Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille vanhemmuus ei ehkä sovi, mutta lastaan ei kuitenkaan voi minnekään palauttaa. Lopulta on pelattava niillä korteilla, jotka on saanut ja löydettävä hyvä sekä kauneus niistä. Esimerkiksi voit löytää merkityksellisyyttä siitä, että olet antanut jollekin elämän. Sitähän varten lapsia syntyy.
Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut ilman lasta ja lopulta siihenkin ja kaikkiin muihinkin vaihtoehtoihin kuuluu paljon ikäviä tunteita, niistä ei pois pääse.
Älä kuitenkaan anna vanhemmuutesi estää itseltäsi kaikkia sinulle tärkeitä asioita. Jos haluat opiskella ja tehdä uraa, niitä voi toteuttaa myös vanhempana ja etenkin, kun lapsesi on jo noin vanha. Hän ei enää tarvitse sinua joka hetki.
Jos elämäsi on ylitsepääsemättömän raskasta ja ikävää, kannattaa hakea ammattilaisapua terveydenhuollosta.
Jatkan vielä, että elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pitää oppia vain hyväksymään tilanne, sillä hyväksyminen tekee lopulta elämästä helpompaa.
Yritä lisätä arkeesi asioita, joista pidät ja vähentää sellaista, mistä et pidä. Jos vaikkapa kotityöt uuvuttavat, niin teinihän voi osallistua (ja varmasti on hyvä, että muutoinkin jo osallistuu) ja saat sitä kautta kevennettyä kuormaa ja saat aikaa muulle.
Lapsuus on lopulta vain lyhyt ajanjakso elämästä. Ei mene enää kuin muutama vuosi ja sitten saat hyvin todennäköisesti kaiken ajan ja rahan itsellesi. Ja sitä aikaa on varmaan vielä monta vuosikymmentä.
Mietin, että sanonko ollenkaan, mutta minäminäminä ja mitä minä siitä saan -asenne saattaa tehdä onnettomaksi, sillä tuskin silloin saa ikinä sitä kaikkea, mitä haluaa. Onnellisimpia ovat yleensä ihmiset, jotka keskittyvät vähemmän itseensä ja antavat muille (työssä, lähipiirissä jne). Kaipa se lisää merkityksellisyyttä elämään.
Kyllä nyt tuon jokainen ymmärtää. Mutta mietin, ymmärrätkö sinä, mikä se tunne on, kun tajuaa, että juuri noin sitä on aina elänyt, mutta ei vaan meinaa jaksaa enää. Että kyse ei ole mistään psykologisesta tempusta, vaan ihan aidosta tunteesta, että tää meni nyt väärin. Pieleen. Huti.
Lapsi on jo itsellänikin teini ja noin olen elellytkin. En haikaile itselleni aikaa enkä rahaa. En oikeastaan haikaile yhtään mitään, totean vain, että on se sääli, että ne lupaukset, joita ihan takuulla annetiin, kun lapsentekoa mietin, eivät sitten olleetkaan totta. Harmittelen sitäkin, että en luottanut itseeni enemmän, vaan menin uskomaan näitä juttuja, että sitä katuu, että ei tee lapsia varmasti. Että lapsen teko on kuin avaisi yhden ikkunan lisää elämään! Että oma lapsi kyllä korvaa kaiken muun.
Sen vuoksi en suurin surmin mene tämmöisiä puhumaan ihmiselle, joka miettii, olisko hänestä vanhemmaksi. Ei, sanon vahvasti, että kuulostele itseäsi. Älä tee lasta siinä ajatuksessa, että eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Kyllä ottaa.
Myönnän että noin isossa ja peruuttamattomassa asiassa minulla ei ole kokemusta siitä, että valitsin väärin. Se ei kuitenkaan vähennä sitä sanomaa, mistä puhuin. Omien päätösten kanssa pitää oppia elämään.
Vaikka sinä, et olisi kiinnostunut omasta ajasta ja rahasta, niin Ap kertoi, kuinka häntä harmittaa se, että hänellä ei ole rahaa ja aikaa lapsen takia ja siksi toin esille, että tämä tilanne ei kestä enää pitkään, että hän kyllä vielä saa sen ajan ja rahan.
Ikävä, että sinulle on luvattu sellaista, mitä et lopulta saanutkaan. Minä itse en menisi sellaista lupaamaan. Voisin itse kertoa, että tämä sopii minulle ja miksi se sopii, mutta en voisi luvata, että se olisi oikea ratkaisu toiselle. Kaikki eivät pidä samoista asioista. Ihmiset ovat erilaisia. Kuten sanoit, niin kannattaa oppia tuntemaan itseään ja tehdä päätöksiä sen mukaan.
Mutta hae apua, jos et meinaa enää jaksaa.
Olen eri ja eri tilanteessakin, mutta kyllähän suurin osa elääkin omien päätöstensä kanssa parhaan kykynsä mukaan. Nyt onkin kysymys siitä, että kun joku huomaa tehneensä kieltämättä hitokseen isossa asiassa väärän päätöksen, häntä ei varmaankaan auta se, että hoetaan, että elä päätöksesi kanssa tai että hae apua.
En näkisi, että tuossa kannattaa takertua tuohonkaan että et saanut mitä luvattiin. Oletan, että kyse on eräänlaisen elämänharhan kuplan puhkeamisesta. Ja kun sitä tuo julki, saa kyllä hyviä neuvoja jälkeen päin sellaisilta, joilla ei ole asiasta yhtään tuollaista, vaan oikeastaan päinvastainen kokemus.
Ynnä kyllä sanoisin, että tässä keskustelussa on aika voimakkaasti painottunut se, että jokaisen vanhemman tulee olla kiitollinen, nöyrä ja onnellinen lapsistaan, kun on niitä saanut ja muutenkin käsittää, että sitä saa mitä tilaa ja on itsekästä muuta odottaakaan.
