Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset on lakannut tyystin kiinnostamasta 40 ikävuoden jälkeen. Onneksi vaimo on poikkeus.

Melko erikoista. Ei minua vaan. M64

Ehkä niitä on ollut mulla riittävästi.

En ymmärrä kuinka se on mahdollista. Olen joskus yrittänyt nussia varastoon mutta ei se vaan onnistu. M57

Eihän tässä seksistä ollut kyse.. luetun ymmärtäminen takkuaa. Naisista oli kyse. Vaimon kanssa kyllä seksiä harrastetaan.

Muut ympärillä olevat vanhenee, itse ei !!

Tuli yllätyksenä, että tissit voivat uhmata painovoimaa 43-vuotiaaksi saakka, ja sitten heittäytyä kohti napaa kuin mielipuolinen sopulilauma rotkoon.

Ne ihan oikeasti lurpahti kahdessa viikossa enemmän kuin edeltävinä vuosikymmeninä yhteensä.

-----

Tavallaan ei yllätys, mutta odotan edelleen sitä, että arki alkaisi tuntua ihanalta ja palkitsevalta. Välillä tuntuu, että jos joudun vielä kerrankin ajattelemaan mitä syödään tai vaihtamaan lakanat, juon pullon viskiä ja menen lumihankeen makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitääkin paikkaansa, lähestyessään viittäkymppiä, sairauksien hiipiminen kehoon.

Tämä! Lisäksi en olisi voinut kuvitellakaan millainen riesa lukulasien tarve onkaan. Ilman ei näe lukea eikä tehdä oikeastaan yhtään mitään tarkkuutta vaativaa, mutta sitten lasit on aina jossain väärässä paikassa kun ei niitä muuten tarvitse. Lisäksi ketuttaa tämä niiden veivaaminen päähän/pois/nenälle.

Aaaaargh!!!

Olen 50+. Jossain määrin yllätti se, että olen "aina" ollut melkoisen työorientoitunut ja painanut pitkää päivää. Nyt ei kiinnosta enää yhtään. Työpaikan palkinnot ovat tyyliin lisää rahaa, lisää (samaa) työtä johon on jo kyllästynyt. Säästöjä kun on, ei työnantajan tarjoomukset enää kiinnosta. En ole erityisen sairas (verenpainelääkkeet on), joten terveyden puolesta voisin jatkaa töitä edelleen. Koskaan nuorempana en kuvitellut että jäisin "etuajassa" pois töistä. Luksusongelma, tiedän.

Vierailija kirjoitti:

että elämä paranee koko ajan.

Mulla sama. Oon 49 ja tuntuu, että tämä on elämäni parasta aikaa.

Että viisikymppisenä miehenä olisi vientiä vaikka kuinka paljon puolta nuoremmilta naisilta. Kai menon pitää jossain vaiheessa hiipua mutta olen kyllä paremmassa kunnossa kuin 10 tai 15 vuotta sitten. Ja edeleenkän en pukeudu kokovalkoisiin tai farmariasuun..

Vierailija kirjoitti:

Se miten nuoruusmuistot, niin hyvät kuin traumaattisetkin, alkaa pyöriä taas mielessä jopa pakkomielteen tavoin. Hyvin moni reilu viiskymppinen ystäväni on samassa tilassa, me jauhetaan vain niitä mitä tapahtui silloin nuorena.

Eikä se ole sitä 80 -90 luvun taitteen kaipuuta, mutta ehkä se oli aika jollon oli "elämää" ja kokoajan tapahtui jotain uutta, elämä oli edessä ja parisuhteita muodostelttiin ja oltiin niin rakastuneita.

Nykyisinhän tilanne on ihan toinen.

Mitään mielenkiintoista ja varsinkaan uutta ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Elämä on ....joo, vakaata ja taloudellinen tilanne hyvä.... mutta yksitoikkoista jopa tylsää, kuukaudet ja vuodet seuraa toisiaan. Mikään ei oikeestaan tunnu enää juuri miltään vitu...sta ja tympääntyneisyyttä lukuunottamatta.

