Liian tasainen ja särmätön nainen

Uskon että tähän vaikuttaa monta asiaa. Moni on saanut jo kotoa sellaisen suhteen mallin, että parisuhteessa kuuluu riidellä. Sen koetaan ikään kuin puhdistavan ilmaa kun ei osata keskustella normaalisti ja asiat lakaistaan maton alle josta ne saadaan esiin vasta riitelemällä.

Toisekseen moni tällainen räväkämpi nainen on haluttu ihan vaan siksi että he eivät ujostele tehdä aloitteita. Moni mies tavallaan ajautuu heidän kanssaan suhteisiin. Moni toki haluaakin suhteen jossa toinen vie, eikä itse tarvitse tehdä esim päätöksiä.

Ap:n suurin ongelma on, että itse tykkää vain niistä jännyysmiehistä. Hän jättää rauhalliset miehet rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kukaan sanonut tuollaista, vaikka tuollainen olen. Ehkä mun seuraan hakeutuu ja minäkin haen niitä, jotka ei kaipaa draamaa. Nykyinen seurustelukumppani on jopa rauhallisempi kuin minä, vaikka luulin, ettei se olisi edes mahdollista.
Just yhdellä foorumilla yksi hyvännäköinen mies sanoi, että draamattomuus olis hänelle hyve naisessa.

Ja sit kuitenkin päätyy yhteen jonkun ihkun draamakuningattaren kanssa.

Tuskin. Sen hän on kokeillut, eikä enää jaksa. Ollaan oltu yhdessä jo kauan. Tyhmää lokeroida kaikkia miehiä omien traumojen takia. Mielipiteetön lammas en olen ja ehkä hauskakin olen. Mutta kiihkeä vain sängyssä.

Se järkevä nainen saattaa nalkuttaa ja se herkkä nainen taas hermostuu lopulta kun häntä määräillään.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarkoita että hakee draamaa jos omaa mielipiteitä.

No itselläni ei ole vahvoja mielipiteitä, mutta lähinnä koen sen johtuvan siitä, että ymmärrän liian hyvin toisinajattelevien näkökulmia. Liikaa harmaansävyjä. Asiat voivat olla näin, mutta ne voivat olla toisinkin. Pohdiskelen mielelläni asioita eri kantilta, mutta että hampaat irvessä huutaisin olevani ehdottoman oikeassa asiasta x tai y... No, en voi väittää sellaista. Mikä on absoluuttinen ja objektiivinen totuus?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap:n suurin ongelma on, että itse tykkää vain niistä jännyysmiehistä. Hän jättää rauhalliset miehet rauhaan.

Ja se taas johtuu siitä että ihminen hakee vastakohtaa. Kaksi tylsimystä = tasaista mutta tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on kokemusta exästä joka ensin kiitteli miten fiksu ja tasainen luonne olen, myöhemmin sitten olin ikävä ja en näyttänyt tarpeeksi tunteita. Hänen edellinen naisensa ilmeisesti oli tulistuva ja jatkuvasti rynnistämässä ovet paukkuen jonnekin. Kai se hankala nainen on sitten kiihkeä. 😂

Mulla on kaikki parisuhteet mennyt juuri noin. Mies on aluksi niin mielissään siitä että olen ujo, tasainen ja viileä luonne. Sitten kun ollaan oltu pidempään yhdessä, alkaakin epäily, että oonko suhteessa tosissani, oonko edes hetero, eikä minusta kuulemma ota mitään selvää mikä oikeasti olen, lintu vai kala.. Ja sitten etsitään seuraavaksi joku draamaqueen ja sen kanssa eletään onnellisesti sen 5-15 vuotta kunnes se nainen kyllästyy mieheensä, jättää hänet ja sitten ne miehet alkavat lähetellä mulle "muistatko silloin" viestejä. Joihin en tietenkään vastaa. Olen pysynyt sinkkuna jo parikymmentä vuotta. Ei tarvitse kenenkään enää ihmetellä olenko lintu vai kala.

Ap, samat sanat. Yleensä ulkonäkööni ihastutaan, (En väitä olevani mikään kedon kaunein kukka, vaan normaali nainen). Mutta kun rauhallinen luonteeni tulee esille, niin miehet jättävät.

Välillä vasten tahtoani saan kuulla pikkulinnuilta, että olin muuten kiva, mutta liian tasainen.

Tai sitten saan kummallisia kehuja, että "en tiennyt, että tuon näköinen nainen on kuitenkin niin maanläheinen" tarkoittaen, että olen rauhallinen ja tasainen.

