Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapseen ei saa mitään otetta ennen kuin karjaisee?
30.08.2022 |
Vähän provokatiivinen otsikko, mutta tällaista mietin taas viikonlopun jälkeen. Mikään käsky tai kehoitus, joka on sanottu rauhallisen selkeällä ja jämäkällä, tiukallakin äänellä ei mene lapselle ollenkaan perille. Ihan kuin hän ei edes kuulisi sitä, vaikka laittaisi samalla käden lapsen olkapäälle ja varmistaisi, että lapsi ei tee samalla muuta. Kuulossa siis ei kuitenkaan ole vikaa, vaan ihan kuin lapsi suhtautuisi tällaisiin käskyihin kuin vain tuulen suhinaan korvissa. Vasta kun lipulta karjaisee käskyn niin se menee perille. Mutta miksi? En ole ollut enkä halua olla mikään karjuva äiti eikä lasta ole todellakaan opetettu siihen, että hänelle jotenkin huudettaisiin kaikki. Alan kuitenkin turhautua todenteolla siihen, että mikään muu kuin karjaisu ei tunnu tavoittavan lasta. Eikä hän tahallaan tottelematon ole, usein tulee sitten paha mieli kun karjaisen ja itsellenikin. Ja tottelee heti kyllä sitten. Mutta ihan kuin surullisena siitä, että miksi hänelle karjaistiin eikä sanottu rauhallisesti. Kun kysyn etkö kuullut kun sanoin sinulle asiasta jo rauhallisesti muutaman kerran niin lapsi vaikuttaa hämmentyneeltä, ihan kuin ei aidosti olisi havainnut minun sanoneen.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.
En koskaan ala heti huutamaan, vaan aina ensin ohjaan ja aina ensin rauhallisesti mutta jämäkästi sanon. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap.lle sanoisin, että hakeudu neuvolan kautta lapsesi kanssa neurotesteihin.
Se tavallinen tarina nykyisin. Jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla niin syytä on epäillä lapsen olevan nepsy.
Nythän ei ole kysymys siitä, että jos lapsi ei käyttäydy halutulla tavalla." epäiltäisiin heti nepsyyttä kasvatuksen puutteen sijaan. Ikävä, että kaltaisiasi "nepsyhalveksijoita" aina vaan riittää. Nepsylasten ongelma ei ole siinä, että he eivät toimisi haluttavan käyttäytymisen mukaisesti ja sen vuoksi jättäisivät tulematta ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään. Istuisivat suoraselkäisinä ja kiitollisina saamastaan ravinnosta söisivät lautasensa tyhjäksi, kiittäisivät kauniisti ja veisivät astiansa pesukoneeseen, hyvän kasvatuksen ja rauhallisen ohjeistuksen mukaisesti.
Nepsylapsi (siinäkin erilaisia variaatioita) ei kuule, näe, havainnoi ympäristöään ollessaan keskittyneenä omaan sen hetkiseen mielenkiinnon aiheeseensa. Sukka menee tai ei mene jalkaan, on siinä jalassa parantunnut tai parantumaton rakko. Tavalla tai toisella se sukka on jalkaan saatava, mutta rakottamisella tai palelluttamisella ei ole tekemistä sen kanssa, laittaako lapsi seuraavalla kerralla sen sukan tai ei.
Suosittelen tutustumista laajaan aineistoon, jota nykyisin neurologisista sairauksista (ei siis kasvatuksesta tai sen puutteesta tai luonteeseen kuuluvista piirteistä) on onneksi saatavilla netistä, kirjastoista, neuvoloista jne. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä tuollaiset luulot ja uskomukset joutavat sinne, mihin kuuluvat.
