En tajua miten pienten lasten vanhemmat jaksaa. Eilen oli kylässä lapsi vanhempineen

Ihan parasta aikaa oli lasten ollessa pieniä. Toki välillä väsytti mutta kyllä ihanat muistot jäi

Toisten lapset rasittavatkin edelleen näin 5v. ja 3v. lasten vanhempana. Omia ei joudu kotona käytännössä mitenkään vahtimaan, vieraisilla voi olla eri juttu. Samoin, jos muiden lapsia kylässä, niin ne sekoilevat menemään (mitä eivät välttämättä kotonansa tee).

Eli siis. Oman lapsen kanssa se on vaan täysin eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Mää oisin halunnut lapsia mutta en saanut. Todella tökkii näitten valitusvirret ketkä on lapsia saanut.

Eli koska sinä et ole saanut lapsia, se, jolla lapsia on, ei saa koskaan olla väsynyt tai kyllästynyt. Ihan kuin hän ei silloin rakastaisi lapsiaan tai olisi onnellinen heistä.

Ajatusmaoalmasi on todella vinksahtanut. Ehkäpä on parempi, ettet lapsia saanutkaan. Olisit silloin ollut katkera jokatapauksessa, jostain muusta asiasta

Semmosta se lasten kanssa on, epämukavaa välillä. Onhan se uuvuttavaa katsoa, mutta ei se toivottavasti pelkkää uuvuttavaa omien lasten kanssa ole, vaan sinne mahtuu myös iloa ja onnea. Mutta työlästähän se pikkulapsiaika on, sitä ei käy kieltäminen. Nykyihmiselle kaikki taitaa tulla yllätyksenä? 

Ja vaikkei se siinä vaiheessa tunnu siltä, niin kyllä ne lapset vaan kasvavat äkkiä. Aika livahtaa huomaamatta ja sit vaan huomaat, että sun lapset onkin jo koululaisia. 

Pienimpiä voi rajoittaa monin tavoin. Ei niitä tarvitse pitää vapaina häsläämässä ainakaan koko aikaa. Vähän isommille taas pystyy pitämään kuria ja opettamaan ne siihen, että ei saa metelöitä ja on pysyttävä siellä missä käsketään.

Harva näin kuitenkaan toimii, koska sitä pidetään julmana ja lapsen itseilmaisua rajoittavana.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään enää jaksaisi, ja omat lapset 7, 11 ja 13. Hassua, miten nopeasti kaikki muuttui helpommaksi, ja miten nopeasti se kaikki unohtui.

Olihan se raskasta, mutta se oli se meidän arki. Siihen tottui, ja se soljui omalla painollaan eteenpäin. Useampi lepohetki olisi kyllä tullut tarpeeseen, mutta kun tukiverkot on vähissä niin minkäs teet.

Minulla on tuttava, jonka 9 v pojan kanssa on edelleen tällaista: jatkuvaa ääntä, vahtimista ja peräänkatsomista ettei tee mitään älytöntä jne. En ymmärrä miten vanhemmat jaksavat, minä jaksan korkeintaan 1 h kerrallaan tapaamista pojan ja vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Meillä 3 lasta, ovat nyt teinejä. He olivat ihan kauhissaan, kun meillä oli yks pitkäviikonloppu siskoni lapset 2v ja 3v hoidossa. Toki ovat tavanneet usein aiemminkin pieniä serkkuja, mut nyt kun olivat 24/7 meillä 4 päivää niin teinit olivat järkyttyneitä metelistä, sotkusta ja et koko ajan pitää vahtii 😀

Meillä taas miehen kans molemmille tuli vauvakuume. Olis ihanaa kun talossa olisi pientä kansaa. Teinit niin omatoimisia ja omissa menoissa, et olis ihanaa olla taas pienten lasten vanhempia 😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Lapsi ei tottele vaikka sanoo että odota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Kyllä se on se aikuinen joka saa odottaa. Minulle yksikään kaveri ei ole yhtä tärkeä kuin lapseni. 

Siis se taaperovaihe tuonne kolmeen vuoteen onkin jatkuvaa vahtimista. Kaksi vuotta suurin piirtein. Se onkin raskas vaihe, jolloin lasta pääasiallisesti hoitava tarvitsisi välillä omaa aikaa, muuten uupuu. 

Mutta se on vain yksi lyhyt vaihe lapsen kasvussa. Kolmi-viisivuotiaiden kanssa pystyy olemaan ihan toisella tavalla.

Mä kotihoidin lapseni 24/7, kunnes menivät kotoa suoraan eskariin. Eivät ikinä olleet päiväkodissa eikä muut hoitaneet lapsiani (kuten isovanhemmat)

Pakko sanoa, että kun teini-iän myllerryksistäkin oltiin selvitty, olin kuin burn outin partaalla monta vuotta.

Aikamoinen urakka oli, mutta tulipahan tehtyä.

Eniten minä ihmettelen näitä, jotka vääntävät minimaalisella ikäerolla monta kersaa. Kaverilla on kolme tarha-ikäistä, koko ajan kämpässä on järjetön melu, sotku, pennut tappelee ja jotain menee jatkuvasti rikki. TV menee paskaksi, hella paskaksi jne. Tuntuu kuin olisi helvetissä kun menee siihen kämppään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää oisin halunnut lapsia mutta en saanut. Todella tökkii näitten valitusvirret ketkä on lapsia saanut.

Eli koska sinä et ole saanut lapsia, se, jolla lapsia on, ei saa koskaan olla väsynyt tai kyllästynyt. Ihan kuin hän ei silloin rakastaisi lapsiaan tai olisi onnellinen heistä.

