Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Vierailija kirjoitti:

"Etkö tiedä että ihan kaikkia mielipiteitä ei tarvitse sanoa ääneen?"

En ole pyytänyt mitään kritiikkiä ulkonäöstäni, meinaa mennä hermot kun joka kerta pitää mainita miten ohuet hiukset minulla on tai suoraan pilkata ulkonäköäni´/ vitsailla sen kustannuksella. Itselleni ei tulisi ikinä mieleenkään käyttäytyä noin. Tuo hiuskommentti on kaikista lievin tapaus, mutta alkaa rassaamaan kun sitä pitää jankuttaa. Minulla on sitä paitsi ihan tavalliset suomalaiset hiukset.

En kuitenkaan viitsi aloittaa mitään tappelua asiasta ja tiedän että jos sanoisin jotain tästä niin kaverini suuttuisi heti ja kääntäisi asian jotenkin minun syykseni (= olen liian herkkä / ei hän ole mitään tuollaista tehnyt). 

Tuommoset totuuden torvet tekevät tuota aivan tahallaan, koska saavat siitä tyydytystä. Suuttuvat, jos heille on samoin suorasukainen.

Lemppaa koko myrkkymuratti, tuo ei ole normaalia eikä tervettä kanssakäymistä - teiltä kummaltakaan.

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

👍 Mor wir a llygoden fawr eglwys

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

Sun ystävänä haluaisin sanoa, että toivottavasti otat myös itse kritiikkiä toiminnastasi mielelläsin vastaan eikä sua haittaa, jos muut tietävät itseäsi paremmin, miten sinun tulisi elää. Hirveän harva aikuinen arvostaa pyytämättä neuvomista. Yllättäen ystäväsi eivät ehkä ole ihan yhtä tyytyväisiä tilanteeseen kuin sinä.

Luulet olevasi empaattinen ja liberaali, mutta olet vihervasemmistolainen jyrä. Olet narsistinen ja epävarma ja aivan eksyksissä itsesi kanssa. Saatat katua korkeita standardejasi kun vanhuus, rapistuva ulkonäkö ja yksinäisyys iskevät kehiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

Sun ystävänä haluaisin sanoa, että toivottavasti otat myös itse kritiikkiä toiminnastasi mielelläsin vastaan eikä sua haittaa, jos muut tietävät itseäsi paremmin, miten sinun tulisi elää. Hirveän harva aikuinen arvostaa pyytämättä neuvomista. Yllättäen ystäväsi eivät ehkä ole ihan yhtä tyytyväisiä tilanteeseen kuin sinä.

Kiitos kysymästä, olen saanut kritiikkiä ja ottanut sitä vastaan. Mutta ymmärrän moisen olettamuksen. Minulta yleensä juurikin kysytään, mitä mieltä olen, ennen kuin sanon. Sanomisistani ei ole aina pidetty, mutta ihmissuhteideni laadusta päätellen en ole pahasti metsässä. Tiedät sen, jos kerran ystäväni olet ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on minulle äärimmäisen rakas, mutta hänellä on mielenterveysongelmia, joka valitettavasti kuormittaa ystävyyttämme. Haluaisin hänelle kertoa, että olen kyllästynyt toimimaan terapeuttina, sillä minun omat voimavarani ovat rajalliset. Lisäksi haluaisin kertoa ystävälleni, että olen turhautunut siihen, että hän perustelee kaiken toimintansa diagnoosillaan. Tiedän diagnoosien hankaloittavan hänen elämäänsä, mutta ne eivät voi olla syy kaikille hänen tekemilleen virheilleen/mokilleen.

Tämä. Hoitamattomat mt-ongelmat tuhoavat ystävyyssuhteita. Olen huomannut tämän omassa elämässäni, ja kun sanoin tämän kerran psykologille (jolla on psykoterapia-asiakkaita), hän vahvisti asian olevan näin.

