Miksi lapseen ei saa mitään otetta ennen kuin karjaisee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun jotain näkee ja kuulee paljon siihen turtuu. Ns informaation tulvaan kyllästyy nopeasti ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Kannattaa ihan oikeasti pysähtyä miettimään kuinka paljon sille lapselle esim "nalkuttaa" päivän aikana. Onko joku asia oikeasti sellainen että siihen pitää puuttua ja olla koko aikaa ohjaamassa ja säätelemässä.

Mutta tämä on aina ollut tällaista. En ole todellakaan koko ajan kaikesta sanomassa. Eikä kyse ole nalkutuksesta vaan tavallisista ohjeista, että ollaan lähdössä ulos ja sanon, että laita sukat jalkaan ja laitan ne sukat siihen lapsen viereen puettavaksi. Ap

Ja sitten alkaa nalkutus kun tämä ei käy saman tien? Meillä ei ole koskaan varsinaisesti käskytetty lapsia vaan ollut sellainen kolmen nimen taktiikka, kun luotan niihin lapsiini että he ymmärtää kyllä,  että ne sukat pitää nyt pukea. Etunimi, etunimi + toinen nimi, etunimi+ toinen nimi+ sukunimi. Lapset tietää, että kolmannen kohdalla olen tosissani. :D

Kaikki lapset ei ole normaaleja lapsia. Eiköhän se kouluiässä helpota kun se joku diagnoosi sieltä tulee.

No ei. Vaan kun ei yhdestä kehoituksesta pue, niin kävelen uudelleen viereen, laitan käden olkapäälle ja sanon vähän tiukemmin, että pue sukat. Jne.

Miksi minusta oletetaan, että nalkutan sekunneissa?

Ap

Tällä palstalla kaikenlaisen järkevän, normaalin keskustelun yrittäminen on samanlaista, kuin opettaisi koiraa puhumaan. Täällä ihmiset kärjistävät keskusteluja ihan tahallaan, keksivät asioita, olettavat asioita ja puhuvat niistä sitten sivutolkulla totuutena. Kun joku on keksinyt sinusta ns. faktan, että nalkutat, niin se totuus elää vaikka miten selittäisit asiaa ja se tarina alkaa elää omaa elämäänsä. Kohta joku loukkaantuu sinulle tästä toisen keksimästä faktasta, sit porukka alkaa maalittamaan ja aukomaan päätänsä. Tästä palstasta puuttuu järki täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen pulassa: lapseni käyttäytyy tyynesti ja kuuntelee mukavasti kun ollaan kahdestaan kotona, mutta sitten kun perhe on kotosalla niin juoksee hyperaktiivisena huoneesta toiseen eikä usko mitään. Tai korkeintaan sitä karjumista.

Millä ihmeellä tällaisen rauhoittaa?

Kokeile holdingia?

Tuota on tullut kokeiltua, mutta ilman mullistavaa hyötyä.

Lapsi myös rimpuilee niin kovasti, että on vaikeaa saada lempeän lujaa ja varmaa otetta.

Joskus tietysti on pakko pitää lasta aloillaan, mutta ei se häntä rauhoita. Taitaa ennemminkin pelätä. Eikä holding meillä tarjoa hermolepoa aikuisellekaan.

Jotenkin pitäisi kuitenkin saada lapsi ymmärtämään, että vanhemmilla on keinot saada hänet järjestykseen eikä hän siis voi pitää tilannetta hallussaan aloittamalla riehumisen. Oli keinovalikoima mikä tahansa, niin se prosessi ottaa koville, kun ei lapsi vapaaehtoisesti vallastaan luovu. Rajoituskeinoja ja -välineitä sekä erilaisia muita seurauksia on paljon mitä lapsella voi käyttää. Mielikuvitusta se kysyy ja tietynlaista häikäilemättömyyttä, koska lapsikin on häikäilemätön keinoissaan.

Turhauttavia nämä ketjut, missä osa kommentoijista ei ole ollenkaan ymmärtänyt aloitusta ja silti pakko päästä kommentoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.

Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.

Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.

