Nyt pitää leikata työttömien sosiaalitukia ja keventää työssä käyvien verotusta, sanoo kokoomuksen Petteri Orpo
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Siis näet jossain pihamaalla oletusarvoisesti tuilla elävän lapsia ja teet siitä johtopäätöksiä, että tuet ovat liian korkeat? Näet jonkun 20 neliön koirankopissa elävän ihmisen mussuttavan ravintolassa hampurilaista ja raivostut ajatuksesta, että hän pääsee kerran viikossa koirankopistaan ulos ravintolaan syömään? Sitten marssit vaaliuurnille äänestämään Kokoomusta, voi herran jumala sentään. Ei tule mieleen, että esimerkiksi Kelan nettisivuilta näet aika hyvin, paljonko tukia on mahdollista saada missäkin tilanteessa. Sinuna tekisin excelin teidän kulurakententeestanne ja tuloistanne, ja laskisin Kelan laskurien avulla, paljonko teillä olisi varaa käydä ulkona syömässä ja ostaa uusia vaatteita sitten, kun jäätte työttömiksi ja muutatte kaupungin halvimpaan vuokra-asuntoon. Monet ovat sokeita omille kulutustottumuksilleen eivätkä ymmärrä, mihin rahansa hassaavat.
Kerran viikossa ravintolassa syömäss :O Ei mulla olis varaa. T: Lastenhoitaja.
Tätä on jauhettu av palstalla 10 vuotta samoin muualla. Eli rikkaat valittaa kuinka on nii paljon kaikkia maksuja ja köyhillä on varaa ostaa se Reimatecin haalari lapselle. Rikkailla menee raha matkoihin, Mökkiin, vene ja autolainaan, golfmaksuun jne. Ei riitä rahat, ei.
Vierailija kirjoitti:
joo... kirjoitti:
Kokoomuksen mielestä on aina oikea hetki leikkauksille nyt ei ole siis sikäli mitenkään poikkeava hetki.
Jokaisen täysjärkisen mielestä leikkauksia tarvitaan, kun valtion budjetin alijäämä on paisutettu 8 miljardiin.
VAU! Ilmeisesti arvostetut ekonomit (sun sankarit!) on täysin järjettömiä, kun niiden mielestä valtionvelka ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Olisiko siitä syystä ettei köyhillä ole esimerkiksi asunto tai autolainaa kun eivät ole sellaista saaneet? Ei omaisuutta. Kaikki rahat menevät kiertoon. Te kerrytätte varallisuutta lainaa maksamalla, se on valintanne. Myykää kämppä muuttakaa vuokralle ja jos tulot on alle tietyn rajan saatte myös asumistukea.
T: vakaope Helsingistä joka saa vuokrakämppään asumistukea 60 e kktollasilla tuilla jos muutat vuokralle, niin asuminen on kallimpaa kuin omistusasunnon velan lyhentäminen
t. eri
Kerro se pankille. En saa lainaa kun ei ole tarpeeksi säästöjä.

ekonomisteista suurimman osan mielestä Suomen valtion velka on ongelma. Erityisesti kun huomioi väestörakenteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Siis näet jossain pihamaalla oletusarvoisesti tuilla elävän lapsia ja teet siitä johtopäätöksiä, että tuet ovat liian korkeat? Näet jonkun 20 neliön koirankopissa elävän ihmisen mussuttavan ravintolassa hampurilaista ja raivostut ajatuksesta, että hän pääsee kerran viikossa koirankopistaan ulos ravintolaan syömään? Sitten marssit vaaliuurnille äänestämään Kokoomusta, voi herran jumala sentään. Ei tule mieleen, että esimerkiksi Kelan nettisivuilta näet aika hyvin, paljonko tukia on mahdollista saada missäkin tilanteessa. Sinuna tekisin excelin teidän kulurakententeestanne ja tuloistanne, ja laskisin Kelan laskurien avulla, paljonko teillä olisi varaa käydä ulkona syömässä ja ostaa uusia vaatteita sitten, kun jäätte työttömiksi ja muutatte kaupungin halvimpaan vuokra-asuntoon. Monet ovat sokeita omille kulutustottumuksilleen eivätkä ymmärrä, mihin rahansa hassaavat.
Kerran viikossa ravintolassa syömäss :O Ei mulla olis varaa. T: Lastenhoitaja.
Pistit sitten väärän T:n valehteluusi. Tsot-tsot! "T: Sekoomuksen puoluetoimisto" sen piti olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joo... kirjoitti:
Kokoomuksen mielestä on aina oikea hetki leikkauksille nyt ei ole siis sikäli mitenkään poikkeava hetki.
