Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Olen kahden teinipojan yh. Lasten isä pahimmanlaatuinen narsistinen juoppo, jätin hänet 3 vuotta sitten väkivallan ja kontrolloinnin takia. Hän hylkäsi silloin lapsensa, jotta minä en saa omaa aikaa uusien miesten kanssa. Ja tietty että hän sai täysillä dokata ja rietastella.
Lapset hyvin traumatisoituneita joten missään nimessä en heille halua mitään uusioperhejurtua sälyttää. Enkä itsellenikään, omat lapset haluan kasvattaa, en muiden.
Olen jo jonkin aikaa seurustellut ihanan miehen kanssa, joka hyväksyy yh-kuvioni. Hänellä on yksi lapsi. Minä en siedä sitä lasta. Hänet on lellitty pilalle ja perheen aikuiset menee lapsen viuheiden mukaan kuin pässit narussa. Lapsi ei pidä minusta, kun minä sanon suoraan, laitan vähän kuria (sen mitä uskallan), kun tavataan.
Onneksi emme muuta yhteen, se on ehdottomasti parasta. Me tapaamme, kun miehellä on lapseton aika. Mutta olen huomannut, että se, etten tule toimeen, enkä ole samoilla linjoilla hänen kasvatuksensa kanssa, on alkanut nakertaa tunteitani miestä kohtaan. En tiedä miten jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina tiennyt, etten halua lapsia - en omia enkä muiden. Mutta kerran päätin kokeilla voisiko teini-ikäisen tyttölapsen eroiskän kanssa seurustella, sillä ajatuksella että mahdollinen yhteenmuutto tapahtuisi vasta tyttären lennettyä pesästä.
No, ei todellakaan voinut. Asia alkoi valjeta kun tyttären uhritarinaan kiedottu mt-ongelma paljasti todellisen karvansa. Sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin ongelmien vuoksi tytär oli kuulemma kovasti kärsinyt ja kiusattukin. Varmaan olikin, mutta sillä seurauksella, että hänestä oli kehkeytynyt päihdeongelmainen, narsistinen ja tunteeton pikku sosiopaatti ja patologinen valehtelija, joka varasteli jopa kavereiltaan ja vanhemmiltaan. Äitinsä oli myös erikoinen tapaus, joka oli kiinnostuneempi uusien miehien deittailusta kuin lapsensa kurinpidosta ja hyvinvoinnista. Yhdessä äiti ja tytär sabotoivat suhdettamme ja onnistuivatkin pyrkimyksissään saada se loppumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pitää kynsin hampain kiinni siitä lapsen toisesta vanhemmasta.
Ei aina kannata, ei kannata yleistää. Minun tapauksessani on lapsillekin parempi, että narsistinen alkoholisti on poissa heidänkin elämästään, vaikka isää lapset kaipaavatkin. Hänestä ei isäksi ole.
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe tuo harvoin onnea kaikille sen jäsenille. Joku kärsii aina!
Kaikki kärsivät uusperhe sotkuissa. Tämän kun ihmiset uskoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe tuo harvoin onnea kaikille sen jäsenille. Joku kärsii aina!
Kaikki kärsivät uusperhe sotkuissa. Tämän kun ihmiset uskoisi.
Aamen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vastakkainen kokemus. Eli minä haluaisin sitä uusperhe-elämää, mutta yhtäkkiä miesystävä ei sitä enää halua.
Olemme olleet yhdessä pian viisi vuotta. Tiesimme molemmat mihin ryhdymme. Lähtötilanteessa minulla oli lapset luonani vuoroviikoin. Miehellä oli kaksi jo omillaan asuvaa nuorta ja yksi lukioikäinen, joka asui äidillään. Lapseni pitävät miehestä ja tulevat toimeen miehen nuorten aikuisten kanssa. Sanoin minä pidän näistä nuorista ja käsittääkseni he minusta, vaikka aika harvoin tavataan. Alkuun oli ajatus, että muutetaan yhteen kahden vuoden päästä kun miehen nuorin kirjoittaa ylioppilaaksi. Noh, erillään asutaan edelleen.
