Jos äiti on pitkäaikaistyötön tms, onko järkeä laittaa lasta päiväkotiin?

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun tässä ketjussa luodaan mielikuvaa, että lapsi ei suurin piirtein selviä hengissä, jos ei pääse päiväkotiin. Kuitenkin täällä on päivittäin useita ketjuja, joissa päiväkodit haukutaan maanrakoon, hoitajat epäpäteviksi, ryhmät liian meluisiksi ja suuriksi jne. jne. Jotenkin ei nyt kuulosta kovin uskottavalta tuolta pohjalta, että kotihoito olisi helvetistä ja päiväkoti tekisi autuaaksi. 

Toinen asia mitä täällä usein haukutaan on virikelapset. Eli ne lapset, jotka laitetaan päiväkotiin, vaikka äiti on kotona. Tai siis sellaisia äitejä täällä haukutaan, jotka laittavat lapsensa virikelapsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, ikäistensä seuraan, leikkeihin, ryhmässä työskentelyyn, sosiaalisisiin taitoihin ja kavereihin.

Mikähän siinä on, että ennen vuotta 2015 päiväkodissa olleet ovat selvinneet ihan hyvin ilman minkäänlaista varhaiskasvatusta. Kukaan ollut kuullutkaan sellaisesta esim. 30 vuotta sitten. Silti lapset ovat vuosikymmenistä toiseen kasvaneet ihan hyvin aikuisiksi ja suurimmasta osasta on tullut kunnollisia veronmaksajiakin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

Niinhän se onkin. Jos vanhempi ei osaa lastaan tukea, sitten on jotain pahasti pielessä. Toki joissain tapauksissa tarvitaan fysioterapiaa tms. mutta perusarjen pitää sujua ilman päiväkotia. Muutenhan lapsi on ihan heitteillä loma-ajan ja vapaapäivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

No en voi sille tietenkään mitään, että sinulla ei ole ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat olla lapsellesi niitä muita aikuisia, joiden kanssa toimitaan. Älä kuitenkaan oleta, että kaikilla olisi niin huono tilanne, että päiväkodin täti on ainut aikuinen äidin lisäksi, jonka lapsi koskaan tapaa. 

Meidän lapsi meni ryhmikseen (12 lasta) 1½-vuotiaana ja oli siellä eskarin alkamiseen asti. Eskarissa oltiiin ehdottomasti sitä mieltä, että aivan liian myöhään tuli isompaan lapsiryhmään, olisi pitänyt laittaa päiväkotiin jo paljon aikaisemmin. Lapsesta tuli sosiaalinen, koulussa kaikkien kaveri, koulussa hyvin pärjäävä (lukuunottamatta matikka!). Nyt on jo muuttanut omilleen, aloittamassa opiskeluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun tässä ketjussa luodaan mielikuvaa, että lapsi ei suurin piirtein selviä hengissä, jos ei pääse päiväkotiin. Kuitenkin täällä on päivittäin useita ketjuja, joissa päiväkodit haukutaan maanrakoon, hoitajat epäpäteviksi, ryhmät liian meluisiksi ja suuriksi jne. jne. Jotenkin ei nyt kuulosta kovin uskottavalta tuolta pohjalta, että kotihoito olisi helvetistä ja päiväkoti tekisi autuaaksi. 

Toinen asia mitä täällä usein haukutaan on virikelapset. Eli ne lapset, jotka laitetaan päiväkotiin, vaikka äiti on kotona. Tai siis sellaisia äitejä täällä haukutaan, jotka laittavat lapsensa virikelapsiksi.

Tässä ketjussa sekin kummasti muuttunut ja yhtäkkiä päiväkoti onkin lapselle jopa välttämätön ja lapsi ei kotona opi yhtään mitään. Erikoinen käänne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

Niinhän se onkin. Jos vanhempi ei osaa lastaan tukea, sitten on jotain pahasti pielessä. Toki joissain tapauksissa tarvitaan fysioterapiaa tms. mutta perusarjen pitää sujua ilman päiväkotia. Muutenhan lapsi on ihan heitteillä loma-ajan ja vapaapäivät. 

