Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Ei, vaan syyllistäminen siitä että joku toinen haluaisi elää sitä elämää jota toinen ei koe omakseen rinnastetaan siihen, että syyllistetään joku toinen syömään koska joku toinen jossain haluaisi sen ruoan.
Älä esitä tyhmempää kuin olet.
Millä tavalla
a) minun sömäni ruoka poistaa Afrikassa nälkää näkevän lapsen nälän?
b) minun saamani lapsi ja sen toteaminen, ettei tämä olekaan hyvä juttu, poistaa sen lapsettomuudesta kärsivän ihmisen lapsettomuuden ja kärsimyksen?Samalla logiikalla sinun ei tarvitse käydä suihkussa, koska minä kävin jo ja arvostin tosi paljon puhdasta vettä ja hyvää saippuaa.
Positiivisesti kääntäen minun ei tarvitse hankkia lapsia niistä nauttiakseni, kun monet muut tuolla ovat jo hankkineet niitä lapsia ja nauttivat vanhemmuudesta.
Mitä ihmettä te saivartelette!
Lapset tuli hankittua. Hoidan lapset.
Lapset jäi hankkimatta. Hoidan hommani ilman.
..Mutta älkää rutisko, että lapset tuli hankittua. Lapset on ihmisiä ja te olette heistä vastuussa. Me kaikki ollaan.
Me ollaan tää yhteiskunta ja sen jäsenet, ja me kaikki ollaan velvollisia huolehtimaan heikommista ja pienistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Ei, vaan syyllistäminen siitä että joku toinen haluaisi elää sitä elämää jota toinen ei koe omakseen rinnastetaan siihen, että syyllistetään joku toinen syömään koska joku toinen jossain haluaisi sen ruoan.
Älä esitä tyhmempää kuin olet.
Millä tavalla
a) minun sömäni ruoka poistaa Afrikassa nälkää näkevän lapsen nälän?
b) minun saamani lapsi ja sen toteaminen, ettei tämä olekaan hyvä juttu, poistaa sen lapsettomuudesta kärsivän ihmisen lapsettomuuden ja kärsimyksen?Samalla logiikalla sinun ei tarvitse käydä suihkussa, koska minä kävin jo ja arvostin tosi paljon puhdasta vettä ja hyvää saippuaa.
Positiivisesti kääntäen minun ei tarvitse hankkia lapsia niistä nauttiakseni, kun monet muut tuolla ovat jo hankkineet niitä lapsia ja nauttivat vanhemmuudesta.
Lainasit varmaan väärää kommenttia. Tuota juuri yritin sanoa.
Lasten arvon tajuaa joskus silloin, kun niitä ei ole.
Monen muunkin asian arvon tajuaa, sitten kun sen menettää tai sitä ei saavuta.
Kuten rahan, ystävien jne. Tästä voisi kertoa lukuisia esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin lakannut "suorittamasta". En ole mikään ylisuorittaja, jolle pitää kaikki olla täydellisesti, vaan välillä on tukka leikkaamatta lapsella, ruuaksi nakkeja ja tiskaus kesken. Mutta koko ajan on jotain hoidettavaa, mitä ei oikein VOI jättää, kuten laskut. Olemme tietysti myös lapsen kanssa käyneet uimassa, kylässä ja puistossa ym ja osan ajasta nuo hetket ovat olleetkin mukavia. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Ainoa skenaario, missä nyt ajattelen, että olisin voinut onnistua, olisi sellainen, missä olisin ensin opiskellut haluamaani alaa ja päässyt alkamaan tienaamaan sillä hyvin - mikä ei ole mitenkään itsestään selvää - ja olisi löytynyt puoliso, joka ottaisi päävastuun arjen pyörittämisestä. Siis siinä tilanteessa saattaisin olla ihan tyytyväinen valintaani lisääntyä, jos kaikki muut asiat olisivat todella hyvin. Mutta niilläkään ihmisillä, jotka ovat tehneet hyviä valintoja ja käynyt hyvä onni, ei ole mitenkään taattua, että taloudellinen tasapaino tai puoliso pysyy. Veikkaan, että jos en olisi tuolloin taannoin päättänyt tehdä lasta, niin olisin saattanut myöhemmin päättää, että en aio tehdä ollenkaan. Ap
I feel for you, ap. Itse jätin lapset tekemättä, kun tajusin, että voisin olla lapselle isä, mutta en äiti. Siis voisin kyllä olla raskaana ja synnyttää, ja varmaan ihan pikkuvauvasta nauttisin. Sehän on melkein kuin koiranpentu.
