Lue keskustelun säännöt.
Isä päätti vuosien hyiljaisuuden jälkeen kiinnostua lapsista ja raivoaa nyt minulle kun lapsia ei kiinnosta
20.09.2022 |
Huutaa puhelimessa, uhkailee oikeudella yms. Kahdeksan vuotta lähes täysi hiljaisuus, on tavannut kai kerran koko aikana. Ja nyt sitten pitäisi päästä tasavertaisena vanhempana mukaan lasten elämään. Yhteishuoltajuus meillä on, ja joskus tehty sopimus viikonlopputapaamisista mitä ei ole siis noudatettu vuosiin. Nuorin lapsista ei edes kunnolla muista isäänsä, hänelle pitää nykyistä miestäni isänä (tietää toki ettei ole biologisesti tämän lapsi). Vanhin taas on teini, joka kokee tulleensa hylätyksi eikä voisi vähempää enää kiinnostua ventovieraasta miehestä.
En tiedä mitä tällä aloituksella haen, ehkä vertaistukea tai rohkaisua. Tilanne stressaa niin, etten saa enää nukuttua kunnolla.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Miehilläkin voi olla syynsä, ettei tule tavattua lasta. ei siitä pidä lapselle heti luoda mielikuvaa, että sinut on hylätty.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mutta kyseessä lasten biologinen äiti. Naurettavinta on se, että syyttää lasten äitipuolta käännyttämisestä häntä vastaan. Uusi äiti on kuitenkin ollut lisäkseni ainoa aikuinen kasvattamassa lapsiani, kun biologista äitiä on kiinnostanut vain tavaran jakaminen ja bilettäminen.
Kyllähän se harmittaa, kun omat lapset rakastavat isän uutta naista enemmän kuin omaa äitiä, mutta se on kyllä vain omasta käytöksestä johtuvaa.
Jätä meidän perheemme rauhaan, ylipainoinen ihmisp***aska, sä et ole meille yhtään mitään, pelkkä nolla kroppasi mallia myöten. Hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen osaa tehdä lapsia, mutta vain harvoista on äidiksi.
Huh huh.... oliko sinulla omia lapsia ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mutta kyseessä lasten biologinen äiti. Naurettavinta on se, että syyttää lasten äitipuolta käännyttämisestä häntä vastaan. Uusi äiti on kuitenkin ollut lisäkseni ainoa aikuinen kasvattamassa lapsiani, kun biologista äitiä on kiinnostanut vain tavaran jakaminen ja bilettäminen.
Kyllähän se harmittaa, kun omat lapset rakastavat isän uutta naista enemmän kuin omaa äitiä, mutta se on kyllä vain omasta käytöksestä johtuvaa.
Jätä meidän perheemme rauhaan, ylipainoinen ihmisp***aska, sä et ole meille yhtään mitään, pelkkä nolla kroppasi mallia myöten. Hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen osaa tehdä lapsia, mutta vain harvoista on äidiksi.
Miksi lähdet eksäsi kehoa haukkumaan? Mitä se liittyy hänen vanhemmuuteensa tai suhteeseensa lapsiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mutta kyseessä lasten biologinen äiti. Naurettavinta on se, että syyttää lasten äitipuolta käännyttämisestä häntä vastaan. Uusi äiti on kuitenkin ollut lisäkseni ainoa aikuinen kasvattamassa lapsiani, kun biologista äitiä on kiinnostanut vain tavaran jakaminen ja bilettäminen.
Kyllähän se harmittaa, kun omat lapset rakastavat isän uutta naista enemmän kuin omaa äitiä, mutta se on kyllä vain omasta käytöksestä johtuvaa.
Jätä meidän perheemme rauhaan, ylipainoinen ihmisp***aska, sä et ole meille yhtään mitään, pelkkä nolla kroppasi mallia myöten. Hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen osaa tehdä lapsia, mutta vain harvoista on äidiksi.
Mietipä, kuinka huostaanotettujen lasten sijaisvanhemmat tekevät paljon sen eteen, että lasten suhde vanhempiinsa säilyisi lapsia kannattelevana... niillä eväillä, jotka siihen perheeseen on jaettu lapsia suojellen. Sinä taas puhkut pahaa vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mies on lukittuna maakellariin vailla mahdollisuutta pitää yhteyttä?
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Miehilläkin voi olla syynsä, ettei tule tavattua lasta. ei siitä pidä lapselle heti luoda mielikuvaa, että sinut on hylätty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Miehilläkin voi olla syynsä, ettei tule tavattua lasta. ei siitä pidä lapselle heti luoda mielikuvaa, että sinut on hylätty.
