Jos äiti on pitkäaikaistyötön tms, onko järkeä laittaa lasta päiväkotiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Kyllä muuttuu, sen huomasin oman lapsen kohdalla, kun hän aloitti päiväkodissa.

Niin joo, unohdin tarkentaa, että laiskojen äitien lapset toki eivät opi sosiaalisiksi, kun mammat makaavat puhelimen kanssa kotona ja lapsi joutuu olemaan yksin. 

Omen eri mutta pakko kommentoida tähän. Itse olen kotiäiti, en makaa vaan koko ajan tehdään lapsen kanssa jotain, paljon ulkonakin joka päivä. Liikutaan siis paljon. Mutta olen introvertti ja oma tuttavapiirini on aika pieni, niin on tullut mietittyä kasvaako lapsi sosiaaliseksi, vaikka ei juuri koskaan yksin joudu olemaankaan, kun itse en oikein jaksa kuin muutamien ihmisten seuraa.

Miksi lapsen pitäisi kasvaa sosiaaliseksi? Ei sosiaalisuus ole mikään itseisarvo. Elämässä pärjää ihan hyvin olematta sosiaalinen. Riittää, että osaa normaalit käytöstavat ja niiden opettaminen kotona ei kovin vaikeaa ole. 

Sosiaalisuus helpottaa myöhemmin ystävien saamista, opiskelun aloittamista ja verkostoitumista, josta on hyötyä työelämässä. Pelkillä käytöstavoilla ei saa ystäviä.

Eikö nykyisin ole enää kaupungin tai seurakunnan järjestämiä päiväkerhoja? niihin minä lapseni vein vielä tämän vuosituhannen alussa kun olin hoitovapaalla tai työtön. Miksi ihmeessä olisin vienyt päiväkotiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Kyllä muuttuu, sen huomasin oman lapsen kohdalla, kun hän aloitti päiväkodissa.

Minun sosiaalinen lapsi oli sosiaalinen jo ennen päiväkotiin menemistä, ja epäsosiaalinen oli epäsosiaalinen myös päiväkodissa, ja on edelleen, vaikka on jo iso koululainen. Toki heillä oli paljon mahdollisuuksia olla sosiaalinen jo ennen päiväkodin aloittamistakin. Etenkin sosiaalinen (nuorempi) veti kavereita puoleensa niin pihalla kuin puistossakin, ja myös sukulaisten tapaamisissa. Epäsosiaalinen seurasi sivusta kun toiset leikkivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Minun olisi siis pitänyt ruveta perhepäivähoitajaksi vai mistä minä niitä saman ikäisiä lapsia olisin kotiini hommannut? Hänen päiväkodissa oli upeat hoitajat ja lapsi sai kavereita, jotka oli sitten koulussakin samalla luokalla.

Sinulleko on täysin mahdotonta poistua lapsen kanssa kotoa? Vai miksi sinun niitä lapsia olisi nimenomaan kotiinne pitänyt hommata?

Liityn sivusta keskusteluun. Minulla on yksi- ja neljävuotiaat lapset. Olen hoitovapaalla kunnes kuopus täyttää kolme. En minä ainakaan yrityksestä huolimatta löydä oikein mistään esikoiselle ikäistään seuraa. Eikä asuta missään perähikiällä vaan kaupungissa. Mutta puistoissa on vain vauvoja tai ihan pieniä ja sitten koululaisia. Muskarissa käydään bussilla muualla, ihmiset tulee sinne kiireellä ja lähtee kiireellä, ei olla tutustuttu keneenkään. Ollaan ateisteja, niin kirkkojen kerhoista en tiedä olisiko niissä, mutta ei vastaa omaa vakaumusta ne.

Miksei otsikossa Lue, että "jos VANHEMPI on pitkäaikaistyötön...". Ihan sama tilanne on, jos lapsen isä on jostain syystä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö nykyisin ole enää kaupungin tai seurakunnan järjestämiä päiväkerhoja? niihin minä lapseni vein vielä tämän vuosituhannen alussa kun olin hoitovapaalla tai työtön. Miksi ihmeessä olisin vienyt päiväkotiin?

Mä vein noihin 2010-luvun alussa, enkä kyllä suosittele kenellekään. Oli varmasti myös huonoa tuuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Minun olisi siis pitänyt ruveta perhepäivähoitajaksi vai mistä minä niitä saman ikäisiä lapsia olisin kotiini hommannut? Hänen päiväkodissa oli upeat hoitajat ja lapsi sai kavereita, jotka oli sitten koulussakin samalla luokalla.

Sinulleko on täysin mahdotonta poistua lapsen kanssa kotoa? Vai miksi sinun niitä lapsia olisi nimenomaan kotiinne pitänyt hommata?

Liityn sivusta keskusteluun. Minulla on yksi- ja neljävuotiaat lapset. Olen hoitovapaalla kunnes kuopus täyttää kolme. En minä ainakaan yrityksestä huolimatta löydä oikein mistään esikoiselle ikäistään seuraa. Eikä asuta missään perähikiällä vaan kaupungissa. Mutta puistoissa on vain vauvoja tai ihan pieniä ja sitten koululaisia. Muskarissa käydään bussilla muualla, ihmiset tulee sinne kiireellä ja lähtee kiireellä, ei olla tutustuttu keneenkään. Ollaan ateisteja, niin kirkkojen kerhoista en tiedä olisiko niissä, mutta ei vastaa omaa vakaumusta ne.

