Lue keskustelun säännöt.
Teini-ikäistä poikaani ei kiinnosta mikään
Niin. Se siinä onkin. Ei tee mitään muuta kuin katselee netflixiä sohvalla. Lapsuuden harrastukset on lopettanut, ei edes kavereitakaan näe kuin erittäin harvoin. Lukiota käy jollain noin 7-8:n keskiarvolla. Se on ehkä ainoa asia, jossa edes vähän panostaa. Sinnekin meni vain hakeakseen "lisäaikaa" päätöksiin.
Mitä tuolle oikein pitäisi sanoa tai rohkaista? Elämä menee ohi sohvalla! Kotitöitäkin tekee vain vastahakoisesti monen huomautuksen jälkeen, oma huoneensa on kuin sikolätti (en todellakaan siivoa sitä, kun ikää on lähemmäs 18 kuin 16).
Kommentit (497)
Täällä on porukka oikeasti ihan pihalla miesten elämästä. "No jos ei pimpsa kiinnosta...höhöhöö!". Ihan jokaista miestä kiinnostaa, mutta ihan jokaiselle sitä ei edes anneta! Itseäni aikoinaan kiusattiin yläasteella urheilija-pellejen (ei siis tarkkislaiset!) toimesta ja he sitten provosoivat muuta samaan toimintaan. Lukiossa olinkin sitten aika pitkälti yksin, koska en voinut luottaa muihin ihmisiin. Sentään pari tai kolme tyyppiä suostui puhumaan minulle silloin tällöin, mutta muuten olin aina yksin. Ei siis kiinnostanut edes vanhojen tanssit eikä myöskään penkkarit. Lukion jälkeen aloitin ekan duunin ja vasta viime vuonna kuulin, että sielläkin minua oltiin nimitelty selkäni takana. 22v aloitin salin ja AMK:n. Sitä ennen olin kyllä himassa nostellut penaa yms. jo teini-iästä lähtien. Ja se pi...lukin kyllä on kiinnostanut jo jostain 12v lähtien. Mutta mitäpä hyötyä siitä on, kun kerran on aina syrjitty? No AMK-bileissäkin kävin vain pari kertaa, kun sielläkin syrjittiin. AMK:ssa minulla oli kyllä koulukavereita, mutta he eivät olleet bilehileitä, ja ehkä hyvä niin. Ei kyllä ollut naista sielläkään minulle. Peruskoulu-kavereiden kanssa kävin kyllä baareissa vkl, jos en ollut töissä, mutta tosi harvoin sieltäkään tarttui naisia ja koskaan ei mikään juttu edennyt suhteeseen. Salilla käyn yhä ja jotain omia harrastuksia on, muttei naista. Ihan oman alan töissä olen. Tällaista se elämä on, vaikka YRITTÄISI alle 180 cm ja ei-komeana miehenä. Aina vaan syrjitään. On siis sijoituksiakin ja sijoittelen varojani säännöllisesti. Olen ollut vastuullinen, tehnyt työtä, säästänyt, sijoitellut, mutta myös käynyt ulkomailla ja pitänyt hieman hauskaakin pienen ystäväpiirin kanssa. Ongelma tosiaan on se, että suurin osa ihmisistä on yhä minua vastaan, vaikka otan täydellisen vastuun itsestäni ja en ole koskaan sossutukia nostanut. Jos aloittajan poika on yhtään samanlainen kuin minä, niin minun elämäni on MAKSIMI hyvä, jonka hän voi saada. Miehen elämä on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos homma rullaa keskiravolla 7-8 lukiossa, niin ei kai siinä mitään suurempaa ole.
