Taiteellinen ihminen - Miten kuvailisit sitä miten taiteellisuutesi syntyy/kumpuaa?

Kirjoittaminen tuntuu helpottavalta. Tunne on samanlainen kuin olisi aivan lähkähtynyt ja viimein laskeutuisi viileään veteen.

Siinä hetkessä ei ole tunteelle sijaa koksa tila on flow, ja siinä ollaan joka solulla käsillä olevassa hetkessä mukana.

Menen työhuoneelle. Alan tehdä. Saattaa olla takkuista. Mutta teen vain. Yleensä se lähtee siitä liikkeelle.

Myös kehon liike on tärkeää. Maalaan usein ulkona, joten raikas ilma virkistää.

Liikkeessä pysyminen on olennaista. Kuljen paikasta toiseen. Minulla on kaksi työhuonetta, joiden välillä kuljen. Energian pitää virrata.

Flow tila tulee harvoin.

Rutiini. Laitan kellon soimaan, kun maalaan. Maalaan 2 tuntia päivittäin. Tiedän, että vietän sen ajan työn ääressä. Aikaikkuna on tärkeä. Vietän vaikka vain katsellen sen ajan työtäni. Aikaa on runsaasti.

Ei se tunnu yhtään miltään. Samalta kun susta kun vaikka esim. valitset vaatteesi värin kaupassa tai liikutat kroppaasi tiedostamatta kun kuulet mielestä musiikkia, mutta vaan monimutkaisemmassa kokonaisuudessa. Kaikki ihmiset ovat taiteellisia, toisilla on vaan ns. kehittyneemmällä tasolla. Semmonen saattaa tulla että 'jes tää on hyvä idea!' Joskus taas 'vattumitäpashaa, takasin sorvin ääreen.'

*mieleistä musiikkia

Taiteellinen ihminen - Miten kuvailisit sitä miten taiteellisuutesi syntyy/kumpuaa

En koskaan ajattele ideoiden kumpuamista.

Minä koen oman taiteellisuuteni kovin maanläheisesti: on kiva tehdä!

Tämä pätee ammattityöhöni ja omiin kotkotuksiin!

Jonkinlainen flow tai lievä transsitila siinä luomisessa parhaillaan kait on päällä. Joskus olen piirtänyt "intuitiivisesti" vapaalla kädellä aivan mielettömän hienoja teoksia. Niiden syntyä on hankala selittää ja ne tuntuvat tulevan "annettuina" jostakin ylemmältä tasolta. Tuohon tilaan en tosin ole päässyt kuin muutamia kertoja. Kai siinä mieli on niin vastaanottavaisessa tilassa, että pääset kiinni johonkin universaaliin tajunnunvirtaan, jossa luovuus ei ole enää oman mielen rajoitteista kiinni.

Muuten taide ja käsityöharrastukset ovat itselleni eskapismia. Pakenen kurjaa maailmaa paikkaan, jossa voin luoda jotain kaunista. Olen esteetikko, kauniit asiat saavat sielun iloitsemaan arjen kurjuuden keskellä. Parasta on nähdä oma kätten jälki, tuntea ja tietää, että minä loin tämän kauneuden itse. Liikutun kyyneliin saakka itseäni puhuttelevasta musiikista tai taiteesta. Jotenkin koen nämä asiat kaikilla aisteilla ja syvästi, välillä oikein hävettää.

Maalatessa teen myös traumanpurkua. Joskus töistä tulee synkkiä ja niitä on vaikea katsoa, kun olen purkanut niihin kaiken kipeän sisältäni. Mulla oli lasinen lapsuus, pakenin sitä sisäiseen maailmaani. Olot jossa kasvoin, rikkoi mut jo pienenä lapsena palasiksi, mutta toisaalta mulle kehittyi tosi tuottelias ja villi mielikuvitus niiden seurauksena. Tykkään kirjoittaa, piirtää, maalata, tehdä tekstiilitöitä, veistellä, rakentaa mieleisiäni huonekaluja, valaa savea. Oikeastaan kaikkea, missä saa omin käsin toteuttaa itseään. Tasapainotan näillä harrastuksilla myös asiantuntijatyötäni, joka vaatii jatkuvasti loogista ja abstraktia ajattelua. Ne ovat hyvää vastapainoa vaativalle työlle, ajattelu offille ja luovaan flow tilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista. Olisin odottaut, että edes joku kuvaisi samankaltaisia tuntemuksia kuin itselläni on. Ehkäpä tunne on vain erityisherkillä.

Ja mitäköhän erityislaatuisuuttasi yrität tässä tuoda ilmi?

