Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät jätetty niin että toinen ei suostu puhumaan asiasta ollenkaan?
Suruperhonen
31.08.2022 |
Minulle kävi näin. Yhtenä päivänä toinen vaan käytännössã lakkasi vastaamasta viesteihin. Eikä kyseessä ole siis mikään parin tapaamisen tinder-kaveri vaan paljon pitempi suhde, vaikka emme yhdessä asuneetkaan vielä. Eikä meillä ollut mitään riitaa tms ennenkuin tämä tapahtui, päinvastoin.
Netistä olen lukenut asiasta, että tälläistä tapahtuu ihmisille jopa avioliitossa. Että se on henkistä väkivaltaa ja monella voi mennä jopa vuosikausia toipua asiasta, jos nyt koskaan täysin toipuvat (hylkäämisen trauma seuraa mukana seuraaviin suhteisiin jne). Tuntuu niin pahalta, yhtenä päivänä olla rakastettu ja seuraavana päivänä toinen käyttäytyy niinkuin et olisi mitään 😭
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Olisiko siinä toisessakin osapuolessa voinut olla jotakin vikaa, jos mitään hyvää muistoa ei ole jäänyt? Siis jos suhde on ollut koko ajan epätyydyttävä, ja sitten tulee ero. Mikä velvollisuus sitä olisi toisen perinpohjaisesti selvittää? Ehkä hän on antanut jo itsestään ja ajastaan jo ihan tarpeeksi sille toiselle.
Jos joku pitää mykkäkoulua, kyllä se toinenkin osapuoli voisi katsoa peiliin. Ehkä toinen on antanut jonkinlaisen varoitussignaalin jo aiemmin, mutta toinen ei ole reagoinut siihen tai ei ole välittänyt, tai ei ole uskonut, että se toinen todella voi häipyä elämästä - ja ihan lopullisesti.
En sano, että tämä olisi juuri ap:n tilanne, vaan että joskus tällaistakin voi olla puhumattomuuden taustalla.
Ei. Parisuhdeasioissa vain yhdessä osapuolessa voi olla vikaa. Ei molemmissa. Se toinen on vain paha, ja toinen on täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Puolen vuoden tiiviin seurustelun jälkeen mies sanoi et tarvii omaa aikaa, ja minä kokemattomana olin naiivi ja ajattelin että pari päivää tai sille se kuulosti puhelimessa kun hän siitä puhui, en edes ollut huolissani. Sen jälkeen ei vastannut enää yhteenkään puheluun tai viestiin. Koskaan. Pikkuisen veti maton jalkojen alta.
Ehkä hänen oli tarkoitus ottaa yhteyttä, mutta ehti unohtaa sinut ennen kuin tämä tapahtui.
Bussikuski jätti minut pysäkille ja häipyi .ei puhunut mitään
Vierailija kirjoitti:
On. Parin vuoden seurustelun jälkeen mies löysi työpaikalta uuden, ja hävisi sen sileän tien. Ei asuttu vielä yhdessä, mutta asiasta oli jo keskusteltu. Tämä tapahtui lankapuhelinten aikaan, joten en voinut ottaa häneen yhteyttä, kun hän ei vastannut kotipuhelimeen. Lopulta soitin hänelle töihin, ja pyysin palauttamaan avaimeni. Suhde työkaveriin kuihtui aikanaan, ja vasta silloin mies oli valmis keskustelemaan. Olisi halunnnut tulla takaisinkin, mutta omalta kohdaltani juna oli jo mennyt.
Jotain tällaista usein tällaisissa jutuissa taustalla.
Olen itsekin todennut, että useilta miehiltä puuttuu kyky kohdata konflikteja ja häpeää. Pääsevät helpommalla, kun tekevät katoamistempun, eivätkä kanna vastuutaan toisesta ihmisestä.