Hei! Olin samassa tylsistyneessä tilassa 40+ iässä. Nyt 50 ja oon intohimoisen kiinnostunut. Koen lähes kaiken vielä vahvemmin kuin nuorena. Mitä tapahtui? Aloin harrastaa, vaihdoin uuteen työhön ja rakastuin omaan mieheeni uudelleen. Kokeile sinäkin jotakin uutta.

Ainakin on yllättänyt se että ne terveyshuoleni, joiden sanottiin olevan alkavia "vanhuuden vaivoja" tai iästä johtuvia, paranivat kaikki kun ikää tuli lisää.

Lisäksi muistin paraneminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitääkin paikkaansa, lähestyessään viittäkymppiä, sairauksien hiipiminen kehoon.

Tämä! Lisäksi en olisi voinut kuvitellakaan millainen riesa lukulasien tarve onkaan. Ilman ei näe lukea eikä tehdä oikeastaan yhtään mitään tarkkuutta vaativaa, mutta sitten lasit on aina jossain väärässä paikassa kun ei niitä muuten tarvitse. Lisäksi ketuttaa tämä niiden veivaaminen päähän/pois/nenälle.

Aaaaargh!!!

Hanki kaksiteholasit, vaikka et olisikaan likinäköinen, niin voit pitää laseja aina päässäsi. Vai onko se joku ulkonäkökysymys 

vaivat siis paranivat mutta ikänäkö kuitenkin paheni

Tää on ihan parasta. Omaa aikaa on enemmän, rahaa on enemmän, terveyttäkin on enemmän ja ennen kaikkea itseluottamusta on enemmän. Voi olla, että ulkonäköä ei niin paljoa kuin nuorena, mutta hittoako siitä 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin on yllättänyt se että ne terveyshuoleni, joiden sanottiin olevan alkavia "vanhuuden vaivoja" tai iästä johtuvia, paranivat kaikki kun ikää tuli lisää.

Lisäksi muistin paraneminen.

Joo, itsekin kuvittelin että pitäisi olla jotenkin raihnainen ja vaivainen, mutta olin huonommassa kunnossa kolmekymppisenä. Sieltä asti on nivelrikot ja hajonneet polven kierukat mutta niin vain mennään eteenpäin vahvemmin kuin moni nuorempi

Vierailija kirjoitti:

Tää on ihan parasta. Omaa aikaa on enemmän, rahaa on enemmän, terveyttäkin on enemmän ja ennen kaikkea itseluottamusta on enemmän. Voi olla, että ulkonäköä ei niin paljoa kuin nuorena, mutta hittoako siitä 

Pitää täysin paikkansa. Voi jos pystyisi palaamaan nuoruuteen niillä tiedoilla ja itseluottamuksella jotka on nyt. Mutta nuoremmilta olisi nyt vientiä vaikka kuinka paljon. Tositarina, viimeksi eilen nuori nainen luuli 10 vuotta nuoremmaksi. Ehkä pitäisi pukeutua kokovalkoiseen farmariasuun että erottaisivat hopeaketun...

Se, että aikuistuminen on jollain tavalla paluuta siihen ihmiseen, joka olin lapsena. Teininä ja nuorena aikuisena sitä lähinnä häpesi ja yritti olla jotain muuta kun on. Coolimpi, mielenkiintoisempi, fiksumpi, menestyneempi, kauniimpi, mitä ikinä. Kun vanhenee, huomaa että pohjimmiltaan kiinnostaa edelleen samat asiat kuin lapsena;  lukea, piirrellä, haaveilla, uida järvessä, kuljeksia luonnossa tukka pystyssä ilman meikkiä ja ihmetellä maailmaa, hengailla yhden tai parin läheisen kanssa mieluummin kuin näyttäytyä juhlissa "siistien" tai "tärkeiden" ihmisten ympäröimänä. 

