En tajua miten pienten lasten vanhemmat jaksaa. Eilen oli kylässä lapsi vanhempineen

Upp

Mulla on 1.5v lapsi ja oon 41. Yksi päivä just mietin kun oltiin puistossa että miten sitä ennen lasta päivät kulutin kun kaikki aika oli vaan itselle? En oikeastaan muista. Tämä on nyt uusi normaali ja nautin siitä, vaikka välillä toki väsyttää. Nopeasti se aika ja kehitysvaiheet menee ja kummasti akut lautautuu kun jo pitkän aikaa saanut nukkua täysinäisiä öitä.

Pakko jaksaa

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki jaksakaan. Sen takia niitä lapsia laitetaan sitten mummeille ja kummeille olemaan niin saa vanhemmat vähän lepuuttaa korviaan.

Päiväkotiinhan ne viedään.

Se koti on sellainen,,ettei tarvitse vahtia ja katsoa perään. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, kaikkeen tottuu. Eihän pienten lasten kanssa kevyttä ole, mutta se on rutiinia ja lisäksi se lapsi on niin rakas, että sitä jaksaa sillä rakkauden voimalla velvollisuudetkin. Onhan se tutkittu, että lapsi on sijoitus tulevaan onneen. Alle kouluikäisten vanhemmat on onnettomampia (raskas elämätilanne) kuin lapsettomat, mutta kouluikään mennessä tilanne on tasaantunut ja siitä eteenpäin onnellisuus lapsiperheissä kasvaa ja on huipussaan vanhana verrattuna niihin, joilla ei ole lapsia. Tämä siis keskiarvo. Ihan turha tulla tähän kertomaan onnettomasta Kertusta, jolla kahdeksan lasta ja pelkkää onnettomuutta lasten kanssa tai Sirkasta, joka elää lapsettomana ihanaa elämää vielä 79-vuotiaana. Keskimäärin lapselliset on kuitenkin onnellisempia alun jälkeen. Vanhana erityisen onnellisia, jos on vielä lapsenlapsia bonuksena.

Jaa että noin ajattelee lapsellinen 🤭

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

onhan 60-70-vuotiaita henkilöitä töissä päiväkodissakin. Siellä pitää olla energinen, jotta jaksaa.

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Mää oisin halunnut lapsia mutta en saanut. Todella tökkii näitten valitusvirret ketkä on lapsia saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

 

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

Mielenkiintoista tuo mainitsemasi oman rauhan tärkeys. Tässä on mielestäni tärkeä ero aikuisten välillä, ovatko vanhempia vai ei. Lapsen saatuaan niitä omia tarpeitaan on (ainakin äidin) pakko siirtää, luopua yms. Eihän se ole kiva joutua itse aina odottelemaan ja tyytymään. Mutta siihen oppii kyllä. Jos ei ole ollut pakko, lapseton ei tiedä, mihin voisi itsekin venyä.

On tietysti huonojakin vanhempia ja luonnollisesti altruistisia lapsettomia, mutta noin pääpiirteittäin kysymys on pakon sanelemasta sopeutumisesta ja organisoinnin tehostamisen sisäistämisestä. Rutiini kehittyy ja kiljunnansietämiskynnys nousee. Osaisin itsekin olla todella tarkka perfektionisti, mutta lasten kanssa olen aikanaan oppinut pragmaattiseksi. Tärkeämpää on, että homma toimii.

Helpoin ja nopein tapa pilata elämänsä on lisääntyä.

Tutulla myös kolme lasta. Villejä ja energisiä. Vähän yllätyin että hankkivat kolmannen kun heidän elämä niin täynnä. Opiskelu, talon remontointi, työt yms yms

Ihania kumminkin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Tutulla myös kolme lasta. Villejä ja energisiä. Vähän yllätyin että hankkivat kolmannen kun heidän elämä niin täynnä. Opiskelu, talon remontointi, työt yms yms

Ihania kumminkin ovat.

Tollaset höslääjäperheet on rasittavia. Lapset mesoaa miten haluaa, niitä ei kasvateta, ei opeteta käytöstapoja, ei huomioimaan toisia. Mutta lisää pitää hankkia ja esittää niiiin menevää perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

 

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lap

 

Kiljunnansietämiskynnys nousee = Kuulo huononee

Mulla on aikuinen erityislapsi, itsenäinen, omassa ja työelämässä pärjäävä. Nepsyä sai ihan tosissaan vetää ja työntää niin  että välillä oli tulla hulluksi, mutta se hyvä puoli siinä oli, että erityisen äitiä ei kukaan uskaltanut ääneen jeesustella ja hyssytellä, sain tuulettaa tuntojani ihan rauhassa ja ilman vastaväitteitä. Kiitos siitä myös vauvapalstalle, teki hyvää. Mutta onhan se kaiken kaikkiaan erittäin aikansa kutakin -touhua, ei kiitos enää koskaan. Teen välillä keikkaa synnyttäneillä, siellä se tulee ihan erityisen selvästi ilmi. 

tämänkö takia osa pienten lasten vanhemmista eroaa, jotta pääsisi ainakin välillä viettää aikaa ihan itsekseen?

Siihen tottuu. Minä olen myöskin sisustanut kotini niin, että ihan koko ajan ei tarvitse vahtia, kun lapsi ei saa käsiinsä juuri muuta kuin omat lelunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Sitten on toinen ääripääavun suhteen. Tuttu äiti, jolla yksi lapsi. Pappa ulkoilutti vauvaa vaunuissa arkisin 2-3 h.

Myös miehen puolelta tuli apuja ja tuttu kävi tyttöporukassa etelässäJa pääsivät myös pariskuntana reissuun.

Itsellä ei ollut tukiverkkoja ja anoppi ei halunnut hoitaa. Anoppi ja appi hoitivat ehkä 2 kertaa ja kaikki meni heidän ehdoilla. Mies yrittäjä ja kymmeneen vuoteen ei ollut samaanaikaan lomia. Tai hänellä ei lomaa oikeastaan ollenkaan.

Mutta selvisin ja lapsetkin ovat normaaleja

Oletpa kateellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan hirvittävän raskas vaihe. Jos se on sitä ulkopuolisille niin kuvitelkaa mitä se on niille vanhemmille. Aamusta iltaan, päivästä toiseen. Traumat jäi.

Vähästäpä traumatisoidut