Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?

Mun nelikymppinen missserkku on muutaman vuoden ajan asunut yhdessä naisen kanssa, jolla on kaksi teini-ikäistä lasta vuoroviikoin kotona. Serkkuani on viime aikoina alkanut kyrsiä se, kun lapsilla on ollut trendien mukainen vapaa kasvatusmetodi, eikä hän saa koskaan komentaa lapsia eikä lapsilla saa teettää mitään kotitöitä.

2808 kirjoitti:

En ikinä lähtisi uusperhe-elämään.  Onneksi ei tarvitsekaan, olemme tavallinen perhe, mies ja nainen ja kaksi omaa lasta. Perinnönjakokin sujuu kivuttomasti kun olemme tehneet jo selvät paperit valmiiksi.

Niin minäkin luulin, ettei mun ikinä edes tarvitse sellaista miettiä... Kunnes täysin puun takaa paljastui puolison salasuhde.

Ero tuli ja lapset joutui uusperhe-elåmään. Ei ollut minun eikä lasten valinta, ex teki sen valinnan meidän puolesta.

Selvin päin en uusperhe elämään lähtisi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jouluna tuli aikalailla viimenen niitti. Kolme vuotta olen yrittänyt. Jos olisin tiennyt että mies on käytännössä emotionaalisesti nelivuotiaan tasolla oleva, kiukutteleva, raivoava, henkisesti, verbaalisesti ja toisinaan myös fyysisesti väkivaltainen, fasistinen,kaksinaismoralistinen paska jonka lapset ovat aivan täsmälleen isänsä ja äitinsä kasvatustyön tulosta niin enpä olisi itseäni ja omia lapsiani tälle paskalle altistanut. Joka päivä kaduttaa. Joka ikinen päivä. Mun lapsille en ole kertaakaan joutunu sanomaan että älä lyö veljeäsi, älä kiusaa jne. Olin ylpeä miten ne osasivat kunnioittaa omaa kehoaan ja muita, olivat empaattisia pieniä pasifisteja, vaikka nepsylapsia molemmat. Niin näille uusio-osille se sikailu on normaalia. Miehen 15v tyttö kiusaa ja pahoinpitelee 13v veljeään, joka kiusaa ja pahoinpitelee sekä 15v että 7v siskojansa, 7v osaa kaikki temput mitä isommatkin ja mun lapset (ja minäkin) kahtoo tätä ihan kauhulla että mitä eläimiä nämä on oikein on. Hirveää. Omat 13v ja 7v joutuu sitten ottamaan osansa paskasta. Oma 13v ei suostu olemaan kotona kun nää tulee vaan menee isälleen. Miehen 7v pakotti mun 7v seksuaalisiin tekoihin ja se on kuulemma ihan ok. Että ei tarvi mun pojalla olla seksuaalista kasvurauhaa koska Anna saa olla semmonen kun on. Sekopäitä koko sakki. Nyt kun tietäis miten näistä hulluista pääsee hengissä eroon. Jeesus mikä mainos tää koko juttu oli, ja nionku kaikki aina sanoo, se yhteenmuutto ja varsinki naimisiinmeno muutti kaiken. Nyt mä oon vaan omaisuus. Kun mä haluan erota se ei merkkaa mitään. Mun pitää vaan rauhottua.

Turvakotiin!!!

Vierailija kirjoitti:

Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.

Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.

Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.

