Mikä on mielestäsi kaunein koirarotu? Entä rumin? Entäs suosikkirotusi?
Itse olen aina rakastanut suomenajokoiria, rakkaus kyseiseen rotuun syttyi jo pikku kakarana, kun sedälläni oli todella ihana ajokoira narttu, todella ihana otus.
Eli suosikkirotuni on ehdottomasti tuo ajokoira. Lisäksi tykkään nöffeistä, berneistä, sprinkuista, beagleista, basseteista, huskeista (nämä ovat oikeastaan kakkosena), doppereista, alaskanmalamuuteista, bordereista ja russeleista.
Kaunein rotu on mielestäni irlannin setteri (se punainen). Westie tulee hyvänä kakkosena ja afgaanin vinttikoira tulee hyvänä kolmosena.
Rumin, mm. Niitä on monta, MOPSI (sori kaikki mopsien omistajat! Mutta tuo on kyllä niin ruma otus kuin olla ja voi), se kyömykuono pittbull (se "tappajakoira", joka on suurimmassa osassa maata laiton koirarotu), buldoggi (vaikka muuten tykkäänkin kyseisestä rodusta, mutta se lyttykuono on karsee), whippet (vinttarit on muuten kivoja otuksia, mutta whippetit näyttää ihan koiramaailman anorektikoilta), bordeuxin doggi (?) on myös karseen näköinen, naama on yhtä ruttua, samoin karvattoamt koirat (harjis ym.) on myös karsean näköisiä. Kyllä koirille (ja kissoille, rotille ja marsuille) kuuluu karvat.
Kommentit (196)
Varastetut koirat vai rehellisesti ostetut koirat ??? Varmaan toi meiltä varastettu Lassie ja etelä - venäjän paimenkoira ,helluntailaiset muuten varastelee koiria myös muun lisäksi . Ahneus vai kateus ? Synti kuitenkin. Myös kissoja on viety ehkä ne on uhrattu niiden jumalille .
Kaikki koirat ovat kauniita, mutta en erityisesti pidä chihuahuoista. Johtuu enemmänkin siitä, että tietty ihmistyyppi hankkii niitä eikä jaksa kouluttaa, koska ajattelee, ettei pikkukoira mitään pahaa kuitenkaan tee.
Suosikkirotuni ovat mäyräkoira ja kääpiösnautseri.
Vierailija kirjoitti:
Kaunein on kääpiöpinseri(ni), koska ne ovat pienestä koosta huolimatta koira näköisiä. Jotkut tulleet kysymäänkin että onko tuo dobermanni. Kääpiöpinseri on loistava vahti, on vahva ja silti samaan aikaan sylikoira. Pistää jopa vanhempieni dobermannin ja sukulaisen labbiksetkin järjestykseen. Rumin koira on mielestäni bullterrieri mikä on eri asia kuin pitbull. En tykkää bullterriereiden kuonon muodosta yhdisyettynä niihin silmiin. Chihuahuakin kuuluu myös niihin rumiin ja varsinkin jos on ne silmät, jotka meinaa tippua päästä ja on lähes kalju.
Täällä toinen kääpiöpinserin omistaja ja allekirjoitan nuo kuvaukset täysin :)
Britannian kruunupäät ainakin ovat perkeleen rumia. Rankkurille joutaisivat...
Kaunein koira: kultainennoutaja
Rumin : molossit (kuten napolinmastifffi ymv), pitbullit ja muut 'voimarodut' am.bullit yms. (erit. typistetyt) ja lyttykuonot
Suosikkirotuni: tanskalais-ruotsalainen pihakoira - luonteeltaan iloinen, koulutettava. sopivan kokoinen (ei liian pieni ei liian iso, voi nostaa ja ottaa kainaloon), siisti ja helppo pitää puhtaana, suht terve rotu
Minun mielestä kauneimmat/söpöimmät/nätimmät koirarodut ovat bordercollie ja siperianhusky.Rumin koirarotu on ehkä rottweiler.Sillä on ruma pään muoto,mutta ei se silti ruma rotu ole:)
Pidän pystykorvia kauneimpina rotuina, esim. suomenpystykorva, japaninpystykorva, husky ja shiba. Rumimpia taas lyttynaamat eism. bulldogit ja mopsit jotka on paitsi rumia, myös sairaita.
