Lue keskustelun säännöt.
Isä päätti vuosien hyiljaisuuden jälkeen kiinnostua lapsista ja raivoaa nyt minulle kun lapsia ei kiinnosta
20.09.2022 |
Huutaa puhelimessa, uhkailee oikeudella yms. Kahdeksan vuotta lähes täysi hiljaisuus, on tavannut kai kerran koko aikana. Ja nyt sitten pitäisi päästä tasavertaisena vanhempana mukaan lasten elämään. Yhteishuoltajuus meillä on, ja joskus tehty sopimus viikonlopputapaamisista mitä ei ole siis noudatettu vuosiin. Nuorin lapsista ei edes kunnolla muista isäänsä, hänelle pitää nykyistä miestäni isänä (tietää toki ettei ole biologisesti tämän lapsi). Vanhin taas on teini, joka kokee tulleensa hylätyksi eikä voisi vähempää enää kiinnostua ventovieraasta miehestä.
En tiedä mitä tällä aloituksella haen, ehkä vertaistukea tai rohkaisua. Tilanne stressaa niin, etten saa enää nukuttua kunnolla.
Kommentit (87)
Palstan miesasiamiesverkosto taas vauhdissa. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän lukutaidottomia on puolet näistä kommentoijista.
Mielipide ilman perusteluja, on yhtä tyhjän kanssa.
Läyhätään jotain asian sivusta kuten 5 ja 6.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Voi että ottaa päähän tällaiset kommentit ihmisenä jonka isä aloitti kotileikit uuden naisen kanssa heti kun avioero astui voimaan. Meno oli kyllä niin nopeaa että taisivat tuntea jo ennestään vähän paremmin...
Koin kyllä ihan täysin hylkäämiseksi sen että vietin isäviikonloput joko muille sukulaisille tai isän tutuille potkittuna, jos olin tämän asunnolla tämä lähti öiksi johonkin ja milloin "käymään yhellä tutulla", "työhommiin", ties minne. Söin viikonloput roiskeläppiä, suklaata ja jäätelöä.
Tulee mieleen oma isä. Häipyi kun olin 1v,muisti sen jälkeen satunnaisilla synttärikorteilla.
Äitini lähetti tarha/koulukuviani kunnes ne alkoivat palautua,isä oli muuttanut eikä kertonut uutta osoitetta. Kun olin 6v kuvioon tuli isäpuoleni jota pidän isänäni ihan täysin,hän ei ole mikään "Keijo" vaan iskä.
Sitten kun olin 12v isä meni naimisiin ja halusi äkkiä leikkiä isää nostaakseen pisteitä vaimonsa silmissä.. Ei paljon kiinnostanut ja sanoinkin puhelimessa, että mulla on jo yksi iskä.
Siitä veti pultit ja syytti äitiä että on kääntänyt "Keijon" kanssa minut häntä vastaan.
Sitten häipyi ja hiljeni taas vuosiksi. Kunnes täytin 30v ja olin juuri saanut esikoiseni, isä soitti yllättäen ja halusi tutustua minuun ja lapseen. Nähtiin kahvilassa ja ekat sanat "He""tti sinä oot lihava!" Otti myös tytön kysymättä syliin eikä antanut takaisin vaikka alkoi itkeä.
Eivät lämmenneet välimme todellakaan!
Pari vuotta tuosta kuulin,että on kuollut. En mennyt hautajaisiin.
Aikuisena isän pitäisi ymmärtää, että hän on jo tehnyt peruuttamatonta vahinkoa, ja että ainoa jota hän voi tilanteesta syyttää on hän itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elatusmaksut sinulle ovat kuitenkin näiltä vuosilta kelvanneet.
Vierailija kirjoitti:
Elatusmaksut sinulle ovat kuitenkin näiltä vuosilta kelvanneet.
Isällä olisi ollut tapaamisoikeus, mutta se ei ole isälle kelvannut.
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elatusmaksut sinulle ovat kuitenkin näiltä vuosilta kelvanneet.
Tietysti isän pitää elättää lapsensa, vaikkei huvittaisikaan tavata. Nyt pitää vaan hyväksyä se, ettei lapsiakaan huvita.
Näiden joidenkin mielestä on siis ihan ok, että vanhempi häipyy lapsen elämästä kahdeksaksi vuodeksi ihan vaan jos niin huvittaa?
Huhhuh.
Toinen vanhemmistani asui toisessa maassa koko lapsuuteni, mutta silti tavattiin monta kertaa vuodessa. Minä kävin siellä ja hän kävi Suomessa, lomilla tietty enemmän. Silti pidettiin yhteyttä kuitenkin koko ajan mm. puhelimitse ja sähköpostilla.
En siis keksi oikein mitään hyvää syytä olla tapaamatta lapsia yhtä kertaa lukuunottamatta saati muutenkin olla pitämättä yhteyttä kahdeksan vuotta.
Aloittajana olisin aika turvallisin mielin sen suhteen, jos lasten isä alkaa hankalaksi. Mikään oikeus tuskin näkee isän etuna vuosikausien poissaoloa lasten elämästä. Tuskin ottaa tosissaankaan.
Tapaamisoikeus on lapsen oikeus ja etu, joten sen pitää tapahtua lapsen ehdoilla ja lapsen parhaaksi. Sen ei pidä olla lasten velvollisuus. Tämä tuntuu isältä nyt unohtuvan. Lapsia ei voi myöskään pakottaa tapaamisiin. Virallinen ikäraja että ns. Saa päättää itse tapaako etävanhempaa on 12v., mutta käytännössä ei kukaan lähde enää varsinkaan kouluikäistä lasta väkisin sille etävanhemmalle raahaamaan jos lapsi kieltäytyy tapaamisista. Ja varsinkaan jos toinen vanhempi on lapselle käytännössä tuntematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän uhoaa ja kiukkuaa, ihan oma syy.