Vaikka meillä uusperheen sisäiset suhteet ovat ideaaliset, niin mies selkeästi haluaa keskittyä omaan vapaaseen elämään, nyt kun hänen lapsensa ovat aikuistuneet. Meillä olisi mitä toimivin laajennettu uusperhe, mutta ei. Mies ei ole asiaa varsinaisesti myöntä
Sikäli ymmärrän miestä. Itselläni kun lapsen kasvaessa se oma aika on lisääntynyt, niin olisi melkoinen kynnys hypätä yhtäkkiä tilanteeseen, jossa olisi huomattavasti nuorempi lapsi perheessä. Uusperheessä kuitenkin on vastuussa siitä toisenkin lapsesta, mielestäni ei voi lähteä hommaan jaotellen sun ja mun lapset.
Sinusta olisi mitä toimivin uusperhe, vaikkei mies sellaista edes halua? Millä perusteella se olisi mitä toimivin?
Siinä vaiheessa kun mies antoi eksänsä sanella milloin saan pitää lomani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun mies antoi eksänsä sanella milloin saan pitää lomani.
Mitä ihmettä?! Voitko kertoa vähän tarkemmin miten? Lähetti lomaexcelin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun mies antoi eksänsä sanella milloin saan pitää lomani.
Mitä ihmettä?! Voitko kertoa vähän tarkemmin miten? Lähetti lomaexcelin?
Sivusta: täähän ei ole mitenkään harvinaista. Ei se ihan noin suoraviivaisesti ainakaan yleensä tapahdu, vaan niin että tällainen pompottelija-ex ilmoittaa lapas-miehelle ensin omat ja itse päättämänsä lasten aikataulut, sisältäen ilmoitusluontoisen tiedonannon siitä milloin muiden täytyy lomansa pitää tai milloin eivät ainakaan saa pitää, jotta lastenhoito järjestyy koko kesän.
Mulle yritettiin tätä välillistä sanelua, vaikka lapset olivat jo teini-ikäisiä ja osasivat olla työpäivät itsekseenkin ilman jatkuvaa holhoamista ja ohjelmatoimistona olemista.
Ero tuli, koska lapasmies ei halunnut asettaa mitään rajoja exälleen ja juoksi tämän pillin mukaan (ja minunkin siis olisi pitänyt siinä samalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa tajusin, kun itse kasvoin uusperhe-helvetissä. Ei koskaan omien lasteni kohdalle.
Itse olen kahden lapsen isänä nyt kolmisen vuotta seurustellut yksinhuoltajan kanssa ja jossain vaiheessa pitäisi käytännön syistäkin muuttaa yhteen. Naiseni kanssa ei ole ongelmaa, mutta minun on ollut heti alusta asti vaikea hyväksyä hänen lastansa. Ongelmana ei ole se, että lapsi olisi pilalle hemmoteltu tai käyttäytyisi epäystävällisesti minua tai lapsiani kohtaan, vaan se, että hän on todella vilkas ja äänekäs. En kestä sitä, että tuo lapsi pitää jatkuvasti ääntä ja haluaa osallistua ihan joka asiaan ja kokeilla ihan joka esinettä, minkä käteensä saa. Tuntuu ettei ajatus kulje, kun koko ajan on jotakin taustahälyä ja koko ajan kuuntelen toisella korvalla mitä puolison lapsi puuhaa, ettei tee mitään kiellettyä. Olen tullut asian kanssa toimeen, kun viikottain on useita päiviä ettei nähdä ja saan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Mutta nyt mietityttää miten kestän sitä meteliä päivästä toiseen, jos asutaan saman katon alla. Toisaalta on myös huono omatunto siitä, että kuormitun tuollaisesta asiasta ja sekin varmasti menee ajan myötä ohi, kun ikää tulee.