Omasta mielestäni aivan liian usein ystävästä tulee - kuin vahingossa - terapeutin korvike, ja liian usein - kun tuota em. vahinkoa ei tietoisesti korjata - ystävää myös pidempiaikaisesti käytetään tetapeutin korvikkeena. Joskus ystävykset voivat - virheellisesti - ajatella asian ovan ok. Että ystävyyteen kuuluu asioiden ja joskus hyvin rankkojenkin juttujen jakaminen ja läpikäynti, että se on jotenkin ystävyyttä syventävä tekijä. Näin ei ole, ei varsinkaan pidemmällä tähtäimellä. Myös se on virheajatus, että kuuntelemalla toista voi myös itse puhua ja saada siten tarvitsemaansa apua ja tukea. Toki noin, mutta tuo pätee vain jos on kyse ns. peruselämään kuuluvista murheista. Mutta jos taustalla on aidosti rankkoja juttuja, tai jos esim. hetkelliseksi luultu suru tai ahdistus kroonistuu pitkäkestoiseksi masennukseksi, ei ole enää ystävän asia eikä hänen voimavarojensa rajoissa auttaa toista. Pahimmassa tapauksessa se ystävä sairastuu myös ja se alkuperäinen huonosti voiva ei hakeudu tarvitsemansa ammattiavun pariin.

Mitä tulee diagnoosin väärinkäyttöön, en tiedä, miten yleistä se on, mutta olen myös itse joutunut seuraamaan läheltä, miten tietyissä tilanteissa täysin toimintakykyinen ihminen selittää ulkopuolisen silmin järjettömän ja huonon käytöksensä diagnoosillaan ja syyttää sekä sitä ettå vanhempiaan lähestulkoon kaikesta, mikä hänen elämässään on omasta mielestään ja ehkä myös objektiivisesti katsottunakin pielessä. Täysi kyvyttömyys ns. katsoa peiliin. Tässäkin varmaan taustalla myös diagnosoimatonta mt-ongelmaa.

Ystävän rooli tällaisten ihmisten elämässä on hankala. Omasta kokemuksestani voin vain sanoa, että oma ongelmani - rajattomuus - löi silmille näiden ystävien kanssa, kärsin paljon ja pitkään ja yritin muuttaa jo vinoutuneeksi muuttunutta dynamiikkaa (täysin tietoisena omasta roolistani ja vastuustani), mutta en onnistunut. Yhdessä vietetyn ajan ja ylipäänsä yhteydenpidon radikaali vähentäminen auttoi vain siltä osin, kun ei oltu tekemisissä, tavatessa palattiin välittömästi vanhoihin uomiin. Ystävät vain valittivat. Mm. lapsuutensa huonoista asioista, työkavereiden hankaluudesta, siitä miten ystävät hylkäävät. Mistä vain, mutta yleensä samoista asioista kuin edeltävät kymmenen vuotta. Tajusin, että seurani ei voi tehdä näille ihmisille millään tavalla hyvää, jos he veivaavat samoja asioita vuodesta toiseen. En voi tietää, veivasivatko muidenkin kuin minun kanssani, mutta päättelin että heille sopisi muunlainen seura kuin minä paremmin- että jos minä voin heidän seurassaan niin huonosti kuin voin, eivät hekään voi voida kanssani hyvin. Minulla onneksi on ollut aina ystäviä joiden kanssa samanlaisia vaikeuksia ei ole ollut, joten osasin suhteuttaa. Itsekkäistä, omia voimavarojani keskiössä pitävistä syistä äänestin jaloillani ja katkaisin välini näihin ystäviini. Näiden kokemusten nojalla uskallan sanoa sen, minkä sanoin alussa: että ystävän käyttäminen joko tietoisesti tai tiedostamatta terapeutin korvikkeena omien mt-ongelmien kanssa selviämiseen syö ystävyyssuhdetta kuin syöpä, myrkyttäen sen lopulta siihen pisteeseen, että suhdetta ei enää ole.

Luin juuri kirjan Irti överiempatiasta. Olen itse vähän samanlainen kuin sinäkin, tunnistin itseni kirjassa vain pieneltä osin. Siinä oli jännästi sitäkin, miten toinen ihminen ottaa roolia tietoisesti auttaakseen toista vaikeissa tunteissa, mutta lopulta väsyy ja tympääntyy, Kirjassa jotenkin syytettiin myös sitä autettavaa siitä, että hän ikään kuin ottaa apua vastaan, vaikka oli täysin epäselvää halusiko hän sitä itse. Kirjoittaja itse vaan halusi auttaa tätä kantamaan tunteitaan. No, meni vähän sivuraiteelle. Tai sinänsä ei, että itselläni oli ystävä, joka aika määrätietoisesti tuli elämääni kriisin hetkellä auttamaan minua kannattelemaan tunteitani, mutta siinä kävi sitten niin, että minusta tuntui, etten saa parantua vaan että minun pitää olla siinä heikomman sairaan roolissa eikä hän halunnutkaan tasapainoista ystävyyssuhdetta, jossa elettäisin yhdessä läpi hyvien ja pahojen aikojen. Tuon kyllä sanoin sille ystävälleni myös suoraan. 

