Jos äiti on pitkäaikaistyötön tms, onko järkeä laittaa lasta päiväkotiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

No en voi sille tietenkään mitään, että sinulla ei ole ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat olla lapsellesi niitä muita aikuisia, joiden kanssa toimitaan. Älä kuitenkaan oleta, että kaikilla olisi niin huono tilanne, että päiväkodin täti on ainut aikuinen äidin lisäksi, jonka lapsi koskaan tapaa. 

Äsken sinä kirjoitit, että ulkopuolisia tätejä ei tarvita, koska äiti tuntee lapsensa parhaiten. Ihan yhtä lailla ulkopuolisia tätejä ne sukulaistädit ovat kuin päiväkodinkin tädit.

Ei minulle ainakaan ystävät ja sukulaiset ole mitään ulkopuolisia tätejä, vaan hyvinkin läheisiä meidän perheellemme. Kurjaa, ettei sinulla ole yhtään läheistä aikuista elämässäsi :(

Täällä sinäkin olet koko lauantai-illan vääntänyt, sen sijaan että olisit monien läheisiesi kanssa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Jaa toki keinot meille muillekin. Vai onko porvoolainen "vaienna lapset" kasvatusmalli niin salainen, ettei siitä voi muille hiiskua mitään. Nimittäin reaalimaailmassa on täysi mahdottomuus, että yli 20 lasta olisi koko päivän hiljaa, vaikka miten olisi ammattilaiset kasvattamassa. Pidän jopa ammattitaidon puutteena, jos lasten ei anneta puhua ja pitää ääntä muutenkin. Sehän on lasten tukahduttamista. 

Yksinkertaisin keino oli se, että aikuiset eivät puhuneet lasten päiden yli. Toinen oli se, että lapsille oli riittävästi rauhallista tekemistä.

Miten tuo ensin mainittu estää lapsia puhumasta ja huutamasta toisilleen? Entä, mitä pillereitä ne lapsille syöttivät, että saivat kaikki rauhoittumaan leikkeihin? Myös ne adhd-tapaukset yms. 

En osaa noihin kysymyksiin vastata. Mutta useamman päivän seurasin ryhmän toimintaa lapseni kanssa, ja voin vakuuttaa, että ryhmän rauhallisuus ja aikuisten kyky huomioida lapsia ällistytti minut.

Olin tältä palstalta lukenut, että päiväkotien arki olisi jatkuvaa huutoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

En sanonut, että se on turha oppiaine. Sanoin, että yliopistossa ei opeteta käytännön asioita juurikaan. Ei siellä harjoitella vaipanvaihtoa, kurahousujen pukemista, aamupiirin vetämistä ynnä muuta varsin olennaista päiväkodin aikuiselta vaadittavaa taitoa. Ja kyllä, myös vakaopejen pitää osata perushoitotyö, vaikka kuvittelevatkin olevansa muita ylempänä. Kasvatustiede on nimensä mukaisesti tiedettä eli teoriaa. Lapsia taasen ei kasvateta teoriassa, vaan käytännössä.

t. se, joka kommentoi kasvatustieteen opintoja

Sinä puhut hoivatyöstä, minä siitä, että lapsen persoona otetaan huomioon kasvatuksessa ja miten huomataan miten lapsen kehitys menee. Päivähoidossa huomataan, jos lapsi tarvitsee tukea jossain, jos hän ei pysy kehityksessä ikätoveriensa kanssa. Muutenhan ihan kuka tahansa teini voisi hoitaa päivät lapsia, jos koulu ei huvita.

Suurin osa äideistä ja iseistä pystyy vallan mainiosti hoitamaan lapsensa ja ottamaan lapsen persoonan huomioon kasvatuksessa ihan ilman päiväkotiakin. Ei se lasten kasvatus mitään rakettitiedettä ole. Nykyisin korostetaan liikaa kirjatietoa ja tuloksena on ylianalyysia ja turhaa hössöttämistä ihan tavallisista asioista. Jos lapsi esimerkiksi on hieman vilkkaampi, hänestä ollaan heti leimaamassa adhd-tapausta, vaikka kyse voi olla vain eloisasta luonteen laadusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

No en voi sille tietenkään mitään, että sinulla ei ole ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat olla lapsellesi niitä muita aikuisia, joiden kanssa toimitaan. Älä kuitenkaan oleta, että kaikilla olisi niin huono tilanne, että päiväkodin täti on ainut aikuinen äidin lisäksi, jonka lapsi koskaan tapaa. 

Äsken sinä kirjoitit, että ulkopuolisia tätejä ei tarvita, koska äiti tuntee lapsensa parhaiten. Ihan yhtä lailla ulkopuolisia tätejä ne sukulaistädit ovat kuin päiväkodinkin tädit.