Mutta lapset muuttuu lähestulkoon sietämättömiksi heti, kun alkavat kommunikoida. Elämä olisi puhumista, kun sitä pitäisi ohjata ja kasvattaa, pitäisi miettiä sen vaatteet omien lisäksi, kaikki helvetin neuvolat sun muut. Ei, ei ja vielä kerran ei. Meillä koirakin tottelee pelkkiä käsimerkkejä, koska minä en jaksa puhua koko ajan. Naksautan kieltä ja näytän kädellä mitä tahdon. Jengi sitten ihmettelee eikö koira osaa mitään, kun sanovat sille "Istu" ja koira katsoo minuun, että miksi tämä ihminen ääntelee minulle? Sitten minä näytän kädellä. (Sori ot, mutta kerron tämän osoittaakseni, että osa meistä on suusaranoita myöten kyvyttömiä vanhemmaksi.)
Minulla on vielä sellainen luonne, että en voi kuvitellakaan että nauttisin lapsen kanssa vaikka uimahallissa käynnistä, kun en nauti siitä muuta kuin yksinäni. En ylipäänsä nauti mistään "yhdessä tekemisestä", tykkään tehdä about kaiken yksin, seksi poislaskettuna.
Tämä ei tietenkään ap:ta auta yhtään, muuta kuin siinä mielessä, että et ole ainoa, vaikka sinä teitkin lapsen ja minä en. Ja on tässä se, että ap on varmasti osannut olla kuitenkin riitävän hyvä äiti, minä en koskaan olisi ollut.
Ja jos tätä keskustelua lukee joku kahden vaiheilla oleva, ehkä kommentistani on sillekin jotain apua.
(Meillä muuten "lopullinen ratkaisu" oli helppo. Sen lisäksi, että en tahdo lapsia, päätin etten jaksa enää hoitaa ehkäisyä, minkä ilmoitin miehelle. 3kk mentiin kumilla ja sitten mies haki vasektomian oma-aloitteisesti, minä kun olin liian nuori steriin ja vasektomia on muutenkin pienempi operaatio. 17 vuotta oltu onnellisesti yhdessä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
En minä ainakaan kuvittele että lapset ovat aina pieniä. Päinvastoin, aika menee niin nopeasti että pianhan ne olisivat jo aikuisia. Mutta kuten joku sulle jo selvensikin, omia lapsia ne ovat silti.
Äidilläni ja isälläni ainakin on jonkinlainen jatkuva huoli jälkeläisistään, vaikkemme me mitään ihmeellistä syytä ole siihen koskaan antaneetkaan. Äitini soittaa jokaisen ratsastustuntini jälkeen olenko hengissä ja ehjä, isä laittaa jonkun kauttarantaisen viestin mutta odottaa että vastaan siihen. Sama esimerkiksi pidempien automatkojen jälkeen. Olen 30.
Lapsenlapsiakin heille on siunaantunut veljeni toimesta, ja heistäkin he huolehtivat ja ajattelevat heitä paljon.
Äitini on sanonutkin että oma lapsi on oma lapsi vaikka olisi jo vanhus itsekin.
Ei kuulosta kyllä ihan normaalilta, jos tuolla tavalla konrtolloidaan ja ollaan riippuvaisia muista, henkinen tasapaino ei ole ihan ok. Mitä he tekisivät, jos et ratsastustunnin jälkeen et vastaisi tai olisit kuollut hevosen potkusta? Ei mitään. Tuo on kontrollointia ja henkistä väkivaltaa. En vastaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Vyääääääää!
Sulla olis ollu kriisiä ilman lastakin.
Ehkä vielä enempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Eikä tässä syyllistymisestä puhutakaan.
Puhutaan, yksi syyllistyi ja jankkaa, että tuli syyllistetyksi. Eli puhutaan syyllistymisestä. Kaikki ei syyllisty kaikesta, you know!