Hyi hitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihan samanlainen tapaus mulla, mutta ex jäätyään kiinni melkoisesta kaksoiselämästä ja isojen asioiden salaamisesta keräsi vaan tavaransa ja häipyi toiselle puolelle maata ilman keskusteluja. Jouduin kuukausia itse vatvomaan mikä oli totta ja mitä kaikkea oli tapahtunut, koska toinen ei suostunut keskustelemaan. Viesteihin vastasi päivien viiveellä (jos vastasi). Tämän takia kesti todella kauan päästä itse eteenpäin kun jäi niin paljon kysymysmerkkejä.
Tuollaisen kanssa ei keskustella edes kannata, koska hän on jo valehdellut niin paljon. Kysymyksiisi olisit saanut valheelliset vastaukset kuitenkin.
Joo näinhän se jälkeenpäin ajatellen on. Silloin vaan siinä kriisissä oli kova tarve saada toiselta jotain selityksiä ja selvyyttä, mutta eihän niitä ikinä tullut ja se vähä mitä irti sai tuskin oli edes totuus. Voi olla että hän koki jotain tyydytystä siitä, että sai pidettyä löysässä hirressä. Välillä sanoi tulevansa luokseni selvittämään asioita ja sitten taas yhtäkkiä muuttui täysin ääni kellossa. Olin tosi epäterveessä tunnekoukussa silloin siihen ihmiseen ja kesti kauan saada se kontakti katkaistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suruperhonen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnevika varmaankin hänellä. Kertoohan tuo totaalisesta arvostuksen puutteesta.
Olen miettinyt että joku tälläinen oltava kyseessä. Koska tekstiviesti ei hänelle maksaisi yhtään mitään. Kylmästi vaan on vastaamatta.
Seurustelun alussa mies kertoi hullusta eksästä tai parista. Koska tapauksia oli niin vähän, ajattelin että ehkä huonoa tuuria. Mutta nyt ymmärrän että taitaa olla hänelle joku kuvio. Hylkää kylmästi, kun toinen yrittää ottaa kontaktia niin varmaan selittää kaikille että se on ihan hullu. Ei ole minulle niin siis sanonut, mutta pelkäänpä että tälläistä tarinaa nyt eteenpäin kerrotaan.
Selkärangattomilla noi hullut eksät on huomattavan yleisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Ei ehkä ole ap:n tilanteen kuvaus, mutta
onko teille joillekin niin vaikea kestää ajatusta, että et ehkä niin ihana ja haluttu kuin toivoisit ja että jos joku sinut tai kenet tahansa jättää, hän ei ole automaattisesti sairas tai kusipää, vaan et vain ollut sitä, mitä hän etsi? Käykö sen hyväksyminen liikaa itsetunnon päälle?
Puolet kommentoijista poistui tämän viestin jälkeen. Mistähän se kertoo?
Siitä että toi kommentti on täysin typerä. Juu sattuuhan se jos joku jättää, mutta ei se jätetyn vika ole, jos ei toisella ole alkeellisiakaan käytöstapoja, ettei ole edes pokkaa sanoa suhteen jälkeen että kiitti riitti. Jankkaamaan ei tarvitse jäädä mutta vois nyt reilusti vaan sanoa että kiitos kaikesta heippa, ei nähdä enää. Kaikesta päätellen näille ei ole koskaan sattunut vastaavaa.
On sattunut. Kenellä tahansa on milloin tahansa täysi oikeus päättää, että ei halua enää viettää kanssani aikaa tai olla ihmissuhteessa kanssani. Joskus se voi aiheuttaa mussa kipua, joskus ei. On vapaus ilmoittaa asiasta tai olla ilmoittamatta, kyllä se ajan kanssa minulle selviää ilmoittamattakin, että se oli tässä nyt hei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän tajusi, että olet feikki. Ristiriitainen, manipuloiva, ja yllättävän vaativa. Silloin ei kannata neuvotella vaan häipyä.
Eikös tuo juuri kuulu myös kuvioon, että koittaa uskotella että siinä jätetyssä on se vika; on hullu, vaikea, sairas.. vaikka oikeasti toinen ei ole tehnyt mitään väärää. Siis henkistä väkivaltaa kamalimmillaan.