Ei välttämättä saa, vaikka kuinka tilaa. Siihenkin pitää sopeutua, sellaisena saatuun tilanteeseen. Lapset saadaan, lahjana. Ja onhan niitä muitakin lahjoja, joista voi olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Siinähän se vika onkin. Kuulostelet sitä miltä sinusta tuntuu, et sitä miltä joku tuntuu. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Ihmisen pitää olla aistit ja tunteet avoimina sille joka tulee ulkoa päin, eikä koko ajan käpertyä tunnustelemaan vain sitä omaa sisintä.
Ei hyvä luoja. Ensin ongelma oli se ettei ole pysähdytty fiilistelemään, nyt se että on liikaa fiilistelty. :D
Ei ei ja ei, kun fiilistellään väärin! Ei äiti-ihminen saa omia tunteitaan kuulostella, vaan nöyrästi pitää katsella ympärilleen ja miettiä, mistä kaikesta ylikävelemisestään tänään päättäisi olla kiitollinen.
Jos ymmärsin nyt keskustelua lukeneena oikein, niin on vain olemassa porukka, joka aivan oikein omasta kokemuksestaan käsin ajattelevat, että se lapsen olemassa olo lopulta kyllä palkitsee kaiken ja hyvittää kaiken. Ja on mahdotonta kuvitella, että jollekin toiselle ei.
Sen vuoksi aloitetaan aivan typerä vertailu lapsen hoidon ja bilettämisen kesken, eli hokemaan, että pitää ymmärtää, että ei voi saada kaikkea. Mutta ei ymmärretä, että ei tässä ole kyse mistään bilettämisestä ja matkustelusta, vaan siitä, että perhe-elämästä ei saa sitä tyydytystä, onnea ja täyttymystä, mitä sen hoetaan joka paikassa, tässäkin ketjussa, tuovan. Ei vaan saa, vaikka kuinka aamulla peilin edessä itselleen vakuuttelisi, että mulla on kaikki hyvin näin kuin on.
Silloin ei ole hyväksynyt elämää ja tätä hetkeä sellaisena, kuin se on, vaan itsekkäästi kuvittelee sen tilalle kaikkea muuta. Vaikka elämästä ei tiedä, edes lapsettomana. Lapseton voi haikailla lasta. Joku haikailee terveyttä, allerginen koiraa, kolmas kuuluisuutta tai jotakin tiettyä juttua tyyliin talo-perunamaa-farmariauto. Eli itsekkäästi halutaan asioita, ohjata omaa elämää. Vaikkei se todellisuudessa
ole mahdollista isossa mittakaavassa. Toki itse tekee valintoja. Et voi silti tietää, mihin se johtaa. Kuten ukrainalaisetkaan eivät tienneet. Joka tämän oivaltaa, kestää jopa sellaisissa olosuhteissa, mitä sota on tuonut tullessaan.On elämäntaito ottaa vastaan, mitä tulee,hyväksyä se aidosti ja toimia sen mukaan optimaalisesti. Kyse on halusta ja taidosta sopeutua. Tuli mitä tuli.
Ja niinhän aapeekin on tehnyt, sopeutunut.
En ymmärrä miten voidaan verrata vaikka kuuluisuuden tai rauhan ajan haikailua siihen, että haikailee olevansa lapseton. Lapsen hankkiminen on täysin oma henkilökohtainen ja vapaaehtoinen päätös, ympäristöstä johtuvat asiat (kuten sota) ei. On eri asia miettiä että oma päätös oli väärä, kuin toivoa ettei olisi allerginen koiralle.
Tässä osa puhuu nyt aidan seipäistä ja osa aidoista.
Ohis
Ei ap ole sopeutunut. Siitä tämä ketju keskustelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun olet vanha ja sinulla on aikaa miettiä elettyä elämääsi, niin tiedät että sillä oli tarkoitus:jälkeläinen/jälkeläiset, suvun jatkuvuus. Ainoa tapa tulla kuolemattomaksi, josta meillä on varmaa tietoa. Jos hyvin käy, niin sinua käydään katsomassa eikä tarvitse virua märissä vaipoissa hoitolaitoksessa, kenenkään välittämättä ja ilman vieraita.
Sinusta ei 100% varmuudella tule kuolematonta vaikka tekisit 20 lasta.
Ja todennäköisyys siihen että lapsesi hoitavat sinua vanhana on nykyään aika häviävän pieni. Märissä vaipoissa tulet virumaan sinäkin, mutta joku tuo ehkä välillä kukkakimpun siihen yöpöydälle.
Joo, siis miten ihmeessä lapset tekee kenestäkään kuolemattoman? Itse voisin ajatella että vaikka Vincent van Gogh on kuolematon. Tai Schjerfbeck (lapsettomia molemmat).
Omalla mummollani oli viisi lasta. Loppuaikoina hoitokodissa ja sairaalassa heistä kävi kolme (naispuoliset, aikuiset pojat eivät käyneet) ja olivat lopenuupuneita äitinsä hoitoon kaikki. Ja mummoni oli kiva ihminen, ei mikään hirviöäiti todellakaan.
Edes van Gogh ei ole kuolematon, hänkin on kyllä unohdettu vähintään seuraavassa 2000 vuodessa. ..
Nämä jotka kuvittelevat lisääntymisen tekevän kuolemattomaksi ovat aika hassuja ja pienimielisiä - kuinka monta esi-isää tai -äitiä he itse tuntevat edes nimeltä? Yltääkö edes sadan vuoden taa? Ja miten se edes tekee kuolemattomaksi jos joku muistaa sun nimen tai jopa tietää mitä puuhasit eläessäsi? Ihan yhtä kuollut se ihminen on silti, ja maailmankaikkeuden mittakaavassa tuhatkin vuotta on murto-osan hitunen.
