Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

En todellakaan halua kuula, jonkun kumminkaimanserkun asioista yhtään mitään. En tunne häntä enkä varmaan koskaan edes näe häntä.

Enkä halua yksityiskohtaisesti tietää mikä päivä oli silloin kun jotain tapahtui kuka oli missäkin ja mitkä vaatteet päällä jne. ja unohda myös kellonajat, mulle on ihan sama oliko kello silloin vartti yli tai ali, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

( tuskin ymmärrät )

Älä usko kaikkea mitä kuulet. Paljon on liikkeellä värittyneitä ja puolueellisia juttuja. Kannattaa selvittää ja kysellä asiat aina multa suoraan tai saatat katua tekemiäsi vääriä johtopäätöksiä ja jopa tekoja. Se ei riitä jos tiedät että asia a pitää paikkansa, jos ei tiedä asioista b, c, d ollenkaan.

Yksityiset ongelmasi eivät ole mahtavia yhteiskunnallisia vääryyksiä. Et ole mikään vääryyksien paljastaja ja sorrettujen puolesta taistelija. Esim. se kun et laiskuuttasi viitsi opetella uuden puhelimesi käyttöä, ei johdu siitä, että myyjät ovat ammattitaidottomia, saati siitä, että myyjät Suomessa jotenkin yleisesti vainoaisivat asiakkaita, tai että puhelimet ja liittymät olisivat liian vaikeita, tai että sinun ikäryhmääsi pidetään pilkkana ja teidät koitetaan vaientaa tässä yhteiskunnassa.

Ei, olet vain laiska ja tyhmä öykkäri, jonka kaikki jutut kiertyy lopulta omaan napaan.

Pidän sinuun etäisyyttä, sillä en jaksa sitä, miten teeskentelet vahvuutta ja periaatteellisuutta. Suorastaan saarnaat siitä, miten itsenäinen ja pystyvä olet eronne jälkeen. Oikein huudat sitä, miten sinulla on opettajantyössäsi periaatteet ja teet vain pedagogisesti perusteltuja asioita. Saarnatessasi puhut ääntäsi madaltamalla ja koventamalla, puheen rytmiä hidastaen, painottaen, yleiskielisesti kuin uutistenlukija. Epäilemättä se tekee sinusta vakuuttavan puhujan. Jo ääni on niin kova, että otat kaiken tilan. Sinua kuunnellaan.

Mutta kyllä me kaikki tiedetään ja nähdäänhän me jo ulkoasustasikin ja kotisi kunnosta, ettei kaikki ole sinulla hyvin. Mitä opettajantyöhösi tulee, sinä puhut oppilaittesi ja heidän perheidensä yksityisasioista hyvin halventavaan sävyyn. Suorastaan kyyniseen. Vainoat oppilaita, jotka ovat yh-äidin lapsia. Haukut oppilaita, joiden äiti on nuori, hoikka, kaunis, luovalla alalla... Kyllä me nähdään, miten katkeruus vuotaa työhösi ja syyttömät lapset kärsivät. Olet todella vakuuttava puhuja, ja koululla sinua ilmeisesti uskotaan. Me emme usko. Minä en jaksa sinua enää.

Pidä huolta omista asioista äläkä kyttää muiden elämää. Puolisonkin löytäisit jos et olisi niin pessimistinen etkä käyttäytyisi kuin teini. Lopeta juoruaminen.

Olet kasvoiltasi ruma töpselikärsäsi kanssa. Et kaunistu yhtään, vaikka kuinka etsit muiden ulkonäöstä epäkohtia ja haukut muita. Miksi et keskittyisi siihen, että olet fiksu ja hauska?

Lakkaa elämästä elämää, johon sinulla ei ole varaa, ennen kuin menet konkurssiin. Kaikki näkevät muutenkin kulissiesi läpi.

Lakkaa kohtelemasta yhtä lapsistasi kuin häntä ei olisi olemassa vain koska et osannut kasvattaa häntä kunnolla.

Nuorin lapsesi ei ole "persoonallinen", hänellä on adhd johon tarvitsisi apua.

Et sovi alalle, jolle opiskelet eikä terveytesi kestä sen vaatimaa työntekoa.

"Ei ole sopivaa putsata ravintolan pöydässä hampaita lankaimella kituset ammollaan".

