Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?
Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat. Tiesin, että kun asumme lähempänä niin kyläilyä tulee molemmin puolin enemmän, mutta homma on lähtenyt aivan lapasesta ja mua ahdistaa. Meillä käy joka päivä ilmoittamatta vieraita. Vähintään yksi miehen sukulainen paukkaa ovesta sisään, yleensä yhden saavuttua saapuu pian toinen ja kolmaskin. Ei soittoa etukäteen, ei edellisenä päivänä sopimista, ei edes ovikellon soittoa vaan ovista suoraan sisään taloon ja ilmoitus että tulin nyt kahville, mitäs te teette ja miten ole kahvia valmiina. Vierailut kestävät tunteja, eikä kyläväkeä lainkaan haittaa vaikka sanoisimme olleemme juuri päiväunilla, väsyneitä tai tekemässä jotakin akuuttia. Sukulaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta en enää edes viitsi suunnitella päivälle ohjelmaa kun tiedän että koska tahansa saattaa tulla suunnitelmiin muutos ja loppupäivä onkin kahvinkeittoa ja seurustelua. En edes aloita anopin kauhisteluista kuinka tiskit häiritsevät hänen kahvihetkeään.
Ensinnäkin tuo ilmoittamatta tuleminen. Eihän niin vaan tehdä? En koskaan kehtaisi vierailla heillä yllättäen. Tai voisiko sitä himputin ovikelloa edes soittaa? Saako teille tulla kylään kysymättä ensin? Olen tosi yksityisyydestäni huolta pitävä, omasta rauhasta nauttiva ihminen, ja vaikka pidän sukulaisista niin huomaan olevani tosi ahdistunut ja ajattelevani etten ole tässä uudessa kodissa tuntenut hetkeäkään vielä olevani kotona, kun en voi rentoutua yllätysvierailun pelossa. Soimaan itseäni, kun anopin tai miehen siskon kaartaessa pihaan huomaan toteavani ääneen että voi vattu, ei kai taas.
Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä? Ovat muutenkin sen luontoisia, että lomareissujakaan ei saa sopia edes päivän tarkkuudella etukäteen tai alkaa ahdistaa. Pidän kovasti siitä, että vieraat kutsutaan ja heitä varten laitetaan pöytä koreaksi (KUN TIEDETÄÄN ETUKÄTEEN ETTÄ VIERAITA ON TULOSSA!) Minä en kuitenkaan pysty elämään hyvinvoivana tällaisessa tosielämän serranon perhe -parodiassa. Uskon että kyläily harvenee kunhan uutuudenviehätys häviää, mutta olen niin väsynyt että tuntuu raskaalta odottaa koska tilanne rauhoittuu itsestään. Mies kuulemma ymmärtää, mutta hänestä tuntuu pahalta jos joutuisi vetämään kyläilylle rajoja. Kuulemma voin mennä toiseen huoneeseen jos en halua seurustella. Miten, jos ruoka on hellalla kun herrasväki paahtaa kahvipöytään? Haluaisin voida vaikka keittää makaronia pikkuhoususillani keittiössä silloin kun siltä tuntuu.
En tiedä mitä nyt eniten tarvitsisin; käytännön neuvoja, myötätuntoa vai vertaistuellisia kauhukertomuksia. Ehkä kaikkia noista. Olen suhteellisen nuori vaimo ja vieraalla paikkakunnalla vieraassa tapakulttuurissa.
Kommentit (421)
Olen maalta kotoisin ja siellä aikaisemmi tultiin aina ilmoittamatta vain jutteleen. Kesällä usein ulkona. Mitään tarjoilua kukaan ei odottanut.
Nykyään on surullusta kun kukaan ei tule kun on tämä ilmoituskulttuuri.
Veljeni rupesi tekemään sahtia ja kiljua ja myi sitä isossa mittakaavassa.
Tuli kaikenlaisia lieveilmiöitä ja kodistamme tuli ryyppykämppä ja myös pikkuveljemme alkoholisoitui.
