Jos taiteellisesti täysin lahjaton läheinen esittelee jatkuvasti töitään ja kärttää palautetta, pitäisikö olla raadollisen rehellinen vai pitää turpa visusti kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Paljonko hyötyä tuosta puutteiden tiedostamisesta sitten on kun se johtaa omien töiden inhoamiseen? Ei motivoi kyllä yhtään. Itse kärsin samasta ongelmasta ja se on nimenomaan ongelma ja vika. Luulen että kehittyisin paljon nopeammin jos en jatkuvasti lyttäisi omia töitäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Minulta ainakaan läheisten ei tarvitse pyytää tukea vaan älyän antaa sitä ihan pyytämättä. Palautteenkin annan aina positiivisessa hengessä.

Eli mitä nyt tarkalleen ottaen yrität sanoa? Horinasi ei liity aloitukseen enää mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän tällainen tilanne. Läheinen suunnittelee myyvänsä taidettaan ja tekevänsä itse jotain tuotteita ja myyvänsä niitä verkossa ja markkinoilla. Hän ei suoraan sanottuna ole lahjakas. Hänen tekeleensä ovat kuin kenen tahansa askartelukerholaisen tekemiä. Mä olen hienovaraisesti kysellyt, onko hän varma että kannattaa lähteä myymään, kun saman alan yrittäjiä on niin paljon, ja siitä tulee myös kuluja. Mutta hän on niin innostunut ettei ota kuuleviin korviinsa. Siinä hän tietysti oppii kun kauppa ei käy, mutta mua säälittää jo etukäteen. En ole raaskinut sanoa että sun lahjasi eivät riitä kaupalliseen tuotantoon, vaan olen kysyttäessä antanut niitä

ympäripyöreitä "ihan kiva" mielipiteitä. En ole hyvä valehtelemaan, joten todellinen mielipiteeni näkyy varmaan naamastani, mutta sekään ei ole läheiseeni vaikuttanut.

Vaikea tilanne.

Lohduta itseäsi sillä että monen nykyään arvostetun taiteilijan teokset on aikanaan tyrmätty noilla samoilla sanoilla.

Aivan :D Myös kaikki menestyskirjailjat on hylätty kustantamoissa joten se että palaute on huonoa, todistaa neroudesta.

Ei kaikkia. Mutta esim JK Rowling sai monta kertaa huonoa palautetta ensimmäisestä Potterista ja meni pitkään ennenkuin joku suostui julkaisemaan.

Tähtien sota oli myös julkaisuun tultuaan maanrakoon haukuttua sontaa, pikkulasten hössötysleffa, jota kukaan järkevä aikuinen ei tule koskaan katsomaan. Sillä meni jo kuvausvaiheessa niin huonosti, kun kukaan ei uskonut sen menestykseen, että ohjaaja pisti kotitalonsa pantiksi, että sai rahaa viedä kuvaukset loppuun.

Harrastajataiteessa on minulle yksi selkeä kahtiajako. On niitä, jotka harrastavat taiteilijana olemista ja niitä, jotka harrastavat taidetta.

Ensimmäisen ryhmän tuotokset ovat lähtökohtaisesti kamalia. Jälkimmäisen ryhmän tuotoksissa liikutaan parhaimmillaan proama tai jopa ammattitasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Tiedän kyllä miten pitäisi suhtautua. Ei se silti muuksi muutu että menestyneetkään taiteilijat eivät kaikki ota kritiikkiä hyvin. Joten huono kritiikin sieto ei ole mikään harrastelijoiden ongelma. Siitä oli kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Paljonko hyötyä tuosta puutteiden tiedostamisesta sitten on kun se johtaa omien töiden inhoamiseen? Ei motivoi kyllä yhtään. Itse kärsin samasta ongelmasta ja se on nimenomaan ongelma ja vika. Luulen että kehittyisin paljon nopeammin jos en jatkuvasti lyttäisi omia töitäni.