Minä usein teen noin, että laitan käden lapsen olkapäälle ja katson, että lapsi ei samalla tee muuta. Ja silloin sanon vaikka että pue nämä sukat. Mutta päivässä on todella paljon tilanteita, joissa lapselle täytyy antaa joku kehoitus esim tule syömään, vaihda paita, pue kengät, tule pesemään hampaat jne. Ja turhaudun siihen, kun nämä ei tunnu menevän perille edes tuolla tavalla ollenkaan. Ap

Eli menet lapsen viereen ja ojennat konkreettisesti lapsen käteen puettavan vaatteen tms ja kehotat pukemaan. Ja se ei onnistu. Kysyn nyt että mitä sinä teet annettuasi vaatteen ja mitä lapsi tekee? Jotainhan siinä tapahtuu, tuon ja hermostumisen välissä.

Itse otin lasta kädestä ja vein eteiseen pukemaan. Vein kädestä pitäen vessaan ja olin vieressä. Mikäli 4v ei pue vaikka äiti on vieressä ja ohjaa kädestä pitäen, kuulostaa että on jotain syvempää hämminkiä kyllä jota pitäisi tutkia.

Lapsi haahuilee jotain muuta. Välillä minä jään viereen seisomaan ja katsomaan alkaako pukea, jotta voin tehdä juuri noin, että otan kädestä kiinni ja laitan siihen sukan, että pue tämä. Mutta lapsi haahuilee sitten se sukka kädessä jotain muuta. Kunnes otan uudelleen kädestä kiinni ja käsken tiukemmin ja lapsi alkaa selittämään jostain ihan muusta jotain muuta huomaamatta sukkaa tai käskyäni mitenkään. Jne. Välillä olen kokeillut mennä itse pukemaan muualla, mutta ei se muuta tilannetta, eli läsnäoloni tai muualla oloni ei vaikuta. Ap

Tietäisi vaan kuinka monta kertaa me ollaan lähdetty ilman sukkia. :D Valitse sotasi.

Joo-o. Ollaan mekin lähdetty ilman sukkia kerran ja tuloksena oli hiertymä kengän reunasta jalassa. Pakkohan minun on huolehtia, että sellaista ei uudelleen tapahdu. Ap

Sinun tehtäväsi on pitää se lapsi hengissa ja se ei rakkoon kuole.

Silloin pitää sanoa rauhallisesti ja ystävällisesti, että voi ei, sait rakon jalkaan, hoidetaanse, sukat on sen takia ettei tule rakkoja tai paleltumia, nyt sä varmaan haluat laittaa aina sukat jalkaan.

Luuletko todella, että en olisi näin tehnyt? Jos se olisi toiminut, niin tätäkään aloitusta ei ehkä olisi, vai mitä?

Ap

Kyllä kai olet.

Kuitenkin, ei huudeta, vaan sanotaan ja kerrotaan selkeä syy. Hiertymät ja paleltumat vaikkapa.

Otetaan sukat mukaan jos ei ehditä laittaa jalkaan.

Jos lapsi itkee niin itkeköön hetken, sen takia ei tarvitse huutaa tai suuttua. Itku sitten loppuu. Ei kannata väitellä. Se on loputonta.

Jatketaan vaan mahdollisimman hyvin sitä mitä oltiin tekemässä, eli lähtiessä lähdetään, vaikka lapsi itkisi. Kun lapsi on rauhoittunut ei syytetä vääristä teoista tai vääristä tunteista, ei muistuteta lasta siitä mitä hän ei halunnut tehdä, vaan rauhallisesti kuin uutena asiana selitetään selkeä lyhyt syy asialle ja annetaan uusi mahdollisuus.

Jos homma sitten onnistuu ei siìhen kiinnitetä suurta huomiota ylimääräisillä kehuilla, mitkä voi vaan muistuttaa lasta siitä, ettei hän alunperin halunnut.

Sanon nyt viimeisen kerran, että kyse ei ole ollenkaan tuollaisista tilanteista. En enää jaksa vääntää sinulle rautalankaa. Ei lapsi itke. Ei kyse ole siitä, että lapsi vastustelisi lähtöä. Ei kyse olisi lapsen vääristä teoista tai haluttomuudesta tehdä pyydettyjä asioita.

Ap

Kyse on siitä, että lasta tulee ohjata. Lapsen niskaan ei kannata kaataa vastuuta "lapsi kyllä tietää" eikä huuto ole oikea ratkaisu. Lapselle tulee selittää vaikka uudestaan sata kertaa lyhyesti eri tilanteissa ja häntä tulee ohjata.

Lapsen aivot ei fyysisesti yksinkertaisesti toimi kuin aikuisen.