Tällöin olivat vanhempamme kuolleet. Äiti jo nuorena. Itse olen onneksi sieltä muuttanut kun veljeni viinanteko pilasi meidän kotimme.
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä puppua koko juttu alusta loppuun. Onko aiheet vähissä, kun pitää vielä tällainenkin keksiä?
Juu. Eihän maan päällä ole elämääkään. Ufo-oliot kiusaapi.
No luojan kiitos en elä enää parisuhteessa, ja voin päättää vierailijoista aivan itse. Aikanaan oma isäni oli juuri tuollainen, paukkasi sisään omia aikojaan ( hänellä oli vara-avaimet, mutta ei niitä tätä varten oltu annettu) montakin kertaa päivässä, samoin appiukko, kumpikin ulkokengät jalassa. Saatoin olla viettämässä "hellää hetkeä" mieheni kanssa, niin eikös vain ovi käynyt ja siinä sitä törötettiin kahvin toivossa.
Nyt ovat jo edesmenneitä enkä muistele pahalla, olivat suuri apu lasten hoidossa, mutta rajatonta se oli, ja loukkaantuivat sanomisesta.
Nykyään en päästä kotiini ketään, koti on turvapaikka, äiti ja sisko käyvät kahvilla sovitusti joskus ja jouluna ja aina sovitusti, muuten en edes avaa ovea. Nyt oma esikoiseni on ollut olosuhteiden pakosta useamman viikon luonani ennenkuin palaa omaan kotiin, ja kyllä alkaa ottaa tiukille sekin, introvertin painajainen kun ei ole yhtään rauhaa. Onneksi kohta lähtee. Muilla sukulaisilla ei ole meille mitään asiaa, en ole kotona vaan "sopivasti" aina muualla.
Tsemppiä ap. Kuulostaa painajaiselta.
Elin lapsuuteni tuollaisessa kestikievarissa ja se oli kamalaa. Aina piti paikat olla siistins ja kahvileivät valmiina, eikä ikinä tiennyt milloin piti keskeyttää omat hommat ja mennä vähintään "näyttäytymään" sukulaisille ja muille tutuille.
Kun aloin esiteininä viettää aikaa enemmän yksin kotona, laitoin aina kaikki ovet lukkoon ja menin kirjan kanssa saunaan odottamaan että koputtelijat ja ikkunoista kurkkijat lähtee. Ahdisti vaan niin paljon, kun en halunnut päästää vieraita sisälle enkä olisi osannut hätistää heitä ulos. Sain hullun maineen, mutta eipä haittaa nyt 600km päässä kerrostalossa asuessani.
Ei ole muita keinoja kun on pakko opetella sanomaan että nyt ei sovi ja jatkossa sovitaan vierailut etukäteen. Jos ne ovat miehen sukulaisia niin se olisi hänen tehtävänsä mutta jos on niin nössö ettei kykene, ottaisin kyllä itse ohjat käsiini. Meillä ei ole tosin vastaavaa ongelmaa ollut ja tuntuu aika kummalliselta että nykyään löytyy vielä noin kyläily vimmaisia kun sellainen on paljon vähentynyt.
Jos ei mitään puhuta niin mistä ne vieraat voi tietää ettei ole tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin niin, että mies näytti pankin papereista, kuka maksaa ja miten paljon yhteisestä talosta. Sen jälkeen hän totesi, että on ihan OK ilmoittaa sukulaisille, että tänne ei ole tulemista, mutta sitten minun pitää maksaa hänelle 90 000 e, jotta talo on vain minun. Siihen maksuun asti minä joko sopeudun tai lähden.
Teillä on varmaan ihana ja tasavertainen suhde?
Varmaan sitten on, kun muija on pulittanut 90 000 euroa.
Siihen saakka mennään näköjään tuon äijän ehdoilla. Miksi näin, että siihen saakka äijän ehdoilla, no vaikea sanoa.
