Lue keskustelun säännöt.
Te joilla kamala lapsuus ja vanhemmat nyt vanhat/raihnaiset?
18.09.2022 |
Kamalalla lapsuudella tarkoitan siis jotain oikeasti kamalaa, jatkuvaa väkivaltaa, kaltoinkohtelua, traumaattista kohtelua.
Jos teillä tällainen lapsuus on, miten toimitte vanhenevien vanhempien kanssa? Mulla ln suunnattomia vaikeuksia kaivaa itsestäni mitään auttamisen halua. Kun ensin koko lapsuus kiusattiin, hakattiin, alistetiin ja nöyryytettiin, ja aikuisena sitten haukuttiin, uhkailtiin, arvosteltiin. Mitään kaunista en koskaan ole kuullut vanhemmiltani.
Nyt sitten avuntarpeisena alkaa se syyllistäminen ja valitus ja narina, ja haukkuminen sitten kiittämättömäksi jos en halua sinne mennä.
Pitääkö sitä koko elämä haukata paskaa omilta vanhemmilta?
Miten muut olette pärjänneet vastaavaassa kuviossa?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Oletko varma ettet nähnyt vain mummolan kulissin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne vanhemmat ovat joutuneet sietämään? Monet aikuisina rupeavat ymmärtämään vanhempiaan kun oma kauhukakara kiukuttelee.
Meidät pantiin lapsesta töihin, ruoka oli karua 50- luvun alussa, piiskalla uhattiin jos ei haravointi, kirnuaminen, lypsäminen, puiden kanto huvittanut. Jokainen lähdettiin köyhyyden takia 15- vuotiaina itsemme elättämään. Kun viimeiset lähti, loppuun väsyneet vanhemmat lopettivat turhauttavan pienviljelyn ja luontaistaloudenVanhemmista tuli hyväntuulisia ja leppoisia kun elämä helpotti. Alkoa ei käytetty.
Yksi sisaristani ollut iän kaiken katkera, ei oikein tasapainoinenkaan, mielestään oli ottolapsi, siks ne vihas. ( Sisarukset muistaa kuitenkin kun hän syntyi kotona.)
En tiedä miten kamalaa voi olla mutta aikuisena voi kohota vähän lapsuuden yläpuolelle. 7- vuotiaana osasin keittää perunat ja tehdä läskisoosin. Sähköttömässä korpimökissä.
Aivan
mutta näihin ketjuihin ei kannata vastata. Tämä tietty porukka aktivoituu tasaisin väliajoin piehtaroimaan katkeruudessaan. Ei ne halua kuulla kuin vihantäyteisiä komppaamisia.
Ei se ole katkeruutta tai vihaa, että kertoo kokemuksistaan. Sellaiset joilla on ollut normaali tai hyvä lapsuus, eivät voi ymmärtää miten syvät traumat turvaton lapsuus jättää. Reaktiot äidin/ isän kohtaamisiin voivat laittaa mahan kuralle, aiheuttaa paniikkikohtauksen, valahtaa voimattomaksi/ täriseväksi, syke hakkaa kahta sataa, seuraavana yönä painajaisunia.
Tuttua, kylmä suhde on äitiin aina, nuoruus oli joskus melko kauheaa riitelyä ja rangaistuksia. Senkin olisi vielä kestänyt jos vastineeksi olisi saanut edes hitusen lämpöä, rakkautta ja empatiaa. Ihan yksin selvittiin nälapsena ja nuorena ja yksin olen selvinnyt aikuisuudenkin.
Nyt vanhemmat tarvitsee apua, autan satunnaisesti koska niin kuuluu tehdä, en oikeasti kauheesti jaksais heitä kuunnella ja huomaan että kun äitini ärsyyntyy ja korottaa ääntään jostain niin mulla kuohahtaa mieli sekunnissa. En aio enää koskaan kuunnella hänen huutoa enkä anna määräillä itseäni kun kerran pääsin sen diktaattorin kynsistä 18 kesäsenä. Teen sen myös hänelle vielä joku päivä selväksi. Ei enää yhtään.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Oletko varma ettet nähnyt vain mummolan kulissin?
