Miten naiset aina jaksatte uskoa siihen että se oikea mies löytyy?

Vierailija kirjoitti:

Muistutus, rakkaus kestää kolme vuotta.

Kun taas rakastaminen voi kestää eliniän.

Ei miehillä ole velvollisuutta täyttää naisten koti-leikki vaatimuksia.

Naikaa toisianne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako myös miehet vastata ketjuun?

Omakohtaisesti voisin sanoa, että olen käynyt tosi paljon treffeillä ja kokemus tähän asti on ollut se, että saisin parisuhteen vain jos tyytyisin liian epäviehättävään naiseen. Vain heiltä on tullut kiinnostusta.

Aika karua ajatella, että parisuhteessa ei voisi ikinä katsella naista eikä kehua söpöksi tai hyväkroppaiseksi.

Juu tämähän se on miehillä mutta tiedätkö oman viehättävyytesi vastakkaiseen sukupuoleen päin. On aivan uskomatonta minkä näköiset miehet yrittää iskeä vai onko niin ettei miehet noin ylipäätään tiedä miltä itse näyttävät??

Minkä näköinen miehen pitää täsmällisesti olla, että voi yrittää vähän viehättävämpää naista? Osaisin sitten itse varoa, etten lähesty vahingossa viehättäviä naisia.

Viehättävällä naisella on hyvän näköinen mies. Jos et tiedä miltä näyttää hyvännäköinen mies niin sille ei sitten voi mitään.

Tiedän täsmälleen. Onko tämä suurinpiirtein sitä? :

1) Täydellinen hiusraja tummilla hiuksilla 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Yksinkertainen muodikas vaatetyyli 6) Suora valkoinen hammasrivistö 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta

Kai joku tuollaisen voi haluta, minä en. Minulla itselläni on yli 20 vuotiaat lapset, joten lasteni kavereiden ikäiset ihmiset ei vetoa.

Mutta jos olet tuo, kuka kysyi, tiedänkö miltä komea mies näyttää, joka saa lähestyä viehättäviä naisia. Niin sitä peilaten ajattelin, että olisiko tuo mies sellainen, jolla alkaisi olla mahdollisuuksia viehättäviin naisiin?

Tuo on kyllä ikävää että miehen elämä menee jossitellessa ja arvoaillessa netissä muiden ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

balanssi kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutenkin tämä ajatus, että rakkaus on jokin maaginen voima, joka ei noudata mitään luonnonlakeja. 

Markkina-arvoteoria saa jopa raivoisaa vastustusta suurimmaksi osaksi naisten suunnalta.

Miten se liittyy aloitukseen? Kyseessä sama asia. Uskotaan, että on joku outo "oikea". Se on sellaista eskapismia. Voi löytyä hyviä tyyppejä, mutta tunne siitä oikeasta on alkuhuuman jälkeen molempien työnteko suhteen eteen . 

Lähinnä naivi ajattelee noin. Naisena joutuu tinkimään hirveästi mikäli mielii päästä suhteeseen. 50/50 miehiä ei näytä olevan juurikaan tarjolla. Nopeasti siinä sulkee ruudun.

Joutuu tinkimään koska lähtötasovaatimus on jotain eeppistä. 

Romanttiset komediat ovat luoneet naisille vähän väärät odotukset miehistä. Ikävää että naiset ovat niin markkinoinnin vietävissä että hoikka malli aiheuttaa syömishäiriöitä, ja romanttinen komedia vaatimuksia miehille.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään "sitä oikeaa". On lähes täydellisiä miehiä, mutta millä todennäköisyydellä sellaisen saa itselleen. On vain napattava se, jonka saa ja joka sopii itselle. Arvot, huumori ym natsaavat.

No eikös se sellainen mies, jonka saa ja joka sopii itselle arvoineen, huumoreineen ynnä muineen, ole juurikin täydellinen mies?

Minusta ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Itselleni on käynyt juuri näin.

