Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapseen ei saa mitään otetta ennen kuin karjaisee?
30.08.2022 |
Vähän provokatiivinen otsikko, mutta tällaista mietin taas viikonlopun jälkeen. Mikään käsky tai kehoitus, joka on sanottu rauhallisen selkeällä ja jämäkällä, tiukallakin äänellä ei mene lapselle ollenkaan perille. Ihan kuin hän ei edes kuulisi sitä, vaikka laittaisi samalla käden lapsen olkapäälle ja varmistaisi, että lapsi ei tee samalla muuta. Kuulossa siis ei kuitenkaan ole vikaa, vaan ihan kuin lapsi suhtautuisi tällaisiin käskyihin kuin vain tuulen suhinaan korvissa. Vasta kun lipulta karjaisee käskyn niin se menee perille. Mutta miksi? En ole ollut enkä halua olla mikään karjuva äiti eikä lasta ole todellakaan opetettu siihen, että hänelle jotenkin huudettaisiin kaikki. Alan kuitenkin turhautua todenteolla siihen, että mikään muu kuin karjaisu ei tunnu tavoittavan lasta. Eikä hän tahallaan tottelematon ole, usein tulee sitten paha mieli kun karjaisen ja itsellenikin. Ja tottelee heti kyllä sitten. Mutta ihan kuin surullisena siitä, että miksi hänelle karjaistiin eikä sanottu rauhallisesti. Kun kysyn etkö kuullut kun sanoin sinulle asiasta jo rauhallisesti muutaman kerran niin lapsi vaikuttaa hämmentyneeltä, ihan kuin ei aidosti olisi havainnut minun sanoneen.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
ApEn ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
En minä ole haluton kokeilemaan sitä vaan olen tehnyt niin jo pitkään aiemmin. Mutta koska lapsi on pian viisi olen yrittänyt siirtyä sanoilla ohjaamiseen. Ap
Lapsi on neljä ja voit jatkaa sitä kun lapsi on viisi. Viisivuotias on pieni vielä.
Johdonmukaisuus on muistettava silloinkin, kun itseä väsyttää. Siihen auttaa asennoituminen niin, ettei ajattele, että lapsella on kauhea kiire oppia itse ohjaamaan itsensä tekoihin. Tee kädestä pitäen ohjaamisesta rutiini. Asia mikä vain nyt kuuluu tehdä niin.
Noniin. Palaan sitten takaisin siihen aiempaan ohjaan kaiken kädestä pitäen tapaan, jota tein lapsen ollessa pienempi. Vinkatkaa vielä miten sen teen kun olen vaikka suihkussa shampoo tukassa tai teen jotain ruokaa, jossa tarvitsen molemmat kädet. Kun lapsi oli pienempi tein nämä kaikki lapsen nukkuessa. Nyt lapsen ollessa isompi ja kun hän ei nuku enää päiväunia eikä ilallakaan mene niin aikaisin nukkumaan, olen alkanut tekemään näitä lapsen ollessa hereillä, ja siksi toivonut, että sanalliset ohjaamiset riittäisi. Ap
Voitko koittaa järjestää niin, ettei lapsi tarvitsisi ohjausta silloin kun käyt suihkussa tms.
Siis että hänellä olisi sen ajan jotain tekemistä missä viihtyy. Vaikka kirjojen lukemista tai ohjelman katselua.
Ja lapsen pukemiseen ja muuhun varaat aikaa sen verran, että ehdit tekemään ne yhdessä alusta loppuun. Toisaalta se saattaa mennä nopeamminkin, kun et enää odottele reagoigo lapsi pyyntöön vaan pyynnön esittäessäsi alat jo toimimaan lapsen kanssa
Onhan tuo varmasti rasittavaa, kun on odottanut, että lapsi kasvaa ja alkaa tekemään oma-aloitteisesti ja itse. Siksi se asennemuutos kannattaa tehdä, ettei edes odota itseohjautuvuutta, niin ei pety aina uudestaan, vaan tekee kädestä pitäen näyttämisestä rutiinin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
ApEn ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
En minä ole haluton kokeilemaan sitä vaan olen tehnyt niin jo pitkään aiemmin. Mutta koska lapsi on pian viisi olen yrittänyt siirtyä sanoilla ohjaamiseen. Ap
Lapsi on neljä ja voit jatkaa sitä kun lapsi on viisi. Viisivuotias on pieni vielä.