Kumma juttu, että useimpiin näistä jotka nykyisin ovat "nepsyjä" auttoi ennen ihan tavallinen kasvatus. Kenties kyse onkin siitä, että tavallisen kasvatuksen määritelmä on nykyisin radikaalisti erilainen kuin vaikkapa 10, 20 tai 30 vuotta sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Niin. Jos kuitenkin pysähtyisit hetkeksi miettimään, niin arvaisit, että noin olen toiminut pari vuotta, kunnes lapsi selvästi osasi jo itse pestä täysin ilman apua ne kädet ja siinä vaiheessa muutin ohjaamista niin, että käskin mennä pesemään kädet ja ohjasin käsi selässä kävelemään sinne vessaan. Lapsen kasvaessa ja oppiessa taitoja on ohjaamisen myös muututtava, ei näin isoa oikein voi enää kohdella kuin kaksivuotiasta. Enkä siis karju vihaisena vaan karjaisen kovalla äänellä kuuntele, ja vasta sitten lapsi havahtuu kuuntelemaan. Ap
Osasi varmaan pestä, mutta ei osannut ohjata itseään pesemään.
Ne ovat eri asioita.
(Aikuisellakin voi olla ongelma, ettei kykene siihen siirtymään mitä tarvitsee tekoa varten, vaikka itse teon osaisi. Lapsella kyse ei välttämättä ole mistään vammasta. Neljävuotias on vielä pieni aivojen kehitykseltäkin. Eikä aina aikuisellakaan tai raja on erittäin liukuva, esim. kuntoutuksessa toistojen kautta itseohjautuvuuden voi sisäistää uudestaan.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.
En koskaan ala heti huutamaan, vaan aina ensin ohjaan ja aina ensin rauhallisesti mutta jämäkästi sanon. Ap
Ohjaa TEOIN. Samalla sanoita teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.
En koskaan ala heti huutamaan, vaan aina ensin ohjaan ja aina ensin rauhallisesti mutta jämäkästi sanon. Ap
Ohjaa TEOIN. Samalla sanoita teko.
Kokeile edes. Tee ne asiat lapsen kanssa heti samaan aikaan, mitä sanot, että on tehtävä. Aina. Ja kokeiluun voitte tarvita puoli vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen pulassa: lapseni käyttäytyy tyynesti ja kuuntelee mukavasti kun ollaan kahdestaan kotona, mutta sitten kun perhe on kotosalla niin juoksee hyperaktiivisena huoneesta toiseen eikä usko mitään. Tai korkeintaan sitä karjumista.
Millä ihmeellä tällaisen rauhoittaa?
Kokeile holdingia?
Tuota on tullut kokeiltua, mutta ilman mullistavaa hyötyä.
Lapsi myös rimpuilee niin kovasti, että on vaikeaa saada lempeän lujaa ja varmaa otetta.Joskus tietysti on pakko pitää lasta aloillaan, mutta ei se häntä rauhoita. Taitaa ennemminkin pelätä. Eikä holding meillä tarjoa hermolepoa aikuisellekaan.
Jotenkin pitäisi kuitenkin saada lapsi ymmärtämään, että vanhemmilla on keinot saada hänet järjestykseen eikä hän siis voi pitää tilannetta hallussaan aloittamalla riehumisen. Oli keinovalikoima mikä tahansa, niin se prosessi ottaa koville, kun ei lapsi vapaaehtoisesti vallastaan luovu. Rajoituskeinoja ja -välineitä sekä erilaisia muita seurauksia on paljon mitä lapsella voi käyttää. Mielikuvitusta se kysyy ja tietynlaista häikäilemättömyyttä, koska lapsikin on häikäilemätön keinoissaan.
Puhut normaaliin kasvuun kuuluvasta tahtoiästä, ent uhmaikä, johon mainitsemasi kasvatukselliset keinot toimivat. Ap:n ongelma ei käsittääkseni ole siinä, vaan lapsen kyvyttömyydessä suoriutua arkeen liittyvistä asioista, noudattaa annettuja ohjeita tavallisia keinoja käyttäen. Lapsi ei siis ilkeyttään tai valtaansa käyttämällä ja näyttämällä ole toistuvasti muka kuulematta, vaan hän ei todella havahdu ennen kuin ääni on riittävän kova ja silloin on on ihmeissään, että ai mitä? Mitä sä nyt huudat?
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.
En koskaan ala heti huutamaan, vaan aina ensin ohjaan ja aina ensin rauhallisesti mutta jämäkästi sanon. Ap
Ohjaa TEOIN. Samalla sanoita teko.