Vaikka joku muistaisi sinut 10 000 vuotta, olet yhä kuollut ja se muisto ei todellisuudessa enää vastaa ollenkaan sitä millainen oikeasti olit, kun sinusta olisi maailman kuuluisimpana henkilönäkin tullut vain taru. Ja kun aurinko polttaa punaisena jättiläisena maapallon (tai todennäköisemmin, ihminen toimillaan aiheuttaa itsensä joukkotuhon), häviää se viimeinenkin taru. Se, että ihmisen keskimääräisen eliniän eli noin 80 vuoden sijaan olet mukana muistoissa lasten myötä max toisen 80v, ei ole lähelläkään kuolemattomuutta...
Anteeksi ohis, mutta kyllä taidehistoriassa käsitellään tuhansien vuosien takaisia juttuja (vanhimmat tunnetut luolamaalaukset ovat 45 000 v vanhoja) joten ihan hyvin voidaan van Gogh muistaa vielä 2000 v päästä :) Kaikesta muusta aivan samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
"Osannut"? Kammottava ajatusmaailma! Sääliksi käy apua hakevia äitejä, jotka kohtaavat tämmöisiä korppikotkia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Siinähän se vika onkin. Kuulostelet sitä miltä sinusta tuntuu, et sitä miltä joku tuntuu. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Ihmisen pitää olla aistit ja tunteet avoimina sille joka tulee ulkoa päin, eikä koko ajan käpertyä tunnustelemaan vain sitä omaa sisintä.
Ei hyvä luoja. Ensin ongelma oli se ettei ole pysähdytty fiilistelemään, nyt se että on liikaa fiilistelty. :D
Ei ei ja ei, kun fiilistellään väärin! Ei äiti-ihminen saa omia tunteitaan kuulostella, vaan nöyrästi pitää katsella ympärilleen ja miettiä, mistä kaikesta ylikävelemisestään tänään päättäisi olla kiitollinen.
Jos ymmärsin nyt keskustelua lukeneena oikein, niin on vain olemassa porukka, joka aivan oikein omasta kokemuksestaan käsin ajattelevat, että se lapsen olemassa olo lopulta kyllä palkitsee kaiken ja hyvittää kaiken. Ja on mahdotonta kuvitella, että jollekin toiselle ei.
Sen vuoksi aloitetaan aivan typerä vertailu lapsen hoidon ja bilettämisen kesken, eli hokemaan, että pitää ymmärtää, että ei voi saada kaikkea. Mutta ei ymmärretä, että ei tässä ole kyse mistään bilettämisestä ja matkustelusta, vaan siitä, että perhe-elämästä ei saa sitä tyydytystä, onnea ja täyttymystä, mitä sen hoetaan joka paikassa, tässäkin ketjussa, tuovan. Ei vaan saa, vaikka kuinka aamulla peilin edessä itselleen vakuuttelisi, että mulla on kaikki hyvin näin kuin on.
Silloin ei ole hyväksynyt elämää ja tätä hetkeä sellaisena, kuin se on, vaan itsekkäästi kuvittelee sen tilalle kaikkea muuta. Vaikka elämästä ei tiedä, edes lapsettomana. Lapseton voi haikailla lasta. Joku haikailee terveyttä, allerginen koiraa, kolmas kuuluisuutta tai jotakin tiettyä juttua tyyliin talo-perunamaa-farmariauto. Eli itsekkäästi halutaan asioita, ohjata omaa elämää. Vaikkei se todellisuudessa
ole mahdollista isossa mittakaavassa. Toki itse tekee valintoja. Et voi silti tietää, mihin se johtaa. Kuten ukrainalaisetkaan eivät tienneet. Joka tämän oivaltaa, kestää jopa sellaisissa olosuhteissa, mitä sota on tuonut tullessaan.On elämäntaito ottaa vastaan, mitä tulee,hyväksyä se aidosti ja toimia sen mukaan optimaalisesti. Kyse on halusta ja taidosta sopeutua. Tuli mitä tuli.
Ja niinhän aapeekin on tehnyt, sopeutunut.
En ymmärrä miten voidaan verrata vaikka kuuluisuuden tai rauhan ajan haikailua siihen, että haikailee olevansa lapseton. Lapsen hankkiminen on täysin oma henkilökohtainen ja vapaaehtoinen päätös, ympäristöstä johtuvat asiat (kuten sota) ei. On eri asia miettiä että oma päätös oli väärä, kuin toivoa ettei olisi allerginen koiralle.
Tässä osa puhuu nyt aidan seipäistä ja osa aidoista.
Ohis
Ei ap ole sopeutunut. Siitä tämä ketju keskustelee.
Onhan. Hän pitää huolen lapsistaan vaikka olisi onnellisempi ilman. Se juuri on sopeutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille vanhemmuus ei ehkä sovi, mutta lastaan ei kuitenkaan voi minnekään palauttaa. Lopulta on pelattava niillä korteilla, jotka on saanut ja löydettävä hyvä sekä kauneus niistä. Esimerkiksi voit löytää merkityksellisyyttä siitä, että olet antanut jollekin elämän. Sitähän varten lapsia syntyy.
Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut ilman lasta ja lopulta siihenkin ja kaikkiin muihinkin vaihtoehtoihin kuuluu paljon ikäviä tunteita, niistä ei pois pääse.
Älä kuitenkaan anna vanhemmuutesi estää itseltäsi kaikkia sinulle tärkeitä asioita. Jos haluat opiskella ja tehdä uraa, niitä voi toteuttaa myös vanhempana ja etenkin, kun lapsesi on jo noin vanha. Hän ei enää tarvitse sinua joka hetki.
Jos elämäsi on ylitsepääsemättömän raskasta ja ikävää, kannattaa hakea ammattilaisapua terveydenhuollosta.
Jatkan vielä, että elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pitää oppia vain hyväksymään tilanne, sillä hyväksyminen tekee lopulta elämästä helpompaa.