Tämä viesti on jo vanha, ja olen eri, mutta minulla ei ollut kokemusta eikä mitään tietoa siitä miltä minusta alkaisi tuntumaan kun oma lapsi muuttaa pois kotoa. Ekat puoli vuotta oli vielä lähde jees, mutta kun se iski tajuntaan että mminulla ei olieasti ole enää huollettavia itsellä, vaan saan elää täysin itsellisen aikuisen elämää vailla kenenkään perään katsomista, niin alkoi pikku hiljaa rasittamaan se että monta kertaa kuussa silti tuli lapsia taloon sotkemaan ja vaatimaan jotain jos nyt ei minulta, niin isältään. Silloin kun oma lapsi oli vielä kotona, niin ne loputkin lapset tuntuivat menevän "siinä samalla" mutta kun itsellä ei velvoitteita ollut, niin se alkoikin tuntumaan rasittavalta ja joutavalta ajan ja jaksamisen tuhlaamiselta. Toinen on onneksi jo 17, mutta toinen on vasta yläasteella, joten vielä yhdet teinikilahtelut pitäisi jaksaa katsella ennen kuin olemme mieheni kanssa molemmat vapaita. Se vaan ahdistaa, että sen jälkeen olen taas jo vuosia vanhempi, enkä saa tätä aikaa enää takaisin, aikaa jolloin voisin mennä ja tehdä ilman palloa jalassa mieheni kanssa vaikka maailman ääriin. 

Ei, koko ajan pillaa puhelin ja luurin päässä pon vailla jotakin joko jompoi kumpi lapsista tai sitten lasten äiti kitisemässä jotain.

En olisi siis lähtenyt, jos olisin tiennyt, mutta myöhäistä se on joo, ellen sitten halua olla yksin, sillä missään elämäntilanteessa olevaa miestä en enää ikinä ottaisi tämän jälkeen, minulle riittää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne kuin ap:lla. Omat lapset aikuisia, ja miehen lapset käy joka toinen vkl vielä ehkä 5-6 vuotta. Pahimmillaan.

Minua helpottaa se, että lapset ovat omissa huoneissaan tuon viikonlopun. Unohdan jopa, että ovat paikalla.

Ei, en ole katunut, koska katson elämää pidemmälle. Tämän miehen kanssa haluan vanheta. Rakennamme jo elämää työelämän jälkeen.

Lisäksi olen miehelle tämän velkaa. Minun poikani sekoili joitain vuosia niin pahasti, että se koetteli jo omaa mielenterveyttäni. Mies seisoi rinnakka ja tuki.

Nämä lapset on tiukassa kurissa kasvatettuja ja vieraskoreita. Mutta kaikki sympatiat heille, joilla on kaoottiset lapset tai mies on kykenemätön pitämään eksää kurissa. Sellainen uusperhe on sietämätön.

Siis sinua häiritsee jopa hyvin käyttäytyvien lasten vierailu noin joka toinen viikko niin paljon, että parempi, jos ovat omissa huoneissaan ja unohdat heidän läsnäolonsa. Kestät omissa huoneissaan nököttävät lapset, koska olet sen miehelle velkaa oman lapsesi sekoilun jälkeen. Varmaan tosi kivaa niille miehesi lapsille, että vuodesta toiseen pitää omaa isäänsä tavatakseen vieraskoreilla jonkun "uusperheessä".

Oletko työelämän jälkeistä elämää rakentaessanne ajatellut, että kyllä ne lapset saattaa haluta olla isänsä elämässä vielä aikuistumisen jälkeenkin? Vai oletatko, että kyllä se mies heistä haluaa luopua eikä ole mahdollisista lapsenlapsistakaan kiinnostunut?

En lähtenyt siihen siksi, että naisella oli kaksi mulattilasta. Selvää lienee, että isää ei ollut vuosiin näkynyt missään.

Koomisen näköistä olisikin jos on valkoinen pariskunta ja kaksi mulattilasta. Siinä mies saa aisurin leiman heti.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettei sitä välttämättä halua elää kumppanin lasten kanssa samassa taloudessa ja uusien lasten ottaminen osaksi elämää ei ole mitenkään erityisen helppoa. Mutta jos tuosta ei pääse yli eikä ympäri, on reiluinta kaikille osapuolille että se extramamma/isä muuttaa sitten erilleen asumaan. Ikävää, että AP puhuu miesten lasten omassa kodissaan olemisesta "notkumisena." He ovat kuitenkin kotonaan isällään. 