Mikä sinua vaivaa? Ap on sivutolkulla selittänyt ohjaavansa ja ohjaavansa lasta, eikä se vain toimi.

Ohjaavansa JA huutavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.

Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.

Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.

Minä usein teen noin, että laitan käden lapsen olkapäälle ja katson, että lapsi ei samalla tee muuta. Ja silloin sanon vaikka että pue nämä sukat. Mutta päivässä on todella paljon tilanteita, joissa lapselle täytyy antaa joku kehoitus esim tule syömään, vaihda paita, pue kengät, tule pesemään hampaat jne. Ja turhaudun siihen, kun nämä ei tunnu menevän perille edes tuolla tavalla ollenkaan. Ap

Eli menet lapsen viereen ja ojennat konkreettisesti lapsen käteen puettavan vaatteen tms ja kehotat pukemaan. Ja se ei onnistu. Kysyn nyt että mitä sinä teet annettuasi vaatteen ja mitä lapsi tekee? Jotainhan siinä tapahtuu, tuon ja hermostumisen välissä.

Itse otin lasta kädestä ja vein eteiseen pukemaan. Vein kädestä pitäen vessaan ja olin vieressä. Mikäli 4v ei pue vaikka äiti on vieressä ja ohjaa kädestä pitäen, kuulostaa että on jotain syvempää hämminkiä kyllä jota pitäisi tutkia.

Lapsi haahuilee jotain muuta. Välillä minä jään viereen seisomaan ja katsomaan alkaako pukea, jotta voin tehdä juuri noin, että otan kädestä kiinni ja laitan siihen sukan, että pue tämä. Mutta lapsi haahuilee sitten se sukka kädessä jotain muuta. Kunnes otan uudelleen kädestä kiinni ja käsken tiukemmin ja lapsi alkaa selittämään jostain ihan muusta jotain muuta huomaamatta sukkaa tai käskyäni mitenkään. Jne. Välillä olen kokeillut mennä itse pukemaan muualla, mutta ei se muuta tilannetta, eli läsnäoloni tai muualla oloni ei vaikuta. Ap

Tietäisi vaan kuinka monta kertaa me ollaan lähdetty ilman sukkia. :D Valitse sotasi.

Joo-o. Ollaan mekin lähdetty ilman sukkia kerran ja tuloksena oli hiertymä kengän reunasta jalassa. Pakkohan minun on huolehtia, että sellaista ei uudelleen tapahdu. Ap

Sinun tehtäväsi on pitää se lapsi hengissa ja se ei rakkoon kuole.

Silloin pitää sanoa rauhallisesti ja ystävällisesti, että voi ei, sait rakon jalkaan, hoidetaanse, sukat on sen takia ettei tule rakkoja tai paleltumia, nyt sä varmaan haluat laittaa aina sukat jalkaan.

Luuletko todella, että en olisi näin tehnyt? Jos se olisi toiminut, niin tätäkään aloitusta ei ehkä olisi, vai mitä?

Ap

Kyllä kai olet.

Kuitenkin, ei huudeta, vaan sanotaan ja kerrotaan selkeä syy. Hiertymät ja paleltumat vaikkapa.

Otetaan sukat mukaan jos ei ehditä laittaa jalkaan.

Jos lapsi itkee niin itkeköön hetken, sen takia ei tarvitse huutaa tai suuttua. Itku sitten loppuu. Ei kannata väitellä. Se on loputonta.

Jatketaan vaan mahdollisimman hyvin sitä mitä oltiin tekemässä, eli lähtiessä lähdetään, vaikka lapsi itkisi. Kun lapsi on rauhoittunut ei syytetä vääristä teoista tai vääristä tunteista, ei muistuteta lasta siitä mitä hän ei halunnut tehdä, vaan rauhallisesti kuin uutena asiana selitetään selkeä lyhyt syy asialle ja annetaan uusi mahdollisuus.

Jos homma sitten onnistuu ei siìhen kiinnitetä suurta huomiota ylimääräisillä kehuilla, mitkä voi vaan muistuttaa lasta siitä, ettei hän alunperin halunnut.

Sanon nyt viimeisen kerran, että kyse ei ole ollenkaan tuollaisista tilanteista. En enää jaksa vääntää sinulle rautalankaa. Ei lapsi itke. Ei kyse ole siitä, että lapsi vastustelisi lähtöä. Ei kyse olisi lapsen vääristä teoista tai haluttomuudesta tehdä pyydettyjä asioita.