Yritä lisätä arkeesi asioita, joista pidät ja vähentää sellaista, mistä et pidä. Jos vaikkapa kotityöt uuvuttavat, niin teinihän voi osallistua (ja varmasti on hyvä, että muutoinkin jo osallistuu) ja saat sitä kautta kevennettyä kuormaa ja saat aikaa muulle.
Lapsuus on lopulta vain lyhyt ajanjakso elämästä. Ei mene enää kuin muutama vuosi ja sitten saat hyvin todennäköisesti kaiken ajan ja rahan itsellesi. Ja sitä aikaa on varmaan vielä monta vuosikymmentä.
Mietin, että sanonko ollenkaan, mutta minäminäminä ja mitä minä siitä saan -asenne saattaa tehdä onnettomaksi, sillä tuskin silloin saa ikinä sitä kaikkea, mitä haluaa. Onnellisimpia ovat yleensä ihmiset, jotka keskittyvät vähemmän itseensä ja antavat muille (työssä, lähipiirissä jne). Kaipa se lisää merkityksellisyyttä elämään.
Kyllä nyt tuon jokainen ymmärtää. Mutta mietin, ymmärrätkö sinä, mikä se tunne on, kun tajuaa, että juuri noin sitä on aina elänyt, mutta ei vaan meinaa jaksaa enää. Että kyse ei ole mistään psykologisesta tempusta, vaan ihan aidosta tunteesta, että tää meni nyt väärin. Pieleen. Huti.
Lapsi on jo itsellänikin teini ja noin olen elellytkin. En haikaile itselleni aikaa enkä rahaa. En oikeastaan haikaile yhtään mitään, totean vain, että on se sääli, että ne lupaukset, joita ihan takuulla annetiin, kun lapsentekoa mietin, eivät sitten olleetkaan totta. Harmittelen sitäkin, että en luottanut itseeni enemmän, vaan menin uskomaan näitä juttuja, että sitä katuu, että ei tee lapsia varmasti. Että lapsen teko on kuin avaisi yhden ikkunan lisää elämään! Että oma lapsi kyllä korvaa kaiken muun.
Sen vuoksi en suurin surmin mene tämmöisiä puhumaan ihmiselle, joka miettii, olisko hänestä vanhemmaksi. Ei, sanon vahvasti, että kuulostele itseäsi. Älä tee lasta siinä ajatuksessa, että eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Kyllä ottaa.
Myönnän että noin isossa ja peruuttamattomassa asiassa minulla ei ole kokemusta siitä, että valitsin väärin. Se ei kuitenkaan vähennä sitä sanomaa, mistä puhuin. Omien päätösten kanssa pitää oppia elämään.
Vaikka sinä, et olisi kiinnostunut omasta ajasta ja rahasta, niin Ap kertoi, kuinka häntä harmittaa se, että hänellä ei ole rahaa ja aikaa lapsen takia ja siksi toin esille, että tämä tilanne ei kestä enää pitkään, että hän kyllä vielä saa sen ajan ja rahan.
Ikävä, että sinulle on luvattu sellaista, mitä et lopulta saanutkaan. Minä itse en menisi sellaista lupaamaan. Voisin itse kertoa, että tämä sopii minulle ja miksi se sopii, mutta en voisi luvata, että se olisi oikea ratkaisu toiselle. Kaikki eivät pidä samoista asioista. Ihmiset ovat erilaisia. Kuten sanoit, niin kannattaa oppia tuntemaan itseään ja tehdä päätöksiä sen mukaan.
Mutta hae apua, jos et meinaa enää jaksaa.
Olen eri ja eri tilanteessakin, mutta kyllähän suurin osa elääkin omien päätöstensä kanssa parhaan kykynsä mukaan. Nyt onkin kysymys siitä, että kun joku huomaa tehneensä kieltämättä hitokseen isossa asiassa väärän päätöksen, häntä ei varmaankaan auta se, että hoetaan, että elä päätöksesi kanssa tai että hae apua.
En näkisi, että tuossa kannattaa takertua tuohonkaan että et saanut mitä luvattiin. Oletan, että kyse on eräänlaisen elämänharhan kuplan puhkeamisesta. Ja kun sitä tuo julki, saa kyllä hyviä neuvoja jälkeen päin sellaisilta, joilla ei ole asiasta yhtään tuollaista, vaan oikeastaan päinvastainen kokemus.
Ynnä kyllä sanoisin, että tässä keskustelussa on aika voimakkaasti painottunut se, että jokaisen vanhemman tulee olla kiitollinen, nöyrä ja onnellinen lapsistaan, kun on niitä saanut ja muutenkin käsittää, että sitä saa mitä tilaa ja on itsekästä muuta odottaakaan.
Ei välttämättä saa, vaikka kuinka tilaa. Siihenkin pitää sopeutua, sellaisena saatuun tilanteeseen. Lapset saadaan, lahjana. Ja onhan niitä muitakin lahjoja, joista voi olla kiitollinen.
Lapsettomuus on surullinen ja rankka asia siitä kärsiville, mutta ei valitettavasti liity tähän aiheeseen.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille vanhemmuus ei ehkä sovi, mutta lastaan ei kuitenkaan voi minnekään palauttaa. Lopulta on pelattava niillä korteilla, jotka on saanut ja löydettävä hyvä sekä kauneus niistä. Esimerkiksi voit löytää merkityksellisyyttä siitä, että olet antanut jollekin elämän. Sitähän varten lapsia syntyy.
Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut ilman lasta ja lopulta siihenkin ja kaikkiin muihinkin vaihtoehtoihin kuuluu paljon ikäviä tunteita, niistä ei pois pääse.
Älä kuitenkaan anna vanhemmuutesi estää itseltäsi kaikkia sinulle tärkeitä asioita. Jos haluat opiskella ja tehdä uraa, niitä voi toteuttaa myös vanhempana ja etenkin, kun lapsesi on jo noin vanha. Hän ei enää tarvitse sinua joka hetki.
