Lue keskustelun säännöt.
Uusi alku elämälle yksinhuoltajana
17.09.2023 |
Olen jäämässä yksinhuoltajaksi pienen lapsen kanssa, en omasta tahdostani vaan jäämässä leskeksi. Omat sosiaaliset ympyrät kutistui jo pelkästään lapsen saannin myötä (omat kaverit lähinnä lapsettomia), ja puolison pitkäaikaisen sairastelun vuoksi ihmisiä on kaikonnut ympäriltä entisestään. Kotikaupungissa ei tunnu olevan minulle enää mitään muuta kuin omat vanhemmat. Tekisikin mieli aloittaa alusta jossain ihan uudella paikkakunnalla, ehkä jopa ihan toisessa maassa. Lapsettomana lähtisin heti, mutta pienen lapsen kanssa täytyy toki miettiä päivähoitokuvioita ynnä muita. Onko ihan mahdoton tai typerä ajatus? Sattuisko kenellekään olemaan kokemuksia esim. muuttamisesta uudelle paikkakunnalle yh:na?
Kommentit (18)
Minkä ikäinen lapsi on?
Millaiset välit sinulla on vanhempiisi?
Oletko tyytyväinen asuinpaikkaasi nyt?
Millaiseen paikkaan haluaisit (esim. pienempään pääkaupungista vai pienestä paikasta pääkaupunkiin)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asut jossain pikkukaupungissa, muuta ihmeessä. Jos isossa ja vanhemmatkin samassa, älä muuta.
Täällä kahden lapsen yksinhuoltaja. Kannattaa varmaan muuttaa ennemmin juurikin pienen lapsen kanssa kuin myöhemmin. On tärkeää, että olet itse onnellinen. Tsemppiä.
Pystyykö vanhempasi auttamaan lapsen hoidossa?
Onko heihin hyvät suhteet?
Oikeasti, yksinhuoltajan elämä voi olla välillä kovinkin rankkaa. Ei ole ketään jakamassa niitä parhaita hetkiä. Kenet pyydät lapsen esiintymistä, stipendin saamista yms katsomaan?
Entä jos sairastat itse? Haluat harrastaa?
Pystytkö tekemään etätöitä?
Kuka auttaa teitä teidän surussanne?
En halua torpata, mutta mieti nämä läpi.
Minkä verran vanhempasi ovat mukana lapsesi hoidossa? Jos ovat mukana, en kyllä lähtisi heti muuttamaan. Toisaalta voisitko löytää ystäviä nykyisessä kaupungissasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea hyvää sinulle!
Kokemusta minulla ei ole. Jäin yksinhuoltajaksi kyllä, mutta yli 10-vuotiaiden kanssa.
Jo se, että vanhempasi asuvat samassa kaupungissa, on mielestäni suurensuuri etu. Minä en siis sinuna muuttaisi pois.
Itse taas en jäisi mihinkään pelkkien omien vanhempien vuoksi. Muu sosiaalinen elämä on tärkeämpää ja oleellisempaa omalle hyvinvoinnille, kuin omat vanhemmat pelkästään.
Jos ap on sosiaalinen ja yhteisöllinen ihminen, kannattaa katsoa uusi asuinpaikka sen mukaan, missä on sosiaalisia ja yhteisöllisiä ihmisiä.
Yksinhuoltajia pienen lapsen kanssa muuttaa kyllä ulkomaillekin, se onnistuu jos haluaa. Ap:lla ilmeisesti vain yksi lapsi, joten helpompaa.
- totaaliyh
Todella masentavaa elämää kökkiä vain omien vanhempien kanssa, ilman muuta kannattaa muuttaa jos tuolta tuntuu. Selvästi sinulla on halu muuttaa, joten älä kuuntele näitä vaan lähde.
Lähteminen on helpompaa mitä pienempi lapsi, ison kanssa vaikeampaa kun sillä on jo omat kuviot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis se poika ei ole edes vielä kuollut ja nyt jo mietit matkustelujasi!
Ihminen on aivoistaan fyysisestikin keskenkasvuinen vähintään 30v asti.
https://www.menshealth.com/health/a26868313/when-does-your-brain-fully-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis se poika ei ole edes vielä kuollut ja nyt jo mietit matkustelujasi!
Ihminen on aivoistaan fyysisestikin keskenkasvuinen vähintään 30v asti.
https://www.menshealth.com/health/a26868313/when-does-your-brain-fully-…
Häh? Miksi ei miettisi?
Varmasti se kuolemaaa tekevä ihminen itsekin haluaa, että leski ja lapsensa äiti valmistelee elämää jatkuvaksi eikä jää vaan jumittamaan kun aika hänestä jättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap olet hyytävän kylmä ihminen.
