Soittoharrastus lapselle, neuvokaa

Mitä tahansa teetkin, älä anna musiikkiopiston houkutella lasta esim. altoviuluun tai muuhun sellaiseen soittimeen, jota useimmiten soitetaan vain orkesterin osana. He saattavat sokerikuorrutaa asian niin, että kyseiselle soittajalle löytyy aina paikka orkesterissa, mikä ehkä onkin totta, mutta toisaalta lapselta menee ilo siitä, että hänen soittonsa olisi tärkeää itsearvoisesti. Ei ole kiva soittaa pelkkiä väliääniä.

Meillä on pienille musaopistolla erilaisia soitinkaruselleja, joissa vuoden aikana tutustutaan useampiin soittimiin ja soittoharrastukseen.

Sähköinen soitin kuulokkeineen on kiva ajatus, muttei ainakaan meidän pikkukoululaiset treenaile tavotteellisesti itsekseen, vaan kaipaavat aikuisen kuulolle soitellessa. Vähintään jossain oyykkiviikkauksen ohessa on kommentoitava, että hyvin meni jne. vähän väliä.

Kuten täällä jo sanottiinkin, kannattaa odottaa opettajan ohjeita ennen kuin ostaa mitään. Monilla musiikkiopistoilla on lainasoittimia, ja tuleekin olla, sillä lapsen kasvaessa kasvaa soitinkin. 9-vuotiaalla lapsellani on jo neljäs lainaviulu menossa. Oman hankkiminen tulee ajankohtaiseksi vasta kun lapsi on kyllin suuri soittamaan täysikokoista soitinta.

Unohda muutenkin nuo sähköiset soittimet. Sähköiset kosketinsoittimet eivät korvaa akustista pianoa, ja sähköviululla ei aloita käytännössä kukaan viuluopintojaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuten täällä jo sanottiinkin, kannattaa odottaa opettajan ohjeita ennen kuin ostaa mitään. Monilla musiikkiopistoilla on lainasoittimia, ja tuleekin olla, sillä lapsen kasvaessa kasvaa soitinkin. 9-vuotiaalla lapsellani on jo neljäs lainaviulu menossa. Oman hankkiminen tulee ajankohtaiseksi vasta kun lapsi on kyllin suuri soittamaan täysikokoista soitinta.

Unohda muutenkin nuo sähköiset soittimet. Sähköiset kosketinsoittimet eivät korvaa akustista pianoa, ja sähköviululla ei aloita käytännössä kukaan viuluopintojaan.

Vanhus jäärää.

Musiikkiopistoissa treenataan digigianolla ja ovat kosketukseltaa aivan toista luokaa kuin vastaavanhintainenen puupianon romu.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tahansa teetkin, älä anna musiikkiopiston houkutella lasta esim. altoviuluun tai muuhun sellaiseen soittimeen, jota useimmiten soitetaan vain orkesterin osana. He saattavat sokerikuorrutaa asian niin, että kyseiselle soittajalle löytyy aina paikka orkesterissa, mikä ehkä onkin totta, mutta toisaalta lapselta menee ilo siitä, että hänen soittonsa olisi tärkeää itsearvoisesti. Ei ole kiva soittaa pelkkiä väliääniä.

Viulun ja alttoviulun alkeisoppikirjoissa on paljolti samoja kappaleita, ja myös alttoviululle on sävelletty solistista ohjelmistoa. Jokainen soittaja on solisti omissa matinea- ym. esiintymisissään. Ei siellä musiikkiopistossa kukaan väliäänillä tasosuorituksia tee.

Orkesterissa taas jokainen soitin soittaa välillä väliääniä. Se on vähän kuin orkesterin idea.

Lapsen tulee mennä sellaiselle opettajalle jolla on pedagoginen pätevyys ja osaaminen lasten opettamiseen! Tätä asiaa en voi korostaa liikaa.

