri.

Mutta mä yritän lohduttautua sanoillasi.

Toisaalta en ole tavannut ketään joka ei omasta mielestään olisi pätevä arvioimaan mikä on hyvää ja taitavasti tehtyä taidetta. Monesti vielä asia ilmaistaan sanomalla että en ymmärrä mitään taiteesta, mutta tuo on kyllä huonosti tehty eikä siitä ymmärrä edes mitä se esittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Voi myös yrittää kiertää koko kysymyksen, esim:

- Onpa hienoa, että olet löytänyt itsellesi näin hienon harrastuksen.

- Jokainen taiteilija on joskus aloittanut jostain.

- Kerro lisää tästä teoksesta.

- Oletko ajatellut mennä johonkin taidekerhoon / kurssille / harrastajaryhmään?

Koska olen itse töissä taiteen parissa tulee lähipiiristä arvioitavaksi aika usein kaikenlaista harrastajataidetta. Olen jo ajat sitten oppinut kehumaan ihan kaikkea maltillisesti. Se on ainoa palaute mitä kukaan oikeasti haluaa kuulla.

Parannusehdotukset tai aito palaute koetaan AINA henkilökohtaisina loukkauksina. Korkeintaan voi varovasti ehdottaa, että jos taide aidosti kiinnostaa asiasta on mahdollista oppia lisää vaikka kansanopiston kurseilla. En henkilökohtaisesti kärsi mitenkään näiden tekeleiden maltilisesta kehumista enkä toisaalta saisi mitään niitä tehneiden ihmisten loukkaamisesta.

Siltikin koen sen aika turhana, että minulle esitellään maalauksia tai runokokoelmia kun työni on teatterin parissa. Sanonkin aina etten ole alan asiantuntija, joten palautteeni on ihan saman arvoista kuin kenen tahansa muunkin.

Jos haluat aidosti kehittyä harrastamasi taiteen parissa mene kiltisti koulun penkille oli kyseessä mikä tahansa taiteen laji. Lue kirjallisuutta, käy tätä taidetta koskevissa tapahtumissa ja yritä päästä erilaisille kursseille. Äläkä koskaan ole tyytyväinen kuin hetkellisesti. Jos luomasi asiat ovat täydellisiä olet valmis ja voit lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä on vähän heikkolahjaisia ja yrittää sillä pärjätä. Minusta on ihan ok kehua,jos joku läheinen on tehnyt jotain itse ja esittelee. Kannattaa suhteuttaa tilanne siihen, että tuo ihminen oikeasti yritti parhaansa ja voi olla todella ylpeä omasta tekeleestään. Miksi turhaan haluaisit pahoittaa tuollaisen ihmisen mielen?Antaa harrastaa, parempi se on kuin ettei tekisi mitään.

Ei tarvitse olla mikään heikkolahjainen edes. Tiesin kerran yhden kovapalkkaisen erikoislääkärin, joka kuvitteli olevansa lahjakas laulaja ja elätteli toiveita lääkärinuransa vaihtamisesta uraksi superkuuluisana laulajana. Käsitys omista laulutaidoista oli tuossa tapauksessa ihan silkkaa harhaa, oli yhtä lahjakas kuin Florence Foster Jenkins aikanaan. Mutta muuten ei ollut mitenkään harhainen eikä heikkolahjainen.

Mitäs jos vaikka sanoisit "tuota on varmaan ollut mukava tehdä, työssä näkyy tekemisen ilo"

Ainiin mutta kaikkihan täällä arvotetaan vain sen mukaan kuinka hyvää ja hienoa se on.

No AP on ihan sonta. Ole hyvä.

Riippuu ihmisestä, joka tekee. Pitää olla todella hyvä ja läheinen suhde, että uskaltaa olla aidosti rehellinen kritiikissään eli pitäisin mölyt mahassa mieluummin amatööritaiteilijoiden kohdalla, jos laatu on kuraa kerta toisen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Just tuosta syystä en koskaan näytä mitään kirjoittamaani kenellekään oikeasti. Sama homma piirustuksissa . Muistan kun kerran lapsena toin ylpeänä kotiin piirustuksen, josta opettaja oli antanut kympin ja kehunut. Isä sanoi, että ei kyllä kummoinen ole ja maisema näyttää luonnottomalta. Tuli niin paha mieli , että heitin saman tien piirustuksen uuniin. 

