Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?

Osa ei komeaa saa ja osa taas saa sellaisen Leonardon ja tulee jätetyksi viimeistään 25 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Etkö ymmärrä, että naiset eivät halua "tavismiestä" jolle 30-vuotias nainen on liian rupsahtanut. He eivät halua tällaista miestä vanhana, koska mies ei ole kiinnostunut heistä, mutta eivät he halua tällaista miestä myöskään nuorena koska tietävät että täyttävät pian 30, jolloin miehen kiinnostus loppuu naisen "rupsahtamiseen". Yksin on todellakin parempi, ihan ilman uskottelua tai egotappiota.

Minä huomasin jo parikymppisenä, että miesten kiinnostus perustuu ulkonäköön ja nuoruuteen. En halunnut sellaista suhdetta. Olin yksin vuosikymmenet, kunnes pitkälle yli nelikymppisenä, kun olin jo rupsahtanut, löysin miehen jonka kanssa oli samanlaiset arvot eikä ulkonäkö ollut hänellä tärkeimpänä kriteerinä, kuten kaikilla miehillä siihen asti. Suosittelen muillekin samaa. Nuorena ei kannata ottaa miestä, koska hyvin todennäköisesti miehen kiinnostus perustuu vain ulkonäköön. Nämähän ovat niitä suhteita jotka katkeavat keski-iässä kun toisen ulkonäkö ei enää viehätä, ja nämä miehet kehuvat täällä että vaihtaisivat vaimonsa heti nuorempaan jos voisivat. Olkaa mieluummin yksin nuoruus ja kehittäkää itseänne. Todellinen rakkaus löytyy todennäköisemmin vanhempana, ja jos ei sitä löydy, rakentakaa elämänne niin että siinä viihtyy yksinäänkin.

Naiset ovat huomattavasti ulkonäkökeskeisempiä kuin miehet, sillä naisten huomiosta valtaosa kohdistuu n. 10%:n miehistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä parisuhdekumppaneita sekä miehissä että naisissa on alle 10%. Ja jos omaa hyvät parisuhdetaidot, niin miksi ottaa sellainen, joka ei niitä hallitse? Ottajia hyville miehille riittää vaikka kuinka paljon, mutta sen oikean löytäminen on vaikeaa. Moni joutuu pettymään, kun parin kuukauden jälkeen alkaa paljastumaan naisen huonot puolet.

Mutta etsiminen on sen väärti, kun oikea löytyy, niin elämä on niin paljon parempaa kuin sinkkuna.

Mikä siinä parisuhteessa olemisessa on parempaa kuin sinkkuna oleminen? Ei ole ikinä valjennut tämä.

Sinun onkin parempi pysyä sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä parisuhdekumppaneita sekä miehissä että naisissa on alle 10%. Ja jos omaa hyvät parisuhdetaidot, niin miksi ottaa sellainen, joka ei niitä hallitse? Ottajia hyville miehille riittää vaikka kuinka paljon, mutta sen oikean löytäminen on vaikeaa. Moni joutuu pettymään, kun parin kuukauden jälkeen alkaa paljastumaan naisen huonot puolet.

Mutta etsiminen on sen väärti, kun oikea löytyy, niin elämä on niin paljon parempaa kuin sinkkuna.

Mikä siinä parisuhteessa olemisessa on parempaa kuin sinkkuna oleminen? Ei ole ikinä valjennut tämä.

Sinun onkin parempi pysyä sinkkuna.

Niin että et tiedä. Kunhan on joku ettei joudu olemaan itsekseen? Kaikilla ei ole yksin olemisen pelkoa ja elämä on todella hyvää sinkkuna. Olen huomannut tämän piirteen parisuhteita epätoivoisesti etsivistä ihmisistä että heissä ei itsessään ole mitään, joten kun joutuu olemaan yksin niin se itsensä sietäminen käy aivan mahdottoman tuskalliseksi. Toinen on niin kuin meluna siinä ettei joudu kohtaamaan itseään.