Ajatusmaoalmasi on todella vinksahtanut. Ehkäpä on parempi, ettet lapsia saanutkaan. Olisit silloin ollut katkera jokatapauksessa, jostain muusta asiasta

Eniten minä ihmettelen näitä, jotka yhdenkin lapsen kanssa valittavat koko ajan kaikesta ja silti tekevät lisää lapsia. Onko niillä aivoissa jotain häikkää vai eivätkö osaa käytää ehkäisyä? 

Vierailija kirjoitti:

Pienimpiä voi rajoittaa monin tavoin. Ei niitä tarvitse pitää vapaina häsläämässä ainakaan koko aikaa. Vähän isommille taas pystyy pitämään kuria ja opettamaan ne siihen, että ei saa metelöitä ja on pysyttävä siellä missä käsketään.

Harva näin kuitenkaan toimii, koska sitä pidetään julmana ja lapsen itseilmaisua rajoittavana.

Lapsia ei enää opeteta käyttäytymään. Ennen oli itsestään selvää, ettei esim kylään menessä riehuta ja hypitä seinille, nykyään lapset saa puuhailla ihan mitä lystää eikä vanhemmat kiellä yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään enää jaksaisi, ja omat lapset 7, 11 ja 13. Hassua, miten nopeasti kaikki muuttui helpommaksi, ja miten nopeasti se kaikki unohtui.

Olihan se raskasta, mutta se oli se meidän arki. Siihen tottui, ja se soljui omalla painollaan eteenpäin. Useampi lepohetki olisi kyllä tullut tarpeeseen, mutta kun tukiverkot on vähissä niin minkäs teet.

Minulla on tuttava, jonka 9 v pojan kanssa on edelleen tällaista: jatkuvaa ääntä, vahtimista ja peräänkatsomista ettei tee mitään älytöntä jne. En ymmärrä miten vanhemmat jaksavat, minä jaksan korkeintaan 1 h kerrallaan tapaamista pojan ja vanhempien kanssa.

Luultavasti adhd-tapaus tai joku muu ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

 

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

En tiedä miten tämä muilla menee ja olen kai ollut huono äiti, sillä minulla on monta lasta, mutta en koe rasitteeksi heidän kanssaan viettämiäni päiviä.

Tuo huomionsaaminen mietityttää. Kovasti lapsia " huomiodaan " ohan koko ajan joka hetki, sekunti.

Meillä lapset menevät siinä mukana, pienimmätkin. Saavat kyllä huomiota ja tulevat kuulluksi, mutta ei heitä tarvitse ksiken aikaa todellakaan viihdyttää, eivätkä sitä edes haluaisikaan.

Varmaan tuokin, kun heitä on monta, niin heillä on seuraa toisistaan ja leikkivät mukavasti. Välillä täytyy olla erotuomarina, kun riita yltyy tappeluksi, mutta mikä on parempaa oppia vuorovaikutukseen, kun kärhämät ja niiden jälkeen sovinnot sisarusten kesken. Kun kodista lähtevät " ihmisten ilmoille" niin nämä tärkeät taidot ovat hallinnassa.

Ja juu, tottakai nautin pienestä päiväkahvituokiosta itsekseni ( ruokailut tapahtuu yhdessä perheen kanssa) kun pienimmät nukkuvat päiväunia. Tämä on mun " hermojen lepuutushetki" jonka kaikki vanhemmat tarvitsevat ja ansaitsevat.

Ja...tämä aika on niin ohikiitävää...

Aika aikaa kutakin. En muista tuota aikaa mitenkään raskaana vaan tosi antoisana. Valokuvissakin näytän 2- ja 5- vuotiaiden lasteni kanssa energiseltä ja iloiselta. 

Nyt olen kohta 60v ja minulla on sairaus, joka vie voimani. En tietenkään enää jaksaisi, eikä minun nyt tarvitsekaan. Ehkä jos saan lapsenlapsia niin intoudun taas leikkimään ja touhuamaan vähäksi aikaa, en tiedä.

Kaupassa yms riehuvia ja rääkyviä lapsia en kyllä haluisi kuunnella yhtään. 

Kait niistä tulee ongelma kun 24/7 pitää keksiä äidin kullannupuille pitää olla aktiviteetteja heti on huono kasvattaja kun käskee tai komentaa keksimään välillä itse leikit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää oisin halunnut lapsia mutta en saanut. Todella tökkii näitten valitusvirret ketkä on lapsia saanut.

Eli koska sinä et ole saanut lapsia, se, jolla lapsia on, ei saa koskaan olla väsynyt tai kyllästynyt. Ihan kuin hän ei silloin rakastaisi lapsiaan tai olisi onnellinen heistä.

Ajatusmaoalmasi on todella vinksahtanut. Ehkäpä on parempi, ettet lapsia saanutkaan. Olisit silloin ollut katkera jokatapauksessa, jostain muusta asiasta

Eniten minä ihmettelen näitä, jotka yhdenkin lapsen kanssa valittavat koko ajan kaikesta ja silti tekevät lisää lapsia. Onko niillä aivoissa jotain häikkää vai eivätkö osaa käytää ehkäisyä? 

On ihmisiä, jotka valittavat kokoajan.5 Se ei silti tarkoita, etteikö heillä olisi elämässä hyvääkin. Kai se valittaminen on tapa. 

Ihan samanlainen, kuin se että kyttäät muiden tekemisiä ja vaivaat niillä päätäsi. Nythän sinäkin valitat ja arvostelet muiden valintoja. Varmasti teet sitä kokoajan