Ap

Kyse on siitä, että lasta tulee ohjata. Lapsen niskaan ei kannata kaataa vastuuta "lapsi kyllä tietää" eikä huuto ole oikea ratkaisu. Lapselle tulee selittää vaikka uudestaan sata kertaa lyhyesti eri tilanteissa ja häntä tulee ohjata.

Lapsen aivot ei fyysisesti yksinkertaisesti toimi kuin aikuisen.

Mikä sinua vaivaa? Ap on sivutolkulla selittänyt ohjaavansa ja ohjaavansa lasta, eikä se vain toimi.

Ohjaavansa JA huutavansa.

Ensin ohjaavansa ja ohjaavansa ja kun mikään normaali tai tiukka ohjauskaan ei mene perille niin sen jälkeen vasta huutavansa.

En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.

Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.

Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.

Minä usein teen noin, että laitan käden lapsen olkapäälle ja katson, että lapsi ei samalla tee muuta. Ja silloin sanon vaikka että pue nämä sukat. Mutta päivässä on todella paljon tilanteita, joissa lapselle täytyy antaa joku kehoitus esim tule syömään, vaihda paita, pue kengät, tule pesemään hampaat jne. Ja turhaudun siihen, kun nämä ei tunnu menevän perille edes tuolla tavalla ollenkaan. Ap

Eli menet lapsen viereen ja ojennat konkreettisesti lapsen käteen puettavan vaatteen tms ja kehotat pukemaan. Ja se ei onnistu. Kysyn nyt että mitä sinä teet annettuasi vaatteen ja mitä lapsi tekee? Jotainhan siinä tapahtuu, tuon ja hermostumisen välissä.

Itse otin lasta kädestä ja vein eteiseen pukemaan. Vein kädestä pitäen vessaan ja olin vieressä. Mikäli 4v ei pue vaikka äiti on vieressä ja ohjaa kädestä pitäen, kuulostaa että on jotain syvempää hämminkiä kyllä jota pitäisi tutkia.

Lapsi haahuilee jotain muuta. Välillä minä jään viereen seisomaan ja katsomaan alkaako pukea, jotta voin tehdä juuri noin, että otan kädestä kiinni ja laitan siihen sukan, että pue tämä. Mutta lapsi haahuilee sitten se sukka kädessä jotain muuta. Kunnes otan uudelleen kädestä kiinni ja käsken tiukemmin ja lapsi alkaa selittämään jostain ihan muusta jotain muuta huomaamatta sukkaa tai käskyäni mitenkään. Jne. Välillä olen kokeillut mennä itse pukemaan muualla, mutta ei se muuta tilannetta, eli läsnäoloni tai muualla oloni ei vaikuta. Ap

Tietäisi vaan kuinka monta kertaa me ollaan lähdetty ilman sukkia. :D Valitse sotasi.

Joo-o. Ollaan mekin lähdetty ilman sukkia kerran ja tuloksena oli hiertymä kengän reunasta jalassa. Pakkohan minun on huolehtia, että sellaista ei uudelleen tapahdu. Ap

Sinun tehtäväsi on pitää se lapsi hengissa ja se ei rakkoon kuole.

Silloin pitää sanoa rauhallisesti ja ystävällisesti, että voi ei, sait rakon jalkaan, hoidetaanse, sukat on sen takia ettei tule rakkoja tai paleltumia, nyt sä varmaan haluat laittaa aina sukat jalkaan.

Luuletko todella, että en olisi näin tehnyt? Jos se olisi toiminut, niin tätäkään aloitusta ei ehkä olisi, vai mitä?

Ap

Kyllä kai olet.

Kuitenkin, ei huudeta, vaan sanotaan ja kerrotaan selkeä syy. Hiertymät ja paleltumat vaikkapa.

Otetaan sukat mukaan jos ei ehditä laittaa jalkaan.

Jos lapsi itkee niin itkeköön hetken, sen takia ei tarvitse huutaa tai suuttua. Itku sitten loppuu. Ei kannata väitellä. Se on loputonta.

Jatketaan vaan mahdollisimman hyvin sitä mitä oltiin tekemässä, eli lähtiessä lähdetään, vaikka lapsi itkisi. Kun lapsi on rauhoittunut ei syytetä vääristä teoista tai vääristä tunteista, ei muistuteta lasta siitä mitä hän ei halunnut tehdä, vaan rauhallisesti kuin uutena asiana selitetään selkeä lyhyt syy asialle ja annetaan uusi mahdollisuus.