Johdonmukaisuus on muistettava silloinkin, kun itseä väsyttää. Siihen auttaa asennoituminen niin, ettei ajattele, että lapsella on kauhea kiire oppia itse ohjaamaan itsensä tekoihin. Tee kädestä pitäen ohjaamisesta rutiini. Asia mikä vain nyt kuuluu tehdä niin.
Noniin. Palaan sitten takaisin siihen aiempaan ohjaan kaiken kädestä pitäen tapaan, jota tein lapsen ollessa pienempi. Vinkatkaa vielä miten sen teen kun olen vaikka suihkussa shampoo tukassa tai teen jotain ruokaa, jossa tarvitsen molemmat kädet. Kun lapsi oli pienempi tein nämä kaikki lapsen nukkuessa. Nyt lapsen ollessa isompi ja kun hän ei nuku enää päiväunia eikä ilallakaan mene niin aikaisin nukkumaan, olen alkanut tekemään näitä lapsen ollessa hereillä, ja siksi toivonut, että sanalliset ohjaamiset riittäisi. Ap
Tässä on sekin hyvä puoli, että et ole enää pettynyt itseesi (etkä lapseen, kun ajattelet, että hän ei nyt vain yksinkertaisesti kykene itseohjautumaan), kun toimit aina samalla tavoin alusta loppuun etkä huuda. Itsesyytökset katoaa kauas pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap.lle sanoisin, että hakeudu neuvolan kautta lapsesi kanssa neurotesteihin.
Se tavallinen tarina nykyisin. Jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla niin syytä on epäillä lapsen olevan nepsy.
Nythän ei ole kysymys siitä, että jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla." epäiltäisiin heti nepsyyttä kasvatuksen puutteen sijaan. Ikävä, että kaltaisiasi "nepsyhalveksijoita" aina vaan riittää. Nepsylasten ongelma ei ole siinä, että he eivät toimisi haluttavan käyttäytymisen mukaisesti ja sen vuoksi jättäisivät tulematta ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään. Istuisivat suoraselkäisinä ja kiitollisina saamastaan ravinnosta söisivät lautasensa tyhjäksi, kiittäisivät kauniisti ja veisivät astiansa pesukoneeseen, hyvän kasvatuksen ja rauhallisen ohjeistuksen mukaisesti.
Nepsylapsi (siinäkin erilaisia variaatioita) ei kuule, näe, havainnoi ympäristöään ollessaan keskittyneenä omaan sen hetkiseen mielenkiinnon aiheeseensa. Sukka menee tai ei mene jalkaan, on siinä jalassa parantunnut tai parantumaton rakko. Tavalla tai toisella se sukka on jalkaan saatava, mutta rakottamisella tai palelluttamisella ei ole tekemistä sen kanssa, laittaako lapsi seuraavalla kerralla sen sukan tai ei.
Suosittelen tutustumista laajaan aineistoon, jota nykyisin neurologisista sairauksista (ei siis kasvatuksesta tai sen puutteesta tai luonteeseen kuuluvista piirteistä) on onneksi saatavilla netistä, kirjastoista, neuvoloista jne. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä tuollaiset luulot ja uskomukset joutavat sinne, mihin kuuluvat.