Kokeile edes. Tee ne asiat lapsen kanssa heti samaan aikaan, mitä sanot, että on tehtävä. Aina. Ja kokeiluun voitte tarvita puoli vuotta.
Pitkää pinnaa vaatii tämä sanoituskasvatus. Eikä saa pettyä vaikka homma silti menisi pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Avaan omia tunnelmiani vielä sen verran, että tunnen olevani osaamaton ja epäonnistunut, äitinä ja kasvattajana. Vaikka olen luullut osaavani, ja vaikka olen kärsivällisesti ohjannut ja ohjannut. Inhoan itseäni kun olen karjunut. Inhoan itse karjuvia ihmisiä. En käsitä mitä olen tehnyt väärin, jotta tilanne on ajautunut tähän. Kannan joka päivä syyllisyyden tunteiden ja epäonnistumisen tunteiden taakkaa, kuitenkin tietämättä mitä oikein olen tehnyt väärin. Missä kohtaa mokannut. Tietämättä missä olisi pitänyt tehdä toisin ja miten. Olen uupumukseen asti venyttänyt kärsivällisyyttäni, joka on, vaikka ette ehkä aloituksesta uskokaan, parempi kuin monella muulla. Ap
JOS lapsella on neuroepätyypillisyyttä, kuten ADHD, niin siihen ei yksinkertaisesti tehoa samanlainen kasvatus kuin neurotyypillisiin. Esimerkiksi just nuo siirtymät ja havainnointi. Ne perunat on NIIN paljon mielenkiintoisempia ja nyt ykkösjuttu, että keskittyminen ei vaan lähde siitä pois kuin vasta karjaisemalla tässä tapauksessa.
Ei epätyypillisesti toimiva keho ole vanhemman vika.
Kannattaa käännellä kaikki kivet ja kävyt nurin. Hakea kirjastosta tai netistä lisätietoja vaikka ADHD:sta ja aspergerista, koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole. Joskushan ongelma ei välttämättä ole edes ADHD, mutta luonne on nyt vaan haaveilija. Silloin siihen todennäköisesti toimii samat jutut kuin ADHD-haaveilijan kanssa.
Itse olen kroonisesti sairas eli "kehoepätyypillinen", joka vaikuttaa kehon lisäksi myös mieleen esim. väsymisen muodossa. Olen saanut hirvittävän paljon vinkkejä nimenomaan ADHD aikuisilta ja nuorilta siihen, miten he järjestevät elämää ja mitä helpotuksia he ovat arkeensa keksineet, sekä toiminnan ohjauksen kanssa kampppailevilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
Ap
Haaveileva luonne, ADHD, asperger, toiminnan ohjauksen häiriö jossa siirtymä asiasta X asiaan Y on hankalaa.
Mutta, kuulostaa ihan ADHD ystävältäni, joka on edelleen aikuisena samanlainen haaveilija ja siirtymät ovat hankalia, vaikka tietäisi, että jokin asia pitäisi tehdä. Se päänsisäinen maailma ja sen hetkinen mielenkiinnon kohde vaan vie sen huomion ihan täydellisesti, vaikka järjellä ymmärtääkin, että pitää vaikka imuroida nyt tai pitäisi lähteä lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
Ap
En ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
ApEn ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
Jos sanoitus ja positiivisuus eivät auta niin lapsessa täytyy olla jotain lääketieteellistä vikaa. Todennäköisesti kyseessä on tällöin nepsylapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
ApEn ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
En minä ole haluton kokeilemaan sitä vaan olen tehnyt niin jo pitkään aiemmin. Mutta koska lapsi on pian viisi olen yrittänyt siirtyä sanoilla ohjaamiseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hoidossa tällainen "haihattelija". Ja siis ihana lapsi on, mutta kuuntelutaidot vielä hieman hakusessa. Ei hänelle auta mikään olkapäästä kiinni ja "pue sukat" kehoitus.