Aikani oikein hakemalla hain kumppania, kun oli kova tarve pariutua. Puihin meni kerta toisensa jälkeen, milloin mistäkin syystä ja joko lyhyemmän tai pitemmän seurustelusuhteen ( jopa avioliiton) jälkeen. Sitten erosin ja päätin että enää en tyydy johonkuhun "vähän sinnepäin" olevaan kumppaniehdokkaaseen.

Meni muutama vuosi yksin, mikä teki tosi hyvää. En edes odottanut ketään, mutta ajattelin että JOS vielä joskus osuu kohdalleni sellainen mies, jota en vaan yksinkertaisesti voi sivuuttaa, niin sitten on ilman muuta katsottava se kortti.

Sitten hän lopulta tupsahti kohdalleni aivan täysin odottamattomassa paikassa, ja kummallakin kolahti, lujaa. Sen vaan tunsi puolin ja toisin, että tässä on se ihminen jota on kaivannut koko elämänsä.

Olemme viisikymppisiä ja varmaan onnellisempia kuin ikinä. Älkää luopuko toivosta!

Ulkomuoto kuntoon jolloin ikä on vain numero.

Aslaug kirjoitti:

Ehkä se 60v liittojen ihainnointi ei ole oikeastaan mistään kotoisin, omatkin vanhemmat riidelleet ekat 30v ja nyt pitävät toisilleen mykkäkoulua ilmeisesti seuraavat, on ollut mustia silmiä ja murtuneita luita, mutta erota eivät voineet ehei - vaikka me lapset sitä monesti pyydettiin. V#tut pitkille velvollisuusliitoille, ja jos ei toimi suhde niin ukko tai akka vaihtoon. Eikä missään nimessä mihinkään hellan ja nyrkin väliin.

Tämäpä juuri. Liiton pituus ei kerro yhtään mitään sen onnellisuudesta, joten eikö olisi järkevämpää ihanoida sitä että on hyvä ja onnellinen parisuhde - kestää se sitten vaikka lyhyemmän aikaa - kuin että on pitkä, kymmenien vuosien epätyydyttävä parisuhde, jossa myös mahdolliset lapset kärsivät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään "sitä oikeaa". On lähes täydellisiä miehiä, mutta millä todennäköisyydellä sellaisen saa itselleen. On vain napattava se, jonka saa ja joka sopii itselle. Arvot, huumori ym natsaavat.

No eikös se sellainen mies, jonka saa ja joka sopii itselle arvoineen, huumoreineen ynnä muineen, ole juurikin täydellinen mies?

Minusta ainakin.

Minusta kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla ollakseen rakastettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Itselleni on käynyt juuri näin.

Aikani oikein hakemalla hain kumppania, kun oli kova tarve pariutua. Puihin meni kerta toisensa jälkeen, milloin mistäkin syystä ja joko lyhyemmän tai pitemmän seurustelusuhteen ( jopa avioliiton) jälkeen. Sitten erosin ja päätin että enää en tyydy johonkuhun "vähän sinnepäin" olevaan kumppaniehdokkaaseen.

Meni muutama vuosi yksin, mikä teki tosi hyvää. En edes odottanut ketään, mutta ajattelin että JOS vielä joskus osuu kohdalleni sellainen mies, jota en vaan yksinkertaisesti voi sivuuttaa, niin sitten on ilman muuta katsottava se kortti.

Sitten hän lopulta tupsahti kohdalleni aivan täysin odottamattomassa paikassa, ja kummallakin kolahti, lujaa. Sen vaan tunsi puolin ja toisin, että tässä on se ihminen jota on kaivannut koko elämänsä.

Olemme viisikymppisiä ja varmaan onnellisempia kuin ikinä. Älkää luopuko toivosta!

Ihana kuulla <3 Kiitos, kun jaoit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko mihinkään oikeaan. Uskon, että eri ihmiset tulevat paremmin ja huonommin toimeen keskenään. Nyt on haastava aikakausi pariutumiselle koska miehistä on tullut yhä ulkonäkökeskeisempiä ikuisen nuoruuden vaatimuksineen. Se ei ole rakkautta vaan jotain, mitä ei kannata tavoitella. Itse olen jättänyt leikin kesken tästä syystä. Rakkauden tarpeeseen auttaa kun opettelee itse rakastamaan itseään.

