Teini-ikäistä poikaani ei kiinnosta mikään

Potki perseelle sitä kyllä tuon ikäisen pitää jotain jo tehdäkin eikä maata ja haista kuin härski silli .

Vierailija kirjoitti:

Potki perseelle sitä kyllä tuon ikäisen pitää jotain jo tehdäkin eikä maata ja haista kuin härski silli .

Ehkä hän käy suihkussa? Ja on ihanan kukantuoksuinen mmm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä tuossa on epänormaalia? Kaikki elivät noin jo 90-luvulla minun nuoruudessani, ja edelleen noin eletään. Asialliset hommat hoidetaan, lopun aikaa saa olla omassa kotona. Vai pitäisikö nuoren esiintyä lehtiartikkeleissa ja tuoda urheilupokaalia kotiin että vanhemmat saavat sitten päteä toisille lapsensa kautta?

Anna toisen olla ja elää, mäkätä sille puolisollesi, se on sinut taakakseen valinnut.

Se on epänormaalia että ei ole sosiaalisia suhteita. Eikö sinulla ollut nuorena yhtään ystävää ja miten selvisit?

Juuri näin. On ihan järjetöntä normalisoida sitä, että ei ole kavereita ja että se olisi normaalia. Ei ole. Ihminen on laumaeläin ja sille ei voi mitään. Aina joku tippuu lauman ulkopuolelle, mutta normia siitä ei mitenkään saa. 

"Aina joku tippuu lauman ulkopuolelle," Nimenomaan siksi, koska se lauma syrjäyttää muita pois keskuudestaan. Kaverittomuus on aina ympäristön aikaansaannos. Ihminen on laumaeläin, joten syrjäyttäminen ja porukoiden ulkopuolelle sulkeminen on julmaa.

Meidän nuori joutui nyt kiusatuksi heti lukion alettua. Ja kun kolmasosa luokasta on sitä mieltä että häntä voi pilkata, nauraa ja syrjiä niin siinäpä ollaan. Opettajat eivät usko kun pitää olla todisteita. No eiväthän ne ikäviä juttuja huutele luokan edessä opettajan kuullen. Tuntuu lähinnä että ei ketään kiinnosta. Koulussa tästä tietää useampi opettaja, opo ja rehtori, mutta ketään ei lopulta kiinnosta.

Sitten voi ihmetellä kun ei mahdu porukkaan ja masentaa.

Samaistun tähän. Itsekin aikoinaan menin vähän pakosta läheiseen lukioon, kun en päässyt muihin. Keskiarvon olisi pitänyt olla silloin parempi niihin päästäkseen. Tiesin kyllä sen, että sinne tulee porukkaa joka tietää minut ja liittyy kiusaajiini siinä mielessä odotinkin kaikkea ikävää. No huonosti kävi ja kiusaajia ja heidän kamujaan paljon. Näin minusta puhuttiin pahaa, pilkattiin sekä muuten vältettiin koko lukioaika. En saanut paria ryhmätöihin ja opettajat pakosta laittoivat johonkin ryhmään. Liikunnassa pilkattiin ja ei koskaan syötetty palloa. Tanssit ja muu sellainen muille tavallinen juttu jäi välistä. Olin yleinen vitsailun aihe. Välillä kaikki paheni. Sitten olin muuten näkymätön. Melkein aina yksin ja kukaan ei puhunut mitään. Meni oikeastaan yleensä ne päivät niin etten puhunut kenellekään. Ääni sitten oli ihan rahiseva, kun piti kotona taas puhua.

Oikeastaan jos niitä vuosia miettii niin jotenkin niin surullista aikaa. Omassa tapauksessa äitini tiesi kyllä, mutta emme koskaan tehneet asioille mitään. Ajattelin, että minun pitää vaan kestää se kaikki jotenkin ja yritän näyttää etten välitä. Eihän sekään toiminut. Jotenkin menetin oman arvoni niinä vuosina. Tuntui kuin olisin joku arvoton. Ihme kyllä viimein sain lakin ja käytyä lukion. Se oli silti opiskeluun liittyvine vaikeuksineen sekä juuri tämän kiusaaminen takia hyvin raskasta aikaa. Toki siinä mielessä "syytän" itseänikin, että olin ujo ja arka ja näin minua oli helppoa kiusata. Samoin en itsekään enää oikein uskaltanut tutustua muihin ja jättöydyin yksinäisyyteen. Toisaalta se kaikki johtui paljon siitä tilanteesta ja ihmisistä. En voinut elää "normaalisti" siinä porukassa. Lukio aika on joillekin hyvää ja itselle melkein pahempaa kuin yläaste vaikka olin yksinäinen jo silloin. Lukiossa muutama tyyppi joiden kanssa voin jutella, mutta monet heistä lähtivät muualle kouluun.