Heti? Jos ei sen vertaa ole huvittanut olla yhteydessä ettei lapsi edes muista isäänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Eli toisin sanoen mielestäsi sellaista asiaa kuin "hylkääminen" ei oikeastaan ole olemassakaan, vaan se on käsitteenä vain pahantahtoista panettelua. Lapsi ei myöskään voi tuntea aitoa surua siitä, että toinen vanhempi on vuosikausia "poissaoleva", vaan lapsi vain kuvittelee paskat fiiliksensä. Onko mielestäsi kuitenkin olemassa joku aikaraja, jonka jälkeen lapsi saa alkaa ajattelemaan, että hei minut ihan oikeasti hylättiin, vai pitisikö jopa vuosikymmeninenkin poissaolo olla lapsen mielestä ihan neutraali juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huom. itse VALITSIT kyseisen ihmisen lapsillesi isäksi. Joten nyt sinulla on vastuu auttaa lapsiasi tutustumaan häneen, eikä kiukutella, kun itseäsi harmittaa tuen puute jne.
Ja isä VALITSI olla olematta lasten elämässä. Niin makaa kuin petaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Ei lapset ole mitään aivottomia olentoja, joiden päähän vain muut iskostavat ajatuksia. Lapsi kyllä itse tietää, milloin kokee tulleensa hylätyksi, tietää, kuka on ollut läsnä ja välittänyt, ja kuka ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan löytänyt jonkun nuoremman naisen mihin pitää tehdä nyt vaikutus leikkimällä osallistuvaa isää.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, mutta kyseessä lasten biologinen äiti. Naurettavinta on se, että syyttää lasten äitipuolta käännyttämisestä häntä vastaan. Uusi äiti on kuitenkin ollut lisäkseni ainoa aikuinen kasvattamassa lapsiani, kun biologista äitiä on kiinnostanut vain tavaran jakaminen ja bilettäminen.
Kyllähän se harmittaa, kun omat lapset rakastavat isän uutta naista enemmän kuin omaa äitiä, mutta se on kyllä vain omasta käytöksestä johtuvaa.
Jätä meidän perheemme rauhaan, ylipainoinen ihmisp***aska, sä et ole meille yhtään mitään, pelkkä nolla kroppasi mallia myöten. Hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen osaa tehdä lapsia, mutta vain harvoista on äidiksi.
Sä vain kuvittelet, että lapsesi rakastavat nyxääsi enemmän. Se ei ole totta ja asenteesi on todella vahingollinen lapsillesi. Sinä näet nyksäsi siinä valossa ja ehkä hän itsekin, lapset ovat hämmennyksissään ja sekaisin, kun vaistoavat, miten vihaat heidän äitiään, vaikka tämä olisikin täysi epäonnistuja sinun ja nyksäsi silmissä äitinä. Jos hän on äitinä antanut lapsille selvinpäin rakkautta ja ollut lempeä, lapset eivät häntä vihaa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nyt tehdään pientä matematiikkaa, niin jos esikoinen on teini (13-19), ja erosta ilmeisesti on 8 vuotta, on esikoinen ollut 5-11-vuotias eron aikaan. Jos kuopus "ei oikein muista isäänsä", hän on varmaan ollut 2-4-vuotias eron aikaan.
Jos tuon kuopuksen ikäisen lapsen isä katoaa kahdeksaksi vuodeksi, onko ihme, ettei hän isäänsä muista. Vanhempi taasen muistaa, ja ymmärtää isäänsä myös kaivata eron jälkeen. Ja kun isästä ei kuulu mitään, on selvää, että kokee itsensä hylätyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Ei lapset ole mitään aivottomia olentoja, joiden päähän vain muut iskostavat ajatuksia. Lapsi kyllä itse tietää, milloin kokee tulleensa hylätyksi, tietää, kuka on ollut läsnä ja välittänyt, ja kuka ei.
Eivät lapsetkaan kaikkea aina tajua ja heille on hyvä opettaa käytöstapoja, joihin kluuluu ajan viettäminen myös isän kanssa.
Varaisin ajan perheneuvolaan ja veisin lapset sinne kuultavaksi. Isäkin voisi sinne tulla omalla vuorollaan kertomaan, millä tavoin olisi lasten edun mukaista rakentaa suhde heidät jo kerran hylänneeseen ihmiseen.