Sama voi toimia myös toisinpäin. Naiset harrastaa usein henkistä väkivaltaa, miehet taas fyysistä ja kummankin takia voidaan toinen mitään sanomatta jättää.
Fyysistä väkivaltaa harjoittavat harjoittavat aina myös henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Ei ehkä ole ap:n tilanteen kuvaus, mutta
onko teille joillekin niin vaikea kestää ajatusta, että et ehkä niin ihana ja haluttu kuin toivoisit ja että jos joku sinut tai kenet tahansa jättää, hän ei ole automaattisesti sairas tai kusipää, vaan et vain ollut sitä, mitä hän etsi? Käykö sen hyväksyminen liikaa itsetunnon päälle?
Puolet kommentoijista poistui tämän viestin jälkeen. Mistähän se kertoo?
Siitä että toi kommentti on täysin typerä. Juu sattuuhan se jos joku jättää, mutta ei se jätetyn vika ole, jos ei toisella ole alkeellisiakaan käytöstapoja, ettei ole edes pokkaa sanoa suhteen jälkeen että kiitti riitti. Jankkaamaan ei tarvitse jäädä mutta vois nyt reilusti vaan sanoa että kiitos kaikesta heippa, ei nähdä enää. Kaikesta päätellen näille ei ole koskaan sattunut vastaavaa.
Juuri näin. Itselleni on ollut helpompaa päästä suhteen yli kun toinen on rehdisti sanonut ettei enää halua jatkaa. Sekin sattuu kyllä, mutta ghostaaminen on niin paljon pahempaa.
Itse koin ghostaamisen että olen niin kamala ja arvoton ihminen ettei minulle edes tarvitse sanoa rehellisesti ja kunnioittavasti että ei halua enää jatkaa suhdetta. Sitten jos tuon jälkeen jätetty jäisi roikkumaan niin silloin se on häirintää ja häirintään ei tarvitse reagoida.
Kyllä ghostaaminen todella rikkoo luottamuksen ihmisiin ja omanarvontunne voi olla pitkäänkin hyvin matala. Se on todellista julmuutta. Ei ikinä ghostatun syytä, paitsi jos ghostattu on häirikkö. Se taas on ihan eri juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Niin on. Eikö olekin uhrin kannalta aivan erinomainen asia, että hän tuli jätetyksi eikä tarvitse enää kärsiä?
Hänhän ei tullut jätetyksi. Toinen vain katosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Ei ehkä ole ap:n tilanteen kuvaus, mutta
onko teille joillekin niin vaikea kestää ajatusta, että et ehkä niin ihana ja haluttu kuin toivoisit ja että jos joku sinut tai kenet tahansa jättää, hän ei ole automaattisesti sairas tai kusipää, vaan et vain ollut sitä, mitä hän etsi? Käykö sen hyväksyminen liikaa itsetunnon päälle?
Puolet kommentoijista poistui tämän viestin jälkeen. Mistähän se kertoo?
Ne ei kestä kuulla, että he eivät ehkä ole niin täydellisiä ja ihania kuin ovat narsismissaan luulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Olisiko siinä toisessakin osapuolessa voinut olla jotakin vikaa, jos mitään hyvää muistoa ei ole jäänyt? Siis jos suhde on ollut koko ajan epätyydyttävä, ja sitten tulee ero. Mikä velvollisuus sitä olisi toisen perinpohjaisesti selvittää? Ehkä hän on antanut jo itsestään ja ajastaan jo ihan tarpeeksi sille toiselle.
Jos joku pitää mykkäkoulua, kyllä se toinenkin osapuoli voisi katsoa peiliin. Ehkä toinen on antanut jonkinlaisen varoitussignaalin jo aiemmin, mutta toinen ei ole reagoinut siihen tai ei ole välittänyt, tai ei ole uskonut, että se toinen todella voi häipyä elämästä - ja ihan lopullisesti.