Halusin pienenä kovasti soittotunneille, mutta vanhempani menivät ihan metsään opettajien valinnassa (tai siis siinä, ettei minkäänlaista valintaa tehty, vaan otettiin ne mitä eteen tuli). Ensimmäinen opettaja oli randomisti keltaisilta sivuilta löytynyt mies, joka oli kyllä ammattimuusikko, mutta jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta ja osaamista lasten opettamisesta. Tunnit lopahtivat kun opettaja väitti etten pysty keskittymään (olin 6 v.). Toinen opettaja oli perhetutun kautta löytynyt taskurahaa haluava lukiolaistyttö, joka oli itse soittanut monta vuotta. Eihän siitäkään mitään tullut, varsinkin kun tyttö pian muutti muualle opiskelemaan. Hän ei osannut opettaa musiikin teoriaa tai lähestyä oppimista noin nuoren lapsen kehitystason mukaisesti. 

Sen sijaan suurimmalla osalla tuntemistani musiikkiopiston käyneistä on ainakin auttava soittotaito, ja lisäksi monella on tuntunut olevan hyviä muistoja. Harmittaa, että vanhempani eivät nähneet sen verran vaivaa, että olisivat ottaneet tästä asiasta selvää. 

Olen myöhemmin ammatillisissa yhteyksissä keskustellut asiasta monen musiikinopettajan ja -pedagogin kanssa, ja kaikki ovat alleviivanneet sitä, että homma ei toimi niin, että kuka tahansa soittotaitoinen voi opettaa jonkun soittamaan hyvin. Lasten opettamiseen on ihan omat tekniikkansa.

Myös soittimen hankkimisessa kannattaa konsultoida opettajaa, ja usein soittimen voi saada aluksi opistolta lainaan tai vuokrata. Minulle hankittiin jo ennen soittotuntien aloittamista aivan vääränlainen soitin (isäni osti sen mikä tuli ensimmäisenä postimyynnissä vastaan) ja sekin laski motivaatiota.  Mutta uutta en saanut, koska tämä soitin jo oli.

Taapero-ikäisille tarjotaan jo alakoulussa ihan valtion puolesta nokkahuiluja - mitä vikaa siinä on?

Minulla on stagepiano kerrostalossa. Tuntuma vastaa tavallista pianoa ja voi joko luureilla soittaa tai säätää muuten. Ei kantaudu muualle ääni telinejalkojen vuoksi. Toki voisin säätää äänen kovalle. Saa myös mukaan jos tarvitsee. Kyllä sähköpianoja myydään yhä, itse en tykkää soittotuntumasta verrattuna tuohon.

Koska lastasi kiinnostaa soittoharrastus, niin hän on varmaan nähnyt isompia kavereita jotka soittavat jotain instrumenttiä. Hänestä se näyttää varmaan helpolta ja hauskalta.

Näinollen sinun kannattaa viedä hänet alkuun soittotunnille ,että saa alkutuntuman. Voi innostua tai sanoo hyvin pian ,ettei haluakkaan,,,, sen mukaan etenette asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten täällä jo sanottiinkin, kannattaa odottaa opettajan ohjeita ennen kuin ostaa mitään. Monilla musiikkiopistoilla on lainasoittimia, ja tuleekin olla, sillä lapsen kasvaessa kasvaa soitinkin. 9-vuotiaalla lapsellani on jo neljäs lainaviulu menossa. Oman hankkiminen tulee ajankohtaiseksi vasta kun lapsi on kyllin suuri soittamaan täysikokoista soitinta.

Unohda muutenkin nuo sähköiset soittimet. Sähköiset kosketinsoittimet eivät korvaa akustista pianoa, ja sähköviululla ei aloita käytännössä kukaan viuluopintojaan.

Vanhus jäärää.

Musiikkiopistoissa treenataan digigianolla ja ovat kosketukseltaa aivan toista luokaa kuin vastaavanhintainenen puupianon romu.