Oikeuteen lähtiessä saa tehdä vaan itsestään naurunalaisen kun sille selviää ettei lapset ole mikään tavara mihin on absoluuttinen omistusoikeus ja määräysvalta.
Vierailija kirjoitti:
Huom. itse VALITSIT kyseisen ihmisen lapsillesi isäksi. Joten nyt sinulla on vastuu auttaa lapsiasi tutustumaan häneen, eikä kiukutella, kun itseäsi harmittaa tuen puute jne.
...whoa! Nyt vedit vähän mutkia suoriksi. Kyllä siinä välissä ehti jotain muutakin tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on niin vaikeaa?????? Autat lapsia tietenkin tutustumaan isäänsä, kuten kehen tahansa läheiseen tutustuttaisiin. Isät ym. menevät vielä tätien, kumminkaimojen ja vanhemman satunnaisten panokumppanien edelle!
Tässä on kyllä iso riski, että isä muuttaa uudelleen mielensä ja lapset tulevat jälleen hylätyksi. Lisäksi teini-ikäisiä ei usein muutenkaan enää kiinnosta vierailut viikonloppuisän luona, vaikka olisi ihan ok välitkin. Kaverit menevät edelle. Miten pakotat tapaamaan lähes vierasta ihmistä? Pienempien kanssa voisi ehkä kokeilla jotain tekemistä, johon isä osallistuisi.
12-vuotiaan mielipidettä on kuunneltava, haluaako hän olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Ei lapset ole mitään aivottomia olentoja, joiden päähän vain muut iskostavat ajatuksia. Lapsi kyllä itse tietää, milloin kokee tulleensa hylätyksi, tietää, kuka on ollut läsnä ja välittänyt, ja kuka ei.
Eivät lapsetkaan kaikkea aina tajua ja heille on hyvä opettaa käytöstapoja, joihin kluuluu ajan viettäminen myös isän kanssa.
Mites nuo isän käytöstavat, kun hän ei ole viitsinyt omia lapsiaan tavata? Tuo isä on ihan itse aiheuttanut sen, että lapset eivät halua nähdä häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Teini-ikäisellekin 8 vuotta on noin puolet elämästä, jopa enemmän. 10 vuotias on ollut 8 vuotta sitten 2 vuotias, joten ei hän muista sen aikaisia tapahtumia välttämättä ollenkaan.
Lapsilla on uusi isä ja biologinen on itse päättänyt etääntyä lapsistaan ja antaa toiselle miehelle tilaa päästä jälkeläistensä kasvattajaksi, joten ei tietenkään pidä nyt ottaa yhtäkkiä sitä biologista isää elämään sekoittamaan lasten päätä ja perhettänne.
Tuossa on jo niin monta vuotta mennyt, että biologisen isän pitäisi itsekin ymmärtää ottaa yhteyttä lapsiin vasta, kun lapset ovat jo aikuisia.
Itse en vastaisi tuollaiselle mitään, oikeuteen voi tietysti mennä jos oikeasti tarpeeksi ne lapset kiinnostaa. Hölmöyttä ollut kyllä pitää huoltajuus tuollaisella miehellä, siitä nyt joutuu sitten maksamaan? Et oikein voi pistää miestä estoonkaan, jos teillä on yhteishuoltajuus vaikka mies onkin ollut poissa elämästänne?
Eri asia, jos miehellä on ollut jotain vakavia sairauksia/mt-ongelmia/päihdeongelmia minkä vuoksi ei ole nähnyt lapsia ja nyt parantuneena haluaisi, mutta jos vaan huvikseen ollut poissa niin ei nyt mitään kontaktia ennen kuin lapset on aikuisia ja voi itse päättää haluavatko nähdä isäänsä.
Älä ala välikädeksi lasten ja isänsä yhteydenpitoon, videopuhelut ja muut äpit käyttöön.
Tapaamisia ei sovita ilman lähivanhemman suostumusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Ei lapset ole mitään aivottomia olentoja, joiden päähän vain muut iskostavat ajatuksia. Lapsi kyllä itse tietää, milloin kokee tulleensa hylätyksi, tietää, kuka on ollut läsnä ja välittänyt, ja kuka ei.
Eivät lapsetkaan kaikkea aina tajua ja heille on hyvä opettaa käytöstapoja, joihin kluuluu ajan viettäminen myös isän kanssa.
Käytöstavoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ei lapset ole mitään palvelijoita tai viihdyttäjiä kenellekään. Siksi lapsilla ei ole mitään velvollisuutta viettää aikaa kenenkään kanssa.
Mitähän tämä isä kuvittelee että oikeus voi asialle?
Se kun ei voi mitään.
Isän mielestä se oikeus auttaa miten?
Määrää lapset tutustumaan vai.
Lapsi todellakin tietää.
Omalla kohdallani muut aikuiset puolustelivat vanhempaani mulle, vaikka itselleni oli päivänselvää, ettei tämä välittänyt musta pätkääkään, pikemminkin toivoi, etten olisi koskaan syntynytkään. Eikä siinä mitään, ennemmin elän sen mukaan, mikä on totta, en valheessa. Taisi olla muille kovempi paikka kuin itselleni, ja kyllä muuten v-tutti, kun mulle yrittivät valehdella, miten asiat on, mitä minä ajattelen ja tunnen. Se se vasta huonoa käytöstä, suorastaan törkeää, on. Toki kyse oli vain siitä, etteivät itse kyenneet myöntämään eivätkä elämään ikävien tosiasioiden kanssa, ja varmaan kuvittelivat, että minäkin niistä murtuisin. Vaan valheet ne on, jotka sairaaksi tekevät.