Miten suhtaututuisitte siihen, jos on ollut muuten hyvä lapsuus, mutta on käytetty ruumiillista kuritusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Muutama kevyehkö läpsäys kankuille ei muistikuvissani tunnu siltä, että olisin joutunut väkivallan uhriksi. Ei voi mitään.

Traumatisoitunut mieli suojelee itseään. Olet oikeasti vakavasti rikki.

Taas se tulee sieltä, eli mielestäsi yhden asian ja netissä lukemasi kommenttini perusteella julistat minut mieleltäni rikkonaiseksi. Syystä ja hallitun rauhallisesti tehty fyysinen kuritustoimenpide emotionaalisesti turvallisessa ympäristössä ei mitenkään välttämättömästi aiheuta traumaa, vaikka joidenkin mustavalkoiseen maailmankuvaan se ei sovi. En minä mitenkään kannata fyysistä kuritusta, mutta oma kokemukseni on tämä.

En ole AP. En myöskään ole trolli.

Jos trauma on tarpeeksi paha, sitä ei pysty myöntämään itselleen.

Mitä minun mielestäsi pitäisi sitten tehdä? Katkaista välit seitsemänkymppisiin vanhempiin? Päättää, että nyt lähes nelikymppisenä rupean olemaan katkera ja onneton lapsuudessani tapahtuneiden yksittäisten asioiden takia? Minä olen tavallisesti töissäkäyvä, korkeakoulutettu ihminen, joka kykenee rakastamaan ja huolehtimaan itsestään ja muista. Traumoja on jokaiselle ihmisellä, mutta tästä asiasta minulla ei ole traumaa tai ainakaan en ole asiasta katkera. Päinvastoin, tunnen vanhempieni välittäneen minusta. Haluaisit ilmeisesti, että olisin onneton ja jättäisin isän- ja äitienpäiväonnittelut väliin.

Vierailija kirjoitti:

Miten pitäisi suhtautua?

Sain tukkapöllyt jos tein jotain typerää ja vyöstä varmaan muutaman kerran kun tein tosi typerää Miten mun pitäisi tähän suhtatua? Kasvoin akateemikseksi työssäkäyväksi Ei jäänyt traumoja

Joo, "akateeminen", joka ei osaa laittaa pistettä lauseen perään. Uskottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä kuritusväkivalta on ok, jatkatteko sitä myös sitten kun lapsenne ovat tarpeeksi isoja lyömään halutessaan takaisin vai lopetatteko sen mystisesti jo hyvissä ajoin kun lapsi on vielä täysin puolustuskyvytön?

Miten suhtautuisitte siihen, että lapsenne alkaisi teininä, mahdollisesti jo fyysisesti aikuisen kokoisena ratkaisemaan kiistatilanteita kanssanne fyysisellä kontaktilla? Kauhistuttaako ajatus? Pääsisittekö ylitse jos ojentaisitte vaikkapa humalassa kotiin tullutta/muuten tyhmäillyttä teiniä sanallisesti ja yhtäkkiä teini vastaakin huitaisemalla avarin, tarraamalla tukasta kiinni ja riepottelevan, luunapin tai edes tönäisemällä teidät voimalla pois. Entä jos lapsi perustelisi tätä sillä, että olethan säkin "kurittanut". 

Väitän, että kukaan vanhempi ei ihan neutraalisti suhtautuisi siihen jos oma lapsi pahoinpitelisi edes kerran, mutta jostain syystä olettavat lasten olevan neutraaleita vanhemman heihin kohdistamaan väkivaltaan, vaikka tilanne on ollut vielä raaempi lapsen ollessa pieni ja kyvytön puolustautumaan. 

Meillä kävi juuri näin. Veljeä pahoinpideltiin vuosikaudet, revittiin kaksin käsin tukasta, lyötiin ja potkittiin. Kun veli tuli teini-ikään, hän kasvoi nopeasti vanhempiani isommaksi ja alkoi antaa samalla mitalla takaisin. Siinä oli vanhemmilla hätä, kun ei voinutkaan enää käydä pienempäänsä käsiksi, vaan lensi itse kaaressa ulos ovesta. Oltiin jo poliisia soittamassa kun keinot loppui.