Kyllä, osa musiikkiopistoista on vaihtanut digipianoihin. Ei siksi, että ne olisivat parempia, vaan säästösyistä. Tulee halvemmaksi kun ei tarvitse käyttää pianonvirittäjän palveluita.

Oman paikkakuntani musiikkiopistossa on onneksi ollut toistaiseksi rahaa pianojen viritykseen.

Muuten sain eräältä organisaatiolta puoli-ilmaiseksi erittäin hyvän pianon, kun paikallinen musiikista ymmärtämätön kamreeri oli keksinyt, että haetaan säästöä vaihtamalla konserttipiano digimalliin. No, konsertoijat ovat harmitelleet, etenkin kun ovat kuulleet, mihin hintaan hyvä piano meni.

Nyt on pianopuolella ostajan markkinat. Jos asumismuotosi suinkin sallii akustisen pianon hankinnan, sellainen kannattaa hankkia. Voi saada hyvän yksilön jopa ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Taapero-ikäisille tarjotaan jo alakoulussa ihan valtion puolesta nokkahuiluja - mitä vikaa siinä on?

Itse koko ikäni soittaneena, tällä hetkellä päätoimisen musiikinopiskelijan vaimona ja kolmen musiikkia harrastavan lapsen äitinä sanoisin, että nokkahuilun pääasiallinen vika on, että harva saa siitä iloa ja onnistumisen tunteita.

Siksi siitä on paljolti luovuttu alakouluissakin.

Vierailija kirjoitti:

Kuten täällä jo sanottiinkin, kannattaa odottaa opettajan ohjeita ennen kuin ostaa mitään. Monilla musiikkiopistoilla on lainasoittimia, ja tuleekin olla, sillä lapsen kasvaessa kasvaa soitinkin. 9-vuotiaalla lapsellani on jo neljäs lainaviulu menossa. Oman hankkiminen tulee ajankohtaiseksi vasta kun lapsi on kyllin suuri soittamaan täysikokoista soitinta.

Unohda muutenkin nuo sähköiset soittimet. Sähköiset kosketinsoittimet eivät korvaa akustista pianoa, ja sähköviululla ei aloita käytännössä kukaan viuluopintojaan.

Miksi tämä täysin asiallinen kirjoitus saa alapeukkua?

Jos lapsi haluaa soittoharrastuksen, oikea järjestys on tosiaan ensin mennä soittotunnille ja vasta sitten ostaa soitin opettajan ohjeen mukaan. Useimmissa musiikkiopistoissa saa lainata soitinta aluksi muutenkin, joten soittimen ostamisella ei tosiaan ole kiire.

Jos ensin ostaa soittimen, ostaa todennäköisesti vääränlaisen.

Piano on aina hyvä aloitussoitin ja muutenkin tosi hyvä soitin minkä tahansa soittimen oheen koko soittouran aikan. Nuotit on helppo hahmottaa vasemmalta oikealle - alhaalta ylös, joka myöhemmin tukee musiikin lukemista ja hahmottamista.

Musakouluissakin käytetään sähköpianoita, niitä on todella laadukkaita puukoskettimin oikealla kosketuksella varustetuuna ja helpommin sijoitettavissa kuin akustiset. Soittaa voi kuulokkeilla ja ilman, joihinkin saa kahdet kuulokkeet, eli jos haluaa myöhään soittaa, vanhempi voi kuunnella toisilla. Moniin voi nauhoittaa omaa soittoa ja oman soiton kuunteleminen on tosi tärkeää myös. 

Ehdottomasti valitsisin soittimen, jolla voi soittaa melodiaa, koska usein juuri se innostaa nuorempia soittamaan, että saa soitettua jonkun tutun laulun. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Onko se niin että pianon suhteen sähköpiano on hyvä ja sillä pärjää kauan (kuinka kauan), mutta sähkoviulu puolestaan ei ole laadukas?