Olen, koska olemme aikuisena puhuneet näistä asioista vanhempiemme sisarusten kanssa, jotka ovat kertoneet lapsuudenkodistaan. Eikä isovanhemmat ja vanhemmat kykene niin täysin edes feikkaamaan lapsenlapsille, että emme olisi tajunneet piilotettua kitkaa heidän välillään, jos sellaista olisi.
Taitaa olla monella tylsä ja rakkaudetonvk loppu takana ku joka ketjussa on näitä vadtaväittäjiä, härkkijöitä ja vain päänsäaukojia.
Pistäkää some kiinni ja menkää vaikka ulos ni virkistytte eikä tarvi täällä räkyttää joka asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin kertoa yhtä ja toista, mutta lopulta karma tuli. Se tulee aina, pakoon et pääse. :)
Karma is my best friend.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että vanhemmilla ei ole ollut myöskään helppoa ja nyt vanhemmalla iällä ovat tulleet läheisemmiksi. Autan niin paljon kuin voin. Ei ne täydellisiä ole, muttei minulla muitakaan vanhempia ole. Katkeruudesta ei olisi hyötyä kenellekkään.
Ap tässä. Sinulla on nyt se ero että vanhempasi käyttäytyvät nyt hyvin sinua kohtaan. Minulla ei ole näin. Vaan toksinen käytös jatkuu eli uhkailu, kiristys, haukkuminen, nälviminen, syyttäminen kaikesta.
Helppoa sanoa että ei kannata olla katkera, jos sun vanhemmat edes nyt on kivoja sua kohtaan. Minä en tule koskan saamaan tuollaista pientäkään hetkeä kivaa kohtelua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Oletko varma ettet nähnyt vain mummolan kulissin?
Olen, koska olemme aikuisena puhuneet näistä asioista vanhempiemme sisarusten kanssa, jotka ovat kertoneet lapsuudenkodistaan. Eikä isovanhemmat ja vanhemmat kykene niin täysin edes feikkaamaan lapsenlapsille, että emme olisi tajunneet piilotettua kitkaa heidän välillään, jos sellaista olisi.
Okei. Olivatko curling-vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne vanhemmat ovat joutuneet sietämään? Monet aikuisina rupeavat ymmärtämään vanhempiaan kun oma kauhukakara kiukuttelee.
Meidät pantiin lapsesta töihin, ruoka oli karua 50- luvun alussa, piiskalla uhattiin jos ei haravointi, kirnuaminen, lypsäminen, puiden kanto huvittanut. Jokainen lähdettiin köyhyyden takia 15- vuotiaina itsemme elättämään. Kun viimeiset lähti, loppuun väsyneet vanhemmat lopettivat turhauttavan pienviljelyn ja luontaistaloudenVanhemmista tuli hyväntuulisia ja leppoisia kun elämä helpotti. Alkoa ei käytetty.
Yksi sisaristani ollut iän kaiken katkera, ei oikein tasapainoinenkaan, mielestään oli ottolapsi, siks ne vihas. ( Sisarukset muistaa kuitenkin kun hän syntyi kotona.)
En tiedä miten kamalaa voi olla mutta aikuisena voi kohota vähän lapsuuden yläpuolelle. 7- vuotiaana osasin keittää perunat ja tehdä läskisoosin. Sähköttömässä korpimökissä.
Ja pälä pälä pälä pälä.......
Miksi sanot näin? Tämä on hänen kokemuksensa, ja hänellä on sama oikeus kertoa siitä kuin muillakin täällä. Vai ajatteletko että täällä saa vain ilmaista vihaa ja epäymmärrystä vanhempia kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittelin nämä asiat jo nuorena. Autan kyllä vanhempia, muta en oman elämäni kustannuksella. Olen järjestänyt hoitajan yms. Tavallaan on helppoa, kun heidän lähestyvä kuolemansa ei ole mikään suuri suru minulle.
Muakin naurattaa nää hyvien perheiden lasten ohjeet unohtakaa jo se lapsuus ja menneet!
Ei ne ole mitään MENNEITÄ. Vaan liki aina se sama vaan JATKUU. Niin kauan kun vanhempi elää.