Kumma juttu, että useimpiin näistä jotka nykyisin ovat "nepsyjä" auttoi ennen ihan tavallinen kasvatus. Kenties kyse onkin siitä, että tavallisen kasvatuksen määritelmä on nykyisin radikaalisti erilainen kuin vaikkapa 10, 20 tai 30 vuotta sitten?
Eipä kumma kirjoitustesi perusteella, että vetäisit "ennenvanhaan -kortin". Oi niitä aikoja ja vähävirikkeistä kuormittamatonta ympäristöä, Nyt elämme ja kasvatamme lapsia ihan erilaisessa maailmassa. Koulu- ja työympäristöissä vaatimukset ovat aivan eri luokkaa, kuin entisinä aikoina.
Hehkuttamasi entisen "tavallisen kasvatuksen auttamat nepsyt" ja nepsyttömätkin kärsivät valtavissa määrin erilaisista mt-, päihde ja muista ongelmista. Syrjäytymistä työttömyyttä jne. Entisiä, diagnosoimattomia, nepsyjä on vankiloissa ja kadut tulvillaan, kun heitä ei aikoinaan osattu auttaa (Tietenkään kaikki eivät ole entisiä tai nykyisiä nepsyjä). Siinäpä sitä vanhasta hyvästä ja tavallisesta kasvatuksesta nyt nautitaan valtavina sosiaalimenoina, joilta olisi voitu välttyä avun ja oikean hoidon aikoinaan saamisella. Nepsyjä oli silloinkin, vaikkei neurologiseksi "sairaudeksi" tiedetty..
Nepsyille on nykyisin mahdollista saada apua, vaikka se vaatii vieläkin vanhemmilta valtavia ponnisteluja, sitkeyttä ja jaksamista, että saisi lapselleen edes lain edellyttämät, subjektiiviset oikeudet opetukseen ja tukitoimiin. Siitä huolimatta edes kouluavustajia on mahdonta saada, koska siihenkään, kuten moneen muuhunkaan asiaan ei ole rahaa. Tässä, kuten monessa muussakin asiassa tulevat veronmaksajat maksavat hoitamattomuuden sitten aikanaan sosiaalimenoina, kuten mekin maksamme 10, 20 ja 30 vuotta sitten hoitamatta jätetyt asiat.
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
Ap
ADHD, ADD, autistinen... jokin neurologinen poikkeavuus. Vie lapsi tutkimuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avaan omia tunnelmiani vielä sen verran, että tunnen olevani osaamaton ja epäonnistunut, äitinä ja kasvattajana. Vaikka olen luullut osaavani, ja vaikka olen kärsivällisesti ohjannut ja ohjannut. Inhoan itseäni kun olen karjunut. Inhoan itse karjuvia ihmisiä. En käsitä mitä olen tehnyt väärin, jotta tilanne on ajautunut tähän. Kannan joka päivä syyllisyyden tunteiden ja epäonnistumisen tunteiden taakkaa, kuitenkin tietämättä mitä oikein olen tehnyt väärin. Missä kohtaa mokannut. Tietämättä missä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten. Olen uupumukseen asti venyttänyt kärsivällisyyttäni, joka on, vaikka ette ehkä aloituksesta uskokaan, parempi kuin monella muulla. Ap
No jos se karjuminen on sulle ahdistusta aiheuttavaa, niin keksi joku muu tapa aiheuttaa se kova ääni, jolla lapsen saa havahtumaan ja kuuntelemaan. Taputa käsiä pari kertaa oikein kovaa yhteen, taputa napakasti pöytää/väliovea tms. josta saa irrotettua hyvin äänen. Hanki pilli tai jokin lelutorvi, johon napakasti puhallat tarvittaessa. Ja selitä lapselle, että tuotat tuon äänen siksi, että saat sen avulla lapsen kuuntelemaan.