Vaan pysäytän lapsen. Menen kyykkyyn hänen eteensä ja pyydän katsomaan silmiin. Sen jälkeen sanon "laita hattu päähän". Kysyn monesti vielä, että kuulitko mitä sanoin ja pyydän häntä toistamaan. Kyllä se hattu yleensä menee päähän ihan nätisti puhumalla. Ja ikää siis kaverilla 4v.
T.pphTämä voi olla tyhmä kysymys, mutta miten ehdit ihan joka ikisessä asiassa pysäyttämään lapsen, menemään kyykkyyn lapsen eteen, pyytämään katsomaan silmiin, pyytämään niin monta kertaa että katsoo, sanomaan kehoituksen, kysymään mitä juuri sanoit, pyytämään vielä toistamaan jne? Kun näitä kehoituksia kuitenkin täytyy tavallisessa arjessa antaa muun tekemisen lomassa todella monta.
Mulla oli ko tilanteita varten kaulassa kuvat, joissa seuraava toiminta, valkkasin sieltä kuvan esim kengät tai pipo tai takki, oli kuva jossa mennään ovesta ulos, sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa esim ruokailu jne. Hieman vaatii opettelua kuvien käyttö mutta kuva puhuu enemmän kuin sanat. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtään onko hyvä idea, mutta entä jos lapsen veisi konkreettisesti eri tilaan? Esim ulos lähtiessä jos lapsi on vaikka olohuoneessa, siirryttäisiin eteiseen kun on aika pukea. Jos se fyysisessä tilassa siirtyminen auttaisi myös siirtymään siitä transsinomaisesta tilasta pois.
Joskus tämä saattaa hieman auttaa, mutta saatan vaikka kädestä pitäen viedä lapsen vessaan ja sanoa pese kädet ja lapsi vain haahuilee siellä vessassa ihan muita asioita ja selittää vaikka perunoista. Avaan hanan ja sanon tiukemmin pese kädet. Ja juttu perunoista jatkuu eikä lapsi tunnu rekisteröivän ollenkaan, että olisi käsienpesu nyt ohjattuna. Toki välillä otan käsistä kiinni, vien ne hanan alle ja pesen ne lapsen puolesta. Mutta lapsi osaa hyvin itsekin pestä ja siksi olisi hyvä, että pesisi itse. Jos karjaisen että pese kädet niin havahtuu perunoistaan, katsoo minua hetken, että häh miksi huudat ja menee pesemään heti kädet. Ap
Älytöntä huutaa tuollaisessa tilanteessa.
Voisit heti johdonmukaisesti alkaa ohjaamaan lapsen käsienpesulle.
Jos tarvitsee, niin ota lapsen kädet hellästi ja laita hanan alle, sanoita tekeminen lapselle ja kuivatkaa sen jälkeen kädet.
Toista ensi kerralla. Ja taas. Ja taas.
Mm. tätä on ohjaaminen. Älä huuda.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.
En koskaan ala heti huutamaan, vaan aina ensin ohjaan ja aina ensin rauhallisesti mutta jämäkästi sanon. Ap
Ohjaa TEOIN. Samalla sanoita teko.
Kokeile edes. Tee ne asiat lapsen kanssa heti samaan aikaan, mitä sanot, että on tehtävä. Aina. Ja kokeiluun voitte tarvita puoli vuotta.
Pitkää pinnaa vaatii tämä sanoituskasvatus. Eikä saa pettyä vaikka homma silti menisi pieleen.
Siihen pitää vain asennoitua niin, että ei edes odota lapsen aloittavan pyynnöstä tekoa vaan unohtaa sellaisen kokonaan. Asennoituu siihen niin, että minä nyt opetan ja ohjaan lastani kädestä pitäen, koska hänen itseohjautuvuutensa ei toimi ja koska hän tarvitsee sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hoidossa tällainen "haihattelija". Ja siis ihana lapsi on, mutta kuuntelutaidot vielä hieman hakusessa. Ei hänelle auta mikään olkapäästä kiinni ja "pue sukat" kehoitus.
