Tilasin kaverilta villapaidan ja hinta HIRVITTÄÄ
Kaverini on tosi kätevä tekemään kaikkia käsitöitä. No kysyin häneltä että voisiko hän tehdä mulle sellaisen täysvillaisen villapaidan talven pakkasiin. Otettiin mitat ja kaveri alkasi sitä tekemään.
Nyt se sitten keskiviikkona soitti ja sanoi eträ paita on valmis ja sitä saisi kokeilla. Paita oli hieno ja just sopiva, mutta yhtäkkiä hän sanoi että hintaa olisi 100euroa 😳 siis satku siitä että on istunut ja katsonut teeveetä ja samalla värkännyt paitaa.
Mua ärsyttää se kun ns. ylihinnoitellaan omat harrastusjutut ja kuvitellaan että sukulaiset ja kaverit on valmiita maksamaan mitä vain.
Kommentit (800)
Mä just vähän aikaa sitten neuloin itselleni värikkään villapaidan kokoa XXXL. Tilasin siihen langat, jotka maksoivat vähän alle 60 euroa. Kolmea väriä mulla oli jo ennestään, jos olisin nekin kolme kerää vielä joutunut itse ostamaan, olisi rahaa mennyt vielä 12 euroa. Yksi väri loppui kesken ja jouduin ostamaan sitä lisää, kerä maksoi kuusi euroa. Nuo mun käyttämät langat olivat vielä siitä kaikkein edullisimmasta päästä, voisi jopa melkein sanoa, että halpislankoja.
Aikaa paidan neulomiseen mulla meni noin kolme viikkoa. Jokainen voi laskea ihan itse, että jos olisin tehnyt tuon paidan jollekin muulle, ja veloittanut siitä satasen, niin materiaalikulujen jälkeen siitä ei olisi mulle kovinkaan kummoista tekopalkkaa kyllä tullut. En laskenut kuinka monta tuntia paidan neulomiseen meni, mutta kyllä siinä melkoinen työmaa kuitenkin oli.
Nyt mulla on tekeillä villatakki rakkaan ystäväni 7-vuotiaalle tyttärelle. Ystävä osti minulle langat, nekin hinnaltaan hyvin edullisia, neljä kerää maksoi hieman alle 24 euroa. Tekopalkkaa en erikseen ota, koska kyseessä on niin hyvä ystävä, ja tyttökin on mun lasten paras kaveri. Olen neulonut takkia nyt reilun viikon, valmiina on vartalo-osa ja ensimmäinen hiha. Vielä pitää tehdä toinenkin hiha ja taskut, ja ommella hihat ja taskut sekä napit. Toivon todella, että siitä tulisi tytölle mieluinen, koska lapsenkin kokoa olevassa villatakissa on kuitenkin melkoisesti työtä. Paras palkinto mulle olisikin nähdä, että saisin nähdä sen hänen päällään ja että se saisi auttaa häntä pysymään talvella lämpimänä.
Tässä nyt vähän osviittaa siitä kuinka paljon edullisetkin langat villapaitaan maksavat. Ja kuinka paljon työtä, aikaa ja vaivaa villapaidan neulomiseen menee. Se ei ole mitenkään pieni urakka.
"kaveri alkasi sitä tekemään"
Ja joku vielä ihmettelee miksi joka kolmas suomalainen saa syövän
Vierailija kirjoitti:
"kaveri alkasi sitä tekemään"
Ja joku vielä ihmettelee miksi joka kolmas suomalainen saa syövän
Oulussa on ihan yleistä sanoa että alkais tekemään. Miten tuo pitäis muka sinusta sanoa? "Kaveri alkais tehdä" kuulostais ihan tyhmältä, kyllä se on tekemään täällä Oulussa, paljon järkevämmän kuuloista.

Niin. Virhekin kuulostaa Oulussa paljon järkevämmältä.
Halvalla sait ja valitat. Tee itse.

No ei tuo niin paha kuin se ketä -sanan käyttö kuka-sanan tilalla. Se vasta hirveältä kuulostaakin ja sitäkin perustellaan murteella. En muista minkä alueen murretta oli.

