Minkä ammatin nykyään valitsisit, jos saisit alottaa puhtaalta pöydältä?
Elikkä minkä ammatin valitsisit nykyelämän kokemuksellasi, jos olisit joku 17v ja opiskelut olisi vielä edessä? Perustelut olisi kiva kuulla (:
Kommentit (710)
Olisi vaan pitänyt mennä lukemaan biologiaa, kuten alkuperäinen suunnitelma 30 vuotta sitten oli.
olisi voinut jäädä armeijaan töihin.
Tekisin niin kuin lapsesta saakka halusin ja tavoittelin: ryhtyisin laulajaksi ja / tai näyttelijäksi. Tämä oli unelmani jo ala-asteella, yläasteen musiikkiluokalla ja musiikkilukiossa. Soitin useita eri soittimia, kävin laulutunneilla, lauloin kuoroissa. Ramppasin konserteissa, teatterissa, musikaaleja katsomassa ja oopperassa jatkuvasti. Lopulta loppui henkinen ja taloudellinen tuki kotoa, ei ollut vanhemmilla ymmärrystä alasta, eikä ympärilläni ollut musiikkimaailmassakaan silloin parikymppisenä niitä ihmisiä, jotka olisivat osanneet tukea minua kohti ammattilaisuutta. Olen harrastanut musiikkia edelleen koko aikuisikäni hyvinkin korkealla tasolla, ja olen todennut, että kyllä kykyni ja ns. lahjakkuuteni olisi riittänyt ammattilaisuraan. Olisin kuitenkin tarvinnut kannustusta ja henkisiä tukijoita, jotka olisivat sanoneet, että kyllä sä pystyt, ja nyt kannattaisi seuraavaksi tehdä tätä tai tuota ja valmistautua esim. Sibelius-akatemian pääsykokeisiin tällä ja tuolla tavalla. Vaikea sitten sanoa, jos pääsisin nyt tekemään kaiken aiemmin tekemäni "puhtaalta pöydältä" samoilla resursseilla ja ymmärryksellä kuin silloin aikoinaan, osaisinko olla yhtään sen määrätietoisempi. Nyt ymmärrän, että mitään en tekisi mieluummin ammatikseni kuin musiikkia ja näyttämötaidetta, mutta olen lähes 40-vuotias, joten alan vaihtaminen esittäviin taiteisiin tuntuu tässä vaiheessa jo menetetyltä mahdollisuudelta.
Kielenkääntäjä. Mulla on aina ollut hyvä kielipää ja oon sanojen käytössä lahjakas.
Ammatin joka ei olisi niin sesonkisidonnainen. Sellaisen jossa on ympärivuotisesti töitä.
En mitään. Ihan turhia kaikki ammatit. Kokeiltu on kaikkia jäisin suosiolla kotisoffalle makoilemaan, enkä turhia haaveilisi työpaikoista, joita ei ole.
Nykyaikana ainoa järkevä ratkaisu on ottaa rennosti ja odotella kansalaispalkkaa ja mikäli tekemistä haluaa lisää on paljon yhdistyksiä ja järjestöjä jonka toimintaan voi osallistua.
Mukavaa että on huumoria mukana! 😂
Saman, eli toimistotyön (palkanlaskija).
Olen ainut mies meidän toimistolla ja saan lähes päivittäin kuulla katkerien keski-ikäisten naisten ja nuorten incelinaisten miesvihaa. Yrittävät selvästi saada minut eroamaan, jotta voisivat palkata tilalleni naisen. Mutta en eroa.
Eli jos voisi aloittaa alusta, niin ihan kiusallani ottaisin saman työn, vaikka miesviha onkin erittäin raskasta ja tuhoaa mielenterveyttäni.
Mutta siisti toimistotyö ilmastoidussa toimistossa ilman fyysistä raatamista on minun juttuni. Sorry. :) M25
Jos nyt ihan suoraa todetaan niin: en mitään. Toivoisin olevani miljonääri, ja kehittelisin itseäni asioissa mitkä aidosti kiinnostaa. Lapsia auttaisin jotenkin rahoillani kyllä.
Lastentarhamaailma voisi tulla kyseeseen. Lto kenties seuraava ammattini? Niitähän tarvitaan. Tai ihan lastenhoitaja.
En ole yhden asian ihminen enkä varsinainen uraihminen muutenkaan. Ennole tyhmä, mutta olen kai taivaanrannan maalari.
Mutta sinulla on suuri lahja: musiikki. Sitä sinulta ei kukaan voi viedä pois. Oli ammattisi mikä vaan.
Lääkärin. Lienee ainut varmasti työllistävä ja ylipalkattu ammatti Suomessa.
Lääkäri. Nyt olen eläinlääkäri. Lääkäreillä on paremmat työolosuhteet ja paremmin rajatut toimenkuvat.
Lähtisin lukemaan jotain raskaan teollisuuden insinöörialaa, kuten konetekniikkaa, sähkötekniikkaa tai vastaavaa.
Saman ehdottomasti. Jos sais alottaa alusta niin ammattia en vaihtaisi. En laita sitä tähän koska meitä on aika vähän kun on melkoista erikoisalaa.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Ihan turhia kaikki ammatit. Kokeiltu on kaikkia jäisin suosiolla kotisoffalle makoilemaan, enkä turhia haaveilisi työpaikoista, joita ei ole.
Tuskin olet kaikkia ammatteja kokeillut. Jos olisit, tietäisit, että esimerkiksi lääkreillä on töitä.
Hierojaksi opiskelu on melko nopeaa ja onnistuisi hyvin monimuotona sairaanhoitajan työn sivussa, mikset vaan vaihda alaa? Hoitajan koulutuksesta voisi olla hyötyäkin hierojan työssä.