Kyllähän se hyvä äiti hoitaa itse lapsen fysioterapiat ja puheterapiat, ei siihen muita tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

En sanonut, että se on turha oppiaine. Sanoin, että yliopistossa ei opeteta käytännön asioita juurikaan. Ei siellä harjoitella vaipanvaihtoa, kurahousujen pukemista, aamupiirin vetämistä ynnä muuta varsin olennaista päiväkodin aikuiselta vaadittavaa taitoa. Ja kyllä, myös vakaopejen pitää osata perushoitotyö, vaikka kuvittelevatkin olevansa muita ylempänä. Kasvatustiede on nimensä mukaisesti tiedettä eli teoriaa. Lapsia taasen ei kasvateta teoriassa, vaan käytännössä.

t. se, joka kommentoi kasvatustieteen opintoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

Niinhän se onkin. Jos vanhempi ei osaa lastaan tukea, sitten on jotain pahasti pielessä. Toki joissain tapauksissa tarvitaan fysioterapiaa tms. mutta perusarjen pitää sujua ilman päiväkotia. Muutenhan lapsi on ihan heitteillä loma-ajan ja vapaapäivät. 

Kyllähän se hyvä äiti hoitaa itse lapsen fysioterapiat ja puheterapiat, ei siihen muita tarvita.

Miksi pitää vetää kaikki aina överiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

No en voi sille tietenkään mitään, että sinulla ei ole ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat olla lapsellesi niitä muita aikuisia, joiden kanssa toimitaan. Älä kuitenkaan oleta, että kaikilla olisi niin huono tilanne, että päiväkodin täti on ainut aikuinen äidin lisäksi, jonka lapsi koskaan tapaa. 

Äsken sinä kirjoitit, että ulkopuolisia tätejä ei tarvita, koska äiti tuntee lapsensa parhaiten. Ihan yhtä lailla ulkopuolisia tätejä ne sukulaistädit ovat kuin päiväkodinkin tädit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Jaa toki keinot meille muillekin. Vai onko porvoolainen "vaienna lapset" kasvatusmalli niin salainen, ettei siitä voi muille hiiskua mitään. Nimittäin reaalimaailmassa on täysi mahdottomuus, että yli 20 lasta olisi koko päivän hiljaa, vaikka miten olisi ammattilaiset kasvattamassa. Pidän jopa ammattitaidon puutteena, jos lasten ei anneta puhua ja pitää ääntä muutenkin. Sehän on lasten tukahduttamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun tässä ketjussa luodaan mielikuvaa, että lapsi ei suurin piirtein selviä hengissä, jos ei pääse päiväkotiin. Kuitenkin täällä on päivittäin useita ketjuja, joissa päiväkodit haukutaan maanrakoon, hoitajat epäpäteviksi, ryhmät liian meluisiksi ja suuriksi jne. jne. Jotenkin ei nyt kuulosta kovin uskottavalta tuolta pohjalta, että kotihoito olisi helvetistä ja päiväkoti tekisi autuaaksi. 

Toinen asia mitä täällä usein haukutaan on virikelapset. Eli ne lapset, jotka laitetaan päiväkotiin, vaikka äiti on kotona. Tai siis sellaisia äitejä täällä haukutaan, jotka laittavat lapsensa virikelapsiksi.

Tässä ketjussa sekin kummasti muuttunut ja yhtäkkiä päiväkoti onkin lapselle jopa välttämätön ja lapsi ei kotona opi yhtään mitään. Erikoinen käänne. 

Miten niin ei mitään? Mä voin sanoa, että lapseni oppi kotona viisivuotiaaksi mennessä muun muassa lukemaan, laskemaan, auttamaan ruoanlaitossa, pyöräilemään, askartelemaan hienosti ja erään soittimen soiton alkeet. Ystävyyssuhteita ikäistensä kanssa hän ei oppinut solmimaan, mutta sen hän oppikin sitten päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kouluikään saakka pelkästään kotihoidossa (silloin ei vielä ollut pakollista esikoulua). Opin lukemaan 5-vuotiaana ja muutenkin olin taidollisesti vähintään ikätasollani. Sosiaalisia suhteita muodostui pihapiirin lasten kanssa sekä sukulaisissa. Mitään hyvää en menettänyt sillä, ettei minua laitettu päiväkotiin. 