Ostetaan jumalattoman kallis talo jossa takuulla ollaan velkavankeudessa ja toisiinsa sitouduttu ainakin talovelan papereissa muutama kallis elämänvuosi.
Tottakai toisen kotipitäjään.
Ei oteta yhtään selvää millaista elämä siellä tulee olemaan, esimerkiksi uhraamalla 1 kesä viettämällä se 1 kesä asuen sieltä paikkakunnalta vuokratussa talossa. Siitä saa sopivasti makua mitä tuleman pitää ja kuinka sosiaalista meininki tulee olemaan.
Ei, talo ostetaan ja sitten itketään kun sukulaisia ramppaa sisään ja ulos, älyämättä kunnioittaa toisten kotirauhaa nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko asuntonne lukko epäkunnossa, kun muutitte sisään? Mikä paikkakunta on kyseessä, kun siellä ei ole lukkoseppiä?
Idiootti.
Jos asuu maalla, varsinkin kesäisin ollaan koko ajan ulkona. Ei sitä kotia sitten koko ajan lukita.
Miksi? Olen asunut koko ikäni maalla opiskeluvuosia lukuunottamatta ja en ole ulkona muuta kuin silloin kun on pakko mennä jonnekin. Miksi ihmeessä olisin ulkona kun voin olla sisällä? Ja jos teen jotain työtä ulkona niin kyllä pistän oven lukkoon siksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ostetaan jumalattoman kallis talo jossa takuulla ollaan velkavankeudessa ja toisiinsa sitouduttu ainakin talovelan papereissa muutama kallis elämänvuosi.
Tottakai toisen kotipitäjään.
Ei oteta yhtään selvää millaista elämä siellä tulee olemaan, esimerkiksi uhraamalla 1 kesä viettämällä se 1 kesä asuen sieltä paikkakunnalta vuokratussa talossa. Siitä saa sopivasti makua mitä tuleman pitää ja kuinka sosiaalista meininki tulee olemaan.
Ei, talo ostetaan ja sitten itketään kun sukulaisia ramppaa sisään ja ulos, älyämättä kunnioittaa toisten kotirauhaa nimeksikään.
Mistä syystä niille sukulaisille ei saa sanottua selkeästi että meillä ei rampata häiritsemässä. Tervetuloa silloin kun kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole muita keinoja kun on pakko opetella sanomaan että nyt ei sovi ja jatkossa sovitaan vierailut etukäteen. Jos ne ovat miehen sukulaisia niin se olisi hänen tehtävänsä mutta jos on niin nössö ettei kykene, ottaisin kyllä itse ohjat käsiini. Meillä ei ole tosin vastaavaa ongelmaa ollut ja tuntuu aika kummalliselta että nykyään löytyy vielä noin kyläily vimmaisia kun sellainen on paljon vähentynyt.
Jos ei mitään puhuta niin mistä ne vieraat voi tietää ettei ole tervetulleita.
Tämä. Toki aina voi myös toimia niin ettei vieraat koskaan pääse tulemaan vierailulle vaan siihen aina yhdistyy vttumaisia työtehtäviä.
Yksityisyys.
Se on erikoinsen vaikea käsite osalle ihmisistä.
Olin Etelä-Pohjanmaalla vierailemassa sinne kirjaimellisesti "miniäksi menneen" vanhan opiskelijakaverini luona (kutsuttuna ja sovitusti) hänen aviopuolisonsa kanssa ostamaansa aviopuolison vanhaan kotitaloon tai sukutaloon tai jotain sen suuntaista.
Mahtava talo, näyttävä, upea.
Emme olleet tavanneet vuosikymmeniin siis.
Oli mahtavaa nähdä jälleen ja kaveri oli pistänyt pöydän viimeisen päälle koreaksi.
Tuskin ehdimme istahtamaan kun anoppi pukkasi tervehtimättä sisään ja alkoi rullata mattoja lattialta koska "nyt o siivouspäivä ja jestaksen hyvä ilama tampata mattoja!".