Ei täällä ole vain yksi jankkaamassa syyllistämisestä ja nyt minäkin liityn kerhoon. On olemassa ihmisiä, jotka tölvivät ajattelemattomia, loukkaavia ja törkeitäkin kommentteja. Kun heille huomauttaa asiasta, niin vastauksena on että en sitä noin tarkoittanut, mitäs otit sen noin, oma vika. Eli oma huono käytös käännetään toisen syyksi, päälle vielä ehkä sanotaan, että älä ole noin herkkä.
Tässä sanailussa on kyse samasta asiasta.
EriTai sitten ei. Esim mielensäpahoittajat käsite ei tule tyhjästä. Voihan se harmittaa, että asioilla on puolensa. Se ilmiö, mitä kuvaat, sitäkin on olemassa, mutta se ei poista sitä asiaa, että syyllistymisen kokemus on aina yksilöllinen. Ja jos haluaa selvitä keskustelusta moraalisena voittajana, niin auttaa, ettei käytä toisesta heti alussa kommentteja, kuten typerä jne. Sekin voi auttaa omaa asiaa, jos haluaa debatoida syvällisesti asioista ja olla moraalinen esimerkki. Ihan vain noin esimerkkinä.
Ehkäpä tuli täysosuma, kun kommentti noin voimakkaita tunteita herätti parissa mammassa.Mutta hienosti syyllistit minua omassa tarinassasi. Syyllistämistähän tuo on, vaikka miten kääntelisi. Vai kuinka?
Ööö.
Ehkä se syy tässä on sinun oma syyllistymisesi.
Kuvittelet, että sinua syyllistetään. Itse sen teet. Ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Eikä tässä syyllistymisestä puhutakaan.
Puhutaan, yksi syyllistyi ja jankkaa, että tuli syyllistetyksi. Eli puhutaan syyllistymisestä. Kaikki ei syyllisty kaikesta, you know!
Ei täällä ole vain yksi jankkaamassa syyllistämisestä ja nyt minäkin liityn kerhoon. On olemassa ihmisiä, jotka tölvivät ajattelemattomia, loukkaavia ja törkeitäkin kommentteja. Kun heille huomauttaa asiasta, niin vastauksena on että en sitä noin tarkoittanut, mitäs otit sen noin, oma vika. Eli oma huono käytös käännetään toisen syyksi, päälle vielä ehkä sanotaan, että älä ole noin herkkä.
Tässä sanailussa on kyse samasta asiasta.
EriTai sitten ei. Esim mielensäpahoittajat käsite ei tule tyhjästä. Voihan se harmittaa, että asioilla on puolensa. Se ilmiö, mitä kuvaat, sitäkin on olemassa, mutta se ei poista sitä asiaa, että syyllistymisen kokemus on aina yksilöllinen. Ja jos haluaa selvitä keskustelusta moraalisena voittajana, niin auttaa, ettei käytä toisesta heti alussa kommentteja, kuten typerä jne. Sekin voi auttaa omaa asiaa, jos haluaa debatoida syvällisesti asioista ja olla moraalinen esimerkki. Ihan vain noin esimerkkinä.
Ehkäpä tuli täysosuma, kun kommentti noin voimakkaita tunteita herätti parissa mammassa.Mutta hienosti syyllistit minua omassa tarinassasi. Syyllistämistähän tuo on, vaikka miten kääntelisi. Vai kuinka?
Kyllä, syyllistin sinua kommentissani ja myönnän sen. Sinä taas et voi myöntää itse tehneesi niin. Syyllistäminen on teko, joka kohdistuu toiseen. Kohde tai kommentin muutoin kuuleva ei välttämättä ota sitä henkilökohtaisesti, mutta silti ärsyyntyy toisen käytöksestä yleisemmällä tasolla. Ei täällä välttämättä kukaan syyllistynyt vaan ennemminkin halusi puolustaa lastaan katuvaa äitiä. Tässä ketjussa on loka lentänyt, puolin ja toisin on epäilty älykkyyttä. Pahalta kuulostaa tuo täysosuma, aivan kuin haluaisit tahallasi ärsyttää, mutta se on vain minun päätelmäni.
Koko oman elämän katuminen kannattaa aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.
Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.
Luulen, että ymmärrät kuvion väärin päin. Ap:sta kupataan koko ajan liikaa ulos, mistä seuraa se tyhjyyden tunne. Ei kukaan jaksa vaan antamasta päästyään antaa. Osalla naisista hormonit tekee sen hurmoksellisen äidinrakkauden, minkä voimin jaksaa, mutta jos sitä ei tule, sitä vaan antaa ja antaa selkänahastaan, silkasta velvollisuudentunteesta.