Senhän sinä haluaisit tietää :D

Jotain minulla on mitä muilla ei ole ja sekös palstalaisia harmittaa :p

Missahan naita hurmoksen tuotteita olisi nahtavana etta voisivat muutkin vahan niista innostua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menen jonkinlaiseen tilaan ideat pulpahtelee ja kokeilen niitä. Intuitiivisesti syntyy pala palalta teos.

Mutta se tuntuminen?

Ehkä vähän samankaltainen kuin jos keksit yhtäkkiä miten saat laskettua jonkin matemaattisen laskun tai saat jonkun idean miten sisustat kämpän?

Vaikea selittää, ei se ihan täsmälleen samanlaista ole ainakaan mulla mut noihin vertaisin, mikäli et ole saanut semmoista kokemusta.

Itse keksin ideioita yleensä silloin, kun on kerrottu jokin ongelma tai pyydetään tekemään johonkin tiettyyn teemaan. Vähän niinkuin ongelmaratkaisu-tyyliin. Silloin tulee mieleen ideoita ja lisäideoita. Kun tulee hyvä idea, tulee ns. hyvä flow. Jotkut kutsuu sitä työn imuksi. Silloin keskittyminen on normaalia parempaa ja on innostunut/energinen olo. Tuntuu että homma pitää saada loppuun, ei malta olla paikoillaan. Ehkä vertaisin siihen jos sulle tulee sisustusinnostus mut oot jossain muualla kuin kotona? Et malta oottaa et pääset tekemään.

Yleensä pystyn työskentelemään normaalia kauemmin, syömättäkin jne. kun on tommonen luovuuden virta päällä.

Opiskelen luovaa alaa ja teen aika paljon koneella hommia.

Vierailija kirjoitti:

Mitään ei tulisi tehtyä, jos kyse olisi pelkästä inspiraatiosta. Kyllä se on kova työ, joka projektin maaliin saakka tuo. 

Tämä on totta. Luovan ammatin (ja opintojen) huono puoli on se, että pitää tehdä silloinkin kun ei ole inspiraatiota tai kun asiakkaan näkemys on erilainen.

Luovuuden pakottaminen silloin kun sitä ei ole, on vaikeaa.

T. 110

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään ei tulisi tehtyä, jos kyse olisi pelkästä inspiraatiosta. Kyllä se on kova työ, joka projektin maaliin saakka tuo. 

Tämä on totta. Luovan ammatin (ja opintojen) huono puoli on se, että pitää tehdä silloinkin kun ei ole inspiraatiota tai kun asiakkaan näkemys on erilainen.

Luovuuden pakottaminen silloin kun sitä ei ole, on vaikeaa.

T. 110

Se pakkoluovuus on aika kurinalaista ammattilaisilla, ei useastikaan mitään flowta. Oikeastaan aika metodologista työtä eli pers lenkkiin ja lähtöpisteestä a pisteeseen b. Välillä vaikeampaa, välillä helppoa. Pakkoluovuutta voi mielestäni kyllä harjoittaa tekemällä, ehkä se on myös jokin mielentilakin, mihin voi itsensä napsauttaa.

Tämä on jotenkin hassu kysymys. Kun keskityn työhöni, keskityn siihen enkä itseeni ja tuntemuksiini. Jos se joltain tuntuu, niin sellaiselta, että olen elementissäni ja teen juuri sitä, mitä minun pitääkin tehdä. Toisinaan se sujuu aivan kuin itsestään, ja toisinaan pitää haeskella vähän kauemmin sitä just oikeaa ilmaisua. Usein keskityn niin täysillä, etten tunne nälkää, janoa, väsymystä tai edes vessahätää. Jossain vaiheessa sitten keho pakottaa irtautumaan tähän todellisuuteen, kun nälkä, jano jne. fyysinen tarve ylittää tietyn kipukynnyksen. Kun työ on valmis, tunnen vähintään syvää tyytyväisyyttä, ja mitä paremmin olen onnistunut, sen lähempänä tunne on euforiaa.

Mitä te taiteelliset sanotte siihen perinteiseen käsitykseen taiteilijaelämästä, että tarvitaan viinapullo, että mielen pidäkkeet irtoaisi ja muusa (nykypäivänä kai mieskin), jotta inspiroituisi tekemään toisen innoittamana. Onko niissä mitään?

Teen visuaalisesti luovaa työtä ja itselleni on aina ilmestynyt kuvia niin voimakkaina päähän, että yritän yksinkertaisesti kopioida mielessäni kirkkaana näkyvän kuvan paperille. Näitä visioita tulee jatkuvasti ja sitten kirjaan välillä ylös ideoita tai luonnostelen. Monesti lounastunnilla saatan luonnostella jotain lounaan ohessa, että saa sen ajatuksen vain ylös johonkin.