Vaan pysäytän lapsen. Menen kyykkyyn hänen eteensä ja pyydän katsomaan silmiin. Sen jälkeen sanon "laita hattu päähän". Kysyn monesti vielä, että kuulitko mitä sanoin ja pyydän häntä toistamaan. Kyllä se hattu yleensä menee päähän ihan nätisti puhumalla. Ja ikää siis kaverilla 4v.
T.pphTämä voi olla tyhmä kysymys, mutta miten ehdit ihan joka ikisessä asiassa pysäyttämään lapsen, menemään kyykkyyn lapsen eteen, pyytämään katsomaan silmiin, pyytämään niin monta kertaa että katsoo, sanomaan kehoituksen, kysymään mitä juuri sanoit, pyytämään vielä toistamaan jne? Kun näitä kehoituksia kuitenkin täytyy tavallisessa arjessa antaa muun tekemisen lomassa todella monta.
Mulla oli ko tilanteita varten kaulassa kuvat, joissa seuraava toiminta, valkkasin sieltä kuvan esim kengät tai pipo tai takki, oli kuva jossa mennään ovesta ulos, sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa esim ruokailu jne. Hieman vaatii opettelua kuvien käyttö mutta kuva puhuu enemmän kuin sanat. Suosittelen.
Kuvakortit voi tosiaan olla hyvä lisä tuohon kädestä pitäen ohjaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Mun 8v vaatii useamman pyynnön, saatan kerran pyydettyäni sanoa että "hei, laita kynä/kirja pois tai ohjelma/peli pauselle ja katso tänne, (*odotan että lapsi tekee tuon*) mene laittamaan nämä paikoilleen ja pese kädet, sitten syömme."
Jos ei toivottu tekeminen onnistu tuolla pyynnöllä, menen aivan viereen ja kehotan uudelleen. Tämä nykyään riittää. Lapsi on hyvin keskittynyt tekemisiinsä mitä pidän hyvänä asiana. Olen itse samanlainen ja jos joku tulisi omalla aikatauluunsa vedoten keskeyttämään tekemiseni, en luultavasti huomioisi asiaa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Minäkin haluan tehdä puuhani rauhassa. Ero tässä toki on se että olen aikuinen ja vastaan asioista ja päätän sekä pidän itse nämä aikataulut :)
Kun lapsi ryhtyy tekemään jotain, yleensä siinä kohtaa ennen aloittamistaan kerron että miten paljon hänellä on aikaa tehdä sitä puuhaansa ja kerron mitä sen jälkeen tapahtuu. "Sulla on nyt puoli tuntia aikaa askarrella, sitten lähdemme ulos." Kun on aika lopettaa oma juttu ja tehdä muuta, teen kuten kuvasin ekassa kappaleesss.
Kunnioitan lapsen juttuja kuten edellytän että muut kunnioittavat minun, ilman syytä kesken kaiken en häiritse toisen keskittymistä. En pyydä kesken lukemisen viemään pyykkejä tai kysele mitään mikä ei ole täysin akuuttia, inhoan itse tuollaista tosi paljon.
Tämä systeemi ehkä on työlään kuuloinen koska yleisesti ihmisillä on tapana panna painoa itse päättämilleen aikatauluille ja vaatia muita toimimaan niiden mukaan huomioimatta toisen ajatuksia. Pyrin kasvattamaan lapsista tekemisensä suunnittelevia ihmisiä. Kun on menossa suihkuun, samalla viedään ne pyykit huoneesta. Kun on menossa ulos, samalla viedään ne roskat. En pompota lasta vaan opetan koska millekin on hyvä aika.
Vaatii aikuiselta suunnittelua, huomioimista, kärsivällisyyttä. Jokainen ei opi, mun 16v ei ole oppinut vaan vaatii muistutusta ja monta pyyntöä, mutta 12v taas on. 8v harjoittelee.