se, että ikäiseni (tai suurinpiirtein) miehet ovat miehiä ja se näkyy heistä. He ovat rehellisesti omia itsejään, eivät välitä massan mielipiteistä. Jos heistä tuntuu hyvältä pukeutua flanellipaitaan, niin sitten tekevät sen. Uskaltavat tulla juttusille vaikkei välttämättä yritä edes iskeä, mutta uskaltavat myös iskeä ja ovat usein siinä oikein taitavia. Parahaimpia ovat ikäiseni lapsettomat miehet, tai miehet, joilla on jo aikuiset, mutta täyspäiset lapset ja se ex elää tiukasti omaa elämäänsä eikä puutu miehensä elämään. uskaltavat myös petihommissa eivätkä pelästy jos nainen sanookin ei. ymmärtävät, että se on tilannesidoinnaista useimmiten eikä merkitse sitä, että koko mies kielletään kaikkialta sen "ein" sanojan elämästä. Kaikista parasta on se, että he näyttävät omalta itseltään eivätkä ole muotilehdestä kopioidussa tyylissä ja aatemaailmassa.

Se, että kaikenkaikkiaan elämä on ihanaa, kun ei tarvitse välittää toisten mielipiteistä.

N49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se miten nuoruusmuistot, niin hyvät kuin traumaattisetkin, alkaa pyöriä taas mielessä jopa pakkomielteen tavoin. Hyvin moni reilu viiskymppinen ystäväni on samassa tilassa, me jauhetaan vain niitä mitä tapahtui silloin nuorena.

Eikä se ole sitä 80 -90 luvun taitteen kaipuuta, mutta ehkä se oli aika jollon oli "elämää" ja kokoajan tapahtui jotain uutta, elämä oli edessä ja parisuhteita muodostelttiin ja oltiin niin rakastuneita.

Nykyisinhän tilanne on ihan toinen.

Mitään mielenkiintoista ja varsinkaan uutta ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Elämä on ....joo, vakaata ja taloudellinen tilanne hyvä.... mutta yksitoikkoista jopa tylsää, kuukaudet ja vuodet seuraa toisiaan. Mikään ei oikeestaan tunnu enää juuri miltään vitu...sta ja tympääntyneisyyttä lukuunottamatta.

Hei! Olin samassa tylsistyneessä tilassa 40+ iässä. Nyt 50 ja oon intohimoisen kiinnostunut. Koen lähes kaiken vielä vahvemmin kuin nuorena. Mitä tapahtui? Aloin harrastaa, vaihdoin uuteen työhön ja rakastuin omaan mieheeni uudelleen. Kokeile sinäkin jotakin uutta.

Minä luin jostain self help-oppaasta, että jos elämä on jumissa, kannattaa sen jumin miettimisen sijaan alkaa soittaa klarinettia. Siis tehdä jotain ihan uutta ja erilaista. Aivot alkaa luoda uusia yhteyksiä ja siitä se sitten lähtee.

En vaan ole löytänyt omaa klarinettiani vielä. Tympii niin maan perkeleesti.

Ja minulle tuli yllätyksenä, miten kamalaa on rupsahtaa. Olen aina ajatellut, että en ole yhtään turhamainen. Nyt tajuan, että ei tarvinnut olla, koska olin luonnostani niin hyvännäköinen. Olen pudonnut kovaa ja korkealta, eikä minulla ole mitään käsitystä niistä naisellisista pikku kikoista, joilla voi näyttää paremmalta kuin miltä oikeasti näyttää, koska en ole koskaan tarvinnut niitä.

-eri-

Yllätys on se, että minä vielä elän, vaikka olen kohta yli seitsenkymppinen.

No hyväksyy itsensä paremmin ja mikään ei  nolota, hävetä kuten nuorempana. Sairaudet kuitenkin koputtavat jo ovella, itsestään pitää pitää parempaa huolta. 

Minulle on yllätyksenä tullut se, että kaikki mistä nuorena haaveili ja oli valmis tekemään haaveiden eteen töitä, on menettänyt merkityksensä. Ei oikein kiinnosta mikään. Haaveiden talo tekisi mieli myydä. Nuoruuden tärkeät harrastukset ei enää kiinnosta. Ei jaksaisi aamusta iltaan tehtä töitä ja kotitöitä, mutta eipä kiinnosta toisaalta mikään muukaan. Yritän joka päivä tsempata lasten takia ja käydä töissä, jotta saan rahaa heidän juttujaan varten. En tarvitse enää itselle yhtään mitään. En tavaraa tai kokemuksiakaan. Ikää vähän alle 50 ja tuntuu, että kaikki on jo nähty.