Mulla esim väkivalta ei loppunut lapsuuteen, ei nuoruuteen, ei täysi-ikäisyyteen eikä edes keski-ikäisyyteen. Edelleen saan turpaani jos menen käymään vanhemmillani, narsistinen isä on niin aggressiivinen että se kilahtaa ja käy päälle jos vaikka väittää vastaan tai uskaltaa olla eri mieltä jostain. Käskyttää ja komentaa ja sitten väkivallalla toimeenpanee komennot.
En siis tietenkään enää käy siellä, mutta ne pari kertaa mitä olen pakosta joutunut käymään, oli vaarallisia ja nipin napin pääsin pakoon. Nuorena oli sitten niitä kertoja kun ei päässyt.
Joten ei tässä oikein voi unohtaa menneitä kun se riehuminen ei jää sinne menneisyyteen. En ymmärrä miten naiiveja ihmiset ylipäätään on, luuleeko ne että kaltoinkohteleva vanhempi muuttuu jotenkin äkkiä kivaksi ja lasta kunnioittavaksi kun lapsi täyttää 18? Ei se niin mene. Luonnevikainen on samanlainen kuolemaansa saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutin sen verran kauas ettei päivittäistä apua voi odottaa. Käyn harvakseltaan velvollisuuden tunnosta. Suoraan sanottuna odotan, että viikatemies korjaa satonsa ja voi alkaa hengittää.
Äitin kanssa olen kyllä tekemisissä mutta en koskaan soita hänelle. Silloin tällöin poikkean käymässä mutta en kovin usein. Hän ei varsinaisesti kohdellut huonosti mutta sen sijaan että olisi ottanut muksut kantoon ja eronnut isästä, jäi huonoon avioliittoon aivan liian pitkäksi aikaan ja se jätti jälkensä. Jos huomenna tulisi tieto että hän on kuollut, niin hautajaisissa kyllä kävisin mutta tuskin itkisin. Ja tuskin muistelisin millainen ihminen oli.
Isä oli pahempi tapaus. Henkistä alistamista sai kokea enemmän kuin tarpeeksi ja muutaman kerran löikin. Koskaan ei kannustanut niissä asioissa mistä minä tykkäsin. En ole koskaan välittänyt lätkästä enkä muista lajeista, joten hänen mielestään olin varmast h*nttari (olen siis mies) tai v*mmainen. Koki olevansa uhri, koska oma poika ei ole kuin muut, normaalit pojat(!). En ole ollut vuosiin häneen yhteydessä eikä häntäkään ole kiinnostanut pätkääkään pitää yhteyttä. Hän on tällä hetkellä 62-vuotias, mutta en tiedä onko millaisessa kunnossa. Ei kyllä kiinnostakkaan. Jos yrittää joskus ottaa yhteyttä, niin taidan vain haukkua ukon pystyyn. En aio auttaa, en aio tukea vanhuutta. Pärjäätköön omillaan tai hakekoot apunsa muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että vanhemmilla ei ole ollut myöskään helppoa ja nyt vanhemmalla iällä ovat tulleet läheisemmiksi. Autan niin paljon kuin voin. Ei ne täydellisiä ole, muttei minulla muitakaan vanhempia ole. Katkeruudesta ei olisi hyötyä kenellekkään.
Ap tässä. Sinulla on nyt se ero että vanhempasi käyttäytyvät nyt hyvin sinua kohtaan. Minulla ei ole näin. Vaan toksinen käytös jatkuu eli uhkailu, kiristys, haukkuminen, nälviminen, syyttäminen kaikesta.
Helppoa sanoa että ei kannata olla katkera, jos sun vanhemmat edes nyt on kivoja sua kohtaan. Minä en tule koskan saamaan tuollaista pientäkään hetkeä kivaa kohtelua
Ei se helppoa ole sittenkään jos lapsena ollut kurjaa mutta myöhemmin ovat mukavia. Täydellistä riidatonta suhdetta kun ei ole olemassa, joten joka ikinen kerta kun mukava vanhempi esim. korottaa ääntä tai kohtelee vähänkin huonosti, se nostaa vanhat ikävät tapahtumat ja reaktiot pintaan. Joutuu elämään samat asiat uudelleen, vaikka muuten olisikin suht rauhallista.
Traumataustan omaavan on todella raskasta hoitaa vanhempiaan, olivat he mukavia tai eivät.