Tai sitten ihan suoraan saan kuulla, että kun sinä et mitään osaa sanoa. On totta, että olen rauhallinen, mukava, ehkä flegmaattisen puoleinen, vähään tyytyväinen. Olen pienistä asioista pitävä, en kaipaa suuria virikkeitä tullakseni iloiseksi. Joskus asiat ovat yksinkertaisesti minulle täysin sama, enkä tiedä, haluanko vaikka espanjalaista punaviiniä tai italialaista, aivan sama.

Noh, nyt olen lähes 30 ja saan olla rauhassa itsekseni, kun rauhallinen nainen ei sitten kelpaa niin ei kelpaa. Pitäisi olla jännänainen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, samat sanat. Yleensä ulkonäkööni ihastutaan, (En väitä olevani mikään kedon kaunein kukka, vaan normaali nainen). Mutta kun rauhallinen luonteeni tulee esille, niin miehet jättävät.

Välillä vasten tahtoani saan kuulla pikkulinnuilta, että olin muuten kiva, mutta liian tasainen.

Tai sitten saan kummallisia kehuja, että "en tiennyt, että tuon näköinen nainen on kuitenkin niin maanläheinen" tarkoittaen, että olen rauhallinen ja tasainen.

Tai sitten ihan suoraan saan kuulla, että kun sinä et mitään osaa sanoa. On totta, että olen rauhallinen, mukava, ehkä flegmaattisen puoleinen, vähään tyytyväinen. Olen pienistä asioista pitävä, en kaipaa suuria virikkeitä tullakseni iloiseksi. Joskus asiat ovat yksinkertaisesti minulle täysin sama, enkä tiedä, haluanko vaikka espanjalaista punaviiniä tai italialaista, aivan sama.

Noh, nyt olen lähes 30 ja saan olla rauhassa itsekseni, kun rauhallinen nainen ei sitten kelpaa niin ei kelpaa. Pitäisi olla jännänainen.

Katse pois jännä/pelimiehistä, niin jo alkaa miehiä olla jonoksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Miehet kaipaavat älyllistä haastetta siinä missä itsekin kaipaan mieheltä. Tuollainen aivan sama mitä vaan en tunne viinejä tai paljon muutakaan ei oikein haasta. Äly ja tieto monista asioista nyt vaan on ennen kaikkea kiinnostava piirre.

Kyllä mun mies monessa jutussa (yleensä just ei niin tärkeitä eli vaikka ruoka- ja juomavalinnat) sanoo, että ei väliä, ihan sama. Aika kummalliselta tuntuisi vetää pultit siitä. Lähinnä aina nauraen kysyn, että onko nyt oikeasti varma ihan sama. Eri juttu, jos olisi iham perässä vedettävä ja se "ei väliä" tulisi tärkeämmissä jutuissa.

En voisi sietää flegua tai liian rauhallista. En kestä muutenkaan ihmisiä, joilla ei ole mitään omaa eivätkä osaa sanoa juuta tai jaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n suurin ongelma on, että itse tykkää vain niistä jännyysmiehistä. Hän jättää rauhalliset miehet rauhaan.

Ja se taas johtuu siitä että ihminen hakee vastakohtaa. Kaksi tylsimystä = tasaista mutta tylsää.

No ainakin mun kohdalla se mies itsekin oli itsekin tylsimys ja ihan mammanpoika. En tiedä miksi mun sitten odotti olevan jotain muuta. Mutta olen kyllä huomannut, että ne tossukkamiehet voi paremmin kun heillä on vähän sellainen päällepäsmäröivä muija, joka hoitelee kaikki asiat mukisematta. Mä vaan en ollut sellainen.

Mulle miehet ovat sanoneet että olen erikoinen, erilainen kuin muut. Silti elämäni ei ole ollut helppoa vaan olen kohdannut myös väkivaltaa.

Mietin, että ehkä mulla (joka ei ole kokenut tuota ongelmaa) on hyötyä siitä, että näytän tosi kiltiltä, lempeältä ja maanläheiseltä jo muutenkin. Ei mua varmaan edes lähesty miehet, jotka kaipaa draamaa. Kun musta huokuu vain rauhaa ja rakkautta. :D

Mene vaari jo nukkumaan.

Ap olet vanha mies jo.

MODE

Mä haluaisin olla tasainen, mutta olen välillä kyllä kiivas kiukkuinen ja kiihdyn vauhdilla. Sitten kun päätän taas että en suutu ja olen kiltisti, niin mies kiusaa mua tahallaan että sais taas nähdä kun suutun ja sit sillä on hauskaa. Ihmettelen kyllä miten se on jaksanut mun kanssa 17 vuotta. Ei oo vissiin käyny tylsäksi sitten.