Sähkörummut kuulostaa kiinnostavalta myös. Mutta entäs sitten kun lapsi on isompi, ja jos vielä soittaa ja olisi aika esiintyä jossain. Miten arvokas setti silloin on hyvä hankkia? Ja sama pianon kanssa. Missä iässä tuo yleensä tulee eteen?

Ap.

Jos nimenomaan rumpusetistä ja pianosta puhutaan, ei sellaisia tarvitse esiintymisiä varten erikseen hankkia, ja aika veemäisiä kuljetettavina olisivatkin. Musiikkiopistolta löytyy molempia tarpeen mukaan.

Kotiharjoittelussa on toki sitten hyvä, että on kohtuullisen tasoiset välineet harjoitteluun. Mutta se, kuinka harjoittelee, riippuu paljolti siitä, millaista musiikkia soittaa. Meillä ei kotona akustista rumpusettiä ole eikä tule, vaikka kaksi perheenjäsentä soittaa lyömäsoittimia. Hakkaavat sohvankulmaa ja omaa reittään, välillä sähkörumpuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten täällä jo sanottiinkin, kannattaa odottaa opettajan ohjeita ennen kuin ostaa mitään. Monilla musiikkiopistoilla on lainasoittimia, ja tuleekin olla, sillä lapsen kasvaessa kasvaa soitinkin. 9-vuotiaalla lapsellani on jo neljäs lainaviulu menossa. Oman hankkiminen tulee ajankohtaiseksi vasta kun lapsi on kyllin suuri soittamaan täysikokoista soitinta.

Unohda muutenkin nuo sähköiset soittimet. Sähköiset kosketinsoittimet eivät korvaa akustista pianoa, ja sähköviululla ei aloita käytännössä kukaan viuluopintojaan.

Miksi tämä täysin asiallinen kirjoitus saa alapeukkua?

Jos lapsi haluaa soittoharrastuksen, oikea järjestys on tosiaan ensin mennä soittotunnille ja vasta sitten ostaa soitin opettajan ohjeen mukaan. Useimmissa musiikkiopistoissa saa lainata soitinta aluksi muutenkin, joten soittimen ostamisella ei tosiaan ole kiire.

Jos ensin ostaa soittimen, ostaa todennäköisesti vääränlaisen.

Joku vetäisi herneen nenään siitä faktasta, että musiikkiopistoissa suositaan edelleen oikeita akustisia soittimia. Tämän palstan ikuisuusväännön aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tahansa teetkin, älä anna musiikkiopiston houkutella lasta esim. altoviuluun tai muuhun sellaiseen soittimeen, jota useimmiten soitetaan vain orkesterin osana. He saattavat sokerikuorrutaa asian niin, että kyseiselle soittajalle löytyy aina paikka orkesterissa, mikä ehkä onkin totta, mutta toisaalta lapselta menee ilo siitä, että hänen soittonsa olisi tärkeää itsearvoisesti. Ei ole kiva soittaa pelkkiä väliääniä.

Viulun ja alttoviulun alkeisoppikirjoissa on paljolti samoja kappaleita, ja myös alttoviululle on sävelletty solistista ohjelmistoa. Jokainen soittaja on solisti omissa matinea- ym. esiintymisissään. Ei siellä musiikkiopistossa kukaan väliäänillä tasosuorituksia tee.

Orkesterissa taas jokainen soitin soittaa välillä väliääniä. Se on vähän kuin orkesterin idea.

Tässä hyvä esimerkki siitä houkuttelusta, jota musiikkiopistot harrastavat. Kiitos. Älä ap anna hämätä itseäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Piano on aina hyvä aloitussoitin ja muutenkin tosi hyvä soitin minkä tahansa soittimen oheen koko soittouran aikan. Nuotit on helppo hahmottaa vasemmalta oikealle - alhaalta ylös, joka myöhemmin tukee musiikin lukemista ja hahmottamista.