Jos elämäsi on ylitsepääsemättömän raskasta ja ikävää, kannattaa hakea ammattilaisapua terveydenhuollosta.
Jatkan vielä, että elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pitää oppia vain hyväksymään tilanne, sillä hyväksyminen tekee lopulta elämästä helpompaa.
Yritä lisätä arkeesi asioita, joista pidät ja vähentää sellaista, mistä et pidä. Jos vaikkapa kotityöt uuvuttavat, niin teinihän voi osallistua (ja varmasti on hyvä, että muutoinkin jo osallistuu) ja saat sitä kautta kevennettyä kuormaa ja saat aikaa muulle.
Lapsuus on lopulta vain lyhyt ajanjakso elämästä. Ei mene enää kuin muutama vuosi ja sitten saat hyvin todennäköisesti kaiken ajan ja rahan itsellesi. Ja sitä aikaa on varmaan vielä monta vuosikymmentä.
Mietin, että sanonko ollenkaan, mutta minäminäminä ja mitä minä siitä saan -asenne saattaa tehdä onnettomaksi, sillä tuskin silloin saa ikinä sitä kaikkea, mitä haluaa. Onnellisimpia ovat yleensä ihmiset, jotka keskittyvät vähemmän itseensä ja antavat muille (työssä, lähipiirissä jne). Kaipa se lisää merkityksellisyyttä elämään.
Kyllä nyt tuon jokainen ymmärtää. Mutta mietin, ymmärrätkö sinä, mikä se tunne on, kun tajuaa, että juuri noin sitä on aina elänyt, mutta ei vaan meinaa jaksaa enää. Että kyse ei ole mistään psykologisesta tempusta, vaan ihan aidosta tunteesta, että tää meni nyt väärin. Pieleen. Huti.
Lapsi on jo itsellänikin teini ja noin olen elellytkin. En haikaile itselleni aikaa enkä rahaa. En oikeastaan haikaile yhtään mitään, totean vain, että on se sääli, että ne lupaukset, joita ihan takuulla annetiin, kun lapsentekoa mietin, eivät sitten olleetkaan totta. Harmittelen sitäkin, että en luottanut itseeni enemmän, vaan menin uskomaan näitä juttuja, että sitä katuu, että ei tee lapsia varmasti. Että lapsen teko on kuin avaisi yhden ikkunan lisää elämään! Että oma lapsi kyllä korvaa kaiken muun.
Sen vuoksi en suurin surmin mene tämmöisiä puhumaan ihmiselle, joka miettii, olisko hänestä vanhemmaksi. Ei, sanon vahvasti, että kuulostele itseäsi. Älä tee lasta siinä ajatuksessa, että eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Kyllä ottaa.
Myönnän että noin isossa ja peruuttamattomassa asiassa minulla ei ole kokemusta siitä, että valitsin väärin. Se ei kuitenkaan vähennä sitä sanomaa, mistä puhuin. Omien päätösten kanssa pitää oppia elämään.
Vaikka sinä, et olisi kiinnostunut omasta ajasta ja rahasta, niin Ap kertoi, kuinka häntä harmittaa se, että hänellä ei ole rahaa ja aikaa lapsen takia ja siksi toin esille, että tämä tilanne ei kestä enää pitkään, että hän kyllä vielä saa sen ajan ja rahan.
Ikävä, että sinulle on luvattu sellaista, mitä et lopulta saanutkaan. Minä itse en menisi sellaista lupaamaan. Voisin itse kertoa, että tämä sopii minulle ja miksi se sopii, mutta en voisi luvata, että se olisi oikea ratkaisu toiselle. Kaikki eivät pidä samoista asioista. Ihmiset ovat erilaisia. Kuten sanoit, niin kannattaa oppia tuntemaan itseään ja tehdä päätöksiä sen mukaan.
Mutta hae apua, jos et meinaa enää jaksaa.
Olen eri ja eri tilanteessakin, mutta kyllähän suurin osa elääkin omien päätöstensä kanssa parhaan kykynsä mukaan. Nyt onkin kysymys siitä, että kun joku huomaa tehneensä kieltämättä hitokseen isossa asiassa väärän päätöksen, häntä ei varmaankaan auta se, että hoetaan, että elä päätöksesi kanssa tai että hae apua.
En näkisi, että tuossa kannattaa takertua tuohonkaan että et saanut mitä luvattiin. Oletan, että kyse on eräänlaisen elämänharhan kuplan puhkeamisesta. Ja kun sitä tuo julki, saa kyllä hyviä neuvoja jälkeen päin sellaisilta, joilla ei ole asiasta yhtään tuollaista, vaan oikeastaan päinvastainen kokemus.
Ynnä kyllä sanoisin, että tässä keskustelussa on aika voimakkaasti painottunut se, että jokaisen vanhemman tulee olla kiitollinen, nöyrä ja onnellinen lapsistaan, kun on niitä saanut ja muutenkin käsittää, että sitä saa mitä tilaa ja on itsekästä muuta odottaakaan.
Ei välttämättä saa, vaikka kuinka tilaa. Siihenkin pitää sopeutua, sellaisena saatuun tilanteeseen. Lapset saadaan, lahjana. Ja onhan niitä muitakin lahjoja, joista voi olla kiitollinen.
Lapsettomuus on surullinen ja rankka asia siitä kärsiville, mutta ei valitettavasti liity tähän aiheeseen.