Rauhallisuus on parempaa ja kestävämpää kuin tulisuus ja levottomuus. Olen kokenut molemmat, nuorena sen ylitunteellisen levottomuuden ja vanhempana rauhallisen, vakaamman ja nuoruuden mittapuun mukaan tylsähkön suhteen. Rauhalliseen suhteeseen voi kuitenkin sisältyä tosi arvokkaita asioita, kuten luottamusta, ystävyyttä, huumoria ja keskustelua.

Hmm, mä oon tosi rauhallinen, järkevä ja diplomaattinen, mutta ei se ole kyllä ollut ongelma miehille. Oon myös aika hiljainen, mutta oon kuitenkin silleen reipas, että tiedän mitä haluan ja teen mitä haluan. Aina ollut helppo löytää mies ja se oon ollut minä joka oon jättänyt. Mä tykästyn kyllä kunnollisiin miehiin, enkä kaipaa yhtään mitään draamaa ja jännitystä elämääni. Tykkään seksistä ja oon siinä rohkea ja aloitteellinen, mikä on yleensä ollut positiivinen yllätys miehille, kun naapurintyttömäisestä ulkonäöstä ja käytöksestä odottavat vissiin ujompaa, tyyliin pimeässä peiton alla meininkiä.

En ole kaunis, enkä helppo. Olen ollut mieheni kanssa 17-vuotiaasta, 24 vuotta. En tiedä miksi hän halusi minut aikanaan. Ensimmäisillä treffeillä (jonne hän pyysi minut sähköpostilla) hän ei tainnut sanoa  viittäkään sanaa. Ei varmaankaan saanut suunvuoroa. Mies on maailman kiltein, tasaisin, rauhallisin ja kärsivällisin. Minäkään en ole ilkeä, en nalkuta, en vahdi, hellin ja kehun ja lahjon.

Ongelma on se, että en ole pystynyt koskaan saamaan elämääni järjestykseen. Talo on loputtomasti kaaoksessa, lapsi joutunut oppimaan itsenäiseksi, teen liikaa töitä, valvon kaiket yöt, haaveilen, remontoin, rakennan, puran seiniä jne. Nyt opiskelen päähänpistona öisin toista yliopistotutkintoa (vissiin viidettä aloittamaani), otin vaivaiset 75 op tähän syksylle. En tietenkään saa niitä tehtyä kaikkia, mutta ylättävän paljon todennäköisesti saan. Sen hinta on, että aion siivota seuraavan kerran ehkä ensi keväänä. En vain pysty olemaan rauhassa, aina kun uuvun ja vähän helpottaa, aloitan 3 uutta täysin utopistista projektia.

Olen miljoona kertaa pyytänyt mieheltä anteeksi, että tämä on tällaista. Kun hän yrittää saada pimeässä otsalampun kanssa säältä suojaan jotain ideaani, joka ei sitten ihan valmistunutkaan ennen talvea. Tai kun nukun kuukauden sohvalla, koska en malta mennä nukkumaan ennen neljää enkä raaski herättää häntä siihen aikaan, tai kun hän joutuu viemään lapsen harrastukseen, koska olen valvonut niin paljon etten uskalla ajaa. Tai kun hän hoitaa kaikki muut hommat, kun olen hankkinut sadannen rasitusvamman jossain liikuntainnostuksessa. Ajan jatkuvasti oman elämäni kaaokseen ja valutan sitten sitä kaaosta muiden niskaan.

Olen sanonut miehelle loputtoman monta kertaa, että hän voisi ja hänen kannattaisi valita joku toisenlainen vaimo, kenen kanssa hänen elämänsä olisi helpompaa. Jostain syystä hän ei halua ketään helpompaa, ja se on suurin onni ja pelastus mitä kohdalleni olisi voinut sattua.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tasainen, rauhallinen ja superuskollinen, mikä on mielestäni itsestään selvä asia. Miehen exät olleet niitä jänniä, muiden kanssa flirttailevia ja pettäviä. Mies on varma, että minäkin olen, mutta salaan sen todella taitavasti. Koittaa keksiä, mikä on se mun synkkä salaisuus tms. En kohta enää jaksa tätä, että ei usko, että oikeasti olen just se miten käyttäydyn, enkä salaa mitään.

Mulla sama kokemus. Miesystävä tinkaa koko ajan, että kenen kanssa viestittelen ja sitä rataa. Epäilee, että olen jotain muuta kuin mitä olen. Melko raskasta. Olen ollut täysin rehellinen kaikesta liittyen menneisyyteeni, jopa liian, totesi mies, mutta silti epäilee.