Jos homma sitten onnistuu ei siìhen kiinnitetä suurta huomiota ylimääräisillä kehuilla, mitkä voi vaan muistuttaa lasta siitä, ettei hän alunperin halunnut.

Sanon nyt viimeisen kerran, että kyse ei ole ollenkaan tuollaisista tilanteista. En enää jaksa vääntää sinulle rautalankaa. Ei lapsi itke. Ei kyse ole siitä, että lapsi vastustelisi lähtöä. Ei kyse olisi lapsen vääristä teoista tai haluttomuudesta tehdä pyydettyjä asioita.

Ap

Kyse on siitä, että lasta tulee ohjata. Lapsen niskaan ei kannata kaataa vastuuta "lapsi kyllä tietää" eikä huuto ole oikea ratkaisu. Lapselle tulee selittää vaikka uudestaan sata kertaa lyhyesti eri tilanteissa ja häntä tulee ohjata.

Lapsen aivot ei fyysisesti yksinkertaisesti toimi kuin aikuisen.

Mikä sinua vaivaa? Ap on sivutolkulla selittänyt ohjaavansa ja ohjaavansa lasta, eikä se vain toimi.

Ohjaavansa JA huutavansa.

Niin. Ohjaan, sitten ohjaan lisää, sitten ohjaan vielä selkeämmällä ja jämäkämmällä äänellä lisää. Se ohjaaminen ei tavoita lasta ollenkaan, vaikka samalla kosken lasta tai laitan vaikka lapsen käteen ja sanon selkeällä äänellä laita tämä sukka jalkaan. Lipulta karjaisen kuuntele. Sen jälkeen lapsi havahtuu ja ohjeet alkaa menemään perille ja haluaa kyllä silloin heti toimia ohjeiden mukaan. Mutta vasta kun karjaisee jonkun sanan kovalla äänellä. Ja se on nyt se ongelma. Miksi vasta silloin? Ap

On mahdollista, että haaveilijalla on ADHD. Varsinkin tytöillä se ilmenee yleensä nimenomaan haaveiluna, transsitilana, jonka läpi ei pääse normaaleilla huomioilla.

Olen itse ADHD-nainen. Kun olen uppoutunut omaan tekemiseeni tai ajatteluuni, en näe enkä kuule mitään ulkopuoleltani. Monta kertaa on käynyt niin, että olen kaupungilla asioilla ja joku kertoo myöhemmin nähneensä minut ja huikanneensa siinä ihan vieressä minulle moikat omalla nimelläni. Minä en vaan ole kuullut enkä nähnyt koko ihmistä. Tästä sitten tulee ikäviä väärinkäsityksiä, kun ihmiset kuvittelevat minun tahallaan jättävän heidät huomiotta. Minä en vaan ihan oikeasti näe enkä kuule, paitsi jos ryntäävät kävelyreitilleni suoraan naaman eteen huitomaan.

(Uudet) rutiinit eivät myöskään tartu helpolla ADHD-henkilöihin, vaikka muuten rutiinit ovat tärkeitä. Minun aikuisena pitää edelleen muistuttaa itseäni siitä, että pese hampaat, vaikka olen pessyt hampaita koko ikäni. Jos aloitan harrastuksen, voin harrastaa vaikka puoli vuotta 3 kertaa viikossa samaan aikaan ja se ei siltikään jää rutiiniksi. Ei, vaikka pitäisin siitä kovasti.

Sanotaan, että jos jotain tekee 60 päivää säännöllisesti, siitä tulee rutiini. Ei tule minulle.

Ehkä lapsellasikin on tätä samaa eli esimerkiksi kengät jalkaan -> ensin laitetaan sukat. Sukkien laitosta ei tule rutiinia, vaikka miten toistetaan.

Mulla on hoidossa tällainen "haihattelija". Ja siis ihana lapsi on, mutta kuuntelutaidot vielä hieman hakusessa. Ei hänelle auta mikään olkapäästä kiinni ja "pue sukat" kehoitus.

Vaan pysäytän lapsen. Menen kyykkyyn hänen eteensä ja pyydän katsomaan silmiin. Sen jälkeen sanon "laita hattu päähän". Kysyn monesti vielä, että kuulitko mitä sanoin ja pyydän häntä toistamaan. Kyllä se hattu yleensä menee päähän ihan nätisti puhumalla. Ja ikää siis kaverilla 4v.