Minäkin olin täysin kotihoidettu lapsi. Naapurustossa ei ollut lapsia enkä tuntenut ketään, kun menin ekaluokalle. Kaikilla muilla oli jo kavereita luokkakavereissa. Se oli pitkä syksy, kun sain olla välitunnit yksin. Olin ujo enkä osannut olla muiden kanssa. Olen vielä aikuisenakin huono sosiaalisissa suhteissa ja uskon, että osasyy siihen on, etten ollut päiväkodissa.

Usko, mitä haluat, mutta oikeasti syy oli sinun luonteessasi. Ei se perusluonne sillä muutu, että menee päiväkotiin. Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin. 

Anteeksi ohis, mutta ei se sinunkaan perusluonteesi erityisen rakentavalta vaikuta.

Muistaakseni ketjun aiheena ei nyt ollut minun luonteeni. Erikoista, että sinun persettäsi kutittaa noin paljon täysin neutraali ja asiallinen kommentti. Faktahan se on, että eristäytymiseen taipuvainen ei taikaiskusta muutu sosiaaliseksi ekstrovertiksi, kun menee päiväkotiin. 

Kommenttisi ei ollut neutraali tai asiallinen. Täällä puhuttiin lasten sosiaalisista suhteista, ja sinä päätit vedota sinulle täysin tuntemattoman ihmisen perusluonteeseen, vastoin sinulle kerrottuja faktoja. Kyseessä on argumentointivirhe.

"Eristäytyvä ujo lapsi on yksin päiväkodissakin" Jos tuo ei mielestäsi liity lasten sosiaalisiin suhteisiin, suosittelen peruskoulun kertaamista sen sijaan, että nillität minulle kuvitteellisista virheistä. Katsos, kun se perusluonne vaikuttaa väistämättäkin myös niihin sosiaalisiin suhteisiin halusit sinä sitä myöntää tai et. 

Ammattitaitoiset hoitajat osaavat rauhoittaa vilkasta lasta ja rohkaista ujoa. Ryhmässä oppii toimimaan vain, jos on ryhmässä. Äidin kanssa kotona ei opi saman ikäisten kanssa toimimista ryhmässä.

Ai ventovieraat ovat parempia opastamaan ja rohkaisemaan kuin oma äiti? Aika huonosti on siinä tapauksessa äidin asiat. Normaali, terve äiti osaa kyllä ilman päiväkotia huolehtia noista asioista. Ja kotiäidillä on siihen huomattavasti enemmän aikaakin kuin päiväkodissa, jossa ei voi keskittyä yhden lapsen rohkaisuun, kun siellä on ne 20+ muutakin huolehdittavana. Kotiäidin kanssa voi rohkaistumista harjoitella huomattavasti pitkäjänteisemmin. Kun se, että lapsi on kotihoidossa, ei vieläkään tarkoita, että lapsi on 24/7 äidin kanssa kahdestaan kotona homehtumassa. 

Miten ihmeessä päiväkodin ihmiset voivat olla ventovieraita? Kun jopa muskarista, jossa ollaan kerran viikossa, voi saada ystäviä...?

Ja se on muuten todellakin jänskää, kuinka lapsi saattaa yllättäen rohkaistua paremmin ryhmässä, jos oma äiti ei ole paikalla. Tiedän kyllä, että jotkut äidit eivät voi tällaista ajatusta sulattaa, mutta se menee jo hieman persoonallisuushäiriön puolelle, jos ajattelee olevansa joka tilanteessa lapselleen paras ja ainoa.

No ei meillä ainakaan mitään vuosien tutustumista ollut ennen kuin lapsi meni hoitoon. Muutaman tunnin kävi paikkoja katselemassa, mutta ei siinä ajassa ehdi kehenkään tutustua. Varsinkaan samalla tasolla kuin äiti ja lapsi toisiinsa. Ystäviä ei yleensä saada niistä aikuisista, vaan toisista lapsista. 

Herranen aika, miten se sun lapsesi voi sun logiikallasi mennä minnekään, kun kukaan ei tunne häntä samalla tasolla kuin äiti?