En uskokkaan. Ikisinkkuna hautaan. N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Etkö ymmärrä, että naiset eivät halua "tavismiestä" jolle 30-vuotias nainen on liian rupsahtanut. He eivät halua tällaista miestä vanhana, koska mies ei ole kiinnostunut heistä, mutta eivät he halua tällaista miestä myöskään nuorena koska tietävät että täyttävät pian 30, jolloin miehen kiinnostus loppuu naisen "rupsahtamiseen". Yksin on todellakin parempi, ihan ilman uskottelua tai egotappiota.

Minä huomasin jo parikymppisenä, että miesten kiinnostus perustuu ulkonäköön ja nuoruuteen. En halunnut sellaista suhdetta. Olin yksin vuosikymmenet, kunnes pitkälle yli nelikymppisenä, kun olin jo rupsahtanut, löysin miehen jonka kanssa oli samanlaiset arvot eikä ulkonäkö ollut hänellä tärkeimpänä kriteerinä, kuten kaikilla miehillä siihen asti. Suosittelen muillekin samaa. Nuorena ei kannata ottaa miestä, koska hyvin todennäköisesti miehen kiinnostus perustuu vain ulkonäköön. Nämähän ovat niitä suhteita jotka katkeavat keski-iässä kun toisen ulkonäkö ei enää viehätä, ja nämä miehet kehuvat täällä että vaihtaisivat vaimonsa heti nuorempaan jos voisivat. Olkaa mieluummin yksin nuoruus ja kehittäkää itseänne. Todellinen rakkaus löytyy todennäköisemmin vanhempana, ja jos ei sitä löydy, rakentakaa elämänne niin että siinä viihtyy yksinäänkin.

Naiset ovat huomattavasti ulkonäkökeskeisempiä kuin miehet, sillä naisten huomiosta valtaosa kohdistuu n. 10%:n miehistä. 

Katselepas seuraavan kerran naisia jossain ihan tavallisessa paikassa, missä liikkuu kaikenlaista porukkaa (vaikka kaupassa). Koita kiinnittää huomiota oikeasti kaikkiin naisiin, eikä vain niihin hyvännäköisiin. Olen varma, ettet edes huomaisi 90% naisista, ketä siellä liikkuu. Tilanne on siis ihan sama tuon suhteen miehillä ja naisilla. Vain harva on sellainen, että kääntää toisten päät ohikulkiessaan.

Siksi että on jo löytynyt mutta varattu. Avioeroa odotellessa...

Se riippuu siitä mitä etsii. Jos lukeutuu siihen ihmistyyppiin jolle tulee helposti aina *tylsää* ja myös parisuhteesta haetaan jotain elämyskokemus-seikkailuja, niin ei takuulla olekaan mitään vakaata elämää ja kumppania löydettävissä.

Minä elin 35v yksin. Treffailussa en syttynyt yhtään mistään rikkaiden vesojen *bling bling*-tarjoiluista tai taitelijoista jne jne. Minä etsin tavallsita, älykästä ja arvomaailmaltaan tolkkua miestä samanlaisista perhetaustoista kuin itse olen.

Olin 35v kun hänet viimein tapasin. Nyt 5 vuotta myöhemmin elämme juuri meidän näköistä elämää: asumme vanhassa maatalossa, 2 lasta ja yhteisiä projekteja mm. mökin rakentamisessa ja hevosissa. Me nautimme siitä ettei tarvitse koko viikonloppuna lähteä mihinkään, että keitetään aamukaffet kuistille ja välillä siitä ettei yön jäljiltä yksikään lammas ole karussa :D

Meistä kumpikaan ei ole materialistinen eikä arvoihin tai mielihaluihin kuulu nopeat ns. adrenaliinitunteet, seksiseikkailut tai ihmissuhteiden haalimiset tms. Me olemme tavallisen tylsiä ja se on juuri sellaista elämää mitä haluamme.