En haluaisi itsekään tuollaiseen tilanteeseen mutta ajattelisin silti että lasten edun tulee mennä edelle.  Aikuinen voi aina muuttaa omilleen mutta lapsilla on vain yksi ainutlaatuinen lapsuus vanhempiensa kanssa ja heillä on oikeus viettää laadukasta aikaa kummankin vanhemman luona. Lapset varmasti aistivat että vanhemman uusi kumppani ajattelee lasten olevan nyt vain valitettavasti kylässä ja riesana.

Mä kestän lasten vierailut siksi että he ovat syyttömiä, mukavia lapsia joista on helppo pitää, ja siksi että he tosiaankin vain vierailevat mieheni ja minun kodissa, eli eivät asu täällä, eivätkä sano olevansa kotona ollessaan meillä, vaan ovat isällä käymässä, tai isällä ja riitalla.

Eli tarjoan kotini heille niin usein kuin halua tai tarve on, koska rakastan heidän isäänsä, ja pidän heistäkin myös.

Jos kokisin että oma kotini ei ole minun, vaan muiden asuttama taistelutanner jossam inä vetäydyn nurkkaan kun kakarat mylläävät niin en viihtyisi, enkä asuisi niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt jouluna tuli aikalailla viimenen niitti. Kolme vuotta olen yrittänyt. Jos olisin tiennyt että mies on käytännössä emotionaalisesti nelivuotiaan tasolla oleva, kiukutteleva, raivoava, henkisesti, verbaalisesti ja toisinaan myös fyysisesti väkivaltainen, fasistinen,kaksinaismoralistinen paska jonka lapset ovat aivan täsmälleen isänsä ja äitinsä kasvatustyön tulosta niin enpä olisi itseäni ja omia lapsiani tälle paskalle altistanut. Joka päivä kaduttaa. Joka ikinen päivä. Mun lapsille en ole kertaakaan joutunu sanomaan että älä lyö veljeäsi, älä kiusaa jne. Olin ylpeä miten ne osasivat kunnioittaa omaa kehoaan ja muita, olivat empaattisia pieniä pasifisteja, vaikka nepsylapsia molemmat. Niin näille uusio-osille se sikailu on normaalia. Miehen 15v tyttö kiusaa ja pahoinpitelee 13v veljeään, joka kiusaa ja pahoinpitelee sekä 15v että 7v siskojansa, 7v osaa kaikki temput mitä isommatkin ja mun lapset (ja minäkin) kahtoo tätä ihan kauhulla että mitä eläimiä nämä on oikein on. Hirveää. Omat 13v ja 7v joutuu sitten ottamaan osansa paskasta. Oma 13v ei suostu olemaan kotona kun nää tulee vaan menee isälleen. Miehen 7v pakotti mun 7v seksuaalisiin tekoihin ja se on kuulemma ihan ok. Että ei tarvi mun pojalla olla seksuaalista kasvurauhaa koska Anna saa olla semmonen kun on. Sekopäitä koko sakki. Nyt kun tietäis miten näistä hulluista pääsee hengissä eroon. Jeesus mikä mainos tää koko juttu oli, ja nionku kaikki aina sanoo, se yhteenmuutto ja varsinki naimisiinmeno muutti kaiken. Nyt mä oon vaan omaisuus. Kun mä haluan erota se ei merkkaa mitään. Mun pitää vaan rauhottua.

Turvakotiin!!!

Olen tätäkin harkinnut, monesti. Kun tässäpä tyhmyys, talo on yksin mun ja mulla on kanoja joita ei voi jättää edes päiväksi. En usko että mies lähtis nätisti tai sivistyneesti, enkä oikein itse voi jättää eläimiä hoitamatta. Talo lämpiää myös pelkällä puulla (wanha) joten jos ottasin tästä lapset ja lähtisin turvakotiin, olisi pirtti jääkylmä kun olisi turvallista tulla kotiin. Ja miten se toimisi jos vaikka soittaisin virkavallan avustamaan erotilanteessa? Tää on niin kamala umpisolmu josta ei ole tietä ulos. Meillä on yhteinen 1 vuotias vauva ja oon 17vk raskaana enkä tiiä miten ihmeessä mä tästä selviän.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku jatkanut suhdetta hampaat irvessä ja jälkeenpäin todennut että kannatti ja sopeutui tilanteeseen/lapset aikuistuivat?