T.pph

Vierailija kirjoitti:

En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.

Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.

Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.

Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.

Minä usein teen noin, että laitan käden lapsen olkapäälle ja katson, että lapsi ei samalla tee muuta. Ja silloin sanon vaikka että pue nämä sukat. Mutta päivässä on todella paljon tilanteita, joissa lapselle täytyy antaa joku kehoitus esim tule syömään, vaihda paita, pue kengät, tule pesemään hampaat jne. Ja turhaudun siihen, kun nämä ei tunnu menevän perille edes tuolla tavalla ollenkaan. Ap

Eli menet lapsen viereen ja ojennat konkreettisesti lapsen käteen puettavan vaatteen tms ja kehotat pukemaan. Ja se ei onnistu. Kysyn nyt että mitä sinä teet annettuasi vaatteen ja mitä lapsi tekee? Jotainhan siinä tapahtuu, tuon ja hermostumisen välissä.

Itse otin lasta kädestä ja vein eteiseen pukemaan. Vein kädestä pitäen vessaan ja olin vieressä. Mikäli 4v ei pue vaikka äiti on vieressä ja ohjaa kädestä pitäen, kuulostaa että on jotain syvempää hämminkiä kyllä jota pitäisi tutkia.

Lapsi haahuilee jotain muuta. Välillä minä jään viereen seisomaan ja katsomaan alkaako pukea, jotta voin tehdä juuri noin, että otan kädestä kiinni ja laitan siihen sukan, että pue tämä. Mutta lapsi haahuilee sitten se sukka kädessä jotain muuta. Kunnes otan uudelleen kädestä kiinni ja käsken tiukemmin ja lapsi alkaa selittämään jostain ihan muusta jotain muuta huomaamatta sukkaa tai käskyäni mitenkään. Jne. Välillä olen kokeillut mennä itse pukemaan muualla, mutta ei se muuta tilannetta, eli läsnäoloni tai muualla oloni ei vaikuta. Ap

Tietäisi vaan kuinka monta kertaa me ollaan lähdetty ilman sukkia. :D Valitse sotasi.

Joo-o. Ollaan mekin lähdetty ilman sukkia kerran ja tuloksena oli hiertymä kengän reunasta jalassa. Pakkohan minun on huolehtia, että sellaista ei uudelleen tapahdu. Ap

Sinun tehtäväsi on pitää se lapsi hengissa ja se ei rakkoon kuole.

Silloin pitää sanoa rauhallisesti ja ystävällisesti, että voi ei, sait rakon jalkaan, hoidetaanse, sukat on sen takia ettei tule rakkoja tai paleltumia, nyt sä varmaan haluat laittaa aina sukat jalkaan.

Luuletko todella, että en olisi näin tehnyt? Jos se olisi toiminut, niin tätäkään aloitusta ei ehkä olisi, vai mitä?

Ap

Kyllä kai olet.

Kuitenkin, ei huudeta, vaan sanotaan ja kerrotaan selkeä syy. Hiertymät ja paleltumat vaikkapa.

Otetaan sukat mukaan jos ei ehditä laittaa jalkaan.

Jos lapsi itkee niin itkeköön hetken, sen takia ei tarvitse huutaa tai suuttua. Itku sitten loppuu. Ei kannata väitellä. Se on loputonta.

Jatketaan vaan mahdollisimman hyvin sitä mitä oltiin tekemässä, eli lähtiessä lähdetään, vaikka lapsi itkisi. Kun lapsi on rauhoittunut ei syytetä vääristä teoista tai vääristä tunteista, ei muistuteta lasta siitä mitä hän ei halunnut tehdä, vaan rauhallisesti kuin uutena asiana selitetään selkeä lyhyt syy asialle ja annetaan uusi mahdollisuus.

Jos homma sitten onnistuu ei siìhen kiinnitetä suurta huomiota ylimääräisillä kehuilla, mitkä voi vaan muistuttaa lasta siitä, ettei hän alunperin halunnut.

Sanon nyt viimeisen kerran, että kyse ei ole ollenkaan tuollaisista tilanteista. En enää jaksa vääntää sinulle rautalankaa. Ei lapsi itke. Ei kyse ole siitä, että lapsi vastustelisi lähtöä. Ei kyse olisi lapsen vääristä teoista tai haluttomuudesta tehdä pyydettyjä asioita.