mies 37v kirjoitti:
Täällä on porukka oikeasti ihan pihalla miesten elämästä. "No jos ei pimpsa kiinnosta...höhöhöö!". Ihan jokaista miestä kiinnostaa, mutta ihan jokaiselle sitä ei edes anneta! Itseäni aikoinaan kiusattiin yläasteella urheilija-pellejen (ei siis tarkkislaiset!) toimesta ja he sitten provosoivat muuta samaan toimintaan. Lukiossa olinkin sitten aika pitkälti yksin, koska en voinut luottaa muihin ihmisiin. Sentään pari tai kolme tyyppiä suostui puhumaan minulle silloin tällöin, mutta muuten olin aina yksin. Ei siis kiinnostanut edes vanhojen tanssit eikä myöskään penkkarit. Lukion jälkeen aloitin ekan duunin ja vasta viime vuonna kuulin, että sielläkin minua oltiin nimitelty selkäni takana. 22v aloitin salin ja AMK:n. Sitä ennen olin kyllä himassa nostellut penaa yms. jo teini-iästä lähtien. Ja se pi...lukin kyllä on kiinnostanut jo jostain 12v lähtien. Mutta mitäpä hyötyä siitä on, kun kerran on aina syrjitty? No AMK-bileissäkin kävin vain pari kertaa, kun sielläkin syrjittiin. AMK:ssa minulla oli kyllä koulukavereita, mutta he eivät olleet bilehileitä, ja ehkä hyvä niin. Ei kyllä ollut naista sielläkään minulle. Peruskoulu-kavereiden kanssa kävin kyllä baareissa vkl, jos en ollut töissä, mutta tosi harvoin sieltäkään tarttui naisia ja koskaan ei mikään juttu edennyt suhteeseen. Salilla käyn yhä ja jotain omia harrastuksia on, muttei naista. Ihan oman alan töissä olen. Tällaista se elämä on, vaikka YRITTÄISI alle 180 cm ja ei-komeana miehenä. Aina vaan syrjitään. On siis sijoituksiakin ja sijoittelen varojani säännöllisesti. Olen ollut vastuullinen, tehnyt työtä, säästänyt, sijoitellut, mutta myös käynyt ulkomailla ja pitänyt hieman hauskaakin pienen ystäväpiirin kanssa. Ongelma tosiaan on se, että suurin osa ihmisistä on yhä minua vastaan, vaikka otan täydellisen vastuun itsestäni ja en ole koskaan sossutukia nostanut. Jos aloittajan poika on yhtään samanlainen kuin minä, niin minun elämäni on MAKSIMI hyvä, jonka hän voi saada. Miehen elämä on vaikeaa.
Ei ole sinun vikasi että sinua on kiusattu ja se vaikuttaa vääjämättä siihen millainen ihmisestä kasvaa ja miten emuut ihmiset näkee. Mutta siinä olet väärässä että naisettomuutesi johtusi siiteä että sinua syrjittäisiin. Parisuhteen muodostuminen vaatii sellaista rentoutta ja heittäytymistä joka voi olla vaikeaa varsinkin ihmiselle jota on kiusattu ja joka ei oikein luota toisiin ihmisiin. Mutta oikein muuta tapaa ei vain ole. Toinen ihminen on aina riski mutta jos ei avaa sitä omaa sisintään muille niin eivät muutkaan sinulle.
Lähetä se mun oppiin niin mä opetan sen "miesten" tavoille.
Itsekin olin vähän samanlainen tuossa iässä, muttei se painanut silloin minun tai äitini päätä. Miksi pitäisikään? Olisi tylsää, jos kaikki ihmiset elämineen olisivat samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mies 37v kirjoitti:
Täällä on porukka oikeasti ihan pihalla miesten elämästä. "No jos ei pimpsa kiinnosta...höhöhöö!". Ihan jokaista miestä kiinnostaa, mutta ihan jokaiselle sitä ei edes anneta! Itseäni aikoinaan kiusattiin yläasteella urheilija-pellejen (ei siis tarkkislaiset!) toimesta ja he sitten provosoivat muuta samaan toimintaan. Lukiossa olinkin sitten aika pitkälti yksin, koska en voinut luottaa muihin ihmisiin. Sentään pari tai kolme tyyppiä suostui puhumaan minulle silloin tällöin, mutta muuten olin aina yksin. Ei siis kiinnostanut edes vanhojen tanssit eikä myöskään penkkarit. Lukion jälkeen aloitin ekan duunin ja vasta viime vuonna kuulin, että sielläkin minua oltiin nimitelty selkäni takana. 22v aloitin salin ja AMK:n. Sitä ennen olin kyllä himassa nostellut penaa yms. jo teini-iästä lähtien. Ja se pi...lukin kyllä on kiinnostanut jo jostain 12v lähtien. Mutta mitäpä hyötyä siitä on, kun kerran on aina syrjitty? No AMK-bileissäkin kävin vain pari kertaa, kun sielläkin syrjittiin. AMK:ssa minulla oli kyllä koulukavereita, mutta he eivät olleet bilehileitä, ja ehkä hyvä niin. Ei kyllä ollut naista sielläkään minulle. Peruskoulu-kavereiden kanssa kävin kyllä baareissa vkl, jos en ollut töissä, mutta tosi harvoin sieltäkään tarttui naisia ja koskaan ei mikään juttu edennyt suhteeseen. Salilla käyn yhä ja jotain omia harrastuksia on, muttei naista. Ihan oman alan töissä olen. Tällaista se elämä on, vaikka YRITTÄISI alle 180 cm ja ei-komeana miehenä. Aina vaan syrjitään. On siis sijoituksiakin ja sijoittelen varojani säännöllisesti. Olen ollut vastuullinen, tehnyt työtä, säästänyt, sijoitellut, mutta myös käynyt ulkomailla ja pitänyt hieman hauskaakin pienen ystäväpiirin kanssa. Ongelma tosiaan on se, että suurin osa ihmisistä on yhä minua vastaan, vaikka otan täydellisen vastuun itsestäni ja en ole koskaan sossutukia nostanut. Jos aloittajan poika on yhtään samanlainen kuin minä, niin minun elämäni on MAKSIMI hyvä, jonka hän voi saada. Miehen elämä on vaikeaa.