Sä syyllistät nyt itseäsi osittain ihan turhasta. Sanoitat ja pohdit hyvin, että yrität hyvällä ensin, ohjaat, neuvot ja kannustat. Eli yrität toimia "oikein". Mutta lapsi tarvitsee sen kovan äänen, että herää toimimaan. Silloinhan sä olisit tosi pas kamutsi, jos jättäisit lapsen vaan haahuilemaan, etkä korottaisi ääntäsi tarvittaessa. Toki lapselle kannattaa selittää, miksi tietyissä tilanteissa korotat hänelle ääntäsi, ja esim. sopia se sana jonka kovalla äänellä sanot (HEI!/HUHUU!/KUUNTELE! tms), niin että lapsi ymmärtää, että et huuda hänelle ärtymyksesi vuoksi, vaan siksi, että saat hänet havahtumaan.
Haluat selkeästi toimia "oikein", ja niin ettei lapsesi vahingoitu. Ja tottahan on, että jos vanhempi huutaa jatkuvasti, tämä ei ole lapselle hyväksi. Mutta tämä koskee vaan sitä, että vanhempi huutaa väsyneenä/vihaisena/itsehillintänsä menettäneenä. Se, että vanhempi huudahtaa saadakseen "transsitilaan" vaipuneen lapsen huomion, ei ole missään nimessä tällaista lasta vahingoittavaa huutamista, kunhan lapselle on tosiaan selitetty se, miksi vanhempi huudahtaa. Jos taas kyse olisi siitä, että lapsi kyllä kuulee, mutta ei viitsi totella, silloin huutaminen vanhemmalta olisi vähän, no suoraan sanottuna laiskaa käytöstä, ja riippuen lapsen tempperamentista, myös mahdollisesti lapselle haitallista. Mutta koska sinun lapsesi ei ilmeisesti vaan kykene syystä tai toisesta ottamaan ohjeistusta vastaan ilman "herätystä", totta kai sinun on vanhempana sopeutettava toimintasi niin, että saat lapsen huomion käännettyä lapsen omasta maailmasta pois, ohjattuun arkipäivän tekemiseen.
Ihan ymmärrettävää, että jos noissa tilanteissa turhaudut ja ärsyynnyt, kun lapsi ei toimi ohjeistuksen mukaan, ja sitten huudat niitten tuntettesi perusteella, jälkeenpäin hävettää että no miksi mä taas huusin... Se on ihan hyvä juttu, ja noin pitääkin olla. Koska se tosiaan voi olla lapselle haitallista, että äiti pulttaa tilanteessa, jossa lapsi ei vaan kykene siihen mitä vaaditaan. Sun pitää nyt vaan hyväksyä tilanne ja sopeutua siihen, että lapsesi tarvitsee (ainakin tällä hetkellä) sen kovan äänen havahtuakseen toimimaan. Lopetat sen "tunnehuutamisen", ja alat käyttää harkitusti ja rauhallisesti tilalla jotain muuta kovaa ääntä, jolla saat lapsen havahtumaan. Ja jos lapsi ei vuoden-parin sisään ala toimimaan ilman "herättelyä", sitten alkaa selvittää esim. add.n mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaan omia tunnelmiani vielä sen verran, että tunnen olevani osaamaton ja epäonnistunut, äitinä ja kasvattajana. Vaikka olen luullut osaavani, ja vaikka olen kärsivällisesti ohjannut ja ohjannut. Inhoan itseäni kun olen karjunut. Inhoan itse karjuvia ihmisiä. En käsitä mitä olen tehnyt väärin, jotta tilanne on ajautunut tähän. Kannan joka päivä syyllisyyden tunteiden ja epäonnistumisen tunteiden taakkaa, kuitenkin tietämättä mitä oikein olen tehnyt väärin. Missä kohtaa mokannut. Tietämättä missä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten. Olen uupumukseen asti venyttänyt kärsivällisyyttäni, joka on, vaikka ette ehkä aloituksesta uskokaan, parempi kuin monella muulla. Ap
No jos se karjuminen on sulle ahdistusta aiheuttavaa, niin keksi joku muu tapa aiheuttaa se kova ääni, jolla lapsen saa havahtumaan ja kuuntelemaan. Taputa käsiä pari kertaa oikein kovaa yhteen, taputa napakasti pöytää/väliovea tms. josta saa irrotettua hyvin äänen. Hanki pilli tai jokin lelutorvi, johon napakasti puhallat tarvittaessa. Ja selitä lapselle, että tuotat tuon äänen siksi, että saat sen avulla lapsen kuuntelemaan.