m44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kahden lapsen isänä nyt kolmisen vuotta seurustellut yksinhuoltajan kanssa ja jossain vaiheessa pitäisi käytännön syistäkin muuttaa yhteen. Naiseni kanssa ei ole ongelmaa, mutta minun on ollut heti alusta asti vaikea hyväksyä hänen lastansa. Ongelmana ei ole se, että lapsi olisi pilalle hemmoteltu tai käyttäytyisi epäystävällisesti minua tai lapsiani kohtaan, vaan se, että hän on todella vilkas ja äänekäs. En kestä sitä, että tuo lapsi pitää jatkuvasti ääntä ja haluaa osallistua ihan joka asiaan ja kokeilla ihan joka esinettä, minkä käteensä saa. Tuntuu ettei ajatus kulje, kun koko ajan on jotakin taustahälyä ja koko ajan kuuntelen toisella korvalla mitä puolison lapsi puuhaa, ettei tee mitään kiellettyä. Olen tullut asian kanssa toimeen, kun viikottain on useita päiviä ettei nähdä ja saan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Mutta nyt mietityttää miten kestän sitä meteliä päivästä toiseen, jos asutaan saman katon alla. Toisa
Tuo on täysin ymmärrettävää. Onko lapsi nepsy? Nepsyt touhuilee usein hyvinkin toisia uuvuttavasti. Muuttaa muotoaan lapsen kasvaessa, lääkityskin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kahden lapsen isänä nyt kolmisen vuotta seurustellut yksinhuoltajan kanssa ja jossain vaiheessa pitäisi käytännön syistäkin muuttaa yhteen. Naiseni kanssa ei ole ongelmaa, mutta minun on ollut heti alusta asti vaikea hyväksyä hänen lastansa. Ongelmana ei ole se, että lapsi olisi pilalle hemmoteltu tai käyttäytyisi epäystävällisesti minua tai lapsiani kohtaan, vaan se, että hän on todella vilkas ja äänekäs. En kestä sitä, että tuo lapsi pitää jatkuvasti ääntä ja haluaa osallistua ihan joka asiaan ja kokeilla ihan joka esinettä, minkä käteensä saa. Tuntuu ettei ajatus kulje, kun koko ajan on jotakin taustahälyä ja koko ajan kuuntelen toisella korvalla mitä puolison lapsi puuhaa, ettei tee mitään kiellettyä. Olen tullut asian kanssa toimeen, kun viikottain on useita päiviä ettei nähdä ja saan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Mutta nyt mietityttää miten kestän sitä meteliä päi
Ei ole tutkittu, mutta epäilen että ADHD voisi hyvinkin olla.
m44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän molempien lapset ovat jo aikuisia.Asuimme naisen kanssa hänen asunnossaan eli hänellä oli kaikki päätäntävalta mitä asunnossa tehdään ja miten.En osannut siivota oikein en osannut laittaa ruokaa täyttää tiskikonetta oikein en pinota polttopuita enkä yleensäkään mitään mitä tein ollut riittävän hyvin tehty.Hänen lapset voi tietenkin tulla kotiin silloin kun halusivat ja olivat tervetulleita. Mutta minun lapset ja lapsenlapset saivat tulla vain joulupäivänä syömään kun hänen lapset olivat isällä. Lähes aina kun lapseni oli lähteneet hän moitti niitä minulle. Minulla on mökki merenrannalla ja kolmena juhannuksena lapseni olisivat tulleet käymään siis käymään ei yöksi niin hän raivostui minulle ja vaati minua keksimään selityksiä miksi ei nyt käy.Mutta Annas olla kun hänen lapset soitti että tulevat käymään olivat tervetulleita tai ainakin saivat tulla. Mainitsin hänelle siitä niin vastaus oli en viitsi kieltääkkää. Ja tekemisestä vielä kun oma aloitteisesti aloin jotain tekemään niin ajoitus oli väärä tai muuten tein sen väärin tai huonosti.lopetin oma aloitteisesti tekemisen aika pitkälti. Ja silloin hän soimasi minua siitä etten ollut oma alotteinen. Silloin kun yhdessä teimme ja olisin tehnyt jonkun asian niin kuin oikeaksi näin hän puuttui siihen että teen sen hullusti ja kun sanoin että ajattelin vaa tehdä sen noin niin vastaus oli älä ajattele kun et osaa. Toisaalta hän välillä tilanteen mukaan soimasi minua siitä että vois joskus itsekkin ajatella jos joku asia ei ollut kunnossa. Olen sitä mieltä että on aika vaikea mennä naisen asuntoon asumaan koska se on hänen "pesä" minkä hän on rakentanut. Ehkä nainen voi paremmin asua miehen asunnossa mies on ehkä sopeutuvampi ja antaa naisen rakentaa siitä yhteisen" pesän" en tiedä.
