Teini-ikäistä poikaani ei kiinnosta mikään

noista kavereista:

- mulla edelleen paras kaveri ala-asteelta (oltiin myös yläaste samalla luokalla)

- toiseksi paras kaveri lukiosta

- pari ok kaveria opiskeluajoilta korkeakoulusta

- 1 erittäin hyvä kaveri työelämästä

Eivät nykyajan nuoret pyöri missään kylillä eikä sitä vaihtoehtoa edes ole, koska missään ei ole ketään. Kuulostaa täysin normaalilta. Mitä muka pitäisi tehdä?

Uskomattomia vihakommentteja, ihan kuin teini tekisi jotain pahaa olemalla kotonaan. Myös uskomatonta pervoilua. Jos kyseessä olisi tyttö, patistaisitteko häntäkin mihin lie akteihin, jotta olisi "normaali"?

Ehkä poikasi huomasi jo varhaisessa vaiheessa olevansa luuseri ja hikkyyntyy sohvalle.

Eipä siinä äidin patistelu paljon auta, jos koulusta ja ikätovereilta tulee vaan halveksuntaa ja vittuilua

Meillä oli ihan samanlainen lukiossa. Ei mikään kiinnostanut, jätti urheiluharrastuksenkin. Aiemmin luki kirjoja ja sitten lukioaikaan vastaus oli, ettei jaksa. Yo-kokeisiin ei lukenut juuri ollenkaan, vaikka väitti lukeneensa. Jokin reaalin koe oli sellainen, että hän sanoi edellisenä iltana, että ei ole kirjoja mistä lukea, koska kirjat piti jo palauttaa. No myöhäistä niitä on kirjoituksia edeltävänä iltana alkaa huhuilla, kenellä olisi lainata. Hän oli tehnyt tietokoneelle muistiinpanoja tunneilla. Minä ihan vain vilkaisin, mitä siellä on, ja oli ihan kuin jonkin yläkoululaisen lyhyitä lauseita, tuskin edes itse sai selkoa, mitä on tarkoittanut. Ylioppilaaksi pääsi, ihme kyllä, mutta ei millään hyvillä arvosanoilla.

Ja lukion jälkeen ei saanut esim. kesätöitä, joten eipä tehnyt oikeastaan mitään. Syksyllä sen verran viitsi vaivautua, että teki yhden sesonkiluonteisen työpätkän. Sekin oli minun etsimä, että soita tuonne, tuolla on töitä nyt tarjolla. Jouduin 19-vuotiaalle sanomaan, että sinulla ei ole mitään tuloja, me ei jakseta vanhempina olla koko ajan antamassa rahaa. Kotona kuitenkin ollut aina ilmainen asuminen ja ruuat, niin sitten vielä tarvitsi taskurahaa, eikä ihmisellä mitään tuloja.

Tammikuussa hän meni onneksi armeijaan. Minä mietin: mitä sitten kun kotiutuu? Onko taas, ettei mikään kiinnosta. En edes tiedä, milloin hänellä ensimmäisen kerran mahdollisuus saada jotain työttömyyskorvausta. Ja koulupaikka ehdottomasti pitäisi löytää, mutta kun mikään ei kiinnosta. Aiemmin lukion jälkeen pystyi menemään ammattikouluun, mutta nyt pitää hakea amk tai yliopisto. Hän haki jo kerran, kävi pääsykokeissa ja oli muistaakseni varasijalla 67. Häntä ei kiinnosta oikein mikään ala ja motivaatio nollassa. Heti pitäisi saada jokin isopalkkainen ja kevyt työ.

Nyt kun on armeijassa, siellä on järjestys, mutta kyllä ne kotilomat menee sitä rataa, että tapaa kavereita, valvoo aamuyöhön asti, herää puolilta päivin tai myöhemmin, käy syömässä, sitten Netflixiä ja pelaamista, ehkä käy suihkussa, syö taas puoli kaappia tyhjäksi, lähtee ehkä kavereiden kanssa jonnekin, palaa klo 0.00-03.00 välillä ja kolistelee keittiössä, syö taas puoli kaappia tyhjäksi ja seuraavana päivänä herää puolilta päivin tai myöhemmin, katsoo Netflixiä tai pelaa, syö pari jättimäistä ateriaa ja lähtee sitten takaisin inttiin. Kotilomalla ei tee yhtään mitään, ei edes astioitaan saa laitettua koneeseen. En minä tiedä, onko tuo normaalia 20 v. ihmisen käytöstä. Kun minä olin tuon ikäinen, tekemiset oli monipuolisia. Tietysti itselläni ei armeijasta kokemusta, mutta asuin omillani ja siivosin ja tiskasin ja kävin uimahallissa tai elokuvissa tai lenkillä kavereiden kanssa ja tietysti opiskelin.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi normaali, ainakin viina ja pimpsa kiinnostaisi.