Sitä kyllä ihmettelen, mikset ole hakenut yksinhuoltajuutta? Ehkä nyt olisi sen aika, vaikka tapaamiset ja huoltajuus eri asioita ovatkin. Tulisi kerralla selvyys asioihin.
Älä kuuntele törkeää käytöstä. Säästä kaikki viestit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Miehilläkin voi olla syynsä, ettei tule tavattua lasta. ei siitä pidä lapselle heti luoda mielikuvaa, että sinut on hylätty.
Heti? Jos ei sen vertaa ole huvittanut olla yhteydessä ettei lapsi edes muista isäänsä?
Niin, sieltä asti pitää alkaa luoda sitä isäsuhdetta. Ei niin, että lapsi turhaan vain odottaa, mutta sellaista tilanteeseen sopivaa, eikä kaadella omia kaunoja siihen mukaan. Toki helpommin sanottu kuin tehty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Mitä muuta se on kuin hylkääminen jos on tavannut kerran 8 vuoden aikana?!?
Ei kaikkia muitakaan sukulaisia koko ajan nähdä. Ei se ole hylkääminen, vaan poissaoloa. Syitä on monia, aikuisen asenne saa siitä hylkäämisen, ei lapsen oma kokemus, jos äiti on pystynyt olemaan turvallinen vanhempi. Lapsille ei ole koskaan liikaa heidät tuntevia aikuisia.
Isä ei ole mikään "muu sukulainen". Kun ei osaa edes käyttäytyä niin en minäkään jotain epävakaata riehuvaa äijää päästäisi lapsiani tapaamaan, varsinkin kun nuorempi ei edes tunne häntä. Jos vanhempi on teini niin yli 12v saa itse päättää tapaamisista.
Hyvin käyttäytyvä, asiallinen mies olisi varmaan ollut tervetullut tapaamaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella ikävältä, voimia sinulle ja lapsille tämän asian kanssa. Raivostuttaa nämä mieslapset, jotka häviävät lapsen elämästä ja sitten kun heitä taas kiinnostaa, niin kuvittelevat voivansa palata. Vaikka lapsia ei nyt kiinnostaisi, niin heitä voi jossain kohtaa alkaa kiinnostaa isänsä seura. Näissä hetkissä mietin, että äiti tekee kasvattajatyön ja isä haluaa astua kuvaan kun löytää omantunnon tai kuolemanpelon. Puistattaa.
Eli syynä ei ole lasten etu, vaan oma kateutesi helpommalla pääsevää osapuolta kohtaan.
Mitä sanottavaa sulla on tuosta etäisästä? Lasten etu on se, että kerran hylännyt ei pääse hylkäämään toistamiseen. Mitään takeita ei ole pysyvyydestä edelleenkään.
En ymmärrä tuollaista hylännyt -ajattelua ollenkaan. Ei minunkaan isäni asunut kanssamme, mutta ei hän minua hylännyt, äitini hänet potki pois ja muutti siis pois kanssani.
Se, että vain toinen huoltaa ei ole merkki hylkäämisestä, VARSINKAAN lapsille. Jos ap sanoo lapsille isän hylänneen heidät, ap sen ajatuksen heihin istuttaa. Omaa kateuttaan, kun toinen pääsee helpommalla.
Ap kyllä hyvin selvästi kirjoitti, että hylkääminen tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että isä ei ole kahdeksan vuoden aikana ollut lasten kanssa tekemisissä paitsi yhden kerran. Jos tuo ei ole hylkäämistä, niin mikä sitten on?
Se, että (lähtiessään) sanoo lapsille, ettei välitä heistä.
Miehilläkin voi olla syynsä, ettei tule tavattua lasta. ei siitä pidä lapselle heti luoda mielikuvaa, että sinut on hylätty.
Heti? Jos ei sen vertaa ole huvittanut olla yhteydessä ettei lapsi edes muista isäänsä?
Niin, sieltä asti pitää alkaa luoda sitä isäsuhdetta. Ei niin, että lapsi turhaan vain odottaa, mutta sellaista tilanteeseen sopivaa, eikä kaadella omia kaunoja siihen mukaan. Toki helpommin sanottu kuin tehty!
Eikö isällä ole mitään vastuuta luoda isäsuhdetta? Ei ne lapset ole mitään nukkeja, mitkä voi heittää vuosiksi syrjään ja sitten ottaa taas esiin siksi aikaa kun tekee mieli leikkiä isää.
Lasten kohdalla ei ole näin, vaan lapsia kasvattaa myös äiti.