Itse asiassa olen jo sanonut tämän pari kertaa, mutta ei vain mene perille, sillä kuulemma hammaslääkäri on käskenyt käyttää lankainta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että sun "mies" vaan manipuloi ja käyttää sua hyväkseen ja pärjäisit paljon paremmin ilman tätä miesvauvaa. Jos se ei elämäntapatyöttömänä jaksa nostaa tikkua ristiin minkään asian suhteen, niin ei se todellakaan tule mitään tekemään sittenkään jos joskus töihin pääsee. Miks tekiskään, kun nytkin vaan voi maata samalla kun sinä oot käynyt töissä, hoidat lapset ja kodin, hankit talon ja elätät kaikki. Se mies ei ole tuonut MITÄÄN teidän suhteeseen, lapsetkin pitänyt tehdä lahjoittajan soluilla. Mies on pelkkä vapaamatkustaja teidän perheessä ja sinä tyhmänä mahdollistat sen. Arvosta itseäs edes vähän. Sinä pärjäät hyvin ilman sitä, mutta sillä ei ole mitään ilman sinua ja siltikään se ei tee yhtään mitään sinun tai lasten eteen.

Mun ystävällä oli tämä tilanne. Kerroin mielipiteeni ja ystäväni silmät aukesivat ja he erosivat. Ystäväni on sanonut että on ikuisesti minulle kiitollinen et avasin suuni ja hän sitten vasta tajusi kuinka huonossa suhteessa on.

Tää valitettavasti oli jo varmaan tekemässäkin eroa aiemmin, mutta manipuloija meni kosimaan ettei menettäis elättäjäänsä ja palvelijaansa ja kaveri meni suostumaan.

Lopeta sen miehen pillin mukaan pomppiminen. Se mies on perseestä ja saat paljon paremmankin. Ei parisuhteen kuulu olla pelkkää kärsimystä. Ei oikea rakkaus ole tuollaista.

Että voitko olla soittamatta mulle silloin kun oot kännissä. Elämässäni on ihan tarpeeksi alkoholisteja muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ystäville yhteisesti. Jos mulla on jokin asia, josta puhun, en kaipaa neuvoja vaan kuuntelua. Puhuminen on vain tapa järjestellä omia ajatuksia. Paljastatte vaan joka kerta, miten paljon parempana itseänne pidätte. Elkää ihmetelkö jos siis en soittele itse tai kysele mihinkään. Ei jaksa aina ottaa sitä täyslaidallista paskaa vastaan.

Taidan olla autisti tai jotain, mutten ymmärrä mitä ideaa tuollaisessa valittamisessa on ja että toisen pitäisi vaan vissiin olla että "aijaa, no vooi vooi". Onko se hyödyllistä? Tuntuu paljon hyödyllisemmältä yrittää ratkaista ne ongelmat kuin vain voivotella.

Eikös tuossa aika selvästi sanottu mitä ideaa siinä on. Omien ajatusten selvittely. Ihminen haluaa ratkaista asian itse ja hänen olisi helpompaa tehdä se, jos hän saisi puhua asiasta toisen häiritsemättä neuvoillaan. Tätä tehdään terapiassakin, kyllä se toimii pienemmissä ongelmissa myös.

Itse olen tosi varovainen puhumaan asioistani, jos en ole satavarma että toinen ei ole sitä tyyppiä että alkaa tykittää neuvojaan. Kun juttu on vähän niin että en usko muiden tietävän minua paremmin miten minun asiani kannattaa hoitaa. Tämä on tietysti monelle punainen vaate. Aika moni uskoo ymmärtävänsä muiden asiat paremmin kuin he itse.

Tollaisessa tilanteessa kannattaa etukäteen mainita että "en kaipaa neuvoja (vaan kuuntelevaa korvaa)".

Ei kaikki tiedä, mitä "tehdä" toisen tuskaa kohdatessa. Joistakin se on kiusalllista tai aiheuttaa avuttomuuden tunteita, jos kotona ei ole koskaan tunteista puhuttu.

Mutta jos ystävälläsi on tapana antaa neuvoja, voit jo avautuessasi päättää etukäteen kertoa hänelle että toivot hänen vain kuuntelevan. Tee se ystävällisesti.