Ap

Minä jatkoin hampaat irvessä. Saimme miehen kanssa myös yhteisen lapsen. Miehen lapset kasvoivat ja käynnit harvenivat. Ovat nyt jo täysi-ikäsiä. Asetelma on muuttunut. Pidän siitä, kun käyvät kylässä. Koen myös tärkeänä vahvistaa (puoli-)sisarusten yhteyttä toisiinsa.

Alkuun oli kyllä todella rankkaa. Mieheni on hyvin laiska tekemään kotitöitä, joten hoidin aika paljon hänen lapsiaan. Kyllä hän tosin tsemppasikin esim. ruuanlaitossa silloin, kun lapsensa olivat paikalla.

Olen tyytyväinen, että olemme päässeet tähän pisteeseen, mutta aihe ei ole helppo ja nostaa negatiivisia tunteita pintaan. Neuvoni on: puhukaa, puhukaa, puhukaa.

Ei tuota kannata märehtiä, kamat kasaan ja veks. Oon tehnyt saman itsekin. Kun tuli mittari täyteen ja ei homma kulkenut, hommasin kaikessa hiljaisuudessa kämpän itselle ja kahdelle lapselle. Sitten kun oli avain kämppään niin pyydettiin muuttoapua ja kerättiin kamat ja lähdettiin meneen. 

Vähän kirveli, mutta laitoin lasten hyvinvoinnin ja oman terveyden miehen ja hänen lasten edelle. Enkä päivääkään ole katunut. Uusi, vahvempi minä ja tasapainoiset omat lapset =D

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettei sitä välttämättä halua elää kumppanin lasten kanssa samassa taloudessa ja uusien lasten ottaminen osaksi elämää ei ole mitenkään erityisen helppoa. Mutta jos tuosta ei pääse yli eikä ympäri, on reiluinta kaikille osapuolille että se extramamma/isä muuttaa sitten erilleen asumaan. Ikävää, että AP puhuu miesten lasten omassa kodissaan olemisesta "notkumisena." He ovat kuitenkin kotonaan isällään. 

En haluaisi itsekään tuollaiseen tilanteeseen mutta ajattelisin silti että lasten edun tulee mennä edelle.  Aikuinen voi aina muuttaa omilleen mutta lapsilla on vain yksi ainutlaatuinen lapsuus vanhempiensa kanssa ja heillä on oikeus viettää laadukasta aikaa kummankin vanhemman luona. Lapset varmasti aistivat että vanhemman uusi kumppani ajattelee lasten olevan nyt vain valitettavasti kylässä ja riesana.

Juuri näin. Lasten etu on etusijalla. Kaikenlaiset bonusvanhemmat tulevat AINA toisena ja jos olet sellainen - sinun tehtävä on voittaa lasten luottamus.

Jos haluat seurustella vain toisen aikuisen kanssa, etsi lapseton kumppani - itse olet tilanteesi luonut, joten ole aikuinen ja kanna vastuusi.

Itsellä ei ole lapsia edes suunnitelmissa, mutta huvittaa kyllä osa näistä vastauksista. Samaan aikaan ollaan sitä mieltä, että lapsen pitää itsestään selvästi äiti/isäpuolta totella kuin omaa vanhempaa, mutta mitään apua tai oikeaa ihmissuhdetta ei saa odottaa. Pitää riittää se, että läsnäoloa siedetään.

Monet lapsia hankkivat perustelevat, että täytyy olla lapsia, jotta on sitten vanhana apua ja seuraa. Mietin, toimiiko tämä sama logiikka sitten silloinkin? Että onko ajatuksena, että kun vaikka liikuntarajoitteisina istutte vierekkäisissä kiikkustuoleissa, niin miehen lapsi käydessään auttaa vain isäänsä ja äitipuoli kiltisti odottelee, että oma lapsi tulee käymään? Tai vielä mieluummin pyytää jotain kotihoitajaa kärräämään itsensä etukäteen eri huoneeseen, jotta lapsi ei joudu sitä *uutta naista* katselemaan isäänsä tavatessaan.

