Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1347)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ikinä, siis ikipäivänä olisi suostunut uusperheen perustamiseen. Nyt aikuiset lapset, jotka eivät eläneet sekuntiakaan uusperheessä. En arvosta vaan uusperhettä. En ole valmis sellaiseen ollenkaan. En ikinä enkä missään olosuhteissa vieläkään. En ikinä eläisi uusperheellisenä.
Miksi et arvosta uusperheitä? Moni lapsi ja aikuinen elää tyytyväisenä uusperheessä.
Alkoi oikeasti tympiä viikonloput, kun isiä lappasi hakemassa ja tuomassa lapsiaan. Ei naisessa mitään vikaa, vaikka monta isää ehkä kertoo jotain.
Sinne jäi.
Vierailija kirjoitti:
No yli kymmenen vuotta uusperhettä ja nyt kun nuorinkin lapsi kohta lentää pesästä niin uskon, että ollaan voiton puolella. Olen monelle sanonut, että älkää uusperhehelvettiin ikinä lähtekö. Meillä on ollut ylä- ja alamäkeä ja ei onneksi yhteisiä lapsia, se olisikin luultavasti ollut viimeinen niitti. Miehellä on ollut äärimmäisen vaikeaa suhtautua minun nuorimpaan lapseeni, ja olen joutunut ihan kynsin hampain lastani puolustamaan. Ja tuo on sikäli sairasta että nuorin oli tavatessamme vielä pieni ja miehellä olisi ollut täydet mahdollisuudet luoda häneen jopa normaalinoloinen isäsuhde... Onneksi nyt välit tasaantuneet kun lapsi tosiaan jo niin iso. Eivät enää inhoa toisiaan niin kai se on voitto sekin.
Siis ootko asunut yli 10v miehen kanssa, jota lapsesi inhoaa ja johon aikuinen miehesi ei ole suhtautunut mukavasti ja lämpimästi? Kutsun miehen suhtautumista "sairaaksi". No ei siinä mennyt kuin koko lapsen lapsuus vihaamansa isäpuolen kanssa samassa kodissa. Varmaan lapsi muuttaa kyllä pian pois. Perästä kuuluu sitten. Itse olisin pitänyt vähimmäisvaatimuksena että uusi mieheni on normaalisti lasteni kanssa suhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs mies kertoi minulle, että hän erosi lapsen ollessa alakouluiässä. Alkuun exään eli lapsen äitiin oli ihan asialliset välit ja pystyi puhumaan, mutta sitten kun lapsen äiti alkoi seurustella uuden miehen kanssa, lopetti exä yhteydenpidon kuin seinään. Minulle ainakin tulee ekana mieleen, että varmaan se uusi mies on kieltänyt, että ei saa olla missään tekemisissä lapsen isän kanssa.
Kuka järkevä nainen suostuu tuohon, että uusi miesystävä sanelee Keihin hän saa olla yhteydessä? Varmaan se uusi mies on mustasukkainen myös siitä hänen lapsestaan.
Onhan sillä väliä. Jos tämä aikuisen lapsen kanssa aikaa viettävä on mies, hän on sika. Jos nainen, niin silloin mies on jollain lailla sika jonka kanssa ei tee mieli viettää aikaa