Jos joskus korotan ääntäni, minun ei tarvitse sanoa kuin "NYT SITTEN" ja jokainen ryhtyy välittömästi tekemään mitä on pyydetty. Nämä hetket ovat niitä että homma pitää saada hoitoon samantien ettei myöhästytä tai pyykkivuoro mene ohi jne. Olen huutanut ehkä kerran vuodessa jos olen esimerkiksi kipeä itse ja kärsivällisyyttä ei riitä, silloinkaan en karju. Vältän kaikkea tyhjää puhetta ja napinaa. Tätä mietetyötä sen sijaan teen, energiaa ajatella ja suunnitella on runsaasti :D Tavoite on että perusteellisella ja tiedostetulla pohjatyöllä saa lopulta tuloksia.
Haaveilijat ovat työläitä ohjattavia mutta kyllä se siitä.
Lapsi täytti neljä viime talvena. Kyse ei ole vain haaveilusta, vaikka hyvä mielikuvitus lapsellani onkin. Enkä minäkään käske kesken lukemisen viemään pyykkejä vaan jos vaikka lukee, niin sanon että viiden minuutin päästä pitää lopettaa lukeminen ja tulla syömään tms. Tämän ikäisen kanssa kuitenkin joutuu ohjaamaan ja käskemään paljon enemmän kuin sinun kahdeksanvuotiaan kohdalla, sillä isommat on monessa asiassa omatoimisempia. Ap
Unohda joku 5min aikaa puheet. Lapsen lukiessa, menet viereen, katsot kohdan mihin saakka voi lukea ja sanot tälle sivulle kun pääset, lopetat ja tulet syömään. Ei me haavailijat ja uppoutujat mitään kelloja katsella kun ajatus liitää aika-avaruuden tuolla puolen. Pelaavalle lapselle katsokaa mitkä asiat ehtii tehdä pelissä ennen kuin pitää lopettaa. Jos lapsi on juuri päässyt loppupomolle, niin vaikea siitä on lähteä, varsinkin jos pelaa muiden kanssa. Miltä teistä tuntuisi olla katsomassa jalkapallo-ottelua, jossa lapsi on juuri kuljettamassa palloa kohti maalia, ihan kohta potkaisisi maaliin ja tuon lapsen mamma tulee kentälle MINÄHÄN KÄSKIN SINUT SYÖMÄÄN JO 5 MINUUTTIA SITTEN ALA TULLA NYT! Ottaa lapsen kädestä kiinni ja raahaa pois kentältä. Katsoisitte varmasti aika kieroon tuota mammaa. Nettipelaaminen on ihan yhtä sosiaalista toimintaa kuin joku jalkapallo, fyysisyys vain puuttuu. Tämä siis yleisesti kaikille, ei vain ap:lle, lapsesi kun ei toivottavasti muutamaan vuoteen pelaa netissä yhdessä muiden kanssa, on niin pieni.
Selittäessä jotain, anna kuulluksi tulemisen kokemus lapselle. Kuuntelet niistä perunoista, juttelet hetken, ihan vaikka alkuun toteamalla aiheen "Ai perunat" ja sivuhuomautuksena totea juttelun lomassa pitäisi tehdä se käsien pesu tai pukeminen, samalla voi jatkaa juttua. Vuorovaikutustaitojen oppimisessa kuulluksi tulemisen kokemus on todella iso asia. Jos lapsi ei koe tulleensa kuulluksi, miten hän oppii ymmärtämään kuuntelemisen taidon tärkeyden? Lisäksi taito ns. kävellä ja jauhaa purkkaa yhtäaikaa on todella hyödyllinen, joten toistoa toiston perään, niin se käsien pesu perunoista jutellen onnistuu viimeistään aikuisena.
Lapset kasvattavat meitä vanhempia yhtä paljon kuin me vanhemmat lapsia. Tai siis ainakin pitäisi, jotta lapsi saa hyvän lapsuuden. Jutelkaa lastenne kanssa ja tutustukaa heihin.
Tuohon on paljonkin neuvoja, jos on vanhemmall viitseliäisyyttä muuttaa omia tapojaan. Yleensä ohi menee sellainen että huudellaan ohjeita jostain keittiöstä tai sohvalta, ja sellainen että koko ajan pitäisi olla äidin kuuleva korva. Ihmisellä, myös lapsella on oikeus yksityisyyteen ja siihen ettei häntä häiritä kotonaan jatkuvalla puhe-ohje-käskytulvalla.