Ei ole sinun vikasi että sinua on kiusattu ja se vaikuttaa vääjämättä siihen millainen ihmisestä kasvaa ja miten emuut ihmiset näkee. Mutta siinä olet väärässä että naisettomuutesi johtusi siiteä että sinua syrjittäisiin. Parisuhteen muodostuminen vaatii sellaista rentoutta ja heittäytymistä joka voi olla vaikeaa varsinkin ihmiselle jota on kiusattu ja joka ei oikein luota toisiin ihmisiin. Mutta oikein muuta tapaa ei vain ole. Toinen ihminen on aina riski mutta jos ei avaa sitä omaa sisintään muille niin eivät muutkaan sinulle.
Pseudo-tieteellistä hömppää. Lue enemmän tutkimuksia ja tilastoja ja tule sitten takaisin pätemään. Minä olen jo lukenut noita. Ja ihan tarpeeksi on myös kokemusta. Naiset antavat ylipäänsä tutustumiseen mahdollisuuden melkein vain pelkästään pitkille ja komeille miehille.
Vertailun vuoksi kerron, että enpä tiennyt minäkään yhtään tuossa iässä, mitä elämälläni tekisin. Vain videopelit ja niiden kanssa harrastaminen kiinnosti, hieman olin alkanut tyttöjä katsella lukioikäisenä. Ja kävinpä vielä 10. luokankin ennen lukiota, kun keskiarvo ei ollut tarpeeksi hyvä haluamaani lukioon. 10. luokan käyminen olikin ensimmäinen kerta, kun ryhdyin kunnolla panostamaan kouluun, vaikka ns. perusfiksuna keskiarvoni olikin peruskoulussa usein siinä hieman yli tai hieman alle 8.0:n. Ylimääräinen vuosi nostikin sitten keskiarvon peräti 8.6:een (lukuaineet 8.9).
Kyllä poikasi vielä "herää" siitä, kunhan tietty kypsyyden aste saavutetaan. Mielestäni se on yksilöstä kiinni, missä kohtaa se tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ihana kympin stipendityttö on nyt 8.luokalla ja täys mörökölli. Hänen kaunis huoneensa on pelkkä sekamelska. Notkuu päivät pitkät kylillä ja inttää kaikessa vastaan, on kyse kotiintuloajoista, läksyistä tai ihan vaikka vaan ruokailusta. Jäänyt vapesta ja juomisesta kiinni lukuisia kertoja, arestit ja muut rangaistukset eivät ole paljoa auttaneet. Koulu menee todella lujaa alaspäin. Sentään harrastaa vielä aktiivisesti ja lukio siintää tulevaisuudessa ja jopa amk on mielessä. Mutta just nyt ei jaksa keskittyä kouluun yhtään, kaverit ovat tärkeintä ikinä ja niiden keskuudessa draamaa riittää. Mulle vaikeinta on hänen arvosanojen lasku ja ulkonäkö. Jos hän ottaisikin naaman täyteen lävistyksiä, kestäisin sen. Mutta hän näyttää epäsiistiltä toisella tavalla, hiukset ovat aina auki ja laittamatta ja hänen hiuslaatunsa on sekainen, näyttää aina kuin olisi suoraan sängystä noussut. Sama vaatteet päivästä toiseen ja hygienia on huonoa. Ei tunnu olevan masentunut, ei vaan kiinnitä huomiota näihin ja on aina menossa.
mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies 37v kirjoitti:
Täällä on porukka oikeasti ihan pihalla miesten elämästä. "No jos ei pimpsa kiinnosta...höhöhöö!". Ihan jokaista miestä kiinnostaa, mutta ihan jokaiselle sitä ei edes anneta! Itseäni aikoinaan kiusattiin yläasteella urheilija-pellejen (ei siis tarkkislaiset!) toimesta ja he sitten provosoivat muuta samaan toimintaan. Lukiossa olinkin sitten aika pitkälti yksin, koska en voinut luottaa muihin ihmisiin. Sentään pari tai kolme tyyppiä suostui puhumaan minulle silloin tällöin, mutta muuten olin aina yksin. Ei siis kiinnostanut edes vanhojen tanssit eikä myöskään penkkarit. Lukion jälkeen aloitin ekan duunin ja vasta viime vuonna kuulin, että sielläkin minua oltiin nimitelty selkäni takana. 22v aloitin salin ja AMK:n. Sitä ennen olin kyllä himassa nostellut penaa yms. jo teini-iästä lähtien. Ja se pi...lukin kyllä on kiinnostanut jo jostain 12v lähtien. Mutta mitäpä hyötyä siitä on, kun kerran on aina syrjitty? No AMK-bileissäkin kävin vain pari kertaa, kun sielläkin syrjittiin. AMK:ssa minulla oli kyllä koulukavereita, mutta he eivät olleet bilehileitä, ja ehkä hyvä niin. Ei kyllä ollut naista sielläkään minulle. Peruskoulu-kavereiden kanssa kävin kyllä baareissa vkl, jos en ollut töissä, mutta tosi harvoin sieltäkään tarttui naisia ja koskaan ei mikään juttu edennyt suhteeseen. Salilla käyn yhä ja jotain omia harrastuksia on, muttei naista. Ihan oman alan töissä olen. Tällaista se elämä on, vaikka YRITTÄISI alle 180 cm ja ei-komeana miehenä. Aina vaan syrjitään. On siis sijoituksiakin ja sijoittelen varojani säännöllisesti. Olen ollut vastuullinen, tehnyt työtä, säästänyt, sijoitellut, mutta myös käynyt ulkomailla ja pitänyt hieman hauskaakin pienen ystäväpiirin kanssa. Ongelma tosiaan on se, että suurin osa ihmisistä on yhä minua vastaan, vaikka otan täydellisen vastuun itsestäni ja en ole koskaan sossutukia nostanut. Jos aloittajan poika on yhtään samanlainen kuin minä, niin minun elämäni on MAKSIMI hyvä, jonka hän voi saada. Miehen elämä on vaikeaa.
Ei ole sinun vikasi että sinua on kiusattu ja se vaikuttaa vääjämättä siihen millainen ihmisestä kasvaa ja miten emuut ihmiset näkee. Mutta siinä olet väärässä että naisettomuutesi johtusi siiteä että sinua syrjittäisiin. Parisuhteen muodostuminen vaatii sellaista rentoutta ja heittäytymistä joka voi olla vaikeaa varsinkin ihmiselle jota on kiusattu ja joka ei oikein luota toisiin ihmisiin. Mutta oikein muuta tapaa ei vain ole. Toinen ihminen on aina riski mutta jos ei avaa sitä omaa sisintään muille niin eivät muutkaan sinulle.
Pseudo-tieteellistä hömppää. Lue enemmän tutkimuksia ja tilastoja ja tule sitten takaisin pätemään. Minä olen jo lukenut noita. Ja ihan tarpeeksi on myös kokemusta. Naiset antavat ylipäänsä tutustumiseen mahdollisuuden melkein vain pelkästään pitkille ja komeille miehille.
Ja silti pariutuvat lihavien metriheikkien kanssa ja tekevät rumia lapsia? Mikähän idea siinäkin on..ehkä ne pikkumiehet pimpan puutteessa ovat helpommin höynäytettävissä lisääntymään.