Ei minulle ainakaan ystävät ja sukulaiset ole mitään ulkopuolisia tätejä, vaan hyvinkin läheisiä meidän perheellemme. Kurjaa, ettei sinulla ole yhtään läheistä aikuista elämässäsi :(

Täällä sinäkin olet koko lauantai-illan vääntänyt, sen sijaan että olisit monien läheisiesi kanssa :)

Mitäpä sitten? Minusta on varsin tervettä, että läheisten kanssa ei vietetä aikaa 24/7 jokaisena vuoden päivänä, vaan välillä ollaan itsekseenkin. 

Mee töihin ni ei tarvi miettii

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Jaa toki keinot meille muillekin. Vai onko porvoolainen "vaienna lapset" kasvatusmalli niin salainen, ettei siitä voi muille hiiskua mitään. Nimittäin reaalimaailmassa on täysi mahdottomuus, että yli 20 lasta olisi koko päivän hiljaa, vaikka miten olisi ammattilaiset kasvattamassa. Pidän jopa ammattitaidon puutteena, jos lasten ei anneta puhua ja pitää ääntä muutenkin. Sehän on lasten tukahduttamista. 

Yksinkertaisin keino oli se, että aikuiset eivät puhuneet lasten päiden yli. Toinen oli se, että lapsille oli riittävästi rauhallista tekemistä.

Miten tuo ensin mainittu estää lapsia puhumasta ja huutamasta toisilleen? Entä, mitä pillereitä ne lapsille syöttivät, että saivat kaikki rauhoittumaan leikkeihin? Myös ne adhd-tapaukset yms. 

En osaa noihin kysymyksiin vastata. Mutta useamman päivän seurasin ryhmän toimintaa lapseni kanssa, ja voin vakuuttaa, että ryhmän rauhallisuus ja aikuisten kyky huomioida lapsia ällistytti minut.

Olin tältä palstalta lukenut, että päiväkotien arki olisi jatkuvaa huutoa.

Erikoinen päiväkoti, kun vanhemmat saavat siellä hengailla päiväkausia kyttäämässä toimintaa. Porvoolaista taatusti. 

Oleellinen tieto nimenomaan olisi miksi äiti on pitkäaikaistyötön.Se mitä pystyy päivisin kotona lapselle tarjoamaan kertoo sen kannattaako päiväkoti vai ei.Jos lapsi saa virikettä ja muutakin ikäistä seuraa kotihoidossa niin se,muuten ehdottomasti päiväkoti.

Pitäisin 2-3-vuotiaaksi kotihoidossa. Tämän jälkeen osa-aikainen päiväkoti. Nykyään kerhoissa ja perhetuvissa on lähinnä alle 2-vuotiaita lapsia, joten isommille on vaikea löytää ikäistään leikkiseuraa, jota jo tarvitsevat.

Minäkin olin kouluun asti kotihoidossa. Valitettavasti äitini oli aika syrjäytynyt ja ei todellakaan osannut tukea kaverisuhteiden luomisessa. Minua vietiin todella harvoin minnekään. Ei mihinkään kerhoihin, vain yhteen eskari-iässä (siihen aikaan eskarikaan ei ollut pakollinen, niin en päässyt koska äiti halusi olla kotona eikä töissä). Oli vaikeaa. Kaikki koulussa tunsivat toisensa jo niistä kerhoista missä olivat lapsena olleet, tai päiväkodista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viedä lapsi laitokseen, kun voi hänet itsekin hoitaa? Ei siellä päiväkodissa saa mitään muuta kuin tauteja. Sosiaalisia suhteita jne. voi kehittää järjellisemmässäkin ympäristössä. 

Mikä se järjellisempi ympäristö on? Etsin sitä kovasti omalle lapselleni. Kunnollisia ystävyyssuhteita alkoi muodostua vasta päiväkodissa.

Puistot, avoimet kerhot, muskarit, urheiluharrastukset jne. jne. Paikkoja löytyy, kun vain osaa etsiä. 

Maaseudulla ei ole mitään noista. Jos jokin kerho on, niin sekin on vain kerran viikossa, eikä siellä ehdi mitään kaverisuhteita syntyä. Kyllä se päiväkoti on paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.

Mikähän siinä on, että ennen vuotta 2015 päiväkodissa olleet ovat selvinneet ihan hyvin ilman minkäänlaista varhaiskasvatusta. Kukaan ollut kuullutkaan sellaisesta esim. 30 vuotta sitten. Silti lapset ovat vuosikymmenistä toiseen kasvaneet ihan hyvin aikuisiksi ja suurimmasta osasta on tullut kunnollisia veronmaksajiakin.  

