Lue keskustelun säännöt.
Taiteellinen ihminen - Miten kuvailisit sitä miten taiteellisuutesi syntyy/kumpuaa?
Kommentit (302)
Vierailija kirjoitti:
Mitä te taiteelliset sanotte siihen perinteiseen käsitykseen taiteilijaelämästä, että tarvitaan viinapullo, että mielen pidäkkeet irtoaisi ja muusa (nykypäivänä kai mieskin), jotta inspiroituisi tekemään toisen innoittamana. Onko niissä mitään?
Ei tosiaan. Olen käytännössä absolutisti. Ajatus päihteistä ei ole koskaan mua innostanut.
Sen sijaan esim. musiikin kuuntelu tai voimakkaat tunteet ruokkii luovuutta. Joskus ehkä rakkaus. Hengellisyys. Säätilat (jostain syystä? Siis esim. mielettömän kirkas kevätpäivä, vesistöt).
Ja tosiaan eniten ehkä se ongelmanratkaisu.. mutta mä oonkin kiinnostunut myös tieteellisestä ajattelusta ja logiikasta. Ajattelen syntyjä syviä.
Muiden taiteellisten ihmisten kanssa kokee yhteyttä (toki joskus ei kaikkien kanssa kyllä ystävysty, koulussa todettu).
Sanoisin että jos ei tykkää pakotusta luovuudesta, voi sopia harrastuksena (ja itsensä toteuttamisena paremmin). Mutta kyllä tähänkin tottuu, pitää vaan hyväksyä se ettei joka työ (tai suurin osa) ole välttämättä sitä syvällisintä itsensä toteuttamista tai sellaista, josta sais hyväksyntää.
T.110/111
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nooo itse olen ollut ana "taiteellinen" tai "luova".
Ihan pienestä saakka. Olen kokenut lähinnä tukahtumista ja turhautumista jos en saa tuoda näkyväksi omaa sisäistä maailmaani.
Ja aikuinenhan harvoin saa seurata omia intohimojaan omalla aikataulullaan. Nykyään olenkin turhautunut ja ahdistunut kokoajankun kun näen sisälläni minälaiset värit haluan sekoittaa ja maalata isolle kankaalle. Mutta tunnen itseni ja tiedän että moiseen pojektiin vierähtää helposti useampi päivä (helposti pari kuukauttakin) - joita minulla ei ole käytettäväksi.
Hyvinä päivinä pääni täyttyy upeista uusista väreistä jotka muistan vuosienkin päästä.
Onnistuneimmat tauluni olen maalannut uniini pulpahtelevista kuvista, väreistä ja tunnelmista.
Olen myös tukahduttanut tarkoituksella kirjoitusintoni sillä parikymppisenä valvoin usein epämääräisiin aikoihin kirjoittaen lähes monomaanisesti "tiloissa" ja opinnot kärsivät.
Luomisen aloittaminen vaatii minulla sen, että patoutunut ahdistus alkaa purkautumaan.
Flowtilassa tapahtuu ehkä jonkinlainen maaninen loppuunpalaminen ja katarsis.
Kun teos on valmis siedän sitä ehkä noin kuukauden kunnes piilotan sen pois näkyvistä. Maalaaminen on ihanaa mutta minua raastaa se etten voi maalata silloin kun haluan.
Mielummin olen siis maalaamatta.
Pienistä asioista. Tunteista. Aisteista. Vuodenajoista, kylmästä, kuumasta. Ihmissuhteista.
Eniten minua puhuttelee pienet pysähdykset, pienet kauniit tai kamalat asiat, jotka huomaan ihan arjessa. Vaikea selittää.
Hyväksynnällä tarkoitan sitä että kukaan ei välttämättä huomaa niitä töitä/ei saa kiitosta, pikemminkin pitää kasvattaa suojakuori kritiikille (esim. asiakkailta).
Samaan aikaan pitäis pysyä kuitenkin itseluottamus edes sillai, että haluaa myydä töitään.
Jos on herkkä ja tosi paljon panostanut, kritiikki voi tuntua todella pahalta. Pitää vaan ottaa semmoinen yhteinen tavoite-ote.
T. 110/111
Sanat pulpahtelevat jostakin,joskus ihmisten tapaaminen,joskus luonnon ihmeiden seuraaminen tai "vain" oma sisäinen maailma saa aikaan sen että pato murtuu ja tekstiä tulee kuin tykin suusta.Samalla ahdistus lievenee,kuten täälläkin edellisissä kommenteissa kuvattiin.