Tunnen kyllä monia alani ihmisiä, jotka kokevat tilanteen täysin päinvastoin (afantasia) ja heille monille taiteilu onkin jatkuvaa etsimistä. Poikkean itsekin joskus alkuperäisestä mielikuvasta, mikäli matkan varrella tulee parempia ideoita tai homma ei vain toimi.

Olen lapsesta asti ollut tällainen. Kirjojen lukeminen on kuin katsoisi elokuvia, niin voimakkaasti saan visioitua asioita. Saatan myös herkistyä kyyneliin tai kokea voimakasta euforiaa taidekokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te taiteelliset sanotte siihen perinteiseen käsitykseen taiteilijaelämästä, että tarvitaan viinapullo, että mielen pidäkkeet irtoaisi ja muusa (nykypäivänä kai mieskin), jotta inspiroituisi tekemään toisen innoittamana. Onko niissä mitään?

Höpö höpö. Taideopettajani muinoin sanoi: inspiraatiota ei ole, se tehdään. Toki tilanteet ovat kaikille erilaisia, mutta itse ainakin koen päihteiden enemmän puurouttavan ajatuksiani niin, ettei luovan työn tekemisestä tule mitään. Harvoin tulee otettua mitään.

- Ylempi luovaa työtä tekevä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te taiteelliset sanotte siihen perinteiseen käsitykseen taiteilijaelämästä, että tarvitaan viinapullo, että mielen pidäkkeet irtoaisi ja muusa (nykypäivänä kai mieskin), jotta inspiroituisi tekemään toisen innoittamana. Onko niissä mitään?

Höpö höpö. Taideopettajani muinoin sanoi: inspiraatiota ei ole, se tehdään. Toki tilanteet ovat kaikille erilaisia, mutta itse ainakin koen päihteiden enemmän puurouttavan ajatuksiani niin, ettei luovan työn tekemisestä tule mitään. Harvoin tulee otettua mitään.

- Ylempi luovaa työtä tekevä

Onko siis sellainen vanha syvästä kuilun partaalta nousevasta maailmantuskasta nouseva taiteilijuus kokonaan kadonnut ja korvautunut porvarillisella sisäsiistillä taiteella?

Mulla taiteellisuus on laimentunut ajan myötä. Lapsena olin todella kekseliäs ja luova, ideoita tuli lähes päivittäin. Nykyään on hyvä jos tulee joku idea vaikka kerran kuussa ja sekin on työn takana. Olen alkanut jopa epäilemään taiteellisuuttani, en ehkä olekaan niin luova siinä mitä kuvittelin :( en edes siedä sotkua ja paperimäärää mitä lapsenakin tuli kasoittain kun piirsin niin paljon. Samoin maalit sotkevat enkä pidä siitä...

provokaattori kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te taiteelliset sanotte siihen perinteiseen käsitykseen taiteilijaelämästä, että tarvitaan viinapullo, että mielen pidäkkeet irtoaisi ja muusa (nykypäivänä kai mieskin), jotta inspiroituisi tekemään toisen innoittamana. Onko niissä mitään?

Höpö höpö. Taideopettajani muinoin sanoi: inspiraatiota ei ole, se tehdään. Toki tilanteet ovat kaikille erilaisia, mutta itse ainakin koen päihteiden enemmän puurouttavan ajatuksiani niin, ettei luovan työn tekemisestä tule mitään. Harvoin tulee otettua mitään.

- Ylempi luovaa työtä tekevä

Onko siis sellainen vanha syvästä kuilun partaalta nousevasta maailmantuskasta nouseva taiteilijuus kokonaan kadonnut ja korvautunut porvarillisella sisäsiistillä taiteella?

Noup. Minä ainakin litkin viiniä, maksimoin maailmantuskani ja kuuntelen angstimusiikkia. Olen julkaistu runoilija ja taideteoksiani on ollut näyttelyissä, vaikkakin teen taidetta harrastuksenani.

Se vaihtelee teoksista riippuen. Yhden kirjani olen nähnyt valveunessa, mutta se oli poikkeuksellinen tilanne, koska olin sairaalassa henkeä uhkaavan sairauden takia. Muut teokseni ovat syntyneet idean ja ajatusten tutkimisesta ja määrätietoisesta suunnittelusta. Inspiraatiolla ei valitettavasti pitkälle pötki, jos ammattitaiteilijaa ajatellaan. Sen sijaan työssä voi kokea flown, joka vie mennessään niin ettei ajankulua huomaa. Kun ideaa on kyspytellyt tarpeeksi ja suunnitellut, toteuttaminen voi vielä flow-tilaan.