Sä syyllistät nyt itseäsi osittain ihan turhasta. Sanoitat ja pohdit hyvin, että yrität hyvällä ensin, ohjaat, neuvot ja kannustat. Eli yrität toimia "oikein". Mutta lapsi tarvitsee sen kovan äänen, että herää toimimaan. Silloinhan sä olisit tosi pas kamutsi, jos jättäisit lapsen vaan haahuilemaan, etkä korottaisi ääntäsi tarvittaessa. Toki lapselle kannattaa selittää, miksi tietyissä tilanteissa korotat hänelle ääntäsi, ja esim. sopia se sana jonka kovalla äänellä sanot (HEI!/HUHUU!/KUUNTELE! tms), niin että lapsi ymmärtää, että et huuda hänelle ärtymyksesi vuoksi, vaan siksi, että saat hänet havahtumaan.
Haluat selkeästi toimia "oikein", ja niin ettei lapsesi vahingoitu. Ja tottahan on, että jos vanhempi huutaa jatkuvasti, tämä ei ole lapselle hyväksi. Mutta tämä koskee vaan sitä, että vanhempi huutaa väsyneenä/vihaisena/itsehillintänsä menettäneenä. Se, että vanhempi huudahtaa saadakseen "transsitilaan" vaipuneen lapsen huomion, ei ole missään nimessä tällaista lasta vahingoittavaa huutamista, kunhan lapselle on tosiaan selitetty se, miksi vanhempi huudahtaa. Jos taas kyse olisi siitä, että lapsi kyllä kuulee, mutta ei viitsi totella, silloin huutaminen vanhemmalta olisi vähän, no suoraan sanottuna laiskaa käytöstä, ja riippuen lapsen tempperamentista, myös mahdollisesti lapselle haitallista. Mutta koska sinun lapsesi ei ilmeisesti vaan kykene syystä tai toisesta ottamaan ohjeistusta vastaan ilman "herätystä", totta kai sinun on vanhempana sopeutettava toimintasi niin, että saat lapsen huomion käännettyä lapsen omasta maailmasta pois, ohjattuun arkipäivän tekemiseen.
Ihan ymmärrettävää, että jos noissa tilanteissa turhaudut ja ärsyynnyt, kun lapsi ei toimi ohjeistuksen mukaan, ja sitten huudat niitten tuntettesi perusteella, jälkeenpäin hävettää että no miksi mä taas huusin... Se on ihan hyvä juttu, ja noin pitääkin olla. Koska se tosiaan voi olla lapselle haitallista, että äiti pulttaa tilanteessa, jossa lapsi ei vaan kykene siihen mitä vaaditaan. Sun pitää nyt vaan hyväksyä tilanne ja sopeutua siihen, että lapsesi tarvitsee (ainakin tällä hetkellä) sen kovan äänen havahtuakseen toimimaan. Lopetat sen "tunnehuutamisen", ja alat käyttää harkitusti ja rauhallisesti tilalla jotain muuta kovaa ääntä, jolla saat lapsen havahtumaan. Ja jos lapsi ei vuoden-parin sisään ala toimimaan ilman "herättelyä", sitten alkaa selvittää esim. add.n mahdollisuutta.
Kiitos tästä kommentista. Tuli hyvä mieli sitä lukiessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap.lle sanoisin, että hakeudu neuvolan kautta lapsesi kanssa neurotesteihin.