En sano, että tämä olisi juuri ap:n tilanne, vaan että joskus tällaistakin voi olla puhumattomuuden taustalla.
Ei. Parisuhdeasioissa vain yhdessä osapuolessa voi olla vikaa. Ei molemmissa. Se toinen on vain paha, ja toinen on täydellinen.
Olen samaa mieltä. Niin se on kaikissa minunkin suhteissani ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Ei ehkä ole ap:n tilanteen kuvaus, mutta
onko teille joillekin niin vaikea kestää ajatusta, että et ehkä niin ihana ja haluttu kuin toivoisit ja että jos joku sinut tai kenet tahansa jättää, hän ei ole automaattisesti sairas tai kusipää, vaan et vain ollut sitä, mitä hän etsi? Käykö sen hyväksyminen liikaa itsetunnon päälle?
Puolet kommentoijista poistui tämän viestin jälkeen. Mistähän se kertoo?
Siitä että toi kommentti on täysin typerä. Juu sattuuhan se jos joku jättää, mutta ei se jätetyn vika ole, jos ei toisella ole alkeellisiakaan käytöstapoja, ettei ole edes pokkaa sanoa suhteen jälkeen että kiitti riitti. Jankkaamaan ei tarvitse jäädä mutta vois nyt reilusti vaan sanoa että kiitos kaikesta heippa, ei nähdä enää. Kaikesta päätellen näille ei ole koskaan sattunut vastaavaa.
Juuri näin. Itselleni on ollut helpompaa päästä suhteen yli kun toinen on rehdisti sanonut ettei enää halua jatkaa. Sekin sattuu kyllä, mutta ghostaaminen on niin paljon pahempaa.
Itse koin ghostaamisen että olen niin kamala ja arvoton ihminen ettei minulle edes tarvitse sanoa rehellisesti ja kunnioittavasti että ei halua enää jatkaa suhdetta. Sitten jos tuon jälkeen jätetty jäisi roikkumaan niin silloin se on häirintää ja häirintään ei tarvitse reagoida.
Kyllä ghostaaminen todella rikkoo luottamuksen ihmisiin ja omanarvontunne voi olla pitkäänkin hyvin matala. Se on todellista julmuutta. Ei ikinä ghostatun syytä, paitsi jos ghostattu on häirikkö. Se taas on ihan eri juttu.
Sitä kutsutaan no contactiksi, ei ghostaukseksi ja useinhan tuo lähtijä on sanonut jotain lähtiessään ja yrittänyt selvitellä asioita muutenkin ennen lähtöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en nyt ymmärrä että mikä siinä on niin vaikea päässään asennoitua niin, että no se nyt häipyi ja turha haaskata enää ajatuksiaan sellaseen mulqquun ilman jotain erillistä irtisanomisviestiä. Eikö se ole itsestäänselvää. Ja turha takaisin enää tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmissuhteissa on sellainen tilanne, että jotta sitä vaivautuisi selvittämään asioita, siihen pitäisi olla jokin motiivi.
Esim. että on ollaan samalla työpaikalla, ja on pakko tulla toimeen.
Tai on yhteisiä lapsia, ja on pakko tulla toimeen.
Tai, että toivoo siltä suhteelta vielä jotakin.
Tai vaikka ei halua suhteelta enää mitään, mutta että siitä toisesta ihmisestä on jokin hyvä muisto, niin sen hyvän takia, mitä joskus oli, sitä toivoo ja haluaa että molemmat pääsisivät elämässään eteen päin, vaikka paluuta entiseen ei olisikaan.
Jos mitään motiivia vanhojen asioiden selvittämiseen ei ole, sitä ei aina viitsi tehdä.
No, tässäpä on esimerkki itsekkäästä kusipäästä.
Niin on. Eikö olekin uhrin kannalta aivan erinomainen asia, että hän tuli jätetyksi eikä tarvitse enää kärsiä?
Hänhän ei tullut jätetyksi. Toinen vain katosi.