Erityisherkkä,jollaiseksi itsenikin koen,on mielestäni riesa.Välillä tuntuu että mitä hyötyä on kokea kaikki niin voimakkaasti,kun voisi olla " normaali." Ja elämäkin kenties kevyempää;) ehkä se on se luovuuden hinta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika mukava kysymys.
Olen käsittääkseni taiteellinen muiden ihmisten mielestä ja ehkäpä omastanikin.
Taiteellisuuteni (ai miten mielelläni käyttäisin lainausmerkkejä) käy ilmi kirjoittamisessa, kirjoitetun tekstin ilmeikkäässä ääneen lukemisessa ja kuvien piirtämisessä. Minulla on vilkas mielikuvitus, elän mielikuvitusmaailmassa heti kun olen yksin.
Ja aika hyvin sujahdan sinne vaikka olisin kylässä kahvillakin.
Olen elänyt näin ihan pienestä asti ja nyt olen jo lähempänä 60-vuotta.
Ilmeikkäästi ääneen lukeminen, en tiedä mistä se johtuu, sattumalta vain osaan sitä. (Olen näytellyt teatterissa ja tv:ssa) Luen myös mielelläni ääneen, jos joku pyytää, ihan vain mitä kirjaa tahansa.
Kuvien piirtäminen: Saan innoitteita mielikuvituselämästäni. En todellisuudesta.
Niin, miltä se tuntuu? Se , ehkä nyt haetaan sanaa innoitus, tulee minulle kuin aivastus, pissihätä, nälkä, jano.
Ihan yllättäen. Pam!
Kun näitä tuntemuksia on tullut jo pienestä pitäen, niitä ei voi edes tarkasti kuvailla.
Ainakin sen voin sanoa että sellainen hyvänmielen ailahdus, vilahtaa koko päässä ja ruumiissa ja tunnun pystyväni vaikka mihin.
Mutta huom! Tuo tunne johtaa nykyään eri harvoin tekoihin. Lähinnä istun perseelläni ja luen av-palstaa tai katselen kissa-videoita.
Itse olen taiteellinen ja se on aina ollut iso osa identiteettiäni. Taiteen luominen on jonkinlainen luonnollinen pyrkimys, jonka vain pitää päästä ulos. Jos en saa toteuttaa itseäni luovasti (instrumentaalinen musiikki, taide, kirjoittaminen) turhaudun ja "hukun" itseeni. Välillä luovuuteni purkautuu jonkin voimakkaan tunteen seurauksena, tai välillä vaan tulee sellainen fiilis, että nyt on aika tehdä jotain.
Taide on itselleni tapa vuodattaa omaa pahaa olo pois. Ironista, että useimmiten luovuuteni kukkii silloin parhaiten, kun olen itse henkisesti aivan rikki. Toisaalta koen, että osaan myös ammentaa inspiraatiota lähes mistä vain. Oli kyseessä sitten oma mieliala, tunteet tai esim. konkreettisemmat asiat, kuten ihmiset, luonto ja ympärillä pyörivä maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä todella mielenkiintoinen keskustelu.
Minulla on sellainen käsitys itsestäni, että melkein mikä vaan kiinnostaa minua ja maailma vetää minua puoleensa. Iloinen seura, juhlat, vaativat projektit, mikä vaan. En kuitenkaan ole kovin taitava eristämään itseäni maailmasta, vaan menen vähän kaikkeen sisälle nopeasti ja kuormitun tolkuttomasti. Aina kun olen ollut maailmassa jonkin aikaa, kokenut asioita ja laahautunut pimeiden ja valoisten puolten läpi, pääni on niin täynnä kokemuksia, ajatuksia, assosiaatioita ja tunteita, että en kestä enää. Tuo ei ole mikään metafora, vaan on mahdotonta keskittyä mihinkään epäolennaiseen niin kuin siivoamiseen, vakuutusten kilpailuttamiseen tai mitä nyt olisi järkevää tehdä. Olen alakuloinen, helposti ärsyyntyvä ja haluan pois ihmisten seurasta.
Koen vain pakottavaa tarvetta vetäytyä, antaa tomun laskeutua ja kun olen saanut olla pari päivää tai viikkoa rauhassa, sisäinen kaaokseni alkaa jäsentyä johonkin muotoon. Tarinaksi, biisiksi tai kuvaksi. Yleensä se lopullinen muoto alkaa hahmottua, kun olen yksin pitkillä metsäkävelyillä ilman päämäärää.