Näin maata lähellä eläessä elämän raadollisuus ja ainutkertaisuus on jatkuvasti läsnä, se pitää kiitollisena tästä hetkestä ja toiveikkaana sille, että tuleva pitäisi jaettuja hetkiä vielä paljon sisällään.

Jos olisin lähtenyt yhdenkään niiden miesten matkaan joita treffailin sinkkuvuosinani, en olisi näin onnellisessa tilanteessa. Olisin varmaan saanut kyllä lapset(se oli suurin syy 30v jälkeen etsiä miestä), mutta todennäköisesti menossa kohti yksinhuoltajuutta tai eläisin jo sitä. Vain sillä on pitkässä juoksussa merkitystä, että mitä on sen hurmaavan pinnan ja nopean viehättymisen takana.

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP[/quote]

Yhteinen nimittäjä kaikissa suhteissa on sinä. Jos kohtelet toista aina samalla tavalla, niin lopputuloskin on todennäköisesti edellisten kaltainen. Peili on kätevä kapistus.

Miten jotkut törmäävät elämänsä aikana useampaan "siihen oikeaan" ja jotkut eivät siihen ainoaankaan? 

Vierailija kirjoitti:

En ajattele että minulle olisi vain se yksi mies olemassa. Lähinnä se että vaikka kuinka vaihtaa miestä, niin tuntuu että käytös pysyy aikalailla samanlaisena mutta ulkokuori jne. vain muuttuu. AP

Yhteinen nimittäjä kaikissa suhteissa on sinä. Jos kohtelet toista aina samalla tavalla, niin lopputuloskin on todennäköisesti edellisten kaltainen. Peili on kätevä kapistus.

Pettäminen ja väkivaltaisuus ei ole koskaan toisen osapuolen vika, ihan normaalisti olen kohdellut miehiä mutta osakseni saanut kyllä aikamoista shittia siitä huolimatta.  AP

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut törmäävät elämänsä aikana useampaan "siihen oikeaan" ja jotkut eivät siihen ainoaankaan? 

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Tuntuu että jotkut löytävät samantien uuden parisuhteen, muuttavat yhteen ja kaikki on hyvin taas. Toiset niin kuin minä saan etsiä vuosia ja siltikin löydän vaan suoraan sanottuna paskaa. Tasan ei käy onnen lahjat kai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin vakimiehen itselleni kolmivitosena. Päätin, että se on nyt siinä ja sen kanssa tehdään lapset. Niin tapahtui ja yhdessä ollaan. Me neljä. 

"Minä otin vakimiehen itselleni".

"Päätin...että sen kanssa tehdään lapset".

Ei suhteet kestä, jos kunnioitus toista ihmistä - erityisesti omaa puolisoa - kohtaan on tällä tasolla.

Kummasti on kestänyt jo 17 vuotta, eikä loppua näy. :) Joskus täytyy vaan lopettaa jahkailu, päättää asia ja sitoutua. 

Lopetin deittailun kokonaan. Tiedän etten taivu kotirouvaksi jota tunnutaan kaipaavan. Yksin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut törmäävät elämänsä aikana useampaan "siihen oikeaan" ja jotkut eivät siihen ainoaankaan? 

Tavis törmää. Koita hakea velana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin  alkaa usko loppua, mutta olen siis seurustellut vakavasti ja asunut yhdessä jo neljän eri miehen kanssa alkaen siitä, kun olin 18-vuotias (nyt olen 37v). Yhden kanssa olin naimisissakin ja on lapsia.

Vähän lannistunut olo, että osaisinkohan seuraavallakaan kerralla valita paremmin. Pieni toivo kuitenkin on, että jospa joku vielä kolahtaisi loppuelämäksi.

Lähipiirissä (esim. sukulaisissa) paljon itseäni vanhempia, ketkä on onnellisesti yhdessä ja kadehdin heitä. Mun ero oli siis ihan järkytys, kun ei meidän suvussa yleensä erota.