Eikö itsekkään kusipään katoaminen ole suuri voitto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän tajusi, että olet feikki. Ristiriitainen, manipuloiva, ja yllättävän vaativa. Silloin ei kannata neuvotella vaan häipyä.
Eikös tuo juuri kuulu myös kuvioon, että koittaa uskotella että siinä jätetyssä on se vika; on hullu, vaikea, sairas.. vaikka oikeasti toinen ei ole tehnyt mitään väärää. Siis henkistä väkivaltaa kamalimmillaan.
Sama voi toimia myös toisinpäin. Naiset harrastaa usein henkistä väkivaltaa, miehet taas fyysistä ja kummankin takia voidaan toinen mitään sanomatta jättää.
Fyysistä väkivaltaa harjoittavat harjoittavat aina myös henkistä väkivaltaa.
Niin? Pitikö mies saada taas vaikuttamaan pahemmalta?
Ei ole. Mutta paljon mieluummin tulisin jätetyksi tuolla tavalla kuin niin, että suolletaan jotain p*skaa kuinka kiva ihminen olet ja kuinka hyvä sun seurassa on olla, ja silti ei haluta enää koskaan nähdä silmissä.
Olisin tosi tyytyväinen jos mulle sanoisi suoraan, että olet ruma, läski, ällöttävä ja tyhmä ihminen, koska sehän se totuus on. Ei kukaan halua kivaa ihmistä ulos elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Mutta paljon mieluummin tulisin jätetyksi tuolla tavalla kuin niin, että suolletaan jotain p*skaa kuinka kiva ihminen olet ja kuinka hyvä sun seurassa on olla, ja silti ei haluta enää koskaan nähdä silmissä.
Olisin tosi tyytyväinen jos mulle sanoisi suoraan, että olet ruma, läski, ällöttävä ja tyhmä ihminen, koska sehän se totuus on. Ei kukaan halua kivaa ihmistä ulos elämästä.
Tuo viimeinen lause ei kyllä pidä paikkaansa. Esimerkiksi narsistiset/manipuloivat/muuten vaan myrkylliset ihmiset voivat häipyä ihan vaan siksi, että eivät hyödy enää toisesta riittävästi tai toinen on alkanut päästä jyvälle heidän luonteestaan.
Ei tarvitse mitään liirumlaarumia suoltaa siitä miten ihana toinen on, mutta se on vaan yksinkertaisesti hyvien tapojen mukaista ja toista kunnioittavaa päättää asiat suoraselkäisesti eikä kadota kuin pieru saharaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän tajusi, että olet feikki. Ristiriitainen, manipuloiva, ja yllättävän vaativa. Silloin ei kannata neuvotella vaan häipyä.
Eikös tuo juuri kuulu myös kuvioon, että koittaa uskotella että siinä jätetyssä on se vika; on hullu, vaikea, sairas.. vaikka oikeasti toinen ei ole tehnyt mitään väärää. Siis henkistä väkivaltaa kamalimmillaan.
Sama voi toimia myös toisinpäin. Naiset harrastaa usein henkistä väkivaltaa, miehet taas fyysistä ja kummankin takia voidaan toinen mitään sanomatta jättää.
Fyysistä väkivaltaa harjoittavat harjoittavat aina myös henkistä väkivaltaa.
Niin? Pitikö mies saada taas vaikuttamaan pahemmalta?
Ei. Voi nainenkin harjoittaa molempia. Ihan vaan totesin, koska monesti henkinen väkivalta jää tunnistamatta.
Siitä että toi kommentti on täysin typerä. Juu sattuuhan se jos joku jättää, mutta ei se jätetyn vika ole, jos ei toisella ole alkeellisiakaan käytöstapoja, ettei ole edes pokkaa sanoa suhteen jälkeen että kiitti riitti. Jankkaamaan ei tarvitse jäädä mutta vois nyt reilusti vaan sanoa että kiitos kaikesta heippa, ei nähdä enää. Kaikesta päätellen näille ei ole koskaan sattunut vastaavaa.