Taidat olla aika nuori.

Kyllä jo yli 30 vuotta sitten puhuttiin varhaiskasvatuksesta.

Millä sitä voimaantumisaikaa muuten saa ellei lasta voi välillä heittää jollekin? Ei kaikki halua antaa lasta huostaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikö nykyisin ole enää kaupungin tai seurakunnan järjestämiä päiväkerhoja? niihin minä lapseni vein vielä tämän vuosituhannen alussa kun olin hoitovapaalla tai työtön. Miksi ihmeessä olisin vienyt päiväkotiin?

Itse en lapsena tykännyt olla seurakunnan päiväkerhossa yhtään. Päiväkodissa viihdyin todella hyvin. Älkää kieltäkö lapsiltanne päiväkotia.

Ihan samalla tavalla voidaan kysyä, mitä järkeä on laittaa lapsi kouluun, jos toinen vanhempi on pitkäaik.työtön ja kotona, kun yhtälailla vanhempi voisi opettaa lasta kotona, kun alakoulu ei ole mitään rakettitiedettä.

Jostakin syystä, suomalaiset lapset halutaan pitää neljän seinän sisällä, eikä ikäistensä seurassa ja jotkut eivät arvosta edes sosiaalisiataitoja tai ryhmässä leikkimistä, vaan lapsi halutaan eristää ja jotkut lapset jopa pelkäävät muita ihmisiä, eikä osata kommunikoita vieraiden kanssa, vaan vieras ihminen nähdään mörkönä. Samoin päiväkoti on pahis ja mörkö lapsille.

Euroopassa vastaavia ongelmia ole, koska pakollinen koulu alkaa 4v, Ranskassa 3v eikä edes kysytä vanhempien mielipidettä. Ja sitä ennen lapsi on viety hoitoon 3-6kk iässä.

Suomalaislapset pakkosopeutetaan jo tarhassa kuukereihin ja niiden ylivaltaan.

Orjakansa ovat suomalaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

En sanonut, että se on turha oppiaine. Sanoin, että yliopistossa ei opeteta käytännön asioita juurikaan. Ei siellä harjoitella vaipanvaihtoa, kurahousujen pukemista, aamupiirin vetämistä ynnä muuta varsin olennaista päiväkodin aikuiselta vaadittavaa taitoa. Ja kyllä, myös vakaopejen pitää osata perushoitotyö, vaikka kuvittelevatkin olevansa muita ylempänä. Kasvatustiede on nimensä mukaisesti tiedettä eli teoriaa. Lapsia taasen ei kasvateta teoriassa, vaan käytännössä.

t. se, joka kommentoi kasvatustieteen opintoja

Sinä puhut hoivatyöstä, minä siitä, että lapsen persoona otetaan huomioon kasvatuksessa ja miten huomataan miten lapsen kehitys menee. Päivähoidossa huomataan, jos lapsi tarvitsee tukea jossain, jos hän ei pysy kehityksessä ikätoveriensa kanssa. Muutenhan ihan kuka tahansa teini voisi hoitaa päivät lapsia, jos koulu ei huvita.

Suurin osa äideistä ja iseistä pystyy vallan mainiosti hoitamaan lapsensa ja ottamaan lapsen persoonan huomioon kasvatuksessa ihan ilman päiväkotiakin. Ei se lasten kasvatus mitään rakettitiedettä ole. Nykyisin korostetaan liikaa kirjatietoa ja tuloksena on ylianalyysia ja turhaa hössöttämistä ihan tavallisista asioista. Jos lapsi esimerkiksi on hieman vilkkaampi, hänestä ollaan heti leimaamassa adhd-tapausta, vaikka kyse voi olla vain eloisasta luonteen laadusta. 

Kuinka moni lapsen vanhempi osaa kertoa, onko lapsi henkiseltä kehitykseltä samalla tasolla kuin ikätoverinsa vai ei? Kävelyn aloittaminen ja ihmishahmon piirtäminen on helppo todeta neuvolassa, mutta esimerkiksi koulukypsyyden arvioimiseen ei tavallisen vanhemman resurssit riitä eikä niitä saada neuvolassa selville. Ainakin ennen päiväkoti ja neuvola teki tässä yhteistyötä.

Ryhmässä toimiminen opitaan ryhmässä. Tuntuu kummalta ajatuskin, että ihan jokainen osaa aikuisena pitää esitelmää työpaikan palaverissa, jos sitä ei ole koskaan saanut harjoitella. Monella esitelmän pitäminen koulussakin tuottaa hankaluuksia, kun siitä ei ole aiempaa kokemusta. Ei päiväkoti ole paikka, jonne lapset laitetaan säilöön, kyllä siellä harjoitellaan kaikkea tulevaa varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.