Tsemppiä ap.lle. Sun vastauksesi oli kyllä tosi tyhmä. Itse jäin vähän yli kolmekymppisenä leskeksi ja kun olin pitkäaikaissairaan mieheni omaishoitaja, niin kyllä sen lähestyvän kuoleman tajusi. Kunto menee niin huonoksi, että vaikka ei ollutkaan mitään hoitajakoulutusta niin sen tajusi.
Miten olisi joku kaupunki helpon matkan päässä vanhemmistasi? Olisi vielä kätevää pitää yhteyttä ja tavata, mutta saisit myös itse uuden alun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa. Mietin myös elämän suunnan laittamista uusiksi ja muuttoa. Se oli varmaan osa suruprosessia.
Psykologi suositteli, että lapsen elämässä ei tehtäisi suuria muutoksia kovin pian toisen vanhemman kuoleman jälkeen. Perusturvallisuus järkkyy muutenkin liiaksi. Ei siis suositellut muuttoa ainakaan pariin vuoteen.
Tukiverkkojen läheisyys oli myös etu. Totaali-yh tarvitsee välillä hoitoapua.
Lapsen etu on myös se, että hänellä on useampia läheisiä aikuisia elämässään. Eli ne isovanhemmat.
En siis sinuna muuttaisi. Toivon sinulle jaksamista. Muista pyytää ja ottaa apua vastaan. Raskasta se on, mutta jossain vaiheessa helpottaa.
Kiitos asiallisista vastauksista. Ja niille ei niin asiallisille kommentoijille tiedoksi, etten todellakaan mieti mitään matkusteluja vaan yritän pitää huolta itseni ja lapseni pärjäämisestä kun puolisosta väistämättä aika pian jättää. Kun oma elämänkumppani on parantumattomasti sairas, vieläpä useamman vuoden ajan, sitä tuppaa väkisin miettimään miltä se tulevaisuus tulee joskus näyttämään. Mieli alkaa hahmottelemaan uutta pohjaa sen elämän tilalle, jonka me perheenä menetimme. Enkä tietenkään ole lähdössä mihinkään NYT. Puolison rinnalla ollaan loppuun asti.
Ja tottahan se on, että lapsen perusturva järkkyy vanhemman poismenon myötä niin merkittävästi, etten näe muuttoa mielekkäänä vaihtoehtona ainakaan ihan lähivuosina. Vanhempiini on onneksi myös hyvät välit ja heistä on ollut korvaamaton apu lapsen kanssa.
-ap
Oma puolisoni sairasti noin viisi vuotta ennen kuolemaansa. Meillä oli silloin päiväkoti-ikäinen lapsi. Se oli tosi raskasta aikaa, samoin kuin heti kuoleman jälkeen. Nyt kun asiasta on kulunut aikaa, voin lohduttaa aloittajaa, että sen pimeän tunnelin päässä on sittenkin valoa. En olisi silloin uskonut, että tulen vielä joskus olemaan onnellinen - mutta nyt taas olen. Se aika ja puolison kanssa yhdessä eletty elämä ei koskaan katoa, mutta nyt on uusi elämänvaihe. Voimia sinulle elää raskas vaihe läpi <3 Se menee ohi aikanaan.
Saman läpikäyneenä sanoisin, että hoitakaa raha-asiat kuntoon ennen kuolemaa, kun vielä ehditte. Ota vaikka pankin lakimies avuksi. Kannattaa tehdä hallintaoikeustestamentti, niin paperisota alaikäisen lapsen asioita hoitaessa on huomattavasti pienempi. Ja tarkista henkivakuutuksen edunsaaja. Rahahuolia ei kaipaa enää muun kuorman päälle.
Ja puhukaa, ettei mikään jää vaivaamaan. Pyytäkää myös ulkopuolista keskusteluapua kaikille osapuolille, lapsellekin.
Kun ottaa ensin selvää kohdemaan päivähoitokulttuurista ja valitsee maan, jossa on päivähoitoa ja töitä, niin sinne vaan. 2-3 vuotta ulkomailla antaa kivasti perspektiiviä. Toisaalta myös isovanhemmat voivat olla lapselle tärkeitä ja sinulle henkireikä, kun jäät "yksin". Jos ensin hieman hengittelet kotipaikkakunnalla, ehkä vaihdat työpaikkaa tai teet jotain muuta mitä olet syystä tai toisesta viime aikoina lykännyt elämässä?
Kaikkea hyvää sinulle!
Kokemusta minulla ei ole. Jäin yksinhuoltajaksi kyllä, mutta yli 10-vuotiaiden kanssa.
Jo se, että vanhempasi asuvat samassa kaupungissa, on mielestäni suurensuuri etu. Minä en siis sinuna muuttaisi pois.