En tajua miten pienten lasten vanhemmat jaksaa. Eilen oli kylässä lapsi vanhempineen

Lapset pilaavat elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Lapsi ei tottele vaikka sanoo että odota.

Aika ottaa kuri käyttöön. Se ei ole lasun paikka vaikka moni niin luuleekin.

Oli elämäni merkityksellisintä ja parasta aikaa olla kotiäitinä 10 vuotta. Omat lapset oli ihania ja monet muiden myös.

46-vuotiaana minusta tuli mummo, kuopukseni oli tuolloin vielä alle rippikouluikäinen ja keskimmäinenkin lukiolainen. Kävin töissä, huolsin omaa perhettä ja jaksoin silti mummoilla vuosia, hoitaa ja pitää lapsenlapsia yökylässä viikonloppuja, max 3 yötä kerrallaan, Kuljetin myös harrastuksissa. 

Vajaa 10 vuotta myöhemmin noin 55-vuotiaana seuraavien lastenlasten kohdalla alkoi voimat hiipua. Edelleen hoidin, pidin öitä, unikoulutin lapsenlapsia yhdessä heidän vanhempiensa kanssa vuorottelemalla. Palautuminen oli jo selkeästi huonompaa.

Nyt yli 60-vuotiaana en enää oikein jaksa sitä hyörinää ja meteliä. Rasitun ihan pelkästään siitä. Mummoilut taitaa olla mummoiltu minun osaltani, valitettavasti.

Vierailulle voin ottaa yhdessä vanhempiensa kanssa tai käyn itse parin tunnin visiitillä. Hätätapauksessa voin muutaman tunnin lastenlasta hoitaa. Voin viedä lapsenlapsen hammaslääkäriin tai harrastukseen tarvittaessa. Yökylään en enää ota.

Nyt rasittaa jatkuvalla huomiontarpeella oma muistisairas vanhempi, joka on tulossa lapseksi jälleen. Tästä ei välttämättä ihan 3-5 vuodessa selviäkään, mikä on työläin pikkulapsiaika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienimpiä voi rajoittaa monin tavoin. Ei niitä tarvitse pitää vapaina häsläämässä ainakaan koko aikaa. Vähän isommille taas pystyy pitämään kuria ja opettamaan ne siihen, että ei saa metelöitä ja on pysyttävä siellä missä käsketään.

Harva näin kuitenkaan toimii, koska sitä pidetään julmana ja lapsen itseilmaisua rajoittavana.

Lapsia ei enää opeteta käyttäytymään. Ennen oli itsestään selvää, ettei esim kylään menessä riehuta ja hypitä seinille, nykyään lapset saa puuhailla ihan mitä lystää eikä vanhemmat kiellä yhtään. 

Nykyään on se ongelma, että vanhemmat eivät pidä kuria lapsilleen, ovat kaverivanhempia. Olen jo eläkkeellä ja olen huomannut ,että omat lapset eivät pidä kuria lapsilleen ja me mieheni kanssa joudutaan rajoittamaan ja sanomaan,mitä saa tehdä tai ei saa. Sitten lapsenlapset katsovat meitä kulmien alta ja menevät valittamaan  vanhemmilleen, kun ukki tai mummo kieltää. Omassa kodissaan saavat mun puolesta tehdä, mitä huvittaa mutta meillä ei. Nykyään jo osa ymmärtää jo katseesta, ei tarvitse sanoa mitään ääneen :)  

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuo ajat. Oli raskasta ja kuitenkin niin ihanaa aikaa. Silti tuntuu pahalta että lapset ovat riesa. Lapset ovat Luojan lahja ja vanhemmat ja aikuiset voivat lapsen kasvuajaksi koittaa muistaa että hyvin pian nuo riiviöt kasvavat ja lentävät pesästä.

Meidän vanhempien ja aikuisten on annettava lasten olla lapsia ja sopeutettva itsemme ha ympäristömme heidän maailmaansa sopivammaksi. Ei tietenkään lapsettomien tarvitse ja ymmärrän aloittajaa jos hänellä ei ollakaan lapsia.

Kyllä lapsi pitää kasvattaa niin että hän sopeutuu maailmaan, eikä maailma häneen. Niitä lapsia ei kukaan jaksakaan jotka kasvatetaan niin että maailma pyörii heidän ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Oli elämäni merkityksellisintä ja parasta aikaa olla kotiäitinä 10 vuotta. Omat lapset oli ihania ja monet muiden myös.

46-vuotiaana minusta tuli mummo, kuopukseni oli tuolloin vielä alle rippikouluikäinen ja keskimmäinenkin lukiolainen. Kävin töissä, huolsin omaa perhettä ja jaksoin silti mummoilla vuosia, hoitaa ja pitää lapsenlapsia yökylässä viikonloppuja, max 3 yötä kerrallaan, Kuljetin myös harrastuksissa. 

Vajaa 10 vuotta myöhemmin noin 55-vuotiaana seuraavien lastenlasten kohdalla alkoi voimat hiipua. Edelleen hoidin, pidin öitä, unikoulutin lapsenlapsia yhdessä heidän vanhempiensa kanssa vuorottelemalla. Palautuminen oli jo selkeästi huonompaa.

Nyt yli 60-vuotiaana en enää oikein jaksa sitä hyörinää ja meteliä. Rasitun ihan pelkästään siitä. Mummoilut taitaa olla mummoiltu minun osaltani, valitettavasti.