Tuo on se harmaa alue, jossa taiteilija joko parantaa kykyjään tai luovuttaa. Se on ihan todellinen ongelma, kun on kehittynyt taiteilijana sen verran, että ymmärtää paremmin, mikä on hyvää taidetta, mutta omat käytännön kyvyt eivät ole tuota tasoa vielä saavuttaneet.

Ei siinä auta muu kuin tajuta, että eivät huippu-urheilijatkaan ole luovuttaneet puolessavälissä kehityskaartaan.

Tiedän yhden taideharrastelijan joka esittelee naivistisia töherryksiään. Tekotaiteellista p...aa. Odottaa, että muut ihailisivat häntä ja hänen taiteellisuutta ja ns.taidettaan.

Kunhan et itse ala enempää pönkittämään toisen harrastusta, jos itselläsi on lahjoja. Kuvataiteessa varmaan harvemmin toinen muokkaisi toisen kuvia. Kirjoitusharrastuksessa ja muussa niin voisi käydä. Miksi kukaan tekisi toisen puolesta ja taustalla töitä? Autettu voisi vielä olla kiittämätön.

Ihan varoituksen sanana, sellaisia aina on jotka yrittävät kietoa muita mukaansa. Lopulta itse lahjakkaat tai rahallisesti avustavat ovat voineet lähteä kuvioon, jossa tukevat lähinnä suuria luuloja. Osa voi saada jotain hohtoa elämäänsä siitä, että karismaattinen ystävä muka on taiteilija ja sellainen on tukijan oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Minulta ainakaan läheisten ei tarvitse pyytää tukea vaan älyän antaa sitä ihan pyytämättä. Palautteenkin annan aina positiivisessa hengessä.

Eli mitä nyt tarkalleen ottaen yrität sanoa? Horinasi ei liity aloitukseen enää mitenkään.

Yritä nyt muistaa käytöstavat vaikka netissä oletkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Tiedän kyllä miten pitäisi suhtautua. Ei se silti muuksi muutu että menestyneetkään taiteilijat eivät kaikki ota kritiikkiä hyvin. Joten huono kritiikin sieto ei ole mikään harrastelijoiden ongelma. Siitä oli kyse.

Se on silti erityisesti harrastelijoita riivaava ongelma. Se on tietysti harmi, että joidenkin lahjakkaidenkaan taiteilijoiden ajatusmaailma ei kehity pois tuosta harrastelijamaisesta herkkänahkaisuudesta.

Keskustelun opetus. Äkä harrasta .itään mihin sinulla ei ole perittyä js synnynnäistä lahjakkuutta. Jos jo 10 - vuotiaana on sanottu miten huippu olet voit kehittää itseäsi.

Vanhojen piikojen taidekurssit voisi kansalaisopistoissa lopettaa. Ei noista ikääntyneistä mitään tule, sukulaisia vaan vaivaavat kertomalla.

TeThTh kirjoitti:

Koska olen itse töissä taiteen parissa tulee lähipiiristä arvioitavaksi aika usein kaikenlaista harrastajataidetta. Olen jo ajat sitten oppinut kehumaan ihan kaikkea maltillisesti. Se on ainoa palaute mitä kukaan oikeasti haluaa kuulla.

Parannusehdotukset tai aito palaute koetaan AINA henkilökohtaisina loukkauksina. Korkeintaan voi varovasti ehdottaa, että jos taide aidosti kiinnostaa asiasta on mahdollista oppia lisää vaikka kansanopiston kurseilla. En henkilökohtaisesti kärsi mitenkään näiden tekeleiden maltilisesta kehumista enkä toisaalta saisi mitään niitä tehneiden ihmisten loukkaamisesta.

Siltikin koen sen aika turhana, että minulle esitellään maalauksia tai runokokoelmia kun työni on teatterin parissa. Sanonkin aina etten ole alan asiantuntija, joten palautteeni on ihan saman arvoista kuin kenen tahansa muunkin.