Kiitos neuvostasi. Usko tai älä, olen keksinyt tuon itsekin. Olen sanonut erittäin selvästi että kaipaan kuuntelijaa, en muuta. Olen myös sanonut että en pidä neuvomisesta. Asiasta on riideltykin oikein kunnolla. Neuvojilla vain se neuvominen on niin verissä että osa ei usko millään. Ymmärrän kyllä mistä se tarve tulee, mutta se on silti raivostuttavaa.

No katsos kun sen ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Ei kukaan saa mitään oksennusämpärinä toimimisesta. Neuvomisesta saa edes ongelmanratkaisun ilon ja vähän stimulaatiota aivoille.

En oikein ymmärrä, miksi haluat kuormittaa ystäviäsi murheillasi, joita et edes yritä ratkoa? Tai jos ongelma on oikeasti ratkaisematon, eihän se silloin puhumalla parane. Lisäksi on tosi väärin sitä ystävää kohtaan vuodesta toiseen märistä niistä samoista ongelmista, joita ei muka voi ratkaista.

Teit nyt kasan oletuksia minusta, etkä edes vaivautunut lukemaan mitä edellä kirjoitin. Aloit vain provoilla. Tosi typerää käytöstä.

Mutta kuten sanoin, valtaosa ihmisistä näkee punaista kun heille sanoo että ei halua neuvoja vaan kuuntelijaa. Sinullakin petti hermot tästä tiedosta. Kuten joku tuolla edellä arvioi, johtuu kai siitä että ihminen ei ole oppinut käsittelemään eikä kohtaamaan tunteita, joten tilanteessa ei sitten osata muuta kuin tyrkyttää neuvoja. Ja kun joku ei niitä kaipaa, ihminen menee hieman sekaisin.

Se on kyllä tullut moneen kertaan selväksi, että kaipaat kuuntelijaa.

Onko kuitenkaan mieleesi tullut, että ei kenelläkään ole velvollisuutta kuunnella valituksiasi hipihiljaa nyökytellen? Vai onko nyökyttelykään sallittu, vai ottaako sekin liikaa kantaa?

Muut ihmiset eivät ole olemassa sinua varten, vaan itseään. Ystävyyden ideana on se, että kumpikin osapuoli saa itselleen jotain ja mielellään jokaisesta vuorovaikutustilanteesta, ei vain satunnaisesti.

Newsflash: ihminen, joka vaan tahtoo valittaa elämänsä ongelmista, joita ei sinun mukaasi voi ratkaista, ei anna toiselle mitään muuta kuin pahan olon. Koska tuon oksentamisen ideana on se, että sinun olosi kevenee, koska olet kaatanut taakan toisen kannettavaksi, antamatta edes sen verran tilaa että tämä toinen saisi sanoa mielipiteensä!

Mikään terapiasuuntauskaan ei enää nykyään kannusta tuohon jatkuvaan murheiden oksentamiseen, koska se ei millään tavalla lisää ihmisten hyvinvointia tai onnellisuutta pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä se on toki oksentajalle katarttista, mutta tuntuu kohteesta siltä, että on tullut kieritellyksi -no, oksennuksessa. Nimenomaan jos joutuu olemaan pelkkä mykkä vastaanottaja.

Jos sinulla on ongelma, johon tarvitset ratkaisuapua, fine. Jos ongelmaasi ei voi ratkaista, elä sen kanssa, älä rassaa sillä muita.

Ja kyllä, tuon ylläolevan litanian olisin tahtonut sanoa aika monellekin entiselle oksentajaystävälle. Suhteet päättyi hyvin äkkiä siinä vaiheessa, kun aloin vetää rajoja sen suhteen, miten pitkään ja mitä kaikkea minun pitää vaan kuunnella. Varautuu muuten ihan suunnaton määrä energiaa kun pääsee tuollaisista ihmisistä eroon, suosittelen.

-eri-

Lapset kasvavat vinoon, jos annat heille huomiota vain silloin, kun käyttäytyvät ihan mahdottomasti.

