Jos äiti on pitkäaikaistyötön tms, onko järkeä laittaa lasta päiväkotiin?

Päiväkotien tilanne ei ole nyt välttämättä kovin hyvä, vaikka vaihteleekin varmaan kuntien välillä ja asuinalueittain. Henkilöstöpulaa, uupuneita työntekijöitä ym.

Kotihoito, johon sisältyy myös toimintaa kodin ulkopuolella, on ihan hyvä vaihtoehto. Päiväkotiin puolipäiväpaikalle ehkä 5-vuotiaana ja sitten eskariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

1990-luvulla ei vielä ollut varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatus tuli vasta vuonna 2015.

Mitä sitten? Ei se varhaiskasvatus mikään taikakalu ole. Ja aika pitkälti samanlaista toimintaa se päiväkotien toiminta on nyt kuin oli 1990-luvullakin. Suurin ero on se, että nykyisin keskitytään kaikkeen turhaan paperinpyörittelyyn, mikä vie aikaa varsinaiselta hoitotyöltä. Ja se näkyy negatiivisessa mielessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viedä lapsi laitokseen, kun voi hänet itsekin hoitaa? Ei siellä päiväkodissa saa mitään muuta kuin tauteja. Sosiaalisia suhteita jne. voi kehittää järjellisemmässäkin ympäristössä. 

Mikä se järjellisempi ympäristö on? Etsin sitä kovasti omalle lapselleni. Kunnollisia ystävyyssuhteita alkoi muodostua vasta päiväkodissa.

Puistot, avoimet kerhot, muskarit, urheiluharrastukset jne. jne. Paikkoja löytyy, kun vain osaa etsiä. 

Kaikkia koetettiin. Puistoissa ei päivisin yli 3-vuotiaita näkynyt, eikä avoimissakaan. Urheilusta lapsi ei tykännyt, ja muskarikaveristakin tuli sydänystävä vasta kun lapset menivät samaan päiväkotiin.

Niin, Pyhä Päiväkoti kaiken ratkaisee. Kummasti kuitenkin aika moni lapsi pärjää ja saa ystäviä vallan hyvin ilman sitä. Vanhempien laiskuutta, jos niin ei käy, vaan lapsi pitää tuupata päiväkotiin, vaikka vanhempi on kotona. 

Voin vakuuttaa, että ainakaan en ollut laiska vanhempi. Kiikutin lasta vaikka minne, vauva menossa mukana.

Näin jälkikäteen mietittynä sisäänlämpiävälle lapselle olisi tuttu päiväkotiryhmä ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viettää sama viikkotuntimäärä erilaisissa kerhoissa, avoimissa päiväkodeissa jne. joissa lapset ja aikuiset vaihtuivat koko ajan.

Ei kerhossa (päiväkerho, ei avoin) aikuiset ja lapset mihinkään vaihdu, vaan sama ryhmä on koko ajan. Sama juttu harrastuksissa. Aika vakiona se kokoonpano pysyy yhden kauden ajan. Päiväkodissa taasen pahimmillaan joka viikko eri sijainen hoitamassa. 

Nyt et taida oikein tietää, mistä puhut. Lapseni kävi kaksi kertaa viikossa kunnallisessa kerhossa, ja ryhmät olivat kumpanakin päivänä vähän erilaiset. Lisäksi seurakunnan kerho ja muskari, joissa oli taas ihan eri lapset. Kaikkien kerhojen aikuiset myös sairastelivat ihan siinä missä päiväkotienkin työntekijät.

Eli käytännössä lapseni tapasi viikossa varmaan yli 50 eri lasta näissä niin sanotuissa harrastuksissaan. Kerhoryhmä oli ylisuuri ja toinen kerhon aikuisista käytännössä työkyvytön, siis koko ajan sairaslomalla. Kerhossa oli myös oireilevia lapsia, joita ei saatu hallittua.