Kaunein koirarotu on punainen irlanninsetteri.
Kauneimmat on suomenpystykorva (voi kun metsästäisin!!) ja azawakh.
Rumimmista jos pitää valita yksittäinen piirre, niin karvattomat, mun mielestä iljettävän näköisiä. Samoin kuonottomat koirat on kuin jotain elokuvien hirviöitä (ja siis koirathan on tuohon täysin syyttömiä, en vihaa niitä rotuja, päinvastoin säälin että niiden täytyy olla kehojensa vankeja).
Suosikkirotuja on perus pystykorvat ja saksanpaimenkoirat.
Kaunein on afgaaninvinttikoira.
En osaa sanoa vaan yhtä joten..
Kaunein: siperianhusky, alaskanmalamuutti, valkoinenpaimenkoira, ibizanpodenco, saarloos wolfhond, ceskoslovensky vlciak
Rumin: mopsi, bulldoggi, cane corso, pitbull
Suosikkirotu: siperianhusky, saarloos ja vlciak
Mun mielestä terve koira on parhaimman näköinen eli kaikkein alkukantaisimpina säilyneet rodut tai jopa sekarotuiset. Suomalaisista roduista kauneimmaksi sanoisin Lapinporokoiran, Suomenlapinkoiran tai Suomenpystykorvan, ovat yleensä pitkäikäisiäkin. Soveltuvat myös parhaiten suomen sääolosuhteisiin. Tykkään myös siitä jos rodun sisällä ei vallitse ulkonäön suhteen liian tiukkoja kriteerejä, eli mielummin niin että luonne/käyttöominaisuudet+ terveys edellä.
Kaunein Collie, rumin kaikki bulldogit
Minä tykkään kanssa näistä alkukantaisista roduista. Sopusuhtainen, pystykorvainen ja kippurahäntäinen koira ilman muhkeaa, pitkää turkkia. Rumimpina pidän pitkälle jalostettuja koiria, jotka eivät muistuta enää millään tapaa alkuperäistä perimäänsä. Eli kaikki lyttykuonot, kääpiökoirat ja muuten vaan epäsopusuhtaiset.
Suosikkirotuni on karjanlankarhukoira, jos sekarotuista ei voi sanoa. Ei liene yllätys, että minulla on sekarotuinen karhukoira.
Mäyräkoira on kaunein ja paras ns. lempikoira.
Rumia koiria ei ole. Kaikki ns. rumatkin on yleensä jotenkin viehättäviä tai vinkeän näköisiä.
Jos olis pakko sanoa joku ruma niin ehkä se joku täysin rypyistä koostuva koirarotu, joku sellainen karvamöhkö jolta ei näy edes silmiä tai joku kaulaton jättikokoinen pystykorva.. En tiedä nimeä rodulle.
Kauneimmat: täysin musta saksanpaimenkoira, siperianhusky ja pitkäkarvainen collie.
Rumimpia en osaa enkä halua sanoa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Pidän isoista koirista: Bernin paimenkoira, Newfoundlandinkoira, Collie. Lapsuuden kaverina oli ihana. Airedalenterrieri. Muistelen tätä airista vielä vuosikymmenien jälkeen kaiholla.
MUN SUOSIKIT CHOW CHOW. ROTTWEILER. BERNHARDINKOIRA. NEWFOUNDLANDINKOIRA. ALASKANMALAMUUTI. WALESINSPRINGER. ENGLANNINSPRINGER. TANSKANDOGGI
EI ISKE BASENJI+YMS SEN RYHMÄN RODUT
KAUNEIMMAT
CHOW CHOW
DOGO ARGENTINO
BULLMASTIFFI
BERNHARDINKOIRA
TANSKANDOGGI
SUURSNAUTSERI
RUMIN NO ONKO NÄITÄ
Kyllä ne lyttykuonoiset koirat hengitysvaikeuksineen on kauheita katsella. Varsinkin kun tietää, että ne on tarkoituksella luotu kärsimään, jotta joku saisi niiden sairaasta ulkomuodosta kicksejä.