Jos haluat aidosti kehittyä harrastamasi taiteen parissa mene kiltisti koulun penkille oli kyseessä mikä tahansa taiteen laji. Lue kirjallisuutta, käy tätä taidetta koskevissa tapahtumissa ja yritä päästä erilaisille kursseille. Äläkä koskaan ole tyytyväinen kuin hetkellisesti. Jos luomasi asiat ovat täydellisiä olet valmis ja voit lopettaa.

Juuri näin. Itselläni on taidealan koulutus ja elätän itseäni osittain taiteella, ihan kansainvälisesti. Taideopetuksessa opeteltiin koko opetuksen ajan heti ensimmäisistä teoksista lähtien kritiikin antamista ja kritiikin vastaanottamista. Se kun ei ole taito, jonka ihmiset osaisivat luonnostaan vain siksi, että osaavat puhua.

Hyvään kritiikinantamiseen kuuluvat perustelut ja mahdolliset korjausehdotukset.

AP:n ystävän projekti on hyvin henkilökohtainen, mutta niin taide yleensä on, paitsi asiakastilauksissa. Mitä henkilökohtaisempaa taide on, sen enemmän henkilö (tietämättään, yleensä) terapioi sillä itseään ja kokemuksiaan. Jos seurailee ammattilaistenkin teoksia, olivatpa ne kirjoja tai musaa tai tauluja tai sarjakuvia, sieltä alkaa nähdä toistuvia teemoja. Jostain ne kumpuavat, yleensä tekijän omista kokemuksista ja elämästä.

Ikinä ei voi luoda täysin itsensä ulkopuolelta. Harrastajille on tyypillistä, että tuotettu taide voi olla erittäinkin raadollisesti henkilökohtaista, eli ymmärrän ap:n kiusaantumisen.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun opetus. Äkä harrasta .itään mihin sinulla ei ole perittyä js synnynnäistä lahjakkuutta. Jos jo 10 - vuotiaana on sanottu miten huippu olet voit kehittää itseäsi.

Vanhojen piikojen taidekurssit voisi kansalaisopistoissa lopettaa. Ei noista ikääntyneistä mitään tule, sukulaisia vaan vaivaavat kertomalla.

Noin herkkänahkaisen ei kannattaisi harrastaa edes keskustelupalstoja...

Taiteessa ja nimenomaan kaupallisessa sellaisessa ei välttämättä teknisellä taidokkuudella ja osaamisella olekaan niin suurta merkitystä. Tämä unohtuu tähän ketjuun kommentoivilta. Yleensä aitous, persoona ja persoonallisuus myy ja hyvä sellainen. Ihmiset hullaantuvat nimenomaan persoonaan esim. muusikkohan myy lähinnä niin naurettavaa kuin onkin niin itseänsä. Toiset onnistuvat siinä ja myyvät miljoonia. Toisia ei kukaan huomaa vaikka tekevät taidokasta ja teknisesti pätevää kamaa. He hukkuvat massaan persoonattomuudellaan....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Jos ei halua palautetta vaan tukea niin sitten on varmaan parempi sanoa, että ei halua palautetta vaan tukea. Voin ihan hyvin iloita siitä, että ihmisellä on harrastus, mutta sillä ei ole mitään tekemistä palautteen kanssa.

Minulta ainakaan läheisten ei tarvitse pyytää tukea vaan älyän antaa sitä ihan pyytämättä. Palautteenkin annan aina positiivisessa hengessä.

Eli mitä nyt tarkalleen ottaen yrität sanoa? Horinasi ei liity aloitukseen enää mitenkään.

Yritä nyt muistaa käytöstavat vaikka netissä oletkin.

Eli et ole enää ihan varma itsekään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun sijassasi ap miettisin miksi tämä taideharrastus herättää noin voimakkaan halun osoittaa läheiselle paikkansa. Totta on että taide herättää tällaisen halun monissa ihmisissä, olen sen huomannut.