Ap

Kyse on siitä, että lasta tulee ohjata. Lapsen niskaan ei kannata kaataa vastuuta "lapsi kyllä tietää" eikä huuto ole oikea ratkaisu. Lapselle tulee selittää vaikka uudestaan sata kertaa lyhyesti eri tilanteissa ja häntä tulee ohjata.

Lapsen aivot ei fyysisesti yksinkertaisesti toimi kuin aikuisen.

Normali lapsi tajuaa aika nopeasti mitä häneltä odotetaan. Jos äiti senkin jälkeen jatkaa vaan jankuttamista, niin siitä on ainoastaan se seuraus, että lapsi menettää kunnioituksensa äidin sanomisia kohtaan. Se äidin jankutus on sen jälkeen lapselle vain eräänlaista taustakohinaa josta ei ole syytä piitata.

Ei ollut kyse jankuttamisesta vaan eri tilanteissa aina uudestaan selitetään lyhyesti ja selkeästi syy teolle.

Toinen vinkki oli, että jatketaan mahdollisimman pitkälti sitä mikä oli tavoite. Jos ei lapsi pue, niin vanhempi pukee lapsen kanssa ja tekeminen jatkuu tavoitetta kohti. Askel kerrallaan. Yksi vaatekappale kerrallaan.

Lapsen tulisi pikkuhiljaa tottua tähän tekojen ketjuun.

Jos lapsi ei isommaksi kasvaessakaan kuule eikä keskity, niin lapsen terveyttä pitää totta kai selvitellä.

Ihan ensimmäiseksi se huutaminen pitää lopettaa.

Mieluummin ohjaa koko tilanteen läpi lapsen kanssa.

Täten voi seurata hyviä tuloksia jos lapsella ei ole jotain isompaa terveydellistä syytä käyttäytymiselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.lle sanoisin, että hakeudu neuvolan kautta lapsesi kanssa neurotesteihin.

Se tavallinen tarina nykyisin. Jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla niin syytä on epäillä lapsen olevan nepsy.

Nythän ei ole kysymys siitä, että jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla." epäiltäisiin heti nepsyyttä kasvatuksen puutteen sijaan. Ikävä, että kaltaisiasi "nepsyhalveksijoita" aina vaan riittää. Nepsylasten ongelma ei ole siinä, että he eivät toimisi haluttavan käyttäytymisen mukaisesti ja sen vuoksi jättäisivät tulematta ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään. Istuisivat suoraselkäisinä ja kiitollisina saamastaan ravinnosta söisivät lautasensa tyhjäksi, kiittäisivät kauniisti ja veisivät astiansa pesukoneeseen,  hyvän kasvatuksen ja rauhallisen ohjeistuksen mukaisesti.

Nepsylapsi (siinäkin erilaisia variaatioita) ei kuule, näe, havainnoi ympäristöään ollessaan keskittyneenä omaan sen hetkiseen mielenkiinnon aiheeseensa. Sukka menee tai ei mene jalkaan, on siinä jalassa parantunnut tai parantumaton rakko. Tavalla tai toisella se sukka on jalkaan saatava, mutta rakottamisella tai palelluttamisella ei ole tekemistä sen kanssa, laittaako lapsi seuraavalla kerralla sen sukan tai ei.

Suosittelen tutustumista laajaan aineistoon, jota nykyisin neurologisista sairauksista (ei siis kasvatuksesta tai sen puutteesta tai luonteeseen kuuluvista piirteistä) on onneksi saatavilla netistä, kirjastoista, neuvoloista jne. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä tuollaiset luulot ja uskomukset joutavat sinne, mihin kuuluvat.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hoidossa tällainen "haihattelija". Ja siis ihana lapsi on, mutta kuuntelutaidot vielä hieman hakusessa. Ei hänelle auta mikään olkapäästä kiinni ja "pue sukat" kehoitus.

Vaan pysäytän lapsen. Menen kyykkyyn hänen eteensä ja pyydän katsomaan silmiin. Sen jälkeen sanon "laita hattu päähän". Kysyn monesti vielä, että kuulitko mitä sanoin ja pyydän häntä toistamaan. Kyllä se hattu yleensä menee päähän ihan nätisti puhumalla. Ja ikää siis kaverilla 4v.