Vierailija kirjoitti:

Luulet olevasi empaattinen ja liberaali, mutta olet vihervasemmistolainen jyrä. Olet narsistinen ja epävarma ja aivan eksyksissä itsesi kanssa. Saatat katua korkeita standardejasi kun vanhuus, rapistuva ulkonäkö ja yksinäisyys iskevät kehiin.

En ole varma oliko kommentti suunnattu minulle, mutta vastaan kuitenkin. Jos avoimuus, suoruus (joka joskus kyllä kirpaiseekin) on molemminpuolista ja tuntunut luovan kestäviä ja luottavia ystävyyksiä viimeiset neljäkymmentä vuotta, ja ystävyydet tuntuvat paranevan iän myötä, niin milloin se yksinäisyys odotettavasti tulee? Ehkä sitten jos sattuu elämään vanhemmaksi kuin ne ystävät? Politiikasta en ymmärrä mitään, mutta kyllä joskus olen liian suora ja tiedän sen. Lopulta kai olen onnistunut löytämään ne kaltaiseni, jotka arvostavat ja jakavat tunteen siitä, että kaikki on helpompaa kun voi luottaa toisen suoruuteen ja rehellisyyteen, ja jos jää huono mieli, siitäkin sanotaan. Ja myös kysytään perään, sanoinko liian suoraan. Senkin monesti teen. Minullekin sanotaan jatkuvaasti suoraan, myöskin kritiikkiä, ja se on helpottavaa. Silloin tietää, että siihen ystävyyteen voi luottaa.

Onko se sitten totta, että yleensä ollaan ystäviä olematta kovinkaan suoria mistään hankalasta, sitä minä tätä ketjua lukiessa mietin? En usko että olen narsisti, mutta jonkinsortin autisti toisten ystäväautistien kanssa sitten ehkä olen.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

Toivottavasti kestät sitten myös itse,jos joku sanoo sinulle "totuuksia"sinusta itsestäsi.

Kylläpäs ihmiset sekoittaa ystävyyden ja peilaamisen voimakkaasti toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se harvinaista mitä olen tehnyt ystävyyssuhteissani...kahdelle olen sanonut, etten pysty nyt olemaan sinun tukenasi tässä tilanteessa niin kuin olisin terapeutin roolissa. Kumpikaan heistä ei ole kokonaan kadonnut, mutta he ovat ottaneet etäisyyttä ja se on tuntunut oikealta.

Yhdelle olen sanonut, että minua häiritsee ettet ole tasapuolisesti yhteydessä ja et vastaa viesteihin ja saimme tilanteen selvitettyä.

Yhdelle olen sanonut, että minua vähän mietityttää kun yrität hakea aina lääketieteellisiä selityksiä asioille, mille minun silmissäni näyttää olevan ilmeisiä elämäntapoihin liittyviä korjattavissa olevia syitä. Ei loukkaantunut, vaan sanoi että taitaa olla totta.

Yhdelle olen sanonut, että sinun velvollisuutesi ei ole rahoittaa miehesi kuluja, jos hänellä kerran on isot säästöt. Sanoi, että eipä kai.

Yhdelle olen sanonut, että sinunhan täytyy miettiä mitä pitää itse oppia, että voit löytää sen tasapainoisen parisuhteen. Ei se ole sattumaa millaisia ihmisiä vedämme puoleemme. Oli turhautunut, mutta otti vastaan.

Yhdelle sanon säännöllisesti että rakastan sinua (naispuolisia ja heteroita ollaan molemmat) ja aina vähän silmät kostuu. Hän sanoo vastavuoroisesti.

En pidä lähelläni ihmisiä, joiden lähellä minun on paha olla. Senkin olen kertonut. Esim. en voi enää luottaa sinuun sen jälkeen mitä tapahtui ja niin kauan kuin näin on, en halua olla tekemisissä. Katsotaan johtaako elämä meidät takaisin yhteen myöhemmin. Hän hyväksyi ja emme ole tekemisissä.