Fiksu mies kun tajuaa ettei pimpsa ole tavoitelun arvoinen.

Mua ei kiinnostanut teininä mikään muu kuin musiikin kuuntelu ja kirjojen lukeminen kotona. Kavereita ei ollut. Nyt olen 46v eikä mua edelleenkään kiinnosta mikään muu kuin musiikin kuuntelu ja lukeminen kotona. Kavereita ei ole edelleenkään, mutta puolison ja vakituisen työpaikan olen kuitenkin onnistunut saamaan. Mun elämä on sitä että käyn töissä ja vapaa-ajan olen puolison kanssa kotona ja minä luen ja puoliso (jolla myös vakituinen työpaikka) pelaa. Ollaan onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme :)

Lukio ei ole raskas laisinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunta on myös ongelmissa poikansa kanssa. On jo yli parikymppinen, asuu edelleen kotonaan, ei kiinnosta opiskelu eikä työ. Miettii mitä haluaisi tehdä, käytännössä ei tee yhtään mitään. Jää varmaan vanhempiensa nurkkiin ja huollettavakseen lopullisesti.

Miten niin jää? Mä olen ainakin aina omilleni sanonut, että niin kauan kuin opiskelee tai käy töissä, saa asua kotona. Mutta missään kohtaa en tule katselemaan mitään vätystelyä että vaan möllötetään eikä tehdä mitään ja kuvitellaan ettääityli laittaa ruoat ja siivoaa jäljet.



Hyvin on tämä oppi pojilleni kaaliin mennyt, ja tietävät kyllä että olen täysin tosissani, ja että ovat ihan itse omista elämistään vastuussa.

Vierailija kirjoitti:

Lukio ei ole raskas laisinkaan.

Kyllä se monelle on. Täytyy muistaa, että oppimisen tavat ovat monimuotoistuneet ja esim. projekteihin täytyy nähdä vaivaa myös iltaisin kotona. Opettajavetoisesta luento-opetuksesta ollaan siirrytty enemmän oman tekemisen ja tiedonhaun suuntaan. Monessa lukiossa on digi-kirjat, koska ne ovat halvempia. Digi-kurja on hyvä sellaiselle, jonka kotona on laajakaista ja yhteydet toimivat sujuvasti. Kuitenkin hyvin monilla opiskelijoilla menee tietoteknisiin haasteisiin aikaa siellä kotioloissa. Verkko kastuu, vastauksen tallentaminen kestää liian kauan, ei pääsekään lukemaan läksyä. Kyllä meillä koulussakin ajoittain niitä haasteita on. Verkko kuormittuu, järjestelmävirhe, laitteet eivät toimi. Opiskelijat kuljettavat tietokoneita kodin ja koulun välillä säässä kuin säässä, ja valitettavasti tietokoneisiin tulee vikoja. Jos se lähtee korjattavaksi eikä satu olemaan koneita vapaana, jotkut opiskelijat ovat olleet ilman konetta (ja kirjoja) parikin viikkoa, jos ei heidän kotonaan satu olemaan tietokonetta.

Oppilaista moni nukkuu liian vähän. Meillä on terveyskyselyt, joista saamme summittaista tietoa yleisellä tasolla. Nukkumiseen käytettävä aika on vähentynyt. Teini-ikäisillä luonnostaan on rytmi sellainen, että ovat iltavirkkuja, ja kuuluu toki kehitykseen, mutta huolestuttavaa on se, jos joukossa on alle 5 tuntia nukkuvia. Se näkyy koulussa keskittymisen ongelmina. Päiväunilla lukiooäivän jälkeen ei voi korvata univajetta. Kännyköistä meillä taas yleisesti minun työpaikallani ei ole ollut huolta. Ne ovat pysyneet repussa ja niitä käytetään tauoilla. Siksi oli melkoinen shokki, kun kävin ammatillisessa koulussa tekemässä vertaisseurantaa, että siellä näkyi olevan ongelmana kännykkäriippuvuus. Kuinka mitään voi oppia, jos samalla katsoo videoita ja tiktokeja ja snapchatoa yms. Eräällä seuraamallani oppitunnilla opettaja sanoi 7 kertaa, että pitäkääpä kännykät poissa, käytetään vasta tauolla. Joku laittoi hetkeksi pois ja sitten taas salaa pöydän alla alkoi katsoa puhelinta. Minä en pystyisi opettamaan ammatillisessa koulutuksessa, koska minulle tuo olisi iso ongelma. Periaatteessa on säännöt, mutta käytännössä nuoret näyttivät olevan niin kännykästään riippuvaisia, ettei sääntö:pyyntö/puhe tehoa. Addiktio siis täytyy olla kyseessä. Olen itse tämän viikon vapaalla, ja onhan se kännykkä minunkin kädessäni pysynyt, mutta ei tulisi mieleenkään tuijottaa oppitunneilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan normaalia siinä iässä. Koita nyt kestää pari vuotta tyrkyttämättä väkisin mitään. Koulu vie voimia ja aikuisten vaatimukset. Pieni kävely tms voi joskus virkistää ulkona hyvällä säällä, on eri asia mikä on toiselle hyvä sää. Moni pärjää yksin teininä, ei kai väkisin voi kavereita nähdä, jos ne kaverit muissa menoissa ja eivät tule. Ehtii vielä vaikka mitä myöhemmin elämässä. Jos on sellaista tekemistä tai asioita joista hän itse pitää luonnostaan, eri juttu. Harrastusmateriaaleja saa kotiinkin tai kirjatilauksia.