Millä perusteella tämä on "tasan kaksi vuotta sitten"??

Mitä sanoo pojan isä?

Kuulostaa perus pojalta/mieheltä. Näyttäis vähän siltä, että yleensä, jos poika ei ole erityisen ekstrovertti, niin käy vähän niin, että, kun telmiminen ja pallon potkiminen kavereiden kanssa alkaa jäädä pikkuhiljaa lapsuuteen, niin ne kaveritkin jää samalla hyvänpäiväntutuiksi ja lopulta katoaa elämästä kokonaan. Tytöillä leikkikaveruus sen sijaan syvenee murrosiässä ystävyydeksi.

Olisi siis todella hyvä opettaa pojillekin pienestä pitäen, että tunteista puhuminen, sydämen avaaminen ystävälle ja heikkona oleminen ei ole munatonta ja merkki miehisestä epäonnistumisesta. On tosi ikävää, että tällaisten asenteiden takia miesten on hyvin vaikeaa olla läheisiä ystäviä keskenään, sillä kyllä suurin osa miehistä varmasti sisimmässään haluaa ystäviä, mutta nykyisten asenteiden vallitessa tuntevat olevansa pakotettuja valitsemaan munattomuuden ja yksinäisyyden väliltä

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunta on myös ongelmissa poikansa kanssa. On jo yli parikymppinen, asuu edelleen kotonaan, ei kiinnosta opiskelu eikä työ. Miettii mitä haluaisi tehdä, käytännössä ei tee yhtään mitään. Jää varmaan vanhempiensa nurkkiin ja huollettavakseen lopullisesti.

Yksi puolituttu nainen valitti joku vuosi sitten, että heidän poikansa on jättänyt lukion kesken. En tiedä kuinka pitkä aika siinä meni, mutta kerran törmäsiin tähän  äitiin kaupungilla. Hän kertoi iloisena, että poika oli palannut kouluun. Muistini mukaan poika kokeili välillä jotakin heikosti palkattua työtä ja oli sen jälkeen tehnyt järkeviä johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi enää yrittää? Ei rumilla miehillä ole mitään syytä tehdä yhtään mitään yhteiskunnan eteen. He tulevat kuolemaan joka tapauksessa yksin ja unohdettuina. Koskaan saamatta seksiä tai tyttöystävää.

Minä kulutan yhteiskunnan varoja, kunnes kuolen. Näpistelen, roskaan, aiheutan ilkivaltaa, jätän kiviä pyörätielle. Ainoat ilot tässä maailmassa, joka on hylännyt minut.

Mikä siinä on että aina teidän mielestä joku muu on syyllinen? Yhteiskunta, maailma, naiset. Mutta ei koskaan itse.

Mitäs jos sinä kävisit suihkussa, harjaisit hampaat, leikkaisit tukkasi ja partasi, pesisit vaatteet ja pukeutuisit siististi ja laittaisit dödöä. Ja sitten astuisit ulkoilmaan ja menisit vaikka jonnekin tapahtumaan tai vastaavaan ihmisten joukkoon. Ei sinua kukaan sieltä kotoa tule hakemaan tai sääli. Ihan turha ulvoa kun asioille voi tehdä itsekin jotakin.

Yritetty on. Kuule aika paljonkin. Ei kiinnosta naisten neuvot näissä asioissa, koska naisella on aina geneettinen itseisarvo ja pariutuminen tapahtuu kuin itsestään. Miehistä ainoastaan komeimmilla on itseisarvo.

Naiset ovat tottuneet siihen, että ei tarvitse olla kuin perushygienia kunnossa niin heti saa miehiä kunhan menee ihmisten ilmoille liikkumaan. Naiset eivät ymmärrä sitä miten vaikeaa pariutuminen on miehille.

"heti saa miehiä" - ei saa!