Hyvin voi mennä. Opettele lukemaan niin sinulle saattaa aueta minun pointtini. Sehän ei ollut se, että lapsi ei voi tehdä mitään ilman äitiä. Pointti oli, että äiti tuntee lapsensa yleensä parhaiten ja näin olen ei ole välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä lasta ohjaamaan, vaan elämää voi opetella ihan hyvin ilman päiväkotimaailmaakin. Monesti jopa paremmin, kun äidillä on aikaa keskittyä siihen yhteen lapseen eikä tarvitse kiireessä pää kolmantena jalkana juosta lapsilauman keskellä niin kuin ylisuurissa päiväkotiryhmissä joutuu tekemään. Ja ei, kaikki päiväkodit eivät ole ylisuuria, mutta sellaisiakin on. Siksi on hyvä tiedostaa, että päiväkoti ei ole mikään automaattinen avain onneen, vaan voi joskus olla huomattavasti pahempi paikka kuin koti. 

Jossakin vaiheessa jokaisen lapsen kuitenkin on hyvä oppia siihenkin, että paikalla on joku aikuinen, joka ei tunne häntä maailman parhaiten, ja joka joutuu välillä keskittymään muihinkin kuin juuri häneen. Sekin on elämän opettelua.

No shit Sherlock! Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että tuota ei voi oppia muulla kuin päiväkodissa?

Äsken kirjoitit, ettei ole mitenkään välttämätöntä saada mitään ulkopuolisia tätejä ohjaamaan lasta, kun äiti kuitenkin tuntee hänet parhaiten. Miten hänet sitten opetetaan olemaan muiden aikuisten kanssa? Kelpaavatko tuntemattomat sedät? Toivottavasti eivät ainakaan ihan kaikki.

No en voi sille tietenkään mitään, että sinulla ei ole ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat olla lapsellesi niitä muita aikuisia, joiden kanssa toimitaan. Älä kuitenkaan oleta, että kaikilla olisi niin huono tilanne, että päiväkodin täti on ainut aikuinen äidin lisäksi, jonka lapsi koskaan tapaa. 

Äsken sinä kirjoitit, että ulkopuolisia tätejä ei tarvita, koska äiti tuntee lapsensa parhaiten. Ihan yhtä lailla ulkopuolisia tätejä ne sukulaistädit ovat kuin päiväkodinkin tädit.

Ei minulle ainakaan ystävät ja sukulaiset ole mitään ulkopuolisia tätejä, vaan hyvinkin läheisiä meidän perheellemme. Kurjaa, ettei sinulla ole yhtään läheistä aikuista elämässäsi :(

Vierailija kirjoitti:

Kuulin kerran ohjaavalta opettajaltani vastaavan tarinan: Lapsen äiti oli muistaakseni töissä, isä puolestaan opiskeli etänä (koronan takia), jonka takia myös lapsi oli paljon kotona. Tuossa harjoittelupäiväkodissa viskareilla on kerran viikkoon "viskaritunti", jolloin opetellaan esim. jaksottamista (matikkaa), tai sitten vaikka ihan vaan saksilla askartelua. Tämä tarinan poika kävi hyvin harvakseltaan päiväkodissa ja tämä kyllä näkyi: Poika ei osannut käsitellä saksia samalla tavalla, ja hänellä oli haasteita mm. kaverisuhteiden ylläpitämisessä ja muutenkin omasi sellaisen "minä ensin" - ajattelumallin. Ryhmän opettaja saattoi joskus laittaa pojalle lokeroon juurikin näitä viskaritehtäviä, jotta pysyisi muiden tahdissa mukana. No, ei tehnyt (tietenkään). Lapsen äiti sitten sanoi, että he antavat pojan päättää kotona kaikesta, jotta tälle ei tule paha mieli, jos tämä ei halua mennä päiväkotiin, ei tämän tarvitse, koska isä on kotona. Perustelivat tätä myös sillä, että "eskariin on sitten pakko mennä, jotta pärjää koulussa."

Eli joo, päiväkotiin vaan. Eri asia on sitten satunnaiset vapaapäivät päiväkodista, tuossa esimerkkitapauksessa kyse oli viikoista, tai kuukausista. 

Todennäköisesti pelasi pleikkarilla tai tietokoneella tms. tai katsoi videoita kaiket päivät, koska halusi. Isä opiskeli, joten tämä oli varmasti se helpoin tapa "hoitaa" lasta kotona.