Eipä sillä, että itsekään haluaisin äitipuoltani auttaa, vaikka vanhempani kitkuttelivatkin liittoossaan niin pitkään, etten ole koskaan joutunut hänen kanssaan asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Tjaa, näköjään se vanhemmuus ei teekään ihmisistä epäitsekkäitä, vaan lapsia jopa inhotaan, jos ei ole se oma lapsi.

Jep, jännästi tämä unohtuu kaikissa vela-ketjujen "minä olen parempi ihminen kun minulla on lapsia" -kommenteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettei sitä välttämättä halua elää kumppanin lasten kanssa samassa taloudessa ja uusien lasten ottaminen osaksi elämää ei ole mitenkään erityisen helppoa. Mutta jos tuosta ei pääse yli eikä ympäri, on reiluinta kaikille osapuolille että se extramamma/isä muuttaa sitten erilleen asumaan. Ikävää, että AP puhuu miesten lasten omassa kodissaan olemisesta "notkumisena." He ovat kuitenkin kotonaan isällään. 

En haluaisi itsekään tuollaiseen tilanteeseen mutta ajattelisin silti että lasten edun tulee mennä edelle.  Aikuinen voi aina muuttaa omilleen mutta lapsilla on vain yksi ainutlaatuinen lapsuus vanhempiensa kanssa ja heillä on oikeus viettää laadukasta aikaa kummankin vanhemman luona. Lapset varmasti aistivat että vanhemman uusi kumppani ajattelee lasten olevan nyt vain valitettavasti kylässä ja riesana.

Juuri näin. Lasten etu on etusijalla. Kaikenlaiset bonusvanhemmat tulevat AINA toisena ja jos olet sellainen - sinun tehtävä on voittaa lasten luottamus.

Jos haluat seurustella vain toisen aikuisen kanssa, etsi lapseton kumppani - itse olet tilanteesi luonut, joten ole aikuinen ja kanna vastuusi.

Minulle vaimo tulee kylläkin ensin. Kun hän on tyytyväinen, hän on tyytyväinen minuun ja lapsiini. Jos alkaisin pitämään häntä jossain alempana kuin muita, niin hän olisi tyytymätön, ja se heijastuisi minuun ja lapsiini, ja kaikki olisivat onnettomia. Nyt kaikki ovat tyytyyväisiä. Ei ole ikinä ollut tilannetta jossa olisin joutunut mitenkään valitsemaan että kumpi tulee toisena, lapset vai vaimo, kenelle tuollaisia tilanteita muka tulee, kun kaikki ovat tyytyväisiä? 

m39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne kuin ap:lla. Omat lapset aikuisia, ja miehen lapset käy joka toinen vkl vielä ehkä 5-6 vuotta. Pahimmillaan.

Minua helpottaa se, että lapset ovat omissa huoneissaan tuon viikonlopun. Unohdan jopa, että ovat paikalla.

Ei, en ole katunut, koska katson elämää pidemmälle. Tämän miehen kanssa haluan vanheta. Rakennamme jo elämää työelämän jälkeen.

Lisäksi olen miehelle tämän velkaa. Minun poikani sekoili joitain vuosia niin pahasti, että se koetteli jo omaa mielenterveyttäni. Mies seisoi rinnakka ja tuki.

Nämä lapset on tiukassa kurissa kasvatettuja ja vieraskoreita. Mutta kaikki sympatiat heille, joilla on kaoottiset lapset tai mies on kykenemätön pitämään eksää kurissa. Sellainen uusperhe on sietämätön.