Teini-ikäistä mutanttininjakilpikonnaani ei kiinnosta mikään.

Ymmärrän.

Ei muakaan kiinnosta

T. N 51v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies40v kirjoitti:

Nykyaika on kai erilaista. Itse painelin 16-18v pussikaljojen kanssa bileissä ja kaupungilla. Nähtiin muuta nuorisoa ja hengailtiin tuntemattomienkin kanssa. Välillä löysin itseni bileistä toisessa kaupungissa yms. En kadu niitä asioita. Oikeastaan enemmänkin olisi voinut kokea, mutta käsittääkseni nykynuoret ei enää tämän tyyppisiä juttuja välttämättä tee tai koe.

Ei ne oikein tuosta innostu. Siis lukiolaiset. Mutta kesällä festareilla käyvät tosi paljon. Äidin kukkaro on koetuksella. Omista lapsista toinen oli ilosaaressa, Ruisrockissa ja Kotkassa jossain metallifestareilla (open air tai joku, en muista nimeä). Toinen lähti kavereittensa kanssa festareille Ruotsiin ja ehti pyörähtää Ruisrockissa ja jossain pienemmissä jutuissa, vaikka oli kesätöissäkin 6 viikkoa kesän aikana.

Ja äidin on maksettava teinien festarikulut, koska.?

Ja sinä opiskelit äidinkieltä, koska?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi enää yrittää? Ei rumilla miehillä ole mitään syytä tehdä yhtään mitään yhteiskunnan eteen. He tulevat kuolemaan joka tapauksessa yksin ja unohdettuina. Koskaan saamatta seksiä tai tyttöystävää.

Minä kulutan yhteiskunnan varoja, kunnes kuolen. Näpistelen, roskaan, aiheutan ilkivaltaa, jätän kiviä pyörätielle. Ainoat ilot tässä maailmassa, joka on hylännyt minut.

Mikä siinä on että aina teidän mielestä joku muu on syyllinen? Yhteiskunta, maailma, naiset. Mutta ei koskaan itse.

Mitäs jos sinä kävisit suihkussa, harjaisit hampaat, leikkaisit tukkasi ja partasi, pesisit vaatteet ja pukeutuisit siististi ja laittaisit dödöä. Ja sitten astuisit ulkoilmaan ja menisit vaikka jonnekin tapahtumaan tai vastaavaan ihmisten joukkoon. Ei sinua kukaan sieltä kotoa tule hakemaan tai sääli. Ihan turha ulvoa kun asioille voi tehdä itsekin jotakin.

Yritetty on. Kuule aika paljonkin. Ei kiinnosta naisten neuvot näissä asioissa, koska naisella on aina geneettinen itseisarvo ja pariutuminen tapahtuu kuin itsestään. Miehistä ainoastaan komeimmilla on itseisarvo.

Naiset ovat tottuneet siihen, että ei tarvitse olla kuin perushygienia kunnossa niin heti saa miehiä kunhan menee ihmisten ilmoille liikkumaan. Naiset eivät ymmärrä sitä miten vaikeaa pariutuminen on miehille.

"heti saa miehiä" - ei saa!

Olet asettanut riman liian ylös.

Olin aika samanlainen lukioikäisenä. Olin ahdistunut siitä, että olisi pitänyt jo tietää mitä haluaa tehdä isona. No en vieläkään tiedä, mutta työurani alkutaipaleella porskutan.

Minua helpotti se, että lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle myöhemmin. Osa ongelmaa oli se, että koin kotini hieman ahdistavan ja minun ns. roolini perheessä rajoittavalta. En päässyt tutustumaan itseeni kunnolla, kuin vasta kun päätin itse hakeutua toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja tekemään töitä. Olen edelleen sillä tiellä, ja kotipaikkakunnalle en halua muuttaa enää takaisin.

Mutta siis pointina oli, että nuorella on vaihe menossa, ja vanhempana sinun tehtäväsi on tukea häntä, jos ja kun hän päättää tehdä askelia omaan itsenäisyyteensä.

Vierailija kirjoitti:

Olin aika samanlainen lukioikäisenä. Olin ahdistunut siitä, että olisi pitänyt jo tietää mitä haluaa tehdä isona. No en vieläkään tiedä, mutta työurani alkutaipaleella porskutan.