Jos on tilaa ja mahdollisuuksia, voin työstää sitä teosta aamusta ilmaan ilman taukoja. Kun se on valmis, koen jonkinlaista helpotusta, puhdistumista ja rauhaa, ja sitten olen taas valmis kohtaamaan maailman. Ja sama alusta uudestaan.
Valitettavasti tämä sykli ei sovi kovin hyvin työssäkäyvälle perheenäidille, ja olen päätynyt valitsemaan elämänkumppanin, jolla ei ole mitään taiteellista aspektia. Enkä sano tätä pahalla, se on hänen omakin tulkintansa. Joka tapauksessa on todella haastavaa molemmin puolin, kun toinen haluaisi aikatauluttaa elämän vuosia eteenpäin ja toinen tarvitsisi tilaa aaltoileville impulsseille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista. Olisin odottaut, että edes joku kuvaisi samankaltaisia tuntemuksia kuin itselläni on. Ehkäpä tunne on vain erityisherkillä.
Ja mitäköhän erityislaatuisuuttasi yrität tässä tuoda ilmi?
Senhän sinä haluaisit tietää :D
Jotain minulla on mitä muilla ei ole ja sekös palstalaisia harmittaa :p
Mistä tiedät, ettei muilla ole sitä tai vaikka mitä muuta mitä sinulta puuttuu? R*nkkaat vain itsellesi ja saamillesi määritelmille atm. 😂 Vähän niin kuin suurin osa pitää itseään keskimääräistä älykkäämpänä, kun eivät muiden ajatuksia pysty kuulemaan. Halusit vain tulla kertomaan, että et ole sen vertaa muiden töistä kiinnostunut, että huomaisit maailman olevan täynnä lahjakkaita ihmisiä. Miksi kalasteleva tyyli? Johtuuko huonosta itsetunnosta tms? Provo? lol
Halusin nähdä miten muut kuvailevat TUNNETTA ja onko tunne kaikilla samanlainen. Näköjään suurimmalla osalla ei ole tunnetta lainkaan.
Jos nyt tuntumista penätään, niin joskus käsillä tekeminen tuntuu kuin olisi parantunut jostakin sairaudesta, saanut puhtaat vaatteet ylleen ja voimat palaavat, eräänlaiselta kasvulta. Joskus taas esim. kirjoittaminen on kuin pitkä juoksulenkki, joka pitää pusertaa alkuun, mutta loppua kohden tuntuu hyvältä, vaikka väsyttääkin. Varmaan eri tunteita eri tilanteissa ja eri ihmisillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunne ei taiteessa riitä. Pitää olla myös ideoita, joiden pohjalta taidetta tekee. Ideoita tulee siitä, että on kiinnostunut jostakin asiasta/asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen jonkinlaiseen tilaan ideat pulpahtelee ja kokeilen niitä. Intuitiivisesti syntyy pala palalta teos.
Mutta se tuntuminen?
Tuntuuko kylmäväreinä vai miten?😝
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen jonkinlaiseen tilaan ideat pulpahtelee ja kokeilen niitä. Intuitiivisesti syntyy pala palalta teos.
Mutta se tuntuminen?
Tuntuuko kylmäväreinä vai miten?😝
Rakkautena (myös salamaniskuina ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena ja teknisesti huonona tuli luotettua inspiraatioon, nykyään kun osaa ja kaikki mystisyys on kadonnu sen voi klikata päälle itsekurilla semmosen sopivan työvireyden.
Alottelijoille tiedoks et se ei ole pakkopullaa tehdä itsekurilla vaan ammattitaitoa, se tekee taiteesta kivempaa, ei kurjempaa.
Siirtymä inspiraatiosta itsekuriin tapahtuu orgaanisesti siinä kohtaa kun on tarpeeks hyvä teknisesti notta kaikki näyttää ja kuulostaa miten tahtoi eikä joudu tekeen tekosyitä, ei sitä tarvi kauheasti murehtia.
Jos oot tehny iän kaiken ja oot aina vaan teknisesti huono ja inspiraation varassa niin se on asenneongelma, yleensä sitä kun hiotaan vahvuuksia ja vältellään heikkouksia vaikka pitäis toimia päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena ja teknisesti huonona tuli luotettua inspiraatioon, nykyään kun osaa ja kaikki mystisyys on kadonnu sen voi klikata päälle itsekurilla semmosen sopivan työvireyden.