Siis sinua häiritsee jopa hyvin käyttäytyvien lasten vierailu noin joka toinen viikko niin paljon, että parempi, jos ovat omissa huoneissaan ja unohdat heidän läsnäolonsa. Kestät omissa huoneissaan nököttävät lapset, koska olet sen miehelle velkaa oman lapsesi sekoilun jälkeen. Varmaan tosi kivaa niille miehesi lapsille, että vuodesta toiseen pitää omaa isäänsä tavatakseen vieraskoreilla jonkun "uusperheessä".

Oletko työelämän jälkeistä elämää rakentaessanne ajatellut, että kyllä ne lapset saattaa haluta olla isänsä elämässä vielä aikuistumisen jälkeenkin? Vai oletatko, että kyllä se mies heistä haluaa luopua eikä ole mahdollisista lapsenlapsistakaan kiinnostunut?

Noista asioista tuskin on huolta: Isä, jolle sopii, että lapset kököttävät omissa huoneissaa, ei ole sen innostuneempi lapsistaan sittenkään, kun nämä ovat aikuisia. Eikä tällainen isä ole mikään lapsirakas, joka innostuisi lastenlapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Exällä on uusperhe. Uusi nainen on vuosia yrittänyt ajaa meidän lapsia pois vihjailemalla ja lopulta sanoi ihan suoraan että älkää tulko enää. No lapset käyvät siellä, tottakai. Isä on helisemässä kun eukostaan ei ole mitään apua, ei laita edes ruokaa. Mitään apua ei kyseisestä henkilöstä ole jos tarvittaisiin vaikka kyyti bussille tai junalle kun isän aikataulut ei jousta. Tämä ihminen on olemassa mutta jotenkin ei olekaan niinkuin nyt voisi olettaa. Lasten harrastus isän luona lopetettiin etteivät tulisi liian usein ja vierailut siellä olevan kaverin luona estettiin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Ettekö te kaksi vanhempaa pärjää niiden lasten kanssa? Pitäisikö uuden vaimonkin vielä kolmantena osallistua?

No niinpä! Minä kuskaan lapsia kyllä, kunhan saan siitä km-korvaukset lasten äidiltä. Ei ole näkynyt.

Mies hoitaa itse lapsensa, eikä vaivaa minua niillä. Teen ruokaa normaalisti, ja kun lapset ovat täällä teen sitä heille myös, tottakai, samalla vaivalla tulee kun muutenkin syön. 

Lapset tulevat tänne tasan sen mikä papereissa lukee, ei tämä ole mikään ilmainen hotelli! 

Kumpikaan meistä ei kuskaile lapsia silloin kun eivät ole meillä, siitä maksetaan äidille kuukausittain että hän hoitaa omalla vuorollaan lasten asiat. Miehelleni ei maksa kukaan siitä että hän kuskaa meillä olon aikana lapsia. Niin kauan kuin rahaa ei valu meillepäin, niin me emme maksa mitään ylimääräistä, ei ole sellaiseen luksukseen varaa. 

Hoidamme myös miehen lapset silloin kun he ovat täällä, emmekä soita ikinä lasten äidille mitään pyyntöjä silloin, vaan annamme hänen olla rauhassa omilla lapsivapaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.

Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".

En mahdu mihinkään.

Onko miehesi leski vai miksi et voi ihan normaalisti sisustaa yhteistä kotia teille? Kannattaa tosiaan muuttaa omilleen, jos elät kuolleen vaimon ja äidin varjossa.

Onko joku saanut sisustaa niin ettei säilyttäisi miehen paljoista tavaroista juuri mitään?

On. Tarkoituksella muutimme yhteen kummallekin uuteen taloon ja tänne tuli vain tavaroita, joista molemmat piti/halusi tänne.

Muutin miehen luo puolen vuoden seurustelun jälkeen. Hällä oli yksi alle kouluikäinen lapsi edellisestä suhteesta. Alkuun kaikki sujui ihan ok, sitten alkoi pikkuhiljaa ärsyttää se miehen kasvatustyyli. Lapsesta oli muotoutunut ihme läheisriippuvainen, joka ei uskaltanut tehdä yksin mitään. Ei edes ottaa vettä hanasta. Mies kohteli lasta kuin taaperoa. Tästäkin oltais ehkä keskustelemalla selvitty, koska lapsi haki yleensä turvaa musta eikä isästään. Olisi siis ehkä kuunnellut munkin mielipiteitä asioista.