Ei se pahoinpitely ole mitään "kasvattamista", vaan sitä, että se joka on isompi ja vahvempi saa tehdä pienemmilleen mielivaltaisesti mitä haluaa.  Hyvin meni juu veljelle oppi perille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä kuritusväkivalta on ok, jatkatteko sitä myös sitten kun lapsenne ovat tarpeeksi isoja lyömään halutessaan takaisin vai lopetatteko sen mystisesti jo hyvissä ajoin kun lapsi on vielä täysin puolustuskyvytön?

Miten suhtautuisitte siihen, että lapsenne alkaisi teininä, mahdollisesti jo fyysisesti aikuisen kokoisena ratkaisemaan kiistatilanteita kanssanne fyysisellä kontaktilla? Kauhistuttaako ajatus? Pääsisittekö ylitse jos ojentaisitte vaikkapa humalassa kotiin tullutta/muuten tyhmäillyttä teiniä sanallisesti ja yhtäkkiä teini vastaakin huitaisemalla avarin, tarraamalla tukasta kiinni ja riepottelevan, luunapin tai edes tönäisemällä teidät voimalla pois. Entä jos lapsi perustelisi tätä sillä, että olethan säkin "kurittanut". 

Väitän, että kukaan vanhempi ei ihan neutraalisti suhtautuisi siihen jos oma lapsi pahoinpitelisi edes kerran, mutta jostain syystä olettavat lasten olevan neutraaleita vanhemman heihin kohdistamaan väkivaltaan, vaikka tilanne on ollut vielä raaempi lapsen ollessa pieni ja kyvytön puolustautumaan. 

Meillä kävi juuri näin. Veljeä pahoinpideltiin vuosikaudet, revittiin kaksin käsin tukasta, lyötiin ja potkittiin. Kun veli tuli teini-ikään, hän kasvoi nopeasti vanhempiani isommaksi ja alkoi antaa samalla mitalla takaisin. Siinä oli vanhemmilla hätä, kun ei voinutkaan enää käydä pienempäänsä käsiksi, vaan lensi itse kaaressa ulos ovesta. Oltiin jo poliisia soittamassa kun keinot loppui.

Ei se pahoinpitely ole mitään "kasvattamista", vaan sitä, että se joka on isompi ja vahvempi saa tehdä pienemmilleen mielivaltaisesti mitä haluaa.  Hyvin meni juu veljelle oppi perille.

No tuo nyt on ihan puhdasta pahoinpitelyä, eikä sellaista kurittamista, miten useimmat ruumillisella kurittamisella ymmärtävät.

Pystytkö itse ajattelemaan, miten tuo remmillä lyöminen on vaikuttanut sinuun? Osa fyysisesti kuritetuista ajattelee, että ovat ansainneet väkivallan eli samaistuvat vanhempaansa.

Olen itse saanut muutaman kerran tukkapöllyä lapsena eikä se opettanut minulle mitään. Lähinnä pettynyt olo vanhempiin, kun eivät osanneet tehdä muuta, kun olin tehnyt jotain kiellettyä.

Itse en koskaan ole käyttänyt fyysistä kuritusta lapsiini, koska en halua kasvattaa heistä väkivaltaisia tai sellaisia, jotka pelkäävät tai eivät opi säätelemään tunteitaan/käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt kuin joku aikaisempi kommentoija, eli eläimetkin automaattisesti puuttuvat huonoon käytökseen esim pienillä näykkäisyillä jotka eivät kauheasti satu eivätkä kestä kauaa, mutta lopettavat huonon käytöksen. Onko lopulta läpsäisy takamukselle tai kevyt tukistus komentamisen yhteydessä traumatisoivaa, varsinkaan jos lapsi on kovapäinen ja komentamisen ei yksistään auta.

Jotkut vanhemmat ovat nykyään niin uupuneita lapsiensa tottelemattomuuden kanssa että pistää miettimään auttaisiko sellaisissa tilanteissa tuollaiset kevyet ja fyysiset tavat, kun täysi rajattomuuskaan ei ole hyvästä.