Yleensä läheiseltä haetaan kannustusta ja tukea, ei niinkään kritiikkiä. Jos ap ei itse ole alan ammattilainen, en usko että häneltä toivotaan asiantuntijan mielipiteitä koska ei hän niitä kykene antamaan. Eikä läheiset ole sitä varten. Vaan siksi että heiltä saa voimaa ja hyvää oloa. Valitettavasti vain monilla on omasta mielestään niin päteviä neuvoja että eivät millään malta olla niitä jakamatta, ymmärtävät asiasta jotain tai eivät.

Aloittaja haluaisi pitää mielipiteensä omana tietonaan eli hänellä on päinvastainen ongelma kuten itsellänikin oli. 

Mielenkiintoista, miten palautetta pyytävän aggressio herää heti, jos teoksesta ei pystykään antamaan myönteistä palautetta. Sekin on vahva merkki harrastelijassa,  mikä tekee näistä juuri niin vaikeita käsitellä. Oma teos on kuin lapsi, ei työtä, jota voi kehittää ja arvioida muiden palautteen perusteella. Juuri tämä viimeksi mainittu saa aikaan, että näihin ihmisiin helposti ottaa etäisyyttä. Eikö sitä palautetta voi kysyä muilta, jos kerran se ystävä ja sukulainen ei mistään mitään kuitenkaan ymmärrä? Kuten ei tarvitsekaan.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä jos "aggressio" herää kritiikistä. Yleensä läheiseltä odotetaan tukea ja minusta sitä saa hyvällä syyllä odottaakin. Jos läheinen kieltää tuen, on ihan ymmärrettävää loukkaantua.

Kritiikistä loukkaantuminen ei ole mikään harrastelijan merkki. Ammattilaisetkin vetävät usein herneen nenään esim kustannustoimittajan muutosehdotuksista tai taidekriitikon arvioista.

Kustannustoimittajien muutosehdotusten ja kriitikoiden arvioiden kanssa on kuitenkin ammattilaisten opittava elämään. Ammattilainen, joka alkaa noista kiukutella, tekee itsestään naurunalaisen.

Jokainen kustannusalalla työskentelevä tietää, että melkein kaikilla on pöytälaatikossa jokin kirjan raakile, johon toivotaan mielipiteitä. Ensinnäkään kyseiset kirjailijanalut eivät tietysti kunnioita sitä, että nämä ihmiset lukevat käsikirjoituksia työkseen, joten se on iso palvelus pyytää. Sitten kun niitä parannusehdotuksia antaa ammattilaisen näkökulmasta, niistä loukkaannutaan. Toiveissa ei koskaan ole oikeasti ollutkaan saada mitään parannusehdotuksia, vaan se, että lukija ihastuisi käsikirjoitukseen niin suunnattomasti, että lähettäisi sen heti ylemmilleen ylistävien sanojen saattamana, ja se julkaistaisiin sellaisenaan, koska se on jo täydellinen.

Tiedän kyllä miten pitäisi suhtautua. Ei se silti muuksi muutu että menestyneetkään taiteilijat eivät kaikki ota kritiikkiä hyvin. Joten huono kritiikin sieto ei ole mikään harrastelijoiden ongelma. Siitä oli kyse.

Se on silti erityisesti harrastelijoita riivaava ongelma. Se on tietysti harmi, että joidenkin lahjakkaidenkaan taiteilijoiden ajatusmaailma ei kehity pois tuosta harrastelijamaisesta herkkänahkaisuudesta.

Nimenomaan. Kirjoitan itse työkseni (en tosin ole kirjailija), ja oikea, eteenpäin vievä palaute on äärettömän arvokas asia, josta ei tulisi mieleenkään loukkaantua. "Ihan kiva" sen sijaan ei ole palautetta. Ongelma on yleensä niin päin, että oikeaa palautetta saa liian harvoin.

Ehkä ap ei itse vain tajua tyylisuuntaa jota joutuu arvostelemaan ja leimaa työt siksi heikoiksi.