Mutta jos kotona oleva vanhempi oikeasti järjestää virikkeitä, muitakin kuin ruudun tuijottamista, lapselleen, niin päiväkoti ei ole välttämätön.

P.S. Koronasulun alkaessa kuopukseni oli eskarissa. Hän jäi kotiin, koska itse olin kotona, työttömänä. Kun koululaiset saivat koulusta tehtäviä päivittäin, yritin kysellä eskarilaisellekin tehtäviä eskarista. Eipä sieltä oikein mitään saatu. Jotain linkkejä, mistä voisi löytyä tulostettavia tehtäviä. Ei muuta. Ei meillä ole tulostinta. Kirjastot yms. olivat kiinni, joten sinne ei päässyt tulostamaan. Puolisoni oli etätöissä, joten hän ei käynyt toimistolla, missä olisi voinut tulostella niitä tehtäviä.

Eskarikirjan hän sai kotiin vasta toukokuun lopussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Jaa toki keinot meille muillekin. Vai onko porvoolainen "vaienna lapset" kasvatusmalli niin salainen, ettei siitä voi muille hiiskua mitään. Nimittäin reaalimaailmassa on täysi mahdottomuus, että yli 20 lasta olisi koko päivän hiljaa, vaikka miten olisi ammattilaiset kasvattamassa. Pidän jopa ammattitaidon puutteena, jos lasten ei anneta puhua ja pitää ääntä muutenkin. Sehän on lasten tukahduttamista. 

Yksinkertaisin keino oli se, että aikuiset eivät puhuneet lasten päiden yli. Toinen oli se, että lapsille oli riittävästi rauhallista tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska, kun tässä ketjussa luodaan mielikuvaa, että lapsi ei suurin piirtein selviä hengissä, jos ei pääse päiväkotiin. Kuitenkin täällä on päivittäin useita ketjuja, joissa päiväkodit haukutaan maanrakoon, hoitajat epäpäteviksi, ryhmät liian meluisiksi ja suuriksi jne. jne. Jotenkin ei nyt kuulosta kovin uskottavalta tuolta pohjalta, että kotihoito olisi helvetistä ja päiväkoti tekisi autuaaksi. 

Toinen asia mitä täällä usein haukutaan on virikelapset. Eli ne lapset, jotka laitetaan päiväkotiin, vaikka äiti on kotona. Tai siis sellaisia äitejä täällä haukutaan, jotka laittavat lapsensa virikelapsiksi.

Tässä ketjussa sekin kummasti muuttunut ja yhtäkkiä päiväkoti onkin lapselle jopa välttämätön ja lapsi ei kotona opi yhtään mitään. Erikoinen käänne. 

Miten niin ei mitään? Mä voin sanoa, että lapseni oppi kotona viisivuotiaaksi mennessä muun muassa lukemaan, laskemaan, auttamaan ruoanlaitossa, pyöräilemään, askartelemaan hienosti ja erään soittimen soiton alkeet. Ystävyyssuhteita ikäistensä kanssa hän ei oppinut solmimaan, mutta sen hän oppikin sitten päiväkodissa.

Ei ole mahdollista. Tutkitusti kotihoidetut lapset ovat jälkeenjääneitä, eivät osaa leikkiä eivätkä omaa sosiaalisia taitoja, koska kotona hoidetut lapset ovat vain äidin kanssa kahdestaan kotona. Tämä fakta, jota ei mikään muuta. Varhaiskasvatus on ainut väylä tuottaa osaavia ja sosiaalisia lapsia.

t. muutama tämän ketjun päiväkotihullu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yhden vastaajan mielestä kasvatustieteet on täysin turha oppiaine, kun ihan jokainen vanhempi osaa tukea lapsen kehitystä juuri oikealla tavalla eri ikävaiheissa.