Miniä ei ollu moksiskaan , oli vaan että "anoppi se on tuollaanen kova touhuaamaan, antaa sen touhuta ku tykkää" , no nosteltiin jalkoja että anoppi saa matot tuolien alta ja jatkettiin juttua. Sitten pihapiiriin näytti paukanneen appiukko joka kusaisi sopivasti marjapensaaseen ja huikkasi meille : " mää vähä lannootan!".
Mikäpä siinä kun ei ketään näyttäny vaivaavan.
Kaveri vaan tuumasi hyväntahtoisesti silmää iskien minulle: " kyllähän mä tiesin mitä mä sain kun otin miehen täältä. Tulee suku mukana. Mutta oma mies on niin hyvä mulle, niin eipä haittaa, häärätköön appivanhemmat mun puolestani ."
Jokainen elämäntapansa valitkoon ja onnelliseksi tulkoon, mutta kannattaa kai tutustua tosiaan kunnolla sen kumppanin elämäntapaan, ja katsoa tarkkaan millaisia kompromisseja se mahdollisesti vaatii, ennenkuin siihen halua elämänsä sopeuttaa.
(ja huom: tokko tuolla ep:lläkään varmaan kaikki siellä asuvat perheet eivät ole yltiösosiaalisia ja joka päivä keskenään tekemisissä"
"Mistä syystä niille sukulaisille ei saa sanottua selkeästi että meillä ei rampata häiritsemässä. Tervetuloa silloin kun kutsutaan."
No samasta syystä kai, kun on olemassa näitä sisäsiittoisia pikkupaikkakuntia missä degeneraatio sukuhaarassa on rappeuttanut myös asukkaidensa käsityskyvyn normatiiviseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Fiksu sukuhaara = fiksut sukulaiset. Ja päinvastoin.
Ehkä tämä on täällä jo ollutkin, mutta: kyläile takaisin. Beat them at their own game niin sanotusti. Raivaa kalenterista jokainen ilta tyhjäksi kuukauden edestä ja suunnittele kyläkalenteri, missä käyt joka päivä jonkun sukulaisen luona kylässä - vaikka kahdessakin paikassa samana iltana.
Maanantaina anoppilaan klo 17.00 ja klo 17.30 toteat, että pitääkin lähteä, kun pitää miehen veljen luona poiketa vielä kotimatkalla. Veljen luokse klo 18.00 ja kahvikupin jälkeen toteat, että pitääkin tästä lähteä, kun on pyykit koneessa.
Tiistaina miehen serkulle klo 17.30 ja klo 18.00 huikkaat ovelta, että oli mukava nähdä ja pitääkin jo joutaa anoppilaan, kun lupasit olla siellä 18.15 nostamassa kukkaruukkua varaston ovelle. 18.45 halaat anoppia, että olipa kiva nähdä ja tulet taas huomenna, niin juodaan ne kahvit sitten, kun tänään pitää Mirka-Petteri hakea treeneistä.
Keskiviikkona kahvittelet kaikessa rauhassa anopin luona 17-18.30 ja kerrot lähtiessäsi poikkeavasi miehen tädin luona vielä hakemassa viinimarjoja. 18.45-19.00 kiittelet tätiä viinimarjoista ja lupaat tulla kahveelle sitten paremmalla ajalla.
Torstaina pelmahdat miehen veljen luokse ruoka-aikaan ja syöt vatsan täyteen. Kiittelet pöydän antimista ja kurvaat anopille kahville ja pullasiivulle. Istuisit mielelläsi koko illan, mutta tällä kertaa pitää selvitä kotiin puolen tunnin reissulla, kun kotona on vielä se rikkaruohotyömaa odottamassa, jota on pakko edistää tänään kun on kerrankin poutasää.