Jokaisen täysjärkisen mielestä leikkauksia tarvitaan, kun valtion budjetin alijäämä on paisutettu 8 miljardiin.
VAU! Ilmeisesti arvostetut ekonomit (sun sankarit!) on täysin järjettömiä, kun niiden mielestä valtionvelka ei ole ongelma.
ekonomisteista suurimman osan mielestä Suomen valtion velka on ongelma. Erityisesti kun huomioi väestörakenteen
Sinähän sen tiedät!
Suomessa on jo nyt liian matala sosiaaliturva. Suomea on jopa huomautettu tästä.
Orpo haluaa viedä Suomen Viron-malliin jossa suomalaiset voivat joutua kadulle :(
Vierailija kirjoitti:
joo... kirjoitti:
Kokoomuksen mielestä on aina oikea hetki leikkauksille nyt ei ole siis sikäli mitenkään poikkeava hetki.
Jokaisen täysjärkisen mielestä leikkauksia tarvitaan, kun valtion budjetin alijäämä on paisutettu 8 miljardiin.
Lisäksi kun katsoo valtion budjetin menoeriä, niin Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osuus siitä on toiseksi suurin 27,4 % osuudella vuonna 2021. Jo pelkällä juustohöylämenetelmällä siihen kohdistuu paljon leikkauspaineita, jotta valtiontalous saadaan tasapainoon ja velkautuminen pysäytettyä.
Muuten kyllä toteutetaan kummallisiakin EU:n ideoita kuten nuolia pyöräteille, mutta sosiaaliturvaa ei ole saatu nostettua EU:n hyväksymälle tasolle. Huomautuksia on tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Olisiko siitä syystä ettei köyhillä ole esimerkiksi asunto tai autolainaa kun eivät ole sellaista saaneet? Ei omaisuutta. Kaikki rahat menevät kiertoon. Te kerrytätte varallisuutta lainaa maksamalla, se on valintanne. Myykää kämppä muuttakaa vuokralle ja jos tulot on alle tietyn rajan saatte myös asumistukea.
T: vakaope Helsingistä joka saa vuokrakämppään asumistukea 60 e kktollasilla tuilla jos muutat vuokralle, niin asuminen on kallimpaa kuin omistusasunnon velan lyhentäminen
t. eri
Kerro se pankille. En saa lainaa kun ei ole tarpeeksi säästöjä.
se on eri asia. Mutta 90 % tapauksista keskiluokan osalta omistusasunnossa vastikkeen ja velan lyhentämisen maksaminen on halvempaa kuin asua vuokralla vastaavassa kämpässä. Nim. omistusasuntoon muuttanut ja 25 % pienemmät asumiskustannukset
Mutta auta armias, jos ostat vaikka auton kulkeaksesi töihin! Autollisilta->autottomille jäätävät tulonsiirrot. Siksi alkanut miettimään, että jos äänestäisi persuja kokkareiden sijaan. Ensimmäistä kertaa äänestän jotain vastaan (vihervasuri-idiotismi), en jonkin puolesta
Kyseessä ei ole "köyhien kyykyttäminen" jos Kokoomus ei halua nostaa tukia loputtomasti, monet täällä valittaa ettei kannata mennä töihin kun on niin hyvät tuet niin eikö tukien laskeminen ole suora vastaus tähän?
Työssäkäyvien verotusta ei voi nostaa loputtomasti, mutta sitä laskemalla jää heille enemmän käteen ja vältetään jatkuvat palkkojen nostot.
Monia ei tunnu valtionvelka kiinnostavan, mutta Kokoomuksen äänestäjiä kyllä, sillä velkataakka tulee maksettavaksi jossain vaiheessa. Sen sijaan että velkarahalla nostetaan jatkuvasti tukia, joista osasta ei tule edes verotuloja, olisi kannattavampaa tukea yrittäjyyttä ennen kuin kaikki yritykset on ulkomaisomistuksessa kun yrittäminen ei Suomessa kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joo... kirjoitti:
Kokoomuksen mielestä on aina oikea hetki leikkauksille nyt ei ole siis sikäli mitenkään poikkeava hetki.
Jokaisen täysjärkisen mielestä leikkauksia tarvitaan, kun valtion budjetin alijäämä on paisutettu 8 miljardiin.
Lisäksi kun katsoo valtion budjetin menoeriä, niin Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osuus siitä on toiseksi suurin 27,4 % osuudella vuonna 2021. Jo pelkällä juustohöylämenetelmällä siihen kohdistuu paljon leikkauspaineita, jotta valtiontalous saadaan tasapainoon ja velkautuminen pysäytettyä.
joo täytyy äänestää vasemmistoa ja ihmetellä sivusta, kun juustohöylä höylää ja kuunnella koottuja selityksiä :D
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo nyt liian matala sosiaaliturva. Suomea on jopa huomautettu tästä.