Tekisin heidän elämästään h""ttiä auttamisen varjolla: Kävisin hakemassa esim.särkylääkettä apteekista mutta viivyttelisin reissulla, en auttaisi vessaan heti kun alettaisiin valittaa vessahätää, säätäisin pattereita kylmemmälle jne. Siinä sitten kirkuisivat pissaisella sohvalla kun ottaa sydämmestä.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Sulla kuitenkin ollut molemmat vanhemmat?
Tappeluita on joka perheessä, mutta erityisesti eroperheissä. Alkoholismi taas on kansansairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että vanhemmilla ei ole ollut myöskään helppoa ja nyt vanhemmalla iällä ovat tulleet läheisemmiksi. Autan niin paljon kuin voin. Ei ne täydellisiä ole, muttei minulla muitakaan vanhempia ole. Katkeruudesta ei olisi hyötyä kenellekkään.
Ap tässä. Sinulla on nyt se ero että vanhempasi käyttäytyvät nyt hyvin sinua kohtaan. Minulla ei ole näin. Vaan toksinen käytös jatkuu eli uhkailu, kiristys, haukkuminen, nälviminen, syyttäminen kaikesta.
Helppoa sanoa että ei kannata olla katkera, jos sun vanhemmat edes nyt on kivoja sua kohtaan. Minä en tule koskan saamaan tuollaista pientäkään hetkeä kivaa kohteluaEi se helppoa ole sittenkään jos lapsena ollut kurjaa mutta myöhemmin ovat mukavia. Täydellistä riidatonta suhdetta kun ei ole olemassa, joten joka ikinen kerta kun mukava vanhempi esim. korottaa ääntä tai kohtelee vähänkin huonosti, se nostaa vanhat ikävät tapahtumat ja reaktiot pintaan. Joutuu elämään samat asiat uudelleen, vaikka muuten olisikin suht rauhallista.
Traumataustan omaavan on todella raskasta hoitaa vanhempiaan, olivat he mukavia tai eivät.
Sehän on ihan suosituskin että traumataustaisen ei tulisi hoitaa vanhempiaan. Tulee pian halu maksaa potut pottuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Oletko varma ettet nähnyt vain mummolan kulissin?
Olen, koska olemme aikuisena puhuneet näistä asioista vanhempiemme sisarusten kanssa, jotka ovat kertoneet lapsuudenkodistaan. Eikä isovanhemmat ja vanhemmat kykene niin täysin edes feikkaamaan lapsenlapsille, että emme olisi tajunneet piilotettua kitkaa heidän välillään, jos sellaista olisi.
Okei. Olivatko curling-vanhempia?
Siis jos tarkoitat isovanhempiani, niin ei todellakaan. Sodassa olleita, toiselta puolelta karjalan evakkoja. Lapset, eli omat vanhempani syntyneet sota-aikana. Ei siihen aikaan ollut curlingvanhempia, ellei sitten jossain todella varakkaissa perheissä.
Isäni isä on todnäk kantanut sodan traumaa, joka voi selittää osan isäni traumoista. Mutta perheväkivaltaa siellä perheessä ei ollut. Lapset teki maatilan töitä pienestä pitäen, mutta ei orjan asemassa. Huveja matkoja oli myös, ja opintoja tuettiin yliopistotasolle asti. Sivistynyt perhe, siihen nähden, että olivat kouluttamattomia maanviljelijöitä.
Kyllä molempien vanhempieni perheessä oli rakkautta ja rajoja.
Osasyy vanhempieni käytökseen oli varmaankin heidän toimimaton parisuhteensa, jonka pettymykset kostettiin lapsille.
Ovat edes jollain tasolla kiinnostuneita, että autatko ja oletko heidän elämässään.
Omia vanhempiani ei koko olemassaoloni kiinnosta. Kasvoin lapsena heidän jatkeenaan ja sylkykuppinaan enkä koe tänäpäivänä että minulla olisi ihmisarvoa.
Välittäisipä vanhempani.
Miksi olet noin epäkohtelias, että kutsut toista ääliöksi? Onko tuollainen äkkipikaisuus koskaan tuonut elämääsi mitään hyvää? No, tuskinpa osaat myöntää virheitäsi. Iloa elämääsi!