Eli puhu vain silloin kun sinulla on asiaa oikeasti. Älä huutele lasta apun joka risaukseen. Jos lapsen pitää auttaa ruuanlaitossa, niin hänelle kerrotaan se etukäteen, eikä tempaista kesken omien tekemistensä äidin pikku apulaiseksi silloin kun äiti yhtäkkiä niin päättää.
Jos haluat juttelutuokion lapsen kanssa, niin pyydä sitä juttelutuokiota, että voitaisiinko hetki jutella.
Silloin kun asiaa on oikeasti, aseta itsesi niin että voit kumpartua lapsen tasolle. Katso häntä silmiin, sano hänen nimensä, esim. kuulehan marjatta, mitä sanoisit jos... jne.
Moni äiti pitää päivät pitkät monologia lapsilleen, ja kun lapsi ei sitä jaksa kuunnella, niin hän on oppinut tyylin jolla äidin jatkuva puhe jää ikään kuin taustameluksi josta ei tarvitse välittää.
Äläkä nyt vain sano että ei ole tästä kyse, sillä sinähän olet täydellinen, sillä sinun se mukula on, ja sinun vuoksesi hän on opetellut selviytymisstrategiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän vielä täsmentää kysymystäni. Mikä voi olla tällainen transsitilan kaltainen tila, jonne ei saa läpi mitään jämäköitä selkeitä käskyjäkään, vaikka ne sanottaisiin lapseen keskittyen ja olkapäähän koskien? Ja vasta kova ääni eli karjaisu on se, joka läpäisee sen vaikka perunoista porisemiseen keskittyneen kuplan?
ApEn ihan ymmärrä, miksi vaikutat siltä, ettet tahtoisi kokeilisi tuota lapsen kanssa kädestä pitäen tekemistä ja teon sanoittamista.
Onko syntynyt vaikutus oikea vai ihan väärä?
Aina samalla lailla, aina huutamatta. Lopettaen kokonaan joksikin aikaa lapsen itseohjautuvuuden odottelun ja sen sijaan pyytäessäsi tekoa alat heti tekemään sitä kädestä pitäen ohjaamalla teon alusta loppuun.
Jos ei mitään muutosta tapahdu pitkään aikaan, niin tietysti menette terveydenhoidon puolelle selvittämään asiaa. Voitte tietysti aloittaa selvittelyn jo nytkin. (Todennäköisesti sinua kuitenkin neuvotaan tekemään kädestä pitäen lapsen kanssa ja sanoittamaan teko, vaikka toinen asia on se, että silloin myös tutkitaan lasta ja selvitellään tarkemmin mistä on kyse.)
En minä ole haluton kokeilemaan sitä vaan olen tehnyt niin jo pitkään aiemmin. Mutta koska lapsi on pian viisi olen yrittänyt siirtyä sanoilla ohjaamiseen. Ap
Lapsi on neljä ja voit jatkaa sitä kun lapsi on viisi. Viisivuotias on pieni vielä.
Johdonmukaisuus on muistettava silloinkin, kun itseä väsyttää. Siihen auttaa asennoituminen niin, ettei ajattele, että lapsella on kauhea kiire oppia itse ohjaamaan itsensä tekoihin. Tee kädestä pitäen ohjaamisesta rutiini. Asia mikä vain nyt kuuluu tehdä niin.
Ja ennen kuin sanot, että olet jo yrittänyt (sanoit sen jo), niin tämän pointti on jatkuvuudessa ja johdonmukaisuudessa.
Johdonmukaista ei ole jos välillä huudatkin tai et jollain kerralla jaksakaan ohjata.
Yksi asia kerrallaan. Ehkä itsekin on helpompi jaksaa josjaottelet asioita yhdeksi asiaksi kerrallaan. Yksi asia on esim. tuo käsien pesu. Ohjaa yksi asia kerrallaan alusta loppuun ja sitten siihen ei tarvitse palata puheissa tai muuten, kun yhdessä tehden suoritus on aina ohi.