Uudenmaan murretta. Siellä nuoret sanovat esimerkiksi: ”Ketä se oli jota sä moikkasit?”, ”Ketä soitti?”, ”Ketä koputti oveen?” Jopa joku abiturientti oli kirjoittanut yo-aineeseen: ”Aamulla keräillään sängystä yön aikana putoilleet mummot ja katsotaan, KETÄ tarvitsee röntgeniä.” Uskomatonta. Ihan naurettavan kuuloista noin yleensäkin.
Tekee itse vaatteensa. Tulee just sellasia ku taidot riittää.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sellaista tuotetta ole pakko ostaa, jonka hintaa pitää liian kalliina.
Kyllä sinun pitää ostaa kaupastakin tilaamasi uniikki tuote vaikka et sitä ottaisi. Jos ompelija on käyttänyt x määrän työaikaa + materiaalit niin ei hän niitä ilmaiseksi roskiin heitä. Törkeää ajatellakin niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kaveri alkasi sitä tekemään"
Ja joku vielä ihmettelee miksi joka kolmas suomalainen saa syövän
Oulussa on ihan yleistä sanoa että alkais tekemään. Miten tuo pitäis muka sinusta sanoa? "Kaveri alkais tehdä" kuulostais ihan tyhmältä, kyllä se on tekemään täällä Oulussa, paljon järkevämmän kuuloista.
Niin. Virhekin kuulostaa Oulussa paljon järkevämmältä.
No ei tuo niin paha kuin se ketä -sanan käyttö kuka-sanan tilalla. Se vasta hirveältä kuulostaakin ja sitäkin perustellaan murteella. En muista minkä alueen murretta oli.
Uudenmaan murretta. Siellä nuoret sanovat esimerkiksi: ”Ketä se oli jota sä moikkasit?”, ”Ketä soitti?”, ”Ketä koputti oveen?” Jopa joku abiturientti oli kirjoittanut yo-aineeseen: ”Aamulla keräillään sängystä yön aikana putoilleet mummot ja katsotaan, KETÄ tarvitsee röntgeniä.” Uskomatonta. Ihan naurettavan kuuloista noin yleensäkin.
Turun murretta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kaveri sanoi, että voi tehdä minulle villapaidan. Hinta kuulemma 60 e + langat. Melko hintavaa, kun itse ei suostu maksamaan minuntekemistä villasukista edes lankojen hintaa, vaikka käyttäisin ties mitä kalliita alpakkalankoja :D Ilmaiseksi pitää saada. Ja minun villapuseroni olisi kokoa XS, eli sen neulomiseen ei edes kauaa menisi. Ja jos hänkin maksaisi minulle villasukista langat + työstä lisää, niin voisin minäkin maksaa hänelle villapuserosta. Tai kun ottaa huomioon paljonko olen hänelle ja lapselleen villasukkia neulonut, niin voisi olettaa, ettei hän ottaisi työstä mitään muuta kuin lankojen hinnan. Mutta tuolla hinnalla ennemmin neulon puseron itse.
Jos kaverisi osaa kutoa villapaitoja ja sinä et, niin tuskinpa olisi sinulta tilannut villasukkia 😂 varmaan itse kutoo itselleen paremmat.
Jotkut hyvätkin kutojat inhoavat sukkien kutomista. Itse tykkään tehdä sukkia, varsinkin kantapäitä, mutta kaikki eivät jostain syystä osaa niitä kunnolla. Kyllä villapaidan kutominen on helpompaa, kuin sukkien, ja itselläni on kyllä kokemusta kummastakin.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaveri osti myös langat, on pusero suht. halpa. Jos taas sinä ostit langat, eli tekopalkkio oli 100 e, on se minusta suht.paljon "kaverille". Yks tuttu ottaa kuulema 50 euroo tekopalkkaa norjalaisneuleista.
10e per päivä.
Opettelemaan itse tekemään villapaitaa
Alkase sitte opettelesemaan kutomista
niin ei tartte inistä.
Ainavahanko täällä kuvithellaan eträ tää olsi ollunna totta. Iriootit.
Joo.
Multakin on pyydetty kirjoneulepuseroa.
Sanoin että tekopalkka voisi olla 10000€.
Sisältää suunnittelun.
Ei tainnut tulla kauppoja.
Voi jumalauta.
Ap kitisee täällä, että kaveri saa verotonta rahaa. No, olisit sitten tilannut ihan verokirjalla - tosin tällöin hinta olisi kuitenkin kalliimpi, ja ap saisi taas lisää valittamisen aihetta.
Oletko oikeasti noin pihalla vaiko vain pöljä ajankohtaisprovo?
Oikiastikko täällä hyväuskooset erelleen uskoo jotta tää oli totta 🙈
Silmät on niin helppo ummistaa julmalta totuudelta.