Minua helpotti se, että lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle myöhemmin. Osa ongelmaa oli se, että koin kotini hieman ahdistavan ja minun ns. roolini perheessä rajoittavalta. En päässyt tutustumaan itseeni kunnolla, kuin vasta kun päätin itse hakeutua toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja tekemään töitä. Olen edelleen sillä tiellä, ja kotipaikkakunnalle en halua muuttaa enää takaisin.

Mutta siis pointina oli, että nuorella on vaihe menossa, ja vanhempana sinun tehtäväsi on tukea häntä, jos ja kun hän päättää tehdä askelia omaan itsenäisyyteensä.

Niin ja olen siis nainen.

Voisiko pojalla olla dopamiinissa ongelmia? Ehdota häntä googlailemaan dopamiinin puutosta.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan normaalia siinä iässä. Koita nyt kestää pari vuotta tyrkyttämättä väkisin mitään. Koulu vie voimia ja aikuisten vaatimukset. Pieni kävely tms voi joskus virkistää ulkona hyvällä säällä, on eri asia mikä on toiselle hyvä sää. Moni pärjää yksin teininä, ei kai väkisin voi kavereita nähdä, jos ne kaverit muissa menoissa ja eivät tule. Ehtii vielä vaikka mitä myöhemmin elämässä. Jos on sellaista tekemistä tai asioita joista hän itse pitää luonnostaan, eri juttu. Harrastusmateriaaleja saa kotiinkin tai kirjatilauksia.

Samaa mieltä. Teininä just tuota. Seuraa tarkkana kuinka kaverilla pyyhkii, ja jos näet jotain outoa, kuten päihteet, puutu lempeästi mutta napakasti. Ja anna teinille rauhaa, mutta voit kertoa kuitenkin että hän on tärkeä ja rakas ja olet aina tukena kun tarvitsee. Tsemppiä!

Erehdyt. Kyllä se myös aktiivisesti vihaa naisia ym. vauva.fissä ja katselee öisin pornoa tahmaisessa sängyssään.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi normaali, ainakin viina ja pimpsa kiinnostaisi.

Kunhan nyt ainakin pimpsa kiinnostas. Sekin olis jo hyvä merkki terveydestä.

Mikä teitä kontrollihulluja riivaa? Mene ap terapiaan ja anna sdn poikasi olla. Ihan hyvinhän sillä menee, ongelma on sinun päässädi ja tarpeessasi mintomanageroida lähes aikuista miestä.

Väärin ajateltu ettei nuoria kiinnosta mikään.

Kyllä heitä kiinnostaa monikin asia.

Oikeastaan se kuuluukin olla näin. Nuorilla on paljon haasteita ja oppimista monista asioista ja ei ne pakottamalla miksikään muutu.

Avoimuus on osalla vaikeaa ja syytkin on moniulotteisia.

Pelkkä pimpsa tai pippeli ja parisuhde asiat ovat kasvua iän mukaan. Kaikki kehittyy eri tahtiin ja se on hyväksyttävä. Viina ja päihteet ei ole kaikkien nuorten arvoasteikolla tärkeimpien joukossa.

Itsetunto on koetuksella usein kasvukipuina.

Olla vaiko eikö olla. Siinäpä vasta kysymys.

Joskus avoin keskustelu auttaa, mutta ei läheskään aina. Jokainen nuori on erilainen ja käyvät samat ongelmat läpi kuitenkin. Kavereiden kanssa osa voi keskustella avoimestikkin mutta sekin riippuu kavereiden asenteesta ja tasosta paljon.

Perässä hiihtäjiä on myös heillä. Tulevaisuus ja valinnat ovat kuitenkin heidän itse omalta kohdaltaan ratkaistavissa, eikä siinä muiden neuvot ja opit ole korkealle arvostuksessa.

Kapinointi on osa kasvamista aikuisuuteen.

Kyllä ne nuoret käyvät samat kasvukivut läpi kuin vanhempansakin. Viisaus tulee asioihin vasta jälkijunassa. Se mitä tai miten he itse asiat ovat päättäneet vaikuttaa lopputulokseen paljon. Kaikilla on vaikeuksia eikä ne ole aikuisillakaan aina helppojen ratkaisuiden takia hyviä.

Eläkää ja antakaa myös nuorten elää. He tekevät kuitenkin samat virheet jossain vaiheessa elämää, mitkä olette itsekin tehneet.