Kuitenkin muutaman kuukauden yhdessä asumisen jälkeen homma kääntyi niin, että mies oletti mun olevan vanhempi lapselleen. Lapsi oli hänellä joka toinen viikonloppu ja välillä arkipäivisin yhden yön. Lapsiviikonloppuina mies häipyi omille menoilleen ja mut ruinattiin vahdiksi. Oltiin sitten sen hänen lapsen kanssa kahdestaan kotona. Tämä alkoi lopulta ärsyttää niin paljon, että pakkasin kamat ja lähdin.

Mies olisi halunnut nopeasti yhteisiä lapsia. Hetken hänen touhuja seurattuani totesin, että ei ikinä. Lapsi ja koti olisi jäänyt täysin mun vastuulle, koska niin jäi myös se hänen lapsi, joka ei ollut edes mun. Eipä tainnut ukko välittää lapsestaan hirveästi, kun harvoin kuitenkin näkivät toisiaan ja silloinkin piti livetä heti paikalta. Lasta kävi eniten sääliksi kun erottiin. Mietin, että varmaan on kohta seuraava lapsenvahti kierrossa, kunnes hänellekin paljastuu totuus miehestä. Ja piiri pieni pyörii.

Mulle riitti tämä yksi kokeilu uusperheen elämästä. Lapsia ei ole myöskään tullut, koska ei ole tarpeeksi hyvää kumppania löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettei sitä välttämättä halua elää kumppanin lasten kanssa samassa taloudessa ja uusien lasten ottaminen osaksi elämää ei ole mitenkään erityisen helppoa. Mutta jos tuosta ei pääse yli eikä ympäri, on reiluinta kaikille osapuolille että se extramamma/isä muuttaa sitten erilleen asumaan. Ikävää, että AP puhuu miesten lasten omassa kodissaan olemisesta "notkumisena." He ovat kuitenkin kotonaan isällään. 

En haluaisi itsekään tuollaiseen tilanteeseen mutta ajattelisin silti että lasten edun tulee mennä edelle.  Aikuinen voi aina muuttaa omilleen mutta lapsilla on vain yksi ainutlaatuinen lapsuus vanhempiensa kanssa ja heillä on oikeus viettää laadukasta aikaa kummankin vanhemman luona. Lapset varmasti aistivat että vanhemman uusi kumppani ajattelee lasten olevan nyt vain valitettavasti kylässä ja riesana.

Juuri näin. Lasten etu on etusijalla. Kaikenlaiset bonusvanhemmat tulevat AINA toisena ja jos olet sellainen - sinun tehtävä on voittaa lasten luottamus.

Jos haluat seurustella vain toisen aikuisen kanssa, etsi lapseton kumppani - itse olet tilanteesi luonut, joten ole aikuinen ja kanna vastuusi.

Minulle vaimo tulee kylläkin ensin. Kun hän on tyytyväinen, hän on tyytyväinen minuun ja lapsiini. Jos alkaisin pitämään häntä jossain alempana kuin muita, niin hän olisi tyytymätön, ja se heijastuisi minuun ja lapsiini, ja kaikki olisivat onnettomia. Nyt kaikki ovat tyytyyväisiä. Ei ole ikinä ollut tilannetta jossa olisin joutunut mitenkään valitsemaan että kumpi tulee toisena, lapset vai vaimo, kenelle tuollaisia tilanteita muka tulee, kun kaikki ovat tyytyväisiä? 

m39

No et kuulosta kovin kummoiselta isältä sitten. Tämä ketjuhan on täynnä oikein lasten vihaa tihkuvien nk. bonusaikuisten tilityksiä. Lapset eivät ole valinneet elämäntilannettaan, vaan kaikki te eronneet ja eronneiden kanssa yhteen menneet aikuiset olette.