-eri
Useassa tekstissä on tuotu esiin, että jos pidä lapsistaan, niin toinen ääripää on että ei ole lapsia. Liittyy aiheeseen monessa kommentissa, tulisiko ne kommentit poistaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Eikä tässä syyllistymisestä puhutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia tunteita voi tulla lasten kanssa, etenkin jos ei ole toista aikuista jakamassa arkea. Yksinhuoltajana on varmasti rankkaa eikä ap mitään sääliä tässä kaipaakaan. Itselleni tulee tunne, että hänellä on ollut liian suuret odotukset siitä että lapset tekisivät hänen elämästään hyvän tai paremman. Onni täytyisi löytää omasta itsestään eikä ketään voi velvoittaa tekemään itseään onnelliseksi. Voihan olla että hän on myös yksinäinen ja masentunut eikä näin ollen pysty kokemaan iloa mistään , edes lapsistaan. Vertaistuki ehkä auttaisi. Itse olen tehnyt väitöskirjaa äitiyslomalla. En lukenut naistenlehtiä vaan tieteellisiä artikkeleita. Lapsia minulla on neljä, viides tulossa. Mies on vaihtunut matkan varrella. Uusi kumppani minulla on. Lapset eivät ole estäneet minua saavuttamasta unelmiani. Rakastan lapsiani yli kaiken. He ovat parasta mitä olen saanut aikaiseksi elämässäni. Oma äitini oli myös rakastava emohahmo. Häneltä olen ehkä perinyt lapsirakkauden ja huolehtimisen taidon. Täytyy vielä todeta että yksin en ehkä olisi jaksanut niin hyvin vaan todella tärkeää ollut kumppanin tuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Eikä tässä syyllistymisestä puhutakaan.
Puhutaan, yksi syyllistyi ja jankkaa, että tuli syyllistetyksi. Eli puhutaan syyllistymisestä. Kaikki ei syyllisty kaikesta, you know!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi nepsy- lasta kohta aikuisuuteen saattaneena voin sanoa, että jos voisin valita, niin en lähtisi tähän. Multa on mennyt kaikki, mielenterveyttä myöten ja huoli lapsista on läsnä yhä, koska joudun yhä huolehtimaan heidän pärjäämisestään.
Vähän ääripään esimerkki, mutta ystäväni sairastui yh-äitinä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön (bibo) 6 vuoden jälkeen autistisen lapsen vanhempana. Joutui osastolle tarkkailuun viikoksi, kun mielenterveyshäitiö painui psykoosin puolelle ja vasta sitten sai diagnoosin. Oli vain ajatellut, että tämä elämä nyt on vaan raskasta, pakko jaksaa. Lapsi vaati enemmän mitä äidillä oli resursseja, enkä oikein usko, että hän on mitenkään erityisen kiitollinen tai onnellinen siitä, että syntyi lapsi ja mielenterveys meni.
Sama tilanne, lapsiluku jäi yhteen, kun tajusin mihin olin ryhtynyt jo lapsen ollessa vauva. En osannut käsittää miten elämää ja olemassaoloa järisyttävän kamalaa on olla vanhempi. Paremmalla tiedolla en todellakaan olisi ottanut sellaista vastuuta. No, lapseni on kohta täysi-ikäinen, tietenkin rakastan häntä enemmän kuin mitään, mutta sekään ei ole vain positiivinen asia, vaan sen mukana tulee jatkuva taustahuoli, vaikka onkin hyvin pärjäävä ja tällä hetkellä onnellinen/asiansa ovat hyvin.
Lisäksi noille avun hakemisesta puhuville: Millaista apua luulette olevan tarjolla? Monet eivät vain sovi vanhemmiksi, ja virhe on jo tapahtunut, eikä sitä voi muuttaa. Toki voi yrittää keinotekoisesti uskotella itselleen muuta, itse mm kävin aikoinaan terapiassa tuntemuksiani selvitelläkseni, otin kaiken saamani avun ja tuen vastaan, mieheni hoiti osansa aika hyvin, pahimpina vaiheina kokeilin masennuslääkitystäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Niin? Alkuperäisessä kommentissa ap:n täytyisi olla muka kiitollinen äitiydestä, koska jotkut muut ovat jääneet tahattomasti lapsettomiksi. Koulussa olisi pitänyt olla muka kiitollinen siitä inhokkiruuasta, koska joillain muilla ei ole ruokaa ollenkaan. Jos ap ei nauti äitiydestä, kuten on kirjoittanut, niin silloin se on hänelle sitä inhokkiruokaa, joka joidenkin logiikalla on pois muilta.
Seli Seli..
Käy selväksi, että sulle kipeä asia on jos äitiydestä nauttiiSinä et vain halua ymmärtää pointtia. Se, että joku ei nauti äitiydestä, ei ole keneltäkään tahattomasti lapsettomalta pois ja aivan naurettavaa esittää, että sellaisen henkilön tulisi tuntea huonoa omaatuntoa tunteistaan joidenkin muiden ihmisten tilanteen takia. Taitaa sinulle olla kipeä asia.
Miksi olisi, kun nautin vanhemmuudesta. Ihmettelen, miksi sinä reagoit niin voimakkaasti. Pitäisikö sinun tarkastella sitä? Jos osaat. Toki on helpompi nähdä ongelma toisen ihmisen kommentissa, kuin omassa suhteettomasti reaktiossa. Onnea jatkoon!
Ei tässä kukaan reagoi voimakkaasti, vaan yrittää saada sinut ymmärtämään lukemasi. Et ymmärtänyt koko kommenttia alkuunkaan ja jankkaat silti siitä täällä jo ties monennenetta sivua.
Ohis
Syyllistämisen ja syyllistymisen ero ei muutu, vaikka kuinka joku toinen jankkaa, edelleen. Osa tajuaa, osa ei.
T. EriEikä sitä eroa tässä tarvitakaan, kun puhutaan syyllistämisestä. Lue alkuperäinen kommentti niin ymmärrät sinäkin.
Et pääse kyllä väittämään, että et reagoi voimakkaasti. Ero syntyy omassa mielessä tai sitten ei. Jaksat jankata. Tuo ei auta ap:tä yhtään jonka elämää varjostaa rahanpuute ja väsymys.