Vierailulle voin ottaa yhdessä vanhempiensa kanssa tai käyn itse parin tunnin visiitill

Ohoh, sähän olet päässyt pitkälle, yli kuusikymppiseksi ennen tuota vaihetta. Mä olen nyt 46 ja meillä on saateltavana 5 vanhusta: miehen kasvatti-isä vaimoineen (aivoinfarkti, alzheimer & terminaalivaiheen syöpä), mun vanhempani (sydämen vajaatoiminta & MS, hoivakodissa käänneltävänä) ja anoppi 5 perussairautensa ja 19 lääkkeensä kanssa. Tämä sentään pääsee vielä omatoimisesti liikkumaan. En todellakaan ottaisi lapsenlapsia tähän lisäksi (oma ononneksi aikuinen jo), eikä pystyttäisi tähän edes, jos oltaisiin kokopäivätöissä. Prosessissa menee tosiaan muutama vuosi ilman vapaa-ajanongelmia. En silti vaihtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Miksi pitää lässyttää kolmannessa persoonassa? Miksei voi sanoa, että Juttelen nyt Annan kanssa. Odota vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Miksi pitää lässyttää kolmannessa persoonassa? Miksei voi sanoa, että Juttelen nyt Annan kanss

Jostain syystä on tullut tavaksi, että aikuisen on lapselle puhuessaan käytettävä itsestään kolmatta persoonaa. Huonon äidin leima tulee jos sanoo "minä juttelen" eikä "äiti juttelee".

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä kaikki eivät suhtaudu lapsiin samoin? Silloin kun lapsi ei ole projekti ja vaivaksi vaan ihminen, ei se ole rasite vaan sen lapsen kanssa olemista. Kyllähän sä aikuisenkin kanssa osaat olla vaikka he eivät vastaisi sun ajatusta siitä miten ja millaisia heidän pitäisi olla, vai etkö?

Sä olet selvästi projekti, kuulostat melkoiselta rasitteelta. Sun kanssa on ihan varmasti raskasta olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Siksi en lapsia ikinä hankkinutkaan. Riittää kaksi ihanaa veljenpoikaa mutta omia en koskaan halunnut.

Mulle ne veljenlapsetkin ovat liikaa. Siis ihan kiva nähdä joskus, mutta rasittaa liikaa se lähes jatkuva kiljuminen, riehuminen ja huomionhaku. Miksi hitossa lapsia ei nykyään opeteta leikkimään edes hetkeä itsenäisesti?

Tätä minäkin ihmettelen.  Lisäksi vanhemmista on ihan ok, että minkäänlainen aikuisten välinen keskustelu ei onnistu, kun huomionhakuinen pikkupiltti keskeyttää koko ajan vaatien huomiota omille jutuilleen.  Ennen lapsille voi sanoa, että äiti juttelee nyt Annan kanssa, voitko odottaa vähän aikaa.

Miksi pitää lässyttää kolmannessa persoonassa? Miksei voi sanoa, että Juttelen nyt Annan kanss

Tätä mä en ymmärrä. Miksi lapsille ei puhuta normaalisti, vaan lässytetään ja puhutaan kolmannessa persoonassa, äiti sitä äiti tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Kait niistä tulee ongelma kun 24/7 pitää keksiä äidin kullannupuille pitää olla aktiviteetteja heti on huono kasvattaja kun käskee tai komentaa keksimään välillä itse leikit. 

Lapsia nimenomaan pitäisi kannustaa luovuuteen ja itse keksimään leikkejä ja tekemistä. Jatkuva viihdyttäminen on tottakai aikuiselle raskasta, mutta myös haitallista lapselle. Monet kouluikäisetkin on nykyään todella avuttomia kun koskaan ei ole itse tarvinnut tehdä mitään eikä osata käyttää mielikuvitusta ollenkaan. Hakataan vaan jotain pelikonetta ja vingutaan tylsyyttä heti kun pitäisi tehdä jotain muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli elämäni merkityksellisintä ja parasta aikaa olla kotiäitinä 10 vuotta. Omat lapset oli ihania ja monet muiden myös.

46-vuotiaana minusta tuli mummo, kuopukseni oli tuolloin vielä alle rippikouluikäinen ja keskimmäinenkin lukiolainen. Kävin töissä, huolsin omaa perhettä ja jaksoin silti mummoilla vuosia, hoitaa ja pitää lapsenlapsia yökylässä viikonloppuja, max 3 yötä kerrallaan, Kuljetin myös harrastuksissa. 

Vajaa 10 vuotta myöhemmin noin 55-vuotiaana seuraavien lastenlasten kohdalla alkoi voimat hiipua. Edelleen hoidin, pidin öitä, unikoulutin lapsenlapsia yhdessä heidän vanhempiensa kanssa vuorottelemalla. Palautuminen oli jo selkeästi huonompaa.

Nyt yli 60-vuotiaana en enää oikein jaksa sitä hyörinää ja meteliä. Rasitun ihan pelkästään siitä. Mummoilut taitaa olla mummoiltu minun osaltani, valitettavasti.

Vierailulle voin ottaa yhdessä vanhe

Miten 60+ voi olla noin raihnas? :o

Toisilla ihmisillä on ollut rasittavampi elämä ja sairauksia. Kaikkien jaksamiskyky ei ole sama. Minusta tu ihminen on jaksanut jo enemmän kuin moni muu.