Tätä ketjua lukiessani olen jotenkin yllättävästi tyytyväinen itseeni.

Sun ystävänä haluaisin sanoa, että toivottavasti otat myös itse kritiikkiä toiminnastasi mielelläsin vastaan eikä sua haittaa, jos muut tietävät itseäsi paremmin, miten sinun tulisi elää. Hirveän harva aikuinen arvostaa pyytämättä neuvomista. Yllättäen ystäväsi eivät ehkä ole ihan yhtä tyytyväisiä tilanteeseen kuin sinä.

Ohis, mutta taisit tunnistaa epämiellyttävällä tavalla itsesi jostakin kommentoijan esimerkistä. Muuten et olisi vastannut noin. Kommentoijan joko entiset tai taka-alalle väistyneet ystävät lienevät tyytyväisiä, kun eivät ole enää ollenkaan tai vain vähän tekemisissä kommentoijan kanssa, mutta se ei ole tässä olennaista - keskusteluun osallistui nimittäin kommentoija, eivät hänen ystävänsä. Kommentoijalle tärkeintä on, että hänen lähellään on ihmisiä, joiden seurassa hän voi hyvin - muiden ihmisten voinnista ystävyyssuhteessa ei voi tietää (ellei kysy), mutta omastaan voi, ja se oma olo indikoi yleensä sitä, miten se toinen voi siinä ja sitä, onko suhde ylipäänsä hyvä. Tapauksia on, jossa itse voi huonosti ja toinen tosi hyvin, mutta se ei ole terveen suhteen merkki. Jos itse voi hyvin ja se toinen ei, silloin olisi tärkeää sen paremminvoivan katsoa peiliin ja mennä itseensä. Kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan ystäviä/kavereita kaikkien kanssa, ja samalla tavalla kuin puolisokandidaatin kanssa voi sopia yhteen paremmin tai huonommin, myös ystävien kanssa on yhteensopivuutta tai ei ole, ja se yhteensopivuus myös muuttuu ajan ja elämäntapahtumien myötä.

Kommentoija kirjoitti mielestäni äärettömän hyvin ja kirkkaan selkeästi, miten on toiminut ja sanonut ystävyyssuhteissaan. Hän on osannut nostaa kissan pöydälle, eikä ole jättänyt harmituksia tai ärsytyksen aiheita kasvamaan korolle korkoa vuosien ajan. Itse olen ikävä kyllä tehnyt niin, ja se ei ole ollut hyvä asia. Jos olisin osannut ja uskaltanut sanoa (nyt jo entisille) ystäville jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi "miksi saarnaat ja paasaat kovaan ääneen tuollaisesta asiasta, jossa oma toimintasi on sanojesi vastaista" tai "miksi haukut muita ihmisiä asiasta x, kun itse teet minun näkökulmastani vastaavaa asiaa y aivan samalla tavalla kuin kovaan ääneen haukkumasi ihmiset" tai vaikka vain "miksi haukut ja puhut jatkuvasti pahaa muista ihmisistä, minusta se tuntuu ikävältä", olisi ehkä muutama ystävyyssuhde voinut säilyä, jos ystävä olisi saanut ainakin sen palautteen minulta, että en tykkää kuunnella muista ihmisistä valitusta. Vuosien saatossa nämä ja muut asiat vain kasvoivat, kunnes lopulta sanoin ja sain haukut osakseni.

Olen joutunut muutaman ihmisen kanssa ottamaan puheeksi heidän käytöksensä, ja kommenttini on otettu raivolla tai epäuskolla vastaan. Kaikkien ystävien kanssa ei ole ollut tällaista, joten tiedän, ettei tuo ole mikään normi. Lisäksi olen miettinyt, että lukuun ottamatta näitä muutamia ihmisiä, eivät ystäväni ole ottaneet minun kanssani puheeksi huonoa käytöstäni heitä kohtaan, tai edes epäjohdonmukaisuuksia omassa toiminnassani (joita ehdottomasti on).

Näin ollen itse arvostan kommentoijaa, hänen tapaansa käsitellä asiat ja tehdä itsensä kannalta hyviä ratkaisuja. Kiitos kun jaoit näkemyksesi.

