Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaututuisitte siihen, jos on ollut muuten hyvä lapsuus, mutta on käytetty ruumiillista kuritusta?
30.09.2022 |
Kyselen, koska kaverini oli niin järkyttynyt, kun mainitsin. Ja onhan se tietysti vähän ristiriitaista kun nyt ajattelee.
Olen siis reilu 30v nainen. Ainoa lapsi, vanhemmat oli jo aika vanhoja minut saadessa, erityisesti isä. Ja mielestäni lapsuus oli muuten oikein hyvä, ei valittamista. Isän kautta ymmärtääkseni tuli tuo, että ruumiillista kurittamista haluttiin käyttää, nahkavyöllä siis kuritettiin. Ei ollut mitenkään jokapäiväistä, ehkä joitakin kertoja vuodessa tai jotain siihen suuntaan. Muistelen, että kutosluokkalaisena vielä kuritettiin, mutta ei sitten enää yläasteiässä.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rinnastamimen työkavereilta tai puolisolta saatuun fyysiseen kurittamiseen on mielestäni outo. Työkaverini tai puolisoni eivät muutenkaan ole vastuussa yhteiskuntakelpoiseksi kasvamisestani, eivät aseta minua kotiarestiin, eivät valvo lälsyjeni tekemistä eivätkä päätä mitä syön, milloin menen nukkumaan tai pueta ja kylvetä minua aamuin illoin. Vanhemman rooli omalle lapselle on ihan erilainen kuin kahden aikuisen suhde toisiinsa. Työkaverini tai puoliso eivät ole mitenkään vastuussa minusta, ellei sitten esimerkiksi elatusvelvollisuutta lasketa.
Samaa mieltä, en ole kuullut montaa yhtä huonoa perustelua kuin tuo iänikuinen saako puolisosi tukistaa, saako pomo antaa luunapin jos teet virheen lässytys. Monet ihan lailliset ja hyvää tarkoittavatkin kasvatukseen liittyvät seikat olisi ihan sairaita, jos niitä tekisi parisuhteissa tai työyhteisössä aikuiset ihmiset toisilleen.
No kerropa mistä syystä juuri heikoimpia kohtaan olisi hyväksyttyä käyttää fyysistä väkivaltaa?
Ei väkivalta ole ok, mutta tuo kyseinen perustelu on vain huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä isä kuritti ja olin liian pieni ymmärtämään, miksi niin tehtiin, en ymmärtänyt tehneeni väärin enkä ymmärtänyt, miksi lyötiin. Ymmärsin vain sen, että sattui kamalasti ja koitin kostaakin sen isälle. Aikuisena minusta tuli väkivaltainen. Parannuttuani väkivaltaisuudesta, jäin yhä raivokohtauksia saavaksi hirviöksi. Olen kuitenkin päässyt taipumuksesta saada raivokohtauksia lähes kokonaan eroon. Aika pieleen on mennyt, vaikea tietää, millainen olisi tullut ilman ruumiillista kuritusta, mikä oli syy ja mikä seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni, minua ei kuritettu koskaan niin nuoruuteni elin todella levottomasti ja päihteillen. Kun menin naimisiin, kumppanini kertoi mulle että kuritettu vitsalla lapsuutensa aikana ja samoin hänen veljeänsä. Heillä on parempi käytös kuin mulla ja menestyneet elämässään hyvin, kertoivat ettei tullut traumoja, isä teki heidän mielestään ihan oikein.
Siinä oli mulla ajattelemista.
Olis mielenkiintoista saada tilastotietoa, onko nuorison käytös muuttunut ja mihin suuntaan vuoden 1984 lakimuutosten jälkeen . Vuonna 1984 tuli laki voimaan jossa kielletään lasten fyysinen kurittaminen.
Tuo on voinut olla outo tilanne tuolloin 1984, jos siihen asti perheessä on käytetty kuritusta ns. normaalina kasvatusmenetelmänä ja sitten yhtäkkiä tulee kielto, niin silloihan vanhempien pitäisi myöntää, että on tehty jotain väärin siihen asti.