Orpo haluaa viedä Suomen Viron-malliin jossa suomalaiset voivat joutua kadulle :(
Suomen sosiaaliturva kestää hyvin kansainvälisen vertailun, kun mukaan otetaan asumistuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Siis näet jossain pihamaalla oletusarvoisesti tuilla elävän lapsia ja teet siitä johtopäätöksiä, että tuet ovat liian korkeat? Näet jonkun 20 neliön koirankopissa elävän ihmisen mussuttavan ravintolassa hampurilaista ja raivostut ajatuksesta, että hän pääsee kerran viikossa koirankopistaan ulos ravintolaan syömään? Sitten marssit vaaliuurnille äänestämään Kokoomusta, voi herran jumala sentään. Ei tule mieleen, että esimerkiksi Kelan nettisivuilta näet aika hyvin, paljonko tukia on mahdollista saada missäkin tilanteessa. Sinuna tekisin excelin teidän kulurakententeestanne ja tuloistanne, ja laskisin Kelan laskurien avulla, paljonko teillä olisi varaa käydä ulkona syömässä ja ostaa uusia vaatteita sitten, kun jäätte työttömiksi ja muutatte kaupungin halvimpaan vuokra-asuntoon. Monet ovat sokeita omille kulutustottumuksilleen eivätkä ymmärrä, mihin rahansa hassaavat.
Kerran viikossa ravintolassa syömäss :O Ei mulla olis varaa. T: Lastenhoitaja.
Ei varmasti, jos poltat tupakkaa tai maksat liian isoa asuntolainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo nyt liian matala sosiaaliturva. Suomea on jopa huomautettu tästä.
Orpo haluaa viedä Suomen Viron-malliin jossa suomalaiset voivat joutua kadulle :(Suomen sosiaaliturva kestää hyvin kansainvälisen vertailun, kun mukaan otetaan asumistuki.
Jos puoliso tienaa 2400 brutto ja 2 lasta niin ei saa asumstukea. Työmarkkinatuki 680 jos 2 lasta.

ja vasemmistoa äänestämällä luulet saavasi? Lisää velkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan normi työssäkäyvä ihminen, samoin kuin mieheni ja taidamme tällä kertaa äänestää kokoomusta. Mitään tukia emme ole koskaan saaneet, mutta jatkuvasti pitää joka penni laskea, kun verotus on niin korkea. Miten on mahdollista, että viereisessä kaupungin vuokratalossa asuvilla lapsilla on uudet vaatteet, luistimet jne, ja meidän on pakko ostaa käytettyä lapsillemme jotta selviämme kaikista maksuista? Samoin näillä asumistuella asuvilla on varaa syödä viikottainkin ulkona, meillä korkeintaan kerran parissa kuussa. Miten voi olla? Jokuhan on selvästi pielessä. Siispä ääni kokoomukselle.
Siis näet jossain pihamaalla oletusarvoisesti tuilla elävän lapsia ja teet siitä johtopäätöksiä, että tuet ovat liian korkeat? Näet jonkun 20 neliön koirankopissa elävän ihmisen mussuttavan ravintolassa hampurilaista ja raivostut ajatuksesta, että hän pääsee kerran viikossa koirankopistaan ulos ravintolaan syömään? Sitten marssit vaaliuurnille äänestämään Kokoomusta, voi herran jumala sentään. Ei tule mieleen, että esimerkiksi Kelan nettisivuilta näet aika hyvin, paljonko tukia on mahdollista saada missäkin tilanteessa. Sinuna tekisin excelin teidän kulurakententeestanne ja tuloistanne, ja laskisin Kelan laskurien avulla, paljonko teillä olisi varaa käydä ulkona syömässä ja ostaa uusia vaatteita sitten, kun jäätte työttömiksi ja muutatte kaupungin halvimpaan vuokra-asuntoon. Monet ovat sokeita omille kulutustottumuksilleen eivätkä ymmärrä, mihin rahansa hassaavat.
Kerran viikossa ravintolassa syömäss :O Ei mulla olis varaa. T: Lastenhoitaja.
Ei varmasti, jos poltat tupakkaa tai maksat liian isoa asuntolainaa.
Tupakka ja alkoholi ei ole ruokaa, vaan luxus tuotteita, sama juttu kuin ostaisi vaatteita niillä rahoilla.
Eikös Kokoomuksen kannattajat ole todettu kyselyissä korkeasti koulutetuiksi? Muistaakseni vain Vihreillä on koulutetummat äänestäjät.