Eikä ne tietäjätkään aina tiedä. Nauratti, kun eräs taidepiireissä aktiivinen toimija analysoi ja kehui hyvin ammattimaisesti erästä naivistista taulua seinälläni. Sattui olemaan 7-vuotiaan poikani vesiväritöherrys jonka olin kehystänyt muistoksi itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse harrastelijamaalari, mutta tiedostan kyllä puutteeni varsin hyvin. Kaikilla ei ole kykyä minkäänlaiseen itsearviointiin. Suorastaan inhoan taulujani, koska näen niissä vain virheet ja inhoan sitä, että ne näyttävät keskinkertaisilta. Täytyisi maalata enemmän, jotta kehittyisin, mutta jos sittenkin olen vain hyvätasoinen harrastelija? Minulle itse luomisprosessi ei ole mitenkään nautinnollista, vaan siihen liittyy juuri epäonnistumisen pelko ja olen maalatessani hyvin intensiivinen. Mieltä lämmittää silti, jos joku kehuu.

Mulla täsmälleen sama homma! 🤷🏻

Onko itsetunto harrastuksesta muiden kehuista kiinni? Totta kai kehut lämmittävät mutta jos todellisuus on se, että taso on mikä on, niin eikö muiden kehujen kerjäämisen voi jättää pois. On olemassa harrastuspiirejä ja ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa ja siellä palaute voi olla rakentavampaa ja aidompaa. 

Laitan joskus edes siedettäväksi arvioimiani maalauksia someen, tietysti saadakseni tykkäyksiä ja moni arvostelee ihan pyytämättä, kun maalaus on kesken ja telineessä. Onhan niitä harrastuspiirejä, mutta olen hyvin epävarma itsestäni. En kylläkään ikinä pyydä arvosteluja muilta kuin tyttäreltä, joka sivumennen sanoen on parempi maalaamaan tai ainakin enemmän maalannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän tällainen tilanne. Läheinen suunnittelee myyvänsä taidettaan ja tekevänsä itse jotain tuotteita ja myyvänsä niitä verkossa ja markkinoilla. Hän ei suoraan sanottuna ole lahjakas. Hänen tekeleensä ovat kuin kenen tahansa askartelukerholaisen tekemiä. Mä olen hienovaraisesti kysellyt, onko hän varma että kannattaa lähteä myymään, kun saman alan yrittäjiä on niin paljon, ja siitä tulee myös kuluja. Mutta hän on niin innostunut ettei ota kuuleviin korviinsa. Siinä hän tietysti oppii kun kauppa ei käy, mutta mua säälittää jo etukäteen. En ole raaskinut sanoa että sun lahjasi eivät riitä kaupalliseen tuotantoon, vaan olen kysyttäessä antanut niitä

ympäripyöreitä "ihan kiva" mielipiteitä. En ole hyvä valehtelemaan, joten todellinen mielipiteeni näkyy varmaan naamastani, mutta sekään ei ole läheiseeni vaikuttanut.

Vaikea tilanne.

Lohduta itseäsi sillä että monen nykyään arvostetun taiteilijan teokset on aikanaan tyrmätty noilla samoilla sanoilla.

Aivan :D Myös kaikki menestyskirjailjat on hylätty kustantamoissa joten se että palaute on huonoa, todistaa neroudesta.

Ei kaikkia. Mutta esim JK Rowling sai monta kertaa huonoa palautetta ensimmäisestä Potterista ja meni pitkään ennenkuin joku suostui julkaisemaan.

Tähtien sota oli myös julkaisuun tultuaan maanrakoon haukuttua sontaa, pikkulasten hössötysleffa, jota kukaan järkevä aikuinen ei tule koskaan katsomaan. Sillä meni jo kuvausvaiheessa niin huonosti, kun kukaan ei uskonut sen menestykseen, että ohjaaja pisti kotitalonsa pantiksi, että sai rahaa viedä kuvaukset loppuun.

Muuten hyvä huomio, mutta pikkulasten höpöleffahan se onkin, joskin poikkeuksellisen hyvin menestynyt sellainen.