Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Täällä itse lapseton, uusperheen jäsen. Miehellä kaksi pientä lasta, jotka ovat vuoroviikoin meillä. Koen järjestelyn erittäin raskaaksi. Meteli, sotku, jatkuva jonkun tarpeiden huomiointi ja muille eläminen vuoroviikkona on raskasta. Olen aiemmin ajatellut, että en halua lapsia, mutta pieniä häivähdyksiä on nyt alkanut tulla aina silloin, kun lapset eivät ole meillä. Nämä ajatukset katoavat kuitenkin kuin tuhka tuuleen, kun tulevat taas.. välillä mietin, että jäänkö jostakin nyt paitsi kun ei ole tilaa kasvattaa lapsihaaveita, kun miehen lapset kuormittavat jo valmiiksi. On niin monia asioita mitä ottaa huomioon, lapsillekin varmasti hankalaa kun vaihtavat kotia joka viikko. Eri sääntöjä ja tapoja toimia, sopeutumista joka suunnalla. En tiedä, milloin tähän tottuu vai tottuuko koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä itse lapseton, uusperheen jäsen. Miehellä kaksi pientä lasta, jotka ovat vuoroviikoin meillä. Koen järjestelyn erittäin raskaaksi. Meteli, sotku, jatkuva jonkun tarpeiden huomiointi ja muille eläminen vuoroviikkona on raskasta. Olen aiemmin ajatellut, että en halua lapsia, mutta pieniä häivähdyksiä on nyt alkanut tulla aina silloin, kun lapset eivät ole meillä. Nämä ajatukset katoavat kuitenkin kuin tuhka tuuleen, kun tulevat taas.. välillä mietin, että jäänkö jostakin nyt paitsi kun ei ole tilaa kasvattaa lapsihaaveita, kun miehen lapset kuormittavat jo valmiiksi. On niin monia asioita mitä ottaa huomioon, lapsillekin varmasti hankalaa kun vaihtavat kotia joka viikko. Eri sääntöjä ja tapoja toimia, sopeutumista joka suunnalla. En tiedä, milloin tähän tottuu vai tottuuko koskaan.
Miksi sinun tulisi elää muille vuoroviikkoina? Ymmärrän tunteesi, mutta toki tiedän itse, että minulla on täysi oikeus irroittautua itsellenikin noina viikkoina, oli siitä kuka tahansa mitä mieltä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä itse lapseton, uusperheen jäsen. Miehellä kaksi pientä lasta, jotka ovat vuoroviikoin meillä. Koen järjestelyn erittäin raskaaksi. Meteli, sotku, jatkuva jonkun tarpeiden huomiointi ja muille eläminen vuoroviikkona on raskasta. Olen aiemmin ajatellut, että en halua lapsia, mutta pieniä häivähdyksiä on nyt alkanut tulla aina silloin, kun lapset eivät ole meillä. Nämä ajatukset katoavat kuitenkin kuin tuhka tuuleen, kun tulevat taas.. välillä mietin, että jäänkö jostakin nyt paitsi kun ei ole tilaa kasvattaa lapsihaaveita, kun miehen lapset kuormittavat jo valmiiksi. On niin monia asioita mitä ottaa huomioon, lapsillekin varmasti hankalaa kun vaihtavat kotia joka viikko. Eri sääntöjä ja tapoja toimia, sopeutumista joka suunnalla. En tiedä, milloin tähän tottuu vai tottuuko koskaan.
Miksi sinun tulisi elää muille vuoroviikkoina? Ymmärrän tunteesi, mutta toki tiedän itse, että minulla on täysi oikeus irroittautua itsellenikin noina viikkoina, oli siitä kuka tahansa mitä mieltä tahansa.
Mietin itsekin, että miksi uusperheen ns. bonusvanhemman pitäisi olla kaikessa mukana? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole ydinperhe, ja isäänsähän he ovat katsomassa, niin ei kai oletus ole, että olet koko ajan tiiviisti mukana hiekkalaatikon reunalla istumassa lasten isän mukana?
Peilaan siis omaan lapsuuteen, jossa seilasin kahden kodin väliä. Isän vaimo kyseli kuulumiseni, laittoi ruoat yms. mutta muutoin ei lähtenyt mukaan leikkipuistoihin jne. Enkä nähnyt tässä mitään outoa, koska tosiaan isäänihän minä olin tapaamassa.
Nuo uusperheet kun saisi lailla kieltää. Mitään muuta kun kärsimystä tule niistä kaikille osapuolille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun se on kuitenkin oma koti niin sekin tuntuu jotenkin väärältä itseään kohtaan jos joutuu keksimään miten pääsee kotoaan pois. Eri asia ne jo vapaaehtoisesti itselleen sovitut, mutta sekin turhauttaa eikä siitä nauti jos sitten joutuu vielä keksimään ylimääräistä menoa. Varsinkin kun haluaisi vain olla rauhassa kotona.
Tuo on aina usein neuvo, että lähde jonnekin kotoa tai miksi teet tai et tee sitä tai tätä. Kotonaan pitäisi saada olla lähtemättä tai miettimättä mitähän nyt tässä kannattaisi tehdä tai ei tehdä.
En ole nyt uusperheellinen, mutta muistan hyvin ne ajat.
Silloin kun hankin omia lapsia itsellisenä, totesin, että en taatusti seurustele kenenkään kanssa ennen kuin lapseni ovat isoja, enkä kelpuuta ketään sellaista, jolla on omia pieniä lapsia jonkun toisen kanssa. Hoitakoon vanhemmat itse lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan hyvin nuo ajat kun puolisoni ja omat lapseni olivat nuorempia, ja asuivat kotona, säännöllisen epäsäännöllisesti. Koskaan ei voinut tietää, millä kokoonpanolla ollaan, sillä puolisoni ajatus oli että hänen lapset voivat tulla meille milloinka vain. Oli aina yllätys eteisessä, kun tulin töistä, montako kenkäparia eteisessä odotti. Omat lapseni olivat ex-puolisollani aina suunnitellusti. Tämän vuoksi koin vuosia hirvittävän raskaita tunteita ja syyllisyyttä, kun en osannutkaan pitää puolisoni lapsista, kuten olin ajatellut. Pohdin kyllä eroakin tämän asian vuoksi. Nyt lapset jo aikuisia ja heillä omat perheet, joten asia varsinaisesti ei ole enää mielessäni. Mutta toki joulut tms ovat aina vieläkin tavanomaista enemmän jännitteitä täynnä, ts eivät sellaisia perhejouluja, mihin aiemmin ydinperheessä totuin. Sanoisin, ettei uusperhe sovi kaikille, eikä varmastikaan ole kenenkään naisen haave, mutta sen kanssa voi lopulta tulla toimeen, kun ajattelee empaattisesti, ettei ole helppoa yhdelläkään uusperheen osapuolella.
Alue: Aihe vapaa
Aikuiset lapsesi oireilevat eroasi?
Ja miettisin, että ehkäpä et ollut liitossasi muutenkaan onnellinen, kerran erosit.