Heillä on 1,5 vuoden välein syntyneet lapset. Aamu on tällainen: ystäväni pukee, kuuntelee lasten huutoa, vanhempi lapsista kieltäytyy syömästä mitään, ystäväni anelee syömään edes vähän, koska jostain syystä hän vie lapset hoitoon vasta klo 8.30-8.45, jolloin aamupala on jo ohi. Hänen mielestään lasten ei ole mahdollista mennä hoitoon aiemmin, kun valvovat niin myöhään. Miksi valvovat, no siksi kun annetaan valvoa. Ulkovaatteiden pukeminen heillä on huutoa ja kiljumista. Minulla on 3 lasta, jotka ovat jo koululaisia, mutta ei meillä kiljuttu sillä tavalla aamuisin.

Olen arvellut, että ne lapset ei saa positiivista huomiota. Kun ne tekee älyttömyyksiä, vanhemmat keskittää kaiken huomion heihin ja kun ovat välillä rauhassa, ystäväni ja miehensä huokaisevat, keittävät kahvit, selaavat nettiä, kunnes taas alkaa jokin lasten draamailu. Ei ihme, että ystäväni luulee, ettei lasten kanssa voi mennä kauppaan. Minä annoin omilleni kaupassa tehtäviä: missä mahtaa olla omenoita, meidän pitäisi löytää omenoita ja kehuin, kun osasivat toimia hyvin. Eihän lapsi opi kaupassa olemaan, jos koko ajan kieltää että älä sitä, älä tätä, nyt meidän pitää mennä eteenpäin, odota, mikset kuuntele mitään jne.

Miksei tästä pysty puhumaan, niin syynä tunteet. Lasten oleminen tuntuu olevan herkkä aihe. Olen kuunnellut valitusta, millaisia on illat ja millaisia on aamut, mutta pienen vinkin kun yritin antaa, miten meillä saatiin talo rauhoittumaan iltaisin, niin heti oli puolustuskannalla, että ehkä se teillä toimii, kun ei ollut saman mallinen talo. Ehkä niin, mutta olisiko vaikutusta ollut sillä, että meillä oli selviä sääntöjä ja pyrittiin tekemään asioita yhdessä, leikittiin, ulkoiltiin ja kehuttiin hyvistä asioista.

Entinen kiltti tyttö kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ok jatkuvasti pyydellä palveluksia tyyliin "sä varmaan voit heittää mut sinne?", "sähän voisitkin ottaa meidän lapset perjantaina hoitoon, ne niin tykkää susta ja meillä on Matin kanssa menoa", "Sä varmaan voit tulla leipomaan lasten synttäreitä varten meille koko lauantaiksi, tarttisin vähä jeesiä". Etkä koskaan edes sano kiitos, tai osoita kiitollisuutta antamastani avusta. Kuitenkin kun itse tarvin apua, niin sulla on kiireitä. Opettele pyytämään kohteliaasti, älä olettavasti ja osoita vilpitöntä kiitollisuutta.

Siis vitsi miten paljon mua riepoo tommoset olettavat pyynnöt ja sitten ne naamioidaan lasten tai kehujen avulla sellaisiksi, ettei niistä voi kieltäytyäkään. Voi saatana sentään.

"En mä ikävä kyllä voi. Sun täytyy kysyä joltain toiselta."

Niin vastaat seuraavalla kerralla. Jos hyväksikäyttäjäsi alkaa tentata, että mitä suunnitelmia/menoja sulla (muka) on ettet voi, niin vastaat lyhyesti että "se on henkilökohtainen asia", etkä selittele mitään sen enempää, vaikka toinen hyppisi päällään raivosta edessäsi.

Miksi pitäisi edes pahoitella? Minä olen alkanut vastata ihan suoraan "en tahdo". Tajusin nimittäin, että voin aina sanoa miehelleni noin, eikä se loukkaannu. Tyyliin se selittää jotain työasiaansa, ja minä sanon "en tahdo kuunnella tätä nyt" ja se on ihan että okei.

Fiksuna tyttönä päättelin, että hittoako minä pitäisin elämässäni ihmisiä, joille en voi sanoa EN TAHDO, jos en tahdo? Mitä ystävyyttä se on, että minun pitäisi pahoitella, jos minua pyydetään tekemään jotain vastentahtoista?

Suosittelen ehdottomasti suoran puheen käyttöönottoa, pääsette eroon ainakin lokeista. Jaa no, parin tyypin numeron jouduin estämään, koska ne halusivat diskuteerata siitä, miten tämä minun ei-tahtomiseni heitä loukkasi ja miten huono ystävä olen.