Se tavallinen tarina nykyisin. Jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla niin syytä on epäillä lapsen olevan nepsy.
Nythän ei ole kysymys siitä, että jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla." epäiltäisiin heti nepsyyttä kasvatuksen puutteen sijaan. Ikävä, että kaltaisiasi "nepsyhalveksijoita" aina vaan riittää. Nepsylasten ongelma ei ole siinä, että he eivät toimisi haluttavan käyttäytymisen mukaisesti ja sen vuoksi jättäisivät tulematta ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään. Istuisivat suoraselkäisinä ja kiitollisina saamastaan ravinnosta söisivät lautasensa tyhjäksi, kiittäisivät kauniisti ja veisivät astiansa pesukoneeseen, hyvän kasvatuksen ja rauhallisen ohjeistuksen mukaisesti.
Nepsylapsi (siinäkin erilaisia variaatioita) ei kuule, näe, havainnoi ympäristöään ollessaan keskittyneenä omaan sen hetkiseen mielenkiinnon aiheeseensa. Sukka menee tai ei mene jalkaan, on siinä jalassa parantunnut tai parantumaton rakko. Tavalla tai toisella se sukka on jalkaan saatava, mutta rakottamisella tai palelluttamisella ei ole tekemistä sen kanssa, laittaako lapsi seuraavalla kerralla sen sukan tai ei.
Suosittelen tutustumista laajaan aineistoon, jota nykyisin neurologisista sairauksista (ei siis kasvatuksesta tai sen puutteesta tai luonteeseen kuuluvista piirteistä) on onneksi saatavilla netistä, kirjastoista, neuvoloista jne. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä tuollaiset luulot ja uskomukset joutavat sinne, mihin kuuluvat.
Kumma juttu, että useimpiin näistä jotka nykyisin ovat "nepsyjä" auttoi ennen ihan tavallinen kasvatus. Kenties kyse onkin siitä, että tavallisen kasvatuksen määritelmä on nykyisin radikaalisti erilainen kuin vaikkapa 10, 20 tai 30 vuotta sitten?
Milloin tämä "ennen" oli, johon kasvatuksella muutettiin lapsen persoonaa tai aivojen toimintaa?
Näitä vilkkaita ja eloisia Eemeleitä ja haaveilijoita Mirjameita on ollut iät ja ajat, ainakin jo 50-60-luvulla, mutta silloin lapsikin sai olla oma persoona, eikä edes yritetty muuttaa ja tehdä muiden kaltaiseksi.
Ikävää nykyään, kun päiväkoti ja koulu tasapäistää kaikki lapset, eikä erilaisuutta suvaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
semmoisen olet sitten kasvattanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap.lle sanoisin, että hakeudu neuvolan kautta lapsesi kanssa neurotesteihin.
Se tavallinen tarina nykyisin. Jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla niin syytä on epäillä lapsen olevan nepsy.
Nythän ei ole kysymys siitä, että jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla." epäiltäisiin heti nepsyyttä kasvatuksen puutteen sijaan. Ikävä, että kaltaisiasi "nepsyhalveksijoita" aina vaan riittää. Nepsylasten ongelma ei ole siinä, että he eivät toimisi haluttavan käyttäytymisen mukaisesti ja sen vuoksi jättäisivät tulematta ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään. Istuisivat suoraselkäisinä ja kiitollisina saamastaan ravinnosta söisivät lautasensa tyhjäksi, kiittäisivät kauniisti ja veisivät astiansa pesukoneeseen, hyvän kasvatuksen ja rauhallisen ohjeistuksen mukaisesti.
Nepsylapsi (siinäkin erilaisia variaatioita) ei kuule, näe, havainnoi ympäristöään ollessaan keskittyneenä omaan sen hetkiseen mielenkiinnon aiheeseensa. Sukka menee tai ei mene jalkaan, on siinä jalassa parantunnut tai parantumaton rakko. Tavalla tai toisella se sukka on jalkaan saatava, mutta rakottamisella tai palelluttamisella ei ole tekemistä sen kanssa, laittaako lapsi seuraavalla kerralla sen sukan tai ei.