Musakouluissakin käytetään sähköpianoita, niitä on todella laadukkaita puukoskettimin oikealla kosketuksella varustetuuna ja helpommin sijoitettavissa kuin akustiset. Soittaa voi kuulokkeilla ja ilman, joihinkin saa kahdet kuulokkeet, eli jos haluaa myöhään soittaa, vanhempi voi kuunnella toisilla. Moniin voi nauhoittaa omaa soittoa ja oman soiton kuunteleminen on tosi tärkeää myös. 

Ehdottomasti valitsisin soittimen, jolla voi soittaa melodiaa, koska usein juuri se innostaa nuorempia soittamaan, että saa soitettua jonkun tutun laulun. 

Minäkin kannatan sellaista soitinta, jolla voi soittaa melodiaa. Klasaripuolella se tarkoittaa mitä tahansa soitinta - lyömäsoittajillakin on melodioita.

Ja jos aloittaa pianon, niin ehdottomasti akustinen piano, jos vain rahaa ja tilaa on. Silent-ominaisuudella saa ne kuulokkeetkin, vaikka ne eivät säännölliseen harjoitteluun oikein sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tahansa teetkin, älä anna musiikkiopiston houkutella lasta esim. altoviuluun tai muuhun sellaiseen soittimeen, jota useimmiten soitetaan vain orkesterin osana. He saattavat sokerikuorrutaa asian niin, että kyseiselle soittajalle löytyy aina paikka orkesterissa, mikä ehkä onkin totta, mutta toisaalta lapselta menee ilo siitä, että hänen soittonsa olisi tärkeää itsearvoisesti. Ei ole kiva soittaa pelkkiä väliääniä.

Viulun ja alttoviulun alkeisoppikirjoissa on paljolti samoja kappaleita, ja myös alttoviululle on sävelletty solistista ohjelmistoa. Jokainen soittaja on solisti omissa matinea- ym. esiintymisissään. Ei siellä musiikkiopistossa kukaan väliäänillä tasosuorituksia tee.

Orkesterissa taas jokainen soitin soittaa välillä väliääniä. Se on vähän kuin orkesterin idea.

Tässä hyvä esimerkki siitä houkuttelusta, jota musiikkiopistot harrastavat. Kiitos. Älä ap anna hämätä itseäsi. 

Tässä oli vain faktoja. Alttoviulistit soittavat aivan samaa ohjelmistoa kuin viulistitkin, ja orkesterin erilaiset sointivärit perustuvat siihen, kuinka sävelkudos jakautuu eri soittimien kesken.

Olisi kiva kuulla, mitä orkesterisoitinta lapsen sinun mielestäsi kannattaisi soittaa, jotta hänen soittonsa olisi tärkeää itseisarvoisesti.

Pianot, nokkahuilut, akustiset kitarat, viulut ym. harput eivät ole tätä päivää. Lapsi kyllästyy näihin päivän kokeilun jälkeen. Hommaa DJ-setti, joiden parissa kersa varmasti viihtyy. Tulee myös nopeasti respektiä kavereiden suunnalta.

Onko teillä päin musiikkiopistolla multi-instrua? Siinä kokeillaan kaikenlaisia soittimia, ja niistä jostain voi jäädä lapselle kipinä. 

Meillä tyttö aloitti viulunsoiton 8-vuotiaana. Näki itse sarjoista ja ihan livenä viulisteja, ja suurimman vaikutuksen teki keskiaikamarkkinoilla katusoittaja, joka soitti yllättäen tytön silloisen lempilaulun.  Siitä se innostus lähti, mutta me vanhemmat himmailtiin aloitusta kouluikään asti. Lopulta tyttö oli toisella luokalla kun aloitti. Nyt lähtee neljäs vuosi käyntiin yksityisessä musiikkikoulussa. Viime keväänä soitti ensimmäisen viulukonserton kevätesityksessä.