Haastava aikakausi pariutumiselle johtuu kylläkin naisten "vapautumisesta". Vaatimukset parisuhteelle ovat muuttuneet liiaksi, kun samaan aikaan miehet eivät ole muuttuneet. Ei enää riitä, että mies tuo leivän pöytään ja turvallisuutta. Miehet ovat aika avuttomia uuden roolinsa edessä, kun eivät riitäkään enää omana itsenään ja eivät pysty muuttamaan itseään naisten muuttuneiden vaatimusten mukaisiksi. Ei kenenkään tietysti pidäkään muuttaa omaa itseään toisen vaatimusten mukaan, niin ei voi elää onnellisesti.

Eihän miehestä silloin olla kiinnostuttu omana itsenään, jos häneltä halutaan vain rahaa ja turvallisuutta. Miksi muuten sen edes pitäisi riittää, että "tuo leivän pöytään ja turvallisuutta"? Ihmiset hakevat parisuhteelta ennen kaikkea läheistä, merkityksellistä ihmissuhdetta, ei mitään sosiaaliturvan kaltaista järjestelyä. Ihmiset hakevat henkistä yhteensopivuutta, haluavat kumppanin, jonka kanssa aidosti viihtyy. Silloin ollaan kiinnostuttu siitä ihmisestä omana itsenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoin että se oikea tulee vastaan jos on tullakseen ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, joten turha stressata asiasta kannattaa vaan nauttia siitä yksin olosta. Sitten se oikea tulikin vastaan. 

Itselleni on käynyt juuri näin.

Aikani oikein hakemalla hain kumppania, kun oli kova tarve pariutua. Puihin meni kerta toisensa jälkeen, milloin mistäkin syystä ja joko lyhyemmän tai pitemmän seurustelusuhteen ( jopa avioliiton) jälkeen. Sitten erosin ja päätin että enää en tyydy johonkuhun "vähän sinnepäin" olevaan kumppaniehdokkaaseen.

Meni muutama vuosi yksin, mikä teki tosi hyvää. En edes odottanut ketään, mutta ajattelin että JOS vielä joskus osuu kohdalleni sellainen mies, jota en vaan yksinkertaisesti voi sivuuttaa, niin sitten on ilman muuta katsottava se kortti.

Sitten hän lopulta tupsahti kohdalleni aivan täysin odottamattomassa paikassa, ja kummallakin kolahti, lujaa. Sen vaan tunsi puolin ja toisin, että tässä on se ihminen jota on kaivannut koko elämänsä.

Olemme viisikymppisiä ja varmaan onnellisempia kuin ikinä. Älkää luopuko toivosta!

Ihana kuulla <3 Kiitos, kun jaoit!

<3 <3

Ajattelin aina, että tapahtuu niinkuin on Jumalan tahto. Rukoilin miestä ja pyysin voimia, jos en perhettä saa. En usko että välttämättä on sitä oikeaa, kyse on paljolti myös valinnasta ja vahvasti kompromissistä. Kiitollinen olen, että mulle aviomies suotiin ja kolme ihanaa lastakin <3 

Tsemppiä siskot!

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Millä lailla tavismies olisi parempi vaihtoehto? Jos kerran ne tasokkaammat miehet olivat vain kiinnostuneita ulkonäöstä, ja lopulta tavismieskin on kiinnostunut vain ulkonäöstä. Tuossahan olisi lopputulos ihan sama joka tapauksessa, oli sitten seurustellut aiemmin kiinnostavien tai tylsien miesten kanssa.

Täällä minä olen! Mukava mies, jolla on penis kuin pesäpallomaila. Mutta mahtaa se epätoivoisia palsta-pirkkoja harmittaa ku meitsi ei rupea millekään.

Odotatko tulevalta puolisoltasi, että hän tuo sun elämään jotain? Luulen että moni elää siinä odotuksessa että sitten olen onnellinen kun minulla on puoliso. Mutta itseasiassa ihminen joka ei itse nauti elämästään jo sellaisena kun se on,ei ole kiinnostava myöskään parisudetta ajatellen.