T.pph

Tämä voi olla tyhmä kysymys, mutta miten ehdit ihan joka ikisessä asiassa pysäyttämään lapsen, menemään kyykkyyn lapsen eteen, pyytämään katsomaan silmiin, pyytämään niin monta kertaa että katsoo, sanomaan kehoituksen, kysymään mitä juuri sanoit, pyytämään vielä toistamaan jne? Kun näitä kehoituksia kuitenkin täytyy tavallisessa arjessa antaa muun tekemisen lomassa todella monta.

Tuttu ope sanoi , ettei lähde ollenkaan äänenkorottamislinjalle. Päinvastoin hiljentää ääntään , jolloin oppilaat herkistyvät kuuntelemaan.

Avaan omia tunnelmiani vielä sen verran, että tunnen olevani osaamaton ja epäonnistunut, äitinä ja kasvattajana. Vaikka olen luullut osaavani, ja vaikka olen kärsivällisesti ohjannut ja ohjannut. Inhoan itseäni kun olen karjunut. Inhoan itse karjuvia ihmisiä. En käsitä mitä olen tehnyt väärin, jotta tilanne on ajautunut tähän. Kannan joka päivä syyllisyyden tunteiden ja epäonnistumisen tunteiden taakkaa, kuitenkin tietämättä mitä oikein olen tehnyt väärin. Missä kohtaa mokannut. Tietämättä missä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten. Olen uupumukseen asti venyttänyt kärsivällisyyttäni, joka on, vaikka ette ehkä aloituksesta uskokaan, parempi kuin monella muulla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.

Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap

Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.

Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.

Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.

Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.

Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hoidossa tällainen "haihattelija". Ja siis ihana lapsi on, mutta kuuntelutaidot vielä hieman hakusessa. Ei hänelle auta mikään olkapäästä kiinni ja "pue sukat" kehoitus.

Vaan pysäytän lapsen. Menen kyykkyyn hänen eteensä ja pyydän katsomaan silmiin. Sen jälkeen sanon "laita hattu päähän". Kysyn monesti vielä, että kuulitko mitä sanoin ja pyydän häntä toistamaan. Kyllä se hattu yleensä menee päähän ihan nätisti puhumalla. Ja ikää siis kaverilla 4v.

T.pph

Tämä voi olla tyhmä kysymys, mutta miten ehdit ihan joka ikisessä asiassa pysäyttämään lapsen, menemään kyykkyyn lapsen eteen, pyytämään katsomaan silmiin, pyytämään niin monta kertaa että katsoo, sanomaan kehoituksen, kysymään mitä juuri sanoit, pyytämään vielä toistamaan jne? Kun näitä kehoituksia kuitenkin täytyy tavallisessa arjessa antaa muun tekemisen lomassa todella monta.

Onneksi muut hoitolapset eivät ole tällaisia haihattelijoita. Muuten voisin olla pulassa. 🤣 Kyllä sitä on vaan jotenkin kerinnyt. Esim puemme tuulikaapissa vaatteet, muut lapset (3v-5v) pukevat ihan normaalisti, jos jätän tämän yhden ilman mitään ohjeita niin ei ole saanut mitään päälle. Kaikki muu vie mielenkiinnon pukemiseen, on sitten vaikka hiekanmurut lattialla. Sitkeästi ohjeistan häntä joka vaatteeseen em tavoilla.

älä hömpsytä tiineenä kirjoitti:

 Onko hän snapsilapsi?

Kyllä.

Kaikki FAS piirteet äidiltänsä.

T: yh-isi

Kelpaako ap sinulle mikään? Oletko nyt vaan purkaamassa omia paineitasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.

Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap

Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.

Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.

Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.

Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.

Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.

Niin. Jos kuitenkin pysähtyisit hetkeksi miettimään, niin arvaisit, että noin olen toiminut pari vuotta, kunnes lapsi selvästi osasi jo itse pestä täysin ilman apua ne kädet ja siinä vaiheessa muutin ohjaamista niin, että käskin mennä pesemään kädet ja ohjasin käsi selässä kävelemään sinne vessaan. Lapsen kasvaessa ja oppiessa taitoja on ohjaamisen myös muututtava, ei näin isoa oikein voi enää kohdella kuin kaksivuotiasta. Enkä siis karju vihaisena vaan karjaisen kovalla äänellä kuuntele, ja vasta sitten lapsi havahtuu kuuntelemaan. Ap