Seurakunnan kerhot ovat aika neutraaleja nykypäivänä. Eikä se sinun ateismisi minnekään katoa, jos lapsi joskus kuulee jotain Jeesuksesta tms. Tulee kuitenkin koulussakin niistä kuulemaan, vaikka meneekin et-tunneille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Minun olisi siis pitänyt ruveta perhepäivähoitajaksi vai mistä minä niitä saman ikäisiä lapsia olisin kotiini hommannut? Hänen päiväkodissa oli upeat hoitajat ja lapsi sai kavereita, jotka oli sitten koulussakin samalla luokalla.

Sinulleko on täysin mahdotonta poistua lapsen kanssa kotoa? Vai miksi sinun niitä lapsia olisi nimenomaan kotiinne pitänyt hommata?

Minusta olisi ollut outoa kulkea ihmisten pihoilla katsomassa näkyykö siellä lasten leluja ja soitella ovikelloa kysellen, pääseekö minun lapsi sinne leikkimään. Jos nyt joku olisi kotona ollut.

Kuulin kerran ohjaavalta opettajaltani vastaavan tarinan: Lapsen äiti oli muistaakseni töissä, isä puolestaan opiskeli etänä (koronan takia), jonka takia myös lapsi oli paljon kotona. Tuossa harjoittelupäiväkodissa viskareilla on kerran viikkoon "viskaritunti", jolloin opetellaan esim. jaksottamista (matikkaa), tai sitten vaikka ihan vaan saksilla askartelua. Tämä tarinan poika kävi hyvin harvakseltaan päiväkodissa ja tämä kyllä näkyi: Poika ei osannut käsitellä saksia samalla tavalla, ja hänellä oli haasteita mm. kaverisuhteiden ylläpitämisessä ja muutenkin omasi sellaisen "minä ensin" - ajattelumallin. Ryhmän opettaja saattoi joskus laittaa pojalle lokeroon juurikin näitä viskaritehtäviä, jotta pysyisi muiden tahdissa mukana. No, ei tehnyt (tietenkään). Lapsen äiti sitten sanoi, että he antavat pojan päättää kotona kaikesta, jotta tälle ei tule paha mieli, jos tämä ei halua mennä päiväkotiin, ei tämän tarvitse, koska isä on kotona. Perustelivat tätä myös sillä, että "eskariin on sitten pakko mennä, jotta pärjää koulussa."

Eli joo, päiväkotiin vaan. Eri asia on sitten satunnaiset vapaapäivät päiväkodista, tuossa esimerkkitapauksessa kyse oli viikoista, tai kuukausista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Kyllä muuttuu, sen huomasin oman lapsen kohdalla, kun hän aloitti päiväkodissa.

Niin joo, unohdin tarkentaa, että laiskojen äitien lapset toki eivät opi sosiaalisiksi, kun mammat makaavat puhelimen kanssa kotona ja lapsi joutuu olemaan yksin. 

Omen eri mutta pakko kommentoida tähän. Itse olen kotiäiti, en makaa vaan koko ajan tehdään lapsen kanssa jotain, paljon ulkonakin joka päivä. Liikutaan siis paljon. Mutta olen introvertti ja oma tuttavapiirini on aika pieni, niin on tullut mietittyä kasvaako lapsi sosiaaliseksi, vaikka ei juuri koskaan yksin joudu olemaankaan, kun itse en oikein jaksa kuin muutamien ihmisten seuraa.

Miksi lapsen pitäisi kasvaa sosiaaliseksi? Ei sosiaalisuus ole mikään itseisarvo. Elämässä pärjää ihan hyvin olematta sosiaalinen. Riittää, että osaa normaalit käytöstavat ja niiden opettaminen kotona ei kovin vaikeaa ole. 

Sosiaalisuus helpottaa myöhemmin ystävien saamista, opiskelun aloittamista ja verkostoitumista, josta on hyötyä työelämässä. Pelkillä käytöstavoilla ei saa ystäviä.

Helposti saa. 

t. introvertti, joka ei todellakaan ole sosiaalinen, mutta osaa toimia hyvin sosiaalisissa tilanteissa ja on erityisesti hyvä kuuntelija

Hauska, kun tässä ketjussa luodaan mielikuvaa, että lapsi ei suurin piirtein selviä hengissä, jos ei pääse päiväkotiin. Kuitenkin täällä on päivittäin useita ketjuja, joissa päiväkodit haukutaan maanrakoon, hoitajat epäpäteviksi, ryhmät liian meluisiksi ja suuriksi jne. jne. Jotenkin ei nyt kuulosta kovin uskottavalta tuolta pohjalta, että kotihoito olisi helvetistä ja päiväkoti tekisi autuaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.

Kaikkea tuota voi antaa myös kotona hoidossa olevalle lapselle. Ei se varhaiskasvatus mitään rakettitiedettä ole. Onnistuu, jos vähän näkee vaivaa ja omaa normaalin terveen järjen.