Alottelijoille tiedoks et se ei ole pakkopullaa tehdä itsekurilla vaan ammattitaitoa, se tekee taiteesta kivempaa, ei kurjempaa.
Siirtymä inspiraatiosta itsekuriin tapahtuu orgaanisesti siinä kohtaa kun on tarpeeks hyvä teknisesti notta kaikki näyttää ja kuulostaa miten tahtoi eikä joudu tekeen tekosyitä, ei sitä tarvi kauheasti murehtia.
Jos oot tehny iän kaiken ja oot aina vaan teknisesti huono ja inspiraation varassa niin se on asenneongelma, yleensä sitä kun hiotaan vahvuuksia ja vältellään heikkouksia vaikka pitäis toimia päinvastoin.
En ehkä itse lähtisi itsekuriksi kutsumaan tuota rutinoituneempaa tekemistä.
Hyvä tekeminen ei lähde tyhjästä sekään, mutta harjoittelemalla oppii kyllä tallentamaan inspiraatiota myöhempää käyttöä varten. Siinä missä alussa inspiraatio tuli tietyllä hetkellä ja homma jäi kesken kun se loppui, rutinoituneempana osaa jaksottaa tekemistä.
Elämää tulee myös kohdattua sillä silmällä, että sopivia assosiaatioita ja tunteita painaa mieleen ja tallentaa myöhempää käyttöä varten. Kun sitten tulee se aika tuottaa ja edetä, voi ottaa ideapussista jonkun sopivan aihion. Ei niitä siinä hetkessä useinkaan keksitä. Vastaavasti pintaan pulpahtelee tekemisen aikana usein vaihtoehtoisia ideoita ja etenemissuuntia, mutta kokemuksen avulla osaa laittaa vaihtoehdot odottamaan omaa vuoroaan ja keskittyä hiomaan käsillä oleva työ valmiiksi kaikilta osin ennen kuin siirrytään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena ja teknisesti huonona tuli luotettua inspiraatioon, nykyään kun osaa ja kaikki mystisyys on kadonnu sen voi klikata päälle itsekurilla semmosen sopivan työvireyden.
Alottelijoille tiedoks et se ei ole pakkopullaa tehdä itsekurilla vaan ammattitaitoa, se tekee taiteesta kivempaa, ei kurjempaa.
Siirtymä inspiraatiosta itsekuriin tapahtuu orgaanisesti siinä kohtaa kun on tarpeeks hyvä teknisesti notta kaikki näyttää ja kuulostaa miten tahtoi eikä joudu tekeen tekosyitä, ei sitä tarvi kauheasti murehtia.
Jos oot tehny iän kaiken ja oot aina vaan teknisesti huono ja inspiraation varassa niin se on asenneongelma, yleensä sitä kun hiotaan vahvuuksia ja vältellään heikkouksia vaikka pitäis toimia päinvastoin.En ehkä itse lähtisi itsekuriksi kutsumaan tuota rutinoituneempaa tekemistä.
Hyvä tekeminen ei lähde tyhjästä sekään, mutta harjoittelemalla oppii kyllä tallentamaan inspiraatiota myöhempää käyttöä varten. Siinä missä alussa inspiraatio tuli tietyllä hetkellä ja homma jäi kesken kun se loppui, rutinoituneempana osaa jaksottaa tekemistä.
Elämää tulee myös kohdattua sillä silmällä, että sopivia assosiaatioita ja tunteita painaa mieleen ja tallentaa myöhempää käyttöä varten. Kun sitten tulee se aika tuottaa ja edetä, voi ottaa ideapussista jonkun sopivan aihion. Ei niitä siinä hetkessä useinkaan keksitä. Vastaavasti pintaan pulpahtelee tekemisen aikana usein vaihtoehtoisia ideoita ja etenemissuuntia, mutta kokemuksen avulla osaa laittaa vaihtoehdot odottamaan omaa vuoroaan ja keskittyä hiomaan käsillä oleva työ valmiiksi kaikilta osin ennen kuin siirrytään eteenpäin.
No mulla ainakin henk koht alottamisen kynnys on edelleen aina niin korkea että kyllä se mulle vaatii nimenomaan itsekuria, itsensä pakottamista johonkin mitä ei aluksi halua tehdä.
Mulle ei ole ikinä syntyny rutiineja luoviin hommiin, nyt mä oon melkein kateellinen kun alko tuntuun et moisella pystyis sivuuttaan itsekurin tarpeen.