Tämän kaiken minä haluaisin sanoa kaikille maailman ihmisille, en vain ystävilleni: ei teidän ole pakko sietää rasittavia ihmisiä muualla kuin töissä, joten miksi siedätte? Ei ole mikään pakko olla kiltti, ystävällinen, sovitteleva tai mitään muutakaan. Keneltäkään ei tarvitse sietää yhtään mitään. Good riddance on yksi englanninkielen kauneimpia lauseita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun on tehnyt mieli sanoa jollekin, että "pidä nyt #&%"! se suusi kiinni, kun puhun, en halua mitään neuvoja ym., vaan purkaa ainoastaan ajatuksiani, opettele nyt jo kuuntelemaan ja pitämään itse suusi kiinni".

Mutta enpä vaan ole sanonut. Siitä vasta polemiikki tulisi.

Minusta ongelma on kyllä sillä osapuolella, joka neuvoo toista pyytämättä.

Asia muuttuisi jo sillä parempaan suuntaan, jos toinen edes kysyisi ensin, että "kaipaatko multa ehkä jotain neuvoja tuohon asiaan?" Sitten voisi suoraan vastata kysymykseen ja asia hoituisi sillä.

Mutta yleensä se toinen aloittaa, että "no en nyt oikein osaa neuvoa, mitä sinun pitäisi tuossa asiassa tehdä...", johon tekisi mieli huutaa, että "onko tässä joku edes pyytänyt sinun neuvojasi!"

Ei ne voi kysyä tuollaista, koska koko neuvomisen pointti menisi hukkaan. Ei he neuvo rakkaudesta, vaan ylemmyydentunnostaan ja omasta grandioottisuudestaan käsin. 

En kans usko, että neuvoja ainakaan samalla tasolla kokee olevansa kuin se, jota hän neuvoo.

Mutta vikansa kait jokaisella.

Minusta taas on vähän outoa olettaa että neuvoja tuntis olevansa ylempänä. Jossain tapauksissa niin voi toki olla, mutta en vaan jaksa uskoa että se olis joku normi. Jos mulle tulee mieleen joku neuvo jonka vois kertoa, ihan ihmiseltä ihmiselle se on tarkoitettu, enkä saa sen sanomisesta mitään boostia olemassaolooni. Ja sama toisin päin, jos joku kertoo mulle pyyteettömän neuvon, en koe asemaani mitenkään alisteiseksi.

Ja minä neuvon, koska tahdon noudattaa kultaista sääntöä ja tehdä toisille, mitä tahtoisin itse saada osakseni. Jos kerron ongelmistani, koen, että huonokin neuvo sentään viestii välittämistä, ja että toinen on kuunnellut edes sen verran että jonkun neuvon osaa antaa, vaikka sitten ilmeisenkin. Sellainen tyhjänpäiväinen lässytys tai voivottelu on vain ärsyttävää.

Mutta ehkä nämä kuuntelijaa vailla olevat eivät tahdo sitäkään, sitä vaan että toinen on ihan hiljaa ja kuuntelee. Siinä kohtaa tosiaan tuntuu että koira tai hiusharja ajaisi saman asian.

Mitä ratkaisemattomiin ongelmiin tulee, itse en puhu esim. perussairauksistani ystävilleni juurikaan, koska en itsekään tahdo kuunnella mitään jatkuvaa epikriisiä. Mainitsen, jos olen niin huonossa kunnossa että en voi tehdä jotain, mutta en viitsi jokapäiväisistä kivuista ja vaivoista puhua. Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista, eikä siinä omassa olotilassa rypeminen ole hyväksi.

Tämän minä haluaisin sanoa ystäville: äänitä puhettaisi ja mieti, haluaisitko itse kuunnella niitä juttujasi, jos olisit joku muu? Onko virkistävää ja stimuloivaa keskustelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun on tehnyt mieli sanoa jollekin, että "pidä nyt #&%"! se suusi kiinni, kun puhun, en halua mitään neuvoja ym., vaan purkaa ainoastaan ajatuksiani, opettele nyt jo kuuntelemaan ja pitämään itse suusi kiinni".

Mutta enpä vaan ole sanonut. Siitä vasta polemiikki tulisi.