Kurittajat selittivät asian itselleen niin, että ei tämä vyöllä hakkaaminen ole ollenkaan väkivaltaa, se on kasvatusta.
Minäkin olen saanut risusta lapsena ja ihan syystä, varastamisesta ja valehtelusta. Se oli sen verta nöyryyttävää että opin kerrasta. En koe että mummoni ja isäni olivat huonoja kasvattajia, ajat olivat silloin erilaiset. Ei jäänyt mitään traumoja eikä minusta tullut väkivaltaista.
20 vuoden päästä täällä pohditaan, että oliko hyvä lapsuus, vaikka sanoitettiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska noin meilläkin. 70-luvulla.
Samoin 60 luvulla. Remmiä tai tukistuksen sain ihan aiheesta, ei mua pahoinpidelty.
Olen tukistanut omia lapsiani pari kertaa vielä 80 luvullakin, kauhea äiti! Onneksi noille ei jäänyt traumoja kun vieläkin ollaan väleissä.
Mutta silloin ei ollut nuorisoväkivaltaa, ei juurikaan ilkivaltaa eikä vanhuksia pahoinpidelty kauppareissuilla kuten nyt. Kuri piti käytöstavat kunniassa kotona, koulussa ja kadulla. Kumpi sitten pahempi?
Istuu kovin sitkeässä tämä harhaluulo, ettei ennen olisi ollut nuorisoväkiltaa ym. Ja yhtä sitkeässä on tämäkin, että väkivallalla on hyvä kasvattaa väkivallattomia ihmisiä.
Hyvässä kodissa lapsia ei lyödä eikä muutenkaan kuriteta koskaan ruumiillisesti. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suhtaudu mitenkään. Minuakin kuritettiin fyysisesti, mutta onneksi todella harvoin. Myös kaverini ja aviomieheni ovat saaneet osakseen fyysistä kuritusta. Ikävää, mutta mennyttä ei voi muuttaa
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska noin meilläkin. 70-luvulla.
Olen syntynyt 70-luvulla eikä meillä kuritettu ruumiillisesti. Onneksi ei kuritettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden päästä täällä pohditaan, että oliko hyvä lapsuus, vaikka sanoitettiin...
Niin kai se aina menee, että myöhemmin suhtaudutaan kriittisemmin mutta silloin kun jotain menetelmää ihan yleisesti käytetään ja suositellaan niin on korkeampi kynnys kritisoida. Siinä saa helposti huonon vanhemman leiman otsaansa. Nythän jo alkaa olla tätä puhetta, että pitäisi olla jämäkämpi ja välillä kuulee ihan selkeää syyllistämistäkin vanhempia kohtaan kasvatusasiantuntijoilta, mutta onko se ihme kun näitä lempeämpiä keinoja kuten kärsivällisyyttä ja sanoittamista tms. on niin voimakkaasti painotettu, ja samalla tietysti muistutettu kuinka lapsi kärsii jos vanhempi tyyliin korottaa ääntään. Nyt kun ne suositellut tavat alkaa olla monella hallussa ja seuraukset näkyy, niin alkaa kuulua myös sitä kritiikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden päästä täällä pohditaan, että oliko hyvä lapsuus, vaikka sanoitettiin...
Niin kai se aina menee, että myöhemmin suhtaudutaan kriittisemmin mutta silloin kun jotain menetelmää ihan yleisesti käytetään ja suositellaan niin on korkeampi kynnys kritisoida. Siinä saa helposti huonon vanhemman leiman otsaansa. Nythän jo alkaa olla tätä puhetta, että pitäisi olla jämäkämpi ja välillä kuulee ihan selkeää syyllistämistäkin vanhempia kohtaan kasvatusasiantuntijoilta, mutta onko se ihme kun näitä lempeämpiä keinoja kuten kärsivällisyyttä ja sanoittamista tms. on niin voimakkaasti painotettu, ja samalla tietysti muistutettu kuinka lapsi kärsii jos vanhempi tyyliin korottaa ääntään. Nyt kun ne suositellut tavat alkaa olla monella hallussa ja seuraukset näkyy, niin alkaa kuulua myös sitä kritiikkiä.