Sitä se varmaankin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies 37v kirjoitti:
Täällä on porukka oikeasti ihan pihalla miesten elämästä. "No jos ei pimpsa kiinnosta...höhöhöö!". Ihan jokaista miestä kiinnostaa, mutta ihan jokaiselle sitä ei edes anneta! Itseäni aikoinaan kiusattiin yläasteella urheilija-pellejen (ei siis tarkkislaiset!) toimesta ja he sitten provosoivat muuta samaan toimintaan. Lukiossa olinkin sitten aika pitkälti yksin, koska en voinut luottaa muihin ihmisiin. Sentään pari tai kolme tyyppiä suostui puhumaan minulle silloin tällöin, mutta muuten olin aina yksin. Ei siis kiinnostanut edes vanhojen tanssit eikä myöskään penkkarit. Lukion jälkeen aloitin ekan duunin ja vasta viime vuonna kuulin, että sielläkin minua oltiin nimitelty selkäni takana. 22v aloitin salin ja AMK:n. Sitä ennen olin kyllä himassa nostellut penaa yms. jo teini-iästä lähtien. Ja se pi...lukin kyllä on kiinnostanut jo jostain 12v lähtien. Mutta mitäpä hyötyä siitä on, kun kerran on aina syrjitty? No AMK-bileissäkin kävin vain pari kertaa, kun sielläkin syrjittiin. AMK:ssa minulla oli kyllä koulukavereita, mutta he eivät olleet bilehileitä, ja ehkä hyvä niin. Ei kyllä ollut naista sielläkään minulle. Peruskoulu-kavereiden kanssa kävin kyllä baareissa vkl, jos en ollut töissä, mutta tosi harvoin sieltäkään tarttui naisia ja koskaan ei mikään juttu edennyt suhteeseen. Salilla käyn yhä ja jotain omia harrastuksia on, muttei naista. Ihan oman alan töissä olen. Tällaista se elämä on, vaikka YRITTÄISI alle 180 cm ja ei-komeana miehenä. Aina vaan syrjitään. On siis sijoituksiakin ja sijoittelen varojani säännöllisesti. Olen ollut vastuullinen, tehnyt työtä, säästänyt, sijoitellut, mutta myös käynyt ulkomailla ja pitänyt hieman hauskaakin pienen ystäväpiirin kanssa. Ongelma tosiaan on se, että suurin osa ihmisistä on yhä minua vastaan, vaikka otan täydellisen vastuun itsestäni ja en ole koskaan sossutukia nostanut. Jos aloittajan poika on yhtään samanlainen kuin minä, niin minun elämäni on MAKSIMI hyvä, jonka hän voi saada. Miehen elämä on vaikeaa.
Ei ole sinun vikasi että sinua on kiusattu ja se vaikuttaa vääjämättä siihen millainen ihmisestä kasvaa ja miten emuut ihmiset näkee. Mutta siinä olet väärässä että naisettomuutesi johtusi siiteä että sinua syrjittäisiin. Parisuhteen muodostuminen vaatii sellaista rentoutta ja heittäytymistä joka voi olla vaikeaa varsinkin ihmiselle jota on kiusattu ja joka ei oikein luota toisiin ihmisiin. Mutta oikein muuta tapaa ei vain ole. Toinen ihminen on aina riski mutta jos ei avaa sitä omaa sisintään muille niin eivät muutkaan sinulle.
Pseudo-tieteellistä hömppää. Lue enemmän tutkimuksia ja tilastoja ja tule sitten takaisin pätemään. Minä olen jo lukenut noita. Ja ihan tarpeeksi on myös kokemusta. Naiset antavat ylipäänsä tutustumiseen mahdollisuuden melkein vain pelkästään pitkille ja komeille miehille.
Ja silti pariutuvat lihavien metriheikkien kanssa ja tekevät rumia lapsia? Mikähän idea siinäkin on..ehkä ne pikkumiehet pimpan puutteessa ovat helpommin höynäytettävissä lisääntymään.
Sitä se varmaankin on.
Tuo piti paikkansa vielä joskus 80-luvulla. Tervetuloa nykymaailmaan!
Lukiossa on nykyaikana pikkuisen rankempaa kuin vaikka 15-20 vuotta sitten. Muistan että oma isoveljeni oli lukiopäivien jälkeen aika puhki, ja siitä on juuri tuon verran aikaa. Jos hän pitää yllä noinkin hyviä arvosanoja, niin ehkä se Netflixin katselu on ihan ansaittua pään nollaamista. Sama juttu jos kävisi kokopäivätöissä ja hoitaisi talouttaan hyvin, laskut yms., niin siinähän nollaa päänsä Netflixillä. Mieluummin elokuvilla kuin alkoholilla tai huumeilla.