Kerro nyt vihdoin mikä ero? Mitä väliä sillä erolla on kun kommentissa josta puhutaan oli kyse syyllistämisestä? Älä nyt vaihda aihetta kun itse aloitit. Haluan tietää mitä kohtaa et ymmärrä.
Eiköhän meille jo käynyt selväksi, että koit asian syyllistämisenä. Lopettakaa molemmat jankkaaminen!
"Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä."Ei tuossa mitään kokemista ole. Syyllistämistä ihan mustaa valkoisella.
Usko tai älä, niin syyllistyminen on subjektiivinen kokemus, eli henkilökohtainen kokemus.
Eikä tässä syyllistymisestä puhutakaan.
Puhutaan, yksi syyllistyi ja jankkaa, että tuli syyllistetyksi. Eli puhutaan syyllistymisestä. Kaikki ei syyllisty kaikesta, you know!
Ei täällä ole vain yksi jankkaamassa syyllistämisestä ja nyt minäkin liityn kerhoon. On olemassa ihmisiä, jotka tölvivät ajattelemattomia, loukkaavia ja törkeitäkin kommentteja. Kun heille huomauttaa asiasta, niin vastauksena on että en sitä noin tarkoittanut, mitäs otit sen noin, oma vika. Eli oma huono käytös käännetään toisen syyksi, päälle vielä ehkä sanotaan, että älä ole noin herkkä.
Tässä sanailussa on kyse samasta asiasta.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille vanhemmuus ei ehkä sovi, mutta lastaan ei kuitenkaan voi minnekään palauttaa. Lopulta on pelattava niillä korteilla, jotka on saanut ja löydettävä hyvä sekä kauneus niistä. Esimerkiksi voit löytää merkityksellisyyttä siitä, että olet antanut jollekin elämän. Sitähän varten lapsia syntyy.
Et voi tietää, millaista elämäsi olisi ollut ilman lasta ja lopulta siihenkin ja kaikkiin muihinkin vaihtoehtoihin kuuluu paljon ikäviä tunteita, niistä ei pois pääse.
Älä kuitenkaan anna vanhemmuutesi estää itseltäsi kaikkia sinulle tärkeitä asioita. Jos haluat opiskella ja tehdä uraa, niitä voi toteuttaa myös vanhempana ja etenkin, kun lapsesi on jo noin vanha. Hän ei enää tarvitse sinua joka hetki.
Jos elämäsi on ylitsepääsemättömän raskasta ja ikävää, kannattaa hakea ammattilaisapua terveydenhuollosta.
Jatkan vielä, että elämässä on paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pitää oppia vain hyväksymään tilanne, sillä hyväksyminen tekee lopulta elämästä helpompaa.
Yritä lisätä arkeesi asioita, joista pidät ja vähentää sellaista, mistä et pidä. Jos vaikkapa kotityöt uuvuttavat, niin teinihän voi osallistua (ja varmasti on hyvä, että muutoinkin jo osallistuu) ja saat sitä kautta kevennettyä kuormaa ja saat aikaa muulle.
Lapsuus on lopulta vain lyhyt ajanjakso elämästä. Ei mene enää kuin muutama vuosi ja sitten saat hyvin todennäköisesti kaiken ajan ja rahan itsellesi. Ja sitä aikaa on varmaan vielä monta vuosikymmentä.
Mietin, että sanonko ollenkaan, mutta minäminäminä ja mitä minä siitä saan -asenne saattaa tehdä onnettomaksi, sillä tuskin silloin saa ikinä sitä kaikkea, mitä haluaa. Onnellisimpia ovat yleensä ihmiset, jotka keskittyvät vähemmän itseensä ja antavat muille (työssä, lähipiirissä jne). Kaipa se lisää merkityksellisyyttä elämään.
Kyllä nyt tuon jokainen ymmärtää. Mutta mietin, ymmärrätkö sinä, mikä se tunne on, kun tajuaa, että juuri noin sitä on aina elänyt, mutta ei vaan meinaa jaksaa enää. Että kyse ei ole mistään psykologisesta tempusta, vaan ihan aidosta tunteesta, että tää meni nyt väärin. Pieleen. Huti.
Lapsi on jo itsellänikin teini ja noin olen elellytkin. En haikaile itselleni aikaa enkä rahaa. En oikeastaan haikaile yhtään mitään, totean vain, että on se sääli, että ne lupaukset, joita ihan takuulla annetiin, kun lapsentekoa mietin, eivät sitten olleetkaan totta. Harmittelen sitäkin, että en luottanut itseeni enemmän, vaan menin uskomaan näitä juttuja, että sitä katuu, että ei tee lapsia varmasti. Että lapsen teko on kuin avaisi yhden ikkunan lisää elämään! Että oma lapsi kyllä korvaa kaiken muun.
Sen vuoksi en suurin surmin mene tämmöisiä puhumaan ihmiselle, joka miettii, olisko hänestä vanhemmaksi. Ei, sanon vahvasti, että kuulostele itseäsi. Älä tee lasta siinä ajatuksessa, että eihän se mitään ota, jos ei annakaan. Kyllä ottaa.
Kaikissa muissa asioissa ymmärretään, että kaikki ei sovi kaikille, eikä ole kaikille mieleen. Jopa niistä kaikkien inhomista tykyhippapussijuoksupäivistä tykkäävät jotkut ihmiset ihan aidosti. On OK sanoa, että kokeilin työpaikkana myyntiä/asiakaspalvelua/lentoemon hommaa/kiinteistövälitystä/matkailua/lastenhoitoa/opetusta/jen. enkä tykännyt, joten vaihdoin alaa. En tykännyt tästä kumppaniehdokkaasta. Tämä parisuhde ei enää antanut mitään. Tämä lemmikki ei sovikaan minulle. Tämä harrastus imee minut kuiviin vaikka se piristää muita. Tämä asuinalue ei ollutkaan sellaista, mitä ajattelin. Tällainen koti on sittenkin parempi kuin se, mitä ajattelin.