Ihminen joka nauttii elämästään ja itsenäisyydestään. Vetää puoleensa ihmisiä nauttimaan hänen hyvinvointinsa ilmapiiristä. Kun parisuhteelle ei luo odotuksia ja paineita, kumppanin kaikki ominaisuudet on vain plussaa..

Sain jo rakkautta. En tarvitse enempää.

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Aika harhaista ajatella että tavismies se vaan pysyy taviksena kolmekymppisenäkin ja naiset maagisesti rupsahtavat. Itse löysin sen oikean kolmevitosena ja voin kertoa että ei tuntunut vaikealta, aika konkreettisesti sai hätistää kimpusta tarjokkaita. Suomi on täynnä upeita aikuisia naisia.

Siitä olen samaa mieltä, että sinkkuus voi olla itseään ylläpitävä kierre. On todella vaikeaa tutustua syvällisellä ja olennaisella tasolla jos päällimmäinen tunne on pelko. Ja riittävän monet pettymykset alkavat kalvaa.

Sen tiedän myös, että raha tai muut ulkoiset kriteerit on täysin mitättömiä sen rinnalla, että löytää jonkun joka kohtelee aina hyvin ja kunnioituksella, jakaa huumorin, ymmärtää samoin maailman ja on täysin luotettava.

En minä ainakaan jaksa toivoa enkä edes halua enää yrittää. Elämä on tasaisen harmaata puurtamista näin mutta eipähän tule myöskään vähintään henkistä väkivaltaa (ajan myötä, ei tietenkään heti alkuun) taikka sydänsuruja.

Näin kuitenkin saan olla rauhassa ja saan olla kuka ja mitä olen. Viimeisin suhde teki tosi hallaa mun mielelle. Sen takia vain kavereina naisia ja miehiä mutta ne miehet on siksi kavereita että ovat mukavia tyyppejä. En minä niihin koske yhtään enempää kuin naisiinkaan.

Vähän kuin ois tullu lopullinen raja vastaan, minkä verran sietää p.as.kaa. Ja se on erittäin fine by me.

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Ikisinkkunaisten elämässä toistuu kaava jonka esitän tässä:

Teini-ikä (<18v):

Menevät ja röyhkeät pojat kiinnostavat. Nämä saavat ensimmäisinä tyttöjä, ja neitsyys todennäköisesti menee yhdelle näistä
Nuoruus (18-25v):

Seurustelua miehen kanssa joka on korkeammalla miesten suhteellisessa tasohierarkiassa kuin nainen itse on. Tätä kompesoidaan laittautumalla ja miellyttämällä, ja nuoruudella jonka ansiosta alle keskitason nainenkin on melko söpö. Miehelle kelpaa seksi ja helppo seurustelu kun nainen palvelee ja palvoo, mutta lopulta suhde päättyy kun mies A) jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja tai B) alkaa tavoittelemaan oman tasoistaan naista loppuelämän parisuhteeseen.
Nuori aikuisuus (25+)

Ei koskaan enää miestä, forever alone, miehet ovat sikoja!!!1
Vakiintumisvaihe (28+)

Nyt olisikin kiva löytää tasainen mies. Sellainen joka ei kiinnostanut nuorena, kun ei vielä haaveiltu perheestä.
Juna meni...(30+)

Ei löytynytkään kivaa tavismiestä. Nyt uskotellaan itselle että yksin on parempi. Sekin voittaa sen että pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa riski egotappioista jos tulee pakit. Tässä vaiheessa tavismiehenkään saaminen ei ole helppoa kun ulkonäkö on rupsahtanut ja luottamus miehiin on vähäinen menneisyyden huonojen miesvalintojen ansiosta.

Tämä x 1000

Vuoden palstakirjoitus!

Hienoa että löysit itsesi jonkun kirjoituksesta :)

Muillahan ei noin mene, joten aika hyvin jos löysit itsesi 1000x :D

Oma teini-ikä, ihana poikakaveri 3v. 

20v lapsi ehkäisystä huolimatta

25v-34v ihanaa sinkkuilua ja paljon, paljon ihania miehiä <3 <3

35v vakiintuminen nykyisen aviomiehen kanssa.