Muskarissa meno oli asiallisempaa, mutta se oli 45 minuuttia alusta loppuun saakka ohjattua toimintaa kerran viikossa. Miten siellä keneenkään ystävystyy?

Tämän kerhorumban jälkeen oli kunnallinen päiväkoti aivan taivas.

Tiedän varsin hyvin, koska kaikki lapseni ovat olleet seurakunnan päiväkerhossa. Aina sama ryhmä ja samat ohjaajat koko kauden syksystä kevääseen. Muskarissa tms. taasen voi vaikka jutella niille muille vanhemmille ennen tai jälkeen ohjatun toiminnan ja sopia leikkitreffejä jne. Ei ole mistään muusta kuin omasta aktiivisuudesta kiinni se, miten helpotat lapsesi sosiaalisen elämän kehittymistä. 

Seurakunnan kerhossa meidän kohdallemme sattui tosi huono tuuri aikuisien kanssa, siitä ei enempää tässä, mutta yleisesti ottaen päiväkodissa on monin tavoin korkeammat koulutus- ja pätevyysvaatimukset ja myös sosiaalinen kontrolli aikuisten toiminnalle.

Oma aktiivisuuteni ei siis auttanut, mutta onneksi päiväkoti lopulta auttoi. Lapsi sai ystäviä, siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Minkä korkeakoulututkinnon sinä suoritit äitiyttä varten? Niinpä, tuskin kävit erillistä koulua sitä varten. Pointti siis se, että ei niitä lapsi koulutuksella hoideta. 

Aah, tämä on aivan klassikko! Totta kai elämän kovan koulun käynyt äiti suoriutuu kaikesta paremmin kuin minkään alan ammattilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Ja minä jo tuossa vastasinkin sinulle, että kyllä muuttuu, kun on ammattitaitoiset hoitajat. Huomasin sen oman lapsen kohdalla. Muutos ei tapahtunut taikaiskusta, tietenkään, mutta muutamassa kuukaudessa.

Aika pelottavaa, jos teillä on päiväkodissa luonteenmuokkaamiseen pystyviä hoitajia. Normaalistihan perusluonne pysyy samana aikalailla koko iän. 

Miksipä vanhempienkaan tarvitsisi kasvattaa lapsiaan, jos perusluonne pysyy samana läpi elämän...?

Aika moni jättääkin kasvattamatta. Tai ulkoistaa kasvatuksen päiväkodille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Nykyään iso osa lapsista on päivähoidossa eikä lähistöllä ole kavereita tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Minä voin omien lasteni kohdalta kertoa, että eristäytyvälle ujolle lapselle päiväkoti juuri tarjosi hyvän ja turvallisen tilan solmia ystävyyssuhteita saman ikäisten kanssa. Kaoottisissa kerhoissa ja pelkästään ohjattuun toimintaan perustuvassa muskarissa sitä mahdollisuutta ei ollut.

Päiväkodin aikuisilla oli myös ammattitaitoa ja mahdollisuus nähdä lapseni haasteet ja järjestää sopivia tilanteita vapaaseen leikkiin toisten kanssa.

Olen onnellinen, ettei kukaan fatalisti tullut kertomaan hänelle viisivuotiaana, että tuon sun perusluonteesi vuoksi joudut nyt olemaan lopun ikääsi syrjäänvetäytyjä.

Onko päiväkoti järkevä paikka työssäkäyvän lapselle? Jos on, niin se on sitä myös pitkäaikaistyöttömän lapselle.

Meillä molemmat pojat olivat päiväkodissa kun nuorin syntyi alkutalvesta. Ensin ajattelin, että tietty molemmat poja jatkaa hoitoa kun molemmat viihtyivät ok, ja vanhemmalla lapsella alkaisi eskari kuitenkin syksyllä

Kesän aikana tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja otin tuolloin 5v. pojan kuitenkin pois päivähoidosta. Hän on erilainen persoona kokonaan verrattuna muhun ja pelkäsin, etten koskaan tutustu häneen, jos nyt en tee tätä.