Netissä kirjoittelen anonyymina, se on sitten ihan eri asia, kun kukaan ei tiedä kirjoittajaa . Teoriassa

Käytännössä. Kukaan ei tiedå kirjoittajaa käytännössä, vaikka teoriassa se on mahdollista selvittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä on vähän heikkolahjaisia ja yrittää sillä pärjätä. Minusta on ihan ok kehua,jos joku läheinen on tehnyt jotain itse ja esittelee. Kannattaa suhteuttaa tilanne siihen, että tuo ihminen oikeasti yritti parhaansa ja voi olla todella ylpeä omasta tekeleestään. Miksi turhaan haluaisit pahoittaa tuollaisen ihmisen mielen?Antaa harrastaa, parempi se on kuin ettei tekisi mitään.

Ei tarvitse olla mikään heikkolahjainen edes. Tiesin kerran yhden kovapalkkaisen erikoislääkärin, joka kuvitteli olevansa lahjakas laulaja ja elätteli toiveita lääkärinuransa vaihtamisesta uraksi superkuuluisana laulajana. Käsitys omista laulutaidoista oli tuossa tapauksessa ihan silkkaa harhaa, oli yhtä lahjakas kuin Florence Foster Jenkins aikanaan. Mutta muuten ei ollut mitenkään harhainen eikä heikkolahjainen.

Käsittääkseni mm. just lääkäreillä esiintyy tätä omnipotenssiharhaa. Kun on arvostetulla ja vaativaksi mielletyllä alalla, kuvittelee helposti olevansa hyvä kaikessa muussakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Mulla täsmälleen sama homma! 🤷🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Tuohan se on. On eri asia tukea kuin antaa aidosti palautetta. Itsetunnoltaan ja henkiseltä kyvyiltään normaali kestää palautteen, jos tajuaa, että sitä on pyytänytkin. Jos taas pyyntö kommentoida on tasoa: eikö olekin kiva? niin voi hyvin kuitata, että on se kiva ja jättää asian siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Mulla täsmälleen sama homma! 🤷🏻

Onko itsetunto harrastuksesta muiden kehuista kiinni? Totta kai kehut lämmittävät mutta jos todellisuus on se, että taso on mikä on, niin eikö muiden kehujen kerjäämisen voi jättää pois. On olemassa harrastuspiirejä ja ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa ja siellä palaute voi olla rakentavampaa ja aidompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Minulta ainakaan läheisten ei tarvitse pyytää tukea vaan älyän antaa sitä ihan pyytämättä. Palautteenkin annan aina positiivisessa hengessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä on vähän heikkolahjaisia ja yrittää sillä pärjätä. Minusta on ihan ok kehua,jos joku läheinen on tehnyt jotain itse ja esittelee. Kannattaa suhteuttaa tilanne siihen, että tuo ihminen oikeasti yritti parhaansa ja voi olla todella ylpeä omasta tekeleestään. Miksi turhaan haluaisit pahoittaa tuollaisen ihmisen mielen?Antaa harrastaa, parempi se on kuin ettei tekisi mitään.

Ei tarvitse olla mikään heikkolahjainen edes. Tiesin kerran yhden kovapalkkaisen erikoislääkärin, joka kuvitteli olevansa lahjakas laulaja ja elätteli toiveita lääkärinuransa vaihtamisesta uraksi superkuuluisana laulajana. Käsitys omista laulutaidoista oli tuossa tapauksessa ihan silkkaa harhaa, oli yhtä lahjakas kuin Florence Foster Jenkins aikanaan. Mutta muuten ei ollut mitenkään harhainen eikä heikkolahjainen.

Käsittääkseni mm. just lääkäreillä esiintyy tätä omnipotenssiharhaa. Kun on arvostetulla ja vaativaksi mielletyllä alalla, kuvittelee helposti olevansa hyvä kaikessa muussakin.

Aina ihme mutuilua taas. Mistähän tuokin on napattu? Luultavasti on toisin päin eli vaativassa opiskelussa ja työssä sen jälkeen tajuaa, miten kovaa työtä muut ammattilaiset joutuvat tekemään. Tässä on kyse vahvistusharhasta: tarpeeksi lahjaton ja typerä ei tajua olevansa sitä, vaan kuvittelee taitonsa ja tietonsa paremmaksi kuin onkaan. Tätä on ihan tutkittukin.