Minusta ongelma on kyllä sillä osapuolella, joka neuvoo toista pyytämättä.

Asia muuttuisi jo sillä parempaan suuntaan, jos toinen edes kysyisi ensin, että "kaipaatko multa ehkä jotain neuvoja tuohon asiaan?" Sitten voisi suoraan vastata kysymykseen ja asia hoituisi sillä.

Mutta yleensä se toinen aloittaa, että "no en nyt oikein osaa neuvoa, mitä sinun pitäisi tuossa asiassa tehdä...", johon tekisi mieli huutaa, että "onko tässä joku edes pyytänyt sinun neuvojasi!"

Jos et halua kommentteja, älä oksenna ongelmiasi kaverin niskaan. Pidä suusi kiinni.

Olen jo tehnyt niin. Kun ei nevonta-asenne kerran loppunut, niin lakkasin yksinkertaisesti kertomasta asioistani enää. Kaveruus on sittemmin hiipunut. Kerro nyt sitten minullekin, miksi se siihen hiipui.

Oma kantani on, että kaveruuteen kuuluu myös kuuntelemisen taito.

Minun mielestä voisi sanoa kaverille esim että "Hei, mulla ois yks ongelma mistä haluaisin puhua sulle. Mutta en halua että yrität ratkaista tätä asiaa puolestani , enkä halua nyt tällä hetkellä mitään neuvoja, vaan haluaisin vaan jutella. "

Kaikilla ei ole hyvää kuuntelutaitoa, ja minun mielestä siihen on ihan ok "ohjata" sanomalla suoraan että tarvitsen nyt vaan kuuntelevaa korvaa koska haluan keventää mieltäni.

Mitä sinä ajattelet sen ystäväsi tästä vuorovaikutuksesta saavan? Onko pelkkä sinun läsnäolosi niin suunnaton ilo, että sen edestä kannattaa istua suu supussa valitusta kuuntelemassa?

Ihan käsittämätöntä itsekeskeisyyttä. Täytyy saada rypeä omissa ongelmissaan, yleensä samoissa vuodesta toiseen, ja sitten vielä täytyy saada sanella, miten toisen sopii reagoida.

Ja sitten syytellään sitä, joka ei jaksa istua tuppisuuna vaan kuuntelemassa.

Itse ainakin vastaisin tuohon "parempaan kuunteluun ohjaamiseesi", että minun ammattimainen kuunteluni maksaa sen 75 e/h. Muussa tapauksessa oletan saavani itsekin jotain hupia siitä vuorovaikutustilanteesta.

Etkö todellakaan itse huomaa, kuinka epätasa-arvoisesti kohtelet lapsiasi? Esikoinenkin kaipaisi varmasti huomiota ja yhteistä aikaa kanssasi, ei vain se ihana kuopus. Eikö sinua itseäsi haittaa, kuinka etäinen suhde sinulla on esikoiseesi, lapsi on kulkenut itsekseen ja omilla teillään ties kuinka pienestä, kun muu perhe viettää aikaa yhdessä? Se ei ole ihan normaalia, vaikka hän onkin jo 13. Kysytkö ikinä, mitä hänelle kuuluu?

Kaikki asiat eivät liity sinuun. Älä puhu niin paljon ja aina itsestäsi. Kuuntele välillä, mitä muut sanovat. Vuorovaikutus ja keskustelu eivät ole sitä, että muut joutuvat kuuntelemaan puolen tunnin monologejasi.

Miksi muistelet koko ajan menneitä? 90% puheestasi liittyy sen muistelemiseen, millainen kiva reppu sinulla oli koulussa, mitä katsoit telkkarista koulun jälkeen, mitä karkkia söit 10-vuotiaana, missä discossa kävit 17-vuotiaana... Emme ole edes tunteneet kovin kauan, vasta pari vuotta, mutta olen kuullut suurimman osan näistä lapsuus- ja nuoruusmuisteluista jo moneen kertaan. Joskus olen vähän huolissani muististasi, sillä et selvästikään ollenkaan muista, että olet kertonut jo jonkun asian tai että ollaan sovittu jo jostakin. Ei kai nelikymppisenä vielä pitäisi tällaista olla?

Sanoisin että mene töihin ja tienaa itse omat rahasi. Kasva aikuiseksi