Autistinen Sakari ei saa tukea opiskeluun

Sakarin täytyy palvella äitinsä velvollisuutta huolehtia oppimisvelvollisuuden toteutumisesta, riippumatta siitä, mitä realiteetit ovat. Lahjakkuutensa kustannuksella. Se on tietysti hölmöä.

Miksi äiti pakottaa Sakaria, sen sijaan että suunnittelisi hänelle jotain sopivampaa? Onko äiti halutpn ottamaan vastuuta mutta vaatii sitä kuitenkin muilta?

Siis haluton/kyvytön ottamaan vastuuta Sakarin yksilöllisemmän koulutuksen suunnittelusta, ja toisaalta vaatii muilta vastuuta koulutuksessa joka ei Sakarille sovi.

Miksi eivät ottaneet kotikouluun kun koulu ei sopinut

Pakko masentaa. Äiti masentuu ja Sakarikin masentuu. Vähän luovuutta peliin, äiti!

Vierailija kirjoitti:

Miksi eivät ottaneet kotikouluun kun koulu ei sopinut

Ehkä, ja tämä on vain arvailua, äiti ei osaa. Ei usko itseensä, siksi rakkaus ei ohjaa toimintaa vaikka rakkautta on, sillä omat haasteet saavat aikaan sen, että kaikki pyörii oman jaksamisen ympärillä.

Jos äidin olisi helpompi kun Sakari olisi vain poissa koulupäivät. Äiti on valmis näkemään paljon vaivaa, jotta saisi oman rauhan; ellei hän sitä saa, hän masentuu?

Jos vain Sakari tyydyttäisi äitinsä tarpeet, sitten äitikin pystyisi olemaan parempi äiti. Tilanne on jämähtänyt siihen, että "äiti ensin"? Siksi äiti on kyvytön miettimään out-of-the-box?

Sakarin lapsuus menee siinä, että äiti kamppailee riittävyytensä kanssa niillä kriteereillä, joills uskaltaa?

Ehkä olisi patempi, kun Sakarin äiti olisi antanut Sakarille enemmän tilaa hengittää - joskus vanhemmat yrittävät liikaa, ja ajavat lapset nurkkaan pysyvästi.

Pitäisikö vain hyväksyä se että Sakari on vammainen joka tuskin ikinä tulee kykenemään itsenäiseen elämään saatikka työllistymään?

Sitten sitä nurkassa olevaa halutaan vielä turruttaa mömmöillä.

Minä-minä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö vain hyväksyä se että Sakari on vammainen joka tuskin ikinä tulee kykenemään itsenäiseen elämään saatikka työllistymään?

Mutta kun Sakarin äiti kokisi kelpaamattomuutta.

Uskokaa jo, aiheena on Sakarin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö vain hyväksyä se että Sakari on vammainen joka tuskin ikinä tulee kykenemään itsenäiseen elämään saatikka työllistymään?

Mutta kun Sakarin äiti kokisi kelpaamattomuutta.

No sitten toki koulutetaan Sakarista nurkassakyhjöttämistohtori joka luennoillaan kirjoittaa 45 minuuttia tauluun"ei".

Vierailija kirjoitti:

Kuten on sanottu, autismin kirjo on laaja. Musk tai Einstein ovat olleet ehkä lievemmin autisteja kuitenkin.

Tämä viimeinen lause osoittaa, ettet ymmärrä alkuunkaan miten autismikirjo tai ADHD vaikuttaa ihmisen aivoihin ja laajemmin heidän katsantokantaansa. Musk ja Einstein ovat nimenomaan luoneet mullistavat keksintönsä, koska he ajattelevat toisin kuin neuronormaali ihminen, eivät siksi että heidän vammansa olisi lievä.

Esimerkiksi ADHD-kirjolle on ominaista luovuus, kekseliäisyys, riskinottokyky ja kyky syväkeskittyä, sulkea kaikki muu ulos, silloin kun tehtävä on mieluisa.

On suuri virhe tunkea kaikki lapset samaan muottiin. Uskon että neuronormaalikin lapsi hyötyisi pehmemmästä ja armollisemmasta koulusta. Lahjakkuutta ei voi pakottaa, mutta sitä voi kultivoida.

Tanskasta voisi haeskella mallia Sakarin tyyppisille oppijoille ja myöhemmin työntekijöille. 

Suvileenan pointti on myös just nappiin: Muskin ym. saavutukset eivät perustu vamman lievyyteen, vaan siihen, että heidän ajattelunsa on "jotakin ihan muuta" - he eivät ole pieni annos samaa kuin muut, vaan eksoottinen, herkullinen hedelmä, joka taipuu mahtaviin ruokiin osaavissa käsissä. Tarvitaan vaan ne osaavat kädet.

Varautukaa muuten siihen, että kunhan uusi tautiluokitus tulee, niin nykyiset aspergerit eivät enää autismikirjon diagnoosia saa. Kriteeristö siis tiukkenee ja nykyisin lievänä autismioireiluna pidetty ominaisuusprofiili onkin jatkossa ns. normaaliksi vaihteluksi katsottavaa. Tämä pitää ottaa vakavasti: itsemurhariski on jopa 20-kertainen keskimääräiseen väestöön verrattuna; erityisen vaarallista on ADHD aspergerpiirteisyyden lisänä.

Mutta me perunaan ja porkkanaan tottuneet ja mieltyneet, itsekin niitä tuttuja pottuja ja porkkanoita, emme oikein osaa toimia arvokkaiden, eksoottisten hedelmiemme kanssa. Miettikääpä, miten olisi käynyt jos savupirtin mummolle olisi lyöty käteen chili? Tunkioon kai se olisi ensi haukun jälkeen lentänyt. Ja mikä mahdollisuuksien aines se kuitenkin on. Autismikirjossa on minusta samaa: ulkoa päin tunnistaa vain vierauden, ei mahdollisuuksia.