Itselläni on nimittäin tuollainen tilanne vanhempieni kanssa. Rakastan kyllä heitä sellaisella ahdistavalla velvollisuudentuntoisella rakkaudella, mutta en varsinaisesti pidä heistä ihmisinä, en luultavasti olisi valinnut kumpaakaan ystäväkseni. Luulen, että vanhempanikin rakastavat minussa sitä muistamaansa pikkutyttöä, eivätkä varsinaisesti pidä aikuisesta minusta.
Joten jokainen vuorovaikutustilanne päättyy siihen, että minä olen kuin kuiviin väännetty rätti. Tuntuu, että olen vain antanut ja antanut saamatta mitään.
Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi olla läsnä tai kiitollinen siitä, mitä on. Ei minulla missään muissa kuvioissa ole tuollaista oloa. "annan" koko ajan miehelleni, enkä koe sitä mitenkään raskaana, koska tässä suhteessa antaessaan saa. Tai kun huolehdin koirastani, tottakai siitä on vaivaa, mutta siinäkin kohtaa antaessani saan myös.
Mutta jotkut ihmissuhteet vaan ovat sellaisia, että antaessaan EI saa.
Täytyy myös muistaa, että lapsikin on ihminen, ja kaikki ihmiset eivät vaan luonteen puolesta tule keskenään hirveän hyvin toimeen, vaikka kyseessä olisikin äiti ja lapsi. Kummassakaan ei silti välttämättä ole henkilönä mitään vikaa.
Muistan nuoruuteni työpaikalla kun hämmästelin muutaman "paremman väen" perheitä. Lapsia kyllä oli, mutta molemmat vanhemmat matkustivat työn takia koko ajan, olivat siis molemmat tässä firmassa töissä. Lisäksi oli johtajaperheitä, joiden lapset laitettiin aina koko kesäksi, siis toukokuusta elokuun puoleen väliin, isovanhemmille monen sadan kilometrin päähän.
Muistan tuumineeni, että mitä järkeä on tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua olla, vaan niitä hoitavat jotkut perhetädit tai mummat. Me tavikset tulimme perheistä, joissa lapset elivät perheessä perheen mukana ja semmoisia tuli omistakin perheistä aikanaan.
Ja kyllähän ne olivat nämä paremmat, jotka aina lässytti, miten tärkeitä lapset on ja aina kannattaa sekin elämys elämään ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Ei, vaan syyllistäminen siitä että joku toinen haluaisi elää sitä elämää jota toinen ei koe omakseen rinnastetaan siihen, että syyllistetään joku toinen syömään koska joku toinen jossain haluaisi sen ruoan.
Älä esitä tyhmempää kuin olet.
Millä tavalla
a) minun sömäni ruoka poistaa Afrikassa nälkää näkevän lapsen nälän?
b) minun saamani lapsi ja sen toteaminen, ettei tämä olekaan hyvä juttu, poistaa sen lapsettomuudesta kärsivän ihmisen lapsettomuuden ja kärsimyksen?Samalla logiikalla sinun ei tarvitse käydä suihkussa, koska minä kävin jo ja arvostin tosi paljon puhdasta vettä ja hyvää saippuaa.
Positiivisesti kääntäen minun ei tarvitse hankkia lapsia niistä nauttiakseni, kun monet muut tuolla ovat jo hankkineet niitä lapsia ja nauttivat vanhemmuudesta.
Mitä ihmettä te saivartelette!
Lapset tuli hankittua. Hoidan lapset.
Lapset jäi hankkimatta. Hoidan hommani ilman.
..Mutta älkää rutisko, että lapset tuli hankittua. Lapset on ihmisiä ja te olette heistä vastuussa. Me kaikki ollaan.
Me ollaan tää yhteiskunta ja sen jäsenet, ja me kaikki ollaan velvollisia huolehtimaan heikommista ja pienistä.
Sitä, kun noihin kysymyksiin ei ole vastattu ja jatkuvasti ymmärretään väärin.
Ketjussahan juuri puhutaan lapsiaan katuvista vanhemmista eli rutina on ihan aiheena. Ei ole vielä näkynyt ketään, joka olisi kertonut jättäneensä lapsensa heitteille, vaikka niiden hankkimista katuukin.