 

Jos tulee kolmen vuoden aukko kaverisuhteisiin niin sitä ei helpolla kurota umpeen.

 

Eikö ne kaverit mene uusiksi sitten, kun/jos pääsee korkeakouluun? Itsellä ainakin meni. Harvoin lukiokaverit tulee opiskelemaan samaa alaa tai edes samaan oppilaitokse

7-8 keskiarvoilla ei pääse yliopistoon. AMK:hon voi päästä mutta mikä häntä kiinnostaa?

Vierailija kirjoitti:

Lukio on nykyään tosi raskas. Jos koulu sujuu noinkin hyvin, anna olla. Jos pyytää apua tai kertoo jotain huoliaan, sitten tietty autat parhaasi mukaan.

Mitä...? Miten se on nykyään raskaampi? Voi hyvää päivää teitä lellivauvojen kasvattajia ja mielenterveyspotilaita. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunta on myös ongelmissa poikansa kanssa. On jo yli parikymppinen, asuu edelleen kotonaan, ei kiinnosta opiskelu eikä työ. Miettii mitä haluaisi tehdä, käytännössä ei tee yhtään mitään. Jää varmaan vanhempiensa nurkkiin ja huollettavakseen lopullisesti.

Kunhan vain ei ala shoppailla ja ylivelkaannu lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukio ei ole raskas laisinkaan.

Kyllä se monelle on. Täytyy muistaa, että oppimisen tavat ovat monimuotoistuneet ja esim. projekteihin täytyy nähdä vaivaa myös iltaisin kotona. Opettajavetoisesta luento-opetuksesta ollaan siirrytty enemmän oman tekemisen ja tiedonhaun suuntaan. Monessa lukiossa on digi-kirjat, koska ne ovat halvempia. Digi-kurja on hyvä sellaiselle, jonka kotona on laajakaista ja yhteydet toimivat sujuvasti. Kuitenkin hyvin monilla opiskelijoilla menee tietoteknisiin haasteisiin aikaa siellä kotioloissa. Verkko kastuu, vastauksen tallentaminen kestää liian kauan, ei pääsekään lukemaan läksyä. Kyllä meillä koulussakin ajoittain niitä haasteita on. Verkko kuormittuu, järjestelmävirhe, laitteet eivät toimi. Opiskelijat kuljettavat tietokoneita kodin ja koulun välillä säässä kuin säässä, ja valitettavasti tietokoneisiin tulee vikoja. Jos se lähtee korjattavaksi

Höpön löpön...Olet vain olevinasi kirjoitustaidoton opettaja. Hanki apua tuohon tarpeeseesi elää mielikuvitusmaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukio on nykyään tosi raskas. Jos koulu sujuu noinkin hyvin, anna olla. Jos pyytää apua tai kertoo jotain huoliaan, sitten tietty autat parhaasi mukaan.

Mitä...? Miten se on nykyään raskaampi? Voi hyvää päivää teitä lellivauvojen kasvattajia ja mielenterveyspotilaita. 