Meillä oli mahtava vuosi tämän keskimmäisen ja neljä vuotta pienemmän kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi viedä lapsi laitokseen, kun voi hänet itsekin hoitaa? Ei siellä päiväkodissa saa mitään muuta kuin tauteja. Sosiaalisia suhteita jne. voi kehittää järjellisemmässäkin ympäristössä. 

Mikä se järjellisempi ympäristö on? Etsin sitä kovasti omalle lapselleni. Kunnollisia ystävyyssuhteita alkoi muodostua vasta päiväkodissa.

Puistot, avoimet kerhot, muskarit, urheiluharrastukset jne. jne. Paikkoja löytyy, kun vain osaa etsiä. 

Kaikkia koetettiin. Puistoissa ei päivisin yli 3-vuotiaita näkynyt, eikä avoimissakaan. Urheilusta lapsi ei tykännyt, ja muskarikaveristakin tuli sydänystävä vasta kun lapset menivät samaan päiväkotiin.

Niin, Pyhä Päiväkoti kaiken ratkaisee. Kummasti kuitenkin aika moni lapsi pärjää ja saa ystäviä vallan hyvin ilman sitä. Vanhempien laiskuutta, jos niin ei käy, vaan lapsi pitää tuupata päiväkotiin, vaikka vanhempi on kotona. 

Voin vakuuttaa, että ainakaan en ollut laiska vanhempi. Kiikutin lasta vaikka minne, vauva menossa mukana.

Näin jälkikäteen mietittynä sisäänlämpiävälle lapselle olisi tuttu päiväkotiryhmä ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viettää sama viikkotuntimäärä erilaisissa kerhoissa, avoimissa päiväkodeissa jne. joissa lapset ja aikuiset vaihtuivat koko ajan.

Ei kerhossa (päiväkerho, ei avoin) aikuiset ja lapset mihinkään vaihdu, vaan sama ryhmä on koko ajan. Sama juttu harrastuksissa. Aika vakiona se kokoonpano pysyy yhden kauden ajan. Päiväkodissa taasen pahimmillaan joka viikko eri sijainen hoitamassa. 

Nyt et taida oikein tietää, mistä puhut. Lapseni kävi kaksi kertaa viikossa kunnallisessa kerhossa, ja ryhmät olivat kumpanakin päivänä vähän erilaiset. Lisäksi seurakunnan kerho ja muskari, joissa oli taas ihan eri lapset. Kaikkien kerhojen aikuiset myös sairastelivat ihan siinä missä päiväkotienkin työntekijät.

Eli käytännössä lapseni tapasi viikossa varmaan yli 50 eri lasta näissä niin sanotuissa harrastuksissaan. Kerhoryhmä oli ylisuuri ja toinen kerhon aikuisista käytännössä työkyvytön, siis koko ajan sairaslomalla. Kerhossa oli myös oireilevia lapsia, joita ei saatu hallittua.

Muskarissa meno oli asiallisempaa, mutta se oli 45 minuuttia alusta loppuun saakka ohjattua toimintaa kerran viikossa. Miten siellä keneenkään ystävystyy?

Tämän kerhorumban jälkeen oli kunnallinen päiväkoti aivan taivas.

Tiedän varsin hyvin, koska kaikki lapseni ovat olleet seurakunnan päiväkerhossa. Aina sama ryhmä ja samat ohjaajat koko kauden syksystä kevääseen. Muskarissa tms. taasen voi vaikka jutella niille muille vanhemmille ennen tai jälkeen ohjatun toiminnan ja sopia leikkitreffejä jne. Ei ole mistään muusta kuin omasta aktiivisuudesta kiinni se, miten helpotat lapsesi sosiaalisen elämän kehittymistä. 

Seurakunnan kerhossa meidän kohdallemme sattui tosi huono tuuri aikuisien kanssa, siitä ei enempää tässä, mutta yleisesti ottaen päiväkodissa on monin tavoin korkeammat koulutus- ja pätevyysvaatimukset ja myös sosiaalinen kontrolli aikuisten toiminnalle.