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Onko ap:lla jotenkin tunnekylmä lapsi?
Tuntuu jotenkin tosi erikoiselta jos lapsi ei anna vanhemmilleen mitään positiivisia tunteita.
Eikö hän koskaan halaa, sano mitään positiivista?
Kaikkien ihmisten halailu ei anna kohteelleen mitään.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta siskollani on kaksi. Toiseen, vanhempaan ole kiintynyt ja tulemme hyvin toimeen. Toinen, nuorempi halailee ja kehuu, mutta en tunne mitään sitä kohtaan, joten tietenkään en saa niistä sen kehuista ja halailuista mitään muuta kuin vaivautuneen olon, koska minä koen sen lapsen käytännössä ventovieraana ihmisenä. Selitys minun kohdallani on se, että vanhempaa hoidin sen ollessa vauva, nuoremman syntyessä asuin ulkomailla pari vuotta ja näin sitä kerran vuodessa. En siis ole kiintynyt siihen ihmisenä mitenkään, mutta lapsi on sentimentaalisen kiintynyt siihen ajatukseen, että olen hänen tätinsä.
Voi olla, että ap:n ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumisessa on ollut jotain häikkää, jolloin lapsen halaukset eivät todellakaan välttämättä merkitse ap:lle mitään. Ei kenen hyvänsä kosketus ole positiivinen asia. Varsinkin jos on luonne, joka arvostaa kaikkein eniten omaa rauhaansa.
Ap, on hieno asia että olet nostanut tämän aiheen framille, vaikka saamasi palaute onkin paikoitellen aika ikävää. Kuulostaa myös siltä, että olet kaikesta huolimatta onnistunut lapsen kanssa ihan hyvin, mistä toivottavasti annat itsellesi kiitosta.
Ja voihan olla, että kun lapsi muuttaa kotoa ja suhteenne aikuistuu, alat lopultakin tuntea että homma kannatti sittenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.
Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.Luulen, että ymmärrät kuvion väärin päin. Ap:sta kupataan koko ajan liikaa ulos, mistä seuraa se tyhjyyden tunne. Ei kukaan jaksa vaan antamasta päästyään antaa. Osalla naisista hormonit tekee sen hurmoksellisen äidinrakkauden, minkä voimin jaksaa, mutta jos sitä ei tule, sitä vaan antaa ja antaa selkänahastaan, silkasta velvollisuudentunteesta.
Itselläni on nimittäin tuollainen tilanne vanhempieni kanssa. Rakastan kyllä heitä sellaisella ahdistavalla velvollisuudentuntoisella rakkaudella, mutta en varsinaisesti pidä heistä ihmisinä, en luultavasti olisi valinnut kumpaakaan ystäväkseni. Luulen, että vanhempanikin rakastavat minussa sitä muistamaansa pikkutyttöä, eivätkä varsinaisesti pidä aikuisesta minusta.
Joten jokainen vuorovaikutustilanne päättyy siihen, että minä olen kuin kuiviin väännetty rätti. Tuntuu, että olen vain antanut ja antanut saamatta mitään.
Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi olla läsnä tai kiitollinen siitä, mitä on. Ei minulla missään muissa kuvioissa ole tuollaista oloa. "annan" koko ajan miehelleni, enkä koe sitä mitenkään raskaana, koska tässä suhteessa antaessaan saa. Tai kun huolehdin koirastani, tottakai siitä on vaivaa, mutta siinäkin kohtaa antaessani saan myös.
Mutta jotkut ihmissuhteet vaan ovat sellaisia, että antaessaan EI saa.
Täytyy myös muistaa, että lapsikin on ihminen, ja kaikki ihmiset eivät vaan luonteen puolesta tule keskenään hirveän hyvin toimeen, vaikka kyseessä olisikin äiti ja lapsi. Kummassakaan ei silti välttämättä ole henkilönä mitään vikaa.
Niin, että lopulta ongelma olisikin siis se, että lapsi ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa muutoin viettäisi aikaa ja siten väsyttää koko touhu. Tätähän ovat osa jo ehdottaneet.