Oisko mitään tuolta väliltä rajattomuus vs.fyysinen satuttaminen. Lapsesta ei kasva tottelematon yhdessä yössä, vaan vuorovaikutuksessa vanhemman kanssa, joka ehkä on väsynyt, antaa periksi liikaa, ei jaksa lasta, vetäytyy tmv. Vanhemmus on maratoni, ei pikamatka. Pitää olla sitkeyttä ja viisautta esim.

tottelemattomuuden suhteen. Se ei ratkea lasta kurittamalla.

Lapselle ei voi sälyttää sellaista vastuuta, että hän voisi tasavertaisesti neuvotella aikuisen kanssa. Lapsi hämmentyy sellaisesta. Niinpä on parempi, että aikuinen sopivassa määrin ja ikäkauden mukaisesti määrää säännöt ja rajat ja asettaa seurauksia niiden rikkomisesta. Sillä, mikä se seuraus on, ei välttämättä ole väliä, mutta olennaista on se, että lapsi ymmärtää syy-seurausyhteyden kielletyn teon ja siitä seuranneen rangaistuksen välillä.

On kasvatustyylejä, joissa lasta ei rangaista, vaan lapsi syyllistetään emotionaalisesti, mikä aiheuttaa todennäköisemmin traumoja kuin pieni fyysinen rangaistus. Itselläni se tukistus tai muutama läimäys takamukselle oli signaali siitä, että nyt on ylitetty raja. Asia oli sillä selvä, eikä rajaa tarvinnut testata uudestaan. Rangaistus voi olla jokin muukin, kuten jäähy tai jonkin tavaran pois ottaminen. Nykyään tietenkin on laitonta kurittaa fyysisesti ja sitä lakia pitää noudattaa. Haluan kuitenkin sanoa sitä, että lapsi ei koe asioita niin kuin aikuinen eikä lapsen kanssa voi käydä sellaisia keskusteluja kuin vaikka aikuiset voivat ihmissuhteissaan käydä. Kärsimättömyydestä ei itse saamassani kurituksessa ollut kyse.

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö itse ajattelemaan, miten tuo remmillä lyöminen on vaikuttanut sinuun? Osa fyysisesti kuritetuista ajattelee, että ovat ansainneet väkivallan eli samaistuvat vanhempaansa.

Olen itse saanut muutaman kerran tukkapöllyä lapsena eikä se opettanut minulle mitään. Lähinnä pettynyt olo vanhempiin, kun eivät osanneet tehdä muuta, kun olin tehnyt jotain kiellettyä.

Itse en koskaan ole käyttänyt fyysistä kuritusta lapsiini, koska en halua kasvattaa heistä väkivaltaisia tai sellaisia, jotka pelkäävät tai eivät opi säätelemään tunteitaan/käytöstään.

Saamani kuritus on vaikuttanut minuun juuri niin, että olen oppinut säätelemään tunteitani ja käytöstäni. Muistan, että kerran riehuin ympäri taloa ja huusin. Silloin äiti nappasi hiuksista kiinni. Rauhoitun ja tajusin, että nyt meni överiksi. En itse käsittänyt, että en hallinnut käytöstäni, mutta tukistus auttoi ymmärtämään sen ja vieläkin tiedostan syy-yhteyden hallitsemattoman käytöksen ja pienen päänahassa tuntuvan kirpaisun välillä. En missään vaiheessa pelännyt äitiäni, mutta onneksi äitinikään ei tarvinnut pelätä, että minä satutan itseäni tai muita, koska hän uskalsi asettaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen pahoinpitelyn hyväksyjät: oletteko sitä mieltä, että esimerkiksi teitä 3 kertaa isompi esimies saisi hakata teitä, vetää hiuksista tai vaikka kunnon kaarteella heitellä kahvihuoneen pöydän kulmaan, jos olette tehneet virheen tai vaikka ihan tietoisesti laiskotelleet vaikka pitäisi tehdä työtä? Vai soittaisitteko itkien ja ahdistuneena ja vihaisena poliisit, kun teitä on kohdeltu väärin ja epäinhimillisesti?

En hyväksy. Sillä esimies ei ole minun isä, äiti eikä muu kasvattaja. Hän on vain pakollinen paha työpaikallani. Tekisin rikosilmoituksen. 

Lisäksi vanhemmatkaan ei ole oikeutettuja väkivaltaan enää kun lapsi on kasvanut aikuiseksi.