Silloin kun kurittaminen oli sallittua ja yleistä, niin olikohan siihen jotain ohjeita tai suosituksia, mitä vanhemmille kerrottiin? Eli että millaisista syistä ja minkä ikäistä kannattaa kurittaa, millaista vyötä kannattaa käyttää jne ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden päästä täällä pohditaan, että oliko hyvä lapsuus, vaikka sanoitettiin...
Niin kai se aina menee, että myöhemmin suhtaudutaan kriittisemmin mutta silloin kun jotain menetelmää ihan yleisesti käytetään ja suositellaan niin on korkeampi kynnys kritisoida. Siinä saa helposti huonon vanhemman leiman otsaansa. Nythän jo alkaa olla tätä puhetta, että pitäisi olla jämäkämpi ja välillä kuulee ihan selkeää syyllistämistäkin vanhempia kohtaan kasvatusasiantuntijoilta, mutta onko se ihme kun näitä lempeämpiä keinoja kuten kärsivällisyyttä ja sanoittamista tms. on niin voimakkaasti painotettu, ja samalla tietysti muistutettu kuinka lapsi kärsii jos vanhempi tyyliin korottaa ääntään. Nyt kun ne suositellut tavat alkaa olla monella hallussa ja seuraukset näkyy, niin alkaa kuulua myös sitä kritiikkiä.
Silloin kun kurittaminen oli sallittua ja yleistä, niin olikohan siihen jotain ohjeita tai suosituksia, mitä vanhemmille kerrottiin? Eli että millaisista syistä ja minkä ikäistä kannattaa kurittaa, millaista vyötä kannattaa käyttää jne ?
Lähivuosikymmeninä eli joskus 80-luvulta eteenpäin on varmaankin liittynyt enemmän kurituksen sallivaan ja hyväksyvään ilmapiiriin, ei sitä ehkä ihan suoraan ole suositeltu? Monella on kuitenkin ollut se ajatus, että on vanhempana välinpitämätön jos jättää rankaisematta. Joskus (ns. ennen vanhaan) on saatettukin antaa suorempia kuritus-ohjeita, tai siis en ihmettelisi vaikka olisi.
Itse sain remmiä niin paljon.... Osittain omista "väkösistäni" ja toinen puoli kavereitten hölmöilyistä. Ja sitä, minä en oikein hyväksynyt. Ei se tehnyt minusta sen parempaa eikä pahempaa. Myöhemmin, teini-ikäisenä, kuulin, että niin oli saanut isäkin ("like father like son").
Mietin sitä: sota- ja hiljaisella sukupolvella ei vaan ollut kykyä kasvattaa: mitä silloin pitää tehdä, kun lapsi ei vaan tottele. Lie ollut ainoa vaihtoehto se remmi.
Oikeastaan: pappa oli sodassa ja isopappa (mikähän se olis: pre-war gen?), oli pieksänyt mun isää ja isän vanhempaa veljeä. Jätkät olivat hölmöilleet :)))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meillä annettiin luunappeja ja koivuniemenherrastakin joskus saatiin,ei meille mitään traumoja ole siitä jäänyt. "Kuului" kasvatukseen 50-60 luvulla. En ole asiaa edes miettinyt jälkikäteen. Omia en ole fyysisesti kurittanut.
Vierailija kirjoitti:
Hyvässä kodissa lapsia ei lyödä eikä muutenkaan kuriteta koskaan ruumiillisesti. Piste.
No selväähän tuo on, mutta tässähän oli kyse menneestä, jolloin se ei ollut yhtä selvä asia.
Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.
Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.
Silloin ei ole ollut hyvä lapsuus jos on rikottu luottamus väkivallalla. Kyllä, luunapit, tukistus yms on väkivaltaa
Sitä mieltä että ihminen tietää itse paremmin kuin kukaan toinen millainen lapsus itsellä oli. Paitsi silloin kun henkilö vääristelee lapsuuttaan, tai ei muista muuta kuin kaiken ikävän.
No kerropa mistä syystä juuri heikoimpia kohtaan olisi hyväksyttyä käyttää fyysistä väkivaltaa?