Kaikkia näitä on OK katua ja pyrkiä muuttamaan.
Vain lasten kohdalla ei tabumaisesti saa koskaan sanoa, että p4ska reissu, väärin valittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Äitiydestä nauttiminen rinnastetaan inhokkiruokaan....
Ei, vaan syyllistäminen siitä että joku toinen haluaisi elää sitä elämää jota toinen ei koe omakseen rinnastetaan siihen, että syyllistetään joku toinen syömään koska joku toinen jossain haluaisi sen ruoan.
Älä esitä tyhmempää kuin olet.
Millä tavalla
a) minun sömäni ruoka poistaa Afrikassa nälkää näkevän lapsen nälän?
b) minun saamani lapsi ja sen toteaminen, ettei tämä olekaan hyvä juttu, poistaa sen lapsettomuudesta kärsivän ihmisen lapsettomuuden ja kärsimyksen?
Samalla logiikalla sinun ei tarvitse käydä suihkussa, koska minä kävin jo ja arvostin tosi paljon puhdasta vettä ja hyvää saippuaa.
Positiivisesti kääntäen minun ei tarvitse hankkia lapsia niistä nauttiakseni, kun monet muut tuolla ovat jo hankkineet niitä lapsia ja nauttivat vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika purkaa myytti, että vanhemmuus olisi jokin mahtava kokemus.
Se on pelkkää suorittamista. Kasvattamista, stressiä, huolta, vääntämistä.
Tulevaisuus on lisäksi hyvin synkkä kriiseineen. Ihmettelen, että Suomeen syntyy edes tämän verran lapsia mitä nyt.
Kyllä se on. Nykyään vain ei ilmeisesti osata enää nauttia siitä, kun korostetaan millaista elämän muka pitäisi olla. Kun esim. vietät perjantai-iltana, saatko intoa ja tyydytystä tehdessäsi jotakin ihanaa ihanien lastesi kanssa ja perheenä, vai etkö kestä ajatusta siitä ettet pääse ravintolaan ryyppäämään kavereiden kanssa, koska vanhempasi eivät ota lapsia hoitoon tänä viikonloppuna?
Ikään kuin tässä olisi vain nuo kaksi ääripäätä, täydellisen kunnolliset vanhemmat ja hedonistisesti rellestävät lapsettomat. Todellisuudessa suurin osa ihmisistä on jossain ääripäiden välimaastossa, asiassa kuin asiassa.
Minun lapseton hedonistinen rellestys oli 20-vuotiaana ja 40-vuotiaana tismalleen sama eli kotona hyvän kirjan tai sarjakuvan parissa :D Niin "aikuiseksi" en ole vielä kasvanut, että vierellä olisi lasi viiniä, mutta suklaa ajaa saman asian, kun haluan oikein revitellä!
Siinähän kadut.
Hyppää vaikka takaisin kirjan sivulle tarinaasi? Tai videopeliin?
Kuinkahan paljon sun vanhemmat katuivat sitä,, että sinut saivat riipakseen?
Olet nyt elämässä elämää. Oikeeta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne, lapsiluku jäi yhteen, kun tajusin mihin olin ryhtynyt jo lapsen ollessa vauva. En osannut käsittää miten elämää ja olemassaoloa järisyttävän kamalaa on olla vanhempi. Paremmalla tiedolla en todellakaan olisi ottanut sellaista vastuuta. No, lapseni on kohta täysi-ikäinen, tietenkin rakastan häntä enemmän kuin mitään, mutta sekään ei ole vain positiivinen asia, vaan sen mukana tulee jatkuva taustahuoli, vaikka onkin hyvin pärjäävä ja tällä hetkellä onnellinen/asiansa ovat hyvin.
Lisäksi noille avun hakemisesta puhuville: Millaista apua luulette olevan tarjolla? Monet eivät vain sovi vanhemmiksi, ja virhe on jo tapahtunut, eikä sitä voi muuttaa. Toki voi yrittää keinotekoisesti uskotella itselleen muuta, itse mm kävin aikoinaan terapiassa tuntemuksiani selvitelläkseni, otin kaiken saamani avun ja tuen vastaan, mieheni hoiti osansa aika hyvin, pahimpina vaiheina kokeilin masennuslääkitystäkin.
No jos joku sanoo, että ei vaan enää jaksa, niin jotainhan asialle pitää tehdä. Eihän niin voi jatkaa. Eli mitäpä jos on fyysisessä terveydessä tai mielenterveydessä haittaa, joka estää jaksamasta, niin sitä olisi hyvä hoitaa ja asia voi jo ratketa sillä. Jos tekee kaiken aina yksin, niin olisiko apua mahdollisesta toisesta/muista vanhemmista, isovanhemmista, muista sukulaisista tai ystävistä. Jos ei enää kykene huolehtimaan enää lapsestaan, kun jaksaminen tai osaaminen ei riitä, niin lastensuojelu voi auttaa.
Alue: Aihe vapaa
En pakota ketään olemaan onnellinen lapsistaan, vaan yritin neuvoa näkemään omassa elämässään edes jotain hyvää, sillä se auttaa jaksamaan.
Ja jos joku sanoo (tässä kommenttiketjussa), että ei vaan enää jaksa, niin silloin mielestäni ei ole lainkaan väärin ehdottaa hakemaan apua, on se sitten läheisiltä, terveydenhuollosta tai vaikka lastensuojelusta.
On normaalia murehtia ja surra, mutta jos jää siihen tunteeseen vatvomaan ikuisesti, niin mikään ei muutu paremmaksi. Elämästä tulee vain ikävämpää.
Ikävä, että ap ja tämän kommenttiketjun anonyymi kärsivät, mutta heidän kannattaa silloin yrittää päästä siitä kroonisesta kärsimyksestä tai löytää edes joitain ilonpilkahduksia, jotka auttavat jaksamaan.