En tunnista itse omassa elämässäni tätä ongelmaa, sillä vaikka en olisi ystävä perheenjäsenieni kanssa toisessa elämässä, niin koska rakastan heitä ja olen elänyt tai kasvanut heidän kanssaan, niin meillä on yhteisiä juttuja ja koen heidät läheisiksi. Kun antaa ja jakaa itsestään, niin toisesta pitää enemmän ja kokee hänet läheiseksi.
Niin ehkä jotenkin vaikea ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Lasten arvon tajuaa joskus silloin, kun niitä ei ole.
Monen muunkin asian arvon tajuaa, sitten kun sen menettää tai sitä ei saavuta.
Kuten rahan, ystävien jne. Tästä voisi kertoa lukuisia esimerkkejä.
Minä taas voisin kertoa lukuisia esimerkkejä siitä, miten eri asioista eroon pääseminen tuottaa suurta helpotusta. Erittäinkin monenlaisten ihmissuhteiden päättyminen, voi mikä keveyden tunne kun opiskeluajan ystävät jäävät unholaan!
Minä olen muuten menettänyt sekä rahani että terveyteni, ja sen kautta tajusin, miten vähän arvoa lopulta niilläkään kummallakaan on.
Kumma, miten jotkut elävät tuollaisessa naistenlehtikliseemaailmassa ja ilmeisesti vielä uskovat noihin juttuihin. Että on jotain yleispäteviä totuuksia ja jotkut vaan eivät muka tajua niitä.
Kuitenkin todellisuus on joka ihmiselle omanlaisensa.
Omasta elämästä ei pidä luopua vaikka lapsia olisi. Omat haaveet, työ, harrastukset jne. Kun pitää omistaan kiinni, on paljon jaksavampi vanhempi lapselleen. Katkeruus myrkyttää ympäristönsäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että lasten kanssa ei aina ole helppoa. Lunta tulee tupaan. Pitää muistaa myös kasvattaa niitä lapsia.
Kyllä meillä ainakin lapset ja nuoret antavat myös positiivistä palautetta. Juuri äsken sain viestiä nuorelta, olet ihana ja sydän hymiöitä!!
Hävettää kirjoittaa, mutta kaikki eivät saa tuollaista palautetta.
Olen mielestäni ihan tavallinen äiti, mutta ilmeisesti olen kai liian kylmä tai mitä lie.
Eiköhän tuo äiti sydän_hymiöineen ole tuleva kultamummi.
Itse katsoisin epäonnistuneeni kasvattajana täysin, jos lapseni, lähettelisivät minulle viestejä ilman mitään järjellistä asiaa. Vielä banaaleja viestejä.
Turha odottaa teineiltä kiitosta. En oleta sellaista, olen heidän vanhempansa enkä mikään kaveri. Haluan toki ohjata heitä löytämään omat vahvuutensa, kehittämään itseään ja tekemään töitä tavoitteidensa eteen, mutta en arastele komentaa heitä, kieltää heiltä asioita, vaatia tekemään osuutensa kotitöistä tai muuten ansaita mälsän vanhemman leimaa. He saavat vapaasti haukkua minut psykoterapeutilleen. Osaan kyllä itse arvioida omin silmin onko kasvatukseni ollut tuloksellista.
Jos heiltä joskus vuosien päästä tippuu jokin kiitos siitä tuesta mitä nuoruudessaan saivat, se on pelkkää bonusta. Mutta ehkä se saa kyynelen nousemaan silmäkulmaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Alue: Aihe vapaa
Tai sitten ei. Esim mielensäpahoittajat käsite ei tule tyhjästä. Voihan se harmittaa, että asioilla on puolensa. Se ilmiö, mitä kuvaat, sitäkin on olemassa, mutta se ei poista sitä asiaa, että syyllistymisen kokemus on aina yksilöllinen. Ja jos haluaa selvitä keskustelusta moraalisena voittajana, niin auttaa, ettei käytä toisesta heti alussa kommentteja, kuten typerä jne. Sekin voi auttaa omaa asiaa, jos haluaa debatoida syvällisesti asioista ja olla moraalinen esimerkki. Ihan vain noin esimerkkinä.
Ehkäpä tuli täysosuma, kun kommentti noin voimakkaita tunteita herätti parissa mammassa.
Mutta hienosti syyllistit minua omassa tarinassasi. Syyllistämistähän tuo on, vaikka miten kääntelisi. Vai kuinka?