Kyllä se siisteyskin löytyy sieltä, kun se oma sikolätti alkaa, ja se takuuvarmasti alkaa, jossain vaiheessa inhottamaan. Yritä olla hetki jankkaamatta siivoamisesta - muistan omasta teiniydestä sen, että juuri kun olin alkanut päättää siivota oman huoneen, äiti tuli mäikäämään siivoamisesta ja PAM! Kaikki halu siivota katosi sen siliän tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi normaali, ainakin viina ja pimpsa kiinnostaisi.
Nykyään noihinkaan ei kannata panostaa jos on keskiverto.
Pojilla ei ole enää mitään saavutettavaa tässä yhteiskunnassa. Ei ole toivoa.
No ei varmaan ole ei, jos kotitöistään ei edes selviä.
Tosin tässäkin taitaa olla perusongelmana masennus, kun pojalta ei odoteta eikä vaadita mitään. Omakin poika sai vastikään kakistettua, että hän haluaa että käydään retuuttamassa niskapersotteella mukaan, vaikka hän teeskentelisi kaikenlaisia syyntapaisia.
Ja jos poika ei katsoisi Netflixiä niin sitten ei olisi koulussa mitään puhuttavaa kavereiden kanssa ja syrjäytyisi... olisiko se parempi vaihtoehto?
Korona-aika oli myös aika hyvä passivoija kun missään ei voinut käydä. Nyt yhtäkkiäkö pitäisi automaattisesti jonnekin lähteä kun on ensin oppinut ettei voi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole onnellinen, lapsesi ei juo, ei ole masentunut, ei tupakoi, ei ole pannut paksuksi ketään, hoitaa opiskelun. Osaa rentoutua.
Anna olla.
Oletko itse vaihdevuosissa? Hoida itsesi.
Huolestuttavaa, mutta jos on kiltti henkilö niin kyllä se siitä ylöspäin lähtee. Nuorena on helppo jäädä yksinäiseksi tuossa iässä kun tietää että alkoholin juominen on väärin ja tuhoisaa, mutta sitä yleensä muut tekee.
Tottakai se olisi kiva jos hankkisi jonkin harrastuksen. Olisiko pojalla jotain sukulaista joka tykkää, esim serkkua, enoa tai setää, joka voisi vähän inspiroida häntä kaksin kesken? Joku epäorthodoksi kuten lintubongailu, jousipyssyily tai suunnistuskin kävisi. Muuten saattaa joutua viettää elämänsä tuntematta elävänsä vaikka löytäisikin vaimon ja työpaikan lopulta.
B-rapun mies kirjoitti:
Lähetä se mun oppiin niin mä opetan sen "miesten" tavoille.
Oo, mä tiedän mitä sä tarkoitat. Ja juuri se, teki minusta Miehen!
Vierailija kirjoitti:
Itse en vaivautunut asioistani vanhemmille tuon ikäisenä kertomaan, koska he eivät ymmärtäneet mistään mitään. Jokaikinen sana ja termi olisi rautalangasta pitänyt vääntää. Ja seuraavana päivänä uudestaan. Sitä räpätyksen määrää: "Istut vain sohvalla etkä muuta tee kuin tv:tä katsot! Elämä pitää elää! Serkkusi /naapurin lapset /kaikki muut nuoret mäkämäkä ja jäkäjäkä."
Vanhempani tosissaan kuvittelivat että "kaikki muut" kokoontuvat jossain "koulun pihalla" ja siellä sitten yhdessä leikitään piirileikkiä. Siis teini-ikäiset isot ihmiset. Ihan kaikki muutkin menivät tasan kotiinsa koulupäivän jälkeen, jos ei ollut mitään erikoisempaa menoa.
"Menet vaan reippaasti pelaamaan vaikka jalkapalloa yhdessä muiden kera!" "Ok, kustannatko minulle jalkapalloharrastuksen, pallon, urheilukamppeet, ja kuskaat harrastukseen että voisin oppia pelaamaan?" "SELLAISESTA EN RUPEA MITÄÄN MAKSAMAAN!!! ITSE OPETTELET!!! NUORNA VITSA VÄÄNNETTÄVÄ!!! ENNEN VANHAAN EI PYYDETTY KOTOA MITÄÄN!!!" "Asia selvä, katson siis tv:tä kuten aiemminkin."