Suosittelen tutustumista laajaan aineistoon, jota nykyisin neurologisista sairauksista (ei siis kasvatuksesta tai sen puutteesta tai luonteeseen kuuluvista piirteistä) on onneksi saatavilla netistä, kirjastoista, neuvoloista jne. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä tuollaiset luulot ja uskomukset joutavat sinne, mihin kuuluvat.
Kumma juttu, että useimpiin näistä jotka nykyisin ovat "nepsyjä" auttoi ennen ihan tavallinen kasvatus. Kenties kyse onkin siitä, että tavallisen kasvatuksen määritelmä on nykyisin radikaalisti erilainen kuin vaikkapa 10, 20 tai 30 vuotta sitten?
Milloin tämä "ennen" oli, johon kasvatuksella muutettiin lapsen persoonaa tai aivojen toimintaa?
Näitä vilkkaita ja eloisia Eemeleitä ja haaveilijoita Mirjameita on ollut iät ja ajat, ainakin jo 50-60-luvulla, mutta silloin lapsikin sai olla oma persoona, eikä edes yritetty muuttaa ja tehdä muiden kaltaiseksi.
Ikävää nykyään, kun päiväkoti ja koulu tasapäistää kaikki lapset, eikä erilaisuutta suvaita.
Kyse on lapsen käytöksen muuttamisesta. Nykyisin ajatellaan, että lapsi on mikä on (nepsy tai muu) ja siihen on tyytyminen. Kun taas ennen ajatus oli se, että lapsen käytös on mm. kurinpidolla muovattavissa aika pitkällekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
semmoisen olet sitten kasvattanut
Tuollaiset haaveilut ja transsit taitaa kyllä olla synnynnäisiä ominaisuuksia.
Mutta kiva kun pääsit silti syyllistämään äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaan omia tunnelmiani vielä sen verran, että tunnen olevani osaamaton ja epäonnistunut, äitinä ja kasvattajana. Vaikka olen luullut osaavani, ja vaikka olen kärsivällisesti ohjannut ja ohjannut. Inhoan itseäni kun olen karjunut. Inhoan itse karjuvia ihmisiä. En käsitä mitä olen tehnyt väärin, jotta tilanne on ajautunut tähän. Kannan joka päivä syyllisyyden tunteiden ja epäonnistumisen tunteiden taakkaa, kuitenkin tietämättä mitä oikein olen tehnyt väärin. Missä kohtaa mokannut. Tietämättä missä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten. Olen uupumukseen asti venyttänyt kärsivällisyyttäni, joka on, vaikka ette ehkä aloituksesta uskokaan, parempi kuin monella muulla. Ap
No jos se karjuminen on sulle ahdistusta aiheuttavaa, niin keksi joku muu tapa aiheuttaa se kova ääni, jolla lapsen saa havahtumaan ja kuuntelemaan. Taputa käsiä pari kertaa oikein kovaa yhteen, taputa napakasti pöytää/väliovea tms. josta saa irrotettua hyvin äänen. Hanki pilli tai jokin lelutorvi, johon napakasti puhallat tarvittaessa. Ja selitä lapselle, että tuotat tuon äänen siksi, että saat sen avulla lapsen kuuntelemaan.
Sä syyllistät nyt itseäsi osittain ihan turhasta. Sanoitat ja pohdit hyvin, että yrität hyvällä ensin, ohjaat, neuvot ja kannustat. Eli yrität toimia "oikein". Mutta lapsi tarvitsee sen kovan äänen, että herää toimimaan. Silloinhan sä olisit tosi pas kamutsi, jos jättäisit lapsen vaan haahuilemaan, etkä korottaisi ääntäsi tarvittaessa. Toki lapselle kannattaa selittää, miksi tietyissä tilanteissa korotat hänelle ääntäsi, ja esim. sopia se sana jonka kovalla äänellä sanot (HEI!/HUHUU!/KUUNTELE! tms), niin että lapsi ymmärtää, että et huuda hänelle ärtymyksesi vuoksi, vaan siksi, että saat hänet havahtumaan.