Oma aktiivisuuteni ei siis auttanut, mutta onneksi päiväkoti lopulta auttoi. Lapsi sai ystäviä, siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Minkä korkeakoulututkinnon sinä suoritit äitiyttä varten? Niinpä, tuskin kävit erillistä koulua sitä varten. Pointti siis se, että ei niitä lapsi koulutuksella hoideta. 

Aah, tämä on aivan klassikko! Totta kai elämän kovan koulun käynyt äiti suoriutuu kaikesta paremmin kuin minkään alan ammattilainen.

Hienosti hurahti sinulta pointti ohi, mutta ei se mitään. Lähinnä tarkoitukseni oli kyseenalaistaa lainaamani kirjoittajan ajatusta siitä, että vain korkeakoulun käynyt ihminen on riittävän hyvä kasvattamaan lasta. Niinhän ei ole, koska ei siellä yliopistossa käytännön taitoja juurikaan opeteta. Tiedän omasta kokemuksesta, vaikka en lastentarhanopettajaksi asti opiskellutkaan ennen alan vaihtoa. 

Laittaisin osa-aikaiseksi, eli joitain tunteja olisi sosiaalistumassa ja kavereita saamassa. Mut ei ihan pientä, alle 3v, vaan sen yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Kyllä muuttuu, sen huomasin oman lapsen kohdalla, kun hän aloitti päiväkodissa.

Niin joo, unohdin tarkentaa, että laiskojen äitien lapset toki eivät opi sosiaalisiksi, kun mammat makaavat puhelimen kanssa kotona ja lapsi joutuu olemaan yksin. 

Omen eri mutta pakko kommentoida tähän. Itse olen kotiäiti, en makaa vaan koko ajan tehdään lapsen kanssa jotain, paljon ulkonakin joka päivä. Liikutaan siis paljon. Mutta olen introvertti ja oma tuttavapiirini on aika pieni, niin on tullut mietittyä kasvaako lapsi sosiaaliseksi, vaikka ei juuri koskaan yksin joudu olemaankaan, kun itse en oikein jaksa kuin muutamien ihmisten seuraa.

Miksi lapsen pitäisi kasvaa sosiaaliseksi? Ei sosiaalisuus ole mikään itseisarvo. Elämässä pärjää ihan hyvin olematta sosiaalinen. Riittää, että osaa normaalit käytöstavat ja niiden opettaminen kotona ei kovin vaikeaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko päiväkoti järkevä paikka työssäkäyvän lapselle? Jos on, niin se on sitä myös pitkäaikaistyöttömän lapselle.

Ei se aina ole. Mielestäni ei ole järkevää, että lapsi joutuu ympäristöön, jossa on korvia särkevä meteli, liian vähän aikuisia, ruokana ympäri kylää hölskyteltyjä eineksiä ja ulkoilupaikkana asfaltoitu kenttä, jossa on liukumäki ja muutama keinu. Tätä on päiväkoti pahimmillaan. Toki hyviäkin päiväkoteja on. Nykyisin vain valitettavan harvassa, koska resurssit ovat mitä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Minun olisi siis pitänyt ruveta perhepäivähoitajaksi vai mistä minä niitä saman ikäisiä lapsia olisin kotiini hommannut? Hänen päiväkodissa oli upeat hoitajat ja lapsi sai kavereita, jotka oli sitten koulussakin samalla luokalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Minun olisi siis pitänyt ruveta perhepäivähoitajaksi vai mistä minä niitä saman ikäisiä lapsia olisin kotiini hommannut? Hänen päiväkodissa oli upeat hoitajat ja lapsi sai kavereita, jotka oli sitten koulussakin samalla luokalla.

Sinulleko on täysin mahdotonta poistua lapsen kanssa kotoa? Vai miksi sinun niitä lapsia olisi nimenomaan kotiinne pitänyt hommata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.