Itsellä kanssa vastaavia muistoja, eli jatkuvaa syyllistämistä siitä etten käynyt nuorena missään ja että istuin koneella päivät pitkät ja etten tuonut kavereita kotiin. Asiaan varmaan vaikutti että kumpikin vanhemmista oli alkoholisteja eikä sinne kotiin olisi ketään kehdannut edes tuoda jos kavereita olisi ollut. Edelleen olen melko katkera tästä syyllistämisestä ja kun vanhemmat joivat itsensä hengiltä kun olin parikymppinen se ei edes herättänyt enää sen kummempia tunteita. Haudoillakaan en ole käynyt yli kymmeneen vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun ihana kympin stipendityttö on nyt 8.luokalla ja täys mörökölli. Hänen kaunis huoneensa on pelkkä sekamelska. Notkuu päivät pitkät kylillä ja inttää kaikessa vastaan, on kyse kotiintuloajoista, läksyistä tai ihan vaikka vaan ruokailusta. Jäänyt vapesta ja juomisesta kiinni lukuisia kertoja, arestit ja muut rangaistukset eivät ole paljoa auttaneet. Koulu menee todella lujaa alaspäin. Sentään harrastaa vielä aktiivisesti ja lukio siintää tulevaisuudessa ja jopa amk on mielessä. Mutta just nyt ei jaksa keskittyä kouluun yhtään, kaverit ovat tärkeintä ikinä ja niiden keskuudessa draamaa riittää. Mulle vaikeinta on hänen arvosanojen lasku ja ulkonäkö. Jos hän ottaisikin naaman täyteen lävistyksiä, kestäisin sen. Mutta hän näyttää epäsiistiltä toisella tavalla, hiukset ovat aina auki ja laittamatta ja hänen hiuslaatunsa on sekainen, näyttää aina kuin olisi suoraan sängystä noussut. Sama vaatteet päivästä toiseen ja hygienia on huonoa. Ei tunnu olevan masentunut, ei vaan kiinnitä huomiota näihin ja on aina menossa.
Kasiluokka on kaikkein hankalin ikävaihe teini-iässä ainakin yläkoulun open kannalta. Kyllä ysiluokalla meno on usein muuttuu, tiettyä aikuistumista alkaa ilmetä. Eli odottele rauhassa äläkä kärjistä tilanteita, ole se vanhempi ja viisaampi. :)
No elä ainakaan nälvi ja nalkuta sille. Ihan kunnon poikahan sinulla on. Lukio ja hoitaa sen hyvin. Miksi ette kävisi yhdessä vaikka sulkapalloa tai minigolfia pelaamassa?
Oma poikamme oli vielä muutama vuosi sitten aika samanlainen. Yläkoulussa oli jonkin verran kiusaamista ja sitä myötä lapsuuden kaverit jäivät. Lukioon meni sitten ihan muualle ja sai sieltä muutaman jonkinlaisen kaverin mutta ei juuri heidän kanssan viettänyt vapaa-aikaa. Oli lähinnä kotona omassa huoneessaan ja kävi joskus kuntosalilla.
Onneksi sai sitten lukion lopussa jostain motivaation satsata kirjoituksiin ja kirjoittikin sitten todella loistavat paperit vaikka kurssiarvosanat olivat olleet ihan sitä perus kasia. Kävi lukion jälkeen armeijan ja sekin oli vielä aika tervanjuontia mutta sinnitteli sen kuitenkin läpi. Vielä senkään jälkeen ei oikein tiennyt mitä haluaisi opiskella eikä mikään kiinnostanut erityisesti.
Valitsi kuitenkin sitten lopulta alan ja nyt parin vuoden päästä on ihan muuttunut poika. Meni opiskelun aluksi vähän väkisin mukaan opiskelijarientoihin ja sieltä sitten löytyikin sekä kavereitä kuin myös elämän ensimmäinen tyttöystävä. Nyt opiskelut sujuvat, poika on reipas ja optimistinen ja ihan erilainen kuin pari vuotta sitten. Eli kyllä sitä voi monia asia muuttua nopeastikin.