Perjantaina päivität someen aamusta asti hehkutusta tulevasta treffi-illasta, kun lähdette miehen kanssa ihan isolle kirkolle kahdestaan taksikyydillä. Todellisuudessa sammutatte valot ja laitatte ovet lukkoon ja illalla klo 20.00 postailet Facebookiin vanhoja valokuvia ruokalautasista.
Tätä kaavaa toistat neljä viikkoa viikko kerrallaan vierailujen määrää harventaen. Ihmiset eivät tule teille, kun näkevät teitä yli omien tarpeidensa omissa kodeissaan - joissa pääset itse päättämään vierailun keston - ja nekin jotka kylään yrittävät, tottuvat kuukauden aikana, että turha tulla etukäteen soittamatta, kun ette ole taaskaan kotona.
Ole hyvä, lasku tulee perässä.
Kaikesta kehdataan valittaa. Tulee aika, jotta voi sanoa, kukaan ei käy koskaan kylässä.
Antaa anopin käydä, hän tuskin käy pahoissa aikeissa. Turhaa valitusta.
Ei kannata siltoja polttaa takanaan. Ota vastaan mitä tarjoo elämä.
Meillä Itä-Suomessa on ihan normaalia, että tullaan ja mennään kylään ilmoittamatta. Appivanhemmat ja etenkin appiukko käy kylässä useamman kerran viikossa, vaikka mies ei ole kotona, mutta tulee katsomaan lapsenlapsia ja minä saan samalla aikuistakin seuraa. On eläkkeellä, joten on aikaa tupsahdella kylään ja molemmat isovanhemmat asuu muutenkin niin lähellä, että vaikka en olisi kotona, niin ei haittaa puolen kilometrin matkalla. (Ja just soikin ovikello parahiksi :D)
Omilla vanhemmilla kyläilen itse, jos äitini tulee tänne, kysyy yleensä ensin olenko kotona.
Veljeni puolisoineen tuli ennen kylään aina vain tupsahtaen, mutta nyt kun on lapsia, kysyvät ensin että mihin aikaan saa tulla etteivät häiritse päiväunia. Heille silloin tarkistan, onko kotona jotain tarjottavaa ja jos ei ole, pyydän tuomaan.
Omien isovanhempien ja sittemmin samassa asunnossa asuvan setäni luo ollaan aina vaan tupsahdettu kylään. Sedän puolisolla on aina talossa vähintään pannaritarpeet ja/tai jäätelöä + kahvit. Ei lapsia samassa taloudessa, eläkkeellä/työttömänä, joten voivat "passata" halutessaan. Olen ottanut mallia ja kotona on 90% ajasta myös pannaritarpeet, jos joku tulee kylään.
Muut sukulaiset soittaa ensin ollaanko kotona, että tullaan siinä 30-60min päästä. He tuovat tarjottavia mukanaan, tai sitten en tarjoa mitään, jos ei ole. Kahvit saa vaikka ei kakkua olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Heh. Eli paljastit sen, ettei maalaisilla ole mitään käytöstapoja tai kunnioitusta toista saman katon alla asuvaa kohtaan? Ei hitto mitä itsekkyyttä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Minäkin olen maalta enkä todellakaan hyväksy tuollaista käytöstä, että paukataan ilmoittamatta toisten koteihin eikä kunnioiteta toisten kotirauhaa. Kannattaisi katkaista se napanuora, että olisi muuta tekemistä kuin häiritä sukulaisia joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on myrkyllisiä miniöitäkin ja senhän me kaikki tiedämme. Äärimmäisen mustasukkaisia miehensä lapsuusperheelle ja samalla pilaavat kaikkien välit. On näitä nähty.
Lopulta mieskin kyllästyy määräilevään vaimoonsa ja sillat menee poikki.
Mies erotkoon vanhemmistaan ja liittyköön vaimoonsa, tai jotain tän tapaista kai raamatussa sanotaan, eikä suotta.
Ap ei tollanen extemporekyläily enää ole nykyaikaa. Laita ukko passaamaan niitä.