Minulla aikalailla sama tilanne, olen pari vuotta sinua vanhempia eikä minulla ole lapsia. Mutta olen ollut naimissa ja se suhde kestikin kymmenisen vuotta, sen jälkeen parin miehen kanssa asunut. Itsekin olen miettinyt sitä, että miten vanhempi sukupolvi vaan pysyy tiiviisti yhdessä eivätkä he eroa mutta nuoremmille tuntuu ero olevan heti vaihtoehto kun asiat menevät huonosti. Sääli kyllä ettei monikaan taida enää arvostaa parisuhdetta vaan se on monelle yhdentekevää ja helposti korvattavissa uudella...taas hetkeksi. AP

PItkissä suhteissa on varmasti joitakin harvoja pariskuntia, jotka ovat aidosti onnellisia. Mutta kaikki todella pitkät suhteet mitä itse tiedän perustuvat siihen että ei haluta erota ja siedetään kumppanilta huonoa käytöstä eli suljetaan silmät perseilyiltä. 

Olen 47 v ja olin lasten isän kanssa naimisissa 25 vuotta, nyt siis eronnut. Olin sellainen kiltti lapsiperheen pullantuoksuinen äiti, uskollisuuden perikuva joka siivosi, kokkasi ja pyykkäsi eikä humputellut baareissa. Mies haukkui minua nössöksi vuodesta toiseen ja petti toisten naisten kanssa 9 vuotta. Katsoin itku silmässä sitä touhua liian pitkään ja toivoin että mies alkaisi arvostamaan minua, lapsia ja perhettä. Sitä päivää ei tullut. Mies jätti meidät lopulta toisen (tai kuinkakohan mones nainen se olikaan) vuoksi. Jos olisin ollut topakampi nainen, olisin eronnut miehestä jo heti ensimmäisestä pettämisestä. Eli minä vaan siedin miehen huonoa käytöstä ja toivoin parempaa tulevaisuutta ja halusin pitää perheen kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

Juu tämähän se on miehillä mutta tiedätkö oman viehättävyytesi vastakkaiseen sukupuoleen päin. On aivan uskomatonta minkä näköiset miehet yrittää iskeä vai onko niin ettei miehet noin ylipäätään tiedä miltä itse näyttävät??

Minkä näköinen miehen pitää täsmällisesti olla, että voi yrittää vähän viehättävämpää naista? Osaisin sitten itse varoa, etten lähesty vahingossa viehättäviä naisia.

No ainakaan itselläni ei ole mitään tiettyä miestyyppiä, sehän riippuu ihan miehestä millainen on, onko hänessä jotain mielenkiintoista, miten lähestyy jne. Toki ulkonäössäkin on oltava jotain mikä itseä miellyttää mutta usein löydän jokaisesta jotakin ja aiemmat mieheni eivät kyllä monen muun mielestä ole olleet mitenkään komeita, mutta itse olen ajatellut niin. AP

En uskokaan. Siksi vietän elämäni onnellisesti sinkkuna. Kerran erehdyin avoliittoon. En toista kertaa. Elämä parasta sinkkuna  ennen tuota avoliittoa ja sinkkuna sen jälkeen. Miksi ehdoin tahdoin pilata onnellista elämää.

Siksi, kun olin hyväuskoinen typerys. Enkä tarkoita, että miehet olisivat paskoja vaan sitä että parisuhde ei ole minun juttuni koska kukaan ei kiinnostu minusta. Nyt on vihdoin mennyt perille, keski-ikäisenä. Ja siis en ole koskaan seurustellut.

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Minullekin tuli se oikea vastaan, koirapuistossa. Mutta kun itse olen se väärä, niin eipä hän tuntenut minua kohtaan samoin miten minä tunsin häntä kohtaan. Tervetuloa tosielämään.