Sinulle, joka tuolla tavoin vastasit kommentoijalle, kehottaisin miettimään omia ajatuksia, tunteita ja toimintaa omissa ystävyyssuhteissasi. On hyvin mahdollista, että toimit jonkun ystäväsi kanssa sellaisella tavalla, joka saa hänet voimaan huonosti. Jos näin on, ja jos tuo ihminen ja ystävyyssuhde hänen kanssaan on sinulle tärkeä, ryhdy jo tänään tekemään korjausliikettä. Muuten ystävyyssuhde voi pian olla entinen.

Vierailija kirjoitti:

"Etkö tiedä että ihan kaikkia mielipiteitä ei tarvitse sanoa ääneen?"

En ole pyytänyt mitään kritiikkiä ulkonäöstäni, meinaa mennä hermot kun joka kerta pitää mainita miten ohuet hiukset minulla on tai suoraan pilkata ulkonäköäni´/ vitsailla sen kustannuksella. Itselleni ei tulisi ikinä mieleenkään käyttäytyä noin. Tuo hiuskommentti on kaikista lievin tapaus, mutta alkaa rassaamaan kun sitä pitää jankuttaa. Minulla on sitä paitsi ihan tavalliset suomalaiset hiukset.

En kuitenkaan viitsi aloittaa mitään tappelua asiasta ja tiedän että jos sanoisin jotain tästä niin kaverini suuttuisi heti ja kääntäisi asian jotenkin minun syykseni (= olen liian herkkä / ei hän ole mitään tuollaista tehnyt). 

Mitä ihmettä teet tällä ns. ystävällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmisillä on näin negatiivisia ajatuksia ystävistään?

Jos ei vaikka ole varaa valita ystäviään.

Isoon osaan näistä ketjun aiheista sanoisin, että kannattaisi kokeilla silti. Yksinolossa voi kasvaa ja vahvistua ihan uudella tavalla ja sitten löytää uusia parempia ystäviä, kun niille on aidosti myös tilaa ja oma mielentila kasvanut irti haitallisesta ystävyyssuhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

On hyviä ja huonoja päätöksiä. Ei kannattaisi aina valita huonoa vuosikymmenestä toiseen.

Tämä sopii tosi hyvin myös mun "ystävään". Hän kaikesta päätellen todella kärsii aiheuttamastaan tilanteesta, jonka olisi milloin tahansa voinut helposti korjata. Jotain sellaista siellä aivoissa on vinossa, että pahuus (ja tragikoomisesti hukkaan valuvat loukkausviritykset) on kalliimpi aarre kuin mikään muu, sukupolvesta toiseen.

Että hänen tulisi liikkua huomattavasti enemmän taik nousujohteisemmin jos haluaisi tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ihmiset sekoittaa ystävyyden ja peilaamisen voimakkaasti toisiinsa.

Kep. Peilaaminen ja sitä kautta syntyvä kokemus ei ole yhtä, kuin ystävyys vaikka toistensa seurassa viihtyvät usein peilaavatkin toisiaan ellei kyseessä ole neurologinen poikkeavuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmisillä on näin negatiivisia ajatuksia ystävistään?

Jos ei vaikka ole varaa valita ystäviään.

Eihän silloin olekaan kyseessä aito ystävyys, jos viettää aikaa yhdessä vain siksi ettei ole vaihtoehtoja.

Ensimmäisessä avioliitossasi olit miehesi tapaan äärioikeistolaisia arvoja paasaava hienostelija, jolle tärkeää oli se, että varakkuus näkyy ulospäin, mutta nyt peesaat uuden miehesi humaaniliberaalisuvaitsevaisuutta ja halveksit kaikkia, joilla on muutakin omaisuutta kuin vaatteet ja 20 vuotta vanha auto. Tuntuu, että kumpikaan ei ole todellinen minäsi ja et uskalla olla eri mieltä kenenkään kanssa. Kanssasi on hankala jutella mistään.

Olet päässyt pomon suosioon nuolemalla mutta nyt poissaolojesi johdosta alkaa välit rakoilemaan.

Kunpa osaisit olla vähemmän takertuva suhteessa miehiin. Olet niin hyvä tyyppi, että ansaitset paljon parempia kuin noita huijarimiehiä.