En sanonut, että se on turha oppiaine. Sanoin, että yliopistossa ei opeteta käytännön asioita juurikaan. Ei siellä harjoitella vaipanvaihtoa, kurahousujen pukemista, aamupiirin vetämistä ynnä muuta varsin olennaista päiväkodin aikuiselta vaadittavaa taitoa. Ja kyllä, myös vakaopejen pitää osata perushoitotyö, vaikka kuvittelevatkin olevansa muita ylempänä. Kasvatustiede on nimensä mukaisesti tiedettä eli teoriaa. Lapsia taasen ei kasvateta teoriassa, vaan käytännössä.

t. se, joka kommentoi kasvatustieteen opintoja

Sinä puhut hoivatyöstä, minä siitä, että lapsen persoona otetaan huomioon kasvatuksessa ja miten huomataan miten lapsen kehitys menee. Päivähoidossa huomataan, jos lapsi tarvitsee tukea jossain, jos hän ei pysy kehityksessä ikätoveriensa kanssa. Muutenhan ihan kuka tahansa teini voisi hoitaa päivät lapsia, jos koulu ei huvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti tämä nykyvanhempien päiväkotiorientoituneisuus. Eikö enää osata olla vanhempia, kun tarvitaan laitoshoitoa, jotta lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkimistä yms.? Ennenhän nämä opittiin ihan sujuvasti ilman päiväkotiakin. Esim. 1990-luvulla olisi varmasti pidetty jollain tavalla sairaana, jos olisi laittanut lapsen päiväkotiin, vaikka itse oli kotona.  

Miten lapsi oppii sosiaalisia taitoja, leikkimistä ja vuorovaikutustaitoja, jos hän ei ole juuri ikinä ikäistensä seurassa?

Miksi et vie lastasi muiden lasten seuraan? On niitä lapsia muuallakin kuin päiväkodissa. 

Suurin osa lapsista on nimenomaan päiväkodissa, ja siellä on suurimmalla varmuudella aina samat tyypit joten ne tulee lapselle tutuksi.

Samanlaisen sosiaalisen ympäristön tarjoaminen kuin mitä päiväkodissa on vaatii vanhemmalta aika paljon, enkä ymmärrä yhtään miksi sitä paheksutaan.

Itse en vanhempana ainakaan edes halua tarjota lapselleni samanlaista ympäristöä kuin päiväkoti. Huutokonsertti ei ole se, mihin haluan lapseni sijoittaa. Koulussa ehtii saada sitä lajia ihan tarpeeksi. 

Mulle oli päiväkotiin tutustuessa suurin yllätys, kuinka hiljaista siellä oli. Sekä montessoripäiväkodissa että ihan tavallisessa kunnallisessa pienten ryhmässä.

Päiväuniaikaan onkin hiljaista. Mutta ainakin siinä ryhmässä, jossa itse viitisen vuotta sitten työskentelin melutaso oli ison osan päivästä kirjaimellisesti korvia vihlova. Siskon lapset rupesivat jopa puhumaan kovemmalla äänellä aloitettuaan päiväkodin. Viestii minusta siitä, että ei ollut heidänkään päiväkodissaan hiljaista. 

t.eri

Näissä päiväkodeissa oli kyllä hämmentävän hiljaista ihan kaikkina vuorokauden aikoina paitsi ulkoilussa. Aikuisilla oli muutamia aivan ihastuttavia keinoja, joista olen yrittänyt ottaa mallia kotona silloin kun melutaso kolmen lapsen kanssa nousee liian kovaksi.

Uskokaa tai älkää, ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Jaa toki keinot meille muillekin. Vai onko porvoolainen "vaienna lapset" kasvatusmalli niin salainen, ettei siitä voi muille hiiskua mitään. Nimittäin reaalimaailmassa on täysi mahdottomuus, että yli 20 lasta olisi koko päivän hiljaa, vaikka miten olisi ammattilaiset kasvattamassa. Pidän jopa ammattitaidon puutteena, jos lasten ei anneta puhua ja pitää ääntä muutenkin. Sehän on lasten tukahduttamista. 

Yksinkertaisin keino oli se, että aikuiset eivät puhuneet lasten päiden yli. Toinen oli se, että lapsille oli riittävästi rauhallista tekemistä.

Miten tuo ensin mainittu estää lapsia puhumasta ja huutamasta toisilleen? Entä, mitä pillereitä ne lapsille syöttivät, että saivat kaikki rauhoittumaan leikkeihin? Myös ne adhd-tapaukset yms.