Jaa lukio vai. Onhan se nykyisin raskaampi kuin vaikkapa 90-luvun alussa, jolloin itse kävin lukion. Må en yleensäkään ymmärrä puheita, että nuoria lellitään. Päin vastoin kakkea kiusaamista ja sosiaalisia paineita on enemmän. Mä olen aina ollut introvertti, kaverit sanoi aikoinaan, että tietokonenörtti. Tällaiset ei päivääkään pärjäisi nykyajan lukiossa, jossa mun omat lapseni yrittävät selviytyä. Mun mielestä yleisesti ihmisten vähättely ja lyttääminen on koventunut. Ja tietysti tällä palstalla mä olen myös idiootti. Mä olen kuitenkin idiootti, jolla on 6000€ kuukausitulot ja kyky keksiä ratkaisuja muihinkin kuin ulkonäöllisiin ongelmiin. Mä arvostan edelleen suuresti kaikkia opettajia, mitä ilmeisesti palstalla moni yrittää ajaa maan rakoon. Ilman opettajia meistä kukaan ei olisi yhtään mitään. Että miettikääpä sitäkin perjantai-iltanne ratoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunta on myös ongelmissa poikansa kanssa. On jo yli parikymppinen, asuu edelleen kotonaan, ei kiinnosta opiskelu eikä työ. Miettii mitä haluaisi tehdä, käytännössä ei tee yhtään mitään. Jää varmaan vanhempiensa nurkkiin ja huollettavakseen lopullisesti.

Miten niin jää? Mä olen ainakin aina omilleni sanonut, että niin kauan kuin opiskelee tai käy töissä, saa asua kotona. Mutta missään kohtaa en tule katselemaan mitään vätystelyä että vaan möllötetään eikä tehdä mitään ja kuvitellaan ettääityli laittaa ruoat ja siivoaa jäljet.



Hyvin on tämä oppi pojilleni kaaliin mennyt, ja tietävät kyllä että olen täysin tosissani, ja että ovat ihan itse omista elämistään vastuussa.

Sitten sinun lapsillasi on asiat hyvin. Minulla on vanhin poika, todettu adhd, lääkitys siihen, ja silti on vaikeaa. Hän tarvitsisi päivärutiinit. Rakas on ollut aina. Pienenä jo mietin, mikä on ongelma, kun ei opi aikatauluja, ei muista koulun ensimmäisillä luokilla läksyjä ja riitaa tulee milloin mistäkin asiasta. Meille diagnoosi avasi silmät, ja sitä ennen olin äitinä yrittänyt opettaa ja kasvattaa, yrittänyt pitää kuria ja yrittänyt ymmärtää. Jos joku, jolla itsellään ei ole adhd, alkaa pätemään, osaan jo nykyisin ohjata, että lue, mitä se aiheuttaa. Mieheni veli on autismikirjolla, mutta koska hän on lievästi kehitysvammainen, hän on saanut aina osakseen ymmärrystä ja tukea. Minun poikani, rakas lapseni, ei ole saanut sitä samaa ymmärrystä eikä samaa tukea. En ole kateellinen, vaan yleisellä tasolla mietin, kuinka heikoilla erityisnuori edelleen on, mikäli ei ole kehitysvammaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä poikasi huomasi jo varhaisessa vaiheessa olevansa luuseri ja hikkyyntyy sohvalle.

Eipä siinä äidin patistelu paljon auta, jos koulusta ja ikätovereilta tulee vaan halveksuntaa ja vittuilua

Itse se on luuseri joka toista haukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Eivät nykyajan nuoret pyöri missään kylillä eikä sitä vaihtoehtoa edes ole, koska missään ei ole ketään. Kuulostaa täysin normaalilta. Mitä muka pitäisi tehdä?

Uskomattomia vihakommentteja, ihan kuin teini tekisi jotain pahaa olemalla kotonaan. Myös uskomatonta pervoilua. Jos kyseessä olisi tyttö, patistaisitteko häntäkin mihin lie akteihin, jotta olisi "normaali"?

Tietysti nykyajan nuoret on myös kaupungilla. Kylistä en tiedä, kun olen aina asunut kaupungissa. Ulos lähdetään, tavataan kavereita ja uusia tuttuja.

Tällainen kotona kanssa,toki vasta täyttämässä 15. Tietää kaikesta kaiken, mistään ei ota vastuuta. Härkkii ja ärsyttää muita. Todella raskas ja haluaa ehdoin tahdoin hakata päätään seinään.

Olen ruvennut valmistelemaan, että ysin jälkeen menee jonnekin minne pääsee amikseen, sitten armeijaan ja sitten jonnekin muualle kuin mun katon alle. Olen myös ruvennut puhumaan, että tulee olemaan sitten todennäköisesti pienituloinen, ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

Seiskaluokalle asti jaksoin patistaa koulunkäynnissä ja tsempata. Kasiluokka oli yhtä vääntöä.

Nyt en enää jaksa paasata. Jos haluaa, että autan kokeisiin lukemisessa, niin autan kyllä. Tuskinpa haluaa, eikä taida tulla itse lukeneeksi. Ehkä se on hyvä hakata päätään seinään nyt ja nähdä se syy-seuraamussuhde tässä kohtaa, niin ehkä sitten joskus osaa valita fiksummin?