Haluat selkeästi toimia "oikein", ja niin ettei lapsesi vahingoitu. Ja tottahan on, että jos vanhempi huutaa jatkuvasti, tämä ei ole lapselle hyväksi. Mutta tämä koskee vaan sitä, että vanhempi huutaa väsyneenä/vihaisena/itsehillintänsä menettäneenä. Se, että vanhempi huudahtaa saadakseen "transsitilaan" vaipuneen lapsen huomion, ei ole missään nimessä tällaista lasta vahingoittavaa huutamista, kunhan lapselle on tosiaan selitetty se, miksi vanhempi huudahtaa. Jos taas kyse olisi siitä, että lapsi kyllä kuulee, mutta ei viitsi totella, silloin huutaminen vanhemmalta olisi vähän, no suoraan sanottuna laiskaa käytöstä, ja riippuen lapsen tempperamentista, myös mahdollisesti lapselle haitallista. Mutta koska sinun lapsesi ei ilmeisesti vaan kykene syystä tai toisesta ottamaan ohjeistusta vastaan ilman "herätystä", totta kai sinun on vanhempana sopeutettava toimintasi niin, että saat lapsen huomion käännettyä lapsen omasta maailmasta pois, ohjattuun arkipäivän tekemiseen.
Ihan ymmärrettävää, että jos noissa tilanteissa turhaudut ja ärsyynnyt, kun lapsi ei toimi ohjeistuksen mukaan, ja sitten huudat niitten tuntettesi perusteella, jälkeenpäin hävettää että no miksi mä taas huusin... Se on ihan hyvä juttu, ja noin pitääkin olla. Koska se tosiaan voi olla lapselle haitallista, että äiti pulttaa tilanteessa, jossa lapsi ei vaan kykene siihen mitä vaaditaan. Sun pitää nyt vaan hyväksyä tilanne ja sopeutua siihen, että lapsesi tarvitsee (ainakin tällä hetkellä) sen kovan äänen havahtuakseen toimimaan. Lopetat sen "tunnehuutamisen", ja alat käyttää harkitusti ja rauhallisesti tilalla jotain muuta kovaa ääntä, jolla saat lapsen havahtumaan. Ja jos lapsi ei vuoden-parin sisään ala toimimaan ilman "herättelyä", sitten alkaa selvittää esim. add.n mahdollisuutta.
Ihan hyvää pohdintaa, mutta edelleen huudahduksilla tai torveen puhaltelulla herättelyn sijaan ohjaisin lasta itse toivottuun toimintaan, samanaikaisesti kuin esittäisin pyynnön toimia.
Siihen toimintaan ohjaamalla lapsi saattaa rutiinin kautta tuttuun toimintarytmiin totuttuaan alkaa lopulta siirtyä itse tekoihin.
Noniin. Palaan sitten takaisin siihen aiempaan ohjaan kaiken kädestä pitäen tapaan, jota tein lapsen ollessa pienempi. Vinkatkaa vielä miten sen teen kun olen vaikka suihkussa shampoo tukassa tai teen jotain ruokaa, jossa tarvitsen molemmat kädet. Kun lapsi oli pienempi tein nämä kaikki lapsen nukkuessa. Nyt lapsen ollessa isompi ja kun hän ei nuku enää päiväunia eikä ilallakaan mene niin aikaisin nukkumaan, olen alkanut tekemään näitä lapsen ollessa hereillä, ja siksi toivonut, että sanalliset ohjaamiset riittäisi. Ap