Mikähän siinä on, että ennen vuotta 2015 päiväkodissa olleet ovat selvinneet ihan hyvin ilman minkäänlaista varhaiskasvatusta. Kukaan ollut kuullutkaan sellaisesta esim. 30 vuotta sitten. Silti lapset ovat vuosikymmenistä toiseen kasvaneet ihan hyvin aikuisiksi ja suurimmasta osasta on tullut kunnollisia veronmaksajiakin.  

Kunnallisesta päivähoito-oikeudesta ja varhaiskasvatuksesta puhuttiin jo 70-luvulla eli 50v sitten ja se turvattiin lainsäännöllä ja laki tuli voimaan asteittain, yli 3v osalta 80-luvun alussa ja alle 3v 90-luvun alussa eli siitäkin on yli 30v aikaa.

Sitä ennen päivähoito ja varhaiskasvatus oli eri järjestöjen, srk ja työnantajien (lasten seimet) harteilla.

Ja vanhempi lastensa hoitajana on uusi ilmiö, vaan ennen 70-80-lukua lapsia hoitivat vähemmän työkykyiset kotiapulaiset, lapsipiiat, isovanhemmat, työrajoitteiset, kun nuoret ja terveet lasten vanhemmat tarvittiin tuottavaan työhön. Äitiyslomat oli 2-6kk, eikä perhevapaita tunnettu.

Ei ne pitkäaikaistyöttömätkään eli siis he, jotka ovat olleet yli vuoden työttöminä, saa olla rauhassa vuosia kotona. Moni on välillä kursseilla, työkokeilussa, harjoittelussa tai pätkätöissä, jolloin lapset pitää hoitaa jossain. Jos saa töitä, siinä on kaksi viikkoa aikaa löytää lapselle hoitopaikka. Jos lapsi on jo päivähoidossa, työt voi aloittaa vaikka seuraavana päivänä. Ihan jokaiselta kysytään työpaikassa perhesuhteista ja lasten kohdalla kysytään, onko heidän hoito järjestetty. Toko noihin kysymyksiin saa olla vastaamatta, mutta se on varma, että silloin ainakaan ei saa paikkaa.

Riippuu lapsen tarpeista ja muista mahdollisuuksista vastata niihin. Oma esikoiseni meni eskariin kotihoidosta ja ennakkoon siellä hoitaja vähän huokaili että onko vaikea sopeutua. No ei ollut. Ekalla eläkeikää kolkutteleva ope kommentoi että hänelle ei ole aiemmin urakka tullut vastaan näin kaikin puolin valmista ekaluokkalaista. Hän ei siis kärsinyt pitkästä kotihoidosta. Toisen lapsen kohdalla olikin sitten vaikeampi vastata hänen tarpeisiinsa kun tuttavapiirissä oli vähemmän sopivan ikäistä, energistä ja liikkuvaista seuraa, joten hänelle päiväkoti tarjosi jotain mitä kotona emme pystyneet antamaan, esim. päivittäisen mahdollisuuden pelata joukkuelajeja. Meni hoitoon 3-vuotiaana. Tosin tämän lapsen kohdalla päiväkoti vaikutti selvästi negatiivisesti itsetuntoon, rajoitti itseilmaisua ja voimisti kilpailuviettiä, että en nyt sitten tiedä jäätiinkö plussalle. Lapsi on nyt menossa ADHD-tutkimuksiin, voi ja käyttäytyy lomilla hyvin mutta käytös muuttuu levottomammaksi aina 1-2 viikon kuluttua arkeen palattua. Nyt menossa 2. luokka, opintomenestys erinomaista mutta lapsi kuormittuneen oloinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.

Mikähän siinä on, että ennen vuotta 2015 päiväkodissa olleet ovat selvinneet ihan hyvin ilman minkäänlaista varhaiskasvatusta. Kukaan ollut kuullutkaan sellaisesta esim. 30 vuotta sitten. Silti lapset ovat vuosikymmenistä toiseen kasvaneet ihan hyvin aikuisiksi ja suurimmasta osasta on tullut kunnollisia veronmaksajiakin.  

Taidat olla aika nuori.

Kyllä jo yli 30 vuotta sitten puhuttiin varhaiskasvatuksesta.

Kyllä varhaiskasvatuksesta puhuttiin jo heti sodan jälkeen ja kun Suomen jälleenrakentaminen oli ohi ja elintaso nousi ja vanhemmat laittoivat lapsensa partioon, pyhäkouluun, urheiluseuroihin ja muihin järjestöihin ja yhtälailla siellä tavoite oli lasten varhaiskasvatus, mutta ehkä sitä ei kutsuttu samalla nimellä, mutta tavoite oli sama.