Tässäpä AP:n tilannepäivitys:
Miehen lapset lopulta muuttivat meille viikko-viikko systeemillä. Senkin jälkeen yritin vielä puoli vuotta sopeutua, mutta kun ei niin ei. Asun nyt yksin ihanassa omassa kodissa. Näen miestäni pari kertaa niinä viikkoina kun lapset eivät ole hänellä ja hyvin harvoin sillon kun lapset on niin saatetaan jotain tehdä yhdessä. Mutta ei minun kotona. Olen äärimmäisen onnellinen ja helpottunut, että uskalsin ja kehtasin tehdä tämän ratkaisun.
Vierailija kirjoitti:
Meidän molempien lapset ovat jo aikuisia.Asuimme naisen kanssa hänen asunnossaan eli hänellä oli kaikki päätäntävalta mitä asunnossa tehdään ja miten.En osannut siivota oikein en osannut laittaa ruokaa täyttää tiskikonetta oikein en pinota polttopuita enkä yleensäkään mitään mitä tein ollut riittävän hyvin tehty.Hänen lapset voi tietenkin tulla kotiin silloin kun halusivat ja olivat tervetulleita. Mutta minun lapset ja lapsenlapset saivat tulla vain joulupäivänä syömään kun hänen lapset olivat isällä. Lähes aina kun lapseni oli lähteneet hän moitti niitä minulle. Minulla on mökki merenrannalla ja kolmena juhannuksena lapseni olisivat tulleet käymään siis käymään ei yöksi niin hän raivostui minulle ja vaati minua keksimään selityksiä miksi ei nyt käy.Mutta Annas olla kun hänen lapset soitti että tulevat käymään olivat tervetulleita tai ainakin saivat tulla. Mainitsin hänelle siitä niin vastaus oli en viitsi kieltääkkää. Ja
Kuulostaapa julmalta. Oletko vielä samassa tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä AP:n tilannepäivitys:
Miehen lapset lopulta muuttivat meille viikko-viikko systeemillä. Senkin jälkeen yritin vielä puoli vuotta sopeutua, mutta kun ei niin ei. Asun nyt yksin ihanassa omassa kodissa. Näen miestäni pari kertaa niinä viikkoina kun lapset eivät ole hänellä ja hyvin harvoin sillon kun lapset on niin saatetaan jotain tehdä yhdessä. Mutta ei minun kotona. Olen äärimmäisen onnellinen ja helpottunut, että uskalsin ja kehtasin tehdä tämän ratkaisun.
Onneksi olkoon! Hyvä, että teit päätöksen oma tunne tärkeimpänä, näin suhdekin voi paremmin.
Seurustelen eronneen naisen kanssa. Tapaamme hänen lapsivapaina viikkoina. Ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa yhteen.
Alue: Aihe vapaa
Siinä vaiheessa kun lapseton mies olisi halunnut minun kanssa lapsen, mutta oli sairaan mustasukkainen minun lapsilleni.