Mä teen niin montaa eri juttua et vaatis aika paljon rakentaa rutiineja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena ja teknisesti huonona tuli luotettua inspiraatioon, nykyään kun osaa ja kaikki mystisyys on kadonnu sen voi klikata päälle itsekurilla semmosen sopivan työvireyden.
Alottelijoille tiedoks et se ei ole pakkopullaa tehdä itsekurilla vaan ammattitaitoa, se tekee taiteesta kivempaa, ei kurjempaa.
Siirtymä inspiraatiosta itsekuriin tapahtuu orgaanisesti siinä kohtaa kun on tarpeeks hyvä teknisesti notta kaikki näyttää ja kuulostaa miten tahtoi eikä joudu tekeen tekosyitä, ei sitä tarvi kauheasti murehtia.
Jos oot tehny iän kaiken ja oot aina vaan teknisesti huono ja inspiraation varassa niin se on asenneongelma, yleensä sitä kun hiotaan vahvuuksia ja vältellään heikkouksia vaikka pitäis toimia päinvastoin.En ehkä itse lähtisi itsekuriksi kutsumaan tuota rutinoituneempaa tekemistä.
Hyvä tekeminen ei lähde tyhjästä sekään, mutta harjoittelemalla oppii kyllä tallentamaan inspiraatiota myöhempää käyttöä varten. Siinä missä alussa inspiraatio tuli tietyllä hetkellä ja homma jäi kesken kun se loppui, rutinoituneempana osaa jaksottaa tekemistä.
Elämää tulee myös kohdattua sillä silmällä, että sopivia assosiaatioita ja tunteita painaa mieleen ja tallentaa myöhempää käyttöä varten. Kun sitten tulee se aika tuottaa ja edetä, voi ottaa ideapussista jonkun sopivan aihion. Ei niitä siinä hetkessä useinkaan keksitä. Vastaavasti pintaan pulpahtelee tekemisen aikana usein vaihtoehtoisia ideoita ja etenemissuuntia, mutta kokemuksen avulla osaa laittaa vaihtoehdot odottamaan omaa vuoroaan ja keskittyä hiomaan käsillä oleva työ valmiiksi kaikilta osin ennen kuin siirrytään eteenpäin.
No mulla ainakin henk koht alottamisen kynnys on edelleen aina niin korkea että kyllä se mulle vaatii nimenomaan itsekuria, itsensä pakottamista johonkin mitä ei aluksi halua tehdä.
Mulle ei ole ikinä syntyny rutiineja luoviin hommiin, nyt mä oon melkein kateellinen kun alko tuntuun et moisella pystyis sivuuttaan itsekurin tarpeen.
Mä teen niin montaa eri juttua et vaatis aika paljon rakentaa rutiineja.
Mua alko kiinnostaan tän ero niin kyselin muutamalta kokeneelta kollegalta ja 1 teki rutiinilla ja 4 teki itsekurilla.
Löysin yhden korreloivan jutun noista, tää yks joka tekee rutiinilla on tosi erikoistunu tekeen yhtä juttua, aina samoilla välineillä, kun taas nää 4 jotka teki itsekurilla on kaikki semmosia monta rautaa tulessa tyylisiä luovia pyörremyrskyjä.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Siinä hetkessä ei ole tunteelle sijaa koksa tila on flow, ja siinä ollaan joka solulla käsillä olevassa hetkessä mukana.
Olen iloinen, että solu edes mainittiin. Tosin jotkut tuntevat niillä soluilla.
Vierailija kirjoitti:
Mielessäni pyörii koko ajan kaikenlaisia keksittyjä tarinoita, hahmoja sekä keskusteluja. Lopulta niistä syntyy pakonomainen visio, joka on tuotettava kuvaksi. Tekovaihe on hirveän hauska, kun keksin lisää elementtejä ja merkityksiä, joskus jopa nauran itsekseni kun omasta mielestäni teen jotain oivaltavaa sekä hauskaa. Valmiit työt ei sitten enää olekaan niin kiinnostavia kuin niiden tekeminen on ollut, kuten edelliselläkin kommentoijalla. Lähinnä hävettää katsoa niitä.
Jos tekijä ei voi kokea teoksen tunteita, niin teos ei voi olla hyvä. Hienoa, että sinä voit :)
Taiteeni syntyy kommunikoinnista Luomisen Aallon kanssa.