Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

ihmisten pohjaton typeryys. ei ihminen viisastu vanhetessaan. siksi vältänkin ihmis-apinoiden seuraa parhaani mukaan, ettei vaan tarttuisi tuollainen typeryys.

Se että peilistä katsoo ruma ryppyinen vanha vieras akka

En olisi uskonut nuorena, kuinka paljon viisaampi sitä on nyt.

En olisi osannut ajatella, miten hankalaa on nousta tuolille seisomaan. Kyykkyjä tarvitsisi tehdä. Vaan eipä niitä nuorena tarvinnut. Eli lihaskunnon heikkeneminen on yllättänyt. Sitä en tiennyt.

Se kuinka todella paljon ikää karttuessa paranee huomattavasti myös viisaus ja elämäntuntemus ja sosiaaliset taidot, yhteiskuntataidot ja -tiedot, erityisesti seksitaidot ja naisen tyydyttäminen (jos itse olisin nainen niin en edes vilkaisisi alle 50:siä miehiä tämän heidän tarjoamansa suunnattoman suuren nautinnon vuoksi, mitä nuoret miehet eivät pysty naiselle tuottamaan).

Kielitaito paranee huomattavasti iän myötä, aikaa kuluu vuosia oppia sujuvaksi uusi vieras kieli. Parikymppisenä osasin seurustella naisten kanssa vierailla kielillä vain englanniksi, nyt yli kuuskymppisenä miehenä seurustelen sujuvasti naisten kanssa englannin lisäksi italiaksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi, samoin työskentelen sujuvasti näillä kielillä kansainvälisissä tehtävissäni, vuosikymmenten kehittämällä varmuudella. Valitettavasti venäjän ja mandariinikiinan taitoni ovat pahasti ruostuneet, kun en ole päässyt kunnolla hyödyntämään näitä kieliä enää pariin kymmeneen vuoteen, mutta kohtalaisesti nekin kielet minulta vielä sujuvat.

Uskallan väittää, että hyvin harva nykyajan nuori on edes samalla tasolla vieraiden kielten osaamisessa, vaikka Suomessa jatkuvasti jankutetaan siitä muka nykynuorten "hyvästä kielitaidosta", kun nykynuoret peruskoulusta valmistuessaan eivät osaa kunnolla edes suomenkieltä. Yliopistoissa ja korkeakoulussa on suuri ongelma, kun kantasuomalaiset opiskelijat eivät enää osaa kirjoittaa kunnollista edes suomenkieltä harjoitustehtävissään eikä varsinkaan lopputyössään, vieraiden kielten "osaaminen" on samaa tasoa, pelkkää somehömpötys-lässytystä tai diskoissa muutaman sanan "seurustelua", ei mitään parempaa. Työelämässä tämän huomaa, kun nykynuoret eivät osaa toimia työtehtävissä kunnolla edes sillä englannilla, puhumattakaan muista vieraista kielistä.

Tätä valtavan suurta ja merkittävää vieraiden kielten osaamista ja niillä kansainvälisissä työtehtävissä sujuvasti ja erinomaisesti toimimista ja pärjäämistä en parikymppisenä osannut vielä arvatakaan.

Että olen ihan yhtä epävarma, teinimäinen ja alussa elämässä nyt 40-vuotiaana kuin 20-vuotiaanakin olin. Olen tehnyt kaikki virheet mitä päätin etten tee ja elämä on täyttä paskaa suurelta osin. En usko että saan tässä elämässä mitään aikaan. Kaikki vain meni pieleen.

että sillä ei oo mitään väliä eikä ns tunnu enää missään, mitä muut ajattelevat minusta tai valinnoistani (tietysti en mitään tyhmää tee) mutta tarkoitan tällä ns perus elämänvalintoja, missä asuu, mitä tekee työkseen, miten käyttää aikaa jne. 

Se, että minut yritetään lykätä vaihdevuosi-iän ylittäneiden naisten joukkoon vaikken siihen kuulu iän enkä elämänvaiheenkaan perusteella.

Nuorena luulin, että äitiys kestää noin 18 vuotta per lapsi ja sen jälkeen niistä ei ole huolissaan.

Nyt kun esikoinen on 20 ja kuopus 17, huoli on suurempi kuin pienenä. Joka päivä toivon, että esikoinen löytäisi oman paikkansa maailmassa, hankkisi ammatin, menisi töihin tai vähintäänkin tulisi onnelliseksi. Hän on ollut äidin näkökulmasta tuuliajolla pitkään, lukion loppumisesta asti. Alkukesästä hän kysyi, pitäisikö hänen muuttaa takaisin kotiin, kun rahat ei riitä mihinkään. Sanoin, että hyvin sinä pärjäät ja voit tulla kotiin, mutta kun ihminen täyttää alkusyksystä jo 21, niin onhan se ikä, jolloin asutaan yleensä itsenäisesti. Nyt hänellä on kesätyö, muttei opiskelupaikkaa eikä tietoa työn jatkosta. Olen lähes varma, ettei hän edes hakenut yhteishaussa kouluun tänä vuonna. Ehkä lannistui siitäkin, kun ei päässyt heti lukion jälkeen minne olisi halunnut.

Nuorempi suoritti lukion 1. luokan ja osa kursseista rimaa hipoen. Kun ei kiinnostaisi lukea koeviikolla, niin kaikki mihin pitäisi lukea, on sitten lähinnä 5-6 arvosanalla läpi. Ei sitä nuorena ikinä olisi uskonut, että 46-vuotiaana murehtii lukiota käyvän lapsensa arvosanoja.

Se, että olen edelleen yhtä "lapsellinen" kuin 18-vuotiaana. Suurimmat kiinnostuksen kohteet ovat edelleen cd ja vinyylilevyt sekä rockmusiikkiin keskittyvät kirjat ja lehdet. Melkein ainoa muutos on se, että 2000-luvulla netistä on tullut eniten aikaa vievä tapa. Joka päivä menee varmaan lähes kuusi tuntia nettiä selatessa. Ennen kyseinen aika meni tv:n äärellä. Myöskään jäätelön ja karamellin syöminen ei ole vähentynyt yhtään, vaikka olen kohta jo eläkeiässä. Jos en katso peiliin, niin en meinaa tajuta ollenkaan, että olen jo näin vanha. Niin samalla tavalla tulee elettyä kuin nuorenakin!

Vierailija kirjoitti:

Vanha ei jaksa, alkaa väsyttämään jo paljon aiemmin.

Tuo on minun kohdallani liiankin totta. Viimeistään klo 23 on oltava nukkumassa tai aamulla herää päänsärkyyn ja huonoon oloon. Olin vanhan ystävän 50/vuotisjuhlissa, kun ekan kerran huomasin, että oikeasti puoleen yöhön asti valvominen on mahdottomuus.

Neljän kympin lähestyessä ystävät vähenevät aikapulan takia, mutta henkistä kypsymistä ei tapahdu.

No se että omat lapset on kohta vanhempia kuin minä. Niin se aika rientää.

Se, kuinka naiiveja ja suorastaan tyhmiä pari-kolmekymppiset ovat.

Hitaus. En enää hahmota ja hoksaa uusia asioita helposti. Käsi ei ole yhtä vakaa eikä näkö yhtä tarkka kuin nuorena. Olisinpa nuorena tajunnut hyötyä vähän paremmin noista asioista. Olen yli 60-vuotias.

Se, miten ajan taju muuttuu. Jotkut nuoruuden muistot tuntuvat vielä 40 vuoden jälkeenkin siltä kuin olisivat tapahtuneet vain muutama vuosi sitten.

Että oma äiti ärsyttää edelleen. Hän on pikkusieluinen, kiukutteleva, oikutteleva ja puuttuu jokaiseen asiaan, mitä teen. Perheen ulkopuoliset luulee hänen olevan oikein mukava ja herttainen. Mieheni sanoo, että tee pesäero siihen äitiisi, kun et kerran voi sietää, mutta enhän minä omaa äitiä voi hylätä. Nyt on tämä uusi vaihe, että hän kysyy, pystynkö tulemaan lauantaina auttamaan, kun olisi isot kauppaostokset (hänellä ei ole enää vuosiin ollut autoa). Minun käy sääliksi ja menen auttamaan ja sitten kuuntelen sitä kiukuttelua ja arvostelua 4 tuntia ja taas päätän, että seuraavan kerran käykään asioilla taksilla. Kunnes tulee seuraava kerta. Arrrg.

Se miten nopeasti kaikki on lähtenyt valumaan kohti maata.

Vierailija kirjoitti:

että sillä ei oo mitään väliä eikä ns tunnu enää missään, mitä muut ajattelevat minusta tai valinnoistani (tietysti en mitään tyhmää tee) mutta tarkoitan tällä ns perus elämänvalintoja, missä asuu, mitä tekee työkseen, miten käyttää aikaa jne. 

Eihän näillä ole ollut mitään väliä nuorenakaan!

Vierailija kirjoitti:

Nuorena luulin, että äitiys kestää noin 18 vuotta per lapsi ja sen jälkeen niistä ei ole huolissaan.

Nyt kun esikoinen on 20 ja kuopus 17, huoli on suurempi kuin pienenä. Joka päivä toivon, että esikoinen löytäisi oman paikkansa maailmassa, hankkisi ammatin, menisi töihin tai vähintäänkin tulisi onnelliseksi. Hän on ollut äidin näkökulmasta tuuliajolla pitkään, lukion loppumisesta asti. Alkukesästä hän kysyi, pitäisikö hänen muuttaa takaisin kotiin, kun rahat ei riitä mihinkään. Sanoin, että hyvin sinä pärjäät ja voit tulla kotiin, mutta kun ihminen täyttää alkusyksystä jo 21, niin onhan se ikä, jolloin asutaan yleensä itsenäisesti. Nyt hänellä on kesätyö, muttei opiskelupaikkaa eikä tietoa työn jatkosta. Olen lähes varma, ettei hän edes hakenut yhteishaussa kouluun tänä vuonna. Ehkä lannistui siitäkin, kun ei päässyt heti lukion jälkeen minne olisi halunnut.

Nuorempi suoritti lukion 1. luokan ja osa kursseista rimaa hipoen. Kun ei kiinnostaisi lukea koeviikolla, niin kaikki mihin pitäisi lukea, on sitten lähinnä 5-6 arvosanalla läpi. Ei sitä

nuorena ikinä olisi uskonut, että 46-vuotiaana murehtii lukiota käyvän